Missä ovat tutut ihmiset?

 Meitsi kun on telkkariohjelmien hevijuuseri, niin harmikseni ei ole enää tuttuja ruudussa. Osan on kanavien säästötoimet hävittäneet suureen tuntemattomaan ja osa on siirtynyt pilvikanaville.

Nyt kun kesänurmikot kuivuivat, omenat tippuivat puista ja tuli kumisaapaskausi, alkoi melkoinen määrä suosikkiohjelmien uusia kausia vielä suuremman määrän uusintoja kanssa. Alkoi Maajussille morsian, Elämäni biisi, Tähdet tähdet, Farmi Suomi, Seikkailijat Suomi, Alone Suomi, Vain Elämää ja mitä vaikka muita. 

On niitä kyllä mukava seurata, mutta kun en tunne oikein enää ketään niissä esiintyviä ihmisiä. Olishan se ollut kiva jos siellä olisi mukana Tauno Palo, Aku Korhonen, Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen, Hilkka Helinä, Ragni Malmsten, Pärre Förars, Regina Linnanheimo, Leo Lastumäki ja muitakin tuttuja. Olisi ohjelmassa aivan eri tavalla kiinnostavia kohtauksia ja tapahtumia. Kyllä voittaisi Korhosen Aku Farmi Suomen kevyesti. Rautavaaran Tapsa pyydystäisi keihäällä kalat merestä ja linnut puista Seikkailijoissa. Lastumäen Leksa voittaisi kevyesti Alone Suomi ohjelman, kun on intohimoinen metsämies. Oliskohan Taunon mielibiisi Leif Fagerin laulama "Sua vain..." ja katse suuntautuneena Ansaan?

Mutta ei vaan ole! Ovat karanneet muualle näyttelemään ja laulelemaan. Nyt pitää yrittää tunnistaa uusia seikkailijoita, laululintusia ja räpyttelijöitä, joista ei olla ikinä kuultukaan. Sanoi muinoisen kerran Tapani Kansa, ettei ole räpyttely oikeaa laulua, on puhelaulua.

On vaan iPadi lujilla, kun ruutua tuijottaessa yrittää löytää selityksen oudolle uudelle ihmiselle, joka ruudussa esiintyy. 

No entä sitten uutistenlukijat ja sää ja urheilu? Kyllä ei ole enää tuttuja sielläkään. Aivan oudot ihmiset kertoo kauhu-uutisia maailmalta ja kotomaasta. Jos ottaisivat vanhat tutut lukemaan nyt uutisia, oliskohan ne parempia ja mukavampia? Säätä lukee melkein uudet tytöt ja pojat, onneksi tietävät aika hyvin tulevankin. Just kun oppi tuntemaan Saarentauksen Kaukon piippuineen, lähti mies jonnekin. Onneksi tuli Pekka Pouta ja on ja pysyy ja tietää. Ja Liisakin tietää kelit. Harmi vaan, että joku hippiäinen pakotti Pekan Sinin kotiin pysyvästi! Ei saisi palkata liian herkkiä ihmisiä studion takahuoneeseen, kun ei hauvelia kestä.

Tässähän tuota olikin jo paatosta kovin! Laitan loppuun vielä Epun kuvan. Epulle ei voi olla kukaan liian herkkä!

Kyllä minä niin suivaannuin!

 Ne alkavat näinä aikoina olla meikävanhuksella ilon aiheet vähissä. Miksi minusta ei ole tullut tai ainakaan ole tulossa semmoista tv-ohjelmien ja vanhojen suomalaisten elokuvien herttaista, leppoisaa vanhusta. Se kun ottaa jokainen asia nykyään päähän ja mielen on vallannut kaikkinainen hermostuminen. Se ei ole oikein, enkä ala mitään - suivaannun!

Jos esimerkkejä tarvitaan, niin tässäpä niitä muutamia.

Koska päiviäni täyttävät televisio ja iPad runsaine sisältöineen, löytyy sieltä mahdottoman paljon harmituksia. En ota tässä kantaa siihen, että suomalaiset 1940- ja 1950-lukujen elokuvat tulevat uusintoina jo elinaikanani ainakin kolmattakymmenettäviidettä kertaa ja ensi viikolla taas uudestaan. 

Pahimpia ovat Haluatko miljonääriksi-ohjelmassa ne yleisön edustajat, jotka pääsevät vastaamaan hankaliin kysymyksiin kilpailijan pyydettyä heiltä apua. Ja kun sinne nousee vastaamaan henkilöitä, joilla ei ole harmainta aavistusta edes oikeasta vastauksesta. Arvatkaa, mitä haluaisin tehdä noille huijareille, jotka arvaavat ilman mitään tietoa ja antavat kilpailijalle väärän vaihtoehdon? Arvasitte tunteeni ja tekemiseni aivan oikein, eikä sitä voi sanoa ääneen saati kirjoittaa tänne. 

No sitten harmitukset kaduilta ja kujilta. Kun vastaan kävelee ihmisiä iästä ja sukupuolesta riippumatta, olen minä aina se, joka joutuu väistämään. Edes 2-4 rinnakkain kävelevää ei edes yritä antaa tietä minulle. Erityisesti nuoret eivät huomioi mitenkään vastaantulijaa, toki ei huomioi vanhatkaan. Olen joskus astunut sivuun ja näyttänyt kädellä, että silvublee, siitä vaan. Joskus rauhallisessa ympäristössä on auttanut ennen kohtaamista äänekäs kakistelu, ikäänkuin valmistautuminen sylkäisyyn. Se on parhaita keinoja saada auki edes se pieni väli, josta itse voi jatkaa matkaansa.

Tunnustan itsekin joskus käyttäneeni v-sanaa, jota käytetään rumalla tavalla kauniista asiasta. Mutta, kun tuota sanaa alkaa olla erityisesti nuorten puheessa 4 sanaa kymmenestä, niin on se ikävää kuultavaa. Sen ja oikeitten kirosanojen hokeminen alkaa yleistyä kaikessa puheessa. Suivaannuttaa!

No entäs sitten ne kaaharit liikenteessä. Olen aina pyrkinyt ajamaan rauhallisesti ja noudattaen nopeusrajoituksia. Tuosta huolimatta minut ohitetaan jatkuvasti selvästi ylinopeudella. Tuo toistuu erityisesti tietyömaiden kohdalla, jossa rajoitus on esimerkiksi 50 km/h. Toiminta vahvistaa Pisa-tutkimuksen tulosta, jonka mukaan matemaattiset taidot ovat suomalaisilla hiipumassa. Se yltää jo siis autoilevaan ikäluokkaankin. Olenko ainoa, joka noudattaa rajoitusta ja pyrin huomioimaan työmaan työntekijät ja tiekoneet? Olenko siis puhdas pulmunen? No en täysin, mutta otan merkit huomioon. 

Voi, että tuntui hienolta taas purkaa itseään mieltä kuormittavien asioiden suhteen. Jätin jotain ensi kertaankin, sillä en maininnut tässä mitään Bemari-kuskeista enkä räppimusiikista.

Toivotan kuitenkin kaikille lukijoille aurinkoista kesää!