Terveyskeskuksen älytön toiminta

Ja niinhän siinä kävi - korva tuli kipeäksi! Helatorstain hela iski korvaani kunnon kivut, särkyä leukaniveleen, kurkkuun, päähän ja ennen kaikkea korvaan. Apua, apua, apua!

Soitin 116117 ja kerroin tilanteeni ja pohjalla olevat pysyväissairaudet. Sain ohjeen hakeutua suorinta tietä terveyskeskukseen. Ja eikun Paxi poskeen ja baanalle kohti Kivelän terveyskeskusta. 

1. Toisen kerroksen käytävässä oli jonotuslaput, joiden perusteella oli mahdollisuus päästä sairaanhoitajan pakeille, vastaanotolle pääsyarviointiin. Kymmenisen minuuttia odottamista ja sitten avautui ensimmäinen ovi terveydenhoidon rattaisiin. Tiukka kysely tuotti mahdollisuuden päästä terveyskeskuksen toiselle tasolle, ensihoitajan pakeille.

2. Reilun puolen tunnin jonotuksen jälkeen koitti tuo toinen onnenhetki, pääsy sairaanhoitajan huoneeseen. Siellä alkoi tehokas potilaan tutkiminen. Ensin käytiin puheina läpi potilaan yleistilanne ja päivän ongelma. Sitten käynnistyivät varsin kattavat mittaukset ja tutkimukset. Koska pohjalla on vahva sydänsairaus, alkoi sydänasioiden painotus nousta päällimmäiseksi. Toki korvakin sai osuutensa huomiosta. Otaksun sydänasioiden olleen oleellisin peruste kolmannelle portaalle pääsyyn.

3. Jälleen käytävässä vajaan tunnin odottelu pyhimpään, lääkärin huoneeseen pääsyyn. Siellä päädyttiin keskusteluun sydäntilanteesta ja lopulta sivuttiin myös korvaa. Lopputulos oli että korva ehkä punoittaa hieman, mutta ei ole huolestuttava. Ohjeeksi Remowaxia korvaan ja korva puhtaaksi, niin kyllä se siitä. Bonuksena tuli lähete kardiologille, jollaista en ole varsinaisesti tavannut elokuun 2021 sydänkohtauksen jälkeen kuin yhden kerran helmikuussa 2022. Varsinaisia kontrollikäyntejä Helsinki ei sydänpotilaille harrasta, pidettäneen turhana puuhana.

Ja sitten matkaan kohti kotia onnellisena, ettei korva ollutkaan kuolemaksi! Paitsi, että illalla se taas alkoi oikein isosti. Mitäpä sitä nykyinen helsinkiläinen, sairas vanhus voisi tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä yksityisen puolen vastaanotolle. Ja sehän järjestyi heti seuraavaksi iltapäiväksi, siis sunnuntaille, iloisen pörriäisen, Mehiläisen vastaanotolle.

Sieltä puuttuivat arvioijat ja väliportaat, oli suora pääsy oikean korvalääkärin pakeille. Hän suoritti korvaan ja kuuloon liittyviä kokeita enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Korvasta imaistiin syvältä möhnät pois. Ei ollut vaikkua, oli sairauskipuainetta. En tykännyt, kävi kipeää! Lopputulema oli korvakäytävän tulehdus ja siihen antibioottitipat. Tippoja on nyt mennyt neljättä päivää ja kipu on helpottanut, mitä välillä tuikkaisee muistutukseksi.

LOPPUKOMMENTTINI

Julkisen terveydenhuollon järjestelmässä on todella isosti vikaa! Yksi akuuttivaiva vaati kolmen henkilön osallistumista. Jos olisi välittömästi aloitettu suoraan lääkärillä ja hän olisi määrännyt jatkosta, olisi hoito voitu käynnistää  heti. Potilas olisi ollut tyytyväinen ja hoitoketjun ihmisten työpanokset olisivat riittäneet useammalle potilaalle.

Yksityinen, kallis puoli, hoiti ongelman ripeästi ilman suurta showta. 

Nyt odottelen korvan paranemista normaalikuntoon! Tosin en ole aivan vakuuttunut, onko minun enää tarve kaikkea maailman pahuutta kuullakaan? 

Tässä kuvassa ei korvaani koske!

Kasveja havaittavissa - Meilahden Arboretum

Kyllä saa tämä jatkuvasti heikkenevä kunto ihmisen tekemään erikoisia temppuja! En osaa sanoa, tykkäänkö vai en? Mutta kun keli oli sopiva, lähdin tepastelemaan raitille ja otin kännykän mukaan. Siitä seurauksena oli jonkinmoinen kokoelma sekalaisia kuvia. 

Pääosa kuvista on otettu Meilahden Arboretumissa, joka on todella käymisen arvoinen paikka. Se on perustettu 1967 ja lajeja sieltä löytyy yli 300. Mm. ruusuja on yli 100 eri lajiketta. Lisäksi puistossa on laaja valikoima puustoa, pensaita sekä perinteisiä puistokasveja.  

