4-osa, Lissabon Portugali - Kaupungilla

Päivät ovat menneet pienehköissä ja hieman suuremmissa vesisateissa. Sitten koitti keskiviikko, jolloin aurinko löysi tiensä kylille. Olimme ponkaisseet Uber-kyydillä rantamaisemiin, siis vanhalle satama-alueelle. Siellä sijaitsi MAAT-museot, vanha hiilivoimalaitos ja sen kupeessa modernin taiteen museo. Näyttely oli pääosin kokemuksia tarjoava ja oodimaisella rakennuksellaan katsojan silmiä hivelevä. Voimalaitos oli massiivinen ja mielenkiintoinen kokonaisuus.

 

Kaupungin mäkisyys ja monitahoiset kadut tekevät liikkumisesta haasteellista. Kävelymatkat eivät ole pitkiä, mutta maasto haastaa huonokuntoisen turistin. Tarjolla on metro, bussit, raitiovaunut, sähköpyörät, sähköpotkulaudat ja monien taksifirmojen tarjonta. Olen aina ollut skeptinen Uberin toimintamalliin, mutta onhan se oivallisen fiksu systeemi! Helppo sovellus, helppo maksu, edullinen kyyti, hyväkuntoiset autot ja ystävälliset kuljettajat. No, kuitenkin hiki päässä on myös kävellen kiivetty kukkulalta toiselle, hämmästelty linnanmuureja, tutkittu isoja ostoskeskuksia ja ihmetelty vihertäviä nurmikoita puistoissa.

Olen innolla katsellut Lissabonin rakennuksia ja kaupunkikuvaa, värikkyyttä ja monipolvisuutta. Ero suomalaisten rakennusten värittömyyteen ja yksitoikkoisuuteen on järisyttävä. En tiedä mahtaako intoni Lissabonin erilaisuuteen kummuta kasvuseutuni Limingan niittyjen tasaisuudesta ja niiden omanlaisesta yksitoikkoisuudesta? Kyllä saisivat sallia Suomessakin hieman enemmän eläviä pintoja ja värejä rakennuksiin ja rakennelmiin. Lisäksi portugalilaisten runsas kaakeleiden käyttö kaikissa mahdollisissa pinnoissa on mukavaa katseltavaa.

Amoreiras-ostoskeskuksen jouluasetelma kilpaili melkoisen tasapäisesti Stockmannin jouluikkunan kanssa. Täällä asetelma oli rakennettu kahden portaikon väliin nousevaan muotoon. Yksityiskohtia oli hämmentävän paljon.

Taitavat maailman tavat juhlapyhinä olla aika yhtäläiset. Ostoskeskukset olivat jouluaatonaattona ja jouluaattona täynnä väkeä viimeisillä jouluostoksilla.

Portugalissa astuivat voimaan tiukemmat koronarajoitukset joulun ja uudenvuoden pyhiksi. Ravintoloihin ja kahviloihin vaadittiin tuore koronatesti. Niitä oli kuulemma saatavissa apteekeissa ja muutamissa keskitetyissä testikeskuksissa, mutta molempiin oli pitkät jonot. Ajanvarauksia ei ollut enää saatavilla tämän vuoden puolella. Kontrolli oli erittäin tiukka joka paikassa ja isoilla kylteillä kerrottiin testivaatimuksista. Onneksemme kauppoihin pääsi normaalisti. Joulupäivälliselle pääsimme oman hotellimme ravintolaan koronapassilla, sillä olimme talon asukkaita ja olimme näyttäneet saapuessamme tuoreet testitodistukset.

Paikalliset noudattavat tiukasti koronaohjeita, paitsi metrimittoja heillä ei taida olla, sillä lähellä enimmäkseen ollaan huolimatta ohjeista.

3-osa, Lissabon, Portugali - Kaupunkiin tutustumassa

Ja niinhän se alkoi, tutustuminen Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Kasvosuojus naamalla, käsidesiä levitellen on nyt kierretty hotellin lähialueita.

Hotelli on parhaita hotelleja, missä olen matkoillani majoittunut. Ei todellakaan mikään maailman ketjuhotelli, vaan pieni hotelli sivukadulla. Ystävällinen palvelu, upea sisustus, hyvin kodikas kalustukseltaan, siisti, loistava aamupala, mukava huone, hyvä vuode, keskeinen sijainniltaan - mitäpä sitä väsynyt matkalainen muuta kaipaisikaan! Ja edullinen. Hinta alle suomalaisten hotellien.

Jouluinen, sateinen Lissabon on laaja, mäkinen, ruuhkainen ja mielenkiintoinen. Ihmiset kulkevat kiltisti maskeissaan. Monissa liikkeissä on turvavälit merkitty lattiaan, mutta ei niistä hirveästi välitetä. Mutta koronapassit tarkastetaan kahviloissa ja ravintoloissa joka kerta. Se näyttää olevan rutiinia. 

Olemme kävelleet isoja katuja ja pieniä katuja, suoria katuja ja mutkaisia katuja. Kadut on keskustassa suorastaan kauniita, kun ne on päällystetty monin paikoin pienillä kuutiokivillä, ja pintaan on tehty erilaisia hienoja kuvioita. Tosin jalkoihinsa saa kaiken aikaa katsoa, ettei köntsähdä nenilleen. Se on hauraan meikävanhuksen pidettävä luut ehjinä matkan aikana. Vasta kotimaassa voi tiukan paikan tullen mennä nenilleen, kun hoito on lähellä ja kieli tuttua.

Merikin, liekö ollut iso Atlanti, on nähty ja kaupungin yläpuolella olevan linnan, Castelo de Sao Jorge, muureilla katseltiin alla leviävää kaupunkia. Mahtavat näkymät, ja onneksemme kerkisimme muureille ennen varsinaista päivän turistiryntäystä.

Linnan puistossa tepasteli isoja tipilintuja toistakymmentä kappaletta. He eivät olleet ihmisistä moksiskaan. 

Ruokaa kyliltä löytyy monenlaista ja monenmoista. Täällä tuntuvat harrastavan pääasiassa kalaa ja kanaa. Toki onhan siellä tarjolla possua ja nautaakin, mutta kyllä kala vie voiton tarjonnan määrässä. Hotellin vieressä koettiin kuitenkin varsinainen yllätys, vegeravintola tai paremminkin baari. Kyseessä oli erittäin pieni panimo, jonka yläkerrassa tehtiin vegeburgereita. Minut olisi helposti saanut huijattua uskomaan burgeriani tavalliseksi jauhelihaburgeriksi. Maku oli äärettömän hyvä ja rakenne meni täydestä kuin väärä raha. Oli hyvää! Piti ottaa siitä vaokuvakin, mutta en kerinnyt, kun burgeri oli jo syöty. Muuten täällä on ainutlaatuinen makeiden leivonnaisten tarjonta, ja sen keskeinen ilmentymä ovat nata-leivonnaiset.

Käytiin katsomassa myös hotellin lähellä olevaa joulumarkkinoita, joka oli pystytetty keskustan puistoon. Alueella oli paljon samanlaisia myynti- ja ruokakojuja kuin Helsingissäkin Tuomaan markkinoilla. Valoja oli vaan suunnattomasti enemmän kuin Helsingin vastaavassa. Ja niin oli ehkä kojujakin. Pieni vesisade oli vain rajoittanut kävijöiden määrää melkoisesti. Myös tuolle alueelle mentiin portista läpi ja portilla tarkistettiin jokaiselta koronapassi. Huolellista hommaa!

Kelien lisäksi suurin ero suomalaiseen jouluun kaupunkiympäristössä on suunnaton määrä joouluvaloja. Niitä on kadunvarren puissa ja puistoissa joka puolella. Lisäksi joulutoivotukset pyörivät mm. julkisen liikenteen bussien numeronäytöissä. Eli kyllä joulu on täälläkin. Joulumarkkinoilla nähtiin oikea joulupukkikin, mutta emme päässeet kysymään häneltä Korvatunturin kuulumisia. Mutta oli kyllä oikea Joulupukki, eikä mikään kopio!

2-osa, Lissabon, Portugali - lennolla

Lopultakin reput eli laukut saatiin pakattua. Henkilökohtainen varustus oli lentolaukun poikanen (ei siis täysikokoinen) ja pieni olkalaukku. Sitten tietenkin se litran pussi nesteille ja voiteille. Pirskatti, kun huomasin sitä täyttä pussia katsoessani, että siinähän oli entisaikaisen kemikaliokaupan perusvarasto. Osalla niistä olisi varustanut apteekin pienen sivulääkekaapin. Kunhan nuo on käytetty, on todella rasvainen olo.

