Korona-ajan harrastuksia

Ne on lyöty meille kapulat rattaisiin, ei pääse tavanihminen harrastamaan! Se on pantu ihminen vähän kuin arestiin tai kotivangiksi. Mitä sitä silloin pystyy tekemään? Ne on harrastusmahdollisuudet vähissä. Eläkeläisellä sitä olisi aikaa, mutta kun on viranomaistaholta kielletty se vähäinenkin tekeminen, mihin sitä enää pystyy.

Kuntoliikunta on yksi vaihtoehto, mutta uskaltaako ulos muuta kuin naamio naamalla ja jätesäkki päässä? Ei semmoinen meikkinaamio, vaan se jossa silmälasit huurtuu ja joutuu kävelemään puuta päin. Vaihtoehtona voisi olla kuntojumppa ja laittaa jalat sängyt, lämpöpatterin tai keittiönkaapin alle ja tehdä taivutuksia, sen kolme kertaa, jonka selkä kestää. Toinen keino on nostella kädessä sokeripakettia (jos ei ole tyhjäksi syöty makeanhimossa), maitopurkkia (ei tyhjää ja jos on avattu, ei saa loiskuttaa) tai perunapussia (saa sisältää useamman perunan). Noilla keinoin saa ruista ranteeseen ja hauis kehittyy. Nojatuolista tai sängynreunalta nouseminen monta kertaa on hyvä tapa kehittää jalkojen kuntoa. Pitää olla vaan varovainen, ettei köntsähdä nenilleen, kun verenpaine heittelee tasapainoa. Liike on hyvä tehdä sängynpäässä, koska tasapainon pettäessä voi heittäytyä sänkyyn selälleen ja ottaa siinä pienet nokkaunet kuntoilun lomassa.

No sitten sisäharrastuksiin kuuluu tietenkin tv:n katsominen. Se ei vaadi kovinkaan paljon keskittymistä, sillä samat ohjelmathan on nähty jo 50-luvulta alkaen moniaita kertoja ja etenkin elokuvien vuorosanat tiukassa muistissa. Aku Korhonen on paras ja huru-ukot. Harmillista, ettei maailman politiikan arkipäivää näytetä. Politiikka on mennyt niin hankalaksi, ettei sitä normi-ihminen enää ymmärrä ilman selitysosia. Kaikki päämiehet uhkailee toisiaan, diktaattorit tekevät mitä mieleen juolahtaa ja isoja kokouksia on viikoittain, eikä niissä saada mitään päätöksiä aikaiseksi. Parempi etsiä telkkarista vaan sarjoja ja eläimistä kertovia ohjelmia. Muistakaa räpytellä silmiä riittävän usein, ettei pääse kuivuus iskemään. Ne nuo kirkkaat vehkeet, tietolaitteet ja telkkari, kuivattavat silmiä. Ostin eilen pullollisen silmäsuihketta (tipoista en tykkää), kun illalla on aina silmät niin kipeinä päivän tuijotusten jälkeen. 

No, entä sitten kirjallisuus! Kirjastojen käyttäminen on viime vuosikymmeninä muuttunut uskomattoman paljon. Ei tarvitse enää lähteä kirjastoon kassin kanssa, kun e-kirjan voi lainata omalle tietolaitteelleen ilmojen teitse. Kyllä on sisälle pakotetun ihmisen nyt helppo uppoutua seikkailujen tai romantiikan maailmaan. Mene kirjaston sivulle ja lainaa e-kirja! Olen itse käyttänyt kohtuullisen paljon Helsingin kaupunginkirjaston Helmet-kirjastoa (https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto), ja onhan se varsinainen ihmeitten aarreaitta! Käyttäjältä ei vaadita helsinkiläisyyttä, mutta asiakkaaksi pitää rekisteröityä ennen kuin pääsee Rovaniemellä tai muualla lainaamaan Helmetistä. 

HELMET-kirjaston valikko

Vastaavia kirjastoja löytyy Suomesta jo pilvin pimein. Tulin menneeksi  sivulle https://ekirjasto.kirjastot.fi/?kirjasto=kaikki ja löysin melkoisen tiedon valtatien. Käykäähän tekin selaamassa ja etsimässä itsellenne sopivaa tarjontaa.

Ja sitten eikun harrastamaan turvallisesti sisällä ja välillä ulkonakin happea haukaten, mutta turvallisuus muistaen!

Se vaan pakkaa olemaan aina kiire!

Huomasin eilen, että minulla taitaa olla melko usein kiireenhenki mielessä! Tuota ilmenee, vaikka ei olisi mitään kiireen aihettakaan. Pysähdyin sitten miettimään, mistä oikein mahtaa olla kysymys ja miten se kiire ilmenee?

