/>/> VANHUS STADISSA: Mustikat
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustikat. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. heinäkuuta 2022

Vinkeitä vinkkejä marjahenkilölle

Päätin tuoda yleiseen tietoon muutamia kokemuksiani ja oppejani marjastamisesta. Ensimmäisen päivän kokemukset olivat vielä haparointia ja vuoden takaisten taitojen mieleen palauttamista. Toisena päivän taidot olivat jo hioutuneet suorastaan huippuunsa.

Ensimmäisenä päivänä oli vielä mielessä herkut "aidan" takana eli oli kampeuduttava kauimmaiselle marjapaikalle kauimmaiseen takametsään. Tuo ajatustapa aiheutti turhaa kävelemistä kanervikossa ja upottavilla sammalilla, ja lisäksi siihen sisältyi myös yksi suon yli tarpominen. Tuon kokemuksen jalostamana tajusin nyt toisella kerralla astua mökin portista tielle ja ojan yli suoraan marjamaastoon alle sadan metrin päähän mökistä. OPPI: Ei kannata hakeutua kauas kotoa, sillä onni saattaa löytyä jo kotiportilta. Tämä opetus koskee erityisesti laiskanpulskeaa ja edellisestä päivästä kipeytyneillä jaloilla varustettua marjastajaa. 

Kymmenisen vuotta aiemmin pääsin maanläheisen marjanpoiminnan makuun. Tuolloin kipuileva selkä ei sallinut jaloillaan pystyasennossa poimimista, vaan asentona oli polvillaan liikkuminen metsässä. OPPI: Marjastaminen polvillaan onnistuu parhaiten runsaissa marjakoissa ja sopii selkäkipuisille sekä titaanilla vahvistetun selkärangan omaaville. Kontallaan poimimisessa on kuitenkin oma ongelmansa runsaasti käärmeitä sijaitsevassa maastossa. Mainittakoon, etten tänään onnekseni tavannut Juusoksi nimeämääni mustaa kyytä, joka omaa mustanmamban käytöstavat. Lisäksi ongelmana ovat yli viiden hehtaarin metsät, joissa polvien kesto on kovalla koetuksella. Sama tilanne kivikkoisessa ja paljon kaatuneita puunrunkoja sisältävässä metsässä.

Myös marjojen tunnistaminen on oma taiteenlajinsa. Sienet ovat sitten jo korkeamman tason taitolaji ja vaatinee viiden vuoden opinnot yliopiston kasvitieteellisessä tiedekunnassa. Mutta mustikan poimijalla ovat haasteena mm. variksenmarja ja juolukka, joiden sekaantuminen marja-astiaan on jonkinasteinen riski. Tunnistamisessa oleellisen tärkeä varuste ovat kunnolliset silmälasit. Vanhat silmälasit ovat suunnaton riski, jossa marjareissun loppunäytös saattaa kulminoitua vääriä tuotteita sisältävään marja-astiaan. Pahimmillaan kotiin vaivalla kiikutetussa astiassa on merktittävä määrä jäniksen papanoita. Ei auta ajatella edulliset tai ikivanhat silmälasit päässä, että olipa isoja mustikoita. OPPI: Hyvät silmälasit ovat kullan arvoinen hankinta, joilla on suuri merkitys saalistamisen onnistumisessa. Niillä on myös mahdollista havaita vioittuneet marjat ja muut epämääräisyydet, kuten muurahaispesät ja mustikkaa ahmivat ampiaiset.

Eli tarkkana on oltava, kun metsään lähtee! On paljon huomioitavaa, sillä huolimaton marjastaja on vaarassa saaliinsa suhteen. Tärkeimpiä marjastamisen asioita ovat sijainti, sijainti ja sijainti sekä silmälasit. Älä kerää poimurilla/rohmulla, sillä tuolloin saat mustikkasi märkinä ja roskaisina. Herkät hyppyset ja tuntevat sormet ovat tarpeen! Menestystä kaikille marjametsään!




maanantai 25. heinäkuuta 2022

Metsä kutsuu vauhdilla ja pakoon helteestä

Oli alkamassa käännekohta sääoloissa, luvassa oli seuraavana päivänä hellettä. Kaikkien kaipaama kesä-kesä olisi lopultakin täällä koto-Suomessakin. Se tietäisi kotona Helsingissä asunnon lämpötilaa, jota voisi verrata huonohkon saunan lämpöön. Jatkuva kuumuus sisätiloissa, ilman mahdollisuutta viilennykseen, olisi  tukkoisille sepelvaltimoille uhkaavan kohtalokasta. Ei tarvinnut paljon pohtia toimenpiteitä, reppu "selkään", tavarat kantoon ja ajoneuvo liikkeelle kohti Savoa ja ilmalämpöpumpulla varustettua mökkiä.

Ja matka sujui ja ei sujunut, mutta melkoisen hankalaa se oli. Ei tuntunut haittaavan suomalaisia henkilöautoilijoita polttoaineen hintojen nousu ja valtakunnan rekka-autot olivat joukolla liikenteessä. Eli tiet olivat täynnä kulkijoita. Ralli- ja formulahengessä ajettiin kilpaa ja ohi piti päästä aina seuraavasta ja seuraavasta ja seuraavasta ja... Kun itse ajeltiin säätimellä perinteisesti pari kilometriä yli nopeusrajoitusten, sujahteli jatkuvasti ohi joku tieohjus reilua ylinopeutta. Useimmin ne olivat merkiltään Audeja, Bemareita ja Skodia. On varmaan kirjattu noiden merkkien omistajaehtoihin vaatimus aina ohittaa, jos edessä on joku muu kuin hirvi tai karhu. 

Mutta hengissä selvittiin mökille ja lämpöpumpun viilentämään sisätilaan. Sai lämpö nousta aivan rauhassa parina päivänä +30 Celsius-asteen tuntumaan. Ei puristanut rinnasta onneksi sisältä, mutta ei myös valitettavasti ulkopuoleltakaan. Oli mukava seurata ikkunasta Turengin Vanhan ajan jäätelötikku kädessä rannassa pulikoivan silkkiuikkuemon pulikointia poikasensa kanssa ja sen jälkeen keskittyä katsomaan iPadilta Netflixistä elokuvaa.

Mutta seurasi se päivä pahimman helteen hellitettyä, kun kotihengetär ponkaisi metsään etsimään luonnon herkkuja. Palatessa oli mukana iso pussillinen kantarelleja, juuri sitä herkuinta kokoa. Raportti mustikkatilanteesta olikin sitten lohduttomampi. Ei ollut enää mustikoita kuin rippeet jäljellä. Oli ollut joku poimurin kanssa liikkeellä ennen niitten kypsymistä. Joku rutjake oli ahneuksissaan häröillyt ennenaikaisesti. Mökkipihalta mustikat on aina kadonneet sorsien suihin, mutta lähimetsissä on liikkuneet kaksijalkaiset. Kyllä en tykkää, kun mustikat kerätään raakoina ja kannat jää marjaan. Ei pidä olla mustikassa puutavaraa mukana, pitää olla marjan puhdas marja.

Oli ennen sorsatkin enemmän ystäviä. Tapasivat tulla mökin ovelle kvaakkumaan lisää pullaa oviverkon välistä. Nyt ei näy otuksia ollenkaan, jää vain iso musta jälki pihalaatoille, kun kehtaavat kakkia siihen eikä järveen. Tuommoisesta en oikein tykkää. Kyllä pitää luontokappaleenkin tajuta, mihin kakitaan ja mihin ei! Joku roti se pitää tuossakin touhussa olla!

Käykää tekin sienestämässä ja mustikassa metsissä! Varokaa karhuja ja muita sen kokoluokan elukoita. Ja pienemmistä varokaa punkkeja! Jos vähänkään pelottaa ja askarruttaa tai valtimot rajoittavat, tori ja lähikauppa on poimintapaikkana myös varteenotettavia. Nauttikaa kesästä, kun sitä vielä on!







sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kuka vie ”meidän” marjat?

Se on meille annettu jokamiehenoikeudet metsän antimien suhteen! Myös mustikoiden! Mutta sittenkin joskus risoo mieltä ja otsasuonet pullistelevat tuon oikeuden suhteen. Onhan se selvä, että ne pitää meikävanhuksella olla, mutta miksi ne pitää olla muillakin? Niitä oikeudenkäyttäjiä on taas viime aikoina pyörinyt meidänkin lähimetsissä hermoon käyvällä tavalla.

Monivuotiset kävijät, sorsat, olen jo kutakuinkin hyväksynyt. Ne tulevat aamuhämärissä ja iltapäiväkahvin aikaan jonossa kuin köyhän talon porsaat. Marssivat muina sorsina ensin meidän rapun vierellä olevan metsämansikkamaan läpi perkaten sieltä kypsät mansikat ja sitten talon päädyn vieritse toiselle puolelle rakennusta, tuvan ison ikkunan alle mustikkametsään. Emo asettuu sitten kannon päälle valvomaan poikasten (ovat isoja rontteja) mustikansyöntiä. Ja sitten, kun kuvut ovat turvoksissa, painetaan jonossa järveen tyytyväisinä uiskentelemaan.

Uudet ”oikeutetut” ovat olleet pikkubussilastillinen ulkomaisia poimijoita. Bussi pysäköidään tiensuuhun postilaatikoiden viereen. Matkaa lähimpään taloon on alle 100 metriä. Sitten lössi kömpii bussista pihalle ja kaivaa ruumasta varusteet ja sen jälkeen hajaannutaan viereiseen metsään. Mahdoton älämölö käy metsässä useita tunteja ja raikuu kilometrien päähän, kun pidetään huutamalla yhteyttä tovereihin, ettei vaan vahingossa jää yksikään mustikka poimimatta. Marjojen poimintatekniikkana on poimureilla kaapia raakileet, kypsät marjat ja melkoinen määrä varpujakin. Kalabaliikki kestää 4-5 tuntia, kunnes vajaa 10 hehtaarin metsä on raastettu tyhjäksi mustikoista. Porukka takaisin bussiin ja kohti seuraavaa jokamiehenoikeusmetsää.

Nyt voisin sanoa, etten oikein tykkää! Ottaa suorastaan päähän! Kyllä pitäisi olla jokin roti, kun ympärillä on kymmenkunta taloakin ja niiden keskeltä pitää metsikkö kaapia marjoista tyhjäksi. Saloa olisi kaavittavaksi hieman kauempanakin (lähempänä karhuja). Menisivät sinne, niin ei olisi heistäkään ensi vuonna harmia.

Olisiko pitänyt käydä esittämässä oma vastalauseeni poimintaan. Ehkä olisi, mutta sattui kielimuuri kohdalle ja kompastuin siihen. Ei riittänyt vaikka tunsin sanan pectopah merkityksen. Kuskilta kysyin, mutta kumpikaan ei ymmärtänyt toisensa posmitusta. Väkivalta olisi johtanut minut laillisen edesvastuun pakeille, joten jätin asian sikseen ja puin nyrkkiä hiljaa taskussani.

Kyllä kyrsii mennä torille tai kauppaan ostamaan ”omia” marjoja!