Ennen kentälle lähtemistä oli tarkistettava vielä mukana olevat varusteet ja pukeutuminen. Silloin koittikin hikisin homma, lentosukkien pukeminen jalkoihin. Että voikin olla hankala homma! Polvisukkia en ole juuri käyttänyt 50-luvun alun polvihousuaikojen jälkeen. Sama tilanne on puristavien vaatekappaleiden kanssa, vaikka vuosikymmenten saatossa vaatteeni ovat kutistuneet jatkuvasti. Siitä taas syytän nykyaikaisia pesuaineita. Ei olisi mäntysuopa kyllä tehnyt tuota. Painotan, että en ole lihonut, ainakaan paljon, en ainakaan kymmeniä kiloja, en ainakaan useita.

Matkueemme (koska mukana on myös naishenkilöitä on matkue, muutoin olisin käyttänyt pelkästä  miesryhmästä termiä retkue) käsittäessä useampia henkilöitä, päätimme siirtyä kentälle mittariautolla. Finnairin vaatimat toimet oli hoidettu ennakkoon netissä, joten kentällä mentiin suoraan turvatarkastukseen. Koska minua vaivaa jo ikätekijä, niin sähläsin siinä tietenkin. Kaikki valot välkkyivät ja pillit huusivat, kun olin unohtanut kellon ranteeseen ja kameran reppuun. Siinä sitten seisoin jalat ja kädet levällään tarkastettavana ja toinen virkailija juoksutti matkalaukkuni uudelleen läpivalaisuun. En osannut edes hävetä tällainen kun olen ja housutkaan eivät pudonneet, vaikka vyö oli otettu pois.

Kaikki menikin taas hetken kohtalaisen hyvin, kunnes saavuttiin lähtöportille. Sitä ennen ehdittiin ryystää muutama kupillinen kahvia ja pari lasillista Zero Coca Colaa, kun meikävanhus ei saa enää koskea vahvempiin aineisiin. No lähtöportilla se nykymatkustamisen tuska alkoi. Passi, koronapassi, tuore koronatestitodistus, Portugalin olinpaikkatodistus ja Finnairin lähtöselvityskortti oli kaivettava näkyville. Niitä oli paperilla ja kännykässä, kaikki onnelisesti hukassa. Olihan se varsinaista säheltämistä. Mutta suurin sähellys aiheutui, kun ne muut parisataa matkustajaa etsi omia lappusiaan. Seurauksena oli lähdön myöhästyminen kolmella vartilla.

Sitten istuttiinkin ahtaasti 5 tuntia hengityssuoja kasvoilla koneessa. Jalkoja heiluteltiin, vessaan käveltiin ainakin sata metriä ja jonotettiin, vettä lipitettiin ja tuntemattoman naapuripenkkiläisen kanssa jutusteltiin maailman asiat kuntoon. Lissabonissa olikin sitten taattu lomalaisen lempisää, vesisade. Päättynyt viikko oli taksikuljettajan mukaan ollut aurinkoinen ja jopa liki helteinen. Nyt olikin luvassa viikoksi vesisadetta ja ukkosta, mutta ollaanhan sitä sentään etelässä - vai ollaanko? Mutta kotona kyllä näkyisi ikkunassa taloyhtiön pihamänty, täällä näkyy vastapäinen talo ja onneksi pari puuta. Kumpi parempi? Ehkä vaihteen vuoksi tämänpäiväinen.

Kohta on lähdettävä kylille katselemaan sateensuojan alla maisemia. Vaikuttaa olevan aika iso kirkonkylä, mutta onneksi Uber-kyyti on helppoa ja edullista. Illalla näkyi runsaasti erilaisia jouluvaloja ympäriinsä. Niitä on lähdettävä etsimään.

1-osa, Lissabon, Portugali - alkuvalmistelut

Ettenkö häpeä! Reilun puolitoista vuotta olen puhunut tuhmia kotimaan ihmisistä, jotka ovat matkustaneet ulkomailla - ulkomaille Suomesta ja ulkomailta Suomeen. Olen ollut satavarma siitä, että nimenomaan he ovat tuoneet kaikki korona-pöpöt Suomeen. En ole voinut ymmärtää heidän osoittamaansa piittaamattomuutta myötävaikutukseensa tautihippusten liikkumisessa. Ja nyt ollaan sitten tilanteessa, että olen kaivanut matkalaukun esiin ja etsinyt kaapeista Lissaboniin mukaanotettavaa. Tavallaan kyllä häpeän! 

Olen tainnut alkaa itsekin uskoa sanontaan, ei minun pienet tekoni vaikuta maapallon tilanteeseen. Toinen sanonta, miksi ainoastaan minun pitää välittää, kun kukaan muukaan ei välitä? Ja mikä on niiden sekopäiden ydinpointti, jotka kieltäytyvät rokotuksista, hengityssuojista, koronapasseista? Ja heidän annetaan mesota ja riehua pitkin kyliä? 

Olenko itsetuhoisuuteen taipuva? Kysymys on ehkä vakavasti sydänsairaan kohdalla aiheellinen, kun tarkoituksella aikoo altistaa itsensä tartunnoille matkustamalla. Mutta nyt on matka varattu Lissaboniin, eikä päätavoite ole taudin hakeminen tai sen levittäminen. Sitä tuntuu olevan tarjolla taas kotinurkillakin!

Päivä aikaa lähtöön ja seuraavat toimet on suoritettu ennen lähtöä:

- koronavuoden 2020 aika vanhentunut passi on uusittu (Kiitos tehokkaan Helsingin poliisilaitoksen, se kävi muutamassa päivässä aivan normaalilla menettelyllä!)

- kaikki 3 koronarokotusta sekä 1 influessarokotus on otettu (Eivät aiheuttaneet mikään erityisiä ongelmia.)

- koronan kotitesti tehty ennen Portugalin vaatimaa virallista testiä (Piti itselle hankkia ennakkotieto, ettei tarvi maksaa turhaan kallista, virallista testiä.)

- on käyty 9Lives-yhtiön koronarekassa Kampin torilla antamassa koronan antigeenitestin näyte ja onneksi oli negatiivinen 

- koronapasseja on tulostettu useita kappaleita, jos sattuu kysyjiä useampia ympärille yhtä aikaa

- matkustusilmoitus Ulkoministeriön sivulla on tehty

- matkustajan paikannuskortti Portugalille on täytetty (Haluavat tietää istumapaikkani lentokoneessa ja majapaikkani perillä. Sinällään ei huono asia, varmaan!)

- sydänlääkkeitä on pakattu mukaan iso pussillinen ja siihen mukaan apteekista hankitut englanninkieliset reseptit.

Lähes kaikista noista edellä mainituista on printattuna paperinen dokumentti. Eli paperia on mukana enemmän kuin pienen kirjakaupan kopiopaperivarastossa. Matkalaukun poikanen on pakattu ja sääennusteet perillä tarkastettu. Luvassa on viikoksi sadetta, toivottavasti vettä eikä räntää. Kesätakki on vaihdettu sateen pitävään palttooseen. Kengät on rasvattu vesilätäköitä varten. Sateenvarjoja on mukana seurueen nuppiluvun mukainen määrä. Ei sitä toisten suojassa ole meillä tapana lymyillä.

Nyt alkaa olla valmista matkaan lähtöä varten. Yritän nitrosuihkeiden lomassa viestitellä teille tapahtumista matkan aikana. Ehkä joku valokuvakin irtoaisi sieltä periltä.

Sanon nyt teille kaikille: pysykää edes te terveinä, ottakaa kiireesti koronarokotukset ja muistakaa hankkia jouluruuat ajoissa!

Hyvää Joulunodotusta!

 

Olenko etuoikeutettu - tarjolla lainaa, paketteja, sijoitusvinkkejä?

 LUE TÄMÄ JUTTU AIVAN LOPUN NEUVOIHIN SAAKKA!!!!!!

Kyllä en nyt ala taas mitään! Miten minua onkaan siunattu näin hienosti ja runsaskätisellä tavalla!

Jotkut yritykset ja rakkaat lähimmäiset, joita en toki ketään tunne, muistavat minua, ja lähettävät päivittäin lukuisia tarjouksia monenlaisista eduista. Tarjolla on lainoja, jotka tietenkin houkuttaisivat näin joulun alla. Olisi kerrankin varaa ostaa kunnon joululahjat ilman rahahuolia. Mahtavat mahdollisuudet rikastumiseen saisi sijoittamalla bitcoineihin ja erilaisiin virtuaalivaluuttoihin. Ovat oikein Herliinin Antti ja Pääkkösen Jasperikin huomanneet minut ja vinkanneet bitcoinien eduista.

Ja entäs sitten nuo lukemattomat paketit, jotka ovat jääneet minulla noutamatta tai vastaanottamatta! Kyllä ei riittäisi nykyisen kodin tilat niiden varastoimiseen. Mitä kaikkea ihmeellistä sieltä olisikaan tulossa? Silti nuo paketit ovat olleet odottamassa minua toimituspaikoissaan, vaikka en ole tilannutkaan mistään mitään. Tai no, olenhan minä tilannut digi-Hesarin jo vuosia sitten, mutta sitä ei nyt lasketa tämän jutun asioihin. Tekstiviesteillä kännykkään ilmoitellaan paketeista, ja sähköpostikin muistuttaa niistä jatkuvasti. Ei pääse asiat unohtumaan hatarasta päästä! On se tämä netti aivan ihmeellinen ja automaattinen, kun tavaraa tulee ilman tilaamista. Ei olisi entivanhainen  atk toiminut näin hienosti.

Nyt kyllä huolestuttaa, että meinaavatkohan unohtaa minut! Eilen tuli vielä 12 erilaista tarjousta, mutta tänään on tullut vasta 9. Mitähän minä olen tehnyt, kun ei enää muisteta? Olisikohan se Asiakaspalvelu, joka kaipailee yhteydenottoani päivittäin jopa useita kertoja, lopultakin tuskastunut, kun en ole joutanut viestittelemään? Mihin mahtavat joutua ne voittamani iPadit ja iPhonet, joita en ole ehtinyt hakemaan? Ja mitä tapahtuu niille arvontavoitoille, joista kilvoittelemaan en ole ilmoittautunut? Ja täyttävätköhän noutamattomat pakettini toimituskeskusten hyllyt?

Vaikka jokainen viestin lähettäjä ei osaakaan kirjoittaa nimeäni oikein, niin lämmittäähän se tuollainen hauraan vanhuksen muistaminen. Sitä tuntee itsensä niin armoitetuksi ja arvostetuksi!

JA SITTEN ASIAAN!

TUO EDELLÄ PYRKI OLEMAAN SARKASTINEN ESITYS IHMISTEN HUIJAAMISESTA. NOIDEN VIESTIEN KOHTEEKSI JOUTUU NYKYISIN JOKAINEN NETINKÄYTTÄJÄ.

OLKAA TARKKOINA, ÄLKÄÄ KLIKKAILKO ESIMERKKIENI MUKAISIIN VIESTEIHIN LIITETTYJÄ LINKKEJÄ, SILLÄ NE JOHTAVAT HUIJAREIDEN KOUKKUUN!

Olkaamme huolellisia, varovaisia ja epäileväisiä netissä! Älä luovuta tietojasi tuntemattomille tahoille!

Seuraavassa ovat linkit Kyberturvallisuuskeskuksen, Poliisin ja Kuluttajaliiton sivuille, joissa kerrotaan, mitä pitää varoa ja mistä huijauksissa on kysymys. Käykää lukemassa neuvot ja ohjeet!

https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ajankohtaista/ohjeet-ja-oppaat/nain-suojaudut-nettihuijaukselta

https://poliisi.fi/petosrikokset

https://www.kuluttajaliitto.fi/materiaalit/huijaukset/

                                                                     Ole tarkkana!

Miten sitä oikein jaksaisi?

 Kun se oikein tökkii ihmistä, on oma hommansa jaksaa taapertaa eteenpäin. Lääketieteellistä apua vaativien vaurioiden korjaaminen, etenkin jos ne tulevat yllättäen ihmisen kriittiseen kohtaan, on melkoinen prosessi. Kun kyseessä on sydämeen liittyvät ongelmat, on tulevaisuuden tavoittaminen ja kehittäminen erityisen vaikeaa. Kuinka jatkaa infarktin jälkeen?

Tavallisia arkielämän vastaavia vaivoja voisivat olla esim. auton moottorin käyntihäiriöt, pakastekaapin yllättävä sulaminen tai vaikkapa paistouunin toimimattomuus. Ne pysäyttävät toiminnan, mutta ovat korjattavissa asiantuntijan toimenpitein kohtalaisen helposti. Mutta ihminen on sen verran kimurantti kokonaisuus, että vaikka korjaustoimet voidaan tehdä, ei kroppa tule välttämättä enää entiseen kuntoonsa. Ei edes siihen kuntoon, jossa se oli hetki ennen vaurioita.

Sairauskohtauksesta palautuminen vaatii lepoa, lääkitystä, liikuntaa, seurantaa ja mahdollisia jatkotoimia. Kun olet onneksesi ehtinyt sairaalaan "korjattavaksi", on kotiutuksen yhteydessä määrätty vino rivi pillereitä, useinmiten aamulla ja illalla otettaviksi. Aiheutuu ongelma, ovatko annokset liian suuria vai liian pieniä? Miten niiden vaikutukset purevat hoitamatta jääviin osiin, joiden pitäisi korjautua lääkkeillä? Aukeaako loput tukokset vai eivät? Onko suurten lääkemäärien hyödyt haittoja suuremmat? Rasvoittuvatko suonet taas lääkkeistä huolimatta vai saako taas jatkaa kymmenet vuodet normaaleilla elintavoilla, kunnes ehkä taas...?

Sanotaan, että pitää levätä, mutta myös liikkua. Liikuntaa pitää lisätä vähitellen tuntojen mukaan, mutta jos tunnot eivät ole myötämielisiä liikunnalle. Kuinka torjut sohvan kutsun? Kun kuitenkin järki ja ohjeet vetävät kävelemään ja matkakin pitenee päivä päivältä, niin mikä on tarpeeksi ja mikä on liikaa? Liikuntaihmiset tietenkin sanovat, että jaksamisen mukaan, mutta kun ei jaksa eikä huvita. Ei pelkkä kävely riitä, pitäisi tehdä jotain muillekin lihaksille kuin jaloille. Milloin voi mennä salille ja mitä siellä saa tehdä? Joitain asioita pitää tehdä, toisia ei saa tehdä missään nimessä. Kuka seuraa, neuvoo, valvoo, ohjaa, opastaa ja mittaa?

Älykello, verenpainemittari ja verensokerimittari muodostavat toipilaan lähimmän ystäväpiirin. Tässä vaiheessa on hyvä, jos takana on tilastotieteen opintoja. Mittaustulosten taulukointi onnistuu silloin melkoisen helposti Excel-taulukoihin. Samoin onnistuu PEF-mittaustulosten taulukointi valmiisiin taulukkopohjiin, joissa hengityskunto saa käyrämuodon. Älykello mittaa kaiken aikaa sykettä, happitasapainoa, askelmääriä, kuljettuja matkoja, kalorikulutusta, kunnoon kehittymistä jne. Tiedot putkahtavat ilmateitse älykännykkään tutkittavaksi. Sinne sovellukseen voi syöttää myös muita tietoja, kuten verenpaineet, verensokerit jne. Lopulta tietoa on niin paljon, että niitä tutkiessa ei tiedä, onko sitä entistä sairaampi vai terveempi?

Kuka osaa kertoa, miksi tähän jouduttiin, vaikka elintavat olivat kohtalaisen hyvässä jamassa? Pyöreävoittoista vartta ei savustettu tupakalla, ei voideltu alkoholijuomilla, "kiusattiin" kevyttuotteilla, ravittiin joskus kevytmakkaroilla ja leikkeleillä. Tapahtuneen olisi ymmärtänyt, jos olisi vuosikymmenet vetänyt kaksin käsin rasvaa ja muita kiellettyjä aineita, mutta kun ei. Kehiin astuu selityksenä useamman ammattilaisen suulla "se on sukuvika, kun suksi ei luista". 

Nyt on vaan etsittävä jostain motivaatiota ns. palautumiseen. On vaan yritettävä hengenahdistusten, pienten puristusten ja väsymyksen keskellä löytää intoa kunnon kehittämiseen. Ongelmana on vaan, ettei oikein jaksa mitään. Telkkarissakin on kaikki pelkkiä uusintoja, mitäpä on sitten saman lenkkireitin kiertäminen päivästä toiseen. Siinä ei paljon innostus räisky! Ainoat uusinnat, mitä viitsii toistaa ovat alkuperäinen Tuntematon Sotilas, Opri ja Kummelit. Kuuntelupuolella toisto sallitaan Erja Lyytiselle, Olavi Virralle, Django Reinhardtille ja Olli Soikkelille, joista osa on hengissä ja osa ei.

Todettakoon, että aion kuitenkin jatkaa Kadonneen Kunnon Metsästystä! 

Pysykää te terveinä ja tarkkailkaa kuntoanne! Ja tehkää jotain sen eteen! Ja heti!

112-sovellus toimii!

 Olen kohta 3 kuukautta miettinyt kerronko vai enkö kerro! Nyt päätin, että kerron, sillä tästä voi olla muillekin apua. Minulle oli!

Oli tihkusateinen päivä Saimaan rannalla, niitettyjä kaisloja rantavesi täynnä, upouusi talikko ja mielestään täysin terve mies. Terve mies riehui kolmatta tuntia talikon kanssa kaisloja rannalle kasaan ja homman valmistuttua poistui ansaitsemalleen kahville.

Kahvikuppia huulille nostaessa alkoi rintakehässä tuntua kipua, joka muistutti vuosikymmenten takaista golfpallon lyöntien rintakehään aiheuttamaa tuskaa. Niinpä terveoletettu mies ei osannut epäillä muuta kuin rintarangan rasitusongelmaa. Reilun tunnin tuska ja lukuisat viileät esineet rintakehää vasten eivät kuitenkaan helpottaneet oloa, joka paheni pahenemistaan. Tunne oli vähitellen rinnalla istuvan norsun tasoa.

