Joulupukin pikkujoulukeikka

Joulupukki huitaisi otsallensa valahtaneen punaisen piponsa pois silmiltä. Petteri oli lyönyt rekiporojen kanssa jarruksi. Edessä oli Oopperatalon kohdalla kaistojen sekasorto. Miten tästä jatketaan? Petteri oli ymmällään.

Pukki oli saanut pikkujoulukeikan Helsingin keskustaan Oodi-kirjaston lähelle suureen lehtitaloon. Ajatus oli, että homma hoidetaan entisillä, ikiaikaisilla kartoilla ja vanhalla rutiinilla. Koska jouluun oli vielä aikaa, ei Korvatunturin karttatoimisto ollut ehtinyt päivittää lahjanjakokarttoja ajan tasalle. Kukapa olisi uskonut, että Helsingin kaupunki sotkee keskusta-alueen kadut näin totaalisesti. Mistään ei pääse minnekään, mitään kautta, eikä millään kulkupelillä! 

Kokenut Petteri-poro keskittyi muistelemaan reittiä ja pohti jatkoa. Koska ei ollut vielä oikea joulu, olisi pakko kulkea maan tasalla, lentorekikin oli vielä Korvatunturin rekihallissa. Petteri vilkaisi kysyvästi takanaan reessä istuvaa Pukkia.

Pukki puhkesi pohtimaan, että olisi varmaan pitänyt ottaa polkupyörä rekeen mukaan, pistää reki parkkiin Kisahallin kentälle ja jatkaa matkaa lehtitaloon pyöräteitä pitkin. Pyöräteitä täällä näyttää olevan nykyisin enemmän kuin katuajoteitä, joista niistäkin on rohmuosa lohkaistu polkupyörille. Se on joku vihertävä taho päättänyt, ettei maailmassa, eikä etenkään Helsingissä tarvita kulkuväyliä autoja tai rekiä varten. 

Se ei väri-ihminen ottanut sähkö- ja poroajoneuvojen ympäristöystävällisyyttä ollenkaan huomioon. Tuo omituisesti ajatteleva taho luulee, että tavara-, vanhus-, lapsi- ym. liikenne kulkee polkupyörällä. Ottaako esimerkiksi polkupyöräambulanssi sairaskohtauksen saaneen tarakalle ja hoitaja juoksee vierellä tippapulloa kannatellen. Entä jos on kaksi potilasta? Ajaako palokunnan sammutusyksikkö polkupyöräryhmänä polkupyöräkaistoja pitkin ruiskut kainalossaan? Kyllä on tainnut ajatus pompata suunnitteluhenkilöllä nyt umpimetsään keskellä metropolia! 

Pukki teki pikaisesti merkintöjä muistivihkoonsa. Hän kirjasi, että siltä katujen vihertävältä suunnittelijalta otetaan kirjausvälineet pois ja lahjaksi annetaan jouluna 15 kiloa polkupyörän vanhoja kettinkejä. Lisäksi katuja auki repineille työmiehille annetaan lisäpotkua energiajuomilla hommien nopeaan loppuun saattamiseksi. Pormestarille lähetetään kaupunkilaisten nimissä Pukin leimalla toivomuskirje, ettei katuja revittäisi yhtä aikaa auki, vaan tehdään suunnitelmat huolella ja polkupyöräteitä  ei enää lisätä kaupunkiin.

Petteri teki Pukin puolesta ratkaisun matkan jatkamiseksi. Reki kaartoi Oopperatalon takaa itäpuolelta ja siitä alkoi tiukka pujottelu puiden välistä Hesperianpuiston kautta kohti Töölönlahden eteläpäätä. Petteri ajatteli, että kyllä Pukin kulkuneuvolle tämmöinen on sallittua loivasti sääntöjä tulkiten. Meni vain hetki, kun Petteri komensi rekiryhmän pysähtymään ja pysäköimään Oodin pihalle.

Pukki vilkaisi aikarautaansa, nappasi lahjasäkin selkäänsä ja suuntasi pieksunsa kohti lehtitalon pääovea, jossa vahtimestari jo odottelikin illan pääesiintyjää.

Sen pituinen se pikkujoulutarina! Hyvää joulunodotusta kaikille!

Metsä kutsuu vauhdilla ja pakoon helteestä

Oli alkamassa käännekohta sääoloissa, luvassa oli seuraavana päivänä hellettä. Kaikkien kaipaama kesä-kesä olisi lopultakin täällä koto-Suomessakin. Se tietäisi kotona Helsingissä asunnon lämpötilaa, jota voisi verrata huonohkon saunan lämpöön. Jatkuva kuumuus sisätiloissa, ilman mahdollisuutta viilennykseen, olisi  tukkoisille sepelvaltimoille uhkaavan kohtalokasta. Ei tarvinnut paljon pohtia toimenpiteitä, reppu "selkään", tavarat kantoon ja ajoneuvo liikkeelle kohti Savoa ja ilmalämpöpumpulla varustettua mökkiä.

Ja matka sujui ja ei sujunut, mutta melkoisen hankalaa se oli. Ei tuntunut haittaavan suomalaisia henkilöautoilijoita polttoaineen hintojen nousu ja valtakunnan rekka-autot olivat joukolla liikenteessä. Eli tiet olivat täynnä kulkijoita. Ralli- ja formulahengessä ajettiin kilpaa ja ohi piti päästä aina seuraavasta ja seuraavasta ja seuraavasta ja... Kun itse ajeltiin säätimellä perinteisesti pari kilometriä yli nopeusrajoitusten, sujahteli jatkuvasti ohi joku tieohjus reilua ylinopeutta. Useimmin ne olivat merkiltään Audeja, Bemareita ja Skodia. On varmaan kirjattu noiden merkkien omistajaehtoihin vaatimus aina ohittaa, jos edessä on joku muu kuin hirvi tai karhu. 

Mutta hengissä selvittiin mökille ja lämpöpumpun viilentämään sisätilaan. Sai lämpö nousta aivan rauhassa parina päivänä +30 Celsius-asteen tuntumaan. Ei puristanut rinnasta onneksi sisältä, mutta ei myös valitettavasti ulkopuoleltakaan. Oli mukava seurata ikkunasta Turengin Vanhan ajan jäätelötikku kädessä rannassa pulikoivan silkkiuikkuemon pulikointia poikasensa kanssa ja sen jälkeen keskittyä katsomaan iPadilta Netflixistä elokuvaa.

Mutta seurasi se päivä pahimman helteen hellitettyä, kun kotihengetär ponkaisi metsään etsimään luonnon herkkuja. Palatessa oli mukana iso pussillinen kantarelleja, juuri sitä herkuinta kokoa. Raportti mustikkatilanteesta olikin sitten lohduttomampi. Ei ollut enää mustikoita kuin rippeet jäljellä. Oli ollut joku poimurin kanssa liikkeellä ennen niitten kypsymistä. Joku rutjake oli ahneuksissaan häröillyt ennenaikaisesti. Mökkipihalta mustikat on aina kadonneet sorsien suihin, mutta lähimetsissä on liikkuneet kaksijalkaiset. Kyllä en tykkää, kun mustikat kerätään raakoina ja kannat jää marjaan. Ei pidä olla mustikassa puutavaraa mukana, pitää olla marjan puhdas marja.

Oli ennen sorsatkin enemmän ystäviä. Tapasivat tulla mökin ovelle kvaakkumaan lisää pullaa oviverkon välistä. Nyt ei näy otuksia ollenkaan, jää vain iso musta jälki pihalaatoille, kun kehtaavat kakkia siihen eikä järveen. Tuommoisesta en oikein tykkää. Kyllä pitää luontokappaleenkin tajuta, mihin kakitaan ja mihin ei! Joku roti se pitää tuossakin touhussa olla!

Käykää tekin sienestämässä ja mustikassa metsissä! Varokaa karhuja ja muita sen kokoluokan elukoita. Ja pienemmistä varokaa punkkeja! Jos vähänkään pelottaa ja askarruttaa tai valtimot rajoittavat, tori ja lähikauppa on poimintapaikkana myös varteenotettavia. Nauttikaa kesästä, kun sitä vielä on!

Juhannusliikenteessä

Meni melkein viikko juhannuksesta, kun sain aikaiseksi kirjoittaa juhannusliikenteestä. Olimme tänä vuonna menossa mökille vasta, kun ihmiset palasivat joukolla juhannusbakkanaaleistaan. Oli siis kysymyksessä meidän hyvin vakava myöhästyminen juhlamenoista ja kokon poltosta.

Nyt on rehellisesti todettava, ettei meitä juhannuksen juhliminen juurikaan jaksa kiinnostaa. Se on vähän kuin amatöörien juhla. Todelliset juhlijat juhlivat milloin haluavat. Eipä me enää paljon juhlita muutenkaan, kun on muistettava ottaa aamun ja illan pillerit ajallaan. Sitä paitsi, kun ammatin puitteissa piti aikoinaan vuosia huolehtia ihmisten juhlapyhien eväiden kaupallisesta tarjonnasta. Siinä, kun juhannuksen alla mietti lenkkimakkaran ja oluiden riittävyyttä ihmisten keskikesän juhlaan, alkoi oma kiinnostus juhlimiseen hiipua.

No ajelimme siis juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina kohti kesämökkipaikkakuntaa ensin Lahteen ja sieltä kohti Mikkeliä, Juvaa ja Savonlinnaa. Emme olleet yksin tiellä. Mutta mikä parasta olimme matkalla lähes yksin tuohon suuntaan. Vastaantulijat eivät olleet yksin, he olivat liki miljoonien kavereiden kanssa matkalla kohti etelää ja varmaan Helsinkiä. 

Matkalla Helsingistä Savonlinnaan riitti vastaantulevia autoja katkeamaton jono, onneksi vastaantulevien kaistalla. Siinä paloi ajoneuvojen liikuttamisergiana varmaan ainakin öljy, kaasu, siitepöly, vety, ahvenen perskat, helium, pääskysenpesät, bensiini, sähkö, avaruuspöly, muurahaishappo, dieseli, vanhat villasukat ja rypsiöljy. Osa ajoneuvoista savusi, osa ei. Oliko siellä hätähousuja? Oli heitä, joiden piti ohitustiellä ohittaa kanssa-autoilijoita runsaalla ylinopeudella voittaakseen 100 metriä jonossa ja ollakseen kotona 5 sekunttia aikaisemmin. 

Mäntyharjun kohdalla se sitten stoppasi. Jono seisoi, ja muutama kilometri eteenpäin hätähousut kaahasivat ehtiäkseen jonkin sekunnin aikaisemmin pysähtymään keskelle tietä, kun jono ei vaan kulje mihinkään. Muistan oman kokemukseni tuommoisesta juhannuksen mmenoliikenteestä 70-luvun loppupuolella. Silloin seisottiin Heinolan kieppeillä suunta kohti juhannuskokkoja. Osa autoilijoista kävi metsässä pissittämässä koiriaan tai lapsiaan. Saattoipa joku tirauttaa puun juurelle omatkin alanesteensä. Arvatkaa oliko autoissa ilmastointi? No ei ollut ja oli silloinkin älytön helle. Kyllä en halua moista enää kokea, enkä ole tuon jälkeen kokenutkaan. En nyt naureskellut vastaantulijoille, kun tiesin sen tuskan.

Mitä tuosta pitäisi oppia? Kannattaisiko lopettaa juhannukset, varata autoon kylmälaukku täynnä kylmää alkoholitonta juotavaa, kyytiläisille paljon tekemistä, lehtiä, tabletteja, pikkuisen karkkia, rusinoita, ei perunalastuja, kun ne murustuu penkeille ja lauluvihko?

Kyllä on kesä rankkaa ja lämpö erityisesti, mutta ruuhka se vasta syö ihmistä paarmojen ja hyttysten lisäksi! Aurinkoista kesää kaikille! Älkää polttako itseänne, eikä kynttilää molemmista päistä!

Kyllä tykkäisin olla Alpeilla, mutta ruusut saa riittää nyt!

Autoillessa sattuu

Kyllä ikääntyminen tuo outoja piirteitä ihmiseen! Ei kuitenkaan aina erityisen yllättäviä tai odottamattomia. Mutta en halua tikulla silmään, vaikka avaankin muisteloiden sekalaisen arkkuni. Muun kirjoittamisen tökkiessä (sillä en jaksa kirjoittaa taudeista enkä vaaleista), ajattelin lyhyesti kirjoittaa muutaman automuiston menneiltä vuosilta.

1. Helsinki-tapaus 

Suhteellisen tuoreen ajokortin omistajana olin 60-luvun lopulla saanut isältäni lainaksi perheen Zephyr 6-merkkisen auton. Pääsin käyttämään mummoani Oulusta vierailulle Porvooseen. Kartanlukijaksi olin värvännyt kaverini. Matka Porvooseen meni hienosti, mutta illan hämärtyessä jätettyämme mummoni kyläpaikkaan, oli meidän nuorten miesten vielä matkattava Helsinkiin. Olin varannut puhelimitse (huom! oikein lankapuhelimella, kun vielä silloin ei ollut nettiä eikä kännykkää keksitty) huoneen Hakaniemessä sijaitsevasta hotellista. Sinällään hieno juttu, paitsi meillä kummallakaan ei ollut tietoa, missä Hakaniemi sijaitsee. Helsinkiin sentään osasimme tiekylttejä seuraten.

Ilta alkoi hämärtyä ja oli pääsiäispäivän ilta eli ruuhkailta. Helsingin keskustaa lähestyessä alkoivat valot vilistä silmissä. Juhlapyhän paluuruuhka oli pahimmillaan ja kaupungin mainosvalot sotkivat osaltaan hieman tottumattoman, nuoren automiehen ajosuoritusta. Olimme hukassa! Jossain valoristeyksessä automme eteen sattui poliisin mustamaija. Päätin seurata sitä, ajaa tiukasti sen perässä ja maijan pysähtyessä anoa apua.

Yhtäkkiä tajusin, että maija oli kääntynyt pimeähkölle, hiljaiselle väylälle ja havahduin säikähtäneenä huomaamaan, että ajoimme pitkin puiston hiekkakäytävää. Siinäpä ei ollut enää muuta tehtävissä kuin jatkaa valitulla tavalla. Ei mennyt kuin tovi, kun mustanmaijan peräosassa istuvan konstaapelin pää alkoi pyöriä väkkärän lailla ja autossa syntyi vipinää. Minä tavoittelin katsekontaktia konstaapeliin ja osoittelin automme etuosaa tavoitteena rekisterikilven huomioiminen. Tuohon aikaan rekisterikilven ensimmäinen kirjan nimittäin osoitti auton kotiläänin eli meidän tapauksessamme Oulun läänin. Poliisin maija löi jarruiksi niin äkkiä, että meinasin täräyttää Zephyrillä sen perään. Ja eikun autosta ulos ja naama punaisena konstaapelille selittämään maalaisten hätää.

Maijassa olleet konstaapelit ilmeisesti tajusivat nopeasti, että Zephyrin kuski oli kunnon urvelo susirajan takaa (eli kauempaa kuin Tikkurilasta) ja päättivät auttaa. Sain ohjeen seurata autollamme maijan perässä. Olisihan se ollut hienoa, jos he olisivat johdattaneet eksyneet kulkijat valtiovieraiden tavoin sireenit soiden läpi ruuhkan kohti Hakaniemeä, mutta näin ei tapahtunut. Onneksi, sillä pelkkä puistossa ajaminen herätti kiusallista huomiota paikkakuntalaisten silmissä. Pääsimme lopulta Hakaniemeen Ursula-hotellin eteen, jossa sain lievää ankaramman ripityksen, ohjeet paneutua kaupungissa liikennöintiin hieman huolellisemmin ja viimeiseksi tiedon, että maksullinen pysäköinti alkaisi hotellin edessä seuraavana aamuna klo 8. 

Tuo seikkailu järkytti sen verran, että iltakävely kaupungilla jäi tekemättä. Muutenkin illan tapahtumat häiritsivät yöunta lisänä pelko klo 8 alkavasta pysäköintimaksusta. Maksullisesta pysäköimisestä ei minulla ollut tuolloin vielä ensimmäistäkään kokemusta. Koko pysäköintimittari näytti pelottavalta kapistukselta. Se tarkoitti sitä, että liikkeelle kohti Porvoota oli lähdettävä heti kello 7:n jälkeen. Sinne päästiin kohtuullisesti ja kyläiltiinkin vielä iltapäivälle asti. Lähdimme Porvoosta kohti kotia illan jo pimetessä. 

Vielä ennen kotia oli kuitenkin tarjolla täpärä tilanne. Matkaa oli jäljellä noin 50 kilometriä, kun aamuyön hämärässä olimme törmätä tietä ylittäneeseen hirveen. Jarrut vinkuivat ja väistöliike oli rivakka. Vältyimme onneksi törmäykseltä. Hirvi oli tuskin moksiskaan, ei ainakaan jäänyt kyselemään.

 2. Helsinki-tapaus

Seuraava autotapaus sattui noin 6 vuotta edellisen jälkeen 70-luvun puolivälin tienoilla. Olin matkalla työhaastatteluun Helsingin Katajanokalle. Ajaa pöristelin Helsinkiin oranssilla (!) Valmet-traktorimaalilla (!) maalaamallani kupla-Volkkarilla jo monen vuoden ajokokemuksella. Kaveri oli Valmetilla hommissa ja päätettiin tuunata kuplaani ylijäämämaalilla. Väri oli hieno, mutta appelsiinipintainen, joka ei juurikaan haitannut vauhtia. Olin vakuuttunut, että runsas autoiluni Oulun vilskeessä, oli antanut minulle vankan ajotaidon ja -rutiinin. Mutta sain havaita, ettei Oulu ja Helsinki olleet aivan samanrytmisiä autoilukaupunkeja. Oululainen leppoisa lullukkatyyli poikkesi suorastaan ratkaisevasti helsinkiläisestä hätähousutyylistä.

Jo tuolloin valtakunnan pääväylät johtivat kohti Helsingin keskustaa. Aina on sanottu, että kaikki tiet johtavat Roomaan, mutta Suomessa ne johtavat Helsingin keskustaan. Niinpä minäkin ajoin nenä tuulilasissa Lahden valtatietä Hämeentielle ja sitä pitkin kohti keskustaa. Ajauduin Mannerheimintielle ja sieltä pikku hiljaa Etelä Esplanadille. Jo tuossa vaiheessa aloin epäillä kykyjäni kaista-ajossa. Pari täpärää tilannetta oli jo tullut eteen ennen Espaa. Oulua merkittävästi nopeampi ajorytmi ja monikaistaiset kadut eivät olleetkaan vielä hallussani.

Olin kartasta opiskellut reitin Stockmannin kulmilta Katajanokalle. Valitsin kuitenkin Espalla väärän kaistan ja ajauduin keskikaistalle, joka kiersi Havis Amandan-patsasta. Ilman kaistanvaihtoa ei tuolta kierrokselta päässyt ulos. Kiersin ja kiersin patsasta ympäri uskaltamatta vaihtaa kaistaa oikealle. Kierroksia oli tullut jo varmaan lähemmäs kymmenkunta. Hiki helmeili otsalla, kuplakin varmaan jo ihmetteli kuskin mielenterveyttä. Valmistauduin kiertämään patsasta iltaan saakka, kunnes liikenne hiljenee ja uskallan ajaa pois ympyrästä. 

Joku taksimies oli kuitenkin havainnut ahdinkoni ja tunnistanut turistin rekisterinumerosta. Hän ajoi vierelle, painoi äänimerkkiä ja näytti kädellään, että ajaisin hänen eteensä toiselle kaistalle. Tajusin vinkin ja pääsin pinhuusista pois kohti Katajanokkaa. Unohdin häkellyksissäni heilauttaa kättäni kiitokseksi tuolle laupiaalle samarialaiselle.

Se seuraus tuosta patsaan kiertämisestä jäi, että jätin autoni kahdeksi kuukaudeksi Katajanokalle. Kun lopulta muutin töihin Helsinkiin, kävin hakemassa sen eräänä rauhallisena iltana uudelle asunnolleni Korsoon.

3. Helsinki-tapaus

Elettiin vuoden 1976 helmikuuta ja meneillään oli poliisilakko. Nukuin sikeästi sunnuntaina vielä kello 10:n aikaan, kun asuntoni ovikello soi jämäkästi. Hoipuin unissani avaamaan ovea ja säikähdin, kun sen takana seisoi vankkarakenteinen, vanhempi poliisimies. Hän tiedusteli nimeni ja kertoi asiansa. Autoni oli löytynyt Sipoosta pellolta. Järkytyin ja unenrippeet karisivat silmistäni hetkessä.

Tajusin hänen tarkkailevan olemustani, ja hän tiedustelikin tiukkasävyisesti tekemisiäni edellisenä iltana ja yön aikana. Kerroin tehneeni kirjanpitotöitä myöhään yöhön ja olleeni sen takia vielä nukkumassa. Asunnossani oli kirjanpitopapereita pitkin ja poikin, pöydillä ja lattioilla, joten todistusaineisto sanomalleni oli näkyvillä. Lisäksi hänen nenänsä ei ilmeisestikään havainnut mitään voimajuomiin viittavaa. Havaitsin selitykseni hyväksytyksi.

Hän lupautui viemään minut autoni luo, ja niin matkasin hetken kuluttua poliisiauton takapenkillä sipoolaisen pellon pientareelle Hindsbyyhyn. Kahlasimme autoni luo pellolle, jossa hän tarkasti tilanteen ja kirjasi murron jäljet. Minä jäin paikalle poliisin poistuessa jatkamaan muita tehtäviään. Keräilin pellolle lumeen heitetyt irtotavarat auton sisään ja lähdin tarpomaan kohti lähintä maataloa. Sieltä sain avukseni isännän vetämään traktorilla kuplani pellolta tielle. Auto oli sivuikkunaa lukuunottamatta kunnossa, joten pääsin ajamaan sillä kotiin Korsoon. 

Yhteenvedon tynkää

Nuo edelliset tapahtumat eivät suuremmin minua järkyttäneet, mutta eivät myöskään valmistaneet nykyisiin autoilijan ongelmiin Helsingissä. Ai mihin ongelmiin muka? No vapaan parkkipaikan löytämiseen ja jonoissa istumiseen. Lisänä ovat viime vuosina tullut mahdoton määrä muusta liikenteestä piittaamattomia polkupyöräilijöitä ja sinne tänne poukoilevia jalankulkijoita. Autoilijalla saa olla silmät selässäkin, olkapäissä ja joka puolella päätä. Sittenkään ei tahdo ehtiä havaitsemaan kaikkea ympärillä tapahtuvaa. 

Turvallista liikennöintiä kaikille! Be careful out there! (Tuon viimeisen lauseen sanoi aina Hill Street Bluesin konstaapeli poliisien lähtiessä kamarilta partoimaan kaupungille.)

 Alla kuva Kupla-Volkkarista Symphony of the Seas-laivan pääaulassa. Millainenhan kuski on tuotakin ohjastanut? Vaikka väri on lähes sama kuin omassa Volkkarissani, ei kyseessä ole minun kuplani.

Näppärätä puuhaa tietokonetta käyttävälle

Tuli tässä yllättäen tarve pysytellä sisätiloissa, ja koska vaihtelevalle tekemiselle on karvan verran kysyntää, päätin laittaa listantynkää tarjolle. Moni on tottunut päivisin surffailemaan lähes yksinomaan paikallislehtien, Iltasanomien, Iltalehden, Yle Areenan, Katsomon ja muiden tuttujen tahojen sivuilla, mutta onhan sitä netissä tarjolla paljon muutakin!

Itse olen kulkenut aikojen saatossa paljon siellä täällä netin syövereissä ja törmännyt moniin mielenkiintoisiin nettisivuihin. En halua olla mikään kadotuksen apostoli, mutta seuraan myös paria reaaliaikaista sivustoa (maanjäristykset ja hälytykset), joilla on enimmäkseen mielenkiinto- ja ajankuluarvoa. Sitten on toki tarjolla melkoinen joukko sivuja, joilta löytyy paljon tietoa ja muuta mukavaa.

Tässä välissä muistutan kuitenkin, että netissä liikkuu aina vaan enemmän kyseenalaista ja harhaanjohtavaa tietoa, joten on syytä uskoa vain tutuilta, virallisilta sivuilta saatavaa tietoa, erityisesti uutistietoa! Ja aina pitää olla varppeillaan, ettei anna omia henkilö- ja muita tietojaan arvelluttaville tahoille! Käy tsekkaamassa esim. https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ -sivut.

Ei nettiä tarvitse pelätä, mutta maalaisjärki on aina tarpeen siellä liikkuessa.

Tässäpä tarjolla ajankuluksi muutamia mielenkiintoisia nettisivuja!

Heti alkuunsa Juutuupi eli  https://www.youtube.com/ ! Sieltä löytyy hauskuutta, oppia, neuvoja, kuunneltavaa, katsottavaa ja vaikka mitä. Jos sinua kiinnostaa esim. jokin erityinen musiikinlaji, niin sieltä löytyy kaikki ja myös useamman tunnin soittolistoja. Olethan muistanut seurata juutuupista Tyyne Kettusen sote-oppeja (yli 30 videoa) https://www.youtube.com/results?search_query=tyyne+kettunen !

Muista myös kirjastojen e-kirjapalvelut! Niihin pääsee sekä mobiilisovelluksilla että tietokoneen selaimella. Siellä on kirjoja ja musiikkia. Sama koskee kaupallisten netissä toimivien e-kirjakauppojen tarjontaa, on halpaa ja kallista ja joka lähtöön.

Television katsominen on meikävanhukselle tällä erää ehkä päätyö, mutta siihenkin saa lisäväriä Elisa Viihteen ja muiden vastaavien palveluntarjoajien avulla. Törmäsin viimeksi Amazon Prime Video-palveluun, josta löytyy tuhansia elokuvia ja tv-sarjoja, eikä siihen tarvita lisälaitteita. Palvelu maksaa normaalisti 5,99 €/kk. Nyt taitaa olla päällä jokin tarjouskin. Enkä tunnusta kenellekään, että hankin tuon pelkästään Star Trek Picard-sarjan takia. Ei seniori voi tykätä tuommoisista nuorisosarjoista! (Paitsi minä!)

Seuraan joskus reaaliaikaista liikennettä iPadillani. Se toki onnistuu mainiosti myös läppärillä.

Kiinnostavia sivuja ovat :
- laivaliikenne https://www.marinetraffic.com/en/ais/home/centerx:12.7/centery:54.6/zoom:3
   (sivuja voi zoomata ja napauttaa laivankuvaa, niin saat tietoja aluksesta)
- lentoliikenne https://www.flightradar24.com/61.05,5.35/4
   (Napauta konetta, niin saat tarkat tiedot lennosta)
   Mobiililaitteille on ilmainen sovellus.
- kelikamerat  https://www.kelikamerat.info/
   Tuolta on helppo tarkastaa sää mökkipaikkakunnalla tai sukulaisten paikkakunnalla.
   Mobiilisovellus on erittäin helppokäyttöinen.

Hurjempaa reaaliaikaista seurattavaa löytyy:
- maanjäristykset https://earthquake.usgs.gov/
  (sivuja voi zoomata ja tiedot tapahtumasta löytyy joko vasemmalta palkista tai napauttamalla palloa)
- Suomen hälytyskeskusten tapahtumat http://www.tilannehuone.fi/halytysmap.php
   (sivuja voi zoomata ja tiedot tapahtumasta löytyy napauttamalla palloa)

No entäs sitten maailman livekamerat? Esimerkiksi
- https://www.skylinewebcams.com/en/webcam/ 
   Valitse kiinnostava paikkakunta ja seuraa tapahtumia
- https://explore.org/livecams/african-wildlife/african-watering-hole-animal-camera
   Vesipaikalla on välillä vilkkaampaa ja välillä rauhallisempaa
- http://www.africam.com/wildlife/index.php
   Valitse paikka, jota haluat seurata! Napauta kamera käyntiin kuvan keskeltä. Täällä on toisinaan runsaasti väkeä http://www.africam.com/wildlife/tembe_webcam

Kotimaan livekamerat löytyvät esim.
- https://luontolive.wwf.fi/
   Ainoastaan Talvilintu on tällä hetkellä aktiivinen, mutta muiden eläinten toimintaa näkyy vanhoina taltiointeina.
- eri paikkakuntien webkameroita löytyy mm. osoitteesta http://www.webcam1.net/
   Osa kameroista toimii, osa ei.


Nuo livekamerat ovat melkoisen koukuttavaa seurattavaa. Olen viettänyt joitakin tunteja katsoen afrikkalaisen eläinten juottopaikan rantaheinien heiluntaa ja odottanut jotain muutakin tapahtuvaksi, mutta rauhallista on useinmiten ollut. Onneksi kohteita löytyy monia ja toisissa riittää melkoistakin kuhinaa. Useissa kameroissa on vielä luonnon äänetkin mukana.

Toivottavasti tuossa edellä esittämästäni löytyy jotain uutta ja ehkä mielenkiintoistakin sisäpäivien ratoksi! Nyt en jouda kirjoitamaan enempää, nimittäin yhdelle juottopaikalle tuli juuri norsulauma!

Tsau ja jaksakaa!

Kuka on kingi Stadin kaduilla?

Kun paasasin tuossa tovi sitten eläintenvallankumouksesta, niin nyt ajattelin sivuta liikkuvan ihmisen tuskaa Stadissa. Nyt en puutu keskustatunneliin enkä Tallinnan meritunneliin, vaan pitäydyn aivan helsinkiläisessä katuliikenteessä.

Vihreät päättäjät ovat julistaneet autoilijat pahimmiksi tappokoneiksi. Helsingin keskusta-alueen nopeusrajoitukset määrättiin niin alhaisiksi, että seniorikin pääsee rollaattorilla kovempaa vauhtia kuin Mannerheimintietä ajava auto. Päättäjät ovat ilmeisesti käyttäneet mallinaan entisaikojen hevoskärryliikennettä. Epäilen, että parin vuoden kuluttua autojen edellä juoksee joku lippumies varoittamassa auton tulosta. Tässä palataan ikäänkuin juurille ja autoilun alkuhistorian lähteille.

Vaikuttaa siltä, että helsinkiläisten autoiluun liittyvät päätökset tekevät virkamiehet ja poliitikot, joilla itsellään ei ole kokemusta autoilusta muualta kuin taksin takapenkiltä. En osaa sanoa, minkälaista kompetenssia se näille päätöksille antaa, mutta onhan se tausta sekin.

Ajokadut on kavennettu polkupyöräkaistoilla niin kapeiksi, ettei ajamaan sovi enää kuin kapeilla pikkuautoilla, kuten Fiatilla ja Minillä. Muut autot ovat liian leveitä ajoradoille. Pysäköintiä on myös rajoitettu ja parkkipaikkoja vähennetty, että pyöräilijät pääsisivät kaahaamaan huimaa vauhtia trikoissaan ja shortsien lahkeet lepattaen. Ja nyt heitän luvut hatusta, mutta olikohan se niin, että kaupunki myy kadunvarsille pysäköintilupia 6000 kpl ja paikkoja niiden oikeuttamalle pysäköinnille on niiden edellyttämillä alueilla ainoastaan noin 3000.

Joka uskoo, että parkkipaikka löytyy joka puolelta helposti, menköön kokeilemaan pysäköintiä esim. Punavuoren kaduille. Onnea kokeilulle, varaudu kiertämään muutama tunti kortteleita!

Jalankulkijoita suojellaan niin, että suojateitä rouhitaan pois, ettei vaan sattuisi 30 km tunnissa ajava auto "kaahaamaan" päälle. Jalankulkijat on varattu nykyisin pyöräilijöiden yliajettavaksi. Ja jos eivät aja yli, niin sitten vievät jalkamieheltä viimeisenkin kuulon rimputtaessaan yllättäen selän takana kelloa ja tupistessaan kirosanoja. Onneksi eivät sentään potkaise!

Jos jalankulkijalle palaa vihreä valo, on se säädetty vaihtumaan niin nopeasti, ettei vanhus ehdi edes suojatien puoleen väliin valon vaihtuessa punaiseksi. Tätä voi käydä kokeilemassa Mannerheimintiellä Tilkan risteyksessä, jossa on lähietäisyydellä 5 palvelutaloa ja muissakin taloissa paljon senioreita. Päivittäin on keppi- ja rollaattorikansa autojen kanssa nokitusten ja pahalta näyttää.

Jalankulkijoiden kunnon kohentamiseen on myös kiinnitetty huomiota järjestämällä sopivin välein nykyaikaisia esteitä, sähköpotkulautoja. Niiden yli kiipeäminen kehittää erityisesti vanhusten jalannousua ja viivästyttää liikuntakyvyn loppumista. Jos vahinko kuitenkin tapahtuu, korjataan polvista ruhjeet ja terveyskeskuksen fysikaalinen hoito palauttaa (toivottavasti) kävelykunnon ennalleen. Näkörajoitteisille nuo kaduilla makaavat potkulaudat ovatkin todella paha ongelma.

Helsinkiläinen polkupyöräilijä on nykyisin kingi! Hänelle tehdään joka kadulle ja kujalle omat ajokaistat, pyörätelineitä rakennetaan kaikkialle, halpoja vuokrapyöriä on pitkin kadunvarsia ja kehuja satelee viranomaisten taholta. Hyöty kohdistuu harvalukuiseen nuorten työmatka- ja kuntoilupyöräilijöille. Seniorit eivät kuulu hyötyjien joukkoon, eikä heille ilmesty edes lepopenkkejä minnekään.

No entäs sitten tämä HSL? Hintoja nostettiin ja senioreita muistettiin muka edullisilla matkoilla klo 9-14 välillä. Mitä seniori ehtii tuossa ajassa tehdä esim. jos lähtee käymään keskustassa julkisilla kulkuneuvoilla? Käydä ja kääntyä?  Mikä ilo siitä repeää? Ja jos et ole vielä alle 70-v. eläkeläisenä oikeutettu tuohon suunnattomaan 50%:n etuun, maksat esim. edestakaisesta AB-matkasta 5,60 Eur, joka on halvin lippuvaihtoehto. Tuolla hinnalla pääsee jo Onnibussilla Kuopioon, jonne minulla ei juuri nyt ole asiaa, Savonlinnaan olisi ja olenkin käynyt. Monessa asiassa vaikuttaa, että erityisesti seniori ja jalankulkija ovat rasite ja vapaa riistettäväksi! Ja etua ei tule vaikka seisoo koko matkan 10-ratikassa tai istuu vaan toisella kankulla.

Päättäjät voisivat edes yrittää huomioida meitä senioreita! Voisiko sitä HSL-alennusta ulottaa esim. yli 65-vuotiaille eläkeläisille ja tehdä siitä kokopäiväinen? Ja voitaisiinko kieltää polkupyörillä senioreiden pelotteleminen ja säikyttely?

Tsygä rulettaa stadissa

Huomaatteko otsikosta, että on sitä jotain Stadista tarttunut Oulun seudulla kasvaneelle toloppa-pölökky-pojallekin. Otsikossa on etelän intonaatiota, vaikkakin ehkä vanhentuneella twistillä. Ajatelkaa, että minä sain nuo edelliset lauseet kasaan! Sukulaiset ei ainakaan usko!

Pitihän sitä meikäläisenkin vääntäytyä polkupyörän selkään ja vintata pari kertaa kipeillä jaloilla polkien Stadin keskustaan. Meiltä tulee tuota matkaa noin 5 kilometriä suuntaansa. Menomatka sujui näppärästi, ikäänkuin kepeästi kesäsäässä pyöräillen. Pyörätiet olivat vähemmän ruuhkaisia ja ainoastaan harvojen pyöräilijöiden vallassa. Toki lisänä oli melkoinen määrä turisteja, jotka kävelivät vapaasti kulkukaistoja soveltaen. Ruuhka pahenikin sitten keskustaa lähestyessä.

Kaupunkiin on rakennettu melkoinen määrä pyöräteitä, joista iso osa on lohkaistu autojen ajoväylistä. Se ei sinällään ole huono asia, paitsi autoilijoiden kannalta ajoratojen kaventuessa. Mutta varovainen saa etenkin vanhuspyöräilijä olla, ettei harhaudu autojen sekaan. Katujen ylitykset ovatkin sitten oma huolenaiheensa. Silloin pitää olla silmiä joka puolella päätä ja notkeat niskat.

Suojavarusteita suosittelen ehdottomasti, oli kyseessä liikenteessä sitten nuori tai vanha, kokenut tai kokematon, huolellinen tai huolimaton, uudella tai vanhalla pyörällä, omalla tai Citypyörällä. Ylitse muiden varusteiden on se sananmukaisesti se kroppaan ylimmäksi laitettava eli kypärä. Sen tehtävänä on suojata kunkin henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaista määrää aivosoluja, jos pää sattuu kolahtamaan johonkin kovempaan tai miksei pehmeäänkin paikkaan. Kypärää ei korvaa edes kaksi lippalakkia päällekkäin, eikä huivi ja myssy, eikä vahva usko omiin kykyihin. Hansikkaat pitää myös olla, jos joutuu syleilemään asfalttia lähemmin.

Ja tärkeintä liikenteessä on maltti, huolellisuus, tarkkavaisuus ja ääretön varovaisuus! Etenkään vanhuksen on turha kilpailla omalla vauhdillaan noille sentin leveillä renkailla ajaville trikoopyöräilijöille, eikä nuorille Jopo-neitosille, eikä asiakirjasalkku tangossa ajaville. Tosiasiassa ei sitä pärjää enää kuin hätäisesti koiranulkoiluttajille, ja heillekin ainoastaan syystä, että koira pysähtelee jatkuvasti nuuskimaan paikkoja. Eli rauhallisesti on otettava!

Paluumatka kotiin onkin sitten kellonajasta riippuen haasteellinen! Molemmilla kerroillani palasin työstäpaluuruuhkassa Tilkkaan. Tuolloin oli liikkeellä ainakin miljoonayksitoista pyöräilijää. Hiki pukkasi otsalle väistellessä noita trikoo, Jopo ja vaikka mitä kanssapyöräilijöitä. Heitä suihki ohitseni joka puolelta. Ajoteitten ylittämiseen ryhmityttiin jonoon odottamaan liikennevalojen vaihtumista. Sitten vihreitten välähtäessä palamaan alkoi armoton kisa, jossa olin eittämättä jälkijunassa. Ainakin monta sataa pyörää ohitti minut ennenkuin kerkisin polkaista oman mankelini liikkeelle. Oli siinä ja siinä, että kerkisin siinä hässäkässä kadun yli ennen uusia punaisia valoja.

Eli kyllä pyöräily saa kunnon kohoamaan, vanhuksen skarppaamaan, niskat notkeaksi ja refleksit kuntoon ja paikat tutisemaan!

PS. Helsinki pärjää vaan kummasti maailman metropoleille! On täälläkin Rivieran tyylistä rantaa, aurinkoa, melontaa ja hienoja rakennuksia. Kuvat ovat Finlandiatalosta ja Töölönlahden rannasta.

Onko valojen säädöt kohdallaan?

Nyt olen kyllä pettynyt tyystin valojen säätelijään ja salarakentajiin ja ruuhka-autoilijoihin! Onko se enää laitaa, että aamuin illoin rämpätään valojakin ja viattomat ihmiset saavat kärsiä. Tai ainakin melkein.

Olin muina vanhuksina ajellut Vantaalle tarkistuskäynnille ja hyvässä uskossa kuvitellut selviäväni normaaleista toimista auton ratissa ja silleen. Mutta kun kello saapui lähelle 16:n lukemaa, olikin joku rutjake vähentänyt ulkovaloja. Ja lisäksi houkutellut kaikki mahdolliset ajoneuvot liikkeelle pääkaupunkiseudulla ja juuri Vanhalle Lahdentielle.

Olin suorastaan pakotettu ylittämään tuon edellä mainitsemani tien, kun en muuallekaan päässyt. Se ei ole leveä eikä muutenkaan edes mainitsemisen arvoinen, mutta kun ei ollut ulkovaloja ja vastaavasti oli autoja. En pääse ja pääsen yli! Sitä valintaa pelasin vartin verran, kunnes pinna paloi ja ponkaisin ratsuani oikealla jalkaterälläni kiivaasti kannustaen jonon väliin. Puoliväliin risteystä olikin tuon vartin aikana, silmieni hetkeksi välttäen tapahtuneen,  joku ruoja salamana rakentanut liikenteenjakokorokkeen nuolikyltteineen. Ei sitä kyllä äsken ollut! Ei varmaan ollut!

Onneksi omaan herkän silmän naisi... eikun siis vaihtuville tilanteille. Salamannopealla ranneliikkeellä ratista tepaisten väistin eteeni rakennetun tolpan korokkeineen. Matkaseuralaiseni huutaessa ja tuhmilla sanoilla kuljettajaa ohjaten ja opastaen, ohjasin ajoneuvoni liikennevirtaan. Tilanne oli rivakasti ohi eikä väliinjääneet viisikymmentä sydämenlyöntiä tuntuneet missään. No ei tietenkään kun ei niitä ollut!

Mutta olipa tässä kokemuksessa monta ohjetta annettavaksi seuraaviin hallituskriiseihin ja -neuvotteluihin:

- kyllä pitää määrätä, että taivaan isoa valoa poltetaan 24 tuntia vuorokaudessa, paitsi silloin kun olen nukkumassa (tuo valo ei aiheuta budjettiin muutoksia, koska se palaa ilmaiseksi)
- ei rakennella ihmisen huomaamatta ajoesteitä tai liikenteenjakajia keskelle ajoteitä (säästö saattaa olla miljoonaluokkaa valtion menoissa)
- määrätään Vanhaa Lahdentietä ajavat käyttämään bussia, ainakin silloin kun minä olen liikkeellä (tämä sääntö on silkka ympäristöteko, vihreäkin tykkää vaikka on siellä sitiossa, oppo-)
- ja jos hallituksen valvonta noiden osalta jossain kohtaa pettää, niin minua on kuuluvasti informoitava tekstiviestillä tai WhatsAppissa!

Kyllä on taas niin paljon korjattavaa valtion asioissa vaikka sote on muka paketissa! Onneksi ei vanhuksen auton keulassa! Siis sote eikä korjattavaa!

Alla kolme kuvaa vaihteen vuoksi Oulusta

Kuvasta näette, että Oulussa ei hötkyillä ja siellä valot palavat aina!

Toriaitoissa on tarjolla monenmoista herkkua

Ja onhan siellä tietenkin polliisi. Missä lienee pänikkä? Olisko Tuiran aseman tungoksessa?