keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kurren juhannus

Vastauksena lukuisiin kyselyihin koskien oravien vointia, annan Keke-kurren kertoa juhannuksestaan omin sanoin oikein kuvien kanssa. 

Juhannusillasta Kekellä ei ole paljonkaan kertomista, sillä se meni normaalin inhimillisellä tavalla. Paljon syömistä ja juomista. Auringonkukan siemeniä, juhlapähkinöitä ja lintujen syöttöaltaasta nesteitä.

Juhannuspäivän aamu alkoi hyvin samaan tapaan kuin ihmisilläkin juhannusaaton juhlinnan jälkeen. Ja Keke jatkaa…

Rankkaa se oli oikeasti, turkkikin harmaantui ainakin pariksi päiväksi! 


Miltähän siellä ulkona näyttää? Ei kyllä jaksaisi nousta ylös, mutta pakko kai se on. Onneksi ikkuna on aivan sängyn vieressä, niin on helppo kurkistaa pihalle.


Ei himskatti! Nyt tulee …! YÖÖÖK! Maha on aivan sekaisin ja päähänkin koskee!



On kai se pakko lähteä haistelemaan tuulia ja katsomaan miten kaverit ovat selvinneet.


Peralla taitaa mennä todella heikosti, kun syleilee rappua. Taitaa vielä horisontti heilua.


Terve Masa! Miten menee? Onko ohrainen tai pikemminkin auringonkukkainen olo?


Nyt on saatava kylmää juomista, muuten ei päivä lähde rullaamaan.


Olakin näkyy tuolla ryystävän huulet tötteröllään isosta altaasta ja allaspoika laskee kupista lisää juotavaa. 


Pääsisköhän kapuamaan tuonne käppyrätolppaan? Sieltä näkee vähän paremmin ympärilleen.


Tuolla näkyy naapurin kuiva-Klasukin kyttäävän, miten meillä täällä on aamu käynnistynyt. Kyllä se kyttäsi illallakin ja kävi välillä valittamassa metelistä.


Ja Ripe on etsinyt varjopaikan ja seisoa tököttää rapun suojassa.


Hyvinhän se tolppaan kiipeäminen meni, mutta, ei hitsi! Miten tuo tassu pääsi noin lipeämään!


Nyt on saatava huikopalaa, siirryn siis tarjoiluastialle. Ei ryökäle tämä voi näin vaikeaa olla!


No nyt koko kippo putosi ja Ripe kerkesi ensimmäisenä kupille.


Hei Ola! Laske meille letkulla vähän vettä, kurrella on kaamea jano!


Himskatin tikka, kun mekkaloi! Tuo käy kipeästi ohimoon. Hei, voisitko häipyä muualle nakuttamaan, täällä ollaan vähän sairaita!


Ja mitä sinäkin tintti siinä tuijotat? Saa kai kurrekin kerran kesässä juhlia juhannusta! Ei me sieltä syöty siemeniä, meillä oli omat astiat.


Porukalla vielä putsattiin pihalta edellisillan jälkiä. Sitten kukin hävisi omille teilleen ja puunrungoille.


Itse kipitin varovasti askeltaen omalle mökille ja rauhotuin kuistille toipumaan hurjasta juhannusaatosta.


Oli se vaan taas semmoinen juhannus! Ensi vuonna päätettiin kavereiden kanssa ottaa hieman iisimmin.





maanantai 14. kesäkuuta 2021

Puhelin ja tablettilaite - muisteloja!

Kyllä minusta kaikki oli ennen paremmin - ja helpompaa, yksinkertaisempaa! Kehitys kehittyy semmoista vauhtia, että ei meinaa hento vanhus pysyä enää perässä. Tieto ja ihminen kulkee uusilla konsteilla ja aina vaan nopeammin.

Puhelin

Jonnet (uusi nykyilmaisu kuvaa nuorempia sukupolvia!) ei muista eikä tiedä, että ennen ei ollut tavanihmisillä puhelimia eikä kameroita. Eikä tietokonetta ollut edes keksitty. Kuuhunkin lennettiin ensimmäisen kerran tietokoneohjelmalla, jonka tasoista ei ollut käytössä edes meikävanhusten poisheittämissä kännyköissä.

Puhelimet olivat puisia laatikoita parempien ihmisten kodeissa tai asemahallin seinällä. Kampea pyöritettiin, torvi aseteltiin korvaan ja laatikon kyljessä olevaan torveen huudettiin. Kuuleminen oli sitten niin ja näin. 

Elettiin muutamia vuosia eteenpäin, kunnes puhelinkopit tulivat yleisiksi ja soittaminen helpottui. Puhelinluettelot, nuo paikkakunnasta riippuen enemmän tai vähemmän paksut katalogit, olivat tärkeitä apuvälineitä muistiinpanoille. Kun soittajalla ei ollut muita välineitä mukana, repäistiin katalogista lehti ja piirustettiin siihen muistettavat asiat. Parasta katalogissa oli paikkakunnan karttalehdet. Ainoastaan ensimmäinen tarvitsija hyötyi niistä. Muille jäi vain jäljet revityistä sivuista.

Helsinkiin muutettuani ja seudulla työn takia paljon autoilevana, tuli etenkin Kampintorin kulmalla ollut puhelinkoppi tutuksi. Siihen pääsi autolla viereen ja koppi oli aina toimintakunnossa, toisin kuin moni muu koppi tuohon aikaan. Tosin kopeissa leijaili lähes aina yökulkijan jättämä virtsan lemu, mutta se ei saanut kiireistä soittajaa häiritä.

Itselläni oli ilo kasvaa varhaislapsuuteni kylän puhelinkeskuksessa, joten leikkilaitteisiini kuului tuon aikaiset puhelimet. Sain purkaa käytöstä poistettuja puhelimia ja poimia leikkeihini niiden sisältä löytyvät isot hevosenkenkämagneetit. Se oli mielenkiintoista. 

Myöhemmin asuin muutamia vuosia ulkomailla ja sieltä soittaminen kotiin olikin oma juttunsa. Lampsin paikalliselle puhelinlaitokselle ja tilasin puhelun kotiin. Sen yhdistäminen kesti aina tovin ja sen jälkeen keskustelin reikäkovalevykopissa kotiväkeni kanssa suhinoiden läpi. Oiva palvelu!

Mainitsen sitten paljon autolla reissaavalle avuksi tulleen Arpin eli autoradiopuhelimen. Se oli melkoisen toimiva laite. Puhelu tilattiin arp-keskuksesta, joka yhdisti sen haluttuun numeroon. Arp-keskus toimi myös hyvänä tiedonvälittäjänä, jos reissun päällä tuli ongelmia. 

Sitten jossain vaiheessa ilmestyivätkin erilaiset kännykät melkoisen nopeasti uusiutuvassa tahdissa. Siirryttiin tiiliskiven kokoisesta pieneen rintataskuun mahtuvaan malliin. Ensimmäinen kännykkäni taisi olla metallikuorinen jenkkilaite, jonka nimeä en muista. Pudotin sen kerran vahingossa noin kolmen metrin korkeudelta asfalttiin ja kuuluvuus senkun parani. 

Laitteiden kapasiteetti kasvoi koon pienentyessä  uskomattomalla tavalla. Oli metallikuoria, oli läpällisiä, oli liukuläppää, oli kommunikaattoreita, oli värejä, oli suojuksia ja vaikka mitä. Puhelimesta tuli arkipäivän työkalu ja myös muotituote.

Tablettilaite

Ei ole kovin pitkä aika siitäkään, kun ihmettelimme mm. japanilaisten turistien touhua kaupungilla. He osoittelivat isolla levyllä kohti valokuvattavia kohteita. Mikä tuommoinen laite on? En kyllä kehtaisi itse tuommoista käyttää! Nuo olivat ensimmäiset ajatukseni tuosta touhusta.

Mutta, ei sovi koskaan epäillä liikaa! Nykyisin teen tuota itsekin. Minulla on menossa jo neljäs tabletti, iPad, ja viides näppäimistö. En ole vaihtanut noita turhamaisuuttani, vaan olen käyttänyt ne oikeasti loppuun. iPad on käsissäni lähes aina. 

Luen siitä lehdet, katson telkkaria ja elokuvia, etsin karttaosoitteita, navigoin, selaan nettiä, etsin säätiedot, haen uutisia, luen kirjoja ja lehtiä, lainaan kirjastosta, kuuntelen musiikkia ja äänikirjoja, rupattelen sukulaisten ja kavereiden kanssa, lähetän viestejä, teen muistiinpanoja, tutkin omia tiedostojani, tallennan tietojani pilveen, otan valokuvia, muokkaan valokuvia, teen sudokuja, pelaan pasiansseja, teen ostoslistoja, teen nettitilauksia, ostan lippuja, hoidan pankkiasioita, kirjoitan, skannaan asiakirjoja, teen sukututkimusta, katson Youtubesta ohjevideoita, sometan, osallistun nettipalavereihin, jne.

Tuo edellinen luetteloni ei edes kerro aivan kaikkea noista mahdollisuuksista, eikä esim. tabletin suhteesta puhelimeen. Sillä - nuo kaikki samat jutut voin tehdä puhelimellani, iPhonella. Ja tiedot siirtyvät iPadista iPhoneen ja päinvastoin. Lisäksi tiedot tallentuvat pilvipalveluun käytettäväksi missä vaan, millä laitteella vaan.

Tulipa tuossa taas noita muisteloja! Olisin kirjoittanut tarkemminkin, mutta kun en vaan yksinkertaisesti muista. Teillä on varmaan itsellänne enemmänkin aiheeseen liittyviä kokemuksia, joten en kiusaa teitä enempää.

Nyt kun liikkuminen on edelleen rajoitettua toivon, että käytätte tietolaitteidenne suomia, todella laajoja mahdollisuuksia hyväksenne. Nauttikaa netistä - ja alkaneesta kesästä!




tiistai 8. kesäkuuta 2021

Auringon ja kukkia

Viime päivien runsas auringonvalo ja lämmin sää kirvoittivat kynäni lopultakin pieneen kerrontaan.

Tällä rupeamalla, toisen piikin jälkimainingeissa on reilu viikko vierähtänyt mökkimaisemissa Savonlinnassa. Lähellä kaupungin keskustaa on Niemelän isännällä ollut tapana viime vuosina kylvää isolle tienvarsipellolleen auringonkukan siemeniä. Ohikulkijoilla on sitten ollut lupa käydä poimimassa mielin määrin kukkia, niiden loistaessa kauneimmillaan. Oman tarinani sisältö sivuaa hieman edellistä.

Olemme mökillämme aina olleet lumoutuneita oravien touhuista. Noita pieniä, tuuheahäntäisiä otuksia on pyörinyt vaihtelevasti mökkipihamme männyissä. 

 


Siitäpä seurasi tällainen kertomus!

Tiesimme kurret ahkeriksi olennoiksi, joten päätimme antaa auringonkukkien levittämisen heidän huolekseen. Hankimme ensimmäiset siemenet syksyllä 2020 ja seuraavat keväällä 2021.


Kurret ovat osoittautuneet odotustemme veroisiksi ”työmyyriksi”. Työrupeamat ovat ajoittuneet varhaisiin aamuihin sekä iltapäivän viimeisille tunneille. Touhu on ollut välillä hyvinkin vauhdikasta. Työssä on ahkeroinut kolme ”istutusammattilaista”.


  


Siementen sijoittelu maastoon on osoittautunut pistemäiseksi ja varsin satunnaiseksi. 


 


Istutusalueet on kartoitettu huolella, vaikkakaan ei aivan meidän mielemme mukaisiksi.


 


Työnjohto on tarkkaillut toimintaa oman työmaakoppinsa terassilta ja myös eri pihakalusteiden päältä. Tavoitteena on ollut ilmeisesti saada selkeämpi kokonaiskuva istutusalueen käytöstä. 


 


 


Myös kasteluun liittyviä toimia on pohdittu tarkkaan.



Viranomaisia edustava tarkastaja on vieraillut istutustyömaalla säännöllisin välein. Oletettavasti huomautettavaa ei ole ollut siementen laadussa eikä istutusten työmenetelmissä, vaikkakaan tulos ei mielestämme täysin vastaa omia toiveitamme.



Kannaltamme ilahduttavaa on ollut se, että istutustyö on hoidettu ruokapalkalla. Palkan määrittelyssä ei tarvittu pitkiä neuvotteluita eikä liittoja. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä ratkaisuun. 

Toki palkkaustapa aiheuttaa lievää, mutta jo hankintavaiheessa ennakoitua materiaalihävikkiä.


 


Kokonaisuudessa olemme olleet tyytyväisiä tehokkaan istutusryhmän työsuoritukseen. Hankkeen kustannuksetkin ovat pysyneet siedettävissä rajoissa.
 
 
Tällä hetkellä odotamme loppukesälle ajoittuvaa auringonkukkien puhkeamista kukkaan. Istutushenkilöstön palkkasimme loppukesäksi valvomaan kasviemme kehitystä.