Pyöräilyä ja läähätystä

Kyllä parhaani mukaan taas yritin taistella vastaan. Yritin ja yritin! Keksin koko ajan monenlaista tärkeämpää tekemistä, kuten netin selailua, kirjahyllyn (ei siinä ole kirjoja, kun luen kaiken e-kirjoina) järjestelemistä, roskatkin kävin viemässä, mutta pakkohan se oli lopulta lähteä. Siihen pakkoon oli kaksi syntipukkia, puoliso ja omatunto. Ei siinä auttanut hennon (mutta aavistuksen, ei paljon ylipainoisen) vanhuksen pyristellä vastaan!

En sentään hullutellut lenkkivarusteilla. Kyllä tavalliset peruskamppeet saivat riittää. Ja lopuksi pipo päähän. Taapersin kellariin etsimään polkupyörääni, josta pyyhin isommat pölyt ja tarkistin renkaat. Olivat tallella ja ilmaakin paljon yläreunassa, vähemmän alareunassa. Ja sitten rivakasti (käytän tuommoista hurmoshenkistä ilmaisua, joka on aikamoinen yli-ilmaisu tapahtuneesta) liikkeelle ruusupuiston läpi kohti Seurasaaren porttia. Tapanani on käydä kävelemällä kiertämässä Seurasaari rantoja myöten. Tuo tapahtuu harvinaisten. liikunnallisten energiapuuskieni ilmaantuessa.

Kamppailin puiston läpi matkalla puhaltavaa purevaa merituulta vastaan ja läähätin kuin itsensä hikeen juossut ajokoira. Mummolassani oli muuten aikoinaan ajokoira, joka osasi avata ovet. Nimittäin siihen aikaan minä en yltänyt ovenkahvaan, mutta Rekkupa ylsi. Me toteutimme Rekun kanssa myöhemmin tunnetun YYA-sopimuksen henkistä yhteistyötä. Rekku raivasi esteet edestäni avaamalla minulle ovet, ja minä syötin sille herkkupaloja lautaseltani. Se oli mieleistäni lähiapua. Mummoni ei toki pitänyt tuosta hommasta, sillä minua etsittiin kissojen kanssa joka puolelta sydämet huolesta syrjällään. Ei siis kissojen ja koirien kanssa, sillä koira oli mukanani tutkimassa mummolan ympäristöä. Löysivät minut yhtä monta kertaa kuin katosinkin. Jos olisi ollut yksikin ero noilla kerroilla, olisi tulevaisuuteni ollut hyvinkin toisenlainen.

Siispä läähätin pyörän selässä kieli ulkona pienessäkin ylämäessä ja toivoin kuntoni löytyvän jostain polun varrelta. Toiveeni oli turhaa, sillä pahimmassa (sanovat sitä hyvin loivaksi) ylämäessä oli pakko hypätä työntämään pyörää. Katsoin kaihoten, kun muut pyöräilijät hurauttivat melkoisella vauhdilla ohitseni kelloa soitellen. En kuullut kenenkään edes läähättävän ajaessaan. Äärimmäisen ikävää porukkaa, ei tippaakaan myötäelämisen taitoa!

Ohittaessani edesmenneen Urho Kekkosen omakotitaloa (se on se Tamminiemi), aloin havaita hulluuden, joka oli ilmeisestikin vallannut helsinkiläiset. Kaupunki oli päättänyt siirtyä aistimaan entisajan henkeä Seurasaaren museorakennusten katveeseen. Parkkipaikka oli täynnä kulkuvälineitä ja Seurasaareen vievä silta jalankulkijoita. Kukaan kävelijöistä ei ilmeisestikään omistanut mittanauhaa eikä etäisyyyksien hahmottamiskykyä. Ei ollut noudatettu hallituksen välimatkaohjeita. Koska kotona piti olla, mutta harrastaa liikuntaa, ei kukaan ollut keksinyt muuta paikkaa kuin Seurasaaren.

Hien helmeillessä paitani selkämyksessä, raikkaan (=himskatin kylmän) merituulen hivellessä maisemaa ja kauhistuneena väenpaljoudesta, käänsin pyöräni vaivihkaa kohti kotia ja nousin ratsuni selkään. Isoisälläni, vaarilla oli muuten polkupyörä nimeltään Jaguar. Sen selkään en hypännytkään, vaan ajoin tangon välistä. Pyörään liittynyt mainoslause ”Kevyesti polkee vaari, vaarilla on Jaguaari!”, oli hyvinkin paikallaan vaarini suhteen. Itselleni tuo pyörä tuotti monet tuskan hetket. Matka joutui yleensä pienen tovin, mutta sitten sattui aina jotain, joka sattui! En useinkaan tykännyt!

Ajelin siis kotia kohti edelleen läähättäen ajokoiran lailla. Työnsin pyöräni kellariin omaan koloonsa ja kiipesin kotiin. Huuhdoin kosteuden runsaalta iholtani ja etsin kuivaa ylle. Ihon sanotaan muuten olevan ihmisen laajin ja suurin elin. Omalla kohdallani sille onkin kasvanut kokoa jopa hieman liian runsaastikin. Lisäksi olen hankkinut sille suojaavan kerroksen. Siinä sattui minulle vaan pieni suunnitteluvirhe, kun se kerros tuli sisäpuolelle. Lukuisista yrityksistäni huolimatta tuo kerros ei halua poistua, mutta kyllähän ihminen tarvitsee rasvaakin!

Heittäydyin kotona vuosikymmenten rutiinilla sohvalle makaamaan ja avasin television. iPad toisessa kädessä ja kaukosäädin toisessa aloin multitaskaamaan (=monisuorittamaan) arkista rutiiniani, maailman seurantaa. Ja nukahdin!

Kaikesta kokemastani huolimatta suosittelen lämpimästi liikuntaa sisällä ja ulkona! Lämmin siinä kyllä tulee, mutta on siitä hyötyäkin, kun kroppa saa liikettä. Lihaksetkaan eivät rapistu, kuten sohvalla maatessa. Eli kutimet ja iPadit syrjään ja ulos kävelylenkille!

Seuraavassa pari vanhaa kuvaa Seurasaaresta aiemmilta vuosilta.

Aittarivistö

Pertinotsan talo (v 1884) Suojärveltä Seurasaaren talvimaisemassa

Muistitko siirtää kelloja?

Siinä meni taas yksi ilta kuljeskellen talouden kellojen keskellä ja väännellessä viisareita. Ja aamulla tarkistukset päälle. Kaksi kertaa vuodessa tuokin tehtävä iskee EU-kansalaisen kiusaksi. On se vaan kummaa, että tuommoinenkin homma on keksitty!

Jos jotain piti aikoinaan kehitellä, niin miksei oltu kerralla reiluja ja siirretty vaikka 1-5 tuntia tai jokaisen oman harkinnan mukaan? Virallinen määrä olisi voinut olla vaikka täydet 5 tuntia. Kun elämä menee sekaisin yhdenkin tunnin siirrolla, niin olisi sitten sekoitettu kunnolla. Ja vaikka päinvastaiseen suuntaan.

Siirtämisessä on sitten omat käytännön ongelmansa. Joissain kellossa on otettava takakansi pois ja sitten väännettävä pikkukiekkoa reiästä. Herätyskelloista ei koskaan muista kumpi on aikaviisari ja kumpi se herätysviisari. Jos väännät väärää viisaria, saattaa toteutua tuo viiden tunnin kirous ja kello herättää yöllä kolmen tai kahden aikaan. Sitten on erikseen ne kellot, joissa on paineltava mode--näppäintä ja sitten ajan siirtämiseksi ylös-alas-näppäintä ja sitten vielä sitä näppäintä, jolla siirto vahvistetaan. Arvatkaa, onko käyttöohjeet tallella? Ja ne joilla on auto, miten auton kelloa siirretään? Ei auta jos autoa peruuttaa tai ajaa eteenpäin metrin tai 60 senttiä, ei siirry kello silloin kun sen metrin tai 60 senttiä, mutta ei tunnilla. Entäs puhelimet, läppärit ja tabletit? Siirtyykö niissä aika, ja onko ne netissä kiinni vai ei? Mitä jos kameran kuuluu päivittää kuvaan päivä ja kellonaika? Mistä tiedät onko se tehty tai miten se tehdään, kun senkin käyttöohjeet ovat hukassa?

Kuka siirtää niiden kellot, joilla ei automatiikka tai oma osaaminen hoida hommaa? Entä jos ei ole apuria siirtämään? Myöhästyykö jostain tai joutuuko turhaan odottelemaan ekstratunnin? Kun saattaa tieto päivästäkin olla hukassa, niin miten sitten oikeat tunnit voisi olla hallinnassa?

Kyllä en erityisemmin tykkää, mutta nyt on kaikki ajat siirrelty ja eletään taas valtakunnan ja EU:n virallista aikaa! Ja valtakunnassa kaikki hyvin! Vai onko?

Mm. näitä siirtelin. Sen verran harmitti koko homma, että laitoin kuvan kyljelleen!