Terveoletettu mies päätti soittaa ja kysäistä numerosta 116117, voisiko tuohon kipuun ottaa jotain helpottavaa lääkettä? Numeroon vastannut henkilö sanoi ensimmäisen kysymyslauseen jälkeen järkyttävät sanat ”Teillä on sydänkohtaus, paneutukaa heti makuulle ja soittakaa välittömästi 112:een!” Mitäpä minä tuohon väittämään vastaan, vaan puhelimen kotinäytöltä sovellus 112 auki ja painallus. 

Hätänumerosta vastattiin ja annettiin samat makuuohjeet ja ilmoitettiin ensimmäisen lauseen jälkeen, että ambulanssi on hälytetty kiireellisenä ja on jo tulossa. Ensiapumiehistön tultua, alkoi ripeät toimet terveoletetun miehen auttamiseksi. Tuska rinnassa helpottui nitron, tipan ja letkujen sekä piuhojen avulla. Siinä samassa todettiin entinen terveoletettu mies sairasvarmistetuksi. Meneillään oli paha sydäninfarkti, tukossa oltiin 100-prosenttisesti.

Tovin kuluttua pihaan saapui myös lääkäriambulanssi ja tilanteen selvitystoimet jatkuivat neljän ensiapuammattilaisen toimen. Kohteena oleva tuore sepelvaltimosairas seurasi hämmentyneenä, mutta jo kohtuukipuisena toimia ympärillään. Hoitajien puhelin kävi kuumana, kun jatkohoitopaikkaa kartoitettiin. Sairaalassa A ei ole paikalla pallolaajennuksen osaajaa, sairaalaan B on liian pitkä matka ja sairaalaan C on myös suunnattoman pitkä matka ja huono tie. Mutta apu löytyi ilmatien myötä. Meni vain kohtuullinen tovi, kun potilas makasi jo ambulanssissa matkalla kohti Kuopiosta vastaan kiitävää FinnHEMSin lääkähelikopteria. Paareilla makaava letkutettu potilas siirrettiin vesisateessa eräällä pellolla Oravin lähellä kopteriin ja lentomatka KYSin katolle Kuopioon alkoi.

Katolta paareilla kiidätetty uuteen sairasrooliinsa totuttautuva mies kiidätettiin juoksujalkaa saliin pallolaajennukseen. Täysin tukossa oleva suoni avattiin ja veri pääsi taas virtaamaan entistä tuttua reittiään ja olokin helpottui melkoisesti. Samalla todettiin ”vino pino” muitakin tukoksen alkuja, jotka kuitenkin jätettiin odottamaan tulevia toimenpiteitä. Niin kului sitten pari päivää sydänvalvomon hoitajien hellässä huomassa, kunnes tuore sairas pyysi viikonloppua vasten pääsyä lähemmäksi kotiaan Helsingissä. 

Ja niinhän siinä kävi, että kesken makoisten sydänvalvontaunien, sängyn päähän ilmestyi ambulanssimiehistö ja kertoi matkan kohti kotisairaalaa HUSia alkavan sillä hetkellä. Mukavien ambulanssihengettärien seurassa matkattiin edelleen letkuissa ensin Lahteen Päijät-Hämeen Keskussairaalan ambulanssihalliin ja sieltä toisella vastaan tulleella ambulanssilla Helsinkiin. Matka meni mukavasti paareilla maaten. HUSin Tornisairaalan Sydänosasto olikin sitten seuraava hoitopaikka. 

Kun päästiin viikonlopun yli, makasi potilas jälleen leikkaussalissa uudessa pallolaajennuksessa. Toinen tukkeutunut suoni avattiin. Toimenpiteen lopussa pääsi kokemaan aivoinfarktistakin väläyksen, vasen käsi meni toimettomaksi eikä puhe sujunut ensin ollenkaan ja sitten aluksi puurona. Onneksi tuo kokemus jäi muutamaan kymmeneen sekuntiin, eikä jäänyt pysyväksi. Sitten menikin osastolla muutama päivä seurannassa ja jälleen hellässä hoivassa.

Kotiuttaminen tapahtui viikko tapahtumien alusta. Evästykset sydänosastolla olivat asialliset ja osaavat. Kotona tuli kuitenkin tunne, että tämä tuore pysyväissairas, sepelvaltimotautia sairastava mies sai käteensä nipun painotuotteita ja potkun persuksiin. Ilmoitettiin, että jatkohoidosta vastaa oma terveyskeskus, jonne on vaikea saada aikoja, ja sydänspesialistin kardiologin puheille pääseminen on vain unelmissa väikkyvä haave. Kuntoutussuunnitelmaa ei ole, eikä sydämen suoritusarvoille (verenpaine, syke) ole määritelty tavoitearvoja. 