Arvaan jo lukijan huokailevan, ettei ole Stadin Vanhus mikään kuvausalan ammattilainen, jos tietää edes, miten päin kuvauslaitetta kuuluu pitää? Ja on niin oikeassa arveluineen! "Ammattinimike" tässä asiassa olisi pikemminkin satunnainen turhan näppäilijä, joka tuurilla joskus onnistuu.

Sitten jos odotatte ao. kuvien kasveille nimiä, pyydän kääntymään laadukkaiden kasvikirjojen puoleen, joita on saatavilla kirjastoissa ja tasokkaissa kirjakaupoissa. Minulta noitten nimiä on turha kysellä. Laitan mielipiteeni pariin kasviin kuitenkin tuolla alempana. Mobiililaitteiden käyttäjille on runsaasti luonnon tunnistussovelluksia, kuten esim. PlantNet, Flora Incognita, Seek, iNaturalist ja monia muita.

Kaikki luonnosta kiinnostuneet, tutustukaahan myös sivustoon https://niittyhetki.fi/ETUSIVU/

Tuossa yllä on valkopeippi, joka näyttelee nokkosta. (Kiitos tästä oikaisusta tarkkaavaiselle lukijalleni!) Nokkonen se vasta onkin kavala kasvi. Tutustuin siihen kotipaikkakunnallani 1950-luvulla, kun kaaduin polkupyörällä ainoastaan uimahousut jalassa ojan nokkospuskiin. Syntyi suorastaan polttava tilanne. En tykännyt ollenkaan!

Yo. kasvilla on aivan liian harhaanjohtava nimi, voikukka. Koen tulleeni petetyksi tuon kasvin toimesta, sillä pidän oikeasti voista leivän päällä. Se on sitten eri juttu, joka liittyy sydänlääkärini ohjeisiin. Ne eivät poista pettymystäni voikukkaan ilman voita.

Tämä viimeisen ruusun kuvan nappasin Arboretumin ruusupenkistä.

Laittakaa hattu päähän, aurinkorasvaa paljaille ihon osille ja ponkaiskaa luontoon, nyt sitä alkaa olla tarjolla runsaasti sekavan talven jälkeen! 

Vappu oli ja meni

Vieläkö monella särkee päätä simanjuonnin jäljiltä? Eilen oli kansalla vielä täysi tissuttelupäivä ja monella edelleen kaamea jano. Mutta ei meikävanhuksella! Vain pullollinen Porvoon Wanhan Fabriikin simaa tuli tissutelluksi. Tippaleipien määrä onkin sitten tykkänään toinen juttu. On pitänyt jo varhain ennen vappua nautiskella useampi paketti Malvialan maanmainioita tippaleipiä ja muutaman paketti Fazerin. Tarkkaavainen lukija saattaisi tässä kohden oivaltaa, että eihän meikäläisen olisi sallittua koskea mihinkään rasvaiseen. Itselläni tuo kardiologin ohje tahtoo vaan välillä unohtua, ja väli on usein hyvin lyhyt.

Aattoilta meni läheisten kanssa yhdessä simaa ja tippaleipiä nautiskellen. Hyvissä ajoin itse orhia ohjastaen  kiirehdin kotiin. Sitä ei kestä ikäkypsän ihmisen riekkua pitkin kyliä ja tanhuvia yömyöhään. Se ei muuten kerry tämä sääntömääräinen 7,5 tunnin yöuni. vaikka sen katkeamattomuudessa on vielä melkoisesti opeteltavaa. Ei edes älykello älyä auttaa ihmislasta (vahva sana vanhuksen yhteydessä) unihiekan pehmeän lämpimään syliin. Se on 3-5 kertaa yössä tarkastettava, että on vielä itse maailmassa mukana, eikä ympäristö ole pilven pehmeää pumpulia. Muutama yö taakseperin oli otettava kiihdytysauton konstit käyttöön ja napattava nitroa koneeseen. Sillä kyllä uni kiihtyi taas vauhtiinsa.

No niin ja sitten vappupäivän juhlallisuuksiin! Tiedotusvälineissä oli kerrottu, että tarjolla on pitkin kaupunkia hurjia puheita puolueitten omista yliosaamisista ja muitten puolueitten aliosaamisesta. Oli luvassa riistoa, kärsimystä sekä herkkupaloja ja onnen autuutta. Ainoa yhteinen asia oli merkittävä Suomen turvallisuuden paraneminen Nato-jäsenyyden myötä

Matka kulki omalla autolla Hakaniemeen, sosialismin kehtoon, mutta ei sosialismin takia, vaan alueen parempien parkkimahdollisuuksien takia. Kaupunginteatterin luota olikin helppo taapertaa kohti Kauppatoria ja matkalla lyödä kengän jarruasentoon, kun Suomen Pankkia vastapäätä oli vaaliyllättäjän perustavaa laatua olevan suomalaisen puolueen puhehommat alkamassa. Ja siellä Halla-aho antoi palaa ja puhui jopa välillä täyttä asiaa, Tilaisuuden parasta antia oli kuitenkin eri tahoa kannattavana röyhkeästi nauttimani puolueen tarjoama Wotkinin herkullinen grillimakkara.

