Juhannusliikenteessä

Meni melkein viikko juhannuksesta, kun sain aikaiseksi kirjoittaa juhannusliikenteestä. Olimme tänä vuonna menossa mökille vasta, kun ihmiset palasivat joukolla juhannusbakkanaaleistaan. Oli siis kysymyksessä meidän hyvin vakava myöhästyminen juhlamenoista ja kokon poltosta.

Nyt on rehellisesti todettava, ettei meitä juhannuksen juhliminen juurikaan jaksa kiinnostaa. Se on vähän kuin amatöörien juhla. Todelliset juhlijat juhlivat milloin haluavat. Eipä me enää paljon juhlita muutenkaan, kun on muistettava ottaa aamun ja illan pillerit ajallaan. Sitä paitsi, kun ammatin puitteissa piti aikoinaan vuosia huolehtia ihmisten juhlapyhien eväiden kaupallisesta tarjonnasta. Siinä, kun juhannuksen alla mietti lenkkimakkaran ja oluiden riittävyyttä ihmisten keskikesän juhlaan, alkoi oma kiinnostus juhlimiseen hiipua.

No ajelimme siis juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina kohti kesämökkipaikkakuntaa ensin Lahteen ja sieltä kohti Mikkeliä, Juvaa ja Savonlinnaa. Emme olleet yksin tiellä. Mutta mikä parasta olimme matkalla lähes yksin tuohon suuntaan. Vastaantulijat eivät olleet yksin, he olivat liki miljoonien kavereiden kanssa matkalla kohti etelää ja varmaan Helsinkiä. 

Matkalla Helsingistä Savonlinnaan riitti vastaantulevia autoja katkeamaton jono, onneksi vastaantulevien kaistalla. Siinä paloi ajoneuvojen liikuttamisergiana varmaan ainakin öljy, kaasu, siitepöly, vety, ahvenen perskat, helium, pääskysenpesät, bensiini, sähkö, avaruuspöly, muurahaishappo, dieseli, vanhat villasukat ja rypsiöljy. Osa ajoneuvoista savusi, osa ei. Oliko siellä hätähousuja? Oli heitä, joiden piti ohitustiellä ohittaa kanssa-autoilijoita runsaalla ylinopeudella voittaakseen 100 metriä jonossa ja ollakseen kotona 5 sekunttia aikaisemmin. 

Mäntyharjun kohdalla se sitten stoppasi. Jono seisoi, ja muutama kilometri eteenpäin hätähousut kaahasivat ehtiäkseen jonkin sekunnin aikaisemmin pysähtymään keskelle tietä, kun jono ei vaan kulje mihinkään. Muistan oman kokemukseni tuommoisesta juhannuksen mmenoliikenteestä 70-luvun loppupuolella. Silloin seisottiin Heinolan kieppeillä suunta kohti juhannuskokkoja. Osa autoilijoista kävi metsässä pissittämässä koiriaan tai lapsiaan. Saattoipa joku tirauttaa puun juurelle omatkin alanesteensä. Arvatkaa oliko autoissa ilmastointi? No ei ollut ja oli silloinkin älytön helle. Kyllä en halua moista enää kokea, enkä ole tuon jälkeen kokenutkaan. En nyt naureskellut vastaantulijoille, kun tiesin sen tuskan.

Mitä tuosta pitäisi oppia? Kannattaisiko lopettaa juhannukset, varata autoon kylmälaukku täynnä kylmää alkoholitonta juotavaa, kyytiläisille paljon tekemistä, lehtiä, tabletteja, pikkuisen karkkia, rusinoita, ei perunalastuja, kun ne murustuu penkeille ja lauluvihko?

Kyllä on kesä rankkaa ja lämpö erityisesti, mutta ruuhka se vasta syö ihmistä paarmojen ja hyttysten lisäksi! Aurinkoista kesää kaikille! Älkää polttako itseänne, eikä kynttilää molemmista päistä!

Kyllä tykkäisin olla Alpeilla, mutta ruusut saa riittää nyt!

Tsygä rulettaa stadissa

Huomaatteko otsikosta, että on sitä jotain Stadista tarttunut Oulun seudulla kasvaneelle toloppa-pölökky-pojallekin. Otsikossa on etelän intonaatiota, vaikkakin ehkä vanhentuneella twistillä. Ajatelkaa, että minä sain nuo edelliset lauseet kasaan! Sukulaiset ei ainakaan usko!