Kaikesta huolimatta tämä tuore sairasvahvistettu sinnittelee hengissä, taistelee lääkepurkkien ja -määrien kanssa. Onnekseen!

Muistan monessa tilanteessa painottaneeni kännykän 112-sovelluksen tärkeyttä! Painotan sitä nyt entistä painavammin, koska se saattaa jopa pelastaa elämän. Siitä on minulla nyt omakohtaista kokemustakin! 

Laittakaa jokainen tuo sovellus-112 kännykkänne kotisivulle, josta se löytyy hädän tullen nopeasti!

Jos et ole ottanut vielä koronarokotusta, eikä sen ottamiselle ole terveydellistä estettä, ota se heti! Minua ei haittaa vaikka saisit koronan, mutta ettet tartuta meitä muita etkä vie meiltä tarvitsemiamme hoitopaikkoja. 

Kurren juhannus

Vastauksena lukuisiin kyselyihin koskien oravien vointia, annan Keke-kurren kertoa juhannuksestaan omin sanoin oikein kuvien kanssa. 

Juhannusillasta Kekellä ei ole paljonkaan kertomista, sillä se meni normaalin inhimillisellä tavalla. Paljon syömistä ja juomista. Auringonkukan siemeniä, juhlapähkinöitä ja lintujen syöttöaltaasta nesteitä.

Juhannuspäivän aamu alkoi hyvin samaan tapaan kuin ihmisilläkin juhannusaaton juhlinnan jälkeen. Ja Keke jatkaa…

Rankkaa se oli oikeasti, turkkikin harmaantui ainakin pariksi päiväksi! 

Miltähän siellä ulkona näyttää? Ei kyllä jaksaisi nousta ylös, mutta pakko kai se on. Onneksi ikkuna on aivan sängyn vieressä, niin on helppo kurkistaa pihalle.

 

Ei himskatti! Nyt tulee …! YÖÖÖK! Maha on aivan sekaisin ja päähänkin koskee!

On kai se pakko lähteä haistelemaan tuulia ja katsomaan miten kaverit ovat selvinneet.

Peralla taitaa mennä todella heikosti, kun syleilee rappua. Taitaa vielä horisontti heilua.

Terve Masa! Miten menee? Onko ohrainen tai pikemminkin auringonkukkainen olo?

Nyt on saatava kylmää juomista, muuten ei päivä lähde rullaamaan.

Olakin näkyy tuolla ryystävän huulet tötteröllään isosta altaasta ja allaspoika laskee kupista lisää juotavaa. 

Pääsisköhän kapuamaan tuonne käppyrätolppaan? Sieltä näkee vähän paremmin ympärilleen.

Tuolla näkyy naapurin kuiva-Klasukin kyttäävän, miten meillä täällä on aamu käynnistynyt. Kyllä se kyttäsi illallakin ja kävi välillä valittamassa metelistä.

Ja Ripe on etsinyt varjopaikan ja seisoa tököttää rapun suojassa.

Hyvinhän se tolppaan kiipeäminen meni, mutta, ei hitsi! Miten tuo tassu pääsi noin lipeämään!

Nyt on saatava huikopalaa, siirryn siis tarjoiluastialle. Ei ryökäle tämä voi näin vaikeaa olla!

No nyt koko kippo putosi ja Ripe kerkesi ensimmäisenä kupille.

Hei Ola! Laske meille letkulla vähän vettä, kurrella on kaamea jano!

Himskatin tikka, kun mekkaloi! Tuo käy kipeästi ohimoon. Hei, voisitko häipyä muualle nakuttamaan, täällä ollaan vähän sairaita!

Ja mitä sinäkin tintti siinä tuijotat? Saa kai kurrekin kerran kesässä juhlia juhannusta! Ei me sieltä syöty siemeniä, meillä oli omat astiat.

Porukalla vielä putsattiin pihalta edellisillan jälkiä. Sitten kukin hävisi omille teilleen ja puunrungoille.

Itse kipitin varovasti askeltaen omalle mökille ja rauhotuin kuistille toipumaan hurjasta juhannusaatosta.

Oli se vaan taas semmoinen juhannus! Ensi vuonna päätettiin kavereiden kanssa ottaa hieman iisimmin.