Lähdimme tilaisuuden edelleen jatkuessa, kun en kehdannut jonottaa toista makkaraa, taapertamaan kohti Kauppatoria. Porukkaa hässäsi sinne tänne pitkin katuja ja raitteja, osa oli hilpeämmässä ja osa väsyneemmässä kunnossa. Turistit filmailivat toisiaan Senaatintorilla Tuomiokirkko taustana ja kuvassa mukana kirkon edessä oleva Helsinki-kyltti. Aurinko paistoi ja perinteistä vappusäätä muistutti kylmä viima.

Täydellä Kauppatorilla toistin itselleni luonteenomaisen piirteen, "saan syödä mitä haluan", mukaisesti rasvaruuan tilaamisen. Tori oli täynnä kahvi- ja ruokatelttoja. Mikään ei hillinnyt vanhakantaista himoani makkaraan ja lihapiirakkaan. Niinpä oli ahdistavan pakottava peruste tilata Eromangan lihapiirakka grillimakkaralla ja sen sivuun maittava vohveli mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Jos en olisi yksi kantani kanssa, vaatisin em. ravinnon määrittämistä sepelvalvaltimo- ja sydänsairaiden perusruuaksi. En vain viitsi ryhtyä rettelöimään niiden mukaravintoasiantuntijoiden kanssa.

Kauppatorilta oli pakko palata kohti autoa ja kotia "ravinteikkaiden" vappuruokien vaaniessa jo entuudestaan ahtautuneita suonia. Matkalla kävin kuitenkin ostamassa apteekista purkillisen suonia avaavia Primaspan-pillereitä itsesuojeluvaiston takoessa takaraivoon järkeä.

Niin tämänkin vuotinen vappu on käsitelty, ja nyt on tarjolla pitkäksi aikaa ainoastaan kasviruokia ja salaatteja. Olispa pian uusi vappu!

Elämä on nykyään yhtä jännitystä!

 Olen alkanut huolestua! Mistäkö? No tästä nykyisestä menosta. Tämä ei ole kohta kenellekään mukavaa ja terveellistä, saati sitten sydäntautiselle. Sitä paitsi vanhuksella ei saisi olla kuin yksi huoli kerrallaan ajatuksissaan. Senkin olisi syytä olla huoli-asennossa vain osapäiväisesti, sitä pitäisi jäädä riittävästi aikaa levolle ja palautumisellekin. Ennen sitä riehuttiin 2-3 kertaa viikossa kuntosalilla ja 3-4 kertaa lenkillä. Nyt on hyvä, jos jaksaa edes ajatella liikuntaa kerran päivässä ja sen jälkeen katsoa taas telkkaria muutaman tunnin. Kävelylle saa ainoastaan läheisen julmat uhkaukset.

Seuraavaksi luettelomainen selvitys nykymenosta. Enkä tarkoita taloutta, vaikkakin se meno tullee kasvamaan noitten seurauksena.

Eka meno - hallitus

Se on jollakulla aika orpo-olo, kun yrittää pusata kasaan hallintoelintä. Päivittäin uutisissa vilahtelee monenlaiset värit, sininen-vielä sinisempi-keltainen-vihreä-punainen-umpipunainen-raamatunruskea ja monet muut värinsävyt mukana Hjalliksen purjeen valkoinen. Kaikki on kaikkia ja kaikkea vastaan sekä jonkun muille sopimattoman puolesta. Asioiden korjaaminen ei passaa kenellekään, rahaa pitäisi jakaa edelleen holtittomasti. Nyt on ongelmana ilmasto ja kasvatus/koulutus. Ja kuka paikkaa asfaltit? Ja hoitaa meitä?

Syynä ongelmiin ovat olleet aikaa sitten menneet, juuri lopettaneet ja kohta tulevat hallintoelimet. Saa nähdä tuleeko meitä kukaan hallitsemaan vai jatkuuko entinen villi bailameno?

Toka meno - terveydenhoito

Missä viipyy puheet ja keskustelu meistä vanhuksista ja sairaista. Ei ulkomaakaan ehdi hoitaa kaikkien suomalaisten tauteja saati meidän vanhusten. Se muuan punatukkatyttö sotki hoitoihmisten ajatukset ja itsetunnon sekä sai porukan uskomaan olevansa poljettua ammattikuntaa. Aivot tuli pestyksi niin, että arvostetun ammatin henki katosi ja porukka katosi työpaikoiltaan muihin hommiin. Nyt sairaitten pitää lähteä ulkomaille etsimään apua. Olen todella pahoillani sen mukavan, pätevän ammattiryhmän puolesta, joka luulee punapään höynäyttämänä, ettei heitä arvosteta. Leikkaussalien hevijuuserina en ole tavannut kuin hienoja, mukavia, ammattitaitoisia hoitoalan ihmisiä. Rispektiä heille, kaipaan teitä!

Terveyskeskusten takaisinsoittopyyntökin on homehtunut käsite, jossa takaisin-osa ei enää toimi. Ei ole kuka soittaisi, vaikka joskus Anna Hanski lauloi "mikset sä soita?" Sitä täälläkin ihmetellään! Oli Anna paljon aikaansa edellä. Tiesi näistä puhelinongelmista jo etukäteen.

Mitenköhän on loppuvuonna uusien terveysalueiden talouden laita? Heti alussa on ollut ongelmia rahan riittävyyden kanssa. Ja jos nykyinen huono toimivuus ei ole nykyvaroin korjattavissa, miten sitten jatkossa? Meille ei taida käydä hyvin? Tässä joutuu pian alkamaan taas kokopäiväterveeksi.

Kolmas meno - narkkarit

Tarina kertoo, että narkkarit ovat pääsemässä niskan päälle, kun edustelukuntaan on jätetty heidän aloitteensa pikkusormen antamisesta pahalle. Se tarkoittaa, että niitä on yli 50.000 ja pimeän pössyt päälle. Jos tuo homma menee läpi on jauhojengi vauhdissa ja onnessaan, kunnes terveys lopulta pettää.

Tavallinen tervehenkinen kansalainen, saati vanhus, jää pian pöllypilvien ja jauhopussien jalkoihin. Pössyttelijät valtaavat silmät päässä seisoen maat ja mannut. Eikö nuo valkoposkihanhet riittäneet? Päätöksentekijä kuvittelee, että siten saadaan narkkarit kuriin ja hallintaan, mutta ei homma taida toimia noin. Ikäviä kokemuksia kun löytyy naapurimaista kunhan vaan kysäisee. 

Mutta se on ollut helppoa silmät seisoen pössypilven keskellä allekirjoittaa aloite. Ja nyt odotellaan päätöstä alppivalojen alla, kastelukannu kädessä oman viljelmän äärellä. Ehdottaisin, että ei anneta lupaa ja kiristetään rajusti rangaistuksia. 

Neljäs meno - Ukrainan sota

Se on vaan harmi, että toissa vuonna James Bondkin kuoli. Hänelle olisi ollut keikka isossa naapurissa, siellä on yksi kiukkuinen ukko, jota pitäisi puhutella kovin sanoin. Jos joku ymmärtää sen ukon toimia, voisi selvittää meille tavallisille tassukoille perusteet lasten ja siviilien tappamiselle sekä asutuskeskusten ja sairaaloiden tuhoamiselle. Hämmästyttävää on, että homma saa jatkua jo toista vuotta ilman suurempaa kritiikkiä. Ja vieläpä suklaa ja viina länsimaista virtaa rajojen läpi piittaamatta vientikielloista. 

Valitettavasti tähän ei voi kirjoittaa ehdotuksia hillitsemistoimista, mutta voi vain toivoa ukrainalaisten jaksamista ja menestymistä.

Viides meno - taudit

Koronat, flunssat, pöly, ja uudet ulkomailla keksityt taudit uhkaavat meitä ja muita. Rokotuksia on otettu ja melkoinen osa suomalaisista on selvinnytkin niillä kohtalaisen hyvin taudeista. 

Odotellessa uusia pandemioita, on kärsitty entero- ja muista vatsatautiviruksista. Siitähän ovat wc-paperin valmistajat olleet hyvinkin tyytyväisiä. Samoin on havaittu alushousujen yllättävää lisämenekkiä niitä myyvissä liikkeissä. Käväisin itsekin hankkimassa uudet kalsongit. On noista erilaisista taudeista joillekin tahoille hyötyäkin.

Kuudes meno - säät

Kyllä en vaihtaisi Suomen moninaisia kelejä maailman jatkuvaan auringonpaisteeseen tai muihun kuukaudesta toiseen samanlaisena pysyviin keleihin. Vaikka välillä tulee vettä, lunta, räntää, rakeita, tuulee tukan päästä ja hampaat suusta, katupöly menee pään läpi korvasta toiseen, nenä valuu kuin muinoin Vuoksenvirta, silmät muurautuvat sakeasta ilmasta umpeen, en todellakaan vaihtaisi. 

Pienehkö ongelma on joskus ulos lähtiessä, kun ikkunasta katsot olevan hienon kelin ja portaalle päästessä sataa rakeita. Ei auta kuin käydä vaihtamassa shortsit pitkiin housuihin ja toppatakki päälle, ja sitten menoksi uudelleen. Nyt on sitten Poudan Pekka luvannut räntä- ja lumisateita keskelle kauneimman kevätsään. Miten siihenkin nyt asennoituisi? Tulkoon mitä tulee, täällä ollaan ellei olla jonottamassa terveyskeskuksessa!

Vanhaa sanontaa plagioiden "ei viittä ilman kuudetta", vai miten ne luvut taas menivätkään? Eiköhän nuo vanhat viisaudet sovellu kuitenkin myös nykypäivään, määrä vaan meinaa kasvaa. 

Kyllä taas helpotti, kun pitkän tovin jälkeen pääsin purkamaan tuskiani. Oli sitä kertynytkin! Jouduin korjaamaan sekalaista tekstiäni raskaalla kädellä, sillä monessa kohdassa tuolla edellä, meinasi hepo karata aitauksesta ja seurata kovaa tekstiä. Niistä olisi ollut varmasti jälkiseuraumuksia hauraalle vanhukselle. Jätin seuraaviin, joskus ilmestyviin, postauksiin aiheiksi vielä autokaaharit, tiestön kunnon, eri puolueiden omituiset kannat, kadulla istuskelevat mielenosoittelijat ja muutamat muut merkittävät aiheet. Kunhan kerään sappimehua, palaan taas asiaan.

Huolimatta alun kommenteistani liikuntaa koskien, alkakaa nyt tosissaan ulkoilla, kun kelit ovat suorastaan loistavat! Se tarvii vanha ja nuorikin hyvää kuntoa. Kyllä minäkin ulkoilen puheistani huolimatta, jopa melko usein. Aurinkoa kevääseenne! Tuo kuvan laskeva aurinko palasi seuraavana päivänä entistä ehompana. Eli ei ollut toivo mennyttä!

Pääsiäisenä oli tämmöistä

Tv-sarjojen seuraaminen

Kyllä on itse ja naapurikin lujilla, kun meikävanhus katsoo tv-sarjoja. Mukana ollaan kaikilla aisteilla ja sen kyllä huomaa. Tilannehan on se, että kuulo hiipuu ja näkö sumenee. Tuohon kun lisätään vielä heikentyvä muisti, niin ollaan ojassa jos sun allikossakin.

Vuosikymmenten saatossa on ollut nautinnollista seurata vaikka minkämaalaisia sarjoja. Tunnustan niiden olleen pääasiassa rikoshenkisiä. Kun ei rikoshenkeä ole itselle siunaantunut (loppui, kun sain piiskaa, jäin alaikäisenä tupakanpoltosta kiinni), niin olen nähnyt parhaaksi käyttää tv:n konsultoivaa tarjontaa. Ei siis oppimismielessä, vaan aivan hankkiakseni jännitystä hissukaiseksi kääntyneeseen arkeeni.

Vuosien saatossa olen nähnyt telkkariruudun kautta amerikkalaista, saksalaista, ruotsalaista, norjalaista, tansakalaista, islantilaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaista ja ties mitä-laista tuotantoa. Siinä olen pureksinut huulta, kieltä ja sylityynyn kulmaa sekä puristanut hysteerisesti nojatuolin tai sohvan käsinojaa. On syntynyt itselle fyysisiä vaurioita ja kalustolle ikäviä kulumajälkiä.

Seuraavaksi muutamia huomioita eri kielistä tv-sarjoissa.

- viimeaikaiset kotimaiset Koskinen, Harjunpää, Hautalehto ja muut ovat piis ov nakki. Kieli soljuu ja lähes suurimmasta osasta repliikeistäkin saa selvää, paitsi sössöttäjiltä ja hektisissä tilanteissa

- amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, paitsi tapahtumat sarjassa ovat olleet joskus ikävän punaisesta sottaisia ja mahdottoman paukkurunsaita

- ruotsalaisetkin ovat sujuneet ja siinä on auttanut muutamat Ruotsin vuoteni. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovin paljon skånelaisia sarjoja, vaikka Wallanderissa vähän skånskaa puhuttiinkin. Kerran asuessani naapurimaassa muuan Skånen mies kertoi kahdesta kengästä, niin lausui tveu skeu. Ei kuulostanut två skor:ta parhaalla mielikuvituksellakaan. Piti tovi miettiä, että mistähän oli kysymys.

- norjalaisten ja tanskalaisten kanssa on pitänyt vaipua epätoivoon, kun ei niistä juurikaan saa mitään ruotsin puheselvää. Olin kerran tekemisissä norjalaisen henkilön kanssa työasioissa ja kuvittelin kommunikoinnin sujuvan ruotsilla, kun ovat niin naapuria että, mutta mitä sitä höpöä. Ei ymmärtänyt kumppani muka ruotsiani, vaan oli väännettävä englanniksi. En tykännyt, ei tainnut kaveri osata itsekään sitä!

- no entäs islantilaiset sitten? On kyllä jänniä ja mielenkiintoisia sarjoja, mutta ne ihmisten nimet, dottirit ja muut. Ei jää vanhaan päähän ne erikoisuudet, ja kun vielä on viikko jaksojen välissä ja kerkesi kaikki unohtua.

- ja Välimerta sivuavien maitten sarjoissa ihmisten nimet pysyvät jotenkin hallinnassa, mutta kielessä ei kyllä ole meikäläisen kielivarastolla mitään jakoa. Eikä riitä sarjojen ymmärtämiseen, vaikka kuinka osaa tilata kaksi olutta kaikilla Välimeren maiden kielillä, tai melkein kaikilla. 

Sitten on tämä silmien ja tv:n välinen etäisyys. Kun se vaan harmaa ja liekö minkävärinen kaihdin puree silmämunaa, on nojatuoli siirtynyt vaivihkaa aina vaan lähemmäksi telkkaria. Vielä ei onneksi olla nenäkosketusetäisyydellä, vaan uhkaava tilanne on jo kehittymässä. Ollaan pian siinä mallissa kuin ison elokuvateatterin etupenkissä, kun yrität lukea tekstejä, niskat kipeytyy ja teksti vaihtuu ennenkuin ehdit kääntää pään oikeaan reunaan. Ja luoja varjele, jos teksti on kahdella rivillä silloin, on päällä todella kiirettä ja nenä saa kyytiä.

Mitenkäs tämä naapurisopu? Aisteista toinen tärkeä on tämä kuulo. Vuosikymmenten tinnitus molemmissa korvissa on tuonut luonnon lähelle jo pitkään. Olen oman osani hoitanut vihreitten vaatimasta luonnonsuojelusta, sallimalla miljoonien heinäsirkkojen asustaa pääkoppani suojassa. Siihen sirityksen väliin olen yrittänyt sitten saada tv-sarjojen äänetkin sopimaan. On sopineet vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan liki kulminaatiopisteessä, kummat äänistä vievätkään voiton. Toistaiseksi vielä on selvitty telkkarin volyymia lisäämällä. Ja vielä on hieman matkaa siihen, että katosta maalit rapisee ja viherkasvit heiluvat äänivirrassa. Mutta milloin alkavat naapurit vaatia pienempiä volyymeja? Se hetki ei ole kaukana. Olen yrittänyt seurata tarkkaan, vieläkö tervehtivät vai ollaanko jo mulkaisun asteella.

Eli niin hyviä, kiinnostavia kuin tv-sarjat ovatkin, niin on siinä seniorivanhuksella oma ongelmansa sopeutua jännityksen seuraamiseen ja saada selvää itse tapahtumista.

Nauttikaa tekin tv-viihteestä, etenkin jos vielä aistit pelaa! Vuosien saatossa saattaa tulla hidasteita.

Laitan tähän vielä osoitteen Youtubeen, kun se on niin ajankohtainen https://www.youtube.com/watch?v=MmKa24UKoEE . Aluksi siellä näkyy tietenkin mainoksia, mutta sen jälkeen viesti aukeaa.

Alapuolella oleva kuvakin osuu päivänhenkeen. En panisi pahakseni, jos vaikka Vieno ja Eikka olisivat väärässäkin näissä sadeasioissa. ja antais paistaa vaan.

Laitan kuvan päivän hengessä

Onko oikea musiikki hukattu?

Kyllä on nyt ikävä oikeaa musiikkia. Joskus vuosia sitten oli vielä Voice of Finlandissa eli VoF:ssä meikävanhuksellekin kuultavaa. Ei ole enää!

Olen toivorikkaana katsonut melkein jokaisen tämänvuotisista jaksoista. Katseluun valmistautumiseen on kuulunut korvien puhdistus, silmälasien kiillotus, pikku naposteltavan ja juomien apupöydälle laittaminen. Eikä ole ollut mitään epäterveellistä, kuten voima-aineita sisältäviä juttuja. On ollut pääosin Hedelmätarha Puolukkamehua tai Pepsi Maxia, naposteluun on hedelmiä tai pari kertaa Keijulla voideltua leipää ja salaa päälle laitettua 9%:n Lauantai-makkaraa. Se ei paikallisen kardiologi oikein salli muunlaisia eväitä. On väittänyt rasvan ja sokerin olevan haitaksi.

Huolimatta hyvästä valmistautumisesta ja noista "herkkueväistä", ei ole musiikki VoF:issa parantunut. Olisi tarvittu useimman kappaleen kuunteluun Peltorit (ne on remppamiehen parhaat kuulosuojaimet). Selvästikin karsintalauluissa parhaiten on pärjännyt hän, joka on jaksanut huutaa koviten ja riehua ympäri lavaa. Musiikkikappaleet koskevat korviin, melodioista ei ole pienintäkään havaintoa, eikä sanoista ota herkkäkorvaisinkaan selvää. Ja sitten puhelaulusta en viitsi edes kirjoittaa,

Mihin katosivat kauniit, hempeät, melodiset, kaunissanaiset laulut? Ei kuule enää 1920-luvun ja 1960-luvun välisenä aikana tehtyä kaunista sointuvaa musiikkia. Toki on lähes kaikki sen tekijät ja esittäjätkin luovuttaneet hommat siirryttyään pilvien päälle. Liekö nuotit ja savikiekotkin tuhottu arkistojen kätköihin?

Kyllä niin kaipaan kauniita ballaadeja, reipasta vanhaa jazzia, kivaa instrumentaalimusiikkia. Harmittaa, että en ole itse oppinut soittamaan mitään instrumenttia. Isä soitti mitä vaan, minulle oli tarjolla monenlaisia soittimia, mutta ei vaan napannut aikoinaan. Nyt on myöhäistä. Lupailin muutama vuosi sitten opetella ukulelen soittamisen. Kävi kuten monesti ennenkin, homma jäi kesken. Taidan syyttää siitä koronaepidemiaa, olisinhan minä muuten...!        

Joka tapauksessa kuunnelkaa musiikkia, soittakaa instrumentteja, jos osaatte! Lajeja eli genrejä löytyy netistä ja soittimia kaupasta. Niin ja sitten veilä, ensi kesä on taas täynnä vuosien tauon jälkeen erilaisia musiikkifestivaaleja. Osallistukaa!

Kyllä osasivat ennen

Ukko-ylijumala säät säätää

 Nyt olemme tilanteessa, joka vaatii hieman syvempää pohdintaa! Miksi meitä kiusataan alati vaihtuvilla keleillä?

Vanhan kansan uskomuksen mukaan vanhus taantuu lapseksi jälleen. Meille kaikille tuttu, hyvin vanha Ukko-ylijumala, joka säät säätää, on tiettävästi iältään jo runsaasti ylikypsä. Oletan asialla olevan jotain yhtymäkohtaa edelliseen toteamukseeni taantumisesta. Kun tähän yhdistetään lasten ja nykynuorison jatkuvasti lisääntyvät käytöshäiriöt, on melkoinen soppa syntynyt. Ukko muistuttaa ilmiselvästi käytökseltään kuritonta nuorta. Mahtaneeko imeä päivät pääksytysten energiajuomia? 

Epäilisin hänen rukanneen säänsäätökampea, joka heiluu tuulessa holtittomasti puolelta toiselle. Yhtenä päivänä nautimme vesisateesta, yhtenä keli muuttuu pirteäksi rännäksi ja sitten ollaankin ihanien lumituiskujen keskellä. Lämpötilat vaihtelevat vastaavasti välillä +10C ja -20C. Yritä siinä sitten pukeutua ulos sopivaan vaateparteen. Ei ole helppoa enää hauraalla vanhuksellakaan!

Mietin, että pitäisikö vaatesuunnittelijoilta vaatia asuja, joista toinen puoli on sateelle suunniteltu ja toinen pakkaskelille? Asian voisi yksinkertaistaa myös niin, että toisessa jalassa olisi Crocsit ilman sukkaa ja toisessa jalassa talviset turkissaappaat. Tai toinen puoli takista olisi sadetakkia ja toinen toppatakkia ja päässä puoli pipoa. Silloin voisi kävellä ulkona sään kulloinkin vaatima kylki edellä.

Kyllä käy välillä mielessä, että pitäisikö äärimmilleen rasitettu vanhusvarteni siirtää jonnekin parempiin olosuhteisiin. Suurin este toteutukselle on vaan kysymys minne? Lapista pidän aivan ahdistukseen asti, etelämaiden helteistä pidän rajallisessa määrin. Tasalämpöä ei taida olla tarjolla nykyään missään. Pohjoisessa on vaan liian kylmä tai sataa vettä ja etelässä liian kuuma tai etelässäkin kuuluu nykyisin satelevan toisinaan lunta. Oli se vaan Al Core oikeassa muinoin esittämän ilmastolausuntonsa kanssa, vaan ei kukaan uskonut.

Oli se ennen helppoa, jos halusi etelään, otettiin pikkukassiin mukaan aurinkolasit, uimahousut ja parit kalsarit. Nyt pitäisi eteläänkin ottaa hiihtokamppeet ja sukset mukaan. Ei kyllä jaksa tuohon ryhtyä! Luulen, että keskityn katsomaan välillä ikkunasta ulos ja suurimman osan aikaa telkkarista tulevia uusintoja. 

Te, jotka uskaltaudutte ulos, pukekaa kevyet kevätvaatteet toppavaatteiden alle, jos keli sattuu vaikka hetkessä muuttumaan on nopea tempaista lämpövaatteet kainaloon! Älkää liukastuko, sillä terveyskeskukseen on vaikea saada aikoja!

Nyt alkaa kesän odotus!

Kyllä on ollut kynä jäässä ja paperikin kastunut näissä loskakeleissä. Tekstiä ei ole saanut mitenkään aikaiseksi, kun ihmistä masennetaan kaikilla rintamilla. Terveyden kanssa saa painia ja uutisissa tulee vain ikäviä asioita. 

Nyt on ollut positiiviluonteen etsiminen lujassa. Onneksi sitä aina välillä pirskahtelee pieniä hippusia esiin. Viimeksi pirskahti, kun jalat petti jäätiköllä ja istahdin onneksi kadunreunan lumikinokseen. Pirskahti siksi, kun vaihtoehtona olisi ollut lätsähtää istualleen märälle sorastetulle asfaltille. Siinä säästyi takapää isommilta ruhjeilta ja mustelmilta. Sitä en voi tähän kirjoittaa, että vielä isommin pirskahti riehunhenki esille, kun yhden lähitalon rettelöukolta puhkesi kauppareissulla paperikassista pohja ja tavarat levisivät pitkin jalkakäytävää. Mutta tuosta en voi kertoa, kun ei saa olla vahingoniloinen toisen ikävälle sattumukselle. Siksi en kerro tuosta ikinä kenellekään etten saa ikävän ihmisen mainetta.

Mutta kesästä piti puhua. Olen kirjannut pitkin talvea listalle ensi kesän tehtäviä mökille. Nyt, kun lista on jo monta sivua pitkä, pelkään ettei ensi eikä seuraavakaan kesä riitä niiden hommien tekemiseen. Kotoa on myös kerätty perinteiseen tapaan mökille vietävää, sillä mökkihän on kodin poistotuotteiden hautuumaa. Sitäkin tavaraa on jo sen verran, että on lienee tilattava Kaukokiito kuskaamaan ne mökille, jonne on rakennettava niille lisävarasto. En vielä tässäkään iässä tajua, mistä tuo kaikki tavara ilmestyy? Sitä vaan syntyy itsestään ja kertyy. 

