Minä kirjoitan vai kirjoitanko minä?

Ollapa oikea kirjoittaja tekstin luomisen taidoilla ja runsailla ideoilla! No mutta kun en oikein ole! 

Taisin tehdä blogiini postauksen tästä jo joskus aikaisemmin, mutta nyt on taas eletty vuosia ja asia muhii edelleen. Läheiseni kysyi minun tekemisiäni tekoälyltä ja sai vastaukseksi ammatit KIRJAILIJA ja VALOKUVAAJA. No jo ylpistyin silloin oitis! 

Ettäkö minä valokuvaaja muutamilla pokkarilla napatuilla kuvilla Flickr-palvelussa? Toki on paikallaan mainita, että kaksi kuvaani sai huomiota maailmalla, sillä Sacher-hotellin kuvan halusi lainata Wienin kaupunki nettisivuilleen. Toisen kuvan Ateenan olympiatulesta halusi olympialaisten organisaatio omiin tiedotteisiinsa. Nyt varmaan tarkkaavainen lukijani olettaa minun hyötyneen taloudellisesti mainituista otoksista, mutta ei! Suurin hyöty oli hetki näytellä polleaa valokuvaajaa, kun tunsin olevani suuri asioiden ikuistaja noilla vahinko-otoksilla. Tuo tunne ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään. Aika sai unohtamaan tuon kaiken.

Jätin tuon kirjailija-maininnan tähän vasta toiseksi, koska se on jotenkin paremmassa muistissa. Kerrottakoon, että olen saanut sohellettua julkisuuteen kaksi kirjaa. Toinen on ollut sekä paperikirjana että e-kirjana, toinen vain paperisena. Aikaa meni tuohon ensimmäiseen useita vuosia. Itse piti kustantaa ja jaella. E-kirja elänee omaa elämäänsä netissä. Mutta olihan niissä tusaaminen - voi herttileili sentään! Kirjat ovat olleet joidenkin kirjastojen listoillakin lainattavina, jos eivät ole nykyisin jo homehtuneet hyllyyn. Nimet kirjoille ovat olleet No jopas sattui! - Hupinovelleja ja No jopas sattui Korvatunturilla.

Kaivelin tuossa yksi päivä läppärini sisältöä ja huomasin minulla olevan kesken 2008 aloittamani rikosromaani. Kasassa näytti olevan vajaa puolensataa sivua sekalaisia kohtauksia, mutta juoni vaatisi vielä melkoisesti hiomista. Pitäisi jatkaa, jos vain jaksaisi!

Kesken on myös muutaman vuoden työ oman elämän tapahtumien kirjoittamista. Aloitin senkin tapahtumat tai pikemminkin henkilöiden listaamisen 1600-luvulta. Hyvin meni - alkuun, kunnes iski tämä nykyinen 100 vuoden sääntö henkilötietojen julkisuudesta. Homma tökkäsi isoisäni muuttoihin, jotka eivät selvinneet mitenkään. On hienoa, että esi-isät 1600-1900-luvuille löytyvät helposti, mutta siitä eteenpäin ei ollenkaan. Eikä ole enää keneltä kysyä noista tuoreimmista! Tein saman virheen kuin moni muukin, etten kysellyt aikoinaan vanhemmiltani ja isovanhemmiltani heidän sukujensa historiasta. Mutta ei tuokaan ole ongelma vaan se, että itselläni alkavat unohtua jo omankin elämän aikana tapahtuneet asiat.

Kirjoittaisiko vai ei? Nyt on Netflix, Disney+ ja Amazon Prime, niin ja tietenkin normi televisio kymmenettä kertaa tapahtuvine uusintoineen. Nuo kaikki vievät kyvyn tuottaa omaa historiaa tai omia tarinoita. Noita kaikkia on katseltava ja siihen se seniorin arki sitten kuluukin!

Mutta vielä minä joskus - ehkä! Alettaisko nyt odottamaan nyt kesää! Aurinkoa kaikille!

Novelli osa 6 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Komennon kaikuessa vielä makuukamarin hikeä ja intohimoa tihkuvassa ilmassa, nosti sisään tullut kersantti evp. saappaansa lattiasta ylös ja polkaisi matalalla sängyllä olevan nuohoojan selkään nauliten tämän paikalleen. Nuohoojan alla makaava nuohottava ähkäisi äkillisen painonlisäyksen seurauksena. Hän ei kuitenkaan voinut välttää myös lisäpainon aiheuttaman nautinnon värähdystä, sävähdystä, joka kävi läpi kropan. Nuohottavan nautinnon huokaus peittyi kuitenkin nuohoojan kivun älähdykseen.

-          Nyt nuohosit viimeisen kerran tässä talossa! Saatanan häntäheikki! karjaisi kersantti evp. ja tempaisi sängyn vieressä olevan ikkunan kukkalaudalta maljakosta kauniin tekokukkakimpun.

Kimpussa oli kaksi ruusua ja kolme päivänkakkaraa. Kaikki silkkikukkia, jotka maallikon silmissä näyttivät hyvinkin aidoilta. Onerva-rouva oli ostanut kukat viime syksynä kaupungissa käydessään Anttilassa ostamassa uudet tummanharmaat stringit. Ne ja kukat olivat olleet yllättävän edulliset. Muistaakseen hän oli maksanut kaikista yhteensä 15 euroa. Kotiin tultuaan hän oli asetellut kukat kirkonkylän S-Marketista ostamaansa 2 euron maljakkoon. Koska kukkavarret olivat liian pitkät, oli hän taittanut ne kaksinkerroin. Se oli ollut helppo tehtävä koska varsi oli ohutta ja taipuisaa rautalankaa, joka oli päältä muovitettu vihreällä massalla.

Kukkien varret löysivät tiensä syvälle nuohooja Matias Nilssonin anukseen. Nilsson kimposi tikkana pystyyn. Edes painava saapas ei pystynyt estämään tuota ponkaisua. Selässä tuntuva saappaan aiheuttama tuska väistyi nopeasti takapuolessa tykyttävän kivun tieltä. Nuohooja kokosi vaatteensa kainaloon ja hoippuessaan talon ulkoeteistä kohti yritti toisella kädellään haroa kukkia takapuolestaan. Toimenpiteelle ei kuitenkaan taitettujen varsien takia ollut suotu menestymisen edellytyksiä. Hän sai kiskaistua paidan päälleen. Housut ja muut asusteet hän sulloi porraspielessä odottavan Mercurinsa takatuupparilla olevaan nuohoojan kalupakkiin.

Nuohooja Matias Nilsson aloitti tuskaisen matkansa kohti apua taluttaen pyöräänsä. Tuskien yltyessä hän joutui kuitenkin matkaansa vauhdittaakseen nousemaan pian pyöränsä päälle. Matkan kohteena oli hieman yli kilometrin päässä toisella puolella keskustaa sijaitseva terveyskeskus. Alavartalostaan alaston Nilsson polki seisaaltaan ja tuskissaan Mercuriaan kukkapuska takapuolessa heiluen ja kulkuset tankoon napsuen.

-          On näemmä nuohooja Nilsson saanut joltain kukkia! kuului humalaisen äänellä lausuttu toteamus Keno Pubin ikkunapöydästä. Onkohan sillä joku merkkipäivä?

SE OLI SEN PITUINEN SE JA KUKKASET PERÄSSÄ! 

Ps. Laitan mukaan vielä aihetta (tulisijojen nuohousta) koskevasta asetuksesta otteen

Sisäasiainministeriön asetus

nuohouksesta

2 §

Määrävälein nuohottavat tulisijat ja hormit

Käytössä oleva kiinteällä polttoaineella,

useammilla polttoaineilla tai raskasöljyllä

toimiva tulisija hormeineen on nuohottava

vuoden välein. Suuluukuttoman tulisija (avotakka)

tulipesää ei nuohota, ellei siitä

erikseen sovita.

Yksinomaan kevytöljykäyttöinen tulisija

hormeineen on nuohottava vuoden välein.

Tämän momentin mukainen määräväli ei

koske keskuslämmityskattilan tulipesää ja

tulipintoja.

Omaan yksityiseen käyttöön pääasiassa

tarkoitetun vapaa-ajan asunnon ja sen saunan

tulisijat ja hormit on nuohottava kolmen

vuoden välein. Muuhun kuin omaan yksityi-

seen käyttöön tarkoitetun, säännöllisessä

käytössä olevan vapaa-ajan asunnon ja sen

saunan tulisijat ja hormit on nuohottava vuo-

den välein. 

Nuohottu 23.8.2016

Novelli osa 5 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Kakkukahvin äärellä tapahtunut paljastus ei pitkään pysynyt kahden naisen salaisuutena vaan se lähti kierrokselle kulovalkean tavoin kylän naisten keskuuteen. Pubissa päiviään ja iltojaan viettävien miesten sumuisiin aivoihin ei naisten yllättäen virinnyt kiinnostus kotien tulisijojen kunnosta yltänyt. Ainoastaan kylän pitkäaikainen vanhempi nuohooja Kytäjä hieman ihmetteli, että kylän naiset alkoivat soitella nuohousajoista ennen sääntömääräisiä nuohouspäiviä. Lisäksi ihmetystä herätti se, että kaikki toivoivat uuden nuohoojan saapuvan hoitamaan työn mahdollisimman pikaisesti. Kytäjälle sopi erittäin hyvin että Nilsson hoiti nuo hommat. Eläkepäivät lähestyivät Kytäjää vääjäämättömästi ja katolta putoamisen riski kasvoi samalla suorastaan eksponentiaalisesti. Niinpä hän jäi mieluusti hoitelemaan olemattomia paperitöitä ja täyttelemään ristikoita paloasemalla sijaitsevaan pieneen nuohoojien toimistoon samalla kun Nilsson suhasi Mercurillaan kylillä kalupakki takatuupparilla kolisten.

Ikävin Nilssonin ammatissaan kokema takaisku tapahtui eräänä loppukevään tai jo paremminkin alkukesän kauniina iltapäivänä. Hän oli nuohoamassa kersantti evp. Vepsäläisen vaimon Onervan rööriä kun itse kersantti evp. palasi yllättäen matkaltaan veljensä Eetun luota. Nuohooja oli hoitanut talon tulisijojen nuohoukset nopeasti, sillä vierailu oli talossa jo kolmas vuoden sisällä. Tuskinpa ison talon tulisijoissa kaikissa oli edes tulta keritty pitää edellisen nuohouksen jälkeen tuon kuluneen vuoden aikana. Miestään merkittävästi nuorempi Onerva-rouva oli vaatimalla vaatinut nuohousta kolmen-neljän kuukauden välein. Tuo ei ollut mitenkään herättänyt puolison erityistä huomiota. Olihan viallisten tulisijojen vaarallisuudesta jatkuvasti toitotettu mediassa. Ja hyvähän se oli, että joku huolehti kodin turvallisuudesta. Ja kersantti evp:n mielestä säännöllisyys oli asioiden hoidon perusta kaikessa toiminnassa. Hän oli itse mielestään antanut oman osansa turvallisuusasioille palvellessaan puolustusvoimissa nuorukaisesta eläkeikään saakka. Näin oli kersantti evp. Vepsäläinen itsekseen jo pitkään tuuminut.

Mutta nyt oli paha tilanne! Ovi kävi! Se ei kuitenkaan kantautunut makuukamarissa nuohoavan Matias Nilssonin korviin eikä myöskään nuohouksen kohteen utuiseen tietoisuuteen. Vasta makuuhuoneen oven avautumista seurannut narahdus antoi aavistaa jonkun tunkeutuneen haittaamaan ammattimiehen työsuoritusta. Onerva-rouvan mielessä välähti kuva eteisen komeron toiseksi ylimmällä hyllyllä olevasta aseöljypullosta, jolla hänen oli pitänyt jo pari viikkoa aiemmin öljytä makuuhuoneenkin oven saranat. Olisi tuolloin pitänyt jättää mieluummin eteisen saranat öljyämättä. Olisi ehkä saanut hieman etumatkaa. Mutta nyt oli myöhäistä enää miettiä öljyasioita.

-          Tilanne seis! karjaisi kersantti evp. Kaarlo Vepsäläinen tehokkaimmalla komentoäänellään.

Tuo ääni oli aikoinaan saanut monen alokkaan pistäytymään päivän päätteeksi varusvarastolla vaihtamassa ryvettyneet kalsarinsa puhtaisiin. Varusvääpeli ihmetteli jatkuvasti, että mikä Vepsäläisen joukkuetta oikein vaivasi kun vahinko sattui ainoastaan tuolle yksikölle. Mutta kun uusi varuskunnan komentaja oli edellyttänyt, että miehille annetaan puhtaat vaatteet aina näiden halutessa, niin annettavahan se oli. Eikä siihen ollut rättivääpelillä sanomista. ”Hykieniaa, hykieniaa”, oli komentaja jatkuvasti hokenut. Toteltava oli niin kipeää kuin se koskikin vääpelin, varusvastaavan, syvälle sydänjuuriin ja sieluun pesiytyneisiin säästäväisyyden periaatteisiin.

jatkuu ...

Novelli osa 4 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Neljäs putoamiskerta oli tapahtunut heti Matiaksen aloitettua uransa nuohoojana. Siis kerta oli tavallaan tapahtuneista putoamisista ensimmäinen, mutta merkitykseltään isompaa paneutumista vaativa, joten se kerrottakoon viimeisenä. Neiti Irmeli Leppäsen omakotitalon seinään kiinnitetyt tikkaat olivat irronneet ja kaatuneet. Kertarusauksella irronneet tikkaat olivat lähteneet vauhdilla kaatumaan seinästä ulospäin nuohooja mukanaan. Nuohooja Nilsson oli pitänyt tiukasti kiinni tikkaiden yläpäästä ja odottanut matkan päätä. Se oli ollut neiti Leppäsen huolella vaalima ja monta kertaa palkittu ruusupuska. Oikeastaan tuo tapahtuma oli ollut alku nuohooja Matias Nilssonin menestyksekkäälle ja erityisesti paikkakunnan naisten arvostamalle uralle. Neiti Maire Leppänen oli nähnyt keittiönsä ikkunasta tapahtuman ja ensimmäiseksi huolestunut ruusupuskansa tilasta nuohoojan koeteltua sitä ilmeisen rankalla tavalla. Mutta huoli vaihtui hetkessä huoleksi korvausvelvollisuuksista kunnan virkamiehelle tapaturman aiheuttamisesta. Nimittäin tikkaiden seinäkiinnityksestä oli tullut palotarkastajalta huomautus jo edellisenä vuonna, mutta asia oli vaan jotenkin jäänyt hoitamatta.

Vastuunsa tuntevana ihmisenä neiti Leppänen oli sitten saatellut nuohoojan tupaan ja havainnut hetkessä ruusun mittavien piikkien tarttuneen haalarien läpi miehen ihoon ja aiheuttavan siellä yletöntä mutta tarpeetonta tuskaa. Toimeliaana naisena hän oli auttanut Nilssonia riisumaan haalarit yltään. Haalareiden myötä irtosi ihosta melkoinen osa piikeistä, mutta paljon niitä jäi jäljellekin. Koska piikkien poistaminen alusvaatteiden läpi olisi ollut ongelmallista, pyysi hän nuorta nuohoojaa riisumaan vaatteensa kokonaan ja käymään vatsalleen makuuhuoneeseen kauniisti virkatun päiväpeitteen päälle. Todettakoon tässä, että peite oli palkittu muutamaa vuotta aiemmin parhaana käsityönä virkattujen sänkyvaatteiden sarjassa paikallisten Marttojen näyttelyssä.

Neiti Leppänen oli päättänyt nyppiä pinseteillä jäljelle jääneet piikit ihosta pois. Nyppiminen sujui muuten loistavasti paitsi, että hänelle palautuivat mieleen hänen osaltaan jo vuosia aiemmin päättyneet nautinnot, joita ainoastaan mies voi naiselle tuottaa. Viimeisen piikin irrottua ja kivuista kärsivän,  sängyllä ähisevän miehen paljas iho alkoi vetää puoleensa neiti Leppästä. Punoitus poskipäillä alkoi lisääntyä muuttuen suhteellisesti ottaen hyvin pian vaaleasta sävystä syvän punaiseksi.

Hän ei voinut enää pidätellä itseään. Nuo värisevät lihakset saivat hänet kiihdyksiin. Noita lihaksia oli saatava suudella ja hivellä. Ja niin Maire Leppänen päästi himonsa valloilleen. Hän suuteli, hyväili ja kosketteli. Ja käänsi samoin naamastaan punaiseksi muuttuneen, niin punaiseksi kuin musta nuohooja voi, miehen selälleen. Suorastaan kampesi hänet vauhdilla selälleen. Nuohooja Nilssonilta ei tuossa vaiheessa enää lupaa kyselty. Hän yritti voimattomasti hieman vastustella vedoten meneillään olevaan virka-aikaan, mutta myöntyi lopulta pakosti virkatehtävistään oleellisesti poikkeavaan tehtävään. Neiti Leppänen jatkoi tutkimusmatkaansa, joka vei sekä tutkijan että tutkittavan vähitellen mukaansa. Juttu johti yhteen, sitten toiseen ja lopulta useaan kertaan toistuvaan tapahtumaan.

Ruusunpiikkien polte oli haihtunut ihosta jo aikaa sitten nuohooja Nilssonin nostaessa kalupakkinsa Mercurin takatuupparille ja heittäessä jalkansa uskollisen kulkuvälineensä tangon yli. Maire Leppänen oli jäänyt, eläen mielessään uudelleen hetki sitten päättyneitä tapahtumia, hivelemään nokisesta ihosta kärsinyttä pitsipeitettään.

Nuohooja Matias Nilsson soitteli läpi seuraavana aamuna edellispäivän onnettomuuden vuoksi käymättä jääneet asiakkaansa ja antoi näille uudet nuohousajat. Neiti Maire Leppänen varasi ajan Laineen Pesulasta virkatun päiväpeitteen värjäämistä varten. Hän oli päättänyt värjätä peitteen tummanharmaaksi. Pesulanomistaja ei nähnyt peitteen koneeseen laittamista, mutta havaitessaan valitun värisävyn hän tivasi selitystä muun muassa Marttojen palkintoraadin puheenjohtajan ominaisuudessa. Hän ei voinut käsittää kauniin puhtaan pellavanvärisen peitteen uutta värisävyä. Neiti Leppänen antoi ainoastaan ylimalkaisen selityksen uudesta mieliväristään ja hymyili samalla autereista hymyä poissaolevan oloisena.

Seuraavassa Marttojen ompeluseuran tapaamisessa sai juttu kauniin palkitun käsityön uudesta väristä naisjoukon kuhisemaan. Peite oli taidokkaan olemuksensa vuoksi saanut palkitsemisvaiheessa runsasta huomiota ja sen myötä aiheuttanut melko lailla kateuttakin. Paikalla oleva Maire Leppänen ei ollut moineenkaan naisten ihmettelystä. Selitystä tapahtuneelle hän ei kuitenkaan suostunut antamaan. Kahvipöydässä tiikerikakun palaa ottaessaan hän kuitenkin tuli supattaneeksi Liisa Laineelle, että syy oli nuohoojan. Kului vajaa viikko kun Liisa kutsui Mairen pesulaansa kahville. Tarjolla oli oikein mansikkatäytekakkua, jolle Liisa tiesi Mairen olevan perso.

Kahvittelun lomassa Liisa kertoi omat ja kylän naisten arviot peitteestä. Liisa itse oli saatuaan Martta-illassa tiedon nuohoojan osallisuudesta, rakennellut omia teorioitaan tapahtuneesta. Oli itsestään selvää, että tuon johtolangan perusteella nuohooja oli tehnyt jotain peitteelle. Mutta se, että itse peitteellä, paljastui lopulta mansikkakakun huvettua liki anhittomiin ja kolmannen kupin ollessa meneillään. Maire supatti punastellen kertomuksensa tapahtuneesta, joka oli saanut alkunsa seinästä irronneista tikapuista. Myös Liisa sai aiheen punastua kun kuuli tarkemmat yksityiskohdat nuohoojan täydellisestä varustuksesta.

jatkuu ...

Novelli osa 3 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ... 

Yhdellä kertaa oli laiska mökkiläinen jättänyt tekemättä lapetikkaat leveälappeiselle peltikatolleen ja aamukasteen kostuttama pelti oli saanut nuohoojamestarin jalan lipeämään. Olisikohan aamunraikas katto päättänyt testata nuohoojan mäkihyppytaidot ja vertailla Matti Nykäsen taitoihin. Mutta Nykäsen ponnistustekniikkaan ei nuohooja Nilsson ollut yltänyt. Ei kyllä räystään reunakaan vastannut juuri Jyväskylän hyppyrimäen nokkaa. Liuku oli ollut tyylipuhdas, mitä nyt peltiruuvit olivat kuorineet palkeenkieliä haalareihin. Ponnistusta ei ollut suorituksessa havaittu ja alastulo tapahtui perisuomalaisella tavalla. Tietenkin turvalleen!  Onneksi alla oli ollut paksu sammal ja putous ei ollut kuin hieman päälle parin metrin luokkaa räystäältä sammalikkoon. Tuosta oli selvitty, kun mamma Nilsson oli laulattanut Singeriään ja paikannut haalarit entistä ehompaan kuntoon. Täräyksen saaneeseen olkaan oli mamma hieronut hieman Mobilatia, ja niin siitäkin tuskasta oli selvitty.

Toinen kerta oli tapahtunut, kun hän oli nojannut nokisutia piippuun laskiessaan ylikypsäksi osoittautuneen savupiipun kupeeseen. Tuolloin oli piippu murentunut nojaajan rintakehän paineesta. Matka oli jatkunut tiilikasan kanssa räystään yli rakennuksen seinustalle parkeeratun traktorin korokelaidalliseen peräkärryyn. Putoamisen aiheuttamat vauriot eivät olleet Nilssonille suuren suuret, sillä peräkärry oli täynnä juuri kuivaamolta tuotua ohraa. Suurin vaiva nuohoojalle oli ollut päästä kaksi metriä syvästä viljakuormasta pinnalle ja kärryn laidan yli pihahiekalle. Tiilet olisivat voineet tuottaa harmia, mutta ne toimivat liu’ussa tiennäyttäjinä ja jäivät putoajajoukon alimmaiseksi. Tosin isäntä kirosi kuin Turjan lappalainen nähdessään hävityksen. Tulisija meni käyttökieltoon piipun hajottua ja ohrakuorma pilalle saastuttuaan tiilistä, noesta ja laastipölystä. Vahinko oli ollut tuntuva! No, onneksi vakuutukset olivat kunnossa ja hoitivat taloudelliset menetykset. Isännällä oli ollut kiire kylille ja jälkiselvittelyn oli saanut hoitaa talon emäntä, joka oli paneutunutkin selvittelyyn rinta riemusta pakahtuen. Tai totuuden nimissä molemmat rinnat pakahtuen!

Kolmas putoamiskerta oli suonut räystäskourujen valmistajalle runsaat kiitokset. Matias Nilsson oli kompastunut nelikerroksisen talon katolla oman hormisutinsa köyteen ja liukunut vauhdilla katonlapetta myöten räystästä kohti. Liukuessaan lapetta myöten kohti räystästä ja samalla katseltuaan pikakelauksella mielessään elämäntarinaansa liki työikäänsä saakka, oli Luoja painanut pause-näppäintä. Kerrostaloalueella muisteltiin, erityisesti ukkojen suussa, tilannetta kun nuohooja Nilsson oli riippunut haalarin persuksista Asematie 4:n räystäällä ja karjunut apua. Tuo näky oli ollut oivasti havaittavissa Keno Pubin ikkunasta. Ukot olivat innostuneet seuraamaan tapahtunutta samaan tapaan kuin seurasivat suurempia urheilukilpailuja baarin television ääressä, ikään kuin kisakatsomossa.

Apua ukot eivät olleet kuitenkaan tajunneet hälyttää vaan he olivat pistäneet välittömästi pystyyn veikkauksen kuinka monta minuuttia haalarin persus kestäisi räystäskourun kiinnikekoukussa. Onneksi pubinpitäjä Aune oli kuullut nuohoojan karjuman ahdingon ja soittanut palokunnan tikasauton hätiin.  Matias Nilsson oli lähettänyt ajatuksissaan lämpimät kiitokset Rannilan kestäville kourukoukuille ja Snickersin haalaritehtaan käyttämälle työhaalarin kankaalle. Pubin ukot olivat kironneet kun hyvä vedonlyönti oli mennyt hukkaan. Nimittäin kukaan ei ollut tajunnut panostaa nuohoojan selviytymiseen putoamatta.

Palopäällikkö Lotvonen oli pari vuotta tapahtuneesta erään korttipeli-illan aikana napattuaan neljä kaljaa palauttanut tuon tapahtuman Matias Nilssonin mieleen. Nilsson oli osallistunut keskusteluun noen mustuttamalla oikealla kädellään. Onneksi Lotvosen musta silmä parani entiselleen noin kolmessa viikossa. Kyläläisille selitykseksi Lotvonen oli tarjonnut sen, että letkujen kuivaustornissa paloasemalla oli sammutusletkunpää pudonnut silmäkulmaan. Nilssonin pelastamisesta palokunnan tikkailla ei oltu sen koommin kortti-iltoina puhuttu.

jatkuu ...