Tullakko vai eikö tullakko - kevät/kesä

Laitoin varulta otsikkoon "tulla" sanat kahdella koolla, kun se tuntui hieman painokkaammalta. Virallinen versio olisi toki "tullako". Mutta eihän ullakkokaan ole ullako! Vai onko?

Jo vain on hauras vanhus ihmeissään näitten kelien kanssa! Se paistaa, ei paista, lämmittää, ei lämmitä, tuulee, ei tuule, paisteessa kuumaa, varjossa kylmää. Valitse nyt sitten noista ja varustaudu sen mukaan! Kyllä pitäisi säätieteilijöiden tehdä ennusteensa varttitunnin tarkkuudella, ei riitä päivätaso näissä nykyisissä muutoksissa.

On siinä vaatekaappi lujilla, kun seniori yrittää löytää itselleen sopivaa varustetta ylle eli päälle. Päätä joutuu raapimaan miettiessään, ottaako talvihousut vai kesähousut? Onneksi vuosien saatossa vaihtoehdot kaapissa ovat vähentyneet, joten niitä ei ole kovin monta. Mutta välihousuja ja pitkiä kalsareita en jätä ennen juhannusta! On se joku roti oltava pukeutumisessakin! Ei ole taattua edes vapun hellekeli, niin monta kertaa, kun on räntäsateessa ihmiset Ullanlinnan nurmikoilla kuohujuomaa lipitelleet. Eihän se tietenkään sisäisesti lämmittävässä tinassa niin haittaa, vaikka ulkoisesti olisikin viileämpää.

Sitten pukeutumiseen hieman lisää kierrettä antaa takin valinta. Kun on tarve seuraavien asioiden huomioimiselle: lämmölle, kylmälle, kostealle, märälle, hengittävälle, suojaavalle ja muodikkaalle. Kolmesta takista on helppo valita. Ne ovat paksu toppatakki, ohut toppatakki ja tuulitakki. Valitset minkä tahansa on seuraus sama, hiki valuu kelistä riippumatta. Pakkasella ehkä vähemmän, jos valitset tuulitakin. Onneksi tässä iässä ei enää muodikkuuteen törmää kuin satunnaisissa tv-ohjelmissa.

Näinä päivinä on myös pohdittava tarkkaan päähineen valintaa. On taas kolme vaihtoehtoa, karvalakki (ostin Motonetistä edullisesti 5 vuotta sitten), pipo (kutistunut pesussa) ja lippalakki (menettänyt perusvärinsä). Hiki niissä kaikissa tulee! Tosin karvalakin vein jo kellarikomeroon, jotta sokeritoukat tarkenevat kesän kellariviileydessä.

Onneksi Amerikan maanviljelijä keksi farkut ja nykyaika poisti pukeutumisen muotoseikat. Nyt on meikävanhuskin muodikas ikivanhoissa farkuissa, ei ole tarvis edes konserttiin pukeutua sen "kovemmin". Oltiin nimittäin kotihengettären kanssa kuulemassa Konsta Hietasta ja Maria Lundia Finlandia-talolla viikko sitten. Huomasin etten poikennut muiden tyylistä farkuissani ja villatakissani. Kyllä ne vaan niin kauniisti lauloivat, että vieläkin sydäntä lämmittää ja korvissa kaikaa!

En anna enemmälti ohjeita muille pukeutumiseen liittyen paitsi, että pukeutua kannattaa! Se ahava kevättuuli puraisee ikävästi paljasta ihoa ja saattaapa siihen olla poliisillakin sanottavansa julkisilla paikoilla.

Aurinkoista kevään odotusta kaikille!

Eppu onneksi tarkenee säässä kuin säässä

Muistoja matkoilta

Ihmisen kuuluu näköjään muistella menneitä, kun mittariin napsahtelee rutkasti vuosia. Niinpä päätin kirjata tänne muutaman erikoisemman tapauksen retkiltäni. Voi olla, että olen kertonut ne jo aiemminkin, mutta vanhenemisteeman mukaisesti asioita kuuluukin toistaa. Tai ei kuulu, mutta ne vaan toistuvat, uudelleen ja uudelleen. Aktiivityövuodet menivät lomien osalta työnsyrjässä, mutta lopulta terveystilanteen pakottamana tuli aikaa rästilomille.

Hedelmiä ostamassa Kreikassa

Olimme 2004 ajelemassa Kreikan Peloponnesoksen niemimaalla rannikolta vuoristomaisemiin tutustumaan, kun havaitsimme keskellä isojen appelsiinilehtojen aluetta tienreunassa kaksi vanhempaa miestä kauppaamassa appelsiineja. Heillä oli vierellään isohko kasa muovikasseihin kerättyjä hedelmiä. Taatusti tuoreitten hedelmien himossa pysähdyimme kyselemään hintoja. Koska meitä oli neljä henkilöä matkalla, totesimme muutaman appelsiinin riittävän. Koska meillä ei ollut yhteistä kieltä appelsiinimiesten kanssa, aloitimme käsillä puhumisen. 

Näytin neljää sormea ja toinen miehistä näytti kahta sormea. Kumpikaan meistä ei ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti. Otin lompakosta pienen setelin ja tarjosin sitä. Mies otti setelin ja ojensi minulle kaksi täpötäyttä appelsiinikassia. Arvioisin siinä olleen liki kymmenen kiloa hedelmiä. Pyöritin päätäni ja annoin toisen kassin takaisin, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä takaisin. Koska havaitsin, ettei synny ratkaisua, kiersin kassit mukanani auton toiselle puolelle ja istuin kuskinpukille, ojensin toisen kassin matkaseuralleni, laskin toisen kassin auton viereen tielle ja lähdin ajamaan paikalta suhteellisen vauhdikkaasti. Näin peruutuspeilistä, että miehet olivat huomanneet tekoseni ja huitoivat peräämme. Ajoin eteenpäin. Olivat muuten himskatin maukkaita appelsiineja, mutta liika olisi ollut liikaa!

Banaanikaupoilla Tahitilla

Olimme 2007 kiertoajelubussilla kiertämässä rantaa myötäilevää tietä helteisen kuumalla Tahitin saarella. Bussin ilmastointilaitteessa oli ainoastaan täysillä- ja kiinni-asennot. Toisella asennolla porukkaa paleli ja toisella joka paikka hikosi. Niinpä pyysimme bussinkuljettajalta taukoa. Hän pysäytti pienen huoltoaseman eteen. Pihalla oli hedelmiä telineessä, josta taitoin meille tertusta pari banaania. Menin niiden kanssa sisälle maksamaan. Kassa oli ihmeissään, otti kuitenkin pienen maksun, mutta sitten viittasi minut mukaansa ulos. Siellä hän otti ison banaanitertun telineestä ja nosti sen syliini. Jos olette nähnyt kokonaisia banaaniterttuja, tiedätte, että siinä on aika monta banaania. 

Eipä siinä minun auttanut muu kuin nousta bussiin terttu sylissäni. Sen jälkeen jaoin banaanit koko täydelle bussilastille matkailijoita. Koska meiltä puuttui yhteinen kieli useimpien kanssa, niin he varmaan pitivät minua jonain todellisena hyväntekijänä ja poikkeuksellisen reiluna miehenä. Tuskin monikaan tiesi minun tehneen taas kieltä ja tapoja osaamattomana sähläostoksia. Mutta hyviä olivat banaanitkin.

Autoilua Ródoksella

Olimme vuosikymmeniä sitten viettämässä sukulaisemme syntymäpäiviä Ródoksella. Kelit olivat suorastaan mahdottoman kuumat. Koska olimme muutamassa päivässä sahanneet jo kaupungin nähtävyydet, päätimme lähteä tutustumaan Lindoksen valkoiseen kylään. Mutta hieno oli paikka joka tapauksessa. 

Menomatka sujui mainiosti hienoja maisemia ihaillessa. Perillä Lindoksessa istuimme rantahiekalla, joka oli polttavan kuuma, astelimme kohti mäellä sijaitsevia hienona hohtavia valkoisia rakennuksia. Jouduimme kuitenkin palaamaan polttavan kuumuuden takia etsimään varjoa, juomavettä ja jäätelöä viilentääksemme oloamme. 

Päätimme palata Ródoksen hotelliimme ilmastointilaitteiden hönkimään viileyteen. Matka meni hienosti, auton ikkunat oli pakko pitää auki ja välillä ajella luu (=kyynärpää) ulkona viileyttä etsien. Auto oli tietenkin se vuokraamon halvin ja pienin, jossa ei tietenkään vielä ollut ilmastointilaitetta. Matkalla saavutettu nautinto selvisi vasta hotellilla, kun käsivarttani alkoi kihelmöidä. Käsivarsi hohti syvän punaisena ja suorastaan huusi viilentäviä aineita. Vesi auttoi hetken, kunnes oli etsiydyttävä lähimmän apoteekin voidehyllylle. Jo olin harmistunut, kipeä, tuskissani ja oppinut jotain aurinkomaasta!

Se on vaan matkailu kun avartaa ja tuottaa välillä tuskaakin. Mutta, jos pystytte ja jaksatte, niin reppu selkään ja sutena reissuun! Vaikka reissussa rähjääntyy, niin on se välillä mukavaakin!

Täältä pääsee ulkomaille! PS. Kysyvät kyllä lippuja

Onko kesää näkyvissä?

Kyllä en taas tykkää oikein mistään! Kun ei se mene niinkuin kuuluisi! Nimittäin nuo kelit.

Jos katson ikkunasta, näen auringon, ryntään eteiseen, puen takin päälle ja kiirehdin juoksujalkaa ulos, niin rapulla odottaa kylmä puhuri ja pilveen karannut aurinko. Onko tuo nyt laitaa kun petetään viatonta ihmistä kauniilla ikkunanäkymällä?

Pekka Poutakin lupaa aamun televisiossa vaikka mitä kelejä. Joka toinen kerta paistaa ja joka toinen sataa. Lämpöä on luvassa milloin -5 C ja milloin +5 C tai -10 C ja +7 C. Valitse sitten niistä vaikka tiedät, että aina palelee! Ei seniori-ihminen kestä tuommoista vatkaamista. Elämän pitäisi olla tasaista ja lämmintä!

Luulisi edes Sini-hauvan kamera selässään protestoivan isäntänsä Pekan ennustuksia ja vaativan kunnon kelejä. Ei Sinikään aina koiranilmoja siedä! Ja pitäisihän meteorologilla olla mahdollisuus vaikuttaa keleihin, kun on tiettävästi suorat yhteydet tuonne ilmojen säätäjiin! Ja Pekka kun on vielä Savonlinnan miehiä, niin senkin perusteella olettaisi lupailevan enemmän kesäkelejä! Kun Savonlinna on sentään Suomen paras kesäkaupunki!

Kesälippalakki, lyhyet kalsongit, shortsit ja t-paita odottavat minua jo eteisen tuolilla. Joten ryhtiä sinne sääosastolle! Täällä ollaan valmiina ja odotellaan kovasti kesäkelejä!

Kyllä se tuonne paistaa, mutta ei meidän rapulle!

Onko nyt kevät vai mikä nyt on?

Jo vain olen muistanut valitella noita kosteita kelejä! Eikö muka ole ollut aihetta? Välillä on tuntunut kuin valtamerellinen vettä olisi eksynyt taivaalle ja sitten satanut eri muodoissaan takaisin alas. Ja aina pääasiassa siinä märemmässä muodossaan! En ole tykännyt koko hommasta! Olen muutenkin enemmän semmoinen kuiva ihminen!

Kun ulkoilla on kuitenkin pitänyt (lääkintähuollon vahva suositus!) enemmän tai vähemmän, on kodin kohta tärkeimmiksi varusteiksi muodostuneet Oskarin oksa ja lämpöpatteri. Oksalla riippuu alvariinsa kuivatuksessa oleviä tekstiilejä ja alla lepää vesilammikko. Ja lämpöpatterin päällä on vähintään yhdet kengät kuivumassa vuorollaan ja patterin kupeessa näkyy vesivanan jäljet.

Eli koeteltu ihmistä kyllä on! Yhtenä päivänä on satanut vettä, kahtena räntää ja taas yhtenä lunta. Sitten on jo parin viimeksi kuluneen viikon aikana vilauttanut kiusaksi aurinkoa. Sitä on ollut tarjolla kuitenkin niin vähän eli nirkosesti, että kun saat ulkovaatteet päälle ja kiiruhdat ulko-ovelle, on aurinko kadonnut ja taas sataa jotakin.

Hämeenlinnan väylää Nurmijärven kohdalla

Mutta eilen aamulla aurinko erehtyikin paistamaan pidemmän tovin! Ja eikun taipaleelle! Ponkaisimme kotihengettären kanssa "mopedin" selkään ja suuntasimme keulan rohkeasti päiväretkelle kohti Valkeakoskea. Kyllä olikin Stadin asukki ihmeissään maisemista! Maiseman väri poikkesikin oleellisesti totutusta loskanharmaa-vielä harmaampi-sävystä! Heräsi kysymys miten voi olla jokin sini-valko-värikin olemassa ulkona?

Jo hiveli taivaan valo matkamme kulkua! Oikein piti välillä siristellä silmiä. Oli kuin autuus, ihanuus ja elämä olisivat palanneet Suomeen!

Käy vain mielessä, että olisikohan uskaliasta kuvitella kevään jo saapuneen? Vai onko tämä unta ja pelkkää harhaa?

PS. Nyt kun taas matkakuume nostaa päätään auringon pilkistellessä, voisin suositella vilkaisemaan blogiani viime syksyn reissusta    http://vanhusreissussa.blogspot.fi/ . Siellä löytyy 34 blogikirjoitusta Kiinan reissusta.
Enjoy, kuten belgialaiset niin osuvasti toteavat!

Sääksmäen silta auringon hyväilemänä

Vanajavesi auringon loisteessa

Lisää Vanajavettä illan jo hämärtyessä