perjantai 31. tammikuuta 2020

Musiikki - elämän eliksiiri

Räväytin reippaan otsikon tähän postaukseen, vaikka itselläni se eliksiirin nauttiminen jääkin melko vähäiseksi. Mutta on siinä isolle osalle ihmisiä jotain totuuden tynkääkin. Yksi tykkää kuunnella, yksi soittaa, yksi tanssii, mutta kaikilla ainakin jalka naputtaa lattiaan rytmikkään musiikin soidessa.

Hehkutin tuossa muinoin parikin kertaa aikovani opetella soittamaan ukulelea. Nyt se on sitten arpa heitetty! Kurssi alkoi viime maanantaina. Mennessäni kerroin opettajalle osaavani soittaa yhden soinnun. Ensi tuntien jälkeen sitten osasin jo toisenkin. Nyt olisi vaan keksittävä, miten siitä ensimmäisestä voi siirtyä toiseen sointuun. Ne eivät näet vanhan sormet taivu aivan hevin siirtyilemään kepeästi kielten välillä. Ja solmuunkin meinaavat mennä.

Kurssilla, jota vetää ukulele-guru Jarmo Julkunen, on 6 oppilasta, joista tunnistin itseni ylivoimaisesti vanhimmaksi. Lisäksi olen joukon ainoa mies ja musiikillisesti noviisi. Kanssaoppilaat ovat kaikki olleet aiemminkin kosketuksissa musiikkiin. Tunnin kuluessa puhuttiin kokemuksista ja minäkin läväytin siihen oman historiani musiikin parissa. Kurssikaverini häkeltyivät hetkeksi. Edellisistä soittokokemuksistani oli nimittäin kulunut noin 55 vuotta. Häkellyin itsekin vuosien nopeaa kulumista. Haluan kuitenkin painottaa, että kroppani on vähintäänkin ikäisensä, mutta pääni pyörii teinipojan sfääreissä.

No soittamisesta siis! Miksi valitsin ukulelen? No, kun siinä on vain 4 kieltä. Kuvittelin, että se tekisi asiasta helpompaa. Historiani 55 vuoden takaa käsitti vain 3 venttiiliä. Soitin nimittäin nuoruudessani muutaman vuoden trumpettia. Tuohon aikaan Herb Albert ja Tijuana Brass oli kova sana, puhumattakaan Louis Amstrongista ja muutamasta muusta maailman huipputrumpetistista. Minäkin olin aikonut tavoitella lajin taituruutta. Motivaationi johtava avain oli kuitenkin silloin nuo 3 venttiiliä, joista arvelin selviytyväni helpohkosti. Ja jotenkinhan se toki onnistuikin, mutta ei niin hyvin, että soittamisesta olisi tullut minulle ammatti tai edes aktiiviharrastus.

Nyt kuvittelin taas voimieni tunnossa pystyväni omaksumaan yhden elementin lisää eli 4-kielisen soittimen. Taisin haukata kuitenkin yhden kielen liikaa. Jo ensimmäisen tunnin perusteella ja opettajan taidokkaan soittonäytteen perusteella huomasin olevani ikävällä vedenjakajalla, jatkaako vai lopettaako? Lisäksi opettajan tarkasteltua soitintani, hän heitti ilmaan isohkon epäilyksen siemenen. Kun kiristää kieltä, saattaa soittimen kaula vääntyä. Mitäkö tuo tarkoittaa? Se tarkoittaa, että investointini 30 Euron arvoiseen soittimeen ei ollutkaan riittävä. Opettaja lupasi tuoda ensi viikon tunneille näytille muutamia kunnon soittimia.

Ensi viikolla olen siis totuuden edessä! Jatkanko soittamista, joka tarkoittaa lisäinvestointia uuteen soittimeen. Lopetanko ja unohdan koko homman, enkä puhu tästä asiasta enää koskaan? Uskonko itseeni vai olenko luovuttaja nössö? Ette osaa kuvitella, kuinka minua houkuttelee olla nössö. Kyllä nössökin voi olla kova jätkä ja tehdä vaikka mitä. Nössö voi olla esimerkiksi aika taitava tv:n katsoja sohvalla maaten. Ja vaikka mitä muuta!

Siis ensi viikolla veri punnitaan ja tulee ratkaisujen aika! Pitäkää peukkuja puolestani! Itselläni on sormien kanssa hieman hankalaa, sillä kaikkia sormiani koskee ikävästi harjoittelun jäljiltä.

Näillä se soittotaito pitäisi löytää 

tiistai 21. tammikuuta 2020

Unelmointitilaisuus, Matkamessut

Nyt ne ovat ohi ja matkaunelmointi vaan jatkuu edelleen kiihkeänä. Messuilta jäi tukku unelmia mielelle painoksi, iso kassillinen esitteitä, eksoottisia tuoksuja viipyilemään nenään, hampaankoloon savonlinnalaisen lörtsyn lihahippusia ja vaikka mitä muuta ikävän ja ahdistuksen aihetta.

Matkamessujen pääkohteena oli Viro, jolla olikin iso osasto keskeisellä paikalla päähallia. Osastoilla sai todella hyvän kuvan Viron suunnattomasta elämystarjonnasta matkailijoille. Mutta ei messutarjonta siihen päättynyt, vaan tupa oli täynnä myös kotimaata ja ulkomaata.

Varsinaisia eksoottisia tunnelmia ei esiintynyt muutamien aiempien messujen tapaan. Ainakaan itse en sattunut näkemään mitään tanssiesityksiä tai muitakaan erikoisia maaesittelyitä. Mutta paljon oli värikkäitä, hienoja osastoja, joilla kaikui maailman kielet suloisena sekamelskana.

Taiteilija Raija Oras maalasi Punkaharjun osastolla hienoa taulua ja Saimi Nousiainen oli organisoinut osastolle musiikkiesityksen.

Kyllä heräsi taas polttava kaipuu reissaamaan! Kauas tai lähelle, kotimaahan tai ulkomaille, laivalla tai lentäen, autolla tai junalla. Vaihtoehtoja on messut ja netti tulvillaan. Kokeile ja käy googlaamassa joitain matkakohteita, niin saat hetken kuluttua sähköpostiisi ja käyttämillesi nettisivuille mainontaa matkakohteista.

Mutta matkailun makuja on monenlaisia, osa vihreämpiä ja osa niitä paljon parjattuja saastuttavia. Jokaisella on kuitenkin edelleen mahdollisuus ratkaista ja valita matkakohteensa omatuntonsa, halujensa ja kykyjensä mukaan. Tarjolla on kallista ja edullista, helppoa ja haasteellista, valmiiksi purtua ja seikkailullista.

Ei kun valitsemaan omat retket! Ei noista messuista pysty antamaan raporttia, sillä olivat ne sen verran laajat. Tarjolla oli matkoja, ruokaa, matkailuautoja, asuntovaunuja, luentoja ja esitelmiä. Laitan seuraavaksi messuilta muutamia sekalaisia kuvia, joista voitte parhaanne mukaan yrittää aistia matkailun houkutuksia.

Matkustaminen on mukavaa, avartavaa ja virkistävää! Sen voi tehdä netin, esitteiden tai tv:n matkaohjelmien sekä oikeasti matkustamalla! Ja eikun reissaamaan jollain em. tavoista!

Käykää myös tutustumassa huippubloggaja Sanna Walleniuksen hienoihin matkajuttuihin osoitteessa walleni.us!













Lähetin kuvaajan messupäivänä Lontooseen kuvaamaan Tower Bridgen


maanantai 13. tammikuuta 2020

Tulevaisuuteen uskoa luovat pari juttua

Sattuipa hieno tuuri! Monen synkän päivän jälkeen paistaa taas aurinko. Stadilaisen loskan, vesisateen ja aavistuksen plussan puolella olevan nollakelin kanssa meinaa välillä usko loppua. Lisäksi kaikkialla puhutaan, kirjoitetaan sekä näytetään ympäristön ja ilmaston tuhoa vahvistavia uutisia. Siis, olisiko enää syytä uskoa valoon ja aurinkoon? Taitaapa kuitenkin olla!

Luin viime vuonna, kylläkin hieman hätäisesti kahlaten, edesmenneen, ruotsalaisen lääkärin Hans Roslingin kirjan Faktojen maailma. Kirjassa Rosling selittää tilastojen kertomaa kansantajuisella kielellä. Kirja on saavuttanut suunnatonta mainetta maailmalla ja saanut lukijansa pohtimaan maailmaa uusin silmin.

Olemme jatkuvasti negatiivisten uutisvirtojen tuiskeessa. Ja koska uutisten sisältö ohjaa ajatteluamme, muodostuu meille vähitellen usko maailman tiestä aina vaan pahempaan suuntaan. Tulevaisuudenkuvamme rakentuu siis melko ankeaksi. Ajattelemme myös, että kyllä ennen oli kaikki paremmin ja toisella tavalla.

Roslingin seikkaperäiset tilastot kuvaavat maailman kuitenkin menevän positiivisempaan suuntaan. Kehitys todellakin kehittyy ja asiat paranevat. Meillä tahtoo unohtua uudistusten vaikutus toimiimme ja kaiken kaikkiaan koko elämäämme. Vaikka ennen oli toisin, ovat nykyiset toimintatavat, tekninen kehitys ja uudenlainen ajattelu, tehneet elämästämme runsaampaa, helpompaa ja terveellisempää. En ryhdy tässä kertomaan Faktojen maailman kertomia tosiasioita, vaan suosittelen teokseen tutustumista. Väitän sen yllättävän teidät!

Roslingin kirjan lisäksi on meille suomalaisille suotu myös kotimaalähtöinen positiivinen asia, professori Esko Valtaoja. Hän on selittänyt meille tähtitaivaan ilmiöiden ohella jokapäiväistä elämäämme sivuavia asioita, tiedettä ja teorioita poikkeuksellisen kansantajuisella tavalla. Professori Valtaojan esitysten positiivisuus ja ajatusmaailmaa avartava tyyli, saa suhtautumaan asioihin uudella, tulevaisuuden uskoa parantavalla tavalla.

Tiedotusvälineiden suoltama tieto pakkaa tukahduttamaan positiivisuuden. Uutisista ei juuri iloa pysty ammentamaan. Ranskalaisen sarjakuvan Asterixin kyläpäällikön tavoin oppii pelkäämään, että taivas putoaa niskaan. Onneksi Hans Roslingin kirja ja Esko Valtaojan positiiviset esitykset luovat uskoa tulevaan.


keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Seniorin päivää

Olen seniori! Onko kivaa? No eipä juuri oikein ole! Aikoinaan sitä oli kateellinen senioreille eli entisajan vanhuksille, kun heillä oli paljon vapaata ja sai tehdä melkein mitä vaan, mutta miten on nyt? Ei ole juurikaan aihetta kateuteen!

Jokainen aamu, jokainen päivä, jokainen ilta ja usein myös jokainen yö on erilainen kuin ennen. Milloin särkee sieltä, milloin tuolta ja milloin ahdistaa muuten vaan. Hauskuus seniorina olosta alkaa vähitellen kadota. Kun yrität pitää kuntoa yllä, on sekin jo melkoista tuskaa. Äheltäminen kunnon etsinnässä tuottaa lähes aina tuskaa, kipua ja painetta. Pitäisikö siis yrittää enemmän vai tehdä säännöllisemmin, että vaikeudet tasaantuisivat? Mutta poistuisivatko ne sittenkään? On siinä se hauskuus kuitenkin, että voi arvailla, mihinkä koskee tänään.

Onneksi nykyisin on enemmän aikaa kuin työelämässä ollessa! Vai onko se onni? Mitä sillä ajalla tekisi? Lukisinko? Mutta kun ei jaksa oikein keskittyä. Katselisinko telkkaria? Samat ohjelmat siellä pyörivät kuitenkin, ja ei siihenkään jaksa keskittyä. Toki jos katselisi pikakelauksella muutaman elokuvan tallennetuista. Se antaisi kyllä hetkeksi puuhaa. Lähtisinkö lenkille? Sekin on kuin verta kaivaisi nenästään, sillä kipuja tulee ja sitten väsyttää vielä enemmän. Kirjoittaisiko jotain? Ei oikein jaksa, kun ajatus ei taaskaan kulje. Menisikö sohvalle makoilemaan? Sekään ei oikein houkuttele, kun selkä tulee kuitenkin kipeäksi. Kävisikö terveyskeskuksessa? Ei sinnekään lääkärin puheille pääse kuin vasta 3 viikon kuluttua sairaanhoitajan kuulustelun jälkeen. Eihän silloin enää muista edes mikä oli vaivana.

Nytpä minä keksin! Taidan lähteä ulos. Ai niin, eihän se taida onnistua, kun siellä sataa taas kerran vettä. Jospa tekisi niin kuin useimpina päivinä, katson ensin 5 minuuttia telkkaria, luen 10 minuuttia kirjaa, aloitan kirjoittamista 2 minuuttia, katselen ikkunasta sadetta 5 minuuttia, keitän kahvit ja juon sitä 20 minuuttia. Tuolla ohjelmallahan pääsee eteenpäin jo melkein tunnin, kun ottaa huomioon välitekemiset, kuten telkkarin avaamisen, kirjan etsimisen, keittimen panostamisen ja ikkunan luo siirtymisen.

Masentaako? Ja höpö, höpö! Eihän tuo mitään masennusta ole, vaan liian paljon erilaisia vaihtoehtoja tarjolla. Enemmän taitaa olla kysymyksessä valinnan vaikeus. Ja kivutko muka? Mitä niistä? Eihän ne nyt mitään tavatonta ja uutta ole, etenkään, jos ne eivät rajoita liikaa tekemistä. Ja kroppahan vaan notkeutuu, jos laitaa sille liikettä.

Taidanpa tempaista, joka on tässä iässä aika räväkkä ilmaisu, ulkovaatteet päälle ja hakeutua liikunnan pariin eli kävelylle. Sillä liikunnasta on seniorille uskomaton hyöty, toki on se sitä muunkin ikäisille. Kunto kehittyy ja, jos ei vaikka satu enää kehittymään, se säilyy kuitenkin pidempään. Siitä hommasta palkinto eli hyöty jaetaan ajan mittaan. Uskokaa vaan, se kyllä kannattaa!

Nyt jokainen ulos liikkumaan kelistä huolimatta!

PS. Minustahan alkaakin muodostua melkoinen liikunnan puolesta puhuja, sanoisinko jopa liikuntalähettiläs. Jopas, jopas!

Ulkoiluvarusteita Stadin keliin

lauantai 4. tammikuuta 2020

Kuntoilusta asiaa

Joko hermostutte? Nimittäin aion taas kertoa muutamia kuntoiluasioita. Ne, jotka tuntevat minut ulkonäöltä, hymähtävät tässä kohtaa. En nimittäin ole muodoiltani varsinaisesti mikään kuntoilun mannekiini tai esikuva. Ja muotojahan minulta löytyy!

Muotoni ovat pääosin runsaita, pyöreitä ja lyhyitä. Mutta haluan tässä painottaa, että anatomisesti olen samanlainen kuin muutkin ihmiset. Tai olin ainakin nuorena maailmalle lähtiessäni. Matkan varrella olen joutunut luopumaan joistain osistani ja elimistäni eri sairaaloiden leikkaussaleissa, mutta enimmälti olen voinut säilyttää perustoimintakykyni. No tämä näin esipuheena seuraavalle.

Kuljettuani vuosien saatossa enemmän tai vähemmän etsimässä kadonnutta kuntoani, olen huomannut sen jäljellä olevankin hiipuvan hiljakseen. Koska edustan senioriluokkaa kotimaisen mittapuun mukaan, olen havainnut kuntoriehumisen olevan entistä "vaarallisempaa" ja tietenkin myös raskaampaa. Se on tuonut esiin muutamia kuntoiluun ja muuhunkin tekemiseen liittyviä vakavia kysymyksiä:

- kestävätkö jalat, kädet, keskivartalo ja pää eli siis minä kokonaisuutena ja osiltani
- ovatko lihakseni edelleen yhtä joustavat ja notkeat kuin kymmeniä vuosia sitten
- miten mahtavat verisuonet päässä ja kropassa kestää ylenmääräisen ponnistelun
- ehtivätkö paikat palautua riittävästi ennen seuraavaa suorituskertaa?

Nuo edelliset kattavat ne asiat, joita jokaiset kuntoilua harrastavan seniorin on syytä pohtia omissa suorituksissaan. Erityisesti, jos työelämä tai harrastukset työikäisenä eivät sisältäneet säännöllistä fyysistä rasitusta, on paikallaan tehdä senioriharjoittelunsa asiantuntijoiden (esim. fysioterapeutti, kunto-ohjaaja, valmentaja, personal trainer, lääkäri) opastuksella. Samat varoituksen sanat koskevat toki kaikkea raskaampaa tekemistä kotona tai mökillä.

Kerronpa vielä omasta kokemuksestani, kun aloitin kuntosaliharrastuksen eläkkeelle jäätyäni. Pullakahvilla pitkiä työpäiviä ja kevyehköä työtä tehneenä kuvittelin, että salilla isot painot ja laajat liikkeet ovat ne elämää ylläpitävät ja kroppaa kehittävät kuntoilutoimet. Eivät olleet, ei kehittynty kunto! Paikat tulivat kipeiksi, mutta onnekseni vältyin vakavilta vaurioilta. Tai enhän minä tiedä, ovatko polvi-, selkä- ja lantiokivut noiden seurausta? Tulihan sitä mökilläkin riehuttua puunrunkojen ja kivenmurikoiden kanssa.

Sen olen kuitenkin oppinut omista ja eri puolilla tapaamieni ihmisten kokemuksista, että entistä varovaisempi on syytä olla, tekee sitten mitä tahansa! Liikeratojen on oltava pienemmät kuin ennen ja painoja on hillittävä, punteissa ja kropassa! Juoksemaan ei kannata sännätä yltiöpäisesti, jos ei ole juoksua harrastanut ja etenkin, jos kropassa on ylipainoa.

Seniorin kuntoilu on, muutamia ikänsä kuntoilleita lukuunottamatta, enemmän kunnon ylläpitämistä kuin valmentautumista kisoihin, kylän, piirikunnan tai valtakunnan! Eli, jos ei ole pohjaa, ei ole syytä riehua vaan mennä maltilla! Ja tarvittaessa on syytä hakea ammattilaisten opastusta. Käveleminen ja kelien salliessa pyöräily ovat hyviä lajeja, jos ei saleille innostu lähtemään.

Sii iloa kuntoiluun ja liikuntaan! Ei saa jäädä nojatuoliin löhöämään eikä sohvalle makaamaan! (Taitaa kuulostaa hurjalta ja röyhkeältä, kun latelen tuommoisia, mutta tarkoitin nuo ensisijaisesti itselleni! Anteeksi!) Varovasti, varovasti sitten!

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä mieleltänne ja kunnoltanne!



Nordic Health-kuntosalilla laitteet seuraavat suorituksen rajoja ja nopeutta

torstai 2. tammikuuta 2020

Sukset tai tossut ulos suihkaiskaa!

Nyt ne on ohi - velttoilun ja löysäilyn päivät, kinkulla mässääminen sekä sohvalla makaaminen! On aika ryhdistäytyä ja korjata se, mitä korjattavissa on. Ei ole ihmiselle hyväksi heittäytyä kerralla vetämättömäksi ja mässäilijäksi!

Tuossa mennä hujahti melkein pari viikkoa edellä mainitsemissani "harrastuksissa" ja se ei tee kenellekään hyvää. Erityisesti seniorin on syytä pitää kunnostaan huolta kaiken aikaa ja alati.

Omalla kohdallani on melkein sanottava, että tuo peruslaiskuus vie helposti vallan ja jää tavaksi. Jos ei nosta takapuoltaan tuolista/sohvalta ja lähde liikkeelle, niin jää helposti paikalleen loppuiäkseen, joka onkin sitten em. syystä odotettua lyhyempi. Mutta minäpä kunnostauduin uudenvuodenpäivänä. Ensin ponkaisin palkupyörällä kuntosalille jo aamupäivällä, kylläkin edellisvuoden vastaavaa päivää 2 tuntia myöhemmin (sitä se ikä ja laiskistuminen teettää). Iltapäivällä nousin taas uudelleen pyörän selkään ja ajoin Triplaan ostamaan leipää. Nytpä ostinkin kauraleivän sijaan ruisleipää, kun luin jostain sen olevan meikävanhukselle terveellisempää. Saa nähdä? Mutta liikuttu on niin, että paikat ovat kipeinä ja taas laiskottaa.

Mutta eipä voisi olla kelit paremmat, ainakaan pääkaupunkiseudulla! Muualla maassa onkin ollut hieman vaihtelevampaa, mutta ainakin paikoin on päässyt sukseilemaan eli hiihtelemään. Ja ulkonahan voi liikkua kävellen, oli keli mikää hyvänsä! Itse tykkäsin nuorena lenkkeillä Limingan lakeuksilla erityisesti, kun keli oli todella huono. Mitä pahempi puhuri, lumisade ja/tai vesisade, niin olin raitilla menossa. Taisin olla jo silloin hieman päästäni vialla. Mutta tuolloin(kin) oli mukava olla hieman höntti ja reipas!

Kyllä nyt suosittelen teille kaikille liikuntaa ulkona! Pukekaa keliin sopivat varusteet ylle ja ponkaiskaa ulos nauttimaan suomalaisesta talvikelistä! On se vaan hienoa, kun kelejä piisaa!
Talvinen Katajnokan ranta Helsingissä