Pitihän sitä meikäläisenkin vääntäytyä polkupyörän selkään ja vintata pari kertaa kipeillä jaloilla polkien Stadin keskustaan. Meiltä tulee tuota matkaa noin 5 kilometriä suuntaansa. Menomatka sujui näppärästi, ikäänkuin kepeästi kesäsäässä pyöräillen. Pyörätiet olivat vähemmän ruuhkaisia ja ainoastaan harvojen pyöräilijöiden vallassa. Toki lisänä oli melkoinen määrä turisteja, jotka kävelivät vapaasti kulkukaistoja soveltaen. Ruuhka pahenikin sitten keskustaa lähestyessä.

Kaupunkiin on rakennettu melkoinen määrä pyöräteitä, joista iso osa on lohkaistu autojen ajoväylistä. Se ei sinällään ole huono asia, paitsi autoilijoiden kannalta ajoratojen kaventuessa. Mutta varovainen saa etenkin vanhuspyöräilijä olla, ettei harhaudu autojen sekaan. Katujen ylitykset ovatkin sitten oma huolenaiheensa. Silloin pitää olla silmiä joka puolella päätä ja notkeat niskat.

Suojavarusteita suosittelen ehdottomasti, oli kyseessä liikenteessä sitten nuori tai vanha, kokenut tai kokematon, huolellinen tai huolimaton, uudella tai vanhalla pyörällä, omalla tai Citypyörällä. Ylitse muiden varusteiden on se sananmukaisesti se kroppaan ylimmäksi laitettava eli kypärä. Sen tehtävänä on suojata kunkin henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaista määrää aivosoluja, jos pää sattuu kolahtamaan johonkin kovempaan tai miksei pehmeäänkin paikkaan. Kypärää ei korvaa edes kaksi lippalakkia päällekkäin, eikä huivi ja myssy, eikä vahva usko omiin kykyihin. Hansikkaat pitää myös olla, jos joutuu syleilemään asfalttia lähemmin.

Ja tärkeintä liikenteessä on maltti, huolellisuus, tarkkavaisuus ja ääretön varovaisuus! Etenkään vanhuksen on turha kilpailla omalla vauhdillaan noille sentin leveillä renkailla ajaville trikoopyöräilijöille, eikä nuorille Jopo-neitosille, eikä asiakirjasalkku tangossa ajaville. Tosiasiassa ei sitä pärjää enää kuin hätäisesti koiranulkoiluttajille, ja heillekin ainoastaan syystä, että koira pysähtelee jatkuvasti nuuskimaan paikkoja. Eli rauhallisesti on otettava!

Paluumatka kotiin onkin sitten kellonajasta riippuen haasteellinen! Molemmilla kerroillani palasin työstäpaluuruuhkassa Tilkkaan. Tuolloin oli liikkeellä ainakin miljoonayksitoista pyöräilijää. Hiki pukkasi otsalle väistellessä noita trikoo, Jopo ja vaikka mitä kanssapyöräilijöitä. Heitä suihki ohitseni joka puolelta. Ajoteitten ylittämiseen ryhmityttiin jonoon odottamaan liikennevalojen vaihtumista. Sitten vihreitten välähtäessä palamaan alkoi armoton kisa, jossa olin eittämättä jälkijunassa. Ainakin monta sataa pyörää ohitti minut ennenkuin kerkisin polkaista oman mankelini liikkeelle. Oli siinä ja siinä, että kerkisin siinä hässäkässä kadun yli ennen uusia punaisia valoja.

Eli kyllä pyöräily saa kunnon kohoamaan, vanhuksen skarppaamaan, niskat notkeaksi ja refleksit kuntoon ja paikat tutisemaan!

PS. Helsinki pärjää vaan kummasti maailman metropoleille! On täälläkin Rivieran tyylistä rantaa, aurinkoa, melontaa ja hienoja rakennuksia. Kuvat ovat Finlandiatalosta ja Töölönlahden rannasta.

Moottorieläinkö?

Onko se ihminen oikea moottorieläin? Sekö on polttava himo omistaa kulkupeli ja ajaa sillä omalla pelillä joka paikkaan?

Kävin muuanna maanantaiaamuna ”pikaretken” Ruskeasuolta Kontulassa. Ja moottoritiet, kehätiet, oikoreitit ja tavalliset kadut olivat tulvatäynnä autoja. Jonoja riitti yli silmien yltämiskyvyn. Ja vauhti oli huumaavaa mateluluokkaa. Siinä olisi naapurin pikku-Jaakko kiitänyt kolmirattaisellaan jonon ohi kevyesti. Eikä olisi toisen naapurin Elma-mummokaan hävinnyt rollaattorillaan työhön kiirehtiville.

