/>/> VANHUS STADISSA: joulukuuta 2022

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Joulupukki pohtii ajan tilaa

 Joulupukki lopetteli joka aamuista lehden lukemista Korvatunturilla omassa kammarissaan. Takkatuli loisti iloisesti räiskähdellen pukin jalkarahille nostamien nutukkaiden takana. Pukki taitteli Korvatunturin Sanomat kasaan ja laski lehden huokaisten apupöydälle.

"Ei taida ihminen koskaan oppia! Sitä taas riehutaan, räyhätään ja soditaan ympäriinsä pitkin maapalloa. Ei ole ihmisen hyvä olla, kun sotien ja hyökkäilyjen lisänä riehuvat vielä tauditkin ympärillä," Pukki totesi itsekseen.

"Mitä sinä taas tupiset itseksesi?" kysyi Muori toiselta puolelta kammaria kutimet kädessään.

"Meinaa masentaa tämä ihmiskunnan meno jo iloisemmankin partaveikon. Tässä pitäisi Pukkina olla aina puolueeton ja uskoa ihmisistä hyvää, mutta nyt mennään jo reilusti rajan yli. Tuo muuan ison naapurin mies on rikollisella sodallaan naapuriaan vastaan ylittänyt kaikki inhimillisyyden rajat. Kyttäsi ja kyylääsi vuosikymmenet ja rakensi pohjaa vallanhimolleen. Olisi vaan keskittynyt kehittämään omaa maataan ja sen kansaa. Olisi saavuttanut maailman kunnioituksen rehellisin keinoin ja nyt voisi pullistella oikeutetusti vallanpöydissä, mutta ei, vaan piti lähteä ammuskelemaan ja tuhoamaan omankin kansan tulevaisuus vuosikymmeniksi eteenpäin!"

"Kuuluuko se sinun sotkeutua kommentoimaan tuota tuhoamista? Eikö se kuulu enemmän Pakkasukon alueelle? Sinun kun pitäisi Joulupukkina olla tuommoisten kommentoinnin yläpuolella ja jättää tuomitseminen maallisen vallan ja kansojen tehtäväksi."

"Niin mutta, kun näyttää ettei kukaan tee mitään!" kiihtyi Pukki lisää, "Yhden kahjon joukot ampuvat kaukaa omalta puoleltaan viattomia naapureita, joilla ei ole oikeutta ampua takaisin heidän puolelleen. Tuossa on jo saavutettu kaikki rikollisuuden tunnusmerkit ja ralli sen kun vaan jatkuu."

"Yritähän nyt rauhoittua ja keskittyä tulevaan joulureissuun! Sinunhan piti tänään tarkistaa porojen ja rekien tilanne, eikä sotkeutua maailman politiikkaan." tokaisi Muori jo hieman kiivastuen. "Vedähän pipo päähän ja riennä tarkastuskierroksellesi poroaitaukselle ja varastoille. Kohta alkaa rekien pakkaaminen ja tontuille tekee hyvää nähdä Pukin leppoisa ja myhäilevä olemus ennen jouluaaton matkaa. Pakkausosasto on painanut jo päiväkausia lahjapaketteja valmiiksi ja kohta alkaa rekien lastaaminen. Mutrut naamasta pois ja hymyä kehiin ja sitten tonttujen seuraan!"

"Onkohan vartijatonttu Haukansilmä jo palannut Kakslauttasen terveyskeskuksesta? Sanomissa oli kirjoitus ja uutisissakin näytettiin terveyskeskusten päivystyksissä olevan mahdottomia ruuhkia. Se Haukansilmän ihottuma näytti kyllä lähtiessä aika pahalta. Kukapa olisi uskonut, että tuommoinen karski tonttu ei kestä enää kanelia joulupuurossaan," aprikoi Pukki.

"Tulihan se Haukansilmä jo eilen iltamyöhällä takaisin. Oli kuulemma joutunut jonottamaan ainakin viisi tuntia päivystyksessä. Oli ollut älyttömästi ruuhkaa. Sanoi onneksi ottaneensa kuivalihaa nutun taskuun ja odotusaulan lavuaarista sai juomista. Harmitteli vaan, kun oli jäänyt päivystyskännykkä Korvatunturille vartiokopin kaapin päälle. Siitä olisi voinut lueskella ajankuluksi tuoreimpia uutisia. Haukansilmä oli saanut vaivaansa hyvät voiteet ja tiukat ohjeet vältellä kanelin ripottelemista puuroonsa," tiesi Muori kertoa.

"Että ei kanelia! Miten sitä voi puuroa sitten enää syödä? Kyllä kaneli ja sokeri kuuluvat joulupuuroon ja väskynäsoppa," kauhistui Pukki, "On se vaan hyvä, että meillä on hoitopaikoissa osaavia hoitajia ja lääkäreitä. Ties miten kauan olisi mennyt ennenkuin olisi selvinnyt tuo Haukansilmän kaneliallergia? Olisi voinut olla kohta punaisella nilellä koko tonttu, eikä kukaan olisi osannut sanoa, mikä se punatonttua vaivaa. On ne vaan hyviä nuo sairauksien ammattiselvittäjät. Veikkaanpa, että Haukansilmä olisi jäänyt mielellään hetkeksi tästä hulinasta sinne hellään hoivaan! Onneksi tuli takaisin, kun on nuo jouluaaton kiireet juuri edessä," huokaisi Pukki ja astui kammarin kynnyksen yli porstuan puolelle. Muori jäin kutomaan sukkaa kammariin takan loisteeseen.

Lukijan on syytä olla melkoisen varma, että Pukin tarkastuskierros matkan valmisteluiden suhteen oli aika turha. Nuo valmisteluhommathan hoituvat tontuilta vuosikymmenten ja jopa -satojen rutiinilla. Pukin hommaksi jäi yleensä rekeen istuminen ja Petteri-poron matkaan komentaminen.

Pitäisiköhän meidän kaikkien omien mahdollisuuksiemme mukaan muistaa ja helpottaa sodasta kärsivien tuskaa! Lisäksi voinemme lähettää omat arvostuksemme suunnattomien paineiden alla työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille.

Muistakaamme kunnioittaa, auttaa ja tukea kaikkia ihmisiä!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!