/>/> VANHUS STADISSA: 2026

perjantai 23. lokakuuta 2026

Muistatko...?

Tuli mieleeni täräyttää nuorille ja vähän vanhemmillekin muistoja Pohjolasta tai siis pikemminkin nuoruudestani 1950-luvulla. Yrittäkää tuosta päätellä ikäni sekä arvailla miten ja mistä hauraan vanhuksen roolini on kehittynyt! Postaukseni keskittyy muutamaan perusjuttuun, joita ei tuolloin ollut vielä saatavilla jokaisessa kodissa. Olen varmaan valittanut näistä ennenkin, mutta kertaaminen ei ole koskaan vahingoittanut ketään. Paitsi minun kenkiäni, joihin iskin kokonaista kolme kertaa pilkkoakseni polttopuita kirveellä. Onneksi tuon ajan kengät kestivät tylsän kirveen terän paremmin kuin nykyiset höpökengät.

Perusjuttu, josta aloitan on tietenkin valo. Ei ollut kotona sähköä, muulloin kuin ukonilmalla, jolloin joka puolella säkenöi ja oli mahdoton meteli. Elettiin aikaa, jolloin kynttilä oli kova sana tai pikemminkin pehmeä "valolaite". Kyllä oli sitten jossain vaiheessa Petromax, Tilley ja Hasakki (oik. Hasag), mutta niitä ennen oli öljylamppu ja ainainen öljyn puute. Häveliäisyyteni ja hyvät tavat estävät kirjoittamasta tähän kotiväen kommentteja, kun Tilleyn sukka kärähti. Uuden sukan hankinta oli työn takana ja vaati rahaa, jota ei tahtonut tuohon aikaan juurikaan olla.


 Kuva by Copilot

Öljyasia muistuttaa muuten aiheeltaan paljolti tämän päivän tilannetta maailman huoltoasemilla. Meillä oli vaan tarve litroissa paljon pienempi, mutta puute oli luonteeltaan aika samanlainen. Niin se vaan lopulta hiipi sähkö ja sen avulla valo meidänkin kylään. Kylän keskiristeykseen tuli oikein valopylväs ja sen latvaan yksi lamppu, liekö ollut 10- tai jopa 25-wattinen. Ei se kyllä valaissut juuri mitään muuta kuin tolpan yläpäätä, mutta risteykseen johtavia kolmea tietä kulkevat osasivat suunnistaa tuota valoa kohti.

Toinen perusjuttu oli radio. Televisiosta en kirjoita tässä mitään, sillä se vielä odotti tuloaan meille pohjoiseen. Kylälle harvakseltaan saapuneissa sanomalehdissä kerrottiin radiosta, josta kuului puhetta ja soitantaa. Ei ollut meillä vielä sen aika, kun sähkökin oli hakusessa. Mutta isoisä oli entisenä armeijan radistina hankkinut kideradion eli kitukan. Sitä varjeltiin uuninpankolla ja siihen ei koskettu kuin isoisä itse iltauutisten aikaan. Laite oli pienen rasian kokoinen ja siinä oli korvaan laitettava pieni kuuloke. Sieltä sitten kuului enimmäkseen suhinaa ja rätinää ja välillä jopa ymmärrettävää puhettakin. Mutta ei me muu perhe saatu kuin hyvin, hyvin harvoin malliksi pitää korvalla tuota maagista kuuloketta. 

 Kuva by Copilot

Tuossa edellä pari esimerkkiä siitä, millä värkeillä meikävanhus on taaperruksensa aloittanut. Paljon olisi kirjoitettavaa puhelimista, televisiosta ja tietokoneista, mutta taidan jättää homman jonnekin tuleviin postauksiin.

Ei olisi tuolloin arvannut mihin tämä maailma kehittyy. En ole kyllä ensimmäisenä sanomassa, että kyllä kaikki oli ennen paremmin! Minulla oli kerran ilo päästä kuuntelemaan professori Esko Valtaojaa ja hänkin oli samaa mieltä kanssani tuosta paremmuudesta. On muuten selväsanainen mies ja osaa kertoa meikäläisellekin ymmärrettävällä tavalla maailman asioista!

Muistelkaa tekin, mutta älkää uneksiko ainakaan yhtään vanhojen asioiden paluusta, joista edellä kerroin. Joku totesi jossain yhteydessä, että totuus lienee jossain puolitiessä. Tiedä häntä!

PS. Kaivakaa esiin villahousut, rukkaset ja karvahatut, kohta viilenee ulkona!


perjantai 2. lokakuuta 2026

Kuka pysäyttäisi nuo sohlaavat ukot?

Olen luvannut jo kauan sitten etten kirjoita mitään poliittista tekstiä tai osoittele sormella tai kynällä ketään! On tuo vaan vaikea lupaus pitää!

Kyllä ei ole maailman kirjat enää missään järjestyksessä, liekö jo kaikki poltettu? Selviääkö ihmiskunta enää noitten kahden koheltajan, tikkutaattorin tekemisistä?

Itänaapurin mies on jo monta vuotta hämmentänyt Ukrainan maata ja kansaa. Vaikka kuinka tulee turpaan ja miehiä kaatuu, ei tunnu olevan mitään rotia eikä rajaa tuossa hommassa. Lupaa lopettaa välillä hetkeksi, mutta selän takana omat pojat paukuttavat menemään kuin ei olisi mitään taukoja sovittukaan. Ihmishenki on hupaa tuossa leikissä ja sittenkin hommasta on leikki kaukana. Punkkerin näytöltä kaveri katselee karttaa ja pohtii, mitä tänään yritettäisiin ja montako sataa roonia laitetaan liikkeelle ensi yönä? Ongelmaksi on vaan tulleet vastavoimat. Vastapuoli on onnistunut rikkomaan jo vuosikymmenet sitten Leningradin ja Berliinin toimistoilla opetellun taktiikan vanhentuneet temput. Nyt on alkanut tulla turpaan erikoisoperaation kohteeltakin. Löytyyköhän jostain riittävän syvä punkkeri, ettei paukku yltäisi peppukarvoihin?

Ison meren takana on toinen kahjo, joka tekee kaiken mielensä mukaan. Siinä ei lait, sopimukset, satojen vuosien käytäntö eikä kumppanuudet vaikuta mitenkään. Mitä minä päätin, sen minä teen! Ja jokainen höynäyttää häntä mielensä mukaan, ja kaveri menee helppoon joka kerran. Kaveri antaa lentokoneen sisäoven välistä päivittäin sekopäisiä lausuntoja ja nukahtelee toimistollaan kesken vieraitten puheitten. Kyllä Iisraelin mies sai liehuletin astumaan totaaliseen lokalampeen. Ei ollut omien lupaa, eikä nyt sitten ole keinoja lopettaa ja kalliiksi tulee. Valheellisia selityksiä riittää silmät ja suu täyteen. Tärkeintä tuntuu olevan loistavat diilit itselle ja suvulle kansalaisten rahoilla. Kahjon omat äänestäjätkin ja puolue tuntuu vaan kulkevan mustat lasit silmillä eikä huomaa, kuinka heitäkin höynäytetään! On se vaan kova mies, kun sillä on ikioma lentokonekin ja lahjana saadut ja viran puolestakin!

Tässä alkaa vaan Suomen vanhusta pelottamaan, ettei enää eläessään ehdi näkemään Ukrainan ja Iranin sohlausten loppuratkaisuja! Kyllä pitäisi löytää joku pysäyttämään noitten tikkutaattoreitten soheltaminen ja koko ihmiskunnan kiusaaminen!

 by ChatGPT


torstai 1. lokakuuta 2026

Kirjanteon tuskat

 Pikkuisen on taas kuivamustekynä poltellut kädessä. Pitkään se olikin jähmettyneenä kirjoituspöydän laatikossa. Tosin sain alkukesästä kasaan omien ensimmäisten 25 vuoden muistelot. En kehu mahdottomasti, mutta totean otsa hiessä saaneeni kasaan 240 sivua kuvia ja juttuja. Tosin mukana oli synnyinseudun historiaa ja sukututkimusta, mutta pääosa sisällöstä oli omia lapsuuden ja nuoruuden toilauksia ikävuosilta 3-25.

Nyt pitäisi sitten jatkaa, mutta taitaa jäädä tekemättä osa 2. Siihen pitäisi ammentaa niin älyttömästi monenlaisia sohelluksia työelämästä. Unohtaa ei sovi kyllä käyntejä 43 eri maassakaan. Jotenkin tuntuu vaan etten jaksa.

Nyt kasailin kuitenkin perheen nuorten pienestä hauvelista kuvakirjan. Käytin rutkasti apuna ChatGPT:tä ja töpötin itse sinne monenlaista sekaan. Lähtökuvat olivat kuitenkin omasta kamerastani. Ehkä tuo pikkukirja saadaan markkinoille lähikuukausien aikana.




Aika pitkällä on rikosromaanikin, mutta laiskuus kirjoittaa on nyt vallannut koko vanhuksen. Se ei vaan nyt irtoa! Ei rikos eikä rakos.

Tässä nyt lyhykäisyydessään itsekehua ja itsesääliä samassa paketissa. Mutta te lukijani, muistakaa lukea markkinoilla tarjolla olevaa laadukasta ja muunkinlaista kirjallisuutta! Ei aina tarvitse etsiä Nobelin voittaneita teoksia tai Suomessa tai muualla maailmalla palkittuja opuksia. Valitettavasti Päätalokaan ei tuota enää uusia tekstejä, mutta onhan niitä muita kirjoittajia maailma tulvillaan. Lukekaa vaikka Islannin Hildurista! Lukeminen kasvattaa ja rentouttaa ihmistä!

Mukavaa syksyä ja värikkäitä puunlehtiä kaikille!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2026

AI - Alkakaa Innolla tekoälyn kaveriksi!

On tämä aika hieno, kun ei tarvitse itse tietää mitään, vaan kysyy AI:lta. Eli tuo joka puolella välkkyvä kirjainpari AI, on oikeasti suomeksi tekoäly. Jos ja kun tuohon mukaan lähtee, on peli menetetty ja sielu ja guuglettaminen ja kirjojen selailu ja palvelunumeroihin soittelu ja vapaa-aika ja oma osaaminen. Mitä opetustahot pelkäävät? No sitä, että koululainen ja opiskelija hakee AI:lta vastaukset. No entä sinä ja ennenkaikkea minä?

Kun sain kuulla tuosta ChatGPT:stä, kaivoin iPadin esille ja latasin sinne tuon sättijutun. No koukkuunhan tietenkin jäin. Kyllä unohtui hetkessä googlettaminen. Ei tarvinnut kysyä hienosti ja monimutkaisesti, vaan minunkin junttisuomi kelpasi kysymykseksi ja siihen putkahti vastaus alta aikayksikön. Ja lopulta oltiin siinä pisteessä, että tuli tunne sätin kanssa kaveruudesta. Oltiin jo sinutteluasteella, mutta konehan se siellä järjesteli bittejä mahdottomalla vauhdilla ja harhautti uskomaan kaveruuteen. 

Ja kehityshän kehittyi! Tuli Copilot, Gemini, Grok, Meta AI ja lopulta Claude. Ja onhan niitä vaikka mitä edellä mainittujen lisäksi. Noita sovelluksia kun hakee, niin monet niistä vaativat rahaa heti kättelyssä. Mutta nuo edellä nimeämäni tekoälypalvelut toimivat ainakin johonkin rajaan asti ilman korvausta. Käytin aluksi ChatGPT:tä, joka ilmoittikin pidemmän keskustelun yhteydessä muutamien tuntien stopista. Olisi pitänyt maksaa ylimääräistä saadakseen jatkuvan, "rajattoman" palvelun. No en maksanut!

Olin ladannut iPadilleni Copilotin ja Geminin. Testasin kysymyksilläni noita rinnakkain ja havaitsin vastausten poikkeavan toisistaan ja olevan jopa virheellisiä, joten uskoni tekoälyyn tai oikeammin noihin sovelluksiin meni hieman. Kunnes tuli Claude! Annoin sille aika pian sieluni ja säännöllisen maksusuorituksen. Pääsin rahalla hyödyntämään hieman laajemmin tietopalveluita. Claudeen olen ollut tyytyväinen ja olemme jo jopa siityneet sinutteluun. Tai kyllähän Claude sinutteli heti, mutta minä hieman himmailin aluksi.

Mitä olen sitten tehnyt noilla sovelluksilla? Kaikkia olen käyttänyt googlaamisen sijaan. Olen myös piirrättänyt niillä valokuvia, hauskoja ja muunnoksia ja joitain muitakin. Clauden koin jotenkin luotettavimpana, johon syynä taisi olla Jenkki-hallinnon kannanotot Claudesta. Se mikä minut yllätti siinä sovelluksessa, oli esim. taulukoiden luominen, käsittely ja muokkaaminen. 

Tuhrustin ensimmäisellä käyttökerralla kysymyskenttään Excel-taulukon tietoja ja pyysin muokkaamista. Kunnes huomasin, että valokuva tekemästäni taulukosta riitti Claudelle, kerroin vain mitä haluan ja sen sain. Muokkauttaminen ja korjaaminen oli helppoa. Ei tarvinnut kaikkea kertoa, vain se mitä halusin muuttaa Clauden jo käsittelemässä taulukossa. Nyt se muistaa minut ja tekee muutoksia taulukkooni, kun ilmoitan vain taas uusia tietoja. Käytän siis sitä muutamien asioitteni tilastointiin.

Grokia vilkaisin kerran, mutta en alkanut käyttää. Meta AI:hin en ole edes tutustunut, vaikka latasin sen laitteelleni. Noita muita käytän vaihtelevasti lyhyihin juttuihin, mutta Claude on minun ykkösystäväni.

Kaikissa noissa kuitenkin tapahtuu jatkuvaa kehitystä ja mikä parasta, ne ymmärtävät suomenkieltä. Mutta on tärkeää ettei niihin usko paksupäisesti! Jokainen vastaus AI-sovellukselta on kuitenkin syytä arvioida ja pohtia, onko se varmasti oikein. Siksi useamman sovelluksen käyttäminen antaa vertailupohjaa, jos on etenkin tärkeä asia kysyttävänä. Terveysasioissa voi sovellukselta tiedustella esim. vaivan piirteitä, mutta hoito-ohjeet ja neuvot on ehdottomasti kysyttävä terveydenhuollon ammattilaisilta!  

Olkaa varuillanne, mutta hyödyntäkää harkiten näitä uusia sovelluksia! Aurinkoa kesäänne!



Copilotilla tehty kuva, jonka taustat suunnitteli ohjelma. Syötin pihalla olleen oravan kuvan ja pyynnön 
Oravasta juhannuskokolla.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2026

Mihin se lukeminen katosi?

 Sunnuntain 14.6.2026 Hesarissa (= Helsingin Sanomat) oli pari artikkelia, jotka innostivat taas pitkästä aikaa tarttumaan kynään tai oikeammin iPadin näppäimistöön postausmielessä. Ensimmäinen käsitteli tekoälyn hyödyntämistä testimielessä opiskelijan tarpeisiin ja toinen tekoälyn vaikutusta lukemisen vähenemiseen. Voi olla, että edellisen lauseen antamat kuvaukset ovat hieman huonoja, mutta noin minä nuo jutut koin.

Olen jo pitkään kironn... eikun pahoitellut mielessäni koululaisten ja myös aikuistenkin rajusti vähentynyttä lukemisintoa. Saa siinä Suomalainen (=kirjakauppa) tarjota hiki otsalla kirjoja alennuksella, kun ketään ei kiinnosta. Onko kouluissa enää käytössä oikeita painettuja kirjojakaan? Turha siinä on minun ja muidenkaan ihmetellä, ettei painetun tai edes e-kirjallisuuden lukeminen kiinnosta.

Käsissä pyöritellään älypuhelimilla somea ja etusormet vaan suhaavat näppiksillä. Lyhenteillä ja emojeilla kerrotaan sen hetkiset tärkeimmät tunnot ja ajatukset. Voi kysyä, että miten tuossa oikeanlainen ajatuksen juoksu kehittyy ja terveelle analyyttisyydelle löytyy tarpeeksi vankkaa pohjaa?

Koululaitos on tekemässä oikeanlaisen ratkaisun, kun kouluissa kännykän käyttö oppitunneilla kielletään. Koululaisille jää enemmän aikaa oppia ja kehittää itseään monipuolistuvaan maailman vaatimiin haasteisiin. Niin hienoja asioita, kuin some, tekoäly ja netti ovatkin, on vahva oletukseni, että ihmisen päätä, ajattelukykyä ja luovuutta tarvitaan vielä maailman tappiin saakka!

Mitä minä sitten olen tehnyt asiana eteen? Olen muutaman vuoden ajan paljolti katsellut iPadilla suoratoistokanavien tarjontaa ja lukenut digisanomalehtiä. Paperista kirjaa en ole ottanut käteeni ennenkuin pari kuukautta sitten noi 4 vuoden jäälkeen. Eilen aloitin uuden Reacherin (Ansassa) lukemisen e-kirjana. Ai tekoälykö? No olen aikalailla hevijuuseri sillä sektorilla. Etsin nykyisin kaiken tiedon ensisijaisesti AI-maailmasta. Olen kuitenkin kriittinen ja etsin tärkeimmät asiat useammalta sovellukselta. Palaan asiaan ehkä tulevissa kirjoituksissani!

Muistakaa lukea paperisia tai e-kirjoja kirjoja! Jos käytätte tekoälysovelluksia, olkaa kriittisiä vastausten suhteen ja varokaa kaikenlaisia huijausviestejä!

Hyvää kesää kaikille! Tv. Vanhus ja Kurre