tiistai 30. joulukuuta 2014

Uusiako näkökakkulat vai ei?

Sattui nimittäin taas niin, että minä sohelsin. Oli määrä etsiä kadonnutta puhtautta eli käydä suihkussa. Perustavoitteeni oli häivyttää miesseniorin tuoksut tai lähipiirihän kutsuu sitä leikkisästi hajuksi tai lemuksi.

No kun suoritin rungon paljastamisrituaalia eli riisuiduin muotiasusteistani. Siis ne oli Kontisen K-kaupassa Vieremällä muotia pääosa n. 30-40 vuotta sitten ja tuoreimmat vaatekappaleet eli sukat vain alle 20 vuotta sitten. Sattui unohtumaan katselulaitteet eli silmäilylasit otsalle kun oli paidan riisumisen aika. Kuten arvata saattaa ne lensivät ja toinen kakkulan linssi osui laattamaakarin jo aikaa sitten asentaman edullisen kylpyhuonelaatan pintaan. Seuraus oli pieni mutta ikävä huolimatta edullisesta laatasta!

Linssin pintaan, juuri kohtaan, josta silmäni pitää ottaa kaukokohde tarkkana näkökalvolle, tuli pieni pisama. Ei iso, mutta kuitenkin riittävän iso ettei katse enää tarkentunutkaan pisaman ohi riittävässä määrin. Siitäpä ponkaisin sutena penkomaan laatikoita ja etsimään vanhoja laseja. Onnekseni olin säästänyt lasejani mahdollisiin tuleviin tarpeisiin. Ja tarve olikin juuri astunut talouteemme!

Silmäni taittelee näkemäänsä sinne sun tänne vuoden parin välein ja ikänäkökin on haitannut jo alle 30-vuotiaasta. En ole kuitenkaan koskaan ostanut muodin takia enkä merkkikakkuloita vaan vasta polttavaan katseen tarkennustarpeeseen ne on aina ostettu. Halvimmat on usein löytyneet ja tarjouksen perästä. Ostoon on houkuttanut pahempi maiseman sumeneminen ja kakkulakauppiaiden oivalliset tarjoukset, toki paino on sanalla tarve.

Jos hetken on joskus malttanut odotella on kakkulakauppiaalla ollut tarjolla ilmaista sankaa, toinen tai sitten se toinen linssi ilmaiseksi, kotelo kaupantekijäisiksi, pyyhinliina päälle, puolella hinnalla linssejä, toiset kakkulat aurinkoon, sukulaisille samalla ilmaiseksi sylillinen laseja, Björn Borgin tai jonkun muun kuuluisan sangat halvalla ja vaikka mitä muuta koukutinta. Arvio uusien kakkuloiden hinnasta mainosten perusteella on usein liikkunut 10-200 Euron välillä.

Sitten kun olen marssinut optikkoliikkeeseen ja viehkeä neito on tuijotellut minua silmiin puolisen tuntia, on saatu hinta selville. Ja se on aina sattunut välille 400-800 Euroa ja sangat tietenkin omalla hinnallaan siihen päälle mutta liinahan tulee tietenkin mukaan ilmaiseksi. Tai sitten pahanhajuinen kotelo. Selityksenä hinnan kipuamiselle on ollut kaksinainen teho, hajanainen taittelu, milloin linssi muovia ja milloin lasia, iskuakin on pitänyt kestää. Sitten kun niillä pitäisi vielä nähdäkin jotain! Ei toimivaa näköä saa näemmä halvalla! Pitäisi yrittää katsoa molemmilla silmämunilla suoraan samaan paikkaan niin saisi halvemmalla. Mutta kun se ei vaan onnistu kun munat vaeltelee!

Pakkohan se on ollut aina kuvetta kaivaa! Ensimmäiset viikot on mennyt uusilla kakkuloilla silmät ristissä ja portaissa kompuroiden, mutta pakko on ollut katsella kun investointi kakkuloihin on ollut mittava vaikka mieluimmin olisin ostanut uuden mopon.

Oletteko huomanneet viime päivinä kun luette lehtiä tai katsotte television mainoksia niin kuinka edullisesti taas on lasia tarjolla! Ja on vaikka kenen sangoilla! Kunhan eivät vaan sankajulkkikset olisi pureskelleet niitä ennenkuin antoivat silmälasikauppiaalle ne myyntiin!

Taidan lähteä ensi viikolla taas etsimään uusia laseja kun vanhoissa ei taitto satu nykyisille katselulinjoille! Se on taas silmämuna tai molemmat siirtynyt uusille painopistealueille eikä kyse ole avarakatseisuuden lisääntymisestä!

Tuossa kuvassa on se pahanhajuinen kotelo. Sitä voisi vieläkin kokeilla ketunpyydykseen syötiksi. Voisi vaikka toimia! Suttasin nimen siitä yli ettei kukaan arvaa keneltä sen sain kun niillä on hyvänhajuisiakin koteloita kalliimmille laseille.

HYVÄÄ JA TARKKANÄKÖISTÄ VUOTTA 2015 KAIKILLE!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Seniori osaa modernit tietovälineet!

Se ei tavallinen ihminen edes arvaa miten seniorikansalainen on edelleen ajanhermolla!

Nuorempi ihminen luulee hallitsevansa älymasiinat kuten kännykät ja tabletit ja läppärit. Tulisipa vaan katsomaan miten Enterinkin tilaisuuksissa käyvä seniorikansalainen näpyttelee viestiä, katsoo Yle Areenaa, Skypettää, pelaa nettipeliä, lukee HelMetin tai Elisan e-kirjaa, lukee Hesaria, katsoo Youtubesta pöytäliinan virkkausohjeita ja vaikka mitä muuta. Eikä eksy seniori myöskään tuttavansa luo mennessään älyvempeleen karttasovelluksen ansiosta. Ja lapsenlapsikin löytyy punaisine poskineen Skypen kautta vaikka Austalaariasta saakka.

Kyllä on nykyinen seniori aika näppärä tietovehkeitten kanssa! Sitä kun riittää tarmoa aivan toisella tavalla kun kärsimättömällä nykyihmisellä. Ei potki seniori raitiovaunun ovea kun ovi aukeaa liian hitaasti, eikä heittele tupakantumppia kadulle kun tuhkakupille on matkaa 3 metriä eikä tee muutakaan kärsimätöntä. Niin ja seniori ostaa kahvilassa kunnon kahvin eikä mitään latteja tai eksinperssoja. Jos vaahtoa haluaa huuleen niin sen voi ottaa vaikka joulusaunan yhteydessä oluttuopin reunalta eikä sen vaahdon tekemiseen tarvita varttituntia pöhinäkeittimen kanssa. Seniori on sitkeä ja jaksaa kokeilla, harjoitella ja opiskella näpyttelyn jaloa taitoa ja nauttia aidosta onnistumisen ilosta.

Mitä siitä jos ei huomenna muista miten se taas menikään! Voihan sen homman aloittaa uudelleen ja vaikka kilauttaa kaverille ja kysyä neuvoa. Ja Enterin opastajathan auttavat isommissakin jutuissa kun tarvetta ilmaantuu. Ja mihinkäpä sitä on nyt niin mahdottoman kiire muutenkaan!

Seniori on melkoisen sitkeä otus ja oppivainen edelleen! Ole Sinäkin nykyaikainen, kokeilevainen ja oppiva seniori tai juniori!

 Skype yltää tännekin!


lauantai 27. joulukuuta 2014

Itse täysi ja kaappi tyhjä

Kyllä vaan olikin ihminen taas elänyt runsaasti joulun aikaan!

Kävin itseäni seniorimman sukulaiseni kanssa Kannelmäen Kaaressa katsastamassa päivän teemoja ja ulkoiluttamassa meitä molempia. Ei siitä hämmästyksen silmäyksiä puuttunut kun katseli miten taas kerättiin kärryt täyteen evästä. Sama meno oli ollut muutama päivä aikaisemmin kun valmistauduttiin joulun viettoon. Olihan ihmiselle taas kerran iskenyt nälkä ja hiukopalan tarvis!

Se on ihminen siitä omituinen eläin, että se luulee ruuan maailmasta loppuvan jos on kauppa päivän suljettuna ja ovet säpissä. Mutta kun kaupanpitäjä tai vartiontiliikkeen alipainoinen, näppynaamainen haalaripoika ylisuurissa vaatteissaan käsiraudat, pippurisumutin ja avaimet ketjussa vyöllä killuen lähestyy kaupan uksea, niin ulkona värjöttelevä kansa rynnii naama turvoksissa, nälissään ostoskassin kahvaa rystyset valkeana puristaen sisään kaupan ruokatiskeille kahmimaan evästä.

Mutta onkinhan se ihminen jouluaattona, joulupukin kadottua taivaan sineen kohti seuraavia osoitteita, aukaissut jääkaapin ja ruokakomeron oven ja aloittanut ennen näkemättömän mässäyksen. Sitä on kestänyt kokonaista pari päivää. Siinä on rasva valunut rinnuksille, rosollin punajuuri värjännyt paidan rinnuksen ja olutölkin vaahto kastellut housut. Ja nyt kun on kotona kaapit tyhjennetty, on taas aika täydentää varastoja.

Kyllä oli entisajan ihminen huonossa asemassa kun kaapin täyttö onnistui vain loppukesällä ja seuraavan kerran lähes vuoden kuluttua. Eikä ollut jääkaappia tahi kotikylmiötä, jonne olisi mahtunut oma polle ja vaikka lisäksi naapurin kaakkikin sekä pari lammasta ja 3 koria olutta. Ei päässyt esiseniori nauttimaan kauppakäyntien ihanuuksistakaan. Piti tyytyä pihan perällä vajassa kasvatetun kinkun umpirasvaiseen potkaan ja muihin osiin. Oikein säälittää kun ei hänelle suotu valinnan riemuja nykyisen kaupan kinkkutiskin äärellä. Ei tainnut paljon tuskailla graavikalan suolauksenkaan kanssa että laittaako graaviin vielä mausteeksi konjakkia vai pöytiäistä.

Mitenköhän lie esiseniorimme selvinneet pienillä ruokavalikoimilla ja vielä onnistuneet luomaan meidät tänne maailmaan nirppailemaan ja näkemään nälkää heti parin päivän mässäilyn jälkeen? Taidanpa tekaista kinkkuvoileivän ja pohtia tätä hieman lisää!

Hyvää joulunjatkoa kaikille nälkäisille kuin myös ylensyöneille! Onneksi on huomennakin kaupat auki!



perjantai 26. joulukuuta 2014

No miten kiltteyden kanssa sitten kävi?

Arvaan että olette olleet puolestani huolissanne, mutta se on ollut turhaa! Ei Teidän olisi tarvinnut valvoa ja miettiä miten minun kävi!

Kyselihän se partaukko ne kiltteyskysymykset, mutta kun vedin vastapalloon niin meni hiljaiseksi. Nimittäin kysyin, että miten on oma tilanteesi ja missä sitä on luuhattu kokonainen vuosi kun ei ole näkynyt. Kyllä ukko soperteli jostain Karibialla käynnistä ja että kyllä sitä pukkikin kaipaa lomaa kun on iso paja johdettavana. Siinä tutisi ukolla jo parta siihen malliin, että päätin joulun hengessä keventää tilannetta ja päästää hänet kiipelistä.

Vaihdettiin puheenaihetta kahden vanhan ukon perusteemoihin. Eli ryhdyttiin vertaamaan vaivoja. Niistähän sitä puhutaan aina muulloinkin kun kaksi tai useampi seniori tapaa. Kisataan siitä kenellä on enimmän vaivoja ja kuka syö enemmän pillereitä päivässä. Olen yleensä pärjännyt noissa keskusteluissa vaikka vaivoja ei olisikaan juuri sillä hetkellä. Vilkas mielikuvitukseni kehittää aina tilanteeseen sopivia tuskia ja kolotuksia ja löytyyhän niitä varastostakin aiemmin koettuja kipuja. Harmittelen vaan etten vieläkään pysty näyttämään HYKSin kausikorttia kun väittävät että en ole sitä ansainnut vaikka olen vakiasiakas leikkausaleissa. Reikiä on pitkin kroppaa niinkuin pohojalaasella hääjuhlissa toisen viikon loppupuolella.

No pukin kanssa juteltiin tuskat, kivut ja kolotukset. No minähän voitin tietenkin reilusti eli melkein 10-0 kun tuo ryökäleen teräsukko ei tunnustanut omaavansa mitään vaivoja. Luulen, että se vetää joulukeikoista niin hyvää liksaa, että sillä on Korvatunturilla ympärivuotinen personal traineri ja siten  lisäksi reissaa kuntolomilla pitkin vuotta. Partaukko vilkuili koko keskustelun ajan kelloa ja tuskaili aikataulujaan niinpä lopulta päästin hänet piinapenkistä. Sinne se häipyi kalliilla ajopelillään Töölön kattojen yli kohti Euroopan joulukoteja.

Meillähän alkoikin sitten armoton jouluruokien mässääminen. Perheen nuorempi kaarti oli loihtinut kystä kyllä ja jees. Pöytä notkui niin, että kyselin pitäisikö keskipöydän alle laittaa tukia ettei pöytä romahda. Suosituksena sanottiin, ettää antaa painaa nautiskellen niin kyllä se pöydän kansi siitä kevenee. Ja niinpä sitten tehtiin. Vuosikymmenten harjoituksella ongelmaksi ei muodostunut reipaasti venyvä vatsanahka vaan hennot polvet. Pöydästä poissiirtyminen muistutti enemmän lyllertämistä kuin jouhevaa kävelyä. Onneksi matka nojatuoliin ei ollut pitkä. Siinäpä kelpasikin sitten sulatella jouluherkkuja elokuvaa seinältä katsellen.

Eli hyvin meni! Partaukosta selvisin suorastaan loistavasti kun voitin keskustelun vaivoista ja kiltteyteni epäily olisi ollut muutenkin kohtuutonta panettelua. Jouluaterioista en ole vielä selvinnyt! Aikaa siihen menee kuukausia ja osa saattaa aiempien vuosien tapaan taas jopa jäädä pysyvästi trimmattuun (tosin merkittävä osa trimmauksesta on vielä vaiheessa) seniorin kroppaani.

Tässä kohdassa voisikin palauttaa mieleen yhden mäkihyppy-Nykäsen aforismin muunnettuna ruokahenkeen: Mitään en ole syönyt enkä syö!

Hyvää Tapaninpäivää kaikille! Käykää ajelulla jos olette kaltaisiani, mutta jos olette viisaampia niin käykää lenkillä!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Onko kilttejä senioreita enää olemassa?

Odottelen vähän pelolla parin päivän päästä yhden punapukuisen partanaaman esittämää kysymystä! Minusta semmoisia ei pitäisi ulkopuolisen kysyä! Vai onko kysyjä ulkopuolinen? Millä oikeudella tuo ukonrahju kyselee? Onko joku ollut kiltti, muka?

Ukko kehuu pokerinaamalla olevansa satojen vuosien ikäinen, mutta ajelee yhden illan melko uusissa tamineissa ympäri maapalloa. Kulkuvälineenä on lauma kalliita, kiiltäväturkkisia eläimiä. Oletteko koskaan pannut merkille marketissa noitten vetoeläinten kilohintaa? Ei ole halpa ajopeli taatolla! Ja ajellaan ympäriinsä kuin Ferrari-tehtailija.

Oma kunto rapistuu jo muutaman kymmenen vuoden seurauksena eikä ajoneuvon arvolla voi hillua enää raiteilla. Vertaa nyt sitten omia värkkejä tuon harmaahapsen peleihin! Onkohan nuo rehellisellä hommalla hankittuja? Minä vaan kysyn! Kiltti muka! Mitä se tuommoista kyselee? Onko itse? Vuoden piileksii jossain ja sitten tekee yhtenä päivänä vähän työtä. On kaverilla kova liksa kun on varaa vaikka mihin!

Mutta tulkoon vaan kyselemään! Kyllä täällä ollaan valmiina! On paikat putsattu ja puunattu, selkään on laitettu titaania, joten on suora lopultakin vuosien jälkeen. Kestää seisoa ja katsoa eteenpäin eikä jalkateriä niin kuin meni pari viimeistä vuotta kun ei saanut selkää suoraksi. On autettu kaveria, on sanottu kiitos, on sanottu päivää ja kaikki ne mitä äiti aikoinaan neuvoi.

On yritetty hoitaa nuo jutut jo vuosikymmenten ajan saatujen oppien mukaan. Eikä pelkästään nyt viime viikkojen aikana! Ne kun on nuo tontut liikenteessä muulloinkin kuin joulukuun aikana. Eli yritetty on! On kuitenkin tunnustettava, että olen joskus tiuskaissut tuhmia sanoja, mutta siihen ovat syynä pojat kun opettivat niitä. Se tuntuu joskus niin kivalta sihauttaa tai päräyttää oikein sielun syövereistä lähtien. Mutta v-sanaa en käytä kun se on kuvaa niin kaunista asiaa.

Eli valmiina ollaan puolustamaan säädyllisyyttä, siveyttä, kiltteyttä ja suoraselkäisyyttä (kiitos titaanitukien)! Antaa tulla lunta tupaan ja jäitä porstuaan! Vastaukseni kuuluu: "On oltu kilttejä ja suorastaan niin helv...n kilttejä, että oikein päätä välillä pakottaa ja lahjat saa laittaa kuusen alle!"

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE MUILLEKIN, JOTKA TUNNUSTAVAT OLLEENSA KILTTEJÄ EDES OSAN VUOTTA SILLÄ SEKIN LASKETAAN!

Ja Hyvää Joulua muillekin! Kyllä minä ymmärrän ettei aina pysty olemaan kiltti kun on tuo eduskunta, hallitus, politiikka, naapurimaa, pahat pojat ja tytöt, nousevat hinnat, laskevat palkat, räntäkelit, huonot autonrenkaat, kivi kengässä, olalle kakkiva lokki, syvä lätäkkö jalan alla ja vaikka mitä. Toivottavasti vaan säilyisi rauha ja maailman meno tasaantuisi entiselleen!


lauantai 6. joulukuuta 2014

Kunnioittakaamme heitä, jotka mahdollistivat tämän!

Syvä kiitoksemme ja kunnioituksemme heille, jotka ovat edesauttaneet sitä, että saamme elää itsenäisessä Suomessa!

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Se tuo matkailu avartaa ja opettaa lämmönvaihtelulle!

Siinähän kävi niin, että sairaan piti kesken rankan toipumisjakson vääntäytyä ulkomaan matkalle! Ei ole selkäleikkauspotilaan hyvä olla paikallaan eikä liikkeessä. Ei ole oikeastaan hyvä olla oikein mitenkään! Mutta mentävä oli kun liikuntaakin piti jollain keinoin saada, vaikka laivankeinunnan myötä.

Netistä rivakkaan etsitty ja perin edullinen Viking Linen 23-tunnin laivamatka ulkomaille Viroon ostettiin. Kohtalaisen harvalukuisen joukon kanssa matkattiin kohti Tallinnaa 2,5 tuntia. Kun oli varattu laivalta hytti yöksi niin siellä sitten maattiin +35 C-asteen lämmössä säätötermostaatin pyöriessä hervottomana. No eipä suomalainen tuommoisesta lämmöstä hätkähdä vaikka meidän saunassa toki päästäänkin jopa lähelle +80 C-astetta. Mutta kyllä se hytti saunalta vaikutti kooltaankin vaikka lämmöntuotto ei saunaa täysin vastannutkaan.

Vanhojen matkojen muistoissa oli laivan säilyminen satamassa päivän ajan ja laukkujen säilyttämismahdollisuus laivalla. Mutta muistopa olikin jo historiaa! Kun laivahenkilö ilmoitti aamupalan olevan klo 6.15, hytin luovutuksen klo 6.45 ja laivasta ulostautumisen kaikkine kamoineen klo 7.00, ei auttanut muu kuin vääntäytyä Tallinnan aamuun reppujen ja rensseleiden kera. Säätieteilijä oli illalla ilmaissut kantanaan aamuilman olevan -3 C, mutta luku olikin hienoinen virhearviointi. Ulkolämpöä tai paremminkin kylmää olikin tarjolla -15 C-tasolla. Siinä pieni, yönsä hytin hikisessä kuumuudessa valvonut ihminen olikin ihmeissään.

Tungimme klo 7.00 reput terminaalin lokeroon, otimme taksin keskustaan ja painalsimme ihmettelemään vielä unessa olevaa Tallinnaa. Mikään ei ollut vielä auki, ei edes matkalaisen silmä. Mutta etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan! Keskustan bussiterminaalista löytyi Coffee In-kahvikioski, jossa oli 1 kahdenhengen pöytä. Pöydän toisella reunalla lämpö oli n. +10 C ja toisella patterin vieressä +60 C. Nautimme pöydässä lähes 2 tuntia yhtä kupillista teetä kunnes viereinen Viru Keskus avautui. Päiväohjelma olikin sitten ajankuluttamista Viru Keskuksessa, joulutorilla, Vana Toomaksessa lounaalla, Stockmannilla kunnes meidät armahdettiin ja pääsimme laivalla kohti kotia.

Kodin sopivan lämpöisessä turvassa on nyt hyvä olla ja muistella hytin kuumuutta, ulkoilman kylmyyttä, Tallinnan aukioloaikoja ja joulutorin kengännousua keventävää glögiä!

Hyvää joulunodotusta kaikille ja muistakaa matkailla!

 Vanhanajan ja modernia Tallinnaa





lauantai 22. marraskuuta 2014

Kyllä on syytä pitää kroppa kunnossa!

On sitä ihminen aika tyhmä loppujen lopuksi! Ei ymmärrä omaa parastaan eikä usko viisaampiaan! Sitä on muka niin tietäväinen omasta itsestään ja hyvästään! Etenkin nuorena.

Viisaampi sanoo, että pidä kropastasi huolta ja muista kuntoilla ja liikkua! Mutta ei nuori minä tuommoista usko. Pitää vaan riekkua illat kylillä ja nojailla osuuskaupan hevospuomiin. Siinä vislaillaan lippalakki silmillä raitilla käsikynkkää kulkeville tytöille ja ollaan niin miestä että.

Mutta kun vuodet kuluu ja mennään senioriosastolle, alkaa kolotukset ja monensortin rempat. Ihmetellään ettei kroppa palaudu kun pitää hakata sylillinen pikkupuita mökin hellan alle. Särkee ja kolottaa monta päivää. Ja kun lattialta pitää poimia sinne pudonnut kolikko niin eipä taivukaan selkä. Ja ketä näistä ongelmista on kiittäminen? No minua tietenkin! Tai siis Sinua itseäsi, koska ei minua voi kaikesta syyttää muut kuin vaimo ja virkavalta.

Olisiko siis pitänyt uskoa nuorena niitä jotka sanoi, että hoida kuntoasi? No nyt tiedän että olis! On seniorin selkä kipeä ja jalkoja särkee. Niskaakin kolottaa eikä kolikko nouse lattialta. Roskapussin vieminenkin panee läähättämään. Riehuminen kuntosalilla ja sauvojen kanssa raiteilla ja poluilla ei auta enää tarpeeksi. Saattaahan se hieman helpottaa, mutta isot kunnonkohennukset ovat jo mennyttä kauraa.

Se kun on nyt nuori ja lukee tätä, hoida kropaasi ja kuntoasi niin et kärsi niin paljon seniorina! Se kun on nyt seniori ja luet tätä, usko että kyllä riehuminen tai rauhallisempikin kunnon ylläpitäminen auttaa jaksamaan paremmin! Ja jos käypi kutsu lääkäriin leikkuupöydälle, niin siitäkin toipuu paremmin ja onhan se olo muuten parempi normaalissa arjessakin!