Heräsi kysymys mieleen, että on se aika moni, kun tuntuu tarvitsevan autoa työssään. Kaupanmyyjä tiskin takana, kampaamokähertäjä leikkuupenkkinsä äärellä, toimistoihminen kirjoituspöydän luona, hoitoihminen sairasvuoteen äärellä, jne.  Vai tarviiko oikeasti? Nimittäin joka autossa tökötti ratin takana ainoastaan yksi ihminen unisin silmin. Vai oliko kaikki muutkin minun lailla hakemassa valaisimen osia jostain? Jos oli, niin kyllä on lampunvalmistajilla sesonki päällä.

Mutta miksi dieselillä ajajaa aletaan jahdata, kun kaduilla pörisee kaikkia pakoputkiaineita ylenmäärin yhden ihmisen ajoneuvoista. Kyllä pitäisi päätösihmisen ensin kerätä liiat saasteihmiset ja -autot kaduilta pois ja sitten vasta haistella pahat ja hyvät pakoputket. 

Olisiko se aivan paha homma, jos vaikka työmatkalle keräisi vaikka naapurit samaan autoon? Tai josko nousisi aamulla bussiin tai lähijunaan, ja posauttaisi sillä työmaalle päiväksi? Se nimittäin kulkee aika hyvin tuo julkinenkin liikenne, Helsingissä etenkin, kun on nyt saatu uudet liukkaat matkakortitkin!

Minusta ei saisi yksin ajella autolla muuten kuin lampun osia toiselta puolen kaupunkia hakiessaan! Näin on jämpti ja se pitää!

Tässä on sopivan ruuhkan kuva Arizonasta, eikä ole tiessäkään turhia mutkia.

Takamukseniko ongelma?

Jos läheisiltäni kysyy, niin vastaus on kyllä. Mutta siitäkin huolimatta esitän vahvan vastalauseen asiassa. Ei se nyt varsinaisesti ole iso, vaan se on hyvin kehittynyt ja soveltuu poikkeuksellisen mainiosti istumiseen.

Mutta ei sopinut iltapäivällä. Niin hienoja kuin nuo uudet, hiljaiset, keltavihreät raitiovaunut ovatkin, niin ovat ne aivan liian kapeita ihmisen perusmitoille. Yleensä seison 5 kilometrisen matkan Helsingin keskustasta kotipysäkille, mutta nyt en sitä tehnyt. Nyt olin matkalla töistäpaluuruuhkan aikaan, jolloin kulkuvälineet olivat tupaten täynnä. Tällä kertaa matkantekoa haittasi myös mittava lumituisku.

Raitiovaunu oli tupaten täynnä ihmisiä lumisateen kostuttamissa, paksuissa talvivaatteissaan. Ajauduin ruuhkassa seisomaan kapealle käytävälle, keskelle penkkiriviä. Yleisen paineen ahdistamana jouduin istuutumaan kohdallani olevalle, ainoalle vapaalle penkille. Siinä toisella istuimella istui noin satakiloinen, pitkähkö mies. Yritin istua vieruspenkillä, mutta eihän siitä tullut mitään. Jommankumman persus oli ylimittainen tai vaunusuunnittelijan käsikirjan normimitoitukset ylittävä. Kumpaa pitäisi siis korjata persusta vai suunnittelukirjan mitoituksia?

Niinpä istuin hiki otsalla toisen kankkuni levätessä puolittain penkinreunalla ja osittain seisoin käytävällä. Onnekseni vaunu tyhjeni vähitellen Mannerheimintietä edetessämme. Pääsin lopulta Kelan pysäkillä lepuuttamaan koko, mielestäni sopusuhtaista, poskipariani penkille. Pälyilin siinä matkan jatkuessa ympärilleni ja tutkailin, olinko minä muka ainoa iso pers`poskinen koko kulkuvälineessä.

Lopputulema päätelmissäni on se, että penkkien mitoitus on aivan liian kapea, kun käytävän  molemmille puolille on vielä asennettu kahden istuttavat penkit. Mitoitus riittänee kesähelteillä mannekiinikurssilaisten matkatessa Hietaniemen rannalle, mutta talvivaatteiselle kurssilaisellekin penkit ovat liian kapeat. Kyllä nyt pitäisi tehdä kuin vanhoissa raitiovaunuissa, toiselle puolelle yhden ja toiselle puolen kahden istuttavat penkit.

Kyllä on isommankin takamuksen sovittava raitiovaunun penkille kaverinkin persukkeen kera! Enkä tykkää talvikosteuden ahdistamasta ahtaudesta!

Laitoin tähän kesähelteisen vaunun kuvan muistoksi viime kesästä