Minulla oli aikoinaan työkavereina pari luontohenkistä piipunpolttajaa, ahkeria ammattimiehiä kumpikin. Heillä oli tapana nautiskella välillä hetkestä istumalla aloilleen ja polttamalla kopallinen piippua. Olimme melkoisen paljon tekemisissä toistemme kanssa sekä työn syrjässä että vapaa-ajalla. Minua tuo kopallisen nautiskeleminen ärsytti. Toimi vaikutti niin äärettömän hitaalta, ettei sitä voinut ymmärtää. Taustalla oli ajatus, miten joku voi olla paikoillaan tekemättä mitään? En oppinut tuolloin, noin 35 vuotta sitten, tuota verkkaisen nautiskelun ja pohdiskelun tapaa. En kyllä myöhemminkään!

Nyt seniorivuosinani olen sitten yrittänyt nautiskella työn puutteessa kirjojen ja telkkarin parissa. Siitäkin on meinannut tulla multitaskausta (=monitekemistä). Huomaan tavanomaisia tv-ohjelmia katsoessani tekeväni samanaikaisesti sudokua iPadilla tai lukevani lehteä tai juttuja iPadista. Toki siinä sivussa voi myös googlailla asioita. Elokuvien ja sarjojen hidas tempo on ärsyttänyt minua aina. Asiaa paransi melkoisesti Elisa Viihteen pikakelausominaisuus. 

Kun tupa kotona hiljenee ja jään yksin tv:n eteen, laitan pikakelauksella pyörimään tallennettuja ulkomaisia elokuvia tai sarjoja. Kolminkertaisella nopeudella ehtii hyvin lukea tekstityksen, ääni ei tuolloin valitettavasti kuulu. Toisinaan joudun hidastempoisia kohtia kelaamaan kymmenkertaisella nopeudella, mutta silloin tahtoo jo ohjelman tunnelmakin hieman kärsiä ja juoni kadota itseltäni. Äänijuttu on hankala, koska kotimaisia ohjelmia ei pysty pikakelauksella katsomaan, kun en vielä ole oppinut lukemaan huulilta suomea puhuvien näyttelijöiden puheita. En muuten taida oppia sitä koskaan.

Netflix ja muut maksulliset, pääosin ulkomaiset ohjelmapalvelut ovat siitä kiusallisia, ettei niitä pysty pikakelaamaan. Niitä jos haluaa jouduttaa, pitää hyppiä useita ruutuja kerrallaan. Pikakelaustoiminto niistä siis ikävä kyllä puuttuu. 

Mitä siis tapahtui eilen? Kuuntelin äänikirjaa Celia-palvelusta. Olin jo kuunnellut sitä lähes pari tuntia ja samalla pälyilin etenemispalkissa näkyvää kirjan kokonaiskuunteluaikaa, 10 tuntia ja risat. Lukijan verkkainen (minun mielestäni!), mutta asiallinen lukuvauhti alkoi tosissaan ärsyttää. Mutta siihen tulikin apu! 

Huomasin näytön yläkulmassa oudon merkin, jota ajattelin napsauttaa. Sitä ennen painoin mieleeni kohdan, johon asti olin kuunnellut, jos vaikka kirja sattuu häviämään. Mutta mitä vielä, löysin luonteelleni sopivan toiminnon, kuuntelunopeuden säädön. Hurraa!

Laitoin nopeudeksi ensin 120%, ei tuntunut riittävältä. Nostin 150%:iin. Vauhti oli jo paljon parempi. Pieniä säätöjä vielä ja lopulta oltiin nopeudessa 200%, tuplanopeudessa. Se vasta oli jotain ja tyydytti minun tekstiä janoavaa mieltäni. Sammutin huoneesta valot, etsin mukavan asennon lepotuolista ja avasin mieleni rivakalle kerrontavauhdille. Ja sehän sujui, ei mitään turhaa laahausta, vaan täyttä hönkää! Teksti suorastaan lensi eteenpäin ja tuntui ettei aikaa mennyt turhaan odotteluun ja jaaritteluun. Lauseet vauhdilla korviin ja sitten täyttä höyryä kertomuksessa eteenpäin. 

Tunnin kuluttua huomasin kirjan edenneen melkoisesti ja oli siirryttävä taas normaaliin perhearkeen. Jäin kuitenkin itsekseni pohtimaan, että olenko jotenkin hätäinen, sähläri, malttamaton vai mitä? Painotan, että minulla ei ole diagnosoitu mitään neurologista vilkkausjuttua. Tunnustan kyllä, että asioiden on mielestäni aina tapahduttava heti eikä 15.päivä. 

Kotipiirissä on minua kymmenien vuosien aikana moitittu hitaudesta ja saamattomuudesta. Noiden kommenttien uskon olleen ainoastaan lämminhenkistä, rakastavaa ja leikkimielistä kiusoittelua, sillä kyllähän olen aina tehnyt hommat pyydetyllä tavalla aikajanaa vain hieman venyttämällä ja hommissa oikomalla - ainakin ne hommat, jotka ovat minusta tuntuneet miehiseen ajatteluun järkeviltä. Mm. siivoaminen ei kuulu niihin hommiin!

Taidan olla vaan perusolemukseltani semmoinen hätäinen ihminen!

Nyt annan suosituksen! Olkaa niin ripeitä tai hitaita, kuin hyvältä tuntuu, sillä tärkeintä on jaksaa ja ehtiä sopivasti! PS. Bussiin, junaan ja lentokoneeseen kannattaa kiirehtiä, sillä ne eivät yleensä odota!

En voi kiistää, etteikö hänellä ja minulla ole tiettyä yhdenmuotoisuutta.

Elämme väistelyn aikoja

 On jo taas aikoihin eletty! Ja melkoinen osa on tehnyt sitä sairaina ja useimmat onnekkaat terveinä. Päivät kuitenkin kuluvat monilla koronatartuntaa väistellessä. Lopputulos on kuin entisellä laskettelijalla uransa alussa - ei vaan aina onnistu väistämään porttia. Sitten ollaankin päistikkaa kinoksessa nenällään. Näinä päivinä pahemmanpuoleisena tuloksena on, jos ollaan onnekkaita, kotikaranteeni ja huonommalla tuurilla sairaalan peti. Kaikkein huonoimmalla tuurilla pääsee jo teho-osastolle.

Kotona on pyöritty! Tai onhan se ollut pakko käydä kaupoissa ja hoitelemassa asioita. terveydenhuollon peruspalveluitakin on pitänyt välillä hakea. Ja kaiken aikaa on siinä sivussa sitten väistelty tautia. 

Kuuluu joillakin tutuilla väistely epäonnistuneen. Useimmilla on lapset kantaneet taudin omilta "työpaikoiltaan". Ja sitten onkin perheen vanhempien kautta tartunnat levinneet muulle lähipiirille. Onneksi viimeisen reilun kuukauden aikana on liikkeellä ollut se lievempi malli koronaa. Ei sekään ole päästänyt porukoita helpolla! Sitä on kuumeiltu, niistetty, yskitty ja kärsitty kurkkukivuista. Sairastalouksiin on kykenevät raahanneet apteekeista pussitolkulla droppeja, joista ei tunnu olevan juurikaan hyötyä.

Ei pitäisi maalailla pirua seinille, mutta tähän asti on omassa ydinperheessä säästytty tartunnalta ja kaikilla on jo kolme roketustakin.

Sitä ei vaan meikäläinen hauras vanhus tajua, että millä herneellä ajattelevat ne, jotka kulkevat ilman maskia sisätiloissa, kuten kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Kun mielestäni se pöpö voi kulkea mukana jossain ihopoimun käänteessä tai muussa huomaamattomassa paikassa. Ei ole väliä edes nenän koolla. Se pöpö lähtee isosta klyyvarista yhtä viuhakkasti kuin pienestä nöpönenästä. Herneaivo ajattelee että, kun yskittää, se on vain flunssaa. Mutta mistä voi tietää?

Kyllä tässä vaan täytyy väistellä herkällä silmällä ja jalkaterällä muita ihmisiä. Ja elettävä toivossa, ettei se koukkaisi meikävanhuksen iholle saati sisälle. Sitä kun on tämmöinen riskiryhmäläinen. Ennen sitä oli vaan riski kaikin puolin, eikä ollut minkäänlaista riskiä tapailla muita ihmisiä.

 

5-osa, Lissabon Portugali - Joulu 2021

 Kyllä meinasi heikolla muistilla varustetulla vanhuksella jäädä tarina kesken! Jospa nyt vuoden vaihduttua, saisi loppulausunnon kirjoitettua.

Kirjoitin edellisessä postauksessani koronarajoitusten voimaantulosta Portugalissa joulu- ja uudenvuoden pyhien ajaksi. Edelleen suorastaan ihastuttaa portugalilaisten tunnollisuus rokotusten, kasvomaskien ja koronapassien tarkastuksien suhteen. 

Paheksun suunnattomasti suomalaisten salaliittoteoreetikkojen ja muiden jauhopäiden rokotevastaisuutta ja höpöpuheita. He asettavat asenteellaan suunnattoman määrän ihmisiä hengenvaaraan ja sehän on täydellisen edesvastuutonta. 

No, joulunalus on Lissabonissa todellakin samanlaista sähellystä kuin Suomessakin. Ihmiset painavat pää punaisena (tietenkin maskit naamallaan) pitkin kauppoja. Kaikki pelkäävät, että ruoka loppuu pyhinä ja lahjoja on hankittava entisten kaapeissa lojuvien joukkoon, vaikka minkäänlaista tarvetta ei olisikaan. No lasten muistamisessa voin jouluna hieman joustaa.

Kävimme päivällä testaamassa El Corte Ingles-tavaratalon tarjonnan. Ei tarvitse suomalaisten tavaratalojen hävetä omaa tarjontaansa. Samaa tavaraa, ehkä Lissabonissa aavistuksen enemmän. Em. tavaratalossa toki kaikki laatumerkit saman katon alla monessa kerroksessa. Ei enää sykähdyttänyt paljon nähnyttä vanhusta!

Jouluaattona kello 19 alkoi hotellin ravintolassa joulupäivälliskattaus. Päivällisen oli tilannut 50 henkeä, joilta kaikilta tarkastettiin sisääntullessa koronapassi ja tuore koronatestitodistus. Me pääsimme sisään talon vakiasukkaina ilman todistusta, tai olisihan meillä ollut Helsingistä muutaman päivän vanha todistus esittää. Matkalaukusta olisi tarvittaessa löytynyt nenäpuikot testaamista varten, jos tiukille olisi mennyt ja testiä vaadittu tiukkaan sävyyn. Olisi voitu kaivella puikolla nenätesti hovimestarin tiskillä.

Henkilökunta oli pannut parastaan ja muokannut ravintolasalin entistäkin hienommaksi joulusaliksi. Tosin värimaailma oli enemmän sinivalkoinen kuin meidän kotimaan jouluissa kotoisa kynttilöiden ja koristellun kuusen punavihreä. Minusta tämä oli hienompi ja tyylikkäämpi, ainakin vaihteeksi. Joulupukkia emme nähneet, koska tietääksemme hän oli työmatkalla ympäri maailmaa.

Ruokailumme kesti 3,5 tuntia. Noin pitkään en juuri muista koskaan käyttäneeni aikaa ruokapöydässä, mutta nyt sekin ihme nähtiin! Laitan seuraavaksi muutaman kuvan tarjoilusta Portugalin joulupäivällisestä.

Jälkiruuan kuvaa en viitsinyt laittaa mukaan, kun se sattui niin makuhermoon. Ette näe kuvissa kinkkua ja laatikoita. No en nähnyt minäkään. Keskimmäisen kuvan lihaköntsä oli lammasta. Minä, kun en ole oikein tottunut syömään villasukan makuisia ruokia, en ollut innoissani tuosta. Tuo lammas ei ollut kuitenkaan villasukkalammasta ja niin minäkin sain sen pupellettua kohtuullisella, painotan sanaa kohtuullinen, nautinnolla.

Jouluruokiin liittyi vielä suurempi harmitus kotona Helsingissä, jossa kinkut ja laatikot oli myyty jouluna kaupoista loppuun. Kyllä ennen oli niitä vielä alennuksella pitkään joulun jälkeen. Eli jouluruokanautinnot siirtyivät nyt vuodella eteenpäin. Pitänee yrittää roikkua hengissä vielä ainakin vuosi.

Eipä tuosta Lissabonin loppuajasta, joulupäivästä, ole juurikaan kerrottavaa. Kaupungilla käytiin pari kävelylenkkiä kevyessä tihkusateessa.

Tapaninpäivän aamuna alkoi sitten kotimatkan koettelemus. Kello herätti runsaan kolmen tunnin unen jälkeen tasan kello 3. Kamppeet kasaan ja nuttu niskaan ja lentökentälle kello neljäksi. Passit, tavallinen ja korona, näytettiin, vyö ja vaatteita riisuttiin, elektroniikka ja metallit kaikki aseteltiin kaukaloihin turvatarkastukseen. Ei hälyttänyt, eikä tunnusteltu vartaloa (jossa on kyllä määrällisesti mitä tunnustella). Sitten oltiin kansainvälisellä alueella ja yksi kahvilakin aukesi juuri aamukahvia varten. 

Koneeseen päästiin aivan viimeisinä ja sitten nakotettiin maski naamalla 5 tuntia Helsinkiin ja kotiin asti. Hieman kritisoisin noita lämpötiloja, sillä tuona aamuna oli Lissabon +15C ja Helsinki -15C. Kysyisin, mitä peliä se tuommoinen on, eikö EU:ssa pitäisi olla kaiken tasapuolista ja yhtäläistä?

Niin, että semmoinen retki se oli! Monet pohtivat ja kysyvät, miten uskalsitte ja saitteko taudin? Uskallettiin korvat punaisena ja ei saatu, oli turvallisempi olo siellä kuin kotona.

Koska tämän postauksen valmistuminen vei aikaa ja tuossa vaihtui hetki sitten vuosikin, niin

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! PYSYKÄÄ TERVEINÄ JA OLKAA VAROVAISIA TUOLLA KODIN ULKOPUOLELLA LIIKKUESSANNE!