Vaan on se sitten hienoa, kun räystäät alkavat tippua tai ei ne tipu, kun Juho kiinnitti ne tiukasti ja itse puhdistin sieltä kouruista roskat. Mutta voihan sieltä hieman vettä lirahdella tai ei vaan voi, vaan lirahtelee aina suoraan niskaani. Mikähän senkin aiheuttaa? Voisihan se vesi odottaa sekunnin ja lirahtaa sitten selän takana suoraan maahan. Mutta kai tuollekin on joku luonnonlaki olemassa, niskaaniskeytymisen laki.

Onneksi ollaan siinä tilanteessa, että aurinko on käynyt jo tutustumassa Suomen maisemaan muutaman kerran. Ehkä siellä on pohdinnassa pidempi jakso näyttäytymiselle. Täällä ollaan kyllä jo valmiina valon ja lämmön saapumiselle. Sitten ei mene kuin hetki, että livautetaan toppatakit pukupussiin ja villapuseroihin piilotetaan koipallot. Pitkät alushousutkin voi laittaa varmaan jo juhannuksen alla kaapin perälle ja ottaa lyhyet kalsongit muutamaksi päiväksi esille. Ei tuossa asiassa saa vanhempi mieshenkilö alkaa riehumaan.

Eli alkakaahan kaivella kesähepeniä käsille! Tällä päivien kulumisvauhdilla kesä on jo kohta täällä. Hätäisimmät käyvät vielä pikaisesti hiihtolomilla ja sitten voidaan kaikki aloittaa kesäjutut.

Iloista kesänodotusta ja varokaa viimeisiä liukkaita kelejä!

Uusi vuosi ja uudet kujeet - 2023

Kyllä olen taas aivan häpnaadilla lyöty! Yliopiston Almanakkatoimisto on taas mennyt vaihtamaan vuosilukua, vai oliko asialla se Gregoriaanus vai Kopernikus vai Julianus vai joku muu? Olen melkoisen vakuuttunut siitä, että vuodet eivät ole enää saman pituisia kuin ennen. Vuosia sitten yksi vuosi kesti tasan 12 kuukautta ja 365 päivää, paitsi karkailuvuosi, jolloin siihen lisättiin yksi päivä jonnekin helmikuun tienoille ja joillekin pakka hamekangasta. Nyt kun ajattelen muutamia viime vuosia, ovat ne menneet aina vaan nopeammin ja nopeammin. Ei ole kuin muutama hassu vuosi, kun olin 50-vuotias. Ja eikun mitä, nyt siihen on putkahtanut jo kymmenittäin vuosia lisää. Eihän se voi olla oikein? Joku varmaan huijaa meikävanhusta. Perustelen vielä sillä, että ajatukset on muutenkin kuin teinipojalla.

Nyt on laitettu hauras vanhus uusien koettelemusten äärelle. Olen ottanut tavoitteekseni muistaa oikea vuosiluku jo ennen toukokuuta. Joka vuosi on ollut aina vaan vaikeampaa, kun edellisen vuoden numerot on juuri oppinut ja heti ne pitäisi vaihtaa. Sitä kun sanotaan, että opittu tieto olisi hyvä tallentaa pysyvästi päähän, mutta se ei kuulemma koskekaan vuosilukua. 

Tuo otsikon nimi jo kertoo tarkkaavaiselle lukijalle, että jotain tulee muuttumaan. Se on vaan maailma rakennettu niin, että kuje on minusta väärä sana ja harmi on oikeampi ilmaisu tuleville tapahtumille. On kait noiden sanojen merkityksessä toki hieman eroa riippuen, minkä ikäisenä niiden sisältöä havainnoi.  Nuoremmille kuje on uutta ja monia mahdollisuuksia tarjoavaa, ja vanhalle useimmat uudet asiat ovat harmeja ja hikistä opettelemista vaativia.

Runsaasti vuosia kokeneena ja nähneenä sitä odottaa erilaisia ikävyyksiä suorastaan pilvin pimein. Sitä on tarjolla sotaa, talousahdinkoa, rettelöitä maailmanlaajuisesti. Henkilökohtaisella tasolla vastaan tulee aivan saletisti erilaisia terveydenhuoltoa kuormittavia asioita. Olen persoonakohtaisesti siirtynyt terveyspalveluiden heavy useriksi (= suurkuluttajaksi). Olen ottanut haluamattani ja tietämättäni salaiseksi tehtäväksi uuden sotealueen painetestaamisen. Tosin eipä se Helsingissä juuri miksikään muuttunut, kun täällä jatketaan samaan malliin kuin ennen. Se ei vaan toimi ja väki vähenee, ei potilaissa vaan suorituspuolella. 

Mutta niin on vaan vuosi vaihdettu ja nyt mennään räntäsateessa kohti uutta tulevaisuutta. Yrittäkää kestää! Ottakaa hyvät uutuudet innolla vastaan ja huonoihin reagoikaa riittävällä vakavuudella!

Hyvää alkanutta vuotta 20... (täydennä itse luvun loppuosa)!