Eli tempaise pipo päähän, hanskat käteen, kaulaliina kaulaan ja ponkaise ulos tai sisälle liikkumaan! Sisällä voit jättää kuitenkin nuo ulkopukimet vähemmälle. Kuntoilun vaihtoehtoja on tarjolla rutkasti!

Se on vaan Sinusta ja minusta itsestämme kiinni kuinka hyvä olo meillä kullakin on!!!!!!!!!


Yllä on Helsingin Kisahallin kuva, jossa voi harrastaa vaikka mitä sisäjuttuja! Mutta paikkojahan löytyy joka puolelta! On katuja, puistoja, teitä, polkuja, kenttiä, saleja jne.!



perjantai 31. lokakuuta 2014

Helmet e-kirjasto on aina kotona

Pitelin taukoa kesän ajan kirjaston antien suhteen, mutta nyt taas innostuin! Kyllä ansaitsee Helsingin herrat ja erityisesti kirjastoherrat runsaat kiitokset tarjotessaan kirjoja kotitietokoneelle runsain määrin. Tai varmaan taustalla täyty olla kirjastorouvat koska en usko, että kukaan miespuolinen olisi keksinyt näin hienoa palvelua. No, iso kiitos minulta joka tapauksessa oli vastaanottajalla päällään sitten housut tai hame tai vaikka molemmat!

Kyllähän tietenkin ensikertalainen e-kirjaston käyttäjä on homman kanssa hieman ihmeissään! Mutta Helmetin nettisivuilla on aika hyvät ohjeet ja muutaman kerran kokeilulla tuon homman kyllä oppii. Ja sitten ei kun kakkulat kirkkaaksi, sopivaa valoa maisemiin, mehumuki ulottuville ja nenä sähköiseen kirjaan! Hommahan toimii pöytätietokoneella, kannettavalla tietokoneella, tabletilla ja jopa älypuhelimellakin. Vaihtoehtoja luettavaksi kyllä löytyy. Jos satut olemaan kieli-ihmisiä niin aineistosta löytyy myös englanninkielistä tekstiä! Niin ja matkaoppaita sille ken ulkomaanretkille mielii!

Itse selasin pari päivää sitten Ellibs-kirjaston antia ja nappasin koneelleni itselleni tuntemattoman kirjailijan, Sami Nevan romaanin. Nyt olen tavannut sitä silmät hämmästyksen ihmetyksestä sirrillään. Teksti on niin kansainvälisen jännityskirjan henkistä, että miten tuo on päässyt minulla aiemmin silmien ohi? Jännää on ja laadukasta kerrontaa!

Toivoisin, että jokainen ken lukea osaa hommaisi itselleen Helsingin kaupunginkirjaston kortin ja tunnusluvun. Myös muilla kuin pääkaupunkiseutulaisilla on mahdollisuus hankkia tuo tarvittava kortti. Ja sitten vaan kirjautumaan e-kirjaston ihmeelliseen maailmaan.

Mukavia hetkiä kaikille nykyaikaisen kirjastolaitoksen palveluiden parissa!






tiistai 28. lokakuuta 2014

Se on pidellyt ilimoja ... ja sitten ei!

Kyllä on ihmislasta taas kiusattu oikein roppakaupalla! Tuo otsikon toteamuskin on jaettava kahteen osaan. On iso merkitys sillä puhutaanko säästä vai polkupyörästä.

Sääjutut on kaikille tuttuja. Sitä on piisannut ja sitten taas ei ole! Lumet lähti - siis kaikki 0,3 cm. Ei siinä tarvittu paljonkaan kaupungin aura-autoja eikä huoltoyhtiön lumilinkoja. Pieni kaste ja kostea ilmanhönkäys meren suunnasta pyyhki lumenrippeet viemäriin. Mutta ehti se sen verran kiusata, että muutama peltiseppä sai aamun varhaisista autoilijoista muutamia asiakkaita. Mutta tuollakin sektorilla on vielä suurin asiakasvirta näkemättä. En haluaisi sorsia mitään ammattikuntaa vaikka yrittäjyyttä kannatankin, mutta jotenkin toivoisin kuitenkin ettei peltikorjaamoille tulisi paljoakaan asiakkaita autollaan liukastelleista. Mutta ei ole kivaa tihkusadekaan, joka hieman yli kymmenen asteen kelissä ei ole varsinainen nautinto.

No entäs sitten se polkupyörä? Siinäkin on ollut vaihtelevaa ilmaa - välillä sitä on ollut ja välillä ei. Nimittäin takarenkaassa! Pari viikkoa sitten takarenkaassa oli ilmaa yläreunassa mutta ei alareunassa. Aina välillä pumppaamalla selvisin muutaman reissun mutta sitten tuli stoppi. Vanhalla asfalttiviidakon konstilla etsin vuotokohtaa kotilavuaarissa. Ja kuplathan nousivat ja ilma pakeni pienestä neulanpistoreiästä. Oliko asialla ollut ilkeämielinen aikuinen, pahankurinen lapsi vai suuri tuntematon tekijä? Asian pikaiseksi korjaamiseksi marssin kumikauppaan ja ostin uuden sisuskumin. Tulos oli sama kuin entisen kanssa. Yksi yö ja taas pumpattiin. Nyt aion mennä taas nujuamaan kumin kanssa ja etsimään uutta reikää. Pitäkää peukkuja, että saan mankelini kuntoon ja pääsen taas kostealle baanalle kadonnutta kuntoa etsimään!

Eli kyllä ilmalla on merkitystä ja väliä! Sekä sää- että pyörämielessä. Molempia on hyvä olla ja erityisesti polkupyörän renkaassa. Nauttikaa tekin syksyn ilmoista!

 Vierivä pyörä ei sammaloidu mutta saattaa kyllä ruostua!



perjantai 17. lokakuuta 2014

Mitenkäs se suu pannaan lumen kanssa?

Nyt se sitten alkoi! Torstaina sitä nähtiin Pikku-Huopalahdessa ja Haagan tienoilla. Ensimmäiset lumenhiutaleet lentelivät ilman lupaa Helsingin ilmatilassa. Itsehän en ole aivan neitsyt tätä kokemaan sillä kolme viikkoa sitten mökille Itä-Suomeen satoi jo maan valkoiseksi parin päivän ajaksi. Eli kyllä nuo hommat tiedetään ja osataan! Ei olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä eikä lunta kolaamassa!

Se säämies päätti vääntää kammesta yks'kaks yllättäen. Enkä tarkoita tällä Pekka Poutaa, mutta Saarentauksesta piippuineen en ole niinkään varma. Hänellä saattaa olla sormensa pelissä kun on jo aikaa sitten siirtynyt lähemmäs sitä lumen lähetysaluetta.

Mutta antaa sataa vaan vaikka lunta tupaan ja jäitä porstuaan! Minulla villahousut odottaa makuuhuoneen tuolinkarmilla ja toppatakki eteisen naulakossa. Pipon putsasin kesäpölyistä jo pari viikkoa sitten. Ainut, joka on vielä hieman vaiheessa, on talvikengät. Voi olla että hetkoinen pitää selvitä paksuilla sukilla ja kesäkalosseilla.

Meinasin lähiaikoina pistäytyä Veljekset Halosella tai jossain muussa laatuliikkeessä, jossa vanhakin saa palvelua eikä pelkästään hienohelmat ja lierihattu-kaulaliina-ukot. Niin eikä hinnoissa riistetä aivan kohtuuttomasti, mutta pitäähän siitä riittää Pomarfinnille ja kaupanpitäjällekin jotain. Mutta eiköhän ne jostain löydy uudet sopivat patiinit tuleviin pakkaskeleihin!

Niin, että valmiina ollaan! Antaa tulla vaan! Kyllä täällä kestetään!

          Itä-Suomen talvikukkaset

tiistai 14. lokakuuta 2014

Sitä on ihmiselle paljon tarjolla televisiossa!

Kyllä taas ottaa hermoon kun pitää valita telkkarista mitä nyt katsoisi! Oli se vaan helppoa tuossa 50- ja 60-lukujen taitteessa. Televisiossa näkyi yksi musta kanava ja meidän kotinurkilla sekin lähetti pelkkää lumisadetta. Jos oli oikein mahdoton tuuri saattoi sateen keskeltä erottaa jotain liikettä. Kyllä silloin tuijotettiin silmät kipeiksi kaikki illat naapurin Asan välkkyvää lumiruutua. Tunnelmaa riitti kun paikalla oli koko kylän väki. Eikä ollut huolta ohjelmavalinnoista eikä kaukosäätimen pattereista.

Nyt on kanavia paljon enemmän kuin ihmisellä silmiä. Ei kerkiä katsoa mitään kun pitää koko ajan miettiä mitähän kanavaa katsoisi ja pelata kaukosäätimellä valintapeliä. Kauniit ja rohkeatkin on tullut jo varmaan 70 vuotta ja menossa on jo ainakin neljäs Ridge. Ainoa pysyvä siinäkin sarjassa on Brooke, joka on aina vaan nuoremman näköinen. Kyllä on tuossa ollut jollain Nordströmin klinikalla jatkuva naamanrustaustilaus. Mutta on se Brooke aina vaan melkoisen helppo katsella naamahoidoista huolimatta. Tosin itse lopetin sarjan seuraamisen ensimmäisen Ridgen ollessa maitopartainen nuorimies ja Brooken ollessa vielä luomuihminen.

Nykyisin kyrsii kun samat ohjelmat tulevat uusintoina harva se päivä ja uusia mainostetaan jo vuosi etukäteen. Nytkin pitäisi katsoa loppukeväästä 2015 alkava hyvä rikossarja, mutta arvaahan muistanko sitten. Sitten kesällä kun ihmisellä olisi aikaa katsella uusia ohjelmia kaiken päivää, tulee ne samat edellisen syksyn, talven ja kevään aikana esitetyt ohjelmat ja vielä päälle ne aikojen alussa 7-luvulla esitetyt sarjat. Ja tietenkin ne tulee kesän aikana ainakin 17 kertaa ettei vaan kellään jää vahingossakaan jokin ohjelma väliin. Sitten taas syys- ja lokakuussa alkaa uudet sarjat niin, että tallennuslaite käy kuumana ympäri vuorokauden.

Kyllä voisi ylioppilaslautakunta järjestää syksyllä kirjoitukset tv-sarjojen osaamisesta. Kysymykset voisi jakaa siten, että kysyttäisiin sarjojen yksittäisistä tapahtumista. Vaikka mitä oli Brookella yllä jaksossa numero 17837 viisi minuuttia alkuteksteistä tai mikä kukka oli  sarjassa Emmerdale 15 minuuttia jakson 2475 alun jälkeen pubin etuportaalla tai missä kohtaa Vain elämää -sarjassa Paula Koivuniemi nielaisi kun Loiri lauloi tai mitä luoteja Belker käytti Hill Street Bluesissa. Jos noissa kirjoituksissa pärjäisi niin saisi oikeuden juhannuksena pitää päässään sheriffi McCloudin hattua.

Reilu vuosi sitten tulin hankkineeksi ElisaViihde-paketin. Siinä sivussa tehtiin kännykkä- ja nettiliittymäsopimuksetkin. En ole vieläkään aivan varma oliko se sopimus jotenkin edullinen vai ei. Olen kuitenkin tallentanut systeemillä hankinnan jälkeen melkein kaiken mahdollisen mikä kiinnostaa enkä ole esitysaikana katsonut ja olen tallentanut varulta monet katsotutkin. Täytyyhän ne olla tallessa jos jonain päivänä ei telkkarista tulisikaan mitään katsottavaa. Nyt minulla on reilut 200 elokuvaa ja yli 400 muita tallennuksia.

Olisi toistatuhatta tuntia tekemistä ja uutta vaan pukkaa tuutista. Pitäisihän sitä ehtiä hommata muutakin kuten käydä kaupassa tai liikkua itsensä läkähdyksiin niin kuin nykyinen terveysaate määrää. Onneksi voin ripustaa tabletin kuntopyörän sarveen ja siinä polkiessa katsella nauhoituksia tai suoria lähetyksiä. Siinä kuluu tunti polkien rattoisasti samalla kun rikosetsivä tutkii murhia ja pahoinpitelyjä. Saatatte arvata minkä tyylin ohjelmia yleensä katselen.

Kiirettä pukkaa, silmät väsyy ja kunto kohenee tai sitten ei! Kyllä pitäisi jokaisella kansalaisella olla monta telkkaria, useampi silmä, viihdepaketti ja puhelimessa maksullisen kanavakauppiaan soitonesto!


 Helsinki on merikaupunki

torstai 9. lokakuuta 2014

Vanhusten viikko ja SeniorSurf meneillään

Meneillään on Vanhustenviikko, jonka on organisoinut Vanhustyön keskusliitto. Viikon tapahtumia on vietetty monin tavoin ympäri maata. Tiistai oli omistettu erityisesti SeniorSurf-teemalle, jonka tarkoituksena oli antaa senioreille mahdollisuus tutustua tietotekniikan ja internetin maailmaan.

Enter ry oli mukana SeniorSurfissa pääkaupunkiseudulla tiistaina mm. Lasipalatsin Kohtauspaikalla sekä keskiviikkona Kampin palvelukeskuksessa. Itse ehdin mukaan vasta keskiviikkona Kamppiin. Tilaisuudessa oli toistakymmentä osastoa, joissa mm. esiteltiin pankkisovelluksia, lehtien ja kirjojen nettilukemista, laitteita, pelisovelluksia, terveysasioita ja tietenkin Enterin toimesta opastettiin älykännyköiden ja tablettien käyttöä.

Enterin opastustilassa oli jatkuva liikenne. Opastajia oli paikalla kymmenkunta ja jokaiselle riitti opastettavia. Itse pääsin keskustelemaan useiden tabletin hankkimisesta kiinnostuneen seniorin kanssa. Kiinnostus tabletteja kohtaan tuntuu olevan vilkasta sillä useimmat henkilöt, joiden kanssa aiheesta keskustelimme, sanoi tuttaviensa käyttävän jo laitetta. Eräs henkilö oli jo päättänyt hankkia ison kannettavan tilalle pienemmän kannettavan, mutta muutti ajatuksensa tabletin suuntaan kun sai kokeilla Enterin tabletteja.

Moni seniori havaitsee tabletin edut erityisesti matkustellessaan tai mökkeillessään. Laitteen kompakti koko ja helppo käytettävyys sekä tietenkin monipuoliset ominaisuudet ovat puhuneet puolestaan. Suurin ongelma on vain löytää se itselle sopiva malli laajan tarjonnan seasta. Kysymyksinä tulevat tuolloin esille mm. SIM-kortilla vai ilman, näytön koko, käyttöjärjestelmä, laitteen merkki, mistä ostaa, onko hinnoissa eroja eri liikkeissä, tarvittaessa huollon saatavuus ja toimivuus jne. Kun seniori suunnistaa tuon viidakon läpi väikkyy tietenkin mielessä se että osaanko käyttää sitä?

Onneksi on Enterin opastajat, joilta löytyy apua pääkaupunkiseudulla. Enterin nettiosoitteesta www.entersenior.fi löytyy lisätietoa ajoista ja opastuspaikoista. Monilla paikkakunnilla eri puolilla maata on vastaavia yhdistyksiä, joilta voi kysyä apua laitteiden ja ohjelmien käyttöön. Paras tapa etsiä apua on kysäistä paikallisesta kirjastosta onko heillä tietoa opastajista.

Jos olet hankkinut laitteen kannettavan tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen - muista käyttää, harjoitella, käyttää, harjoitella, etsiä, kokeilla, käyttää rohkeasti! Noilla eväillä oppii ja laite tulee äkkiä tutuksi!

 Syysnäkymä Meilahdesta Seurasaaren suuntaan.



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sydäntäkin pitää hoitaa monin tavoin?

Olin alkuviikosta kuuntelemassa erittäin kokeneen ja selkeäsanaisen sydänkirurgin esitystä sydänsairauksista. Olin heti esityksen jälkeen valmis ilmoittautumaan hänen potilaakseen. Tosin ei minulla (toivottavasti) ole vielä varsinaista tarvetta siihen, mutta jos jonkun pitää joskus sorkkia sydäntäni, niin olkoon se hän. Mutta tuo varaus jäi kuitenkin hamaan tulevaisuuteen.

Alkujumpan jälkeen käytiin läpi lista asioista, joilla on merkitystä sydämen hyvinvointiin. Kuten ajanhermolla elävä lukija arvaakin olivat listan kärjessä ravinto ja liikunta. Armoitettuna lauantaimakkaran ja voin ystävänä en ole oletettavasti oikealla tiellä. Olen kuitenkin, kiitos kotihengettäreni, oppinut viime vuosina puputtamaan myös nurmikkoa eli niitä lautaselle tungettavia vihreitä ja muita kuin makkaranvärisiä ruoka-aineita.

Minun on vaikea uskoa, että makkaralla päällystetyn voileipää terveellisempää ruoka-ainetta löytyisi. Olen vuosien saatossa pyrkinyt keräämään ravintoympyrän suosituksista muutaman harkitun siivun, jotka eivät kuulemma olekaan oikeat siivut. Pitää kuulemma syödä koko se ympyrä! Ainakin vanhan suosituksen mukaan. Tästä ei kuitenkaan tuolla puhuttu.

No liikunta sitten! Tosin siitäkään ei tuossa tilaisuudessa puhuttu. Jos tähänastisen elämäni aikana liikkumani matka mitattaisiin, olisi luku melkoisen mahtava. Sillä kyllä kun jääkaappi on kaukana sohvasta ja sohva vessasta niin kertyyhän siitä mahdottomasti kilometrejä. Vielä enemmän liikuntaa tuli silloin kun ei ollut keksitty television kaukosäädintä. Mutta liikunnalla kuulemma tarkoitetaan paljon muutakin! Pitää ulkoilla, kävellä, pyöräillä, kovempien tekijöiden jopa juoksennella, pelailla ja talvisin hiihdellä. Ensi talvena joudun ilmeisesti ladulle kunhan ensin saan 50-luvulla saamieni suksien kärjet käännetyksi ylöspäin. Olisi kurjaa jos Keskuspuiston kuntoladulla kärjet uppoaisivat jatkuvasti lumeen.

Sydämen kuntoon vaikuttavina asioina sivuttiin myös muuta kuin syömisiä ja hyppelyitä. Todettiin, että ihmisen pitää harrastaa, kulkea luonnossa, ylläpitää kontakteja, rasittaa aivojaan, lueskella, tehdä ristikoita jne. Eli tarvitaan myös kaikenlaista päätä "rasittavaa", virkistävää ja aktivoivaa toimintaa. Ihmiskontakteilla on monella tapaa virkistävä merkitys. Stressin alentamisella on myös vahvasti sydämen hyvinvointia parantava merkitys.

Voisiko tuon kaiken ilmaista niin, että pitäisi tehdä iloisia ja mukavia asioita ja tehdä niitä myös muiden ihmisten kanssa. Älä nökötä yksin kotona vaan hakeudu muitten seuraan!

PS. En viitsinyt kirjoittaa esityksen varsinaisesta teemasta, jossa esiteltiin erilaisten sydänsairauksien piirteitä ja hoitokeinoja. Tietoa niistä löytyy netistä ja erilaisista oppaista. Mutta heräsin ainakin itse pitämään huolta mahdollisuuksien mukaan omasta pumpustani!

 Risteileminenkin virkistää!






keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pienellä ystävällä on suuri merkitys!

Minulla oli pieni ystävä, Jamie nimeltään. Hän oli harmaa, karvainen cairnterrieri. Ystäväni kuului lähisukulaiseni perheeseen. Perhe kasvatti ja koulutti Jamien kiltiksi ja tottelevaiseksi hauvaksi.

Itselläni ei ollut useinkaan mahdollista tavata häntä, mutta suhteemme muodostui jo alkuunsa hyvin lämpimäksi. Vaikutukseksensa tuohon läheisyyteen saattoi olla kekseillä, joita syötin hänelle aina kun kotiväen silmä vältti. Tuosta muodostui yhteinen rituaalimme, jota kehitimme keksien lisäksi nakkien suuntaan. Meillä oli yhteiset mielisyömiset.

Ystäväni matkusti viime kesänä perheensä kanssa muutamaksi kuukaudeksi uudelle mantereelle. Pidimme yhteyttä Skypen avulla. Jamie haukkui hyvin harvoin, mutta aina tavatessamme ääntä riitti tervehdysten muodossa. En ole varma näkikö hän isäntänsä iPadista kasvoni, mutta ainakin ääneni kantautui Atlantinkin yli koska riitti taas ääntä. Tunnistus oli molemminpuolisesti varmalla pohjalla. Vaihdoimme kuulumiset nykytekniikkaa hyödyntäen ja kielellä, jota muut eivät ymmärtäneet.

Nyt Jamie-ystävääni ei enää ole! Hän on siirtynyt äkillisesti heikentyneen terveytensä seurauksena nuuskimaan päivän uutisia taivaan lyhtypylväistä. Jamiella ja minulla oli yksitoista mukavaa yhteistä keksien ja nakkien maustamaa vuotta!

Terveiseni Jamielle sinne yläkertaan ja kiitokseni lämpimästä ystävyydestä!

 RIP  JAMIE 2003-2014 

perjantai 26. syyskuuta 2014

Se on sienenpyynti tarkkasilmäisen hommaa

Kotona on ollut viimeisen kuukauden ajan projektina hoidella pakastimen syövereistä edellisen vuoden sienet. Se on piirakkavuoka käynyt kuumana jo kolmatta viikkoa kun viime vuonna oli hyvä sienivuosi. Pakastepusseihin kertyi kantarellia ja suppilovahveroa melkoisen runsaasti. Meinasi jäädä marjasato keittiön pöydälle kun tila oli ikään kuin hakusessa.

Meikäläinenkin pääsi tuossa jokunen vuosi sitten sienestämisen makuun ja oppi tunnistamaan muutakin kuin maailman kauneimman sienen – sen, jolla on punainen hattu ja siinä valkoisia pilkkuja. Tosin monta vuotta piti kauden alussa katsoa kirjasta mitä saa syötäväksi poimia. Opettelin rohkeasti kerralla kaksi syöntisientä. Muistin molemmat metsänreunaan asti ja siitä eteenpäin unohdin miltä se toinen näytti. Mutta onneksi isä-Smurffi oli suunnitellut sienet niin, että kantarelli on selvästi omanlaisensa. Ja minäkin opin sitten muistamaan sen ulkonäön.

Sitä kun aamusella tempaisee kuluneet ulkovetimet päälle ja kumikengät jalkaan on muotipuoli hoidossa. Vielä kun tunkee taskuun muutaman ruttuisen hedelmäpussin ja sienipuukon, jota minun tapauksessani markeeraa pahviveitsi, voi sieniretki alkaa. Reippaasti ontuen ja nenä kaiken aikaa taipuneena etsimisasentoon selkävaivan seurauksena, kääntyy kumiterä portin takaiseen metsään. Takaraivossa tykyttää kantarellin kuva ja lähtiessä pestyjen silmälasien linssien takaa silmät hapuilevat jo kanervikkoa.

Uskoni saaliiseen oli tänäänkin vahva. Reissu meinasi vaan taas kerran tuhrautua luonnon tarkkailuun. Ensimmäinen pysähdys tuli läheisen suon laidalla kun huomasin suolla pari karpalonkerääjää. Purin hammasta ja onnuin eteenpäin vaikka aivan varmasti nuo poimivat juuri ne marjat, joita olin ajatellut itselleni kunhan ne kypsyvät. Kyllä tuolla hetkellä suomalainen perusoikeus marjastamiseen tuntui taas kerran kohtuuttomalta omasta näkökulmastani.

Kun lähestyin varmaa kantarellimestaani, unohduin seuraamaan metsän takaa siintävällä pellolla matkakokemuksiaan vertailevaa joutsen- ja kurkiparvea. Yhteensä liki sata lintua käsittävällä parvella tuntui melusta päätellen olevan näkemyseroja taukopaikan käyttöoikeuksista. Kaakatuksen kasvettua sietämättömäksi kurjet kohteliaimpina ottivat ilmaa siipiensä alle ja pöhäyttivät taivaalle. Joutsentenkin häivyttyä kohti etelänmaita päätin siirtyä alkuperäisen puuhaani. Väistellen kolmea kauriitten makuupaikkaa viritin näköelimeni kantarelliasentoon.

Kyllähän sainkin kierrellä aika tovin kunnes tarkat silmäni tai sitten pelkkä tuuri johdattivat minut parin kantarellin äärelle. Nämä olivat viekkaasti yrittäneet piiloutua sammalten ja havujen sekaan, mutta eivät onnistuneet pettämään uskomatonta vainuani. Tosin vainuani oli hieman häirinnyt kaurispaikan merkkaustuoksut. Oli nimittäin bambi roiskinut reviirinsä merkkejä sen verran, että meinasi nenäkarvat kärventyä.

Noin kolmen kilometrin hoippuroimisen tuloksena ja rajujen sammalkaivausten jälkeen olin saanut puoli hedelmäpussillista keltaisia herkkuja. Oli kantarelli yrittänyt haalia päälleen keltaisia koivunlehtiä sammalten ja havujen lisäksi. Minulta eivät kuitenkaan pystyneet piiloutumaan! Nyt on sitten taas uutta satoa pakastimessa ja piirakkavuoalla töitä ensi talvenakin!

 Näytetään IMG_2138.JPG Osa matkalaisista on jo häipynyt ja keskustelu on kiihkeää!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Se on Savossa nyt talvi

Kyllä en ollut iloissani tänä aamuna kun heräsin! Se, että heräsin oli tietenkin mukava ja iloinen asia, mutta kun oli lunta ja kylmää.

Pihan oli valloittanut valkoinen matto ja mittari näytti -2 C-astetta. Illalla kyllä olin katsonut säätieteilijän ennustetta, mutta enhän minä niihin yleensä usko. Ainoat, jotka ovat yleensä osanneet ennustaa ovat piippu-Saarentaus kun sillä oli kunnon perskat piipussaan, Pekka Pouta kun sen jo sanoo nimikin ja Mette Mannonen kun sillä on niin kauniit silmät. Niin ja olihan vielä se sammakkomies, mutta kun siltä kuoli joka vuosi sammakko. Uudet sammakot olivat kuin nykyihminen, ei enää osattu vanhoja konsteja.

Nyt kun olen mökillä ei auttanut muu kuin etsiä uuniin puuntynkää ja raapia puntti tulitikkuja. Siinä vaiheessa kun tuli roihusi takassa oli jo niin hiki sytytyshommista, että teki hetken mieli heittää piisiin kuupallinen vettä. Mutta näillä mentiin ja hiki kuivi vähitellen. Mukava lämpö valtasi tuvan ja pihalla keskellä syyskesää vallitseva valkoinen aalto meinasi jo unohtua.

Mentävä kuitenkin oli! Rapulla oli vajaa kymmenen senttiä loskalunta ja taivaalta pukki lisää. Kyllä oltiin kaukana kauniista syyskelistä. Ja juuri kun tänään olisi pitänyt lähteä metsästämään puolukoita ja sieniä. Toissapäiväinen reissu oli tuottanut mukavan saaliin, mutta pakastin huusi lisää täytettä.

Nyt ei auta kuin kytätä järven takaisen taivaan värejä ja kuulostella sääihmisten arvailuja. Jos niistä vaikka sittenkin selviäisi huomisen puolukkaretken saalisnäkymät. Olen nyt illalla varautunut jo useampaan vaihtoehtoon. Ulko-oven vieressä on marjaämpäri, sienikori ja sienipuukko. Uunin vieressä on puita ja uusi puntti tulitikkuja. Bensaa en aikonut vielä kokeilla sytyshommiin. On siitäkin kokemusta kun kerran sytytin grilliä tenulla. Kummasti ne kulmakarvat ja otsatukkakin kasvoivat takaisin, mutta lippalakin jämät hävitin nuotiolla.

Hyvää kesä-syksy-talvea Sinullekin!

PS. Kannattaa alkaa kaivella suksivoiteita esille!




tiistai 16. syyskuuta 2014

Polkupyörä on ihmiselle ystävä!

En ole paljon polkupyörän kanssa tuhertanut ennenkuin pääsin yli vanhuuden kynnyksen. Tai kuuluisi kai sanoa "minusta tuli seniorikansalainen". Jostain syystä innostuin pyöräilemään kun tuli tarve liikkua muutakin kuin jääkaapin ja sohvan väliä. Onneksi tuli! Se nimittäin ihmiskroppa rapistuu alta aikayksikön ellei sille tarjoa haasteita.

Ulkoilman kaipuu, raikkaat merituulet ja Helsingin autoliikennettä helpompi tapa edetä pyörällä veivät minut mukaansa. Nyt olen muutaman vuoden vintannut mankelilla pitkin katuja yli 1000 kilometrin vuosimatkalla. Eihän se paljon ole semmoiselle, joka on paljon urheillut ja harrastanut oikeaa liikuntaa. Mutta se on paljon entiselle liikuntaa vieroksuvalle konttorityöntekijälle. Ja jos vielä huomioi ettei minun enää ole tarve eikä pakko mennä minnekään, niin siinä tapauksessa luen tuon itse hyväksi saavutukseksi. Ja on siitä muodostunut hieman himokin!

Tuhrasin tuossa muutaman vuoden remontoinnin ja muiden konttorityötä raskaampien harrastusten parissa. Se ei ollutkaan hyvää liikuntaa vaan selkäni ns. hajosi. Juoksemista ei voinut edes ajatella ja käveleminen alkoi tökkiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta tuli vastaan asia, jota en vieläkään parin vuoden selkäsairauden jälkeen ymmärrä. Pystyn ajamaan polkupyörällä niin paljon kuin vain viitseliäisyyttä riittää. Tuolloin ei kivut tunnu enkä tarvitse särkypillereitä ajaessani. Ainoa isompi ongelma on kunnon heikkeneminen ja voimien hupeneminen kun muu liikunta puuttuu.

Näinä aikoina yritän pyöräillä kuitenkin aina mahdollisuuksien mukaan ja samalla odottelen kutsua leikkaukseen. Jospa vähän uutta luuta ja titaania selkärangassa auttaisi minut takaisin normaalin liikkumisen maailmaan ja voisin jättää pillerit pois! Samalla pääsisin parantamaan kuntoa ja pyöräilemään uudella innolla!

Panosta Sinäkin liikuntaan ja kroppaasi! Etsi pyöräsi varastosta tai hae kaupasta uusi ja ponkaise raitille!

 Pyöräilijän maisemaa



lauantai 13. syyskuuta 2014

Instrussa se on aina ystävä ja silmälasin ruuvi se on pieni eläin!

Sattuipa muinosena päivänä seniorisukulaisen silmälasin sanka irtoamaan eikä ruuvia tietenkään löytynyt. No lupasin tietenkin apuani ja käyttää kakkulat optikon meisselillä. Mutta ensin ajattelin näppärästi kokeilla kotona säilömieni vanhojen kakkuloiden ruuveja. Ähräsin parien vanhojen lasien kanssa toista tuntia, mutta sopivaa ruuvia ei löytynyt. Enkä saanut pois ottamaani ruuvia takaisin vanhoihin laseihini.

Eipä tuossa auttanut muu kuin tunkea kakkulat taskuun ja hypätä pyörän selkään etsimään soveliaan lähellä sijaitsevaa optikkoliikettä. Ensin tuli vastaan Munkkiniemen Optikko, joka oli tietenkin juuri tuona perjantaina päättänyt pitää paussia ja pistää ovensa säppiin. Matkani jatkui otsa hikeä pursuillen kohti Munkkivuoren ostokeskusta ja siellä sijaitsevaa Instrumentariumin myymälää.

Instrusta löytyi ystävä! Ystävällinen palveluhenkilö pyysi katselemaan odotellessani kehyksiä kun hän korjaa kakkulan sangan. Eipä tuossa hutkahtanut kuin hetki kun hän palasi korjattujen näkölaitteiden kanssa. Hän oli lisäksi puhdistanut linssitkin. Kun kaivelin lompakkoa taskuni syövereistä, ilmoitti Instru-henkilö ystävällinen hymy kasvoillaan ettei tästä peritä mitään. Kovin olin iloinen ja pyrin ilmituomaan kiitollisuuteni monisanaisesti.

Että osasikin olla hyvä palvelu! En ole kyllä koskaan joutunut muutenkaan pettymään Instrussa asioidessani! Monesti olen käynyt ja monet lasit sieltä hankkinut. Siinä on linssinhiojille riittänyt hommaa! Ne kun nuo silmäni tykkäävät muuttaa haritustaan kohtuuttoman usein. Välillä katsellaan itään ja sitten taas länteen. Enkä tarkoita tällä mitään poliittista asiaa vaan selvää katseen suuntaa.

Hyvää ja tarkkakatseista syksyä kaikille!

PS. Viime yönä tuhrasin nakkisormillani tunnin vanhojen lasieni ruuvia paikoilleen. Lopulta se onnistui teippien, liiman ja kohdevalojen avustamana.




perjantai 12. syyskuuta 2014

Lumia ja taisteluni

Kävin pari päivää sitten polkaisemassa käyntiin tuttavani uuden Lumia 630-puhelimen. En ollut pitänyt laitetta ennen edes kädessäni, joten alku olikin sitten melkoista opettelemista. Olen käyttänyt monenlaisia nokialaisia koko ikäni ja niiden samana säilynyt logiikka on avautunut aina ennen kohtalaisesti. Kerran ostin parilla kympillä Siemensin kännykän ja se ei minulle avautunut oikein koskaan. Eli erilaisia ovat eri valmistajien kännykät!

Nyt sitten totesin heti kättelyssä, että Lumia oli taas aivan omanlaisensa peli. Viimeiset pari vuotta olen käyttänyt Applen iPhonea ja sen helpompaa vehjettä en hevin usko olevankaan. Löydät mitä tarvit ja kun painat tarvettasi osoittavaa ikonia eli kuvaketta niin homma pelaa. Ei tarvitse selailla sinne tänne ja etsiä sitä ja tätä.

No kyllähän sieltä Lumiastakin löytyi osin se vanha nokialainen logiikka, mutta melko erilaisena ja uudessa Microsoftin muodossa erikokoisten tiilien eli kuvakkeiden takaa. Lumian mukana tulleessa ohjevihkosessa ei ollut montaa sivua tekstiä. Siinä taidettiin kertoa ainoastaan akun ja takakannen paikalleen laitosta. Olisikohan valmistaja kuvitellut Lumian jokaisen hankkijan omistavan tietokoneen ja nettiyhteyden, joiden kautta käyttöoppaan voisi löytää? Ja Elisan myyntipisteessäkin oli kieltäydytty neuvomasta uusi ensimmäisen älypuhelimensa ostanut tuttavani kysyi apua. Ei kuulemma kuulunut heidän tehtäviinsä!

Kolme tuntia vierähti ketterästi kerien kun etsin toimintoja ja kokeilin perusjuttuja. Seinänaapuri varmaan kuvitteli, että asuntoon oli perustettu puhelinkeskus kun kokeilimme puhelimen ja viestien toimivuutta sekä etsimme erilaisia ilmoitusääniä. Pirinä ja sointi oli jokseenkin hektistä hetken aikaa. Kun olin saanut perustoiminnot kasaan eli toimimaan oli pakko lopettaa kun silmissä vilisi tiiliä ja muutenkin tinnituksestä kärsivät korvani soivat kuin suoraan trumpetilla korvaan soitetun kuutamosonaatin jälkeen. Päänahkani oli verillä kun sitä raapien etsin ratkaisuja, jotka löytyivät onneksi Lumiasta ja iPadini avulla netistä.

Kyllä Lumia nyt toimii ja lisäominaisuuksia siihen etsitään varmaan joskus myöhemmin! Mutta Lumia on kohtuuhintainen ja ominaisuuksia tuntuu siitä löytyvän hintaansa nähden hyvin runsaasti. Mutta jos minun pitää hankkia uusi kännykkä niin enpä tiedä ...?

 Laitoin tähän kesäkuvan kun vielä on kesää jäljellä.

torstai 11. syyskuuta 2014

Moi! Täällä taas ollaan!

En ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon vaikka kynä olikin hetken kuivumassa. Se on kirjoittamisen suoni sykkinyt koko kesän tuloksetta, mutta jospa nyt saisi kynän liikkeelle.

Kesähän on mennyt vaikka aurinko on viime päivinä heloittanutkin. Ei sitä kannata uskoa sillä kyseessä on vaatekauppiaitten juoni kesähepenien loppuunmyymiseksi. En kyllä tajua miten tuo säiden säätely onnistuu? Itse olen onnistunut ainoastaan järjestämään sateen kun olen pessyt auton pihalla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. On muuten taattu keino saada sade aikaiseksi!

Kesäni meni mökillä sisällä ensin kesäkuu palellessa ja uunia lämmittäessä. Heinäkuu ja osa elokuun alkua meni edelleen sisällä ilmalämpöpumpun jäähdyttäessä saunan kuumaa mökkiä. Toki oli pihaan ilmestynyt melkoinen mätäs metsämansikoitakin, joita piti iltahämärissä käydä poimimassa ennenkuin orava ehti asialle. Elokuun puolivälissä sitten järjesti säänhaltija muutaman ajan soveliaita kelejä mustikoitten poimiseen. Ja muutama hassu kanttarellikin löytyi elo-syyskuun vaihteessa.


Sitten pitikin palata pariksi viikoksi isolle kirkolle eli Helsinkiin kotiin hoitamaan kesällä ruuhkautuneita asioita. Taloyhtiötä tarkastettiin ja siinä piti tormakkaana olla vaatimassa korjausta seinähalkeamiin, talvella alhaisiin lämpöihin ja muutamaan muuhun yhtä pieneen asiaan. Ja niinhän siinä taas kävi, että pieni ihminen jäi niin yksin.

Mutta on tästä ajankulumisesta ja ikääntymisestä se ilo, että on tullut uusi harrastus -valittaminen. Olen aika etevä siinä! Ja olen kesän aikana lukenut pieniä vinkkejä alan käsikirjasta - Mielensäpahoittajasta. Tuo kolmen kirjan sarjan on koonnut ansiokkaasti kirjailija Tuomas Kyrö. Tuntuu aivan kuin hän olisi seurannut minua eri elämän vaiheissani ja sitten taltioinut tekemiseni oikein kirjan muotoon.Olen sitten noista kirjoista palauttanut mieleeni parhaita asioita ja soveltanut niitä uudelleen. Kyllä minä niin mieleni taas pahoitin kun ...


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kesänkynnyksellä

Alkaa olla pikkuhiljaa takanapäin tuo talvi, jossa ei paljon lunta kylillä nähty. Hesassa ja muualla isojen vesien äärellä saatiin nautiskella luihin tunkevista puhureista. Jos jostain asiasta yrittäisi etsiä positiivista niin eipä ainakaan lumilapiot paljon kuluneet. Liikkuminen sulaa katua pitkin oli vanhemmallekin kansalaiselle suhteellisen helppoa sen minkä kipeät luut ja lihakset antoivat myöten.

Nyt onkin sitten elelty ainakin kuukauden päivät katu- ja muiden pölyjen kurimuksessa. Ei ole paljon sade huuhdellut pölyjä pois! Kaikki maailman flunssat ja muut pöpöt ovat puraisseet pohjoisen ankariin oloihin tottunutta kansaa. Ne henkilöt kun tajusivat ja uskalsivat ottaa flunssarokotuksen ovat ehkä päässeet vähemmillä tuskilla. Mutta viimeisten viikkojen ajan ovat ihmiset niin lähi- kuin kaukopiirissäkin niiskuttaneet, kärsineet kuumeista, yskineet ja ilmeilleet muita flunssan merkkejä. Pärskeet ovat täyttäneet ilmatilan ja kärsimystä on tuntunut esiintyvän laajalti. Apteekeissa on ollut kovat ruuhkat kuin parhaina hulluina tai keltaisina päivinä tavarataloissa. Jos on selvinnyt apteekissa edellä olevan reilun kolmekymmenen jonottajan jälkeen hengissä reseptitiskille, on voinut sanoa olevansa vielä melkoisen hyvässä kunnossa ja kyseenalaistaa lääkityksen tarpeen.

Kotona kerrostalossa on saanut tunnin välein pukea tai riisua villasukkia ja paksua sisäpalttoota kun välillä palelee ja välillä on hiki. On vaan talonmies laittanut lämmönjakelun automaatille! Kun ulkona puhuri puhaltaa lämpöanturiin, alkaa sisällä tunkeä lämmönhönkää ja kun sattuu aurinko anturiin, niin menee kaikki lämpöputket kiinni ja sisällä viilenee. Siinä kuluu vanhankin päivä rattoisasti kun pukee ja riisuu vuorotellen. Olo on kuin vaatemallilla muotinäytöksessä vaikka röijyt eivät ole aivan samaa tasoa.

Eli otetaan keväästä kaikki ilo irti ja odotellaan jännityksellä vapun räntäsadetta! Jos jokin on taattua niin se on ainakin!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Huh mitkä ajat edessä!

Se ei mene nyt Suomella hyvin! On istuttu kaikenlaisten pakettien päälle hallituksen toimesta. Asioita on päätetty sotesta lähtien. Tukiin kajotaan ja maksuja nostellaan. Sairaat saavat sairastua entistä enemmän ja hoitoa annetaan jos keritään tai jaksetaan. Lapsille ei paljon lisiä heru. Tuloista rapsautetaan enemmän veroja. Ja jos vaurautta on niin ei ole pitkään kun valtio pääsee käsiksi. Ja tietenkin kaikesta seuraa, että leivän hinta nousee. Ja muitten eväitten. Pahat on ajat tiedossa! Pikkuporukat lipeävät vastuusta ja oppostinentit huutaa pää punaisena, mutta ei kerro ratkaisua.

No yllättikö tuo ketään? Tuskinpa vaan! Sen on yksi ja toinen viisas ihminen tajunnut, ettei se voi näin jatkua. Aina vaan poltetaan rahaa enemmän ja enemmän. Se oikein seteli polttaa kädessä ja lompakossa. Eroon on päästävä ja lisälainaa haettava. Mihin se seteli etsiytyy kun ei kuitenkaan löydä tietään oikeaan kaupan tavaraan. Taitaa mennä tupakkiin ja muuhun turhuuteen. Kansa huutaa päitä vadille, että hallituksen vika, virkamiehen vika, työnantajan vika ja kaikkien muitten vika paitsi oma. Ei pane kansa merkille, että maailman ahdinko saattaa vaikuttaa jopa meihinkin? Nääs kun se maailma ollaan myös me ja tässä yritetään sinnitellä siinä sivussa omillamme.

Ei vedä vienti, ei auta tuonti, ei ole rahaa! Ja sitten muuan vilperi pisti asiat rajan takan solmuun. Ei ole enää varaa rajantakasella ihmisellä tulla Suomen markkinalta ostamaan tavaraa. Eikä saa suomalainen yritys rajan takana omiaan pois. Vilperin lentokoneet harjoittelee, sotaväki valloittelee ja vilperi itse pui nyrkkiä joka suuntaan. Yritä siinä sitten olla hänen kanssaan kaveria kun mikään ei kelpaa!

Meilläkin vaan kaupat sulkee oviaan, tehtaista, niistä harvoista viimeisistä, laitetaan koneita rasvoihin ja väki pihalle, eikä riitä insinöörille suunniteltavaa, ei rakentajalle rakennettavaa, ei pidä kaivoksen padot ja puhelimetkin myydään ulkomaahan. Liikekeskuksissa tyhjenee kauppatiloja ja toimistotaloissa toimistoja, kauppojen parkkipaikat on autioina ja lompakot kansalla tyhjinä. Tyhjää on joka puolella kun ei sada edes lunta. Ennen oli tähän aikaan niin valoisaa kun oli lumi maassa. Nyt ei ole varaa edes lumeen!

Se on vanhankin yritettävä puristaa optimismia oikein sitruunapuristimella kun meinaa masennus vallata mielen. Onneksi valoa riittää vielä kun on taskulampussa melko uudet paristot!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Se ei paljon yhteyttä pitele kun ei pysty!

On tämä nykyihminen rakennettu omituisesti! Se ei paljon yhteyttä pitele toisiinsa. Ennen taisi olla melkolailla toisin. Mutta silloinhan olikin kotona eteisen pöydällä puhelin ja posti kuljetti kirjeet näppärästi. Ja silloin tehtiin hommia ainoastaan valoisan aika, aamun valkenemisesta auringon laskuun ja vähän sen jälkeenkin. Oli se silloin helppo pitää yhteyttä melkoisen ahkerasti! Ja kyläillä!

Se on nykyään vaikeampaa kun ei ole kuin kännykkä, iPad, läppäri, Facebook, Twitter, chat, email, tekstiviestit, kirjeet, Youtube, Skype ja Facetime. Ei sitä ole ihmisellä paljon mahdollisuuksia kontaktia toiseen ottaa. Työtäkin kun pitää tehdä pisimpinä päivinä lähes 8 tuntia. Ei siinä jää aikaa yhteysjutuille! Se kun pitää niin armottoman kiirettä!

Mutta eipä sitä ainakaan eläkeläistäkään kiinni saisikaan kun se on tansseissa, teatterissa, elokuvissa, baarissa, ravintolassa, kauppakeskuksessa, eläkekerhon matkalla, ulkomaanreissussa, mökillä, harrastuspiireissä, vertaistukea antamassa, Mäkkärillä, autoilemassa Porvoossa, kiertelemässä entisiä asuinalueita, palvelukeskuksessa luennolla, kuuntelemassa sydänluentoa, apteekista pillereitä hakemassa, kirjastossa selaamassa lehtiä, räplää läppärillään netissä ja vaikka missä muualla. Yritä siinä tavoittaa sitten tuommoinen nykyeläkeläinen jostain!

Ei ole helppoa tuo kontaktinpito tänä päivänä! Oli parempi ennen!


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Vuodenajan henkeä ja hiekkaa!

Se on sekoitettu vanhan pää nyt aivan tyystin! Ei tiedä onko talvi, kesä, joulu vai juhannus. Kelit on aivat erit varttitunnin välein. Kun lähdet lipokkaissa ulos niin viisitoista metriä kun pääset ulko-ovelta, onkin jo taas talvi. Kun laitat uloslähtiessä talvipalttoon päälle ja vedät karvalakin korvalliset jo rappukäytävässä alas, huomaatkin pihalla auringon helottavan suojapaikoissa vähintään 30 lämpöistä astetta. Valu siinä sitten hikeä juuri syksyllä ostettuun karvalakkiin.

Ja sitten kun pääset Mannerheimintien laitaan ja vetelet juuri sillä hetkellä paistavan auringon suomaa kevätilmaa keuhkoihisi, saat ohitse pyyhältävältä bussilta naamallesi Saharan hiekkamyrskyä muistuttavan sakean kivennäisannoksen. Seuraava puolituntinen meneekin sitten availlessa hiekkaisia silmiä ja puhallellessa hiekanjyviä keuhkoista asti. Ohi kiitävälle naapurin isännälle on turha selittää ettei minulla ole flunssa vaan se oli tuo 63:n bussi joka tuli Pakilasta päin ja ajoi kaahaten keskustaa kohti. Anna olla, että astmaattisella ihmisellä on tuossa pölypilvessä riemu huipussaan vaikkei henki kuljekaan.

Automies vuorostaan on pohtinut Hesassa koko ns. talven, että minkähän takia on pakko ajaa nastoilla asfalttia murskaksi. Jäätä ei ole nähty kuin viikonloppuisin grogilaseissa ja liian harvoin sulatettavan pakastekaapin seinämillä. Eli kevät-talvi on hienoa aikaa! Ei tiedä sataako vai paistaako, mutta varmaa on että molempia tapahtuu!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Mies kasvoi kaltaistensa joukossa!

Se sitten iski vanhaan tiistaina taas varsinainen kulttuuripläjäys! Kun ei tuo aika meinaa kulua kesää odotellessa ja jotain fiksuakin pitää kehitellä, niin varattiin pikaistuksissamme nuorikon kera teatteripiletit. Tosin oli ystävä teatterista jo kerinnyt kehua näytöksen musiikkia eikä turhaan kehunutkaan.

Siis housut jalkaan ja kauluspaita (yäk!) päälle (ylänapin jätin kyllä auki) ja kohti Helsingin kaupunginteatterin suurta näyttämöä. Paikalle oli kuuleman mukaan palkattu oikein Tarzan! Ja siellähän hän heilui milloin liaanilla, milloin kallioilla ja milloin minkäkinlaisella pinnalla. Ja hyvin heiluikin. Kumppaneineen lauleli juttujaan hienon musiikin säestyksellä. Jopa niinkin mielikuvituksettoman ihmisen kuin minä, aika kului rattoisasti parin ja puolituntisen verran. En viitsi kertoa enempää vaan menkää katsomaan kellä mahdollisuus on!

Tupa oli täynnä kaikenikäistä väkeä ja tuntui nautintoa esitys kaikille tuottaneen. Mutruhuulet olivat menneet jonnekin muualle kun Tarzanilla heitä ei kylässä näkynyt. Nautittava esitys! Voipi olla, että käyn vastakertanakin teatterissa. Ainakin syksylle on ohjelmassa monta hauskaa tiedossa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Vaatekomerossa tapahtuu kummia!

Kyllä olin kerrankin aivan hämmennyksissäni, kun kaivelin viime syksynä ostamani housut vaatekomeron syövereistä! Olin viime töikseni syksyllä noutanut housut kesäpaikkakunnan tavaratalon lyhennystyöhenkilöltä ja siirtänyt kotikaappiin. Kun tarvetta käyttöön ei ennen eilistä päivää ollut ilmaantunut, saivat ne rauhassa riippua kaapissa. Mutta jokin niihin oli iskenyt! Housuvirus tai vyötärömenninkäinen.

Kun vetäisin ne eilen rivakalla otteella jalkaan ja ryhdyin sovittamaan vyötärönappia kiinni, saatoin havaita housunkauluksen kutistuneen omituisella tavalla. Se viidensentin rako ei ollut siinä kun ostitn heidät. En ollut mielestäni tehnyt housuille mitään! En edes ollu ajatellut niitä sen kummemmin lämmöllä kuin viileydelläkään. Siitä huolimatta ne olivat ottaneet nokkiinsa ja vetäytyneet kuosissaan ja kudoksissaan. Elleivät olleet sitten ottaneet nokkinsa kun en ollut käyttänyt viiteen kuukauteen?

Mielessäni kävi, että olisiko sattunut ompeluhenkilölle jokin virhe työssään? Ehkä kaventanut housujani väärästä päästä tai tehnyt Singerillään jonkin koruompeleen tyyppisen koukauksen. Vai olisiko Singerin automatiikka ottanut työssään omaa vapautta ompeluhenkilön kahvipaussin aikana? Ne on melkoisia tietämyslaitteita kaikine ohjelmineen nykyään nuo herkät ommelvempeleet.

Jouduin nöyrtymään ja viikkasin housut takaisin ripustimeen ja siirsin kaappiin miettimään minkä ongelman minulle aiheuttivat. Taidanpa käydä kesäkylän ompeluhenkilön pakeilla kunhan palaan sinne ongelman syntylähteille!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Hesan lätkäpojat rantapalloilemassa

Se otti sitten Hesan jokainen lätkäpoika kesälomapassin! Kyllä en ollut iloinen kun ainoa kunnon lätkätiimi Hifkikin otti neniinsä. Enhän minä mikään intoilija ole noissa asioissa, mutta harmittaa kun olen pikkuisen kannattanut ainoaa Stadin kunnollista lätkäpelijoukkuetta.

Ja kun Hjallis järjesti oman soppansa kutsumalla venäläiset Stadiin niin ei mieli mettä keitä. Neitikiekkoilijat myytiin Venäjän liigaan ja nyt on pelimatkat yli rajojen pitkin mannerta niinkuin Ville Haapasalolla. mahtaneeko nekin kestää aina 30 päivää? Mutta hauska pojilla tulee varmaan olemaan halvan vodkan  maassa.

Mutta kuitenkin harmittaa kun eivät pelaa kukaan nyt meidän kylillä kiekkoa kun minäkin olisin joutanut jonkun matsin katsomaan! Nössöporukkaa ovat kaikki tyynni!


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Roskat saa kyytiä!

Jo vain olin erityisen hämmästynyt kun aamun Helsingin Sanomissa kerrottiin turkulaisen roskan kulkevan Viroon asti. Onhan se hämmentävää kun ei tavallisilla ilhmisillä meinaa olla varaa matkustella, niin roskapussit sen kun reissailevat pitkin poikin ja oikein oman kuljettajan kuskaamana. On jo aikoihin eletty! Kyllä roskan kuuluu asua siinä maassa kun on syntynytkin. Paitsi ulkomailta tuotu muovi voitaisiin lähettää paluukuormissa takaisin sinne mistä tulikin ja ulkomaan kustannuksella. Oppisipahan tekemään terveellisen palavasta aineesta kuoret paketteihin.

Miksi Viron ihmisellä on varaa rakennella laitoksia roskia varten ja meillä ei ole varaa rakentaa edes vanhuksille viihtyisiä asuinpaikkoja? Meillä vaan tapellaan sotesta ja somesta ja vaikka mistä -esta. Ei saa selvää onko minullakaan muutaman vuoden kuluttua hoitajia 1,2 vai 2,7 vai jääkö perin 0,4:ään. Mutta turkulainen roskapussi saa kokonaisen kuskin ja vielä laitoksen henkilökunnan. Sitten vielä kuskataan takaisin Poriin. Ehkä se ei turkulaiselle ole niin mukavaa kun joutuu Poriin? Olisiko tuo retkeily sittenkin jonkinlainen rangaistus tuolla viimeisellä perusteella?

Mutta kyllä en olisi iloinen jos minun roskiani ajelutettaisiin ylt'ympäriinsä! Ne pitäisi hoidella kotomaassa ja ansaitsemallaan kunnioituksella. Ja sitten hankittaisiin ajelussa säästyneillä varoilla minulle tulevaisuudessa yksi täysi hoitaja ja rakennettaisiin kauniille paikalle merenrantaan hieno hoitotalo ja sen takapihalle semmoinen pinei ja sievä roskienpolttouuni. Ja roskalämmöllä lämmitettäisiin tuota majataloa. Olisi siinä sitten mukava suhata rollaattorilla pitkin lämpimiä käytäviä ja välillä keinutella keinutuolissa telkkarin äärellä!

Mutta vaikka miten onkin roskan reitti, pitää jo nyt heti lajitella ja huolella! Ja virkamiehen pitää lopettaa nenän kaivelu, pistää yllä esitetyt korvan taakse ja alkaa toimeen! Minä odottelen täällä roskapussin kanssa!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kompastuuko seniorin elämä tekniikkaan?

Kyllä on raskautettu vanhempaa ihmistä nykytekniikan ihmeillä! Muutama kymmenen vuotta taaksepäin nykyelämässä tarvittava tieto kaikenlaisesta tekniikasta olisi vaatinut tekniikan tohtorin tutkinnon Lappeenrannan korkeakoulutuslaitoksesta, Otaniemen Dipolin baaritiskin läheltä luentosaleista ja Amerikan kuuluisasta MIT:sta. Nyt alle kouluikäiset pyörittelevät sujuvasti kaikenlaisia vehkeitä ja erityisesti nettiasioita. Ja seniorikansalainen ei meinaa löytää puhelimesta edes terveyskeskuksen numeroa, jonka se alle kouluikäinen sinne tallensi.

Pankkiautomaatilla pitäisi osata ohjelmoida pääte niin, että oikea maksu menee oikeaan paikkaan oikealta tililtä ja samalla varjella ettei vilunkikansalainen näe tunnuksia selän takaa. Toinen vaihtoehto hoitaa maksuja on kotona omalla tai palvelukeskuksen tietokoneella. Arvaa vaan muistaako niitä tunnuksia ja mistä napista pitää painaa minkäkin asian takia. Ja sitten kone menee juntturiin ja ruudulla seisoo vaan, että 'ei saada yhteyttä' tai 'lataa joku juttu uudestaan' tai 'ota yhteyttä palveluntarjoajaan' tai 'yhteys on aikakatkaistu'. Mutta kun se tarpeellisin palveluntarjoajakaan ei ole enää siellä pankin tiskin takana vaan on jossain muualla. Saattaa olla vaikka työvoimatoimiston jonossa tai meikäläisen kannalta parhaassa tapauksessa kouluttautumassa sairaanhoitajaksi. Maksa siinä sitten se lasku, jonka ET-lehti lähetti kolmen kuukauden tilauksesta! Mutta onneksi tilauslahjana mukana tuli aitojokisimpukkainen kaulaketju. Tosin sen lanka katkesi ja ne simpukkahelmet levisivät piirongin alle. No onpahan kuitenkin tallessa siellä ja seiltä perikunta sen aikanaan saa poimia.

Terveyskeskukseen pitäisi osata soittaa ajantilaus puhelimella kun ensin vaan painaa ykköstä jos haluaa ratkaisua pissaongelmaan ja kakkosta jos on kolotusta vasemmassa lonkassa ja kolmosta jos tuntuu huimausta ja viitosta jos verenpaineet karkaa taas taivaisiin ja niin edelleen. Viimeisenä noin kohdalla kaksikymmentäkahdeksan sanotaan, että laske luuri niin soitamme Sinulle takaisin. Mutta jos sitä jää odottamaan menee huonot housuun ja pyykkikoneen korjaajakin tulee vasta kuukauden kuluttua. Siinä sitä joutuu panemaan vatsapaineen alla asioita tärkeysjärjestykseen.

No entäs sitten vanhan ihmisen päivän tärkein asia - kahvinkeitto? Sujuuko vai eikö? Muistatko laittaa pannun tippuvan veden alle, muistatko laittaa kahvin pöhnät suodattimeen, muistatko laittaa säiliöön vettä, muistatko laittaa suodatinpaperia ja avata sen oikein, muistatko napsauttaa pannun päälle ja muuta semmoista? Katsele siinä sitten kaikessa rauhassa aamutelevisiota kun pannu joko toimii liikaa tai liian vähän. Päivä päivältä vaan harvemmin se toimii sopivasti!

En tunnusta mitään, mutta annan vaan pienen vihjeen, että jos suunnittelet uutta keittiötä, älä sijoita jääkaappia mikrouunin viereen. Saattaa joinain aamuina puuron lämpeneminen kestää kauemmin kuin joskun muulloin. Vaikka ovissa on kohtalainen kokoero saattaa siinä aamutv:n uutisten aikaan mennä lautanen väärästä ovesta. Lautasen kölliessä voipaketin päällä odottele siinä sitten vatsaystävällistä kaurapuuroasi suolet kurnien. Onnellisia ovat ne, joilta on suolta leikattu lyhyemmäksi, koska silloin kurnii vähemmän mutta isommalla äänellä.

Mitenkäs sitten pärjätä television kanssa? Pöydällä iso nippu lähes samannäköisiä kapuloita täynnä nappuloita, joissa numeroita, rukseja ja kirjaimia ja lyhenteitä ja vaikka mitä merkkejä. Niitä kun aikasi painelet saatat hyvällä tuurilla saada johonkin koneeseen suhinaa. Ensin on mietittävä onko se televisio, digiboxi, kahvinkeitin, keittokattila, dvd-soitin (nuorison tuoma), levysoitin tai joku muu asunnossa oleva sähkölaite. Sitten kun painelet lisää, halkeavat rumpukalvot ja läheisellä urheilukentällä lopettavat pelin luullessaan jumbojetin laskeutuvan samalle kentälle. Omat tärykalvot soivat pari päivää koettelemuksen johdosta. Mutta hyvällä tuurilla saatat saada näkyviin saman pingviiniohjelman, jota on pyöritetty nyt päivttäin kolme kertaa uusintana jo puolentoista vuoden ajan. Sitten jos onnistut uudelleen, saatat löytää ruokaohjelmaan, johon tarvitaan Stockan Herkusta yksi tavara jokaista myynnissä olevaa maustetta ja lisuketta. Eli tarkoittaa 18 maustetta, joiden nimiä ei ole koskaan kuullutkaan ja lisukkeita, joita kasvaa ainoastaan Patagoniassa ja Perun korkeimmilla vuorilla seitsemän järven takana. Ja niitä ei tarvi kuin  ryöpyttää, rääpyttää, kiehauttaa, pestä, huuhdella, puristaa, hakata, taputtaa, paistaa, kuumottaa ja vaikka mitä.  Ja sitten eikun reseptiä kirjaamaan kun sitä näytetään ruudussa täydet 30 sekunttia. Toinen vaihtoehto on  löytää se netistä sivulta ruoka.maku.joku...fi..com ja kaikkea muuta. No helppohan se on jokaisen löytää koska ei se ole kuin 18 klikkauksen takana!

Vaikka erityisesti tuo tietotekniikka on haasteellista, kannattaa kuitenkin muistaa peukalosääntönä, että jos laitteesta nousee savua, kannattaa poistua paikalta ja huutaa isosti apua eikä teloa itseään rapussa! Kesällä edellisestä ohjeesta poikkeaa savustuslaatikko, sillä se saa savuta eikä sitä tarvi paeta!


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Historia hukassa ja suvun metsästystä kuvissa!

On se vaan joskus pienestä kiinni! Olen vuosikymmenten ajan yrittänyt etsiä pientä oljenkortta löytääkseni yhteyttä Ameriikassa asuneeseen mahdolliseen sukulaistätikkään. Ei ole kuitenkaan mistään aikojen saatossa päsähtänyt semmoista tietoa, jolla pääsisi asiassa etenemään. Sukujoukkojemme vanhat tietäjätkin ovat siirtyneet tervehtimään etsittyä henkilöä tämän nykyisille oleskeluseuduille taivaan sineen. Eikä tullut aikoinaan tentattua heitä tarpeeksi.

Mutta eiköhän sattunutkin toissapäivänä lähempänä synnyinseutujani asuva minulle läheinen sukuhenkilö törmäämään vanhoihin valokuviin! Ne ei olleet värikuvia muuten kuin keltaisen puhuvuuttaan. Mutta muuten perin selvästi katseltavia otoksia. Oli myös muinoin kuvia ottanut tai käsissään pyöritellyt sattunutkin tekemään oivallisen teon merkitsemällä takapuolelle muutamia tietoja kuten nimiä, vuosilukuja ja jopa erääseen Ameriikan kuvaan paikkakunnan kussa tuossa kuvassa pönötettiin.

Siitäpä avautuikin uusia ulottuvuuksia ja löytöjä! Sehän onkin Ameriikan tietojen hoitaja laittanut aika näppärästi arkistoihinsa tietoja ylös ja alas. Pääsin varsin sujuvasti Ameriikan arkistoihin sisällensä ja sieltähän löytyi asumistietoa, perhetietoa ja lopuksi haudankuvakin. Kyllä tuo Internetti on hyvä eläin kun hän löytää!

Mutta ei ole helppo nykyaikana laittaa tietoa kuvan taakse ylös kun ei pysty digitaaliin sitä kirjuuttamaan. Ja jos kirjoitat tietokoneen pohjalevyyn niin sekin täyttyy aika pian. Oli siinä vanhassa ajassa paljon hyvääkin kuten nuo tietoa sisältävät ruskeat ja käpristyneet valokuvat! Eli tietoa on löydetty ja tutkiminen jatkuu!



Liukasta liikaa!

Kyllä en nyt ole iloinen kun tuli talvi taas kesken talven! Siihen tuli Suomen maailmaan valkoista möhnää ja viileyttä kerrakseen. Tuolla pihapiirissä joutuu vanhus tsemppaamaan koko korvan tasopainoelimen voimalla pysyäkseen pystyssä.

Kyllä ymmärrän, että liukkaus on ihmiselle tärkeää monessakin asiassa, etenkin eräässä, mutta liiallinen liukkaus saattaa iheuttaa vammoja, Eilen aamulla ei vielä ollut liukkautta, mutta valkoinen möhnä maalla, merellä ja ilmassa aiheutti suunnatonta kosteuden haittaa. Oli tossu märkänä nilkkaa myöten kun yritti harppoa mahdollisimman vähin askelin paikalliseen, ei pubiin, vaan ruoka-aineskauppaan ostamaan sämpyläjauhoa. Vesi valui piposta niskaan ja sämpyläjauhepussia sai varjella hentoisella vanhuksen kropalla ettei olisi ottanut nesteitä jo kadulla kun oli tarkoitus käyttää niitä vasta myöhemmin.

Kyllä en ollut kuiva kotiin päästyäni vaikka muuten olenkin kuivakka mutta pyöreä ja leppoisa. Nyt on sitten säänhaltija heittänyt kammen pakkaspuolelle ja jäädyttänyt sen kaiken möhnän ja ihminen joutuu hakkaamaan kengänpohjaan huopanauloja liukumisen estelyksi. En ole ollenkaan iloinen tästä kehityksestä! Taidan lähteä ulkomaahan tai sitten katson television nauhoituskoneesta vanhan Akuutin, josta saa uusia ideoita sairastamishommiin ja terveyskeskukseen valitettavaksi.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Jos riski on reiässä niin ei aukko ole sen helpompi!

"Riski piilee reiässä" hersytti runsaasti palautetta erittäin asiantuntevan kuuloisilta tahoilta, joten päätin jatkaa muutamalla sanalla aiheesta. Ensinnä kuitenkin kiitos runsaista kommenteista!

Siispä muistettakoon reiän merkittävät vaikutukset poraushenkilön psyykeen ja yleiseen terveydentilaan sekä tietenkin tulevaa reikää ja eritoten valmiin reiän ympäristöä koskevat riskitekijät ja mahdolliset epämiellyttävät seuraukset. Kirjoituksessanihan ei pohdittu eikä puututtu varsinaisen reiän kokoluokitukseen. Varmaankin useimmat aiheeseen paneutuneet kuvittelivat kirjoittajan ajatelleen pääasiallisesti 5-6 millimetrin paksuisella poranterällä saavutettavaa reikää, johon istuu yleisemmin käytetty tulppakoko. Haluan kuitenkin oikaista tätä käsitystänne kertomalla seuraavan tarinan, jota en kuna kuuna konsanaan tunnusta todeksi.

Olin antanut ystävällisesti taivutella itseni erääseen remonttipuuhaan, johon kuului vanhan lavuaarin poisto kannatinrautoineen kylpyhuoneen ja olohuoneen välisestä seinästä. Toki siis kylpyhuoneen puolelta. Asettuneena mukavaan polviasentoon karkealle betonille jyrsitylle kylpyhuoneen lattialle ja 45:n asteen kulmaan keskikohdasta kääntyneen norjan vartaloni tavoitellessa altaan alapuolelta kannakepultteja, ryhdyin piikkaamaan muina remonttimiehinä pultteja irti seinästä.

Kunnes sain hetkessä kokea mielialani muuttuvan kuultuani seinän toiselta puolelta pienen kantopommin räjähdystä muistuttavan paukauksen. Asia ei pitkään askarruttanut mieltäni, kun entisen pultin reiän kohdalla oleva ison miehen nyrkin mentävä aukko mahdollisti tarkastelun suoralla näköyhteydellä olohuoneen puolelle. Hetken näyteltyäni itselleni huolestunutta, siirryin olohuoneen puolelle, jossa havaitsin pari päivää aiemmin tasoittamani seinän romahtaneen lattialle. Hetken mietittyäni tilannetta näin siinä valoa eli jotain hyvääkin - kukaan ei ollut näkemässä tapahtunutta ja laastia on vielä pari säkkiä jäljellä.

Tuo musta aukko olohuoneen seinässä oli yhtä tuntematon kuin vastaava reikä taivaalla. Jos pieni poranreikä omine vaaratekijöineen saattaa ihmisen pelon, masennuksen ja epätoivon valtaan, voin vakuuttaa, että melkolailla samantyyppiset vaikutukset on isollakin aukolla. Voin vain kuvitella ja aavistella millainen ongelma on tähtitieteilijöillä kun he yrittävät keksiä selityksiä mustille aukoille taivaalla. Tarinani tapauksessa selitystä ei ehkä tarvinnut hakea kovin kaukaa. Taivaanmies Esko Valtaoja yrittää kansanomaistaa niitä aukkoselityksiä, mutta sumussa ollaan taivaan mustissa aukoissa lähes samalla tavalla kuin reiän piikkaaja laastipölypilvessään.

Eli oli reikä reikä tai oli se aukko, on se aina riski ennen syntymäänsä ja toisinaan tuska synnyttyään! Totean vain, että tasoite ja laasti ovat tarpeellisia aineita maalin kera. Kunnioita aina reikää koosta riippumatta!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

E-kirjalla hermoon piukeutta!

Kyllä en ole oikeastaan kovinkaan iloinen pusattuani e-kirjaston kanssa muutaman tunnin! Niin hieno asia kuin se onkin ja HelMet eli Helsingin kaupunginkirjasto on tehnyt hienoa työtä. Mutta kun minun hieno uusi tietoturvani läppärikoneessa ei suostu taipumaan e-kirjan lataukseen.

Olen yrittänyt tehdä itseäni ja ehkä vähän Enteriäkin (se on se senioreitten loistava it-opastusyhteisö) varten esitystä e-kirjastojen (Ellips ja OverDrive) kirjautumis- ja lataamisohjeista. Kaikki lataukset kilpistyvät ilmeisesti tietoturvaan. Ja minunhan pitäisi se opastajana osata kiertää, mutta kun minä en nyt vaan kerta kaikkiaan osaa. Ja se on niin saakutin tosi! Kun ei mene kaaliin niin ei mene nauriiseenkaan!

Onneksi vanhalla koneella lataus onnistuu kun siinä onkin, ähäskutti per..., erilainen turva ja tieto. Paitsi se masiina vaan on niin ryökytin hidas, että kerkiän keittää kahvit ja käydä Espossa polkupyörällä ennenkuin lataus on valmis. Eikä se latausaika ole edes kirjan paksuudesta kiinni. Ja sitten iPadilla en kerkiä silmää räpäyttää kun kirja on jo siinä nokan alla levällään luettavaksi.

Se vaan nyt uusin tekniikka tökkii! Ja kuka hitto keksi ACSM-tiedoston? Ilmoittautukoon tänne niin nappaan luunapin nokanpäähän! Minäpä vaan yritän tässä sitten taas jatkaa! Kuulumisiin! Pitäkää minulle peukkