Lämpöteknistä tuskaa tarjolla

Se on taas ilmoja pidellyt! Käsi ylös, jonka mielestä viime aikoina on ollut liian kuumaa! Reiska, käsi alas, sinulta ja muilta pakastevarastolla työskenteleviltä ei kysytty!

Jos asut taloyhtiössä, jossa on tehty kaikki mahdolliset säädöt, kuten patteriventtiilien ja ilmanvaihtokanavien, niin on se vaan hieno asia. Paitsi jos asut yläkerroksen päätyhuoneistossa, jota aurinko lämmittää aamunousustaan iltalaskemiseen. Lämpöpinnat ovat 4 lämmintä pintaa (etu, pääty, taka ja katto), jotka varastoivat betoniin päivän kaikki lämpöä tuottavat auringonsäteet. 

Mainitussa tilanteessa on hento ja herkkä vanhus suorastaan liemessä, siis hikiliemessä. Talon päätyasunnon kylpyhuone ja sauna ovat lämmittämättä kylpykunnossa. Onhan se toki säästöä, kun ei tarvitse kiuasta ostosähköllä lämmittää, mutta olisi tuon voinut tehdä toisinkin, vaikkapa vanhanaikaisella tavalla napista kääntämällä. 

Viime viikkojen lämpötilat ovat olleet ns. käänteiset. Siis miten? Jos haluat viilentää ikääntynyttä, ruttuista ihoasi, on parasta mennä ulos, sillä siellä on vain +28 C lämmintä. Sisällä on nimittäin vähintään +30 C. Minusta luonto ei ole tarkoittanut asiaa noin, ainakaan minulle. Se ei herkkä vanhus kestä tämmöistä menoa. 

Olen lukenut monesta aviisista ja kuullut lähipiiriltäni, että nestettä on juotava ja paljon näillä keleillä. No ostin tietenkin Valion mainioita Hedelmätarha-mehuja sekä sokerittomia limsoja, ja pari pulloa Cola-juomia. Vaikutus oli lähes välitön! Housujen vyö alkoi venyä, ja housujen kaulukselle kävi samoin. Hetken olin huolissani tuosta ilmiöstä, kunnes satuin astumaan henkilövaakamme päälle. Hiki ja kuumat kelit oli selvästikin vaikuttaneet vaakaankin. Viisari ylsi uusille lukemille.

Avauduttuani asiasta lähipiirilleni, sain kuulla puhtaan veden, ja tiukan paikan tullen myös kivennäisvesien virvoittavista vaikutuksista. Aina viisaampien neuvoja noudattavana (no, en nyt aina, kun usein tiedän itse paremmin, mutta nyt olin hieman neuvoton, joten taivuin), marssin lähikauppaan ison kassin kera ja ostin paljon vissyä. Joku voisi kysyä, miksen ostanut olutta, mutta kun en pidä oluesta eikä vyötärölinjani sisällä oleva putkistonikaan pidä siitä.

No nyt olen lipittänyt jo melkoisen aikaa vesijohtovettä janoon ja nesteyttämiseen sekä välillä vissyä vyötärön alaisen alueen hapottamiseen. Siinä sivussa olen ajellut polkurattaallani turvapotta päässä kylillä sekä kiertänyt kävellen läheistä lampea (=2,6 km). Vaikutus on ollut merkittävä vyötärönahalleni sekä nahkavyölleni, kokonaiset 2 reikää on palattu nuoruuteen ja nappiakaan ei ole tarvinnut siirtää. Vaaka näyttää lähes samaa, mutta olen vaihtanut rasvan lihakseen. Saattoi olla hyvä vaihtokauppa!

Sivuhuoneessa huutaa pyörillä liikuteltava ilmalämpöpumppu. Suurin apu siitä lienee se, että välillä auki olevista tuuletusikkunoista eivät lentävät pörriäiset uskalla tulla tähän mahdottomaan meteliin. Eli nyt odottelen säädyllisiä syys- ja talvikelejä. En usko, että tulee mahdollisuutta istuttaa taloyhtiön pihaan tai mökille banaani- tai appelsiinipuita vielä aikoihin. 

Jos liikutte nurmikoilla tai metsissä, muistakaa tehdä punkkitarkastus heti kotona. Olen kokenut punkin pureman pari kertaa, en tykännyt! 

Aurinkoa ja sopivaa viilennystä kesäänne!

Siinä se mylly mekkaloi! 

Tietotekniikan tuskaa

Kyllä en taas ala mitään! Siinä oli taas hiuskarvan varassa, etten olisi astunut huijarin kalliiseen satimeen. Ja se kun meikävanhuksen pitäisi tietää noista asioista jonkin verran ja osata varoakin, mutta ei. Oli näet läheltä piti-tilanne.

Koska olin tuhertanut vasta sen edellisen polkupyöräviestini, niin kuvittelin erään kanssahenkilön kaipaavan vaikkapa kypärän ostoon vinkkejä. Sain nimittäin Facebookin Messenger-viestinä eräältä tuttavaltani pyynnön lähettää itselleen puhelinnumeroni. No mistäpä sitä meikäläinen olisi osannut epäillä pyynnön vilpittömyyttä? Mutta olisi pitänyt, kun vastaavista tilanteista olen niin monia itse varoittanut. Kun sanotaan, että viisaskin voi mennä vipuun, niin arvatkaa miten tämmöinen tyhmempi sitten on koukku huulessa alta aikayksikön!

Siis lähetin Messengerissä numeroni ja sain välittömästi vastauksen, jossa olettamani tuttavan näppäilyillä kerrottiin minulle tulevasta tekstiviestin. Siinä oleva numerokoodi olisi lähetettävä edelleen, jotta hän voisi osallistua voittoarvontaan. Tekstiviesti napsahtikin iPhoneen samalla silmänräpäyksellä. No jo vain lopultakin hitaalla käyvät, harmaat, vähäiset aivosoluni heräsivät! Poistin viestin avaamatta sitä, poistin Messenger-keskustelun ja mukahenkilön omasta iPhonestani. Viimeiseksi sammutin iPhonen kokonaan ja avasin vasta tovin kuluttua. Oletin vahvasti tuttavani Messenger-tilin tulleen kaapatuksi.

Joku kirjoitti viikolla, että kännykkä pitäisi sammuttaa kerran päivässä kokonaan, jolloin se putsautuisi kuonasta. No tuo ohje voi olla ehkä hieman yliampuva, mutta ei puhelimen sammuttaminen aika ajoin mikään huono ajatus ole. Kovalle kännykän käyttäjälle ja nettiselaajalle sinne saattanee kerääntyä monenlaista saastetta.

Alan olla koht'siltään vakuuttunut, että nykyajan tietotekniset vaarat alkavat ahdistaa meikäläistä liikaa. Oli se hienoa aikaa, kun postilaitos vielä toimi ja kirjeet kulkivat ajallaan ja oikeisiin osoitteisiin. Ja olihan se joskus tuo savumerkeillä viestittäminen hieno laji ja turvallinen laji, jossa viestien lukemista häiritsivät vain hieman ilmanpaineet ja kovemmat tuulet. Viestieläimistä olivat ehkä tunnetuimpia ja toimivimpia kirjekyyhkyt ja viestihauet, tosin viimeisestä lajista en ole nähnyt todisteita, mutta manitsinpa kumminkin.

Vielä sen verran aiheesta, että olkaa skappina eli tarkkaavaisina, kaikenlaisten epämääräisten viestien ja tietopyyntöjen kanssa. Viralliset ja rehelliset tahot eivät pyytele tunnuksia ja muita henkilökohtaisia tietoja. Olkaa herkkänä ja tarkkana sekä muistakaa kuntoilla ja liikkua!

Tämmöistä vanhaa tekniikkaa, kun en viitsinyt laittaa kännykän kuvaa

Liikunnan riemua

Arvatkaapa mitä? No ette kyllä arvannut! Olen aloittanut jälleen pyöräilyn. Näin netissä harrastustuttavani Erkin maininnan omista liikuntamääristään ja heräsin. En ole tavannut häntä moneen vuoteen, enkä ollut noteerannut hänen some-viesteissään mainitsemiaan liikuntasuorituksia. Sitten putkahti muutama päivä postaus, jossa hän totesi liikuntamääriensä tänä vuonna vähentyneen, mutta askeleita oli edelleen useita miljoonia ja kilometrejä useita tuhansia alkuvuoden aikana. Olin pudota ylileveälle takapuolelleni. Toki tiesin, että Erkki on armoton liikkuja, mutta nuo määrät olivat yli kaiken ymmärrykseni.

Mitä se sitten teki minulle? Kaivelin siivouskaapista rätin, kastelin sen ja kampeuduin pyöräkellariin. Matkalla hain kellarikomerosta polkupyöränpumpun. Pyörä oli seinällä ja tietenkin lukossa, mutta avaimet kotona jossain pöytälaatikossa. Eikun etsimään avaimia, jotka löytyivätkin yllättävän helposti alle tunnin etsimisen jälkeen. 

Pyörä oli tasaisen pölykerroksen peittämä kolmisen vuotta aiemmin sen koukkuihin ripustettuani. Ja renkaat olivat tietenkin tyhjät. Happi oli päässyt karkaamaan kumeista, kun ei kukaan ollut valvonut laitteen kuntoa. Vaikutti siltä, että polkupyörä ei ole mielissään riippuessaan käyttämättömänä. Tunnin huhkiminen pyörän kimpussa sai sen kuitenkin entiseen loistoonsa. Pölyt poissa ja renkaissa happipitoinen sisältö tekivät laitteen jälleen käyttökelpoiseksi. Toisin kävi käyttäjän kanssa. Olin sananmukaisesti totaalisen puhki huoltotoimien jälkeen. Olin jo unohtanut pumppaamistoimen rankkuuden.

Koska kaikki asiat vaativat huolellista valmistautumista, pohdin minäkin sohvalla television äärellä ja  iPadin sisältöä tutkien liikunnan aloittamista. Pohdintaan meni pari päivää, kunnes päätin aloittaa. Olin eräällä vierailulla sairaalassa nähnyt ikäiseni henkilön, joka oli kaatunut polkupyörällä. Hänen maatessaan yltäpäältä siteissä ja pää paketissa, päätin valita ensimmäiseksi kohteekseni Pasilan Triplan ja siellä pyöräilykypäriä myyvän liikkeen. Matkan tuskaisuus ja paitaani sitoutunut hiki uhkasivat torpata matkan heti kättelyssä, mutta sitkeyteni auttoi kohteeseen pääsemisessä. Apuna oli myös mäkiosuuksien käveleminen pyörää taluttaen.

Kassahenkilö poisti ystävällisesti uudesta kypärästäni hintalaput ja muut tuotetiedot. Asettelin kypärän päähäni ja lippalakin tarakalle ja polkaisin liikenteeseen. Matka kohti kotia sujui pienen liikunnallisen ekstrakiepin kautta samassa hikisen tuskaisessa hengessä. Kylmä suihku ja siirtyminen sohvalle analysoimaan suoritusta, aloitti hitaan palautumiseni ensiretkestä.

Koska liikuntaa on harrastettava säännöllisesti, olikin seuraava suoritukseni jo parin päivän päästä. Onnekseni sain kaksi välipäivää luonnon ystävällisellä myötävaikutuksella sateiden myötä. Mutta seuraavalle reissulleni tuotti haastetta luonnon uusi tuleminen rajujen tuulten muodossa. Polkeminen ei juurikaan edistänyt matkaa ja jopa kova vastatuuli alamäkeen polkiessa, ei auttanut. Olo oli kuin nuorena miehenä joskus öiseen aikaan palatessa kotiin kävellen, kolme askelta eteenpäin ja kaksi taakse hallitsemattomin sivuaskelin.

Olin puhki, kun pääsin kotiin. Tuuliretken jälkeen olen käynyt jo pari kertaa polkemassa. Voin vakuuttaa, että kunto nousee kohisten. No, ei kyllä nouse! Kohina tulee keuhkoista ja hien virtaamisesta. Mutta uskon edelleen asiaan, vaikka joka retkellä usko on koetuksella! Realistina olen varma, että Erkin miljoonat askeleet jäävät minulta saavuttamatta, mutta rispektiä Ekille liikuntaharrastuksesta ja -määristä! Ja lämpimät terveiset!

Suosittelen kaikille liikuntaa oman jaksamisen mukaisia määriä, mutta säännöllisesti. Ja muistakaa, pyöräillessä kypärä päähän ja hansikkaat käteen! 

Ei liikunta ainakaan maisemista jää kiinni!

Pyöräni on varustettu käyttäjän nesteytysjärjestelmällä.