/>/> VANHUS STADISSA: heinäkuuta 2015

torstai 2. heinäkuuta 2015

Harmonikka on hieno peli

Kyllä teki Alfa-TV oivan teon! Ottivat näet Ikaalisten harmonikkakisat takaisin telkkariin. Jo oli aikakin!

Se on tuo harmonikka kuningassoitin. Kyllä istuimme isän kanssa jo historiallisina aikoina ensin radion ja sitten telkkarin ääressä kuuntelemassa korvat höröllään kun harmonikka soi. Sitten kun keksivät Ikaalisissa alkaa pelaamaan ensin Kultaista ja sitten myös Hopeista Harmonikkaa kisamielessä, olimme myytyjä. Se oli meillä aina tuolloin kisakatsomo pystyssä ja naisväki hiljaa. Ne miehet kun kuuntelivat jaloa musiikkia.

Sitten en kyllä ollut enää iloinen kun tv-herrat päättivät jättää kisat pois kansan silmistä. Kyllä siellä telkkarilaatikossa (nykyään telkkarilevyssä) keppiä heitetään ja juostaan pallon perässä tai kanssa, mutta harmonikka ei ole enää aikoihin soinut. Olin tyystin murheissani ja yksin. Isä oli jo siirtynyt yläkatsomoon.

Mutta nytpä taas yllättäen soi. Se pursusui netissä tieto, että Alfa-TV tekee kulttuuriteon minulle. Olin ensin iloinen, mutta sitten murheissani kun ei tuo Alfa näkynytkään mökillä. Mutta olihan meillä ElisaViihde ja etätallentaminen ja tietenkin netti. Nyt olen siis ollut taas iloinen ja taas haitarimusiikin hetkeksi kyllästämä. Kyllä vaan kuuluu Saimaan rantaan laineiden liplatus, höyrylaivan puksutus ja haitarinsoitto.

Yritin minäkin joskus soitella kurttua kun olin alakoululainen, mutta uusi käytetty haitarini paloi. Ei sen takia, että olisin soittanut sen kuumaksi, vaan sen takia että koko koti paloi. Siinä meni isänkin haitari ja loppui sekin harrastus. Meni muutkin tavarat. Ei me oltu ollenkaan iloisia tuolloin. Onneksi siitä on jo 56 vuotta. En enää juurikaan muista tuota murhetta. Onnekseni! Ja huonosti muistan muutakin. Päivä päivältä vaan huonommin. Mutta näillä mennään ja nautitaan kun pätevämmät soittavat kaunista musiikkia!

Tuossa alla on muutama kuva Ikaalisten pätevistä kurtun venyttäjistä! Hopeisen harmonikan voitti Emil Uhlgren ja Kultaisen Sami Salonen. Onnitteluni voittajille!  On ne vaan eteviä!


 Keskellä ruutupaidassa Emil vastaanottamassa palkintoaan Hopeisen Harmonikan voittajana





Kultaisen Harmonikan voittaja Sami Salonen vastaan ottaa palkintonsa  

 Yllä Kultaisen Harmonikan kilpailijat