/>/> VANHUS STADISSA: Joulu saa nyt tulla!

perjantai 21. joulukuuta 2018

Joulu saa nyt tulla!

Torstai, 20.12.2018 oli meikävanhukselle ratkaiseva joulun avauspäivänä.

Koko homma alkoi aamuisella heräämisellä (herääminen on onni, jota ihmisen kannattaa arvostaa). Heräämiseen liittyi vielä perinteiseen tapaan arjen säryt ja muut elimistön heräämisrutiinit. Seuraavana oli herkullinen aamupala, iso mukillinen kahvia, siivu Becelillä voideltua joululimppua (huom. limpun nimessä viittaus teemaan), C-vitamiinipilleri sekä kourallinen D-vitamiinipillereitä (kourallinen selittyy sillä, että ne olivat hyvin laihoja vahvuudeltaan, kun olivat messuilta näytteenä saatuja). Kaikkiaan oli upea aamu, sillä närästystä en havainnut.

Joululimppusiivun jälkeinen seuraava tapahtuma olikin joululounas, joka vaati Stadin keskustaan siirtymistä raitiovaunulla. Lounas oli maittava, vaikkakin laatikkoruuat loistivat poissaolollaan. Kalaa oli, kinkkua oli, monenlaisia sörsseleitä oli ja päälle runsaasti erittäin epäterveellisiä makeita herkkuja. Sen jälkeen meinasikin mennä taju. Ei olisi sopinut herkän seniorin heittäytyä mässäilemään. Jouduinkin muusta seurueesta irrottautuen suuntaamaan kotiin toipumaan heikentyneestä olotilastani. Kotona nautittu Samarin-lasillinen ja kuntoa palauttavat parin tunnin nokkaunoset palauttivat kunnon.


Illalla oli aika keskittyä jouluvalmistautumisen henkiseen osioon. Pakastuvassa talvihämärässä kävelimme Meilahden kirkkoon, jonka oli täyttänyt ääriään myöten sankka ihmisjoukko. Kirkkoon oli saapunut Pepe Willberg herkistämään jouluun valmistautuvaa kansaa  kauneimmilla joululauluilla. Hän oli jo monetta kertaa esiintymässä kotikirkossamme. Kun repertuaari koostui tutuista lapsuuden joululauluista, meinasivat silmäkulmat hikoilla muutamissa kohdin. En uskalla ottaa oikein kantaa siihen, saako kirkossa taputtaa esityksille, mutta kyllä jokaisen laulun jälkeen kävi melkoinen suosionosoitusmyrsky. Kyllä Pepe osaa ja äänikin sopii joulun henkeen sangen oivallisesti. Kiitos hänelle herkistelystä!

Päivän voisi todeta olleen oivallinen joulun avauspäiväksi. Sitä toki leimasivat fyysinen raskaus ja henkinen kepeys, mutta kyllähän noilla eväillä sopii joulua kohden lähteä.

Muutamat yöt ja päivät ennen virallista joulua sujuvatkin sitten valmistelevissa puuhissa, selällään sohvalla maaten ja nojatuolissa löhöten. Hyvin suunniteltu on jo yli puoliksi tehty!

Hyvää jouluun valmistautumista itse kullekin säädylle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti