/>/> VANHUS STADISSA: Nordic Health - kuntokeskus

perjantai 14. joulukuuta 2018

Nordic Health - kuntokeskus

Tunnustan! Olen salaa teiltä aloittanut kuntosaliharjoittelun. Tai oikeammin sitä pitäisi kuvata kehon kuntoutus- ja kuntoharjoitteluksi.

Löysin tuttavani vinkistä Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevan Nordic Health-kuntokeskuksen. Jos kuvailisin salin tunnelmaa, olisivat sanat: ystävällinen, huolehtiva, ohjaava, valvova, tieteellinen, kannustava, kyvyt huomioiva, turvallinen ja vielä toisenkin kerran ystävällinen.

 

Kuntoharjoittelu keskuksessa on tarkkaan ohjattua eikä siinä pääse telomaan itseään. Harjoittelun pääpaino on kuntoutuksessa ja kunnon ylläpitämisessä. Harjoittelu ei ole niinkään perinteistä kuntosaliharjoittelua, jossa useinmiten pyritään ensisijaisesti lihasten kasvattamiseen. Keskuksen toiminta on siten erityisen osuvaa meikäläisille senioreille. Jokaiselle salille tulevalle laaditaan oma ohjelma, jossa huomioidaan rajoitteet, vaivat, sairaudet jne.


Kunto-ohjelman suorittamista opastavat ”virka-aikana” paikalla olevat ammattitaitoiset ohjaajat sekä laitteiden näyttötaulut. Laitenäytöt kertovat jokaiselle henkilökohtaisen ohjelman mukaiset laiteasetukset sekä seuraavat suoritusta ja analysoivat sitä. Harjoituskäynnille tullessa kirjaudutaan "kioskiin", joka on ison tv-näytön mallinen laite. Aluksi laite kysyy aina kropan kipeät kohdat, jotka merkitään napauttamalla näytölle vartalokuviin ja lisäksi merkitään kivun määrä asteikolla 1-10.

Aloitettaessa suoritusta yksittäisellä laitteella, näytetään omaa salikorttia laitteen näyttötaululle, joka on tablettilaitteen kokoinen. Näyttö kertoo henkilökohtaiset painoasetukset, säätää istuimen automaattisesti ja neuvoo, mitkä laitteen tuet kiristetään.


Kun suoritus käynnistetään, seuraa osoitin näyttötaulussa suorituksen "rataa", jonka säädettyjen viivojen välissä tulee pysyä. Tuolloin ei liikeratoihin tule ylisuoritusta, joka omalla kohdallani on tärkeää mm. selkäsairauteni takia. Näyttö seuraa myös suoritusnopeutta, toistokertoja ja ilmoittaa suorituksen liiasta hitaudesta tai nopeudesta.


Lopuksi kukin laite kysyy harjoituksen raskautta ja muuntaa tarvittaessa automaattisesti painoja seuraavaksi kerraksi, jos ohjelma oli liian kevyt tai raskas. Lisäksi laite näyttää suorituksen kokonaisonnistumisen prosenttilukuna. Lopuksi laite ilmoittaa seuraavan laitteen.


Kun ilmoittauduin salille, kävin ensimmäisellä käyntikerralla fysioterapeutin kanssa läpi omat lääkärilausuntoni ja vaivani. Sen jälkeen hänen ohjauksessaan mitattiin vaivoihini oleellisesti liittyviä suoritusarvoja ja määriteltiin minulle tärkeimpien laitteiden raja-arvot ja säädöt. Seuraavilla kerroilla lisättiin uusia laitteita ohjelmaani. Jokaisen laitteen säädöt tehtiin aina erikseen. Lisäksi jokaisella kerralla ollessani salilla päiväaikaan, paikalla oleva kunto-ohjaaja antaa tarvittaessa neuvoja, valvoo sekä seuraa suoritusteni oikeellisuutta.

Edellä olleet laitenäytön kuvat ovat tästä laitteesta

No entäs ne käyntieni tulokset? Ensimmäisen kerran elämässäni tiedän jokaisen käyntikerran jälkeen harjoitelleeni, mutta kertaakaan en ole ollut kipeä käyntini jälkeen. Ja tuo on täysin päinvastaista kuin kokemukseni perinteisiltä kuntosaleilta. Nyt on suorastaan mukava käydä kuntoilemassa. Lisäetuna ovat salin aukioloajat 24/7 eli salille voi mennä omalla avainkortilla milloin vain. Olenkin hyödyntänyt tuota ominaisuutta iltaisin ja viikonloppuisin.

Eli vannon suomalaisten David-laitteiden nimiin ja kiitollisena kumarran kuntoni kohentumista valvovien ja ohjaavien Sirkan, Hannan ja Suvin suuntaan!

Mikäli olet kiinnostunut tietämään kuntokeskuksesta enemmän, se onnistuu sivulta
https://www.nordichealth.fi/
ja laitteista löytyy tietoa sivulta
https://www.davidhealth.com/

Salin yhteystiedot Ruskeasuolla ovat:
Nordic Health
Nauvontie 14, 00280 Helsinki  (=käyntiosoite), Mannerheimintie 113 (=virallinen postiosoite)
puh. 020 759 7319
email  info(at)nordichealth.fi

2 kommenttia:

  1. Onpas kivan oloinen paikka, ja mukava kuulla että ohjaajat löytyvät infonäyttöjen lisäksi. Näyttäisi siltä, että noilla ohjeilla ei voi mennä väärin. Itse vähän arastan salille lähtöä, mutta ehkä näin sitä voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpimästi suositella tuota salia! Ohjaajat ovat todella mukavia, avuliaita ja huomaavaisia. He ovat päiväsaikaan koko ajan salissa harjoittelijoiden luona ja seuraavat, että kaikilla menee hyvin ja kunkin omien kykyjen mukaan. Ohjelmia korjataan koko ajan tarpeen mukaan. Kysyä apua voi aivan milloin vain.
      Olo on aina hyvä salilla käynnin jälkeen. Kipuja ei ole, kuten ennen oli muilla saleilla käynnin jälkeen. Kuntokin kohoa aivan selvästi säännöllisen harjoittelun jälkeen.
      Suosittelen lämpimästi Nordic Healthin salia!

      Poista