Liikunnan riemua

Arvatkaapa mitä? No ette kyllä arvannut! Olen aloittanut jälleen pyöräilyn. Näin netissä harrastustuttavani Erkin maininnan omista liikuntamääristään ja heräsin. En ole tavannut häntä moneen vuoteen, enkä ollut noteerannut hänen some-viesteissään mainitsemiaan liikuntasuorituksia. Sitten putkahti muutama päivä postaus, jossa hän totesi liikuntamääriensä tänä vuonna vähentyneen, mutta askeleita oli edelleen useita miljoonia ja kilometrejä useita tuhansia alkuvuoden aikana. Olin pudota ylileveälle takapuolelleni. Toki tiesin, että Erkki on armoton liikkuja, mutta nuo määrät olivat yli kaiken ymmärrykseni.

Mitä se sitten teki minulle? Kaivelin siivouskaapista rätin, kastelin sen ja kampeuduin pyöräkellariin. Matkalla hain kellarikomerosta polkupyöränpumpun. Pyörä oli seinällä ja tietenkin lukossa, mutta avaimet kotona jossain pöytälaatikossa. Eikun etsimään avaimia, jotka löytyivätkin yllättävän helposti alle tunnin etsimisen jälkeen. 

Pyörä oli tasaisen pölykerroksen peittämä kolmisen vuotta aiemmin sen koukkuihin ripustettuani. Ja renkaat olivat tietenkin tyhjät. Happi oli päässyt karkaamaan kumeista, kun ei kukaan ollut valvonut laitteen kuntoa. Vaikutti siltä, että polkupyörä ei ole mielissään riippuessaan käyttämättömänä. Tunnin huhkiminen pyörän kimpussa sai sen kuitenkin entiseen loistoonsa. Pölyt poissa ja renkaissa happipitoinen sisältö tekivät laitteen jälleen käyttökelpoiseksi. Toisin kävi käyttäjän kanssa. Olin sananmukaisesti totaalisen puhki huoltotoimien jälkeen. Olin jo unohtanut pumppaamistoimen rankkuuden.

Koska kaikki asiat vaativat huolellista valmistautumista, pohdin minäkin sohvalla television äärellä ja  iPadin sisältöä tutkien liikunnan aloittamista. Pohdintaan meni pari päivää, kunnes päätin aloittaa. Olin eräällä vierailulla sairaalassa nähnyt ikäiseni henkilön, joka oli kaatunut polkupyörällä. Hänen maatessaan yltäpäältä siteissä ja pää paketissa, päätin valita ensimmäiseksi kohteekseni Pasilan Triplan ja siellä pyöräilykypäriä myyvän liikkeen. Matkan tuskaisuus ja paitaani sitoutunut hiki uhkasivat torpata matkan heti kättelyssä, mutta sitkeyteni auttoi kohteeseen pääsemisessä. Apuna oli myös mäkiosuuksien käveleminen pyörää taluttaen.

Kassahenkilö poisti ystävällisesti uudesta kypärästäni hintalaput ja muut tuotetiedot. Asettelin kypärän päähäni ja lippalakin tarakalle ja polkaisin liikenteeseen. Matka kohti kotia sujui pienen liikunnallisen ekstrakiepin kautta samassa hikisen tuskaisessa hengessä. Kylmä suihku ja siirtyminen sohvalle analysoimaan suoritusta, aloitti hitaan palautumiseni ensiretkestä.

Koska liikuntaa on harrastettava säännöllisesti, olikin seuraava suoritukseni jo parin päivän päästä. Onnekseni sain kaksi välipäivää luonnon ystävällisellä myötävaikutuksella sateiden myötä. Mutta seuraavalle reissulleni tuotti haastetta luonnon uusi tuleminen rajujen tuulten muodossa. Polkeminen ei juurikaan edistänyt matkaa ja jopa kova vastatuuli alamäkeen polkiessa, ei auttanut. Olo oli kuin nuorena miehenä joskus öiseen aikaan palatessa kotiin kävellen, kolme askelta eteenpäin ja kaksi taakse hallitsemattomin sivuaskelin.

Olin puhki, kun pääsin kotiin. Tuuliretken jälkeen olen käynyt jo pari kertaa polkemassa. Voin vakuuttaa, että kunto nousee kohisten. No, ei kyllä nouse! Kohina tulee keuhkoista ja hien virtaamisesta. Mutta uskon edelleen asiaan, vaikka joka retkellä usko on koetuksella! Realistina olen varma, että Erkin miljoonat askeleet jäävät minulta saavuttamatta, mutta rispektiä Ekille liikuntaharrastuksesta ja -määristä! Ja lämpimät terveiset!

Suosittelen kaikille liikuntaa oman jaksamisen mukaisia määriä, mutta säännöllisesti. Ja muistakaa, pyöräillessä kypärä päähän ja hansikkaat käteen! 

Ei liikunta ainakaan maisemista jää kiinni!

Pyöräni on varustettu käyttäjän nesteytysjärjestelmällä.

Mihin katosi seniorin terveys?

 No jo on pirskatti, että ennen niin kova kunto on kadonnut jonnekin! Oli ne aikoja, kun jaksoi puuhailla kaikenlaista ja liikkumisen määrä oli kiinni ainoastaan kalenterin kiireistä. Mutta sitten se vaan jossain vaiheessa muuttui. 

Muistan hienosti ne ajat, kun tutuimpia harrastuspaikkoja olivat kuntosalit, urheilukentät, squash-kentät, laskettelurinteet ja pesäpallokentät. Upeat metsäpolut, kartan kanssa rämpimiset luonnossa, merenrannoilla lenkkeily olivat kaikki hienoja puuhia. Nyt alkavat kaikki nuo muistot hiipumaan. Parhaiten muistaa nykyään terveyskeskusten ja sairaaloiden odotustilat sekä sairaaloiden päivystysosastot, leikkuusalit, heräämöt ja potilashuoneet. Entä sitten ne verinäytteitä ottavat laboratoriohenkilöt ja apteekkien farmaseutit! Heistä on tullut tutumpia ja heidän kanssaan on yhteyksiä enemmän kuin kavereiden kanssa.

On siis maailma, harrastukset ja kontaktit muuttuneet. Ja kaikki tuo tapahtui parissa vuodessa. Tosin kyllä noita nykykontakteja oli aktiivisina työvuosinakin. Ei sitä muuten olisi saanut kanta-asiakaskorttia HUSin leikkaussaleihin. Sinne on jäänyt monet sisäiset osat, mutta sitä näkyvintä, pulleaa vatsaa, eivät ole suostuneet pois ottamaan. Se vaan kulkee sitkeästi aina mukana.

Mitähän sitä tekisi? Ei tämä vanheneminen oli mikään kunnon harrastus, on suorastaan epämiellyttävä, ajoittain kivulias ja monella tapaa hidas, paitsi ajankulun suhteen. Jos vaan hetkeksi suljet silmät, on taas mennyt vuosi tai pari ja unohtunut mahdottomasti nimiä ja asioita. 

Viettäiskö tämän päivän nojatuolissa vai sohvalla? Tuntuu, että päivät on pelkkää päätöksentekoa kaiken aikaa. Oikein hiki meinaa nousta otsalle. Tässä tautien ja koronan kurimuksessa on jo yksi iPadikin kulunut loppuun. Onneksi opin sähköiselle lukemiselle, niin ei tarvi sotkea sormiaan lehtien ja kirjojen painomusteeseen. Siisteys ja hygienia ennen kaikkea!

Hyvät ihmiset, pysykää terveinä ja liikkukaa! 

Nämä on menneen talven lumia! 😅

Kunto on katoavainen luonnonvara

Onhan tuosta tullut luettua ja olankohautuksella ohitettua! Ei olisi pitänyt ohitella! Se on etenkin seniorin kunto todellakin katoavainen luonnonvara. Havaitsin tuon taas kerran katkeralla tavalla, sillä nyt koskee ja savolaisittain koskoo.

Koronakesä meni kesämokin työleirillä. Auton navigaattorissakin mökin pikavalintaosoitteena on ”Työ”. Eipä paikkaa voi muulla sanalla kuvailla. Aika menikin "rattoisasti" lihaksia kiusaten. Voltareenia levitellen ja Panadolia napsien. Onneksi pohjana olivat edellisen talven ja kevään tiukat kuntosaliohjelmat. Muuten kesä olisi ollut, ehkä ei aivan kuolemaksi, mutta lähes viimeisillä lihassäikeillä sitä pihahommia puuhailtiin. Kuitenkin tuosta selvittiin (jotenkin) ja lopulta koitti syksy. 

Ja kun syksyä päästiin tovi eteenpäin, ilmeni asiaa kotiin Isolle Kirkolle. Tuli käytyä ne pakolliset kotikaupungin terveydenhuoltoa rasittavat vierailut. Koska kylillä oltiin, päätettiin kotihengettären kanssa pistäytyä kevään jälkeen ensikäynnillä Ruskeasuolla Nordic Healthin salilla. Onneksi kysäistiin salihengettären Sirkan ohjeita kesätauon jälkeiseen kuntoiluun. Se olikin viisas juttu, sillä muuten olisi menty vanhalla sisulla, jota viimeisten parin kuukauden hiljaiselo järvelle katsellessa oli heikentänyt. Lihaksia ei ollut varmaan juurikaan jäljellä, rasvasta en halua edes puhua.

Sirkan oivalliset neuvot painojen ja suorituskertojen rukkaamiseksi olivat nykytermein oikea lifesaver eli henkikullan säästäjä. Mutta painojen puolittaminenkaan ei riittänyt jotenkin kadonneille lihaksille. 

No, setti saatiin loppuun, mutta...! Kyllä tiesi seuraavana aamuna jotain tehneensä. Ja siitä vielä vuorokausi eteenpäin tuntui vielä synkemmät seuraukset! Koski, särki, puristi, ahdisti ja vielä monta kertaa koski, ja kipeääkin kävi.

On vanha kansa, viisaat kokeneet, terveydenhuollon ammattilaiset ja kaiken tietävä naapurikin neuvoneet ja varoitelleet. On ollut puhetta, että on säännöllisesti, jatkuvasti, alati ja ylipäätään kaiken päivää syytä pitää huolta kunnostaan, harrastaa ja liikkua. Mutta kun ...! Ei sitä vaan paksupäinen (ja mahainen) hevin usko!

Nyt sitä sitten kärsitään ja odotellaan, milloin koskeminen loppuu. Ja tietenkin sitä pitäisi vaan jatkaa kuntoilua ja kropan rääkkäämistä, mutta kun ei heikko ja hauras vanhus oikein lisäkipuja kaipaisi. No eilen sitten paine kasvoi ja päätin jatkaa. Varaston nurkassa on levännyt ja odottanut vuosien ajan innostumistani nyrkkeilysäkki. Nostin säkin katon koukkuun, ähräsin kintaat käteen ja aloin takomaan. Tasan 2 minuuttia ja 16 sekuntia myöhemmin riisuin kintaat ja hoipertelin sisälle sohvalle katsomaan uutisia telkkarista. Nyt koskoo taas käsiin. En ala mitään!

Kyllä minä kuitenkin aloitan kuntoilun ennen vuodenvaihdetta! Se onnistunee varmaan mentaaliharjoittelun voimalla, ehkä? Jos vaikka muistelisin edellisen kevään kovaa kuntoani ja tunnetta terveestä, tai no olosuhteet, terveyden ja ikätekijän huomioiden terveestä kropasta!

Uskokaa minua ja oikeita asiantuntijoita, liikunta ja etenkin säännöllinen liikunta on ihmiselle, iästä riippumatta, tärkeää! Eli nyt takki päälle, hattu päähän, hanskat käteen ja sitten liikkeelle, vaikka kävelemään! Pysykää terveinä ja huomioikaa kaikki entisen ajan ja nykyajan turvallisuustekijät!

Pyöräilyä ja läähätystä

Kyllä parhaani mukaan taas yritin taistella vastaan. Yritin ja yritin! Keksin koko ajan monenlaista tärkeämpää tekemistä, kuten netin selailua, kirjahyllyn (ei siinä ole kirjoja, kun luen kaiken e-kirjoina) järjestelemistä, roskatkin kävin viemässä, mutta pakkohan se oli lopulta lähteä. Siihen pakkoon oli kaksi syntipukkia, puoliso ja omatunto. Ei siinä auttanut hennon (mutta aavistuksen, ei paljon ylipainoisen) vanhuksen pyristellä vastaan!

En sentään hullutellut lenkkivarusteilla. Kyllä tavalliset peruskamppeet saivat riittää. Ja lopuksi pipo päähän. Taapersin kellariin etsimään polkupyörääni, josta pyyhin isommat pölyt ja tarkistin renkaat. Olivat tallella ja ilmaakin paljon yläreunassa, vähemmän alareunassa. Ja sitten rivakasti (käytän tuommoista hurmoshenkistä ilmaisua, joka on aikamoinen yli-ilmaisu tapahtuneesta) liikkeelle ruusupuiston läpi kohti Seurasaaren porttia. Tapanani on käydä kävelemällä kiertämässä Seurasaari rantoja myöten. Tuo tapahtuu harvinaisten. liikunnallisten energiapuuskieni ilmaantuessa.

Kamppailin puiston läpi matkalla puhaltavaa purevaa merituulta vastaan ja läähätin kuin itsensä hikeen juossut ajokoira. Mummolassani oli muuten aikoinaan ajokoira, joka osasi avata ovet. Nimittäin siihen aikaan minä en yltänyt ovenkahvaan, mutta Rekkupa ylsi. Me toteutimme Rekun kanssa myöhemmin tunnetun YYA-sopimuksen henkistä yhteistyötä. Rekku raivasi esteet edestäni avaamalla minulle ovet, ja minä syötin sille herkkupaloja lautaseltani. Se oli mieleistäni lähiapua. Mummoni ei toki pitänyt tuosta hommasta, sillä minua etsittiin kissojen kanssa joka puolelta sydämet huolesta syrjällään. Ei siis kissojen ja koirien kanssa, sillä koira oli mukanani tutkimassa mummolan ympäristöä. Löysivät minut yhtä monta kertaa kuin katosinkin. Jos olisi ollut yksikin ero noilla kerroilla, olisi tulevaisuuteni ollut hyvinkin toisenlainen.

Siispä läähätin pyörän selässä kieli ulkona pienessäkin ylämäessä ja toivoin kuntoni löytyvän jostain polun varrelta. Toiveeni oli turhaa, sillä pahimmassa (sanovat sitä hyvin loivaksi) ylämäessä oli pakko hypätä työntämään pyörää. Katsoin kaihoten, kun muut pyöräilijät hurauttivat melkoisella vauhdilla ohitseni kelloa soitellen. En kuullut kenenkään edes läähättävän ajaessaan. Äärimmäisen ikävää porukkaa, ei tippaakaan myötäelämisen taitoa!

Ohittaessani edesmenneen Urho Kekkosen omakotitaloa (se on se Tamminiemi), aloin havaita hulluuden, joka oli ilmeisestikin vallannut helsinkiläiset. Kaupunki oli päättänyt siirtyä aistimaan entisajan henkeä Seurasaaren museorakennusten katveeseen. Parkkipaikka oli täynnä kulkuvälineitä ja Seurasaareen vievä silta jalankulkijoita. Kukaan kävelijöistä ei ilmeisestikään omistanut mittanauhaa eikä etäisyyyksien hahmottamiskykyä. Ei ollut noudatettu hallituksen välimatkaohjeita. Koska kotona piti olla, mutta harrastaa liikuntaa, ei kukaan ollut keksinyt muuta paikkaa kuin Seurasaaren.

Hien helmeillessä paitani selkämyksessä, raikkaan (=himskatin kylmän) merituulen hivellessä maisemaa ja kauhistuneena väenpaljoudesta, käänsin pyöräni vaivihkaa kohti kotia ja nousin ratsuni selkään. Isoisälläni, vaarilla oli muuten polkupyörä nimeltään Jaguar. Sen selkään en hypännytkään, vaan ajoin tangon välistä. Pyörään liittynyt mainoslause ”Kevyesti polkee vaari, vaarilla on Jaguaari!”, oli hyvinkin paikallaan vaarini suhteen. Itselleni tuo pyörä tuotti monet tuskan hetket. Matka joutui yleensä pienen tovin, mutta sitten sattui aina jotain, joka sattui! En useinkaan tykännyt!

Ajelin siis kotia kohti edelleen läähättäen ajokoiran lailla. Työnsin pyöräni kellariin omaan koloonsa ja kiipesin kotiin. Huuhdoin kosteuden runsaalta iholtani ja etsin kuivaa ylle. Ihon sanotaan muuten olevan ihmisen laajin ja suurin elin. Omalla kohdallani sille onkin kasvanut kokoa jopa hieman liian runsaastikin. Lisäksi olen hankkinut sille suojaavan kerroksen. Siinä sattui minulle vaan pieni suunnitteluvirhe, kun se kerros tuli sisäpuolelle. Lukuisista yrityksistäni huolimatta tuo kerros ei halua poistua, mutta kyllähän ihminen tarvitsee rasvaakin!

Heittäydyin kotona vuosikymmenten rutiinilla sohvalle makaamaan ja avasin television. iPad toisessa kädessä ja kaukosäädin toisessa aloin multitaskaamaan (=monisuorittamaan) arkista rutiiniani, maailman seurantaa. Ja nukahdin!

Kaikesta kokemastani huolimatta suosittelen lämpimästi liikuntaa sisällä ja ulkona! Lämmin siinä kyllä tulee, mutta on siitä hyötyäkin, kun kroppa saa liikettä. Lihaksetkaan eivät rapistu, kuten sohvalla maatessa. Eli kutimet ja iPadit syrjään ja ulos kävelylenkille!

Seuraavassa pari vanhaa kuvaa Seurasaaresta aiemmilta vuosilta.

Aittarivistö

Pertinotsan talo (v 1884) Suojärveltä Seurasaaren talvimaisemassa

Liikunta on livakkaa puuhaa!

Pakkohan se on nousta vaaliahdistuksen alhosta ja ryhdistäytyä ainakin lyhyeksi toviksi. Ajattelin rasittaa teitä hikijutuilla.

Talvi siis meni, kevätkin meni ja lämpimät ovat jo ovella! Paitsi vappunahan sataa tietenkin perinteisesti räntää, mutta sitten on taas lämmintä. Onko siis kunto talven jäljiltä kohdallaan? No arvaahan! Mitä sitä höpöjä, kunto on kadonnut talven kinoksiin. Pakkohan se oli ryhtyä toimeen viipymättä.

Kävin maanantaina taas kuntosalilla pehmittämässä rautaa heikentyneillä lihaksillani sekä keskivartaloni mittavilla rasvamäärilla. Ei pehmentyneet, raudat! Lihakset kipeytyivät! En tykännyt taas ollenkaan.

Ja eikun lajia vaihtamaan! Kaivelin siis pari päivää sitten Husku-polkupyörän kellarista hänen siellä viettämänsä kahden kesän jälkeiseltä levolta. Rikkinäisen venttiilin vaihdoin ja hiki päässä pumppasin ilmaa renkaisiin. Aluksi ajattelin tuossa olevan liikuntaa yhdelle pulskalle vanhukselle jo kylliksi, mutta omatunto, tuo pirulainen pakotti matkalle.

No mikäpäs siinä, kyllähän se oli pakko polkaista liikkeelle! Matka oli päättyä heti alkuunsa taloyhtiön kivimuuriin. Oli nääs ajotaidot ja pyöränhallinta kadonneet. Täpärä väistöliike ja pientä isompi tuskanhiki palauttivat taidot salamana ja matka saattoi jatkua. Tosin olin muutenkin matkalla lääkäriin, niin ehkä siellä olisi muutama ruhjekin hoitunut samalla kerralla. Eipä siitä sen enempää!

Eilen käynnistin kaupunkipyörällä ajelut. Olihan siinäkin alkuunsa ongelmia, kun matkakortti oli vaihtunut, ja sillä pyörän käynnistäminen oli meitsille liian hankalaa. Onneksi apu löytyi asiakaspalvelun puhelimesta. Painallus kerrallaan sain puhelimessa neuvot ja pääsin liikkeelle keltaisella tsygällä.

Nyt olen kävellyt pyöräillyt, kävellyt ja kuntosaleillut parina viime päivänä. Ja kunto on noussut kohisten, jos sitä mitataan lihaskivulla. Joka paikkaa särkee ja makaaminen, istuminen, seisominen sekä lisäksi kaikenlainen liikkuminen tekevät kipeää. Teinkö aluksi liikaa? En tehnyt, se vaan ylimittainen, rasvalla voideltu, huippuunsa trimmattu lihas on niin herkkä kaikenlaisille muutoksille. Se tykkää liikaa sohvasta ja löhötuolista.

Olisiko pitänyt kuntoilla tauotta läpi talven? No olisi, sillä lihakset hiipuvat nopeasti ja voimien palauttaminen niihin on hidasta ja raskasta puuhaa.

Huomenna on taas salipäivä. Meinasin ponkaista iltapäivällä Nordic Healthin kuntosalille tarkastamaan raudat. Jos ovat liian raskaita, palaan kotiin miettimään uudenlaisen kuntoilustrategian.

Kuntoile sinäkin, etteivät lihaksesi pääse hiipumaan! Niitä tarvitaan tulevaisuudessa liikunta-, tasapaino- ja erilaisissa tekohommissa!

PS. Hain tähän kirjoittamiseen voimaa, henkeä ja inspiraatiota Oodista, josta todisteet alla!

2018 Joulupukin kunto puntarissa - Osa 4

Muori alkoi saada hieman otetta Pukkiin, mutta vaikeaa se tuntui olevan. Ensin piti kuitenkin käydä läpi vääntö vaa'an ja peilin kohtalosta. Pukki itse pyrki unohtamaan aktiivisesti oman loukkaantumisensa. Pukki aavisti tulevan keskustelun suunnan muutamien ennusmerkkien valossa.

- Mutta, kun ei ole ja vaikka olisikin, et kyllä pärjäisi. Montako askelta pystyt ottamaan hengästymättä ja pääsetkö enää Pukinpajaankaan portaita pitkin? Ei taida onnistua kunnolla edes yhden kerroksen kipuaminen, saati kolmen.

- Joo, joo, mutta sen takiahan meillä onkin nykyään hissit olemassa. Ei niitä arvokkaita hissejä kannata tyhjänpanttina seisottaa. Ja juokseminen on porojen hommaa.

- Ja nyt suus rullalle ja kuuntelet! kiivastui Muori. Tsop, tsop, nyt sumppeli umpeen ja korvat hörölleen!

- No, mitä sitten muka? huokaisi Pukki nöyränä. 

Pukki tunsi kyllä Muorinsa, jonka kanssa venkoilu onnistui tiettyyn rajaan saakka, mutta sitten lopulta oli aina tupenrapinat tiedossa. Pukki muisteli, kun kerrankin tuli aivan lievää kiistaa työasun valinnasta. Hän oli aamulla aikonut pukeutua hyvään, mukavaksi muokkaantuneeseen nuttuunsa, mutta Muori sattui paikalle ja pisti sille tenän. Tämä oli pannut merkille jo jonkin aikaa sitten nutun huonon kunnon. Niinpä siinä aamusella oli päädytty käymään vilkasta ja jopa kiivastakin keskustelua nutun kyynärpäiden paikoista ja revenneistä kainaloista. 

Pukki kertoi pitävänsä tuosta mukavasta, rennosta asusteesta, mutta Muori sanoi häpeävänsä sitä sydänjuuriaan myöten. Muorilla oli palaneet proput ja hän oli samantien kaivanut sakset Pukin työpöydän laatikosta ja pöydältä terävän veitsen, jota Pukki käytti kirjepostinsa avaamiseen. Sen jälkeen olikin käynyt vartin verran melkoinen suihke ja ritinä, kun nuttu oli muuttunut sentin levyisiksi suikaleiksi. Ainoastaan nutun karvakaulus oli säästynyt armottomilta leikkuuvälineiltä.

- Se on nyt siinä ja siitä saadaan pajan kutomossa johonkin mattoon hyvät ainekset, tokaisi Muori viedessään sakset ja veitsen takaisin omille paikoilleen.

Pukki oli seisonut yönutussaan makuukammion ovella ja seurannut tapahtunutta järkyttyneenä. Ajatukset pyörivät mielikuvissa, joissa hän kulkisi lahjojen jakomatkalla reessä angoravillaisissa alusvaatteissaan. Mitä maailman lapsetkin sanoisivat luukkuhousuisesta kalsaripukista? Eihän heleänpunaiset alusvaatteet ollenkaan kuvanneet pukin isällistä ja leppoisaa olemusta. Ne viestisivät pikemminkin höpsähtäneestä ja muistinsa menettäneestä papparaisesta, joka oli unohtanut pukeutua matkaan lähtiessään. Ei siinä auttaisi muhkea parta, eikä Ho-ho-huutelut luomaan uskoa lasten idolista, maailman odotetuimmasta henkilöstä.

- Mitäs minä nyt panen päälleni? hönkäisi Pukki kysymään.
- No maltahan hetki! toppuutteli Muori.
- Kyllä Joulupukilla pitää olla kunnon asu päällään, eihän lapset muuten tunnista, jos on pelkkä kalsaripukki liikkeellä, selvitti Pukki edelleen hölmistyneenä yllättävästä tilanteesta.

- No eihän tuommoista möhömahaista ukkoa voi päästää maailmalle pelkissä kalsareissa. Lahjaompelimo on hoitanut jo asian kuntoon.

Muori oli varautunut ajoissa tilanteeseen. Korvatunturin ompelimossa oli Pukilta salaa valmistettu uusi, upea nuttu. Se oli väriltään tummanpunainen ja varustettu hienolla turkiskauluksella. Isot, pyöreät napit kruunasivat nutun edustan. Mukaan, ns. pakettiin, kuului turkisvuorellinen tonttulakin muhkeampi versio. 

Muori nosti laatikosta Pukin löhötuolin takaa esille nuo uudet asusteet. Oli lähellä, ettei Pukilta päässyt leveä hymy nähdessään uudet, hienot vaatekappaleet. Hän sai kuitenkin pinnistetyksi kasvoilleen myrtyneen ilmeen osoittamaan, että häntä oli asusteasiassa sorrettu. Vaikka vanha asu oli ollut pehmeä, mukava ja vartalon mukaan muotoutunut, näytti uusi asu tosi hienolta. Mutta Muorille ei saanut näyttää tyytyväisyyttään liiaksi, ettei tämä olisi vaan tullut liian itserakkaaksi ja entistä enemmän määräileväksi.

- No jopas on! pääsi kuitenkin Pukilta hetken pyöriteltyään asua käsissään ja ryhdyttyä vetämään sitä päälleen.

- Mikä ihme sinun päässäsi taas pyörii? Alahan kuunnella, kun puhutaan kunnon asiaa! keskeytti Muori Pukin muistelot nuttuepisodista.

jatkuu...

Nordic Health - kuntokeskus

Tunnustan! Olen salaa teiltä aloittanut kuntosaliharjoittelun. Tai oikeammin sitä pitäisi kuvata kehon kuntoutus- ja kuntoharjoitteluksi.

Löysin tuttavani vinkistä Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevan Nordic Health-kuntokeskuksen. Jos kuvailisin salin tunnelmaa, olisivat sanat: ystävällinen, huolehtiva, ohjaava, valvova, tieteellinen, kannustava, kyvyt huomioiva, turvallinen ja vielä toisenkin kerran ystävällinen.

 

Kuntoharjoittelu keskuksessa on tarkkaan ohjattua eikä siinä pääse telomaan itseään. Harjoittelun pääpaino on kuntoutuksessa ja kunnon ylläpitämisessä. Harjoittelu ei ole niinkään perinteistä kuntosaliharjoittelua, jossa useinmiten pyritään ensisijaisesti lihasten kasvattamiseen. Keskuksen toiminta on siten erityisen osuvaa meikäläisille senioreille. Jokaiselle salille tulevalle laaditaan oma ohjelma, jossa huomioidaan rajoitteet, vaivat, sairaudet jne.

Kunto-ohjelman suorittamista opastavat ”virka-aikana” paikalla olevat ammattitaitoiset ohjaajat sekä laitteiden näyttötaulut. Laitenäytöt kertovat jokaiselle henkilökohtaisen ohjelman mukaiset laiteasetukset sekä seuraavat suoritusta ja analysoivat sitä. Harjoituskäynnille tullessa kirjaudutaan "kioskiin", joka on ison tv-näytön mallinen laite. Aluksi laite kysyy aina kropan kipeät kohdat, jotka merkitään napauttamalla näytölle vartalokuviin ja lisäksi merkitään kivun määrä asteikolla 1-10.

Aloitettaessa suoritusta yksittäisellä laitteella, näytetään omaa salikorttia laitteen näyttötaululle, joka on tablettilaitteen kokoinen. Näyttö kertoo henkilökohtaiset painoasetukset, säätää istuimen automaattisesti ja neuvoo, mitkä laitteen tuet kiristetään.

Kun suoritus käynnistetään, seuraa osoitin näyttötaulussa suorituksen "rataa", jonka säädettyjen viivojen välissä tulee pysyä. Tuolloin ei liikeratoihin tule ylisuoritusta, joka omalla kohdallani on tärkeää mm. selkäsairauteni takia. Näyttö seuraa myös suoritusnopeutta, toistokertoja ja ilmoittaa suorituksen liiasta hitaudesta tai nopeudesta.

Lopuksi kukin laite kysyy harjoituksen raskautta ja muuntaa tarvittaessa automaattisesti painoja seuraavaksi kerraksi, jos ohjelma oli liian kevyt tai raskas. Lisäksi laite näyttää suorituksen kokonaisonnistumisen prosenttilukuna. Lopuksi laite ilmoittaa seuraavan laitteen.

Kun ilmoittauduin salille, kävin ensimmäisellä käyntikerralla fysioterapeutin kanssa läpi omat lääkärilausuntoni ja vaivani. Sen jälkeen hänen ohjauksessaan mitattiin vaivoihini oleellisesti liittyviä suoritusarvoja ja määriteltiin minulle tärkeimpien laitteiden raja-arvot ja säädöt. Seuraavilla kerroilla lisättiin uusia laitteita ohjelmaani. Jokaisen laitteen säädöt tehtiin aina erikseen. Lisäksi jokaisella kerralla ollessani salilla päiväaikaan, paikalla oleva kunto-ohjaaja antaa tarvittaessa neuvoja, valvoo sekä seuraa suoritusteni oikeellisuutta.

Edellä olleet laitenäytön kuvat ovat tästä laitteesta

No entäs ne käyntieni tulokset? Ensimmäisen kerran elämässäni tiedän jokaisen käyntikerran jälkeen harjoitelleeni, mutta kertaakaan en ole ollut kipeä käyntini jälkeen. Ja tuo on täysin päinvastaista kuin kokemukseni perinteisiltä kuntosaleilta. Nyt on suorastaan mukava käydä kuntoilemassa. Lisäetuna ovat salin aukioloajat 24/7 eli salille voi mennä omalla avainkortilla milloin vain. Olenkin hyödyntänyt tuota ominaisuutta iltaisin ja viikonloppuisin.

Eli vannon suomalaisten David-laitteiden nimiin ja kiitollisena kumarran kuntoni kohentumista valvovien ja ohjaavien Sirkan, Hannan ja Suvin suuntaan!

Mikäli olet kiinnostunut tietämään kuntokeskuksesta enemmän, se onnistuu sivulta
https://www.nordichealth.fi/
ja laitteista löytyy tietoa sivulta
https://www.davidhealth.com/

Salin yhteystiedot Ruskeasuolla ovat:
Nordic Health
Nauvontie 14, 00280 Helsinki  (=käyntiosoite), Mannerheimintie 113 (=virallinen postiosoite)
puh. 020 759 7319
email  info(at)nordichealth.fi

Kun kaikki hiipuu

Mitäs nyt pitäisi tehdä, kun joka asiassa on meneillään hiipumisen meininki?

Autokin ilmoittelee, että akun varaustila on alhainen. Kyllähän minä tarvitsen tähän taudin heikentämään kuntooni tukea. En olisi kuitenkaan uskonut, että autonikin on havainnut heikon oloni. Olen aina kuvitellut, että ihmiset tukevat toisiaan vaikeuksia kohdatessa, mutta että autokin! Mutta onhan tuo toki avaruusajan uusi tapa tukea omistajaansa.

Liikuntani on parin ehkä kolmen viimeisen vuoden tukeutunut paljolti polkupyöräilyyn. Mutta kun siinäkin hommassa jaksaminen on hiipunut vähitellen. Kaupunkipyörät toivat siihen hieman helpotusta. Pyörän voi ottaa matkan varrella olevasta telineestä ja jättää vastaavasti pois ja hypätä raitiovaunuun, kun ei jaksa enää vintata. Siitä vintaamisestakin on nimittäin tullut melko raskasta puuhaa.

Sitten esitti Vallila-ministeriön Berneri, että sähköpyörän ostamiseen annettaisiin tukea oikein verorahoista. Mutta mitä kittiä kans? Se opposition uusilla autoilla ajava porukka kaatoi koko hankkeen. Ei saanut niukkatuloinen eläkeläinen tukea edes sähköiseen polkemiseen. Sitä on vaan vintattava omalla vanhalla pyörällä ja pelättävä sen varastamista keskikaupungin telineestä. Toinen vaihtoehto on ottaa keltainen citypyörä takamuksensa alle ja vintata sillä niin pitkään kuin jaksaa ja loppumatka jatkaa ratikalla.

Kaikki tuntuu hiipuvan, eikä vähiten lihakset! En taas tykkää!

Se vaan hiipuu seniorin kunto!

Kyllä aika ajoin askarruttaa tämä seniorius! Kuinka kauan sitä saa meikäläinen olla tajuava seniori ja pitää omin käsin soppalusikkaa? Se kun on kuitenkin enemmälti tuo loppusuora jo auennut ja viimeiset metrit kilvoiteltavana. Vielä pysyy onneksi lusikka kädessä ja jopa mehumukikin, mutta kuinka kauan? Autokin kulkee kohtalaisen suoraan tien apuviivoja noudattaen. Ja jos olen hieman poikennut ajolinjalta, ei ole onneksi sattunut mitään onnetonta eikä virkavaltaa havainnoimaan tuota tapahtunutta. Ei vainenkaan! Kyllä se vielä kulkee ajolaite rekkakorttilaisen jämäkkyydellä, mutta kaupungin ruuhkissa on jo havaittavissa pientä horjuntaa hoksottimissa. On joutunut ottamaan kielenkin joskus mukaan ajosuoritukseen. Siis keskelle suuta! Ja kohta on kuulokin heikentynyt niin, ettei kuule muitten liikkujien äänimerkkimoitteita! Ja näkökin niin, ettei erota milloin joku näyttää keskisormea!

Kesästä on jo aavistus!

En uskonut aikoinaan kun joku viisas sanoi, että se alkaa tuo olo ja kunto muuttua siinä 50:n jälkeen ja sitten tulee elonkellon säätönupissa aina 5:n vuoden jälkeen uusi lisävaivanaksaus. Mutta niin on vaan naksahdellut jo monta kertaa ja viisaan sanoma muuttunut todeksi! Se on olo tullut aina vaan hankalammaksi, jotain vaivantynkää tai muistiin tökkimisastetta on ilmaantunut lisää. Se tuo jaksaminen alkaa hiljakseen hiipua! Ja niin kuin olen jemmannut tekemistä näihin vapaan seniorin vuosiin.

Ainut onni on se, etten asettanut tavoitteeksi 200 kilon penkkipunnerrustulosta. Jäi muutaman kymmenen kiloa vajaaksi. Tukkimetsähommat (ne vähäisetkin), ratapökkyjen olkapäällä kantamisen (tuli hieman harrasteltua) ja kuorma-auton renkaanvaihdot (tehty on muinoin) olen myös suosiolla jättänyt. Nuo saattaisivat olla jo muutenkin tavoittamattomissa, mutta joitain muista tavotteista pitäisi vielä saada tehtyä! Täytynee kaivella ne kevyemmät jutut esiin! Mutta onneksi pitsinnypläys ei kuulu niihin. Ei se tumppusormilla onnistuisikaan!

Jäljet jäi, poikanen meni!

Nyt tätä kirjoittaessani on onneksi kesä! Lämpömittari näyttää vakaata 9 C-asteen lämpötilaa mökin pihalla. Se on mökkiläinen näillä voimilla iloinen kun ei tarvi lähteä pihahommiin. Saa lukea digilehtiä iPadilla lämpimän takan kupeessa. Ja ulkona piilee tänään muutenkin vaara! Eilen illalla oli saunan vieressä variksen poikanen piiloutuneena kanervikkoon. Vanhemmat, kaksi tappajavarista pyrkivät kohtisyöksyin ilmoittamaan, että pentuun et koske! Oli jo sitä vaille, että löylyyn meno pihan yli olisi pitänyt suorittaa ämpäri pään suojana!

Se on kesä luonnossa vaarallista aika! Voi saada saunapolulla loven päähänsä linnunnokasta!

Kuiva poika! Vesitoimitus tulossa järven takaa! Pilvet takaa sen!