Masentuneet kirjoitusvälineet ja sää

Kyllä on taas aikoihin eletty! Tai eletty ja eletty! Mitä elämää se oikein on, kun kaikki toimet keskittyvät akselille sänky-nojatuoli-wc-kahvinkeitin-jääkaappi? Ja kun syömisen osuus on suuri, niin sekin keskittyy paljolti tuotteisiin puuro, kahvi, voileipä, kahvi, leipä, leipä ja mustikkamehu. Missäkö on oikea ruoka? En viitsi mainita, kun se ei ole mikään nautintoaine vaan välttämätön pakko. Onhan se herkullista, mutta ei pärjää voileivälle. Tosimies elää ja kasvattaa vyötäröään leivällä. 

Noissa em. puuhissa ei juuri inspiraatiot ja tarinat kehity, saati siirry paperille. Kotitalouden kynät ja kirjoituslaitteet ovat siirtyneet horrostilaan käyttäjän tuijottaessa televisiota tai selatessaan some-uutisia iPadilta. Lyijy miettii, miten sitä pääsisi paperin pintaan naarmuiksi, joita kirjoitukseksi kutsutaan ja näppäimet miettivät painallusten puuttumista. Home ja pöly peittävät luomisen välineiden pinnan.

Kynäilijän henkilökohtainen ulkoilman tarkkailukin tapahtuu pääasiallisesti tiedotusvälineiden kautta. Olo on vähän kuin entisessä itänaapurissa, kun kansa nautti etuuksista edusmiestensä kautta. Nyt ovat nousseet arvoon arvaamattomaan Anniina, Pekka, Anne, Liisa, Joonas, Kerttu ja Mette sekä muut. Ilman heitä ei tietäisi, millä kelillä meitä tänään siunataan?

 

Pihan tilanteeseen täytyykin todeta maailman muuttuneen melkoisesti. Ennen satoi lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Nykyisin tuokin sanonta on saanut uusia ulottuvuuksia, kun nyt sataa vesi niin erilaisissa olomuodoissa, kuten vetenä, räntänä, jäähileinä, lumena ja rakeina. Pihat, kadut, kujat ja tiet ovat saaneet kiiltävän jääpeitteen, joka vaanii jokaista kulkijaa.

 

Jos hento ja herkkä vanhus sattuisi nyt astumaan ulko-ovesta pihalle, olisi suuri riski kastua, liukastua tai lumettua. Mutta onneksi talonmiesten ja huoltoyhtiöiden työtaakkaa keventämään on tilattu Saharasta hiekkaa. Se on leijaillut jääpinnoille eri puolilla eteläistä Suomea torjumaan liukkautta. Pelkästään tieto tuosta saattaa houkutella vanhustakin kokeilemaan pihan liukkautta. Ja olisihan sitä tehtävääkin, kuten mennä kopistelemaan auton pinnalta sentin jääkerrosta, jonka säänhaltija on huomaavaisesti asentanut herkkää maalipintaa suojaamaan.

 

Mutta nyt en jouda enempää, kun pitää kiirehtiä katsomaan kuudetta kertaa tv-uusintoja. Kun muistikin alkaa jo vähän tökkiä, niin on hienoa tarkistaa ohjelma aina vaan uudelleen. Sen voi onneksi tehdä illalla, puolenyön aikaan, aamuyöstä ja heti aamulla herättyään. Sitten voi vielä paikkailla iltapäivän ja alkuillan uusinnoilla. On se hienoa, että tv ottaa huomioon kertauksilla huonomuistiset vanhuksetkin. Tietää tarkkaan, mitä Puoli seiskassa tapahtui eilen tai miten Tökä vastaili Super-Jahdissa. Tietää ainakin hetken, mutta muistiin ne eivät enää jää!

Jos menette pihalle, olkaa varovaisia, sillä siellä on todella liukasta! Jaksaakaa, voikaa hyvin ja pysykää terveinä!

 

Kevät on tulossa, valo jo pilkistää!

 

Joko se alkoi - vuosi 2020+1?

 Kyllä vaihtuikin nopeasti taas vuosi! Jotenkin olisin odottanut, että välissä olisi suotu muutama päivä aikaa valmistautua rankan vuoden jälkeen aivan uuteen. Olisi saanut tehdä yhteenvedon koetusta, vähän pureskella sitä ja laatia suunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Tuo edellinen vuosi oli sen verran rankka, että siihen olisi tarvinnut herkkä vanhuskin pienen paussin. Mutta ei mennyt vuodenvaihto tietenkään toiveen mukaisesti. No mennään nyt sitten heti vauhdilla alusta alkaen!

Vuoden eka päivä meni täällä Helsingissä normaalissa synkässä, ruskeassa kelissä. Tuuleskeli melkoisesti ja kun lämpö oli nollan kieppeillä, se puri luihin ja ytimiin. Mitähän tuokin sanonta oikein tarkoittaa, sillä minua ainakin paleli päivälenkillä aivan hit... eikun mahdottomasti.

 Vuoden toisenä päivänä verhottiinkin yllättäen koko maa valkoiseen huntuun. On muuten hieno ilmaisu tuokin. Vähän kuin maa olisi mennyt naimisiin hunnussa, mutta eihän se niin ollut. Sitä vaan sateli lunta koko päivän ja maalasi kaiken valkoiseksi. Alkuun tuli semmoisia pieniä höytyviä ja illalla saatiinkin sitten oikeaa lunta, semmoista kuin lapsuudessa oli aina taivas tulvillaan ja lapaset jäässä. 

No hienoltahan kaikki nyt näyttää - lumipeitteessä. Vähän käy mielessä, että yritetäänkö meiltä pimittää jotain? En ole kuitenkaan tällaista vastaan!

 Mutta mahtaako tuolla keinolla nyt tulla parempi vuosi kuin vanhasta? Tuntuu kuin ikävät asiat peitettäisiin lakanan alle. Toisaalta sitten se vasta meillä hankalaa on, jos tuleekin huonompi vuosi. Siis älyttömän hankalaa! Ei voi tulla niin huono, koska ei ole enää huonompaa olemassa. On se vaan yritettävä uskoa, että parempi tästä tulee!

Toiveikkaana paremmasta tulevaisuudesta vetäisin pipon päähän ja kintaat käsiini. Lähdin nauttimaan huntupeitosta ja luonnon puhtaudesta. Suuntasin kohti Seurasaarta. Meiltä kotoa on sinne näppärä kävelymatka useamman eri reitin kautta. Nyt valitsin rantoja seuraavan polun. Moni muukin oli lähtenyt kuntoilemaan melkoiseen lumisateeseen. 

Merivesi lainehti vapaana ja ainoastaan Seurasaaren lammissa oli jää tai ehkä sohjopeite. Saaren vanhat rakennukset ja luonto oli todella kauniina uuden lumen alla. Oli suorastaan huojentavaa ja rentouttavaa nauttia hienosta ympäristöstä päättyneen vuoden synkkyyden jälkeen. 

Nyt vaan kerätään voimia ja lähdetään toivorikkaina odottamaan alkaneen vuoden haasteita! Hyvä tästä tulee ja rokotuksetkin saadaan vielä. Noudatetaan ohjeita terveyden säilyttämiseksi ja nautitaan säännöllisestä kuntoilusta!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Mitä? Onko talvi tulossa?

Missä ihmeessä se piileksi viimeiset pari kuukautta ja runsaasti viikkoja? Maaliskuu on mennyt talvitavaroita varastoon kantaessa ja entäs nyt sitten?

Ei tunnu auttavan vaikka katsoisi säätiedotusta miltä kanavalta hyvänsä, talvea povaavat kaikki. Jos ei Pekka Pouta olisi telonut itseään, niin uskon, että Pekka lupaisi näille ajoille jo lämpimiä kevätkelejä. Muut sääihmiset yrittävät harhauttaa meitä auringonpaisteella, mutta jos menet ulos, niin pian on parta kuurassa ja pää turrana kylmästä.

Tänä aamuna säätieteilijä kertoi Turussa jo satavan lunta monen viikon jälkeen. Ja saderintama on tulossa meillepäin. En tykkää tuommoisesta! Luulin aina, että Turusta tulee vaan hyviä tyyppejä, kuten missejä, Tamara Lund, Ismo Kallio, Wäino Aaltonen, Mikael Agricola (hyvä tyyppi, kun keksi suomenkielen), Risto Isomäki (tosi hyviä tieteiskirjoja), Ruben Oskar Auervaara, Leena Kaskela, Pete Poskiparta, Tabe Slioor, Riku Niemi, Rafu Ramstedt, Kakka-hätä 77, Eero Väre, Katariina Jagellonica, Kaarina Maununtytär, Heikki Salmela, Eila Peisalo, Jussi Jurkka ja Esko Valtaoja. Onhan niitä vielä pari muutakin, mutta en viitsi luetella kuin nuo edellä olevat 5 merkittävintä. Jethro Rostedtia en viitsi mainita, kun se aina höheltää joka paikassa.

Lunta on kuulemma tulossa tännepäin. Nyt on selkä vääränä alettava taas kantamaan talvikamppeita takaisin tupaan ja siirrettävä keväthepenet piiloon. Oli ne ennen hienoja aikoja, kun ei tarvinnut ottaa talvivaatteita esille enää keväällä muulloin kuin vappuna. Silloin tuli taatusti lunta. Nyt ei taida tulla lunta eikä vappua!

Kävin hetki sitten pihalla haistelemassa tuulia ja heti meinasi jäätyä, sanonko mitkä? En sano, no sanon sittenkin - korvat! Piti hakea äkkiä pipo päähän ja vetää se syvälle korvien yli ja toppatakin huppu vielä päälle. Onko tuommoinen enää laitaa? Aurinko paistaa helottaa kuin juhannuksen jälkeen konsanaan ja sitten kun menet sitä tunnustelemaan, onkin tarjolla pelkkää kylmyyttä. Tunnelma on täsmälleen sama kuin meikäläisellä nuorena kotikylän nuorisoseurantalolla tansseissa. Jäätävää oli!

Muistakaa laittaa kunnon varusteet, jos menette viranomaisten suosittelemalle kävelylenkille! Ja pitääkää etäisyyttä muihin, ja jos kunto antaa periksi, niin tehkääkin kunnon patikkaretki! Silloin jaksaa taas katsoa telkkaria.

Paistaa siellä, mutta petollista on kylmän kanssa!

Tuleeko se kesä vai eikö?

On se vaan niin pirskattia, ettei tästä taaskaan tule oikein mitään!

Oltiin pääsiäisen maanantaista reilut puolitoista viikkoa mökkeilemässä. Kaikki oli niin keväistä että! Perheen nuoremmat voimat olivat askaroineet pääsiäisen aikana mökin kesäteloille siivoten pihoja ja lämmitellen paikkoja. Mikäpä se oli vanhusten saapua valmiille.

Alku sujuikin aivan mainiosti valmiilla mökillä nuorten poistuttua työpuuhiinsa kotikonnulle. Levittelimme ja sulattelimme viimeiset, katolta seinustalle valahtaneet jäiset lumipenkat, haravoimme pihat, putsasimme räystäät ja polttelimme talven jälkeiset roskat. Katiskaakin uitettiin järvessä muutamia päiviä jään poistuttua järvestä jonnekin talvisäilöönsä. Iso hauki ja pari melkoista lahnaa kävivät tutustumassa katiskan sisätiloihin. Kyllä kypsä kalanliha on paistettuna mainiota ravintoa kypsälle ihmiselle.

Mutta onko se laitaa, että melkoikäinen kroppa näyttää kulumisen merkkinsä erityisesti pienen puuhailun jälkeen? Ei ole laitaa! Se kolotus, särky, kipu, köhä, tukkoisuus ja mitä niitä onkaan, eivät edistäneet alkavan kesän nautintoja. Jalkoja ja selkää särki, pakotti ja jomotti. Siihen ei voinut kuin tehdä yhden päätöksen, lähteä etsimään uutta nousua kesään kotikonnuilta.

Siihen soppaan iski vielä säänhaltijakin omat sormensa lumena ja vankat lisäperusteensa lähdölle. Siispä reput peräkonttiin ja matkaan kohti kotia. Matkalla vahvistui entisestään, että olimme yrittäneet kesän aloitusta liian aikaisin. Puolimatkaan asti keliolosuhteet painottivat kesän vielä viipyilevän kuin vanhentuneen punaviinin maun. Kotonakin mittarin näyttäessä +5 C saattoi vain todeta ratkaisun olleen oikea. Kerrostalon kollektiivisessa lämmössä kesän odottelu sujunee paremmin kuin kylmää hohkaavan Saimaan kupeella.

Nyt sitten odotellaan kesän uutta nousua Stadin loppukeväässä. En tiedä vielä mistä ihmeestä se kesän siemen lopulta löytyy? Vai löytyykö tänä vuonna ollenkaan?

Järven kattaa lumisateen harmaus

Tuossa vielä eilen haravoitiin lehtiä ja kaiveltiin puskia

Talven pakomatkan merkit mopon kupeessa