perjantai 27. marraskuuta 2015

Hymyä uudessa laboraattoriossa

Kyllä olikin Helsingin terveyshenkilöt rakentaneet hienon laboraattorion Meilahteen. Ja suunnitteluhenkilö ei ole tykännyt kukista eikä viihtyvyydestä ollenkaan. Oli kylmän tehokasta ilmettä tarjolla!

Paitsi pistelyhenkilöllä, jolla oli perin lämmintä ilmettä ja kaunista käytöstä. Oma Laakson lääkärihenkilöni, mukavan tehokas yksilö hänkin, oli sitä mieltä, että minun pitäisi käydä antamassa pieniin lasiputkiin verinestettä. Oli varmaan siitä puutetta laboraattoriossa ja saisivat siinä harjoitusta, kun syynäisivät miltä punanesteeni näyttäisi. Samalla tulisi uudet koneetkin kalibroiduiksi norminesteellä. Siitä kun saisi monenlaisiin kirjainyhdistelmiin numeroarvoja.

Minut vastaanotti piikkiensä kanssa mukava, ei suomalaista alkuperää oleva pistelyhenkilö. Mukavia ovat olleet aina alkukansalaisetkin, mutta tässä henkilössä oli pari naksausta ystävällisyyttä vielä enemmän. Kipukaan ei ollut niin kova kun jatkuvasti kysyttiin vointia ja kerrottiin, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja hymykään ei haitannut olemistani rei'ityspenkissä. Suorastaan tuntui käynti melkein mukavalta! Ja verikin virtasi ilolla!

No nyt menen sinne uudestaan. Ei sen vuoksi, että siellä olisi niin mukavaa, mutta tarvitsevat vielä jotain uutta hurmetta putkeen. Toivottavasti minua käsittelisi tänäänkin se parin lisänaksauksen henkilö! Ei nipistäisi niin pahasti!

Tehokkuuden pesän käyntiaukkoja.



tiistai 24. marraskuuta 2015

Miten sitä oloa parannetaan?

Kyllä olen hämmentynyt kun en oikein tiedä vastausta! Voiko ihmisellä olla hyvä olo jos on huono olo? Tai onko silloin huono olo jos on muuten hyvä olla? Mikä on oikeastaan hyvä olo ja huono olo? Siinäpä vasta pulma, toteaisi Seikspiere.

Jos ihmistä ahistaa, puhistaa ja muutenkin ähistää, niin ei se olo ole mitenkään mukava. Minusta se on huono olo silloin. Mitä sitä sitten pitäisi tehdä? No ylin terveyshenkilö eli se, jolla on stetsoniskooppi kaulassa, määrää lopettamaan tupakinpolton ja alkomahoolijuomien käytön. Sitten pitää lisäksi vetää pää punaisena ja tukka märkänä pitkin raitteja ja metsäpolkuja. Niin ja harrastaa! Mutta jos ei tykkää tupakasta eikä viinasta, mitä silloin lopetetaan? Ja jos tennarinpohjassa on reikä eikä huvita ostaa uusia? Ja jos harrastaa läppäriä tai iPadia?

Kyllä on vanhusihminen niin yksin pahan ja hyvänkin olonsa kanssa! Sitä vaan olisi oltava ja ähistävä. Mutta kun pitää aina mennä ja tulla ja olla ja tehdä! Mutta jos ei halua tai ei vaan viitsi? Ja miten lasketaan liikkuminen? Jos tulee hiki ns. hyötyliikunnasta eli oikeista hommista, niin parantaako se oloa vai onko ainoa hyväksyttävä liikkumakeino juosta pitkin risukoita? Voiko juosta muuten vaan tai vaikka kävellä, vai pitääkö olla aina sytkytysmittarit ja Sports-trackerit päällä? Lasketaanko semmoinen vasta oikeaksi liikunnaksi? Että kun sen voi mitata.

Mitä liikuntaa se on sitten se kolffi? Eihän siinäkään juosta itseään läkähdyksiin, vaan astellaan ylvään rauhallisesti kärryn edellä pikku keppi toisessa kädessä ja palloja taskut pullollaan. Onko se hyväksyttävää, etenkin jos se stetsoniskooppi-ihminen itse harrastaa sitä? Minä en pidä lajista juuri ollenkaan. Ei tule hiki, ei osu mihinkään, etsit metsässä palloa, olet toisten tiellä, pitää käyttäytyä hyvin, ei saa kirota. Mikä laji se tuommoinen on? Ei siinä olo parane. Etenkään kun ei saa kiihtyä ja kirota!

Pitäisikö alkaa tupakoimaan ja juomaan alkkohoolia, jotta olisi mistä parantaa oloa? Ei lääkintäihminenkään tuntisi turhautumista, kun se voisi sanoa, että minähän sanoin - ne on nuo huonot elämisentavat kun tekee Teitillen tuon huonon olon!

En tykkää! Olosta enkä juuri mistään.

En laita tähän edes kuvaa kun ei huvita taas mikään! Ja on huono olo vaikka pitäisi kaikkien sääntöjen mukaan olla hyvä olo!








sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mihin katosi remonttimiesten ammattiylpeys ja vastuuntunto?

Tuo se on vasta perk... eikun ihmettä, ettei suomalaisen yrityksen työnlaatuun voi enää luottaa tippaakaan! Tälle vanhukselle on tänä vuonna suotu kyseenalainen ilo seurata yhden pienehkön taloyhtiön putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja piharemontin etenemistä. Talossa on 15 asuntoa ja 5 liikehuoneistoa.

Nyt tuota hommaa on kestänyt kohta 8 kuukautta ja  on vielä jäljellä arvioiden mukaan n. kuukausi. Toki ollaanhan sitä aikataulussa, jota osittain munasi reilun kuukauden verran isännöitsijä omilla sähläyksillään. Silloin viime talvena kun valittiin ns. ammattilaiset tekemään tuo iso projekti, oltiin vahvasti uskossa kuin lahkolaiskokouksessa ja hymyiltiin pukumiesten puhuessa kauniisti projektin sujumisesta. Insinööritoimisto vakuutti suunnitelmien olevan huippuluokkaa samoin kuin urakoitsijoidenkin. Ja ryystettiin pullakahvia!

No onhan siinä aikataulussa pysytty! Mutta onko jälki ollut sen puheen väärtti? No tässä muutamia juttuja, joiden luulisi kuuluvan luontojaan sovitun homman sujumiseen ja työn jälkeen. Jos tekijänä olisi ollut ensikertalainen rakennusliike, olisin ymmärtänyt suhmuroinnin eli pikkuyksityiskohtien ongelmat. Mutta kun kyseessä oli kokenut helsinkiläinen rakennusalan perheyritys, en voi ymmärtää sitä. En siitäkään huolimatta, olipa rakennusmiehet mistä tahansa kotoisin. Eikö työnjälkeä ja valvontaa osata hoitaa vai eikö se ylipäätään kiinnosta yrittäjää?

Pyysin keväällä remontin huoneistokohtaisista lisätöistä tarjouksen parilla eri sähköpostilla. Kun sitä ei kuulunut, lähetin sähköpostia kesällä uudelleen ja soitinkin perään ja sain lupauksen, että homma on kunnossa ja hoituu. Kun syksyllä, palattuani Stadiin, menin katsomaan missä vaiheessa hommat on, ei lisähommista ollut mitään havaintoa. Ei ollut huoneiston suunnitelmataululla merkintöjä mistään pyytämistäni asioista. Uudistin pyyntöni parilla uudella sähköpostilla ja kolmella puhelinsoitolla. Lopulta, viikko ennenkuin asunnon piti olla luovutuskunnossa, sain tarjouksen. No mitäpä siihen oli ollut enää paljon sanomista. Se oli hyväksyttävä ja annettava rakennusliikkeelle aikaa pari viikkoa hoitaa hommat.

Siinä välissä asunto "valmistui" putkiremontin osalta "luovutuskuntoon". No olihan se luovutuskunnossa, jos omistajan näkö on -6 tai +6 eikä omista silmälaseja ja pääse esim. kurkkaamaan keittiökaappien alle. Kuvasin esimerkkejä työnjäljestä ja niitä on jutun lopussa.

Nyt olisin valmis lähes hyväksymään varsinaisen putkiremontin osuuden, jos vain vaihtaisivat vielä upouuden vessanpöntön kannen, joka on täysin naarmuilla. Ja lisähommista puuttuu vielä yhden lisäpistorasian ja keittiötason työvalon asennukset.

Jotenkin on surullista, ettei yrityksillä eikä ihmisilläkään ole enää vastuuntuntoa töittensä jäljestä. Se oli hienoa aikaa silloin aikoinaan kun saattoi sanoa, että suomalainen työnjälki ja suomalaiset tuotteet ovat maailman parasta laatua. Silloin saattoi vielä kulkea avainlipun tai Suomen lipun kanssa rinta rottingilla maailmalla. Ei voi enää ainakaan mitä laatuun tulee!


Seuraavat kuvat ovat siis "valmiina" luovutetusta asunnosta.

Lattialistoja puuttui parilta seinältä
Vanhojen putkien läpivienneissä on liian pienet peitelevyt ja lattialista murjottu
Liian pienet peitelevyt, parketissa uusi rako, vanha reikä massattu huonosti, lista murjottu, johto irti





Massattu sinnepäin, lattialista murjottu
Putket ja johdot sikin sokin kaapin alla




Kaapin jalka puuttuu, samoin alakaappien kaikki jalkalistat puuttuvat
PAINOTAN VIELÄ, ETTÄ ASUNTO ON LUOVUTETTU ENNEN NÄIDEN KUVIEN OTTAMISTA!





perjantai 20. marraskuuta 2015

Piikillekö?

No niin, mitä minä nyt sitten teen? Nenukka eli siis nokka on taas tukossa. Taivaalta vihmoo vettä ja Pekka Pouta kavereineen uhkailee lumella. Luvassa on vielä ikävämpää keliä kuin mihin viime viikkoina on saatu tottua.

Laboratorioihminenkin on istunut taas vuoden kammiossaan ja sekoitellut droppejaan. Siinä on dreenimaljat kuhisseet pöpöelämää kun on testailtu rohtojen purevuutta. Mikroskoopit ovat silmien eritteestä röhnässä kun on silmämuna kiinni linssissä tuijoteltu erilaisten pöpöjen liikkeitä. On arvuuteltu tai yritetty katsoa pöpön selästä mikä kirjain sillä on, että tiedetään antaa oikea aakkosnimi taudille.

Aiemmin on tarjottu A:ta ja B:tä ja muitakin kirjaimia. Se on laboraattorille onni, että vielä löytyy aakkosissa kirjaimia, joita ottaa pöpön nimeksi. Niin siinä tapauksessa, että pöpön selässä ei näy selvästi kirjainta, niinkuin esimerkiksi ristilukilla. Sillä kun on se risti siellä jo valmiina. Se oli eläinoppineella helppoa nimetä tuo hämäränhäkki.

Kun pöpön kirjain on selvitetty, on kokeiltu mikä siihen sitten tepsii. Kun on löydetty oikeaa myrkky, voidaan tunkea sitä ruiskuun ja lähettää spruutat apteekkiin ja terveyskeskukseen. Ja niillä sitten tökitään ketä mihinkin kohtaan nahkaa siinä toivossa, ettei iske tauti.

Minäkin olen ottanut piikin jo monena vuotena. Viime vuonna ei vaan osunut! Iskikin väärä pöpö tai sitten väärä rokotus. He eivät vaan keskustelleet keskenään, joten sairastin lähes uuvuksiin asti toista kuukautta. Siinä meni tehtaallinen nenäliinoja, pakettiautollinen Neosynephrineä, 3 isoa pahvilaatikollista Finrexiniä ja lavallinen erilaisia yskänlääkkeitä.

Yskänlääkityksellä torjuttiin milloin kurkun kutinaa, milloin irroitettiin limaa, milloin vastustettiin hakkaavaa yskää ja milloin liian kuivaa. Kaikista noista lääkkeistä oli saman verran apua eli ei yhtikäs mitään. Mutta kuumaan mustaviinimarjamehuun en ryhtynyt! Niin kipeä en ollut vaikka olinkin kuolemaisillani tuohon pöpötautiin. Sitä en vaan juo! Yäk!

Nyt pitäisi sitten taas ottaa rokotus! Osuukohan se tällä kertaa! Vai tilaanko jo ennakkoon Kaukokiidon tuomaan tuon rohtokuorman? Kyllä taidan taas kuitenkin kokeilla osuisivatko rokotus ja pöpö nyt yksiin!

Syksyisen metsätien kauneutta Ruskeasuolla


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Suomalainen se vaan on kamikazekingi maanteillä!

Ja nyt en sitten kirjoita Räikkösestä, Alenista, Latvalasta, Mäkisestä tai edes Bottaksesta. Tai enhän minä voi tietää oliko noista joku tuon nimisiä? No avaanpa Teille tuota otsikkoa hieman lisää!

Oltiin veljeskaartilla Oulun seudulla matkoista ikävimmällä eli suvun mustapukumatkalla. Ja matkaahan tuonne perille tuli monta bensalitrallista vaikka olisi ollut vähäsyöppökin ajoneuvo alla. Meillä ei ollut aivan mahdoton kiire, kun oli osattu varata aikaa. Mutta aikataulusyistä niin meno kuin paluukin ajoittui illan ja yön pimeille tunneille.

No mutta se päästiin toteamaan, että on se vaan monella suomalaisella kiire! Sen kerkisimme panna merkille. Kun mentiin pimeällä, sateisella kelillä sekä tie oli melkoiselta osin kapea ja raiteinen, niin eikö vaan pitänyt kanssa-autoilijoiden pyrkiä ohi! Eikä mekään hiivitty jos vauhtiamme haluaa kuvailla. Ohittajan piti pitkään roikkua puskurissa niin, että naarmut melkein jäi. Kun tietää, ettei kaveri takana voinut nähdä mitään muuta kuin meidän perävalot, niin olikohan siellä kaikki taka-autossa kotona? Tuommoisessa ajopäässä ei voinut olla kuin sahanpurua tai pelkkä reikä.

Ja ohi piti päästä heti kun eteen aukesi kymmenen metrin näkyväisyys tai muuten vaan innostus puhkesi ohituskukkaan. Sitä ei estänyt keltaiset tai minkään muunkaan väriset viivat, kaiteet tai mikään muutkaan häiriötekijät. Vastaantulevan auton valonkajo mäen takaa tuntui vaan innostavan hullua ohittajaa. Oli helppo kuvitella, että kaveri pani silmänsä kiinni ja toivoi parasta. Olisikohan tuommoinen joku suomalainen versio kamikaze-toimesta?

Saapi sitä tänään olla onnellinen, että selvisimme hengissä tuolta suomalaiselta peruskilparadalta! Se oli 1220 km:n rata, sää olosuhteet hankalammat kuin Räikkösellä ja Bottaksella kertaakaan F1:ssä ja vielä yökisa ilman ratavaloja. Vuoroin vaihtelevat sumu, räntä ja rankka vesisade eivät varmasti olleet panneet noita tapaamiamme ohittajia miettimään sliksien eli kuivankelin renkaitten vaihtamista sadekelin renkaisiin. Tai järjen ottamista mukaan ajomatkalle. Ehkä järki oli kotona katsomassa naisporukalla Salkkareita tai Kympin uutisia.

Onneksi, ainakin meidän joukko, ollaan nyt kotona turvassa ja hyvissä ruumiin voimissa! Sielu vapisee vieläkin jännityksestä!

Noitten ohittajien hengissäolosta onkin sitten jo vaikeampi sanoa mitään! Suuria todennäköisyyksiä ei kannata veikata sen suhteen, ainakaan pidemmälle! Toivottavasti joskus järkiintyvät ennenkuin käy oikeasti huonosti!

Olkaa Tekin varovaisia kun liikutte ajo-, kävely- ja muilla teillä! Siellä on liikkeellä monta piittaamatonta kahjoa ja reikäpäätä!

Yömaisemaa tuulilasin takaa
                                                 

perjantai 13. marraskuuta 2015

Vähän Enterin kokemuksia ja Windows 10:ä

Pääsin lopultakin pari kertaa Enter ry:n opastushommiin. Viime kevään jälkeen en ollut tuota ehtinyt tehdäkään. Poissaollessani oli Lasipalatsin opastuspiste muuttanut Kaupunkiverstaan mukana Postitaloon  Kirjasto 10:een. Jos ei tilat olleet Lasipalatsillakaan kaikilta osin kiitettävät, niin Postitalolla istuttiin vieläkin ahtaammin ja suuren hälinän keskellä. Tuo muutto oli poikinut myös uuden opastuspisteen Rikhardinkadun kirjastoon, jonne siirtyi myös osa Lasipalatsin opastajista.

Seniorit olivat kuitenkin löytäneet opastuspisteen Kirjasto 10:ssä. Jo ennen aloitusaikaa alkoi paikalle kertyä väkeä kasseineen ja reppuineen. Kevään jälkeen oli tablettilaitteiden määrä lisääntynyt silmin nähden, jos ei peräti "räjähdysmäisesti". Jo alkuvuodesta huomasin, että tableteille oli monen mielessä muodostunut nimeksi iPad riippumatta laitteen todellisesta nimestä.

Säntäsin muutaman kerran opastamaan iPadin kanssa paikalle tullutta, mutta kun laite oli etsitty kassista esille, paljastuikin Samsungin Android-laite. Olen (muka!) hieman paremmin Sinut iPadin kanssa, enkä tunne niin hyvin Android-laitteiden "anatomiaa". Mutta kun eri käyttöjärjestelmien logiikassa on suurin piirtein samanlainen pohja, niin kyllähän niistä aina jotenkin selvitään.

Toinen silmiinpistävä asia oli Windows 10-läppärit. Microsoft on saanut "pakotettua" ihmiset päivityksiin. Neuvomme Enterissä on ollut, että päivittämistä pitäisi malttaa odottaa vuoden 2016 puolelle. Tuohon mennessä Microsoft olisi ehkä ehtinyt korjata W10:n pahimmat "lastentaudit". Olen huomannut omassa lähipiirissäni ja nyt sitten Enterin opastuksissa, että päivitykset on tehty ja ongelmia on ollut.

Microsoft tekikin tuossa viime päivinä ison päivityksen Windows10:een. No olihan siinäkin pientä ongelmaa tietoturvaosion kanssa. Tein päivitykset itse syyskuussa W10:een ja nyt tuon ison uuden paketin. Onko sitten ongelmia ollut? No olihan niitä silloin syyskuussa, mutta ainoastaan kahden kirjoittimen kanssa, joille ei alussa ollutkaan ajureita W10:ssä. Nekin saatiin aika pian kuntoon päivittämällä netistä printtereille uudet ajurit.

Mutta, niinkuin joskus aiemminkin kirjoitin, käytän itse sitä järjestelmää, joka kulloinkin on ajankohtainen. Lähes kaikki Windowsit olen käynyt läpi ja jokaisen kanssa olen pärjännyt. Olen tavallinen käyttäjä, joka ei isoja koukkuja tarvitse saati edes osaa. "Heavy userit" on sitten erikseen ja heillä tuntuu olevan monen sortin moitetta milloin minkäkin järjestelmän suhteen.

Mutta käyttäkää laitteitanne ja kokeilkaa ja kokeilkaa ja käyttäkää! Ei ne mene rikki eikä helposti sekaisinkaan ellei aivan fakiiritemppuhin lähde mukaan!

PS. Älkää avatko tuntemattomissa viesteissä tulevia liitteitä!!! Niissä piilee pahoja!!!

Tässä vähän huonolaatuinen kuva Windows 10:n sivulta


torstai 12. marraskuuta 2015

Pitääkö jalkakäytävä varata vai hälyyttääkö kännykkä?

Kyllä en ole iloinen ihmisten käytöksestä! Se kun Suomen Helsingin ihminen kulkee kuin katujyrä tai raivaustraktori. Ei anna tilaa eikä väistä vaan puskee suoraan eteenpäin järkähtämättä. Saapi siinä harmaahapsinen vanhus olla ihmeissään väistellessään jalkakäytävällä ihmistä.

Sitä kun ennen opetettiin, että muut pitää huomioida ja tilaa antaa. Ja etenkin vanhukset pitää ottaa huomioon kaikissa tilanteissa. Mutta onkohan Helsingissä toiset ohjeet ja säännöt. Se kun jyrää päälle iästä riippumatta. Sitten tuli mieleen, että onkohan se ratikan eli sporan vaikutusta, kun eihän sekään paljon väistele? Ja jos väistelee, niin sitten tarvitaan nosturiautoa ja monesti myös ambulanssia ja/tai peltiseppää. Tuossahan se täytyykin ollakin se selitys!

Mutta menee se tuolla samalla tavalla vaikka olisi Seurasaaressakin hiekkapoluilla! Siis jalankulkija, ei raitiovaunu. Minä, vanhus kävelee sielläkin enemmän kanervikossa kuin sorapolulla. Se kun joku vanha kamreeri puku päällä ja kravatti kaulassa kulkee käsikynkkää puoliskonsa kanssa, niin ei siinäkään paljon väistellä vastaan tulevaa. Onkohan kamreerikoulussa opetettu, että se on virkamies kingi kylillä ja kujilla eikä kuulu väistellä eikä nöyristellä.

Sama se on nuoremmilla insinööreillä, maistereilla ja kouluhenkilöilläkin sekä kaikilla ihmishenkilöillä ammatista riippumatta. Siinä sitä mennään nuorikon kanssa käsikynkkää ja kävellään yksinäisen vanhuksen yli muina puskutraktoreina. Hypi siinä sitten kanervikkoon suojaan! Ja vanhukselle tulee taas kotona sanomista, kun on housunlahkeet mustikassa ja koiranpas... eikun -kakassa.

Oliskohan se jossain kaupunginvirastossa otettava hommaksi määritellä selvät systeemit, milloin vanhuksella on oikeus kävellä rauhassa ja pelotta jalkakäytävällä tai hiekkapolulla. Ja sitten joku Otaniemen kohteliaampi ja kotona hyvin kasvatettu atk-insinööri heti kehittämään kännykkään ohjelmaa. Se ohjelma piippaisi vanhuksen kännykässä, että milloin on turvallista astua koto-ovesta jalkakäytävälle eikä jyriä olisi näköpiirissä. Siinä olisi mukava istua kotona eteisessä pomppa päällä, vilttihattu päässä ja kintaat kourassa odottelemassa älykännykän signaalia: "Katu on vapaa!". Tuommoinen olisi jo niin modernia ja ennen kaikkea vanhusystävällistä. 

Siinä sitä voisi ponkaista kepin kanssa kaduille ja kujille, eikä tarvitsisi kyllästää housunpuntteja koiranjätöksillä eikä seisoa selkä tiukasti talon seinässä kun pitää väistellä jyräkulkijoita. Voi onni ja autuus kun tuommoisen saisi joskus kokea!


Näitä kelejä se enää puuttuu Seurasaarestakin


maanantai 9. marraskuuta 2015

Onko valojen säädöt kohdallaan?

Nyt olen kyllä pettynyt tyystin valojen säätelijään ja salarakentajiin ja ruuhka-autoilijoihin! Onko se enää laitaa, että aamuin illoin rämpätään valojakin ja viattomat ihmiset saavat kärsiä. Tai ainakin melkein.

Olin muina vanhuksina ajellut Vantaalle tarkistuskäynnille ja hyvässä uskossa kuvitellut selviäväni normaaleista toimista auton ratissa ja silleen. Mutta kun kello saapui lähelle 16:n lukemaa, olikin joku rutjake vähentänyt ulkovaloja. Ja lisäksi houkutellut kaikki mahdolliset ajoneuvot liikkeelle pääkaupunkiseudulla ja juuri Vanhalle Lahdentielle.

Olin suorastaan pakotettu ylittämään tuon edellä mainitsemani tien, kun en muuallekaan päässyt. Se ei ole leveä eikä muutenkaan edes mainitsemisen arvoinen, mutta kun ei ollut ulkovaloja ja vastaavasti oli autoja. En pääse ja pääsen yli! Sitä valintaa pelasin vartin verran, kunnes pinna paloi ja ponkaisin ratsuani oikealla jalkaterälläni kiivaasti kannustaen jonon väliin. Puoliväliin risteystä olikin tuon vartin aikana, silmieni hetkeksi välttäen tapahtuneen,  joku ruoja salamana rakentanut liikenteenjakokorokkeen nuolikyltteineen. Ei sitä kyllä äsken ollut! Ei varmaan ollut!

Onneksi omaan herkän silmän naisi... eikun siis vaihtuville tilanteille. Salamannopealla ranneliikkeellä ratista tepaisten väistin eteeni rakennetun tolpan korokkeineen. Matkaseuralaiseni huutaessa ja tuhmilla sanoilla kuljettajaa ohjaten ja opastaen, ohjasin ajoneuvoni liikennevirtaan. Tilanne oli rivakasti ohi eikä väliinjääneet viisikymmentä sydämenlyöntiä tuntuneet missään. No ei tietenkään kun ei niitä ollut!

Mutta olipa tässä kokemuksessa monta ohjetta annettavaksi seuraaviin hallituskriiseihin ja -neuvotteluihin:

- kyllä pitää määrätä, että taivaan isoa valoa poltetaan 24 tuntia vuorokaudessa, paitsi silloin kun olen nukkumassa (tuo valo ei aiheuta budjettiin muutoksia, koska se palaa ilmaiseksi)
- ei rakennella ihmisen huomaamatta ajoesteitä tai liikenteenjakajia keskelle ajoteitä (säästö saattaa olla miljoonaluokkaa valtion menoissa)
- määrätään Vanhaa Lahdentietä ajavat käyttämään bussia, ainakin silloin kun minä olen liikkeellä (tämä sääntö on silkka ympäristöteko, vihreäkin tykkää vaikka on siellä sitiossa, oppo-)
- ja jos hallituksen valvonta noiden osalta jossain kohtaa pettää, niin minua on kuuluvasti informoitava tekstiviestillä tai WhatsAppissa!

Kyllä on taas niin paljon korjattavaa valtion asioissa vaikka sote on muka paketissa! Onneksi ei vanhuksen auton keulassa! Siis sote eikä korjattavaa!



Alla kolme kuvaa vaihteen vuoksi Oulusta
Kuvasta näette, että Oulussa ei hötkyillä ja siellä valot palavat aina!








Toriaitoissa on tarjolla monenmoista herkkua

Ja onhan siellä tietenkin polliisi. Missä lienee pänikkä? Olisko Tuiran aseman tungoksessa?

torstai 5. marraskuuta 2015

Onko se laitaa, että pitelee kelejä?

Kyllä oli pakko, kun minua kotona vahvasti motivoitiin, lähteä jalkapelillä kylille. Se tuo keli on suosinut jo tovin aikaa ulkoiluharrastuksia. Ensin kuitenkin mennä rytkytettiin 10-sporalla eli ratikalla (kutsuttuna minun kielelläni) keskustaan. Siellä riittikin monenlaista virallista ja viratonta asiaa hoidettavaksi. Sai siinä selkävikainen pyöriä katukuiluissa hielle asti. Selkäpii valui oikein vettä tai siis pikemminkin hikeä. Onneksi titaanivahvistukset eivät ruostu ja ovat soveliaan ihra- ja lihakerroksen peitossa.

Turistia oli näkyvillä keskikylillä pilvin pimein. Eli kuului Russian murretta ja kiinaa ja varmaan jaappaniakin. Ruotsin murre oli kotoperäistä alkuperää. Kielikorvani ei ole enää niin virittynyt vieraisiin murteisiin, kun omakin Oulun murre tahtoo hiipua aivan anhittomiin. Mutta vieraita olivat ihmiset ja hymy erimuotoisilla naamoillaan kuljeksivat pitkin katuja ja kauppaliikkeitä. Mitenköhän sitä jaksaa aina hymyillä?

Kun kotimatkani aika tuli, ajattelin vetäistä motivoidulla tavalla pelkin jalkavoimin 5,5 km:n matkan kotiin. Ja kun vielä piti poiketa terveyskeskuksessa matkalla, pyrin etsimään oikoteitä. No pieleenhän se meni, etsiminen! Tuli pitempi matka harhareittien takia. Autolla olisi ollut paljon helpompaa eksyä. No ei sekään vielä mitään, mutta entäs terkkarissa sitten!

Olen aina saanut palvelut Laakson terkkarissa hyvin rivakasti. Mutta eilen selkä märkänä ja kipeänä tulikin stoppi! Oli 5 edellä numerolapun mukaan. Tosin yksi oli ottanut lääkäriin mennessään tietämättömyyttään lapun, mutta kun sekin oli minua edellinen. No ei se mitään muuten jurppinut, mutta kun toinen asiointiluukku oli kiinni ja takana puuhailtiin jotain, mitä lie. Ykkösluukun tehopakkaus pyyteli kaveriaan avaamaan luukun, mutta ei kun ei. Oli kiireempää puuhaa verhon takana meneillään.

Istuskelin salissa lähes 45 minuuttia odottelemassa vuoroani. Se kun tuntee minut, tietää, että odotteluni ilman iPadia on maailman suurin katastrooffi. Minulle! Lopulta pääsin sen sulkiluukun avausvaiheessa asioimaan. Oma asiani kesti tarkalleen 45 sekuntia. Eikä tullut edes kuntoon! Siis asia! Itseni kuntoontuloa en ollut edes toivonut saati odottanut.

No se tilanne meni niin kuin meni ja lähdin taapertamaan tuohtuneena ja puhisten kotia kohti. Siitäpä ei ole enempää kerrottavaa muuta kuin, että kotiin pääsin ja iPadin hellään huomaan. Mutta ensin pesin selän (omani) ja vaihdoin paidan kuivempaan.

Kyllä liikunta on rankka laji ja jonkun tiedon mukaan jopa hyödyllistä vaikka ei se hikipäässä eilen siltä tuntunutkaan!

Muistakaa Tekin liikkua ja hikoilla!


Nytpä yllätän Teidät enkä näytäkään Kiinan kuvaa vaan syksyistä Helsinkiä! Käykääpä Tekin katselemassa maisemia!

Remonttimiehet panivat eduskunnan pakettiin ja hääti porukan Sibelius-Akatemian konserttisaliin


maanantai 2. marraskuuta 2015

Tarttuukohan kulttuuri niin, että jää tavaksi?

No niinhän siinä kävi, että jouduin, pääsin, eksyin, pakotettiin, halusin tai jotain muuta kulttuuritapahtumaan. Se kun sattui parisuhteen kohdille useampia yhteisiä ja erillisiä merkkipäiviä, niin pitihän ne piletit ostaa. Ja niin 10-sporalla polkaistiin Finlandiatalolle maanantai-iltana kaikille sallituilla penkeillä istuen.


Aiheena Aallon piirtämällä ja käyrillä seinälaatoilla varustetulla talolla olivat Tähtien tähdet, siis Laura Voutilainen, Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola. He olivat varustautuneet esittämään meille monenmoista henkeä nostattavaa ja nautintoa lisäävää musiikillista teosta.














Välineteknistä puolta oli edustamassa Vantaan Viihdeorkesteri. Liekö heitä ollut yli 40 soitontaitajaa väistelemässä kapellimestari Heikki Elon tahtipuikkoa. Kyllähän tuolla laulu- ja soittoporukalla kulttuuria syntyikin niin, että kotiin lähtiessä korvat soivat vielä Tullinpuomin Shellin kohdalla.



Siinä viihdytettiin vanhusta iskelmämusiikilla, heavymetalli- (en sano millä), oopperan semmoisilla aarioilla ja mitä ne nyt olikaan. Mutta uskotte kyllä mikä se meikälaistä ikäihmistä nosti tunnelmapilviin, kun sanon, että W Torikka vetäisi parit Virran Olan biisit. Se kun tuo Ola aikoinaan lauloi mieslaulajien ylimmät arvosanat ja plussan päälle samoin kuin Whitney Houston veti samat naislaulun äänelle.

Mutta kyllä Laura Voutilaisessa on täysin vertailukelpoinen lauluhenkilö maailman koville. Se on Laura vähintään kuin Whitney ja Maria Callas ja vaikka kuka kauniilla äänellä pitkää nuottia puhtaasti korkealta ja kovaa laulava naisvokalisti. Miksi se iskelmämanageri ei ole vienyt Lauraa maailman turuille laulamaan, kun siellä kirkuu täysiä urheilustadioneita vaikka mitkä toisen luokan artistit? Kun meillä olisi täällä tuommoinen lahjakkuus tarjota omasta takaa.

Waltterihan veteli vaivatta melkoisen määrän oopperaa Olan biisien ohella, eikä huonosti vetänytkään. No sitten heavymies Jarkko Ahola! Kyllä tuli kirkunaa ja monenmoista heavya sun muuta. Ei se huonoa varmaan ollut, mutta kun en ole oikein heavymies itse, vaikka olenkin ylipainoinen.

Yhteenvetona voin todeta, että kotiinlähtiessä särki käsiä kun piti läpyttää niin paljon. Matkalla istuimme 10-sporassa ylväästi vanhusten penkissä vaikka ei oltu raskaana tai kepin kanssa liikkeellä. Laskettiin, että kyllä meikäläisen harmailla haivenilla pitää kerran saada istua omassakin penkissä. Ei kerinnyt nuoret tällä kertaa ensin!

Laitan perään valokuvia kulttuurista. Jos ihmettelette miten joudin ottamaan konsertissa noin paljon kuvia, niin kerron, että en käyttänyt kuvaamiseen korvia vaan etusormea. Kuuntelin samanaikaisesti kun kuvasin aina välillä. Vielä se onnistuu kaksi asiaa yhtäaikaa! Jopa purukumin pureminen ja kävelykin samanaikaisesti!






Ja voi olla, että menen vastakerrallakin kulttuurille jonnekin kun se on noin kaunista! Ja mukavaa kuultavaakin!






Kaikki kuvat on otettu pimeästä katsomosta iPhone 5S:llä ilman salamaa.