/>/> VANHUS STADISSA: 2023

lauantai 23. joulukuuta 2023

Joulun kynnyksellä matkalla

 Se iski sitten joulusäät! Kyllä säänhaltijalla on homma hanskassa, kun etelän musta joulu muuttui äkkiä valkoiseksi. Ei ollutkaan pihistelyä liikenteessä! 

Saimme perheen nuorilta joulun Kittilän Levillä. Matkasimme maisemiin peräkkäisinä päivinä. He lensivät valmistelemaan paikat ennakkoon saapumistamme varten. Mutta tiesikö kukaan, että hauraat vanhukset joutuivat pinhuusiin säähommien kanssa.

Toivorikas ja riemukkaan odotuksen täyttämä matkamme alkoi perjantaina 22.12. Klo 9 suuntana Helsinki-Vantaan lentokenttä. Jo kotona ikkunanäkymä lupaili hurjia, männyt taloyhtiön pihassa huojuivat hullun lailla ja lunta tuli vaakatasossa isoina hiutaleina. Ei kuitenkaan auttanut mikään, kun auton keula piti tunkea sekalaiseen lumimössöön satojen muiden joulunviettoon pyrkivien joukkoon. 

Matka kentälle sujui luistellen Tuusulantietä ja parkkihallikin löytyi kohtuullisesti. Terminaalin edustalla meneillään olevat rakennustyöt ja armottoman tiuha lumisade sotkivat muutenkin herkän aivokapasiteettini ja sitä myötä suunnistuskyvyn. Lumessa kahlaten noin 300 metriä kävi vähitellen ilmi, että suunta oli totaalisen pielessä. Avulias henkilö ohjasi meidät lopulta oikeaan suuntaan eli juuri selkämme osoittamaan suuntaan.

Vaatteet lunta tiputtaen ja selkä vettä valuen astelimme kohti laukkujen tiputuspaikkaa, joka oli vast'ikään uusiutunut. Ei auttanut kuin huutaa apua laukkulappujen printtaamiseen. Pääsimme lopulta laukuistamme eroon ja seuraava vaihe olikin riisuuntuminen turvatarkastukseen. Siitä selvittiin vyöttömiä housuja kannatellen. 


Lähteekö kone Kittilään klo 11.20 ajallaan? No ei lähde! Uusi aika klo 12.20. Lähteekö kone klo 12.20? Ei lähde! Uusi aika klo 12.55. No nyt näytti lupaavalta ja koneeseen päästiin juuri lähtöaikaan, mutta sitten istuskeltiin täpötäydessä koneessa merkittävä tovi. Lopulta päästiin lentoon ja tuli ennakkoon tilatun ruuan aika. Oliko ruoka? Ei ollut, kun pitsa oli jäänyt Vantaalle. Pahoittelemme ja tilalle saatu henkilökunnan omaan käyttöön tarkoitettu banaani lievitti hieman nälkää. Kiitos siitä ystävälliselle purserille.

Kello 15:n toista jälkeen saavuimme jo pimeälle Kittilän kentälle Finnairin turvallisin siivin. Ennakkoon tilatun taksin kanssa olimme aloittaneet jo viestittelyn jo lähtökentällä ja viestittely jatkui laukkuhihnalla Kittilässä. Saimme jopa taksista valokuvan viestinä, joten autoa ei tarvinnut etsiskellä ruuhkaisella lentoasemalla.

Pääsimme rivakasti nuorten luo majalle ja saimme höyryävät kahvikupit käsiimme. Joululomamme saattoi alkaa!

Uutisissakin mainittiin ääriolosuhteet, jotka olivat vallanneet lähtölentokenttämme. Se, että oliko tuo säänhaltijalta sopivaa käytöstä kiivaimpana joululiikennepäivänä, niin ehkä olisi tuon voinut siirtää hieman eri ajalle.

Mutta onneksi Joulupukille on luvassa huomenna paremmat kelit ja Petterin vetämä pororaito kulkee enimmäkseen ilmojen teitse. Lainaan luvatta Finnairin upeaa jouluviestin kuvaa, jossa Petterin korvaa hineo sinivalkoinen Finnairin kone!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! 



keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Joulupukin pikkujoulukeikka

Joulupukki huitaisi otsallensa valahtaneen punaisen piponsa pois silmiltä. Petteri oli lyönyt rekiporojen kanssa jarruksi. Edessä oli Oopperatalon kohdalla kaistojen sekasorto. Miten tästä jatketaan? Petteri oli ymmällään.

Pukki oli saanut pikkujoulukeikan Helsingin keskustaan Oodi-kirjaston lähelle suureen lehtitaloon. Ajatus oli, että homma hoidetaan entisillä, ikiaikaisilla kartoilla ja vanhalla rutiinilla. Koska jouluun oli vielä aikaa, ei Korvatunturin karttatoimisto ollut ehtinyt päivittää lahjanjakokarttoja ajan tasalle. Kukapa olisi uskonut, että Helsingin kaupunki sotkee keskusta-alueen kadut näin totaalisesti. Mistään ei pääse minnekään, mitään kautta, eikä millään kulkupelillä! 

Kokenut Petteri-poro keskittyi muistelemaan reittiä ja pohti jatkoa. Koska ei ollut vielä oikea joulu, olisi pakko kulkea maan tasalla, lentorekikin oli vielä Korvatunturin rekihallissa. Petteri vilkaisi kysyvästi takanaan reessä istuvaa Pukkia.

Pukki puhkesi pohtimaan, että olisi varmaan pitänyt ottaa polkupyörä rekeen mukaan, pistää reki parkkiin Kisahallin kentälle ja jatkaa matkaa lehtitaloon pyöräteitä pitkin. Pyöräteitä täällä näyttää olevan nykyisin enemmän kuin katuajoteitä, joista niistäkin on rohmuosa lohkaistu polkupyörille. Se on joku vihertävä taho päättänyt, ettei maailmassa, eikä etenkään Helsingissä tarvita kulkuväyliä autoja tai rekiä varten. 

Se ei väri-ihminen ottanut sähkö- ja poroajoneuvojen ympäristöystävällisyyttä ollenkaan huomioon. Tuo omituisesti ajatteleva taho luulee, että tavara-, vanhus-, lapsi- ym. liikenne kulkee polkupyörällä. Ottaako esimerkiksi polkupyöräambulanssi sairaskohtauksen saaneen tarakalle ja hoitaja juoksee vierellä tippapulloa kannatellen. Entä jos on kaksi potilasta? Ajaako palokunnan sammutusyksikkö polkupyöräryhmänä polkupyöräkaistoja pitkin ruiskut kainalossaan? Kyllä on tainnut ajatus pompata suunnitteluhenkilöllä nyt umpimetsään keskellä metropolia! 

Pukki teki pikaisesti merkintöjä muistivihkoonsa. Hän kirjasi, että siltä katujen vihertävältä suunnittelijalta otetaan kirjausvälineet pois ja lahjaksi annetaan jouluna 15 kiloa polkupyörän vanhoja kettinkejä. Lisäksi katuja auki repineille työmiehille annetaan lisäpotkua energiajuomilla hommien nopeaan loppuun saattamiseksi. Pormestarille lähetetään kaupunkilaisten nimissä Pukin leimalla toivomuskirje, ettei katuja revittäisi yhtä aikaa auki, vaan tehdään suunnitelmat huolella ja polkupyöräteitä  ei enää lisätä kaupunkiin.

Petteri teki Pukin puolesta ratkaisun matkan jatkamiseksi. Reki kaartoi Oopperatalon takaa itäpuolelta ja siitä alkoi tiukka pujottelu puiden välistä Hesperianpuiston kautta kohti Töölönlahden eteläpäätä. Petteri ajatteli, että kyllä Pukin kulkuneuvolle tämmöinen on sallittua loivasti sääntöjä tulkiten. Meni vain hetki, kun Petteri komensi rekiryhmän pysähtymään ja pysäköimään Oodin pihalle.

Pukki vilkaisi aikarautaansa, nappasi lahjasäkin selkäänsä ja suuntasi pieksunsa kohti lehtitalon pääovea, jossa vahtimestari jo odottelikin illan pääesiintyjää.

Sen pituinen se pikkujoulutarina! Hyvää joulunodotusta kaikille!




perjantai 24. marraskuuta 2023

Muistoja matkoilta

Ihmisen kuuluu näköjään muistella menneitä, kun mittariin napsahtelee rutkasti vuosia. Niinpä päätin kirjata tänne muutaman erikoisemman tapauksen retkiltäni. Voi olla, että olen kertonut ne jo aiemminkin, mutta vanhenemisteeman mukaisesti asioita kuuluukin toistaa. Tai ei kuulu, mutta ne vaan toistuvat, uudelleen ja uudelleen. Aktiivityövuodet menivät lomien osalta työnsyrjässä, mutta lopulta terveystilanteen pakottamana tuli aikaa rästilomille.

Hedelmiä ostamassa Kreikassa

Olimme 2004 ajelemassa Kreikan Peloponnesoksen niemimaalla rannikolta vuoristomaisemiin tutustumaan, kun havaitsimme keskellä isojen appelsiinilehtojen aluetta tienreunassa kaksi vanhempaa miestä kauppaamassa appelsiineja. Heillä oli vierellään isohko kasa muovikasseihin kerättyjä hedelmiä. Taatusti tuoreitten hedelmien himossa pysähdyimme kyselemään hintoja. Koska meitä oli neljä henkilöä matkalla, totesimme muutaman appelsiinin riittävän. Koska meillä ei ollut yhteistä kieltä appelsiinimiesten kanssa, aloitimme käsillä puhumisen. 

Näytin neljää sormea ja toinen miehistä näytti kahta sormea. Kumpikaan meistä ei ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti. Otin lompakosta pienen setelin ja tarjosin sitä. Mies otti setelin ja ojensi minulle kaksi täpötäyttä appelsiinikassia. Arvioisin siinä olleen liki kymmenen kiloa hedelmiä. Pyöritin päätäni ja annoin toisen kassin takaisin, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä takaisin. Koska havaitsin, ettei synny ratkaisua, kiersin kassit mukanani auton toiselle puolelle ja istuin kuskinpukille, ojensin toisen kassin matkaseuralleni, laskin toisen kassin auton viereen tielle ja lähdin ajamaan paikalta suhteellisen vauhdikkaasti. Näin peruutuspeilistä, että miehet olivat huomanneet tekoseni ja huitoivat peräämme. Ajoin eteenpäin. Olivat muuten himskatin maukkaita appelsiineja, mutta liika olisi ollut liikaa!

Banaanikaupoilla Tahitilla

Olimme 2007 kiertoajelubussilla kiertämässä rantaa myötäilevää tietä helteisen kuumalla Tahitin saarella. Bussin ilmastointilaitteessa oli ainoastaan täysillä- ja kiinni-asennot. Toisella asennolla porukkaa paleli ja toisella joka paikka hikosi. Niinpä pyysimme bussinkuljettajalta taukoa. Hän pysäytti pienen huoltoaseman eteen. Pihalla oli hedelmiä telineessä, josta taitoin meille tertusta pari banaania. Menin niiden kanssa sisälle maksamaan. Kassa oli ihmeissään, otti kuitenkin pienen maksun, mutta sitten viittasi minut mukaansa ulos. Siellä hän otti ison banaanitertun telineestä ja nosti sen syliini. Jos olette nähnyt kokonaisia banaaniterttuja, tiedätte, että siinä on aika monta banaania. 

Eipä siinä minun auttanut muu kuin nousta bussiin terttu sylissäni. Sen jälkeen jaoin banaanit koko täydelle bussilastille matkailijoita. Koska meiltä puuttui yhteinen kieli useimpien kanssa, niin he varmaan pitivät minua jonain todellisena hyväntekijänä ja poikkeuksellisen reiluna miehenä. Tuskin monikaan tiesi minun tehneen taas kieltä ja tapoja osaamattomana sähläostoksia. Mutta hyviä olivat banaanitkin.

Autoilua Ródoksella

Olimme vuosikymmeniä sitten viettämässä sukulaisemme syntymäpäiviä Ródoksella. Kelit olivat suorastaan mahdottoman kuumat. Koska olimme muutamassa päivässä sahanneet jo kaupungin nähtävyydet, päätimme lähteä tutustumaan Lindoksen valkoiseen kylään. Mutta hieno oli paikka joka tapauksessa. 

Menomatka sujui mainiosti hienoja maisemia ihaillessa. Perillä Lindoksessa istuimme rantahiekalla, joka oli polttavan kuuma, astelimme kohti mäellä sijaitsevia hienona hohtavia valkoisia rakennuksia. Jouduimme kuitenkin palaamaan polttavan kuumuuden takia etsimään varjoa, juomavettä ja jäätelöä viilentääksemme oloamme. 

Päätimme palata Ródoksen hotelliimme ilmastointilaitteiden hönkimään viileyteen. Matka meni hienosti, auton ikkunat oli pakko pitää auki ja välillä ajella luu (=kyynärpää) ulkona viileyttä etsien. Auto oli tietenkin se vuokraamon halvin ja pienin, jossa ei tietenkään vielä ollut ilmastointilaitetta. Matkalla saavutettu nautinto selvisi vasta hotellilla, kun käsivarttani alkoi kihelmöidä. Käsivarsi hohti syvän punaisena ja suorastaan huusi viilentäviä aineita. Vesi auttoi hetken, kunnes oli etsiydyttävä lähimmän apoteekin voidehyllylle. Jo olin harmistunut, kipeä, tuskissani ja oppinut jotain aurinkomaasta!

Se on vaan matkailu kun avartaa ja tuottaa välillä tuskaakin. Mutta, jos pystytte ja jaksatte, niin reppu selkään ja sutena reissuun! Vaikka reissussa rähjääntyy, niin on se välillä mukavaakin!

Täältä pääsee ulkomaille! PS. Kysyvät kyllä lippuja

tiistai 24. lokakuuta 2023

Kyllä on tarkkana oltava niin seniorin kuin nuorenkin

Muuanna päivänä tässä vast'ikään oli uutisissa juttua, kun seniori oli mennyt kodinkoneitten ja tietotarpeiden Isokauppaan ostamaan 5 Euron jatkopiuhaa. Kotiin oli päässyt parinsadan sopimusostosten kera. Oli myyntiseireeni päässyt vetaisemaan tietämätöntä nenukasta oikein tiukalla otteella. Ei hyvä!

No, olinpa muinoisen kerran ostamassa saman nimen omaavasta liikkeestä jääkaappia. Kaupat tein ja minulle tungettiin sierainten alle rahoituslaitoksen sopimus, ja siihen piti nimi vääntää. Ostoksen halusin maksaa käteisellä. Oli kyllä moni yritys menettänyt siinä myyjässä oivallisen puhujan, sillä sai minutkin niin sekaisin, etten tajunnut joutuneeni koukkuun. Ihmettelin kassalla, kun sanoivat asian olevan selvä ja laskun tulevan kotiin. 

Tuossa omassa kokemuksessani sattui samanlainen tilanne kuin joskus aamuisin, että nukun hieman pidempään eikä ajatus juokse alkuun. Lähipiiri kyllä moittii sitä juoksua yleensäkin hieman samanlaiseksi, jota väittämää en välttämättä allekirjoita. 

No, seuraavana päivänä ajoin mopedi savuten takaisin kodinkonekauppaan ja esitin vahvan valitukseni. En olisi suostunut kotona edes suun pesemiseen, mutta kyllä olisi ehkä ollut tarvetta sen valituksen jälkeen. Sain rahoitus-vippi-luottosopimuksen purettua ja kassalla hoidetuksi maksutapahtuman haluamallani tavalla. Vannoin tuolloin, etten mene tuonne koskaan toista kertaa. Menin kyllä myöhemmin!

No, nyt sitten tänä pänä menin helppoon, kun oli sujuva puhelinliittymän kauppamies naisen nimisestä yrityksestä puhelimessa. Puhui kuin Ruuneperi ja sai sopimukseni jatketuksi vuodeksi 3 Euroa koronneella hinnalla. Päivämääristä ja ekstra kuluista (8,99€) ei puhunut mitään. Puhelun kuluessa tsekkasin pädillä kilpailijoiden tarjoushintoja. Päätin siis jatkaa vanhaa soppariani uudella hinnalla.

Kun vahvistus tuli sähköpostiini, meinasin repiä pelihousuni. Ne, joissa on haaroväli jo kulunut ja toisessa lahkeessa pieni repeämä posken kohdalla. Tuli mökillä portaalla istuessani nousseen naulan päälle. Sain siitä moitteet kotihengettäreltä. Mutta on ne housut muuten niin mukavat ja pehmeät jalassa, mitä kylmillä keleillä viima hieman viilentää aavistuksen liikaa alapäätä. Ja liki uudet alle 35 vuotta pehmenneet.

Pelihousuissani tsekkasin OmaNaisesta tarkat tiedot olevasta sopimuksestani ja vertasin vahvistusviestiin. En tykännyt lopputulemasta. Kiivastuin! Oma sopimukseni oli vielä voimassa 18.1.2024 saakka ja uusittu kalliimpi sopimus alkoi jo 25.10.2023. 

Laadin viipymättä ja ähisten kiukkua OmaNaisen asiakaspalveluun tiivistelmän tunnoistani ja oikaisupyynnön aiheesta. Välttelin voimailmaisuja. Nyt odotan jännityksella vastausta ja valmistaudun mahdollisesti lähestymään kilpailevan yrityksen palveluita.

Ei jaksa ymmärtää, edes hitaasti kulkevalla meitsin aivolla, miksi ihmisiä kus... pissitetään silmään ja yritetään joka käänteessä huijata? Ja pahimpia ovat nuo vanhalle omituiset tietotekniset ja muut tekniset asiat, sopimusteksteistä ei kannata samassa yhteydessä puhuakaan. Ei kerro myyjä heidän vastuulleen kuuluvista takuista vaan myy lisätakuita ja vakuutuksia kalliilla kylkeen.

Olkaa siis skarppina eli puukonteränä, kun joudutte näiden kanssa tekemisiin! Pyytäkää asiaa tuntevalta luottoihmiseltä apua tai ainakin ottakaa asiasta kunnolla selvää ennenkuin sanotte jees!

Näpäkkää syksyn aloitusta ja muistakaa villahousut ja pipo!

Tässä kesäkukkasia 4 vuoden takaa Sporesta



maanantai 18. syyskuuta 2023

Seniorin täyteharrastuksia

Kyllä on sanansäiläni tylsynyt ja kirjoitussormeni uupunut, ei irtoa tarinaa enää entiseen malliin. Mieli tekisi kirjoittaa, mutta pää ja kroppa ei käynnisty puuhaan. Nyt ajattelin kuitenkin riipustaa pikkuisen viime aikojen tekemisistäni. Niissä ei juuri hiki otsalle kohoa.

Jäin erään ystäväni esimerkin mukaisesti koukkuun. Ei semmoiseen pahoiteltavaan koukkuun, joista lehdissä saa yhä enenevässä määrin lukea, vaan ihan terveelliseen koukkuun. Olin joitakin vuosia sitten antanut ystävälleni vinkin palapeleistä. Itsekin tein silloin niitä, mutta unohdin ne muutamaksi vuodeksi. Pari kuukautta sitten muun tekemisen puutteessa (niinpä, oli laiska hetki, mutta jotain puuhaa tarvittiin) muistin ne ja siitähän se sitten repesi.

Nyt on iPadi aina kädessä ja telkkariakin katsoessa palapeli rakentuu hitaasti, mutta varmasti. Löysin jigsawplanet.com-sivuston ja nyt olen koukussa. Lähes öin ja päivin on tekeillä peli. Olen keskittynyt pääosin 300 palan peleihin. Palaset on iPadin näytöllä melkoisen pieniä, mutta kyllä niitä pystyy kuitenkin rakentelemaan. Välillä silmät meinaavat vähän väsyä, mutta mitäpä ei kärsisi hyvän harrastuksen vuoksi! Seuraavassa kuvakaappaus tekeillä olevasta palapelistä.

Toinen juttu on sudokut. Niitä olen väsännyt iPadin näytöllä jo ainakin parin vuoden ajan. Muistaakseni aloitin Taloussanomien, jatkoin Iltalehden ja nyt olen sudoku.com-sivuston sudokuissa. Nuo kaksi ensimmäistä osoitetta kadotin, enkä saa niitä enää auki, mutta netistä löytyy kyllä muitakin vaihtoehtoja. Tosin nykyisin käyttämän sivuston sudokuissa en tykkää, kun niissä näkyy värillisenä aina rivit ja sarakkeet, jolla olet sekä jo merkityt numerot. Pidän puhtaammista vaihtoehdoista, joissa ei ole ohjaavia kohtia. Tässä kaappaus sudokustakin.

Nykyisin löytyy netistä jo ristikoitakin. Ne on usein jonkin lehden versioita, mutta toimivia juttuja. Niihin en ole koskaan oikein innostunut. 

Muistakaa myös Alypaa.com-sivuston laaja pelitarjonta. Älypäästä löytyy pelejä makuun kuin makuun. Itse olin joskus koukussa mahjongiin. Niitä tuli pelattua monenlaisia versioita.

Vaikka innostuisittekin minun tavallani em. juttuihin, niin älkää unohtako liikuntaa sisällä ja etenkin ulkona! Kaikilla tavoilla on vaikutusta henkiseen ja fyysiseen terveyteen! Eli välillä ulos liikkumaan ja sitten jaksaa rakennella vaikkapa palapelejä.

Iloa syksyyn!


keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Lämpöteknistä tuskaa tarjolla

Se on taas ilmoja pidellyt! Käsi ylös, jonka mielestä viime aikoina on ollut liian kuumaa! Reiska, käsi alas, sinulta ja muilta pakastevarastolla työskenteleviltä ei kysytty!

Jos asut taloyhtiössä, jossa on tehty kaikki mahdolliset säädöt, kuten patteriventtiilien ja ilmanvaihtokanavien, niin on se vaan hieno asia. Paitsi jos asut yläkerroksen päätyhuoneistossa, jota aurinko lämmittää aamunousustaan iltalaskemiseen. Lämpöpinnat ovat 4 lämmintä pintaa (etu, pääty, taka ja katto), jotka varastoivat betoniin päivän kaikki lämpöä tuottavat auringonsäteet. 

Mainitussa tilanteessa on hento ja herkkä vanhus suorastaan liemessä, siis hikiliemessä. Talon päätyasunnon kylpyhuone ja sauna ovat lämmittämättä kylpykunnossa. Onhan se toki säästöä, kun ei tarvitse kiuasta ostosähköllä lämmittää, mutta olisi tuon voinut tehdä toisinkin, vaikkapa vanhanaikaisella tavalla napista kääntämällä. 

Viime viikkojen lämpötilat ovat olleet ns. käänteiset. Siis miten? Jos haluat viilentää ikääntynyttä, ruttuista ihoasi, on parasta mennä ulos, sillä siellä on vain +28 C lämmintä. Sisällä on nimittäin vähintään +30 C. Minusta luonto ei ole tarkoittanut asiaa noin, ainakaan minulle. Se ei herkkä vanhus kestä tämmöistä menoa. 

Olen lukenut monesta aviisista ja kuullut lähipiiriltäni, että nestettä on juotava ja paljon näillä keleillä. No ostin tietenkin Valion mainioita Hedelmätarha-mehuja sekä sokerittomia limsoja, ja pari pulloa Cola-juomia. Vaikutus oli lähes välitön! Housujen vyö alkoi venyä, ja housujen kaulukselle kävi samoin. Hetken olin huolissani tuosta ilmiöstä, kunnes satuin astumaan henkilövaakamme päälle. Hiki ja kuumat kelit oli selvästikin vaikuttaneet vaakaankin. Viisari ylsi uusille lukemille.

Avauduttuani asiasta lähipiirilleni, sain kuulla puhtaan veden, ja tiukan paikan tullen myös kivennäisvesien virvoittavista vaikutuksista. Aina viisaampien neuvoja noudattavana (no, en nyt aina, kun usein tiedän itse paremmin, mutta nyt olin hieman neuvoton, joten taivuin), marssin lähikauppaan ison kassin kera ja ostin paljon vissyä. Joku voisi kysyä, miksen ostanut olutta, mutta kun en pidä oluesta eikä vyötärölinjani sisällä oleva putkistonikaan pidä siitä.

No nyt olen lipittänyt jo melkoisen aikaa vesijohtovettä janoon ja nesteyttämiseen sekä välillä vissyä vyötärön alaisen alueen hapottamiseen. Siinä sivussa olen ajellut polkurattaallani turvapotta päässä kylillä sekä kiertänyt kävellen läheistä lampea (=2,6 km). Vaikutus on ollut merkittävä vyötärönahalleni sekä nahkavyölleni, kokonaiset 2 reikää on palattu nuoruuteen ja nappiakaan ei ole tarvinnut siirtää. Vaaka näyttää lähes samaa, mutta olen vaihtanut rasvan lihakseen. Saattoi olla hyvä vaihtokauppa!

Sivuhuoneessa huutaa pyörillä liikuteltava ilmalämpöpumppu. Suurin apu siitä lienee se, että välillä auki olevista tuuletusikkunoista eivät lentävät pörriäiset uskalla tulla tähän mahdottomaan meteliin. Eli nyt odottelen säädyllisiä syys- ja talvikelejä. En usko, että tulee mahdollisuutta istuttaa taloyhtiön pihaan tai mökille banaani- tai appelsiinipuita vielä aikoihin. 

Jos liikutte nurmikoilla tai metsissä, muistakaa tehdä punkkitarkastus heti kotona. Olen kokenut punkin pureman pari kertaa, en tykännyt! 

Aurinkoa ja sopivaa viilennystä kesäänne!

Siinä se mylly mekkaloi! 


lauantai 8. heinäkuuta 2023

Tietotekniikan tuskaa

Kyllä en taas ala mitään! Siinä oli taas hiuskarvan varassa, etten olisi astunut huijarin kalliiseen satimeen. Ja se kun meikävanhuksen pitäisi tietää noista asioista jonkin verran ja osata varoakin, mutta ei. Oli näet läheltä piti-tilanne.

Koska olin tuhertanut vasta sen edellisen polkupyöräviestini, niin kuvittelin erään kanssahenkilön kaipaavan vaikkapa kypärän ostoon vinkkejä. Sain nimittäin Facebookin Messenger-viestinä eräältä tuttavaltani pyynnön lähettää itselleen puhelinnumeroni. No mistäpä sitä meikäläinen olisi osannut epäillä pyynnön vilpittömyyttä? Mutta olisi pitänyt, kun vastaavista tilanteista olen niin monia itse varoittanut. Kun sanotaan, että viisaskin voi mennä vipuun, niin arvatkaa miten tämmöinen tyhmempi sitten on koukku huulessa alta aikayksikön!

Siis lähetin Messengerissä numeroni ja sain välittömästi vastauksen, jossa olettamani tuttavan näppäilyillä kerrottiin minulle tulevasta tekstiviestin. Siinä oleva numerokoodi olisi lähetettävä edelleen, jotta hän voisi osallistua voittoarvontaan. Tekstiviesti napsahtikin iPhoneen samalla silmänräpäyksellä. No jo vain lopultakin hitaalla käyvät, harmaat, vähäiset aivosoluni heräsivät! Poistin viestin avaamatta sitä, poistin Messenger-keskustelun ja mukahenkilön omasta iPhonestani. Viimeiseksi sammutin iPhonen kokonaan ja avasin vasta tovin kuluttua. Oletin vahvasti tuttavani Messenger-tilin tulleen kaapatuksi.

Joku kirjoitti viikolla, että kännykkä pitäisi sammuttaa kerran päivässä kokonaan, jolloin se putsautuisi kuonasta. No tuo ohje voi olla ehkä hieman yliampuva, mutta ei puhelimen sammuttaminen aika ajoin mikään huono ajatus ole. Kovalle kännykän käyttäjälle ja nettiselaajalle sinne saattanee kerääntyä monenlaista saastetta.

Alan olla koht'siltään vakuuttunut, että nykyajan tietotekniset vaarat alkavat ahdistaa meikäläistä liikaa. Oli se hienoa aikaa, kun postilaitos vielä toimi ja kirjeet kulkivat ajallaan ja oikeisiin osoitteisiin. Ja olihan se joskus tuo savumerkeillä viestittäminen hieno laji ja turvallinen laji, jossa viestien lukemista häiritsivät vain hieman ilmanpaineet ja kovemmat tuulet. Viestieläimistä olivat ehkä tunnetuimpia ja toimivimpia kirjekyyhkyt ja viestihauet, tosin viimeisestä lajista en ole nähnyt todisteita, mutta manitsinpa kumminkin.

Vielä sen verran aiheesta, että olkaa skappina eli tarkkaavaisina, kaikenlaisten epämääräisten viestien ja tietopyyntöjen kanssa. Viralliset ja rehelliset tahot eivät pyytele tunnuksia ja muita henkilökohtaisia tietoja. Olkaa herkkänä ja tarkkana sekä muistakaa kuntoilla ja liikkua!

Tämmöistä vanhaa tekniikkaa, kun en viitsinyt laittaa kännykän kuvaa


keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Liikunnan riemua

Arvatkaapa mitä? No ette kyllä arvannut! Olen aloittanut jälleen pyöräilyn. Näin netissä harrastustuttavani Erkin maininnan omista liikuntamääristään ja heräsin. En ole tavannut häntä moneen vuoteen, enkä ollut noteerannut hänen some-viesteissään mainitsemiaan liikuntasuorituksia. Sitten putkahti muutama päivä postaus, jossa hän totesi liikuntamääriensä tänä vuonna vähentyneen, mutta askeleita oli edelleen useita miljoonia ja kilometrejä useita tuhansia alkuvuoden aikana. Olin pudota ylileveälle takapuolelleni. Toki tiesin, että Erkki on armoton liikkuja, mutta nuo määrät olivat yli kaiken ymmärrykseni.

Mitä se sitten teki minulle? Kaivelin siivouskaapista rätin, kastelin sen ja kampeuduin pyöräkellariin. Matkalla hain kellarikomerosta polkupyöränpumpun. Pyörä oli seinällä ja tietenkin lukossa, mutta avaimet kotona jossain pöytälaatikossa. Eikun etsimään avaimia, jotka löytyivätkin yllättävän helposti alle tunnin etsimisen jälkeen. 

Pyörä oli tasaisen pölykerroksen peittämä kolmisen vuotta aiemmin sen koukkuihin ripustettuani. Ja renkaat olivat tietenkin tyhjät. Happi oli päässyt karkaamaan kumeista, kun ei kukaan ollut valvonut laitteen kuntoa. Vaikutti siltä, että polkupyörä ei ole mielissään riippuessaan käyttämättömänä. Tunnin huhkiminen pyörän kimpussa sai sen kuitenkin entiseen loistoonsa. Pölyt poissa ja renkaissa happipitoinen sisältö tekivät laitteen jälleen käyttökelpoiseksi. Toisin kävi käyttäjän kanssa. Olin sananmukaisesti totaalisen puhki huoltotoimien jälkeen. Olin jo unohtanut pumppaamistoimen rankkuuden.

Koska kaikki asiat vaativat huolellista valmistautumista, pohdin minäkin sohvalla television äärellä ja  iPadin sisältöä tutkien liikunnan aloittamista. Pohdintaan meni pari päivää, kunnes päätin aloittaa. Olin eräällä vierailulla sairaalassa nähnyt ikäiseni henkilön, joka oli kaatunut polkupyörällä. Hänen maatessaan yltäpäältä siteissä ja pää paketissa, päätin valita ensimmäiseksi kohteekseni Pasilan Triplan ja siellä pyöräilykypäriä myyvän liikkeen. Matkan tuskaisuus ja paitaani sitoutunut hiki uhkasivat torpata matkan heti kättelyssä, mutta sitkeyteni auttoi kohteeseen pääsemisessä. Apuna oli myös mäkiosuuksien käveleminen pyörää taluttaen.

Kassahenkilö poisti ystävällisesti uudesta kypärästäni hintalaput ja muut tuotetiedot. Asettelin kypärän päähäni ja lippalakin tarakalle ja polkaisin liikenteeseen. Matka kohti kotia sujui pienen liikunnallisen ekstrakiepin kautta samassa hikisen tuskaisessa hengessä. Kylmä suihku ja siirtyminen sohvalle analysoimaan suoritusta, aloitti hitaan palautumiseni ensiretkestä.

Koska liikuntaa on harrastettava säännöllisesti, olikin seuraava suoritukseni jo parin päivän päästä. Onnekseni sain kaksi välipäivää luonnon ystävällisellä myötävaikutuksella sateiden myötä. Mutta seuraavalle reissulleni tuotti haastetta luonnon uusi tuleminen rajujen tuulten muodossa. Polkeminen ei juurikaan edistänyt matkaa ja jopa kova vastatuuli alamäkeen polkiessa, ei auttanut. Olo oli kuin nuorena miehenä joskus öiseen aikaan palatessa kotiin kävellen, kolme askelta eteenpäin ja kaksi taakse hallitsemattomin sivuaskelin.

Olin puhki, kun pääsin kotiin. Tuuliretken jälkeen olen käynyt jo pari kertaa polkemassa. Voin vakuuttaa, että kunto nousee kohisten. No, ei kyllä nouse! Kohina tulee keuhkoista ja hien virtaamisesta. Mutta uskon edelleen asiaan, vaikka joka retkellä usko on koetuksella! Realistina olen varma, että Erkin miljoonat askeleet jäävät minulta saavuttamatta, mutta rispektiä Ekille liikuntaharrastuksesta ja -määristä! Ja lämpimät terveiset!

Suosittelen kaikille liikuntaa oman jaksamisen mukaisia määriä, mutta säännöllisesti. Ja muistakaa, pyöräillessä kypärä päähän ja hansikkaat käteen! 

Ei liikunta ainakaan maisemista jää kiinni!

Pyöräni on varustettu käyttäjän nesteytysjärjestelmällä.



torstai 25. toukokuuta 2023

Terveyskeskuksen älytön toiminta

Ja niinhän siinä kävi - korva tuli kipeäksi! Helatorstain hela iski korvaani kunnon kivut, särkyä leukaniveleen, kurkkuun, päähän ja ennen kaikkea korvaan. Apua, apua, apua!

Soitin 116117 ja kerroin tilanteeni ja pohjalla olevat pysyväissairaudet. Sain ohjeen hakeutua suorinta tietä terveyskeskukseen. Ja eikun Paxi poskeen ja baanalle kohti Kivelän terveyskeskusta. 

1. Toisen kerroksen käytävässä oli jonotuslaput, joiden perusteella oli mahdollisuus päästä sairaanhoitajan pakeille, vastaanotolle pääsyarviointiin. Kymmenisen minuuttia odottamista ja sitten avautui ensimmäinen ovi terveydenhoidon rattaisiin. Tiukka kysely tuotti mahdollisuuden päästä terveyskeskuksen toiselle tasolle, ensihoitajan pakeille.

2. Reilun puolen tunnin jonotuksen jälkeen koitti tuo toinen onnenhetki, pääsy sairaanhoitajan huoneeseen. Siellä alkoi tehokas potilaan tutkiminen. Ensin käytiin puheina läpi potilaan yleistilanne ja päivän ongelma. Sitten käynnistyivät varsin kattavat mittaukset ja tutkimukset. Koska pohjalla on vahva sydänsairaus, alkoi sydänasioiden painotus nousta päällimmäiseksi. Toki korvakin sai osuutensa huomiosta. Otaksun sydänasioiden olleen oleellisin peruste kolmannelle portaalle pääsyyn.

3. Jälleen käytävässä vajaan tunnin odottelu pyhimpään, lääkärin huoneeseen pääsyyn. Siellä päädyttiin keskusteluun sydäntilanteesta ja lopulta sivuttiin myös korvaa. Lopputulos oli että korva ehkä punoittaa hieman, mutta ei ole huolestuttava. Ohjeeksi Remowaxia korvaan ja korva puhtaaksi, niin kyllä se siitä. Bonuksena tuli lähete kardiologille, jollaista en ole varsinaisesti tavannut elokuun 2021 sydänkohtauksen jälkeen kuin yhden kerran helmikuussa 2022. Varsinaisia kontrollikäyntejä Helsinki ei sydänpotilaille harrasta, pidettäneen turhana puuhana.

Ja sitten matkaan kohti kotia onnellisena, ettei korva ollutkaan kuolemaksi! Paitsi, että illalla se taas alkoi oikein isosti. Mitäpä sitä nykyinen helsinkiläinen, sairas vanhus voisi tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä yksityisen puolen vastaanotolle. Ja sehän järjestyi heti seuraavaksi iltapäiväksi, siis sunnuntaille, iloisen pörriäisen, Mehiläisen vastaanotolle.

Sieltä puuttuivat arvioijat ja väliportaat, oli suora pääsy oikean korvalääkärin pakeille. Hän suoritti korvaan ja kuuloon liittyviä kokeita enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Korvasta imaistiin syvältä möhnät pois. Ei ollut vaikkua, oli sairauskipuainetta. En tykännyt, kävi kipeää! Lopputulema oli korvakäytävän tulehdus ja siihen antibioottitipat. Tippoja on nyt mennyt neljättä päivää ja kipu on helpottanut, mitä välillä tuikkaisee muistutukseksi.

LOPPUKOMMENTTINI

Julkisen terveydenhuollon järjestelmässä on todella isosti vikaa! Yksi akuuttivaiva vaati kolmen henkilön osallistumista. Jos olisi välittömästi aloitettu suoraan lääkärillä ja hän olisi määrännyt jatkosta, olisi hoito voitu käynnistää  heti. Potilas olisi ollut tyytyväinen ja hoitoketjun ihmisten työpanokset olisivat riittäneet useammalle potilaalle.

Yksityinen, kallis puoli, hoiti ongelman ripeästi ilman suurta showta. 

Nyt odottelen korvan paranemista normaalikuntoon! Tosin en ole aivan vakuuttunut, onko minun enää tarve kaikkea maailman pahuutta kuullakaan? 

Tässä kuvassa ei korvaani koske!


keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Kasveja havaittavissa - Meilahden Arboretum

Kyllä saa tämä jatkuvasti heikkenevä kunto ihmisen tekemään erikoisia temppuja! En osaa sanoa, tykkäänkö vai en? Mutta kun keli oli sopiva, lähdin tepastelemaan raitille ja otin kännykän mukaan. Siitä seurauksena oli jonkinmoinen kokoelma sekalaisia kuvia. 

Pääosa kuvista on otettu Meilahden Arboretumissa, joka on todella käymisen arvoinen paikka. Se on perustettu 1967 ja lajeja sieltä löytyy yli 300. Mm. ruusuja on yli 100 eri lajiketta. Lisäksi puistossa on laaja valikoima puustoa, pensaita sekä perinteisiä puistokasveja.  

Arvaan jo lukijan huokailevan, ettei ole Stadin Vanhus mikään kuvausalan ammattilainen, jos tietää edes, miten päin kuvauslaitetta kuuluu pitää? Ja on niin oikeassa arveluineen! "Ammattinimike" tässä asiassa olisi pikemminkin satunnainen turhan näppäilijä, joka tuurilla joskus onnistuu.

Sitten jos odotatte ao. kuvien kasveille nimiä, pyydän kääntymään laadukkaiden kasvikirjojen puoleen, joita on saatavilla kirjastoissa ja tasokkaissa kirjakaupoissa. Minulta noitten nimiä on turha kysellä. Laitan mielipiteeni pariin kasviin kuitenkin tuolla alempana. Mobiililaitteiden käyttäjille on runsaasti luonnon tunnistussovelluksia, kuten esim. PlantNet, Flora Incognita, Seek, iNaturalist ja monia muita.

Kaikki luonnosta kiinnostuneet, tutustukaahan myös sivustoon https://niittyhetki.fi/ETUSIVU/











Tuossa yllä on valkopeippi, joka näyttelee nokkosta. (Kiitos tästä oikaisusta tarkkaavaiselle lukijalleni!) Nokkonen se vasta onkin kavala kasvi. Tutustuin siihen kotipaikkakunnallani 1950-luvulla, kun kaaduin polkupyörällä ainoastaan uimahousut jalassa ojan nokkospuskiin. Syntyi suorastaan polttava tilanne. En tykännyt ollenkaan!



Yo. kasvilla on aivan liian harhaanjohtava nimi, voikukka. Koen tulleeni petetyksi tuon kasvin toimesta, sillä pidän oikeasti voista leivän päällä. Se on sitten eri juttu, joka liittyy sydänlääkärini ohjeisiin. Ne eivät poista pettymystäni voikukkaan ilman voita.



















Tämä viimeisen ruusun kuvan nappasin Arboretumin ruusupenkistä.

Laittakaa hattu päähän, aurinkorasvaa paljaille ihon osille ja ponkaiskaa luontoon, nyt sitä alkaa olla tarjolla runsaasti sekavan talven jälkeen! 


tiistai 2. toukokuuta 2023

Vappu oli ja meni

Vieläkö monella särkee päätä simanjuonnin jäljiltä? Eilen oli kansalla vielä täysi tissuttelupäivä ja monella edelleen kaamea jano. Mutta ei meikävanhuksella! Vain pullollinen Porvoon Wanhan Fabriikin simaa tuli tissutelluksi. Tippaleipien määrä onkin sitten tykkänään toinen juttu. On pitänyt jo varhain ennen vappua nautiskella useampi paketti Malvialan maanmainioita tippaleipiä ja muutaman paketti Fazerin. Tarkkaavainen lukija saattaisi tässä kohden oivaltaa, että eihän meikäläisen olisi sallittua koskea mihinkään rasvaiseen. Itselläni tuo kardiologin ohje tahtoo vaan välillä unohtua, ja väli on usein hyvin lyhyt.

Aattoilta meni läheisten kanssa yhdessä simaa ja tippaleipiä nautiskellen. Hyvissä ajoin itse orhia ohjastaen  kiirehdin kotiin. Sitä ei kestä ikäkypsän ihmisen riekkua pitkin kyliä ja tanhuvia yömyöhään. Se ei muuten kerry tämä sääntömääräinen 7,5 tunnin yöuni. vaikka sen katkeamattomuudessa on vielä melkoisesti opeteltavaa. Ei edes älykello älyä auttaa ihmislasta (vahva sana vanhuksen yhteydessä) unihiekan pehmeän lämpimään syliin. Se on 3-5 kertaa yössä tarkastettava, että on vielä itse maailmassa mukana, eikä ympäristö ole pilven pehmeää pumpulia. Muutama yö taakseperin oli otettava kiihdytysauton konstit käyttöön ja napattava nitroa koneeseen. Sillä kyllä uni kiihtyi taas vauhtiinsa.

No niin ja sitten vappupäivän juhlallisuuksiin! Tiedotusvälineissä oli kerrottu, että tarjolla on pitkin kaupunkia hurjia puheita puolueitten omista yliosaamisista ja muitten puolueitten aliosaamisesta. Oli luvassa riistoa, kärsimystä sekä herkkupaloja ja onnen autuutta. Ainoa yhteinen asia oli merkittävä Suomen turvallisuuden paraneminen Nato-jäsenyyden myötä

Matka kulki omalla autolla Hakaniemeen, sosialismin kehtoon, mutta ei sosialismin takia, vaan alueen parempien parkkimahdollisuuksien takia. Kaupunginteatterin luota olikin helppo taapertaa kohti Kauppatoria ja matkalla lyödä kengän jarruasentoon, kun Suomen Pankkia vastapäätä oli vaaliyllättäjän perustavaa laatua olevan suomalaisen puolueen puhehommat alkamassa. Ja siellä Halla-aho antoi palaa ja puhui jopa välillä täyttä asiaa, Tilaisuuden parasta antia oli kuitenkin eri tahoa kannattavana röyhkeästi nauttimani puolueen tarjoama Wotkinin herkullinen grillimakkara.

Lähdimme tilaisuuden edelleen jatkuessa, kun en kehdannut jonottaa toista makkaraa, taapertamaan kohti Kauppatoria. Porukkaa hässäsi sinne tänne pitkin katuja ja raitteja, osa oli hilpeämmässä ja osa väsyneemmässä kunnossa. Turistit filmailivat toisiaan Senaatintorilla Tuomiokirkko taustana ja kuvassa mukana kirkon edessä oleva Helsinki-kyltti. Aurinko paistoi ja perinteistä vappusäätä muistutti kylmä viima.

Täydellä Kauppatorilla toistin itselleni luonteenomaisen piirteen, "saan syödä mitä haluan", mukaisesti rasvaruuan tilaamisen. Tori oli täynnä kahvi- ja ruokatelttoja. Mikään ei hillinnyt vanhakantaista himoani makkaraan ja lihapiirakkaan. Niinpä oli ahdistavan pakottava peruste tilata Eromangan lihapiirakka grillimakkaralla ja sen sivuun maittava vohveli mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Jos en olisi yksi kantani kanssa, vaatisin em. ravinnon määrittämistä sepelvalvaltimo- ja sydänsairaiden perusruuaksi. En vain viitsi ryhtyä rettelöimään niiden mukaravintoasiantuntijoiden kanssa.

Kauppatorilta oli pakko palata kohti autoa ja kotia "ravinteikkaiden" vappuruokien vaaniessa jo entuudestaan ahtautuneita suonia. Matkalla kävin kuitenkin ostamassa apteekista purkillisen suonia avaavia Primaspan-pillereitä itsesuojeluvaiston takoessa takaraivoon järkeä.

Niin tämänkin vuotinen vappu on käsitelty, ja nyt on tarjolla pitkäksi aikaa ainoastaan kasviruokia ja salaatteja. Olispa pian uusi vappu!



perjantai 21. huhtikuuta 2023

Elämä on nykyään yhtä jännitystä!

 Olen alkanut huolestua! Mistäkö? No tästä nykyisestä menosta. Tämä ei ole kohta kenellekään mukavaa ja terveellistä, saati sitten sydäntautiselle. Sitä paitsi vanhuksella ei saisi olla kuin yksi huoli kerrallaan ajatuksissaan. Senkin olisi syytä olla huoli-asennossa vain osapäiväisesti, sitä pitäisi jäädä riittävästi aikaa levolle ja palautumisellekin. Ennen sitä riehuttiin 2-3 kertaa viikossa kuntosalilla ja 3-4 kertaa lenkillä. Nyt on hyvä, jos jaksaa edes ajatella liikuntaa kerran päivässä ja sen jälkeen katsoa taas telkkaria muutaman tunnin. Kävelylle saa ainoastaan läheisen julmat uhkaukset.

Seuraavaksi luettelomainen selvitys nykymenosta. Enkä tarkoita taloutta, vaikkakin se meno tullee kasvamaan noitten seurauksena.

Eka meno - hallitus

Se on jollakulla aika orpo-olo, kun yrittää pusata kasaan hallintoelintä. Päivittäin uutisissa vilahtelee monenlaiset värit, sininen-vielä sinisempi-keltainen-vihreä-punainen-umpipunainen-raamatunruskea ja monet muut värinsävyt mukana Hjalliksen purjeen valkoinen. Kaikki on kaikkia ja kaikkea vastaan sekä jonkun muille sopimattoman puolesta. Asioiden korjaaminen ei passaa kenellekään, rahaa pitäisi jakaa edelleen holtittomasti. Nyt on ongelmana ilmasto ja kasvatus/koulutus. Ja kuka paikkaa asfaltit? Ja hoitaa meitä?

Syynä ongelmiin ovat olleet aikaa sitten menneet, juuri lopettaneet ja kohta tulevat hallintoelimet. Saa nähdä tuleeko meitä kukaan hallitsemaan vai jatkuuko entinen villi bailameno?

Toka meno - terveydenhoito

Missä viipyy puheet ja keskustelu meistä vanhuksista ja sairaista. Ei ulkomaakaan ehdi hoitaa kaikkien suomalaisten tauteja saati meidän vanhusten. Se muuan punatukkatyttö sotki hoitoihmisten ajatukset ja itsetunnon sekä sai porukan uskomaan olevansa poljettua ammattikuntaa. Aivot tuli pestyksi niin, että arvostetun ammatin henki katosi ja porukka katosi työpaikoiltaan muihin hommiin. Nyt sairaitten pitää lähteä ulkomaille etsimään apua. Olen todella pahoillani sen mukavan, pätevän ammattiryhmän puolesta, joka luulee punapään höynäyttämänä, ettei heitä arvosteta. Leikkaussalien hevijuuserina en ole tavannut kuin hienoja, mukavia, ammattitaitoisia hoitoalan ihmisiä. Rispektiä heille, kaipaan teitä!

Terveyskeskusten takaisinsoittopyyntökin on homehtunut käsite, jossa takaisin-osa ei enää toimi. Ei ole kuka soittaisi, vaikka joskus Anna Hanski lauloi "mikset sä soita?" Sitä täälläkin ihmetellään! Oli Anna paljon aikaansa edellä. Tiesi näistä puhelinongelmista jo etukäteen.

Mitenköhän on loppuvuonna uusien terveysalueiden talouden laita? Heti alussa on ollut ongelmia rahan riittävyyden kanssa. Ja jos nykyinen huono toimivuus ei ole nykyvaroin korjattavissa, miten sitten jatkossa? Meille ei taida käydä hyvin? Tässä joutuu pian alkamaan taas kokopäiväterveeksi.

Kolmas meno - narkkarit

Tarina kertoo, että narkkarit ovat pääsemässä niskan päälle, kun edustelukuntaan on jätetty heidän aloitteensa pikkusormen antamisesta pahalle. Se tarkoittaa, että niitä on yli 50.000 ja pimeän pössyt päälle. Jos tuo homma menee läpi on jauhojengi vauhdissa ja onnessaan, kunnes terveys lopulta pettää.

Tavallinen tervehenkinen kansalainen, saati vanhus, jää pian pöllypilvien ja jauhopussien jalkoihin. Pössyttelijät valtaavat silmät päässä seisoen maat ja mannut. Eikö nuo valkoposkihanhet riittäneet? Päätöksentekijä kuvittelee, että siten saadaan narkkarit kuriin ja hallintaan, mutta ei homma taida toimia noin. Ikäviä kokemuksia kun löytyy naapurimaista kunhan vaan kysäisee. 

Mutta se on ollut helppoa silmät seisoen pössypilven keskellä allekirjoittaa aloite. Ja nyt odotellaan päätöstä alppivalojen alla, kastelukannu kädessä oman viljelmän äärellä. Ehdottaisin, että ei anneta lupaa ja kiristetään rajusti rangaistuksia. 

Neljäs meno - Ukrainan sota

Se on vaan harmi, että toissa vuonna James Bondkin kuoli. Hänelle olisi ollut keikka isossa naapurissa, siellä on yksi kiukkuinen ukko, jota pitäisi puhutella kovin sanoin. Jos joku ymmärtää sen ukon toimia, voisi selvittää meille tavallisille tassukoille perusteet lasten ja siviilien tappamiselle sekä asutuskeskusten ja sairaaloiden tuhoamiselle. Hämmästyttävää on, että homma saa jatkua jo toista vuotta ilman suurempaa kritiikkiä. Ja vieläpä suklaa ja viina länsimaista virtaa rajojen läpi piittaamatta vientikielloista. 

Valitettavasti tähän ei voi kirjoittaa ehdotuksia hillitsemistoimista, mutta voi vain toivoa ukrainalaisten jaksamista ja menestymistä.

Viides meno - taudit

Koronat, flunssat, pöly, ja uudet ulkomailla keksityt taudit uhkaavat meitä ja muita. Rokotuksia on otettu ja melkoinen osa suomalaisista on selvinnytkin niillä kohtalaisen hyvin taudeista. 

Odotellessa uusia pandemioita, on kärsitty entero- ja muista vatsatautiviruksista. Siitähän ovat wc-paperin valmistajat olleet hyvinkin tyytyväisiä. Samoin on havaittu alushousujen yllättävää lisämenekkiä niitä myyvissä liikkeissä. Käväisin itsekin hankkimassa uudet kalsongit. On noista erilaisista taudeista joillekin tahoille hyötyäkin.

Kuudes meno - säät

Kyllä en vaihtaisi Suomen moninaisia kelejä maailman jatkuvaan auringonpaisteeseen tai muihun kuukaudesta toiseen samanlaisena pysyviin keleihin. Vaikka välillä tulee vettä, lunta, räntää, rakeita, tuulee tukan päästä ja hampaat suusta, katupöly menee pään läpi korvasta toiseen, nenä valuu kuin muinoin Vuoksenvirta, silmät muurautuvat sakeasta ilmasta umpeen, en todellakaan vaihtaisi. 

Pienehkö ongelma on joskus ulos lähtiessä, kun ikkunasta katsot olevan hienon kelin ja portaalle päästessä sataa rakeita. Ei auta kuin käydä vaihtamassa shortsit pitkiin housuihin ja toppatakki päälle, ja sitten menoksi uudelleen. Nyt on sitten Poudan Pekka luvannut räntä- ja lumisateita keskelle kauneimman kevätsään. Miten siihenkin nyt asennoituisi? Tulkoon mitä tulee, täällä ollaan ellei olla jonottamassa terveyskeskuksessa!

Vanhaa sanontaa plagioiden "ei viittä ilman kuudetta", vai miten ne luvut taas menivätkään? Eiköhän nuo vanhat viisaudet sovellu kuitenkin myös nykypäivään, määrä vaan meinaa kasvaa. 

Kyllä taas helpotti, kun pitkän tovin jälkeen pääsin purkamaan tuskiani. Oli sitä kertynytkin! Jouduin korjaamaan sekalaista tekstiäni raskaalla kädellä, sillä monessa kohdassa tuolla edellä, meinasi hepo karata aitauksesta ja seurata kovaa tekstiä. Niistä olisi ollut varmasti jälkiseuraumuksia hauraalle vanhukselle. Jätin seuraaviin, joskus ilmestyviin, postauksiin aiheiksi vielä autokaaharit, tiestön kunnon, eri puolueiden omituiset kannat, kadulla istuskelevat mielenosoittelijat ja muutamat muut merkittävät aiheet. Kunhan kerään sappimehua, palaan taas asiaan.

Huolimatta alun kommenteistani liikuntaa koskien, alkakaa nyt tosissaan ulkoilla, kun kelit ovat suorastaan loistavat! Se tarvii vanha ja nuorikin hyvää kuntoa. Kyllä minäkin ulkoilen puheistani huolimatta, jopa melko usein. Aurinkoa kevääseenne! Tuo kuvan laskeva aurinko palasi seuraavana päivänä entistä ehompana. Eli ei ollut toivo mennyttä!

Pääsiäisenä oli tämmöistä


maanantai 27. maaliskuuta 2023

Tv-sarjojen seuraaminen

Kyllä on itse ja naapurikin lujilla, kun meikävanhus katsoo tv-sarjoja. Mukana ollaan kaikilla aisteilla ja sen kyllä huomaa. Tilannehan on se, että kuulo hiipuu ja näkö sumenee. Tuohon kun lisätään vielä heikentyvä muisti, niin ollaan ojassa jos sun allikossakin.

Vuosikymmenten saatossa on ollut nautinnollista seurata vaikka minkämaalaisia sarjoja. Tunnustan niiden olleen pääasiassa rikoshenkisiä. Kun ei rikoshenkeä ole itselle siunaantunut (loppui, kun sain piiskaa, jäin alaikäisenä tupakanpoltosta kiinni), niin olen nähnyt parhaaksi käyttää tv:n konsultoivaa tarjontaa. Ei siis oppimismielessä, vaan aivan hankkiakseni jännitystä hissukaiseksi kääntyneeseen arkeeni.

Vuosien saatossa olen nähnyt telkkariruudun kautta amerikkalaista, saksalaista, ruotsalaista, norjalaista, tansakalaista, islantilaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaista ja ties mitä-laista tuotantoa. Siinä olen pureksinut huulta, kieltä ja sylityynyn kulmaa sekä puristanut hysteerisesti nojatuolin tai sohvan käsinojaa. On syntynyt itselle fyysisiä vaurioita ja kalustolle ikäviä kulumajälkiä.

Seuraavaksi muutamia huomioita eri kielistä tv-sarjoissa.

- viimeaikaiset kotimaiset Koskinen, Harjunpää, Hautalehto ja muut ovat piis ov nakki. Kieli soljuu ja lähes suurimmasta osasta repliikeistäkin saa selvää, paitsi sössöttäjiltä ja hektisissä tilanteissa

- amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, paitsi tapahtumat sarjassa ovat olleet joskus ikävän punaisesta sottaisia ja mahdottoman paukkurunsaita

- ruotsalaisetkin ovat sujuneet ja siinä on auttanut muutamat Ruotsin vuoteni. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovin paljon skånelaisia sarjoja, vaikka Wallanderissa vähän skånskaa puhuttiinkin. Kerran asuessani naapurimaassa muuan Skånen mies kertoi kahdesta kengästä, niin lausui tveu skeu. Ei kuulostanut två skor:ta parhaalla mielikuvituksellakaan. Piti tovi miettiä, että mistähän oli kysymys.

- norjalaisten ja tanskalaisten kanssa on pitänyt vaipua epätoivoon, kun ei niistä juurikaan saa mitään ruotsin puheselvää. Olin kerran tekemisissä norjalaisen henkilön kanssa työasioissa ja kuvittelin kommunikoinnin sujuvan ruotsilla, kun ovat niin naapuria että, mutta mitä sitä höpöä. Ei ymmärtänyt kumppani muka ruotsiani, vaan oli väännettävä englanniksi. En tykännyt, ei tainnut kaveri osata itsekään sitä!

- no entäs islantilaiset sitten? On kyllä jänniä ja mielenkiintoisia sarjoja, mutta ne ihmisten nimet, dottirit ja muut. Ei jää vanhaan päähän ne erikoisuudet, ja kun vielä on viikko jaksojen välissä ja kerkesi kaikki unohtua.

- ja Välimerta sivuavien maitten sarjoissa ihmisten nimet pysyvät jotenkin hallinnassa, mutta kielessä ei kyllä ole meikäläisen kielivarastolla mitään jakoa. Eikä riitä sarjojen ymmärtämiseen, vaikka kuinka osaa tilata kaksi olutta kaikilla Välimeren maiden kielillä, tai melkein kaikilla. 

Sitten on tämä silmien ja tv:n välinen etäisyys. Kun se vaan harmaa ja liekö minkävärinen kaihdin puree silmämunaa, on nojatuoli siirtynyt vaivihkaa aina vaan lähemmäksi telkkaria. Vielä ei onneksi olla nenäkosketusetäisyydellä, vaan uhkaava tilanne on jo kehittymässä. Ollaan pian siinä mallissa kuin ison elokuvateatterin etupenkissä, kun yrität lukea tekstejä, niskat kipeytyy ja teksti vaihtuu ennenkuin ehdit kääntää pään oikeaan reunaan. Ja luoja varjele, jos teksti on kahdella rivillä silloin, on päällä todella kiirettä ja nenä saa kyytiä.

Mitenkäs tämä naapurisopu? Aisteista toinen tärkeä on tämä kuulo. Vuosikymmenten tinnitus molemmissa korvissa on tuonut luonnon lähelle jo pitkään. Olen oman osani hoitanut vihreitten vaatimasta luonnonsuojelusta, sallimalla miljoonien heinäsirkkojen asustaa pääkoppani suojassa. Siihen sirityksen väliin olen yrittänyt sitten saada tv-sarjojen äänetkin sopimaan. On sopineet vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan liki kulminaatiopisteessä, kummat äänistä vievätkään voiton. Toistaiseksi vielä on selvitty telkkarin volyymia lisäämällä. Ja vielä on hieman matkaa siihen, että katosta maalit rapisee ja viherkasvit heiluvat äänivirrassa. Mutta milloin alkavat naapurit vaatia pienempiä volyymeja? Se hetki ei ole kaukana. Olen yrittänyt seurata tarkkaan, vieläkö tervehtivät vai ollaanko jo mulkaisun asteella.

Eli niin hyviä, kiinnostavia kuin tv-sarjat ovatkin, niin on siinä seniorivanhuksella oma ongelmansa sopeutua jännityksen seuraamiseen ja saada selvää itse tapahtumista.

Nauttikaa tekin tv-viihteestä, etenkin jos vielä aistit pelaa! Vuosien saatossa saattaa tulla hidasteita.

Laitan tähän vielä osoitteen Youtubeen, kun se on niin ajankohtainen https://www.youtube.com/watch?v=MmKa24UKoEE . Aluksi siellä näkyy tietenkin mainoksia, mutta sen jälkeen viesti aukeaa.

Alapuolella oleva kuvakin osuu päivänhenkeen. En panisi pahakseni, jos vaikka Vieno ja Eikka olisivat väärässäkin näissä sadeasioissa. ja antais paistaa vaan.

Laitan kuvan päivän hengessä


lauantai 25. maaliskuuta 2023

Onko oikea musiikki hukattu?

Kyllä on nyt ikävä oikeaa musiikkia. Joskus vuosia sitten oli vielä Voice of Finlandissa eli VoF:ssä meikävanhuksellekin kuultavaa. Ei ole enää!

Olen toivorikkaana katsonut melkein jokaisen tämänvuotisista jaksoista. Katseluun valmistautumiseen on kuulunut korvien puhdistus, silmälasien kiillotus, pikku naposteltavan ja juomien apupöydälle laittaminen. Eikä ole ollut mitään epäterveellistä, kuten voima-aineita sisältäviä juttuja. On ollut pääosin Hedelmätarha Puolukkamehua tai Pepsi Maxia, naposteluun on hedelmiä tai pari kertaa Keijulla voideltua leipää ja salaa päälle laitettua 9%:n Lauantai-makkaraa. Se ei paikallisen kardiologi oikein salli muunlaisia eväitä. On väittänyt rasvan ja sokerin olevan haitaksi.

Huolimatta hyvästä valmistautumisesta ja noista "herkkueväistä", ei ole musiikki VoF:issa parantunut. Olisi tarvittu useimman kappaleen kuunteluun Peltorit (ne on remppamiehen parhaat kuulosuojaimet). Selvästikin karsintalauluissa parhaiten on pärjännyt hän, joka on jaksanut huutaa koviten ja riehua ympäri lavaa. Musiikkikappaleet koskevat korviin, melodioista ei ole pienintäkään havaintoa, eikä sanoista ota herkkäkorvaisinkaan selvää. Ja sitten puhelaulusta en viitsi edes kirjoittaa,

Mihin katosivat kauniit, hempeät, melodiset, kaunissanaiset laulut? Ei kuule enää 1920-luvun ja 1960-luvun välisenä aikana tehtyä kaunista sointuvaa musiikkia. Toki on lähes kaikki sen tekijät ja esittäjätkin luovuttaneet hommat siirryttyään pilvien päälle. Liekö nuotit ja savikiekotkin tuhottu arkistojen kätköihin?

Kyllä niin kaipaan kauniita ballaadeja, reipasta vanhaa jazzia, kivaa instrumentaalimusiikkia. Harmittaa, että en ole itse oppinut soittamaan mitään instrumenttia. Isä soitti mitä vaan, minulle oli tarjolla monenlaisia soittimia, mutta ei vaan napannut aikoinaan. Nyt on myöhäistä. Lupailin muutama vuosi sitten opetella ukulelen soittamisen. Kävi kuten monesti ennenkin, homma jäi kesken. Taidan syyttää siitä koronaepidemiaa, olisinhan minä muuten...!        

Joka tapauksessa kuunnelkaa musiikkia, soittakaa instrumentteja, jos osaatte! Lajeja eli genrejä löytyy netistä ja soittimia kaupasta. Niin ja sitten veilä, ensi kesä on taas täynnä vuosien tauon jälkeen erilaisia musiikkifestivaaleja. Osallistukaa!

Kyllä osasivat ennen


maanantai 13. maaliskuuta 2023

Ukko-ylijumala säät säätää

 Nyt olemme tilanteessa, joka vaatii hieman syvempää pohdintaa! Miksi meitä kiusataan alati vaihtuvilla keleillä?

Vanhan kansan uskomuksen mukaan vanhus taantuu lapseksi jälleen. Meille kaikille tuttu, hyvin vanha Ukko-ylijumala, joka säät säätää, on tiettävästi iältään jo runsaasti ylikypsä. Oletan asialla olevan jotain yhtymäkohtaa edelliseen toteamukseeni taantumisesta. Kun tähän yhdistetään lasten ja nykynuorison jatkuvasti lisääntyvät käytöshäiriöt, on melkoinen soppa syntynyt. Ukko muistuttaa ilmiselvästi käytökseltään kuritonta nuorta. Mahtaneeko imeä päivät pääksytysten energiajuomia? 

Epäilisin hänen rukanneen säänsäätökampea, joka heiluu tuulessa holtittomasti puolelta toiselle. Yhtenä päivänä nautimme vesisateesta, yhtenä keli muuttuu pirteäksi rännäksi ja sitten ollaankin ihanien lumituiskujen keskellä. Lämpötilat vaihtelevat vastaavasti välillä +10C ja -20C. Yritä siinä sitten pukeutua ulos sopivaan vaateparteen. Ei ole helppoa enää hauraalla vanhuksellakaan!

Mietin, että pitäisikö vaatesuunnittelijoilta vaatia asuja, joista toinen puoli on sateelle suunniteltu ja toinen pakkaskelille? Asian voisi yksinkertaistaa myös niin, että toisessa jalassa olisi Crocsit ilman sukkaa ja toisessa jalassa talviset turkissaappaat. Tai toinen puoli takista olisi sadetakkia ja toinen toppatakkia ja päässä puoli pipoa. Silloin voisi kävellä ulkona sään kulloinkin vaatima kylki edellä.

Kyllä käy välillä mielessä, että pitäisikö äärimmilleen rasitettu vanhusvarteni siirtää jonnekin parempiin olosuhteisiin. Suurin este toteutukselle on vaan kysymys minne? Lapista pidän aivan ahdistukseen asti, etelämaiden helteistä pidän rajallisessa määrin. Tasalämpöä ei taida olla tarjolla nykyään missään. Pohjoisessa on vaan liian kylmä tai sataa vettä ja etelässä liian kuuma tai etelässäkin kuuluu nykyisin satelevan toisinaan lunta. Oli se vaan Al Core oikeassa muinoin esittämän ilmastolausuntonsa kanssa, vaan ei kukaan uskonut.

Oli se ennen helppoa, jos halusi etelään, otettiin pikkukassiin mukaan aurinkolasit, uimahousut ja parit kalsarit. Nyt pitäisi eteläänkin ottaa hiihtokamppeet ja sukset mukaan. Ei kyllä jaksa tuohon ryhtyä! Luulen, että keskityn katsomaan välillä ikkunasta ulos ja suurimman osan aikaa telkkarista tulevia uusintoja. 

Te, jotka uskaltaudutte ulos, pukekaa kevyet kevätvaatteet toppavaatteiden alle, jos keli sattuu vaikka hetkessä muuttumaan on nopea tempaista lämpövaatteet kainaloon! Älkää liukastuko, sillä terveyskeskukseen on vaikea saada aikoja!


perjantai 17. helmikuuta 2023

Nyt alkaa kesän odotus!

Kyllä on ollut kynä jäässä ja paperikin kastunut näissä loskakeleissä. Tekstiä ei ole saanut mitenkään aikaiseksi, kun ihmistä masennetaan kaikilla rintamilla. Terveyden kanssa saa painia ja uutisissa tulee vain ikäviä asioita. 

Nyt on ollut positiiviluonteen etsiminen lujassa. Onneksi sitä aina välillä pirskahtelee pieniä hippusia esiin. Viimeksi pirskahti, kun jalat petti jäätiköllä ja istahdin onneksi kadunreunan lumikinokseen. Pirskahti siksi, kun vaihtoehtona olisi ollut lätsähtää istualleen märälle sorastetulle asfaltille. Siinä säästyi takapää isommilta ruhjeilta ja mustelmilta. Sitä en voi tähän kirjoittaa, että vielä isommin pirskahti riehunhenki esille, kun yhden lähitalon rettelöukolta puhkesi kauppareissulla paperikassista pohja ja tavarat levisivät pitkin jalkakäytävää. Mutta tuosta en voi kertoa, kun ei saa olla vahingoniloinen toisen ikävälle sattumukselle. Siksi en kerro tuosta ikinä kenellekään etten saa ikävän ihmisen mainetta.

Mutta kesästä piti puhua. Olen kirjannut pitkin talvea listalle ensi kesän tehtäviä mökille. Nyt, kun lista on jo monta sivua pitkä, pelkään ettei ensi eikä seuraavakaan kesä riitä niiden hommien tekemiseen. Kotoa on myös kerätty perinteiseen tapaan mökille vietävää, sillä mökkihän on kodin poistotuotteiden hautuumaa. Sitäkin tavaraa on jo sen verran, että on lienee tilattava Kaukokiito kuskaamaan ne mökille, jonne on rakennettava niille lisävarasto. En vielä tässäkään iässä tajua, mistä tuo kaikki tavara ilmestyy? Sitä vaan syntyy itsestään ja kertyy. 

Vaan on se sitten hienoa, kun räystäät alkavat tippua tai ei ne tipu, kun Juho kiinnitti ne tiukasti ja itse puhdistin sieltä kouruista roskat. Mutta voihan sieltä hieman vettä lirahdella tai ei vaan voi, vaan lirahtelee aina suoraan niskaani. Mikähän senkin aiheuttaa? Voisihan se vesi odottaa sekunnin ja lirahtaa sitten selän takana suoraan maahan. Mutta kai tuollekin on joku luonnonlaki olemassa, niskaaniskeytymisen laki.

Onneksi ollaan siinä tilanteessa, että aurinko on käynyt jo tutustumassa Suomen maisemaan muutaman kerran. Ehkä siellä on pohdinnassa pidempi jakso näyttäytymiselle. Täällä ollaan kyllä jo valmiina valon ja lämmön saapumiselle. Sitten ei mene kuin hetki, että livautetaan toppatakit pukupussiin ja villapuseroihin piilotetaan koipallot. Pitkät alushousutkin voi laittaa varmaan jo juhannuksen alla kaapin perälle ja ottaa lyhyet kalsongit muutamaksi päiväksi esille. Ei tuossa asiassa saa vanhempi mieshenkilö alkaa riehumaan.

Eli alkakaahan kaivella kesähepeniä käsille! Tällä päivien kulumisvauhdilla kesä on jo kohta täällä. Hätäisimmät käyvät vielä pikaisesti hiihtolomilla ja sitten voidaan kaikki aloittaa kesäjutut.

Iloista kesänodotusta ja varokaa viimeisiä liukkaita kelejä!



lauantai 21. tammikuuta 2023

Uusi vuosi ja uudet kujeet - 2023

Kyllä olen taas aivan häpnaadilla lyöty! Yliopiston Almanakkatoimisto on taas mennyt vaihtamaan vuosilukua, vai oliko asialla se Gregoriaanus vai Kopernikus vai Julianus vai joku muu? Olen melkoisen vakuuttunut siitä, että vuodet eivät ole enää saman pituisia kuin ennen. Vuosia sitten yksi vuosi kesti tasan 12 kuukautta ja 365 päivää, paitsi karkailuvuosi, jolloin siihen lisättiin yksi päivä jonnekin helmikuun tienoille ja joillekin pakka hamekangasta. Nyt kun ajattelen muutamia viime vuosia, ovat ne menneet aina vaan nopeammin ja nopeammin. Ei ole kuin muutama hassu vuosi, kun olin 50-vuotias. Ja eikun mitä, nyt siihen on putkahtanut jo kymmenittäin vuosia lisää. Eihän se voi olla oikein? Joku varmaan huijaa meikävanhusta. Perustelen vielä sillä, että ajatukset on muutenkin kuin teinipojalla.

Nyt on laitettu hauras vanhus uusien koettelemusten äärelle. Olen ottanut tavoitteekseni muistaa oikea vuosiluku jo ennen toukokuuta. Joka vuosi on ollut aina vaan vaikeampaa, kun edellisen vuoden numerot on juuri oppinut ja heti ne pitäisi vaihtaa. Sitä kun sanotaan, että opittu tieto olisi hyvä tallentaa pysyvästi päähän, mutta se ei kuulemma koskekaan vuosilukua. 

Tuo otsikon nimi jo kertoo tarkkaavaiselle lukijalle, että jotain tulee muuttumaan. Se on vaan maailma rakennettu niin, että kuje on minusta väärä sana ja harmi on oikeampi ilmaisu tuleville tapahtumille. On kait noiden sanojen merkityksessä toki hieman eroa riippuen, minkä ikäisenä niiden sisältöä havainnoi.  Nuoremmille kuje on uutta ja monia mahdollisuuksia tarjoavaa, ja vanhalle useimmat uudet asiat ovat harmeja ja hikistä opettelemista vaativia.

Runsaasti vuosia kokeneena ja nähneenä sitä odottaa erilaisia ikävyyksiä suorastaan pilvin pimein. Sitä on tarjolla sotaa, talousahdinkoa, rettelöitä maailmanlaajuisesti. Henkilökohtaisella tasolla vastaan tulee aivan saletisti erilaisia terveydenhuoltoa kuormittavia asioita. Olen persoonakohtaisesti siirtynyt terveyspalveluiden heavy useriksi (= suurkuluttajaksi). Olen ottanut haluamattani ja tietämättäni salaiseksi tehtäväksi uuden sotealueen painetestaamisen. Tosin eipä se Helsingissä juuri miksikään muuttunut, kun täällä jatketaan samaan malliin kuin ennen. Se ei vaan toimi ja väki vähenee, ei potilaissa vaan suorituspuolella. 

Mutta niin on vaan vuosi vaihdettu ja nyt mennään räntäsateessa kohti uutta tulevaisuutta. Yrittäkää kestää! Ottakaa hyvät uutuudet innolla vastaan ja huonoihin reagoikaa riittävällä vakavuudella!

Hyvää alkanutta vuotta 20... (täydennä itse luvun loppuosa)!