/>/> VANHUS STADISSA: Toinen ura urheilijoille senioreiden valmentajina

tiistai 18. joulukuuta 2018

Toinen ura urheilijoille senioreiden valmentajina

Heti alkuun haluan painottaa, että arvostan suunnattomasti urheilijoita, heidän jaksamistaan ja omistautumista lajilleen.

Helsingin katuja päivittäin tallaavana ehdottaisin uransa lopettaneille eri lajien urheilijoille muutamia uravaihtoehtoja. Seuraavassa esimerkkejä koskien seniorikansalaisten valmentamista päivittäiseen hengissäpysymiseen.

Pikajuoksijoita tarvittaisiin valmentamaan senioreita kadunylityksessä. Nykyisillä jalankulkijavalojen vaihtumisfrekvenssillä ei keppi- ja rollaattorikulkija ehdi kuin puoliväliin suojatietä ennenkuin punaiset jo välkkyvät. Valmennusta tarvittaisiin starttiherkkyydessä, vauhtiin kiihdyttämisessä sekä heittäytymisessä tavoitteena olevalle jalkakäytävälle. Näissä tilanteissa on kuitenkin varaslähdön torjuminen eräs perusasioista, koska varaslähdöllä näissä tilanteissa on ehdottoman lopulliset ja kohtalokkaat seuraukset.

Estejuoksijoiden ja hyppylajien urheilijoille olisi tarvetta katutöiden aiheuttamista esteistä selviytymiseen. Valmennuksen pääpaino olisi hyppyyn valmistautumisessa, ponnistukseen lähdössä ja alastulossa. Haasteena on tietenkin mukana olevien kulkuvälineiden, kuten kepin ja rollaattorin asento suorituksen kestäessä. Erilaiset puomit, kyltit sekä nauhat asettavat haasteensa ilmaantuessaan yllättäen kulkureitille. Lisäksi kivenmurikat, asfaltinkappaleet sekä hiekkakasat edellyttävät herkkää silmää sekä täydellistä lihaksiston hallintaa, jotta vältettäisiin matkan jatkuminen ambulanssikuljetuksella.

Miekkailijoiden, mailalajiurheilijoiden sekä nyrkkeilijöiden valmennustyö koskisi erityisesti ruuhkaliikkumista sekä itsepuolustustaitoja, joita seniorilta vaaditaan kaduilla liikkuessa. Selviytyminen etenkin keskustan ruuhkaliikenteessä vaatii kyynärpäitä, keppiä, rollaattorin hallintaa sekä silmää havaita päälle ryntäävien uhka sekä väistösuunnat. Erityisesti kepin käyttäminen itsepuolustukseen vaatii jatkuvaa hiomista. Nyrkkeilijöiden paras anti senioreille olisi käsien käytön ohella jaloillaan pysymisessä. Hento seniori saattaa helposti ympäristön paineessa tupsahtaa nenälleen asfaltille.

Amerikkalaisen jalkapallon pelaajien erityistaidoista löytyisi myös apua senioreille. Pelivälineen kuljettaminen vaatii samoja taitoja kuin käsilaukun ja kassien suojeleminen sieppaajilta. Kainalon ja käsivarren käyttö omaisuuden suojaamiseen on osaltaan tekniikkalaji. Ympäristön havainnointikyky, vastustajan toimien huomiointi ja tilanteen ennakointi väistöä varten, ovat äärimmäisen tarpeellisia taitoja. Pahimmassa tilanteessa heittäyminen sekä päällekarkaavan alta selviytyminen vaativat harjaannusta.

Myös aktiiviurheilijoiden valmennusryhmiin kuuluvat löytävät paikkansa seniorivalmennuksen parissa. Apuvälineiden valinta, kunnostus sekä käyttö kuuluvat ratkaiseviin asioihin. Mm. kepin keveys, mahdollinen kärjen muoto sekä hallinta ovat tärkeitä ominaisuuksia. Kepin monipuolinen käyttö puolustusaseena vaatii tiukkaa harjoittelua. Jalkineisiin liittyviin ominaisuuksiin parhaat opit löytyvät hiihtovalmentajilta sekä voidespesialisteilta. Tällä erää käytetään vaan niitä epäonnistuneiden kisojen oppeja, jolloin pito löytyi mutta luisto ei.

Eli senioreilla on myös muille annettavaa, enkä tarkoita tässä yhteydessä omaisuuden luovuttamista, vaan nimenomaan sen säilyttämistä sekä oman hengen ja olemassaolon turvaamista.

Eli Hill Street Bluesin poliisien sanoin "Be careful out there!"


Ylitä katu ripeästi! Sinua jo odotetaan! (Bangalore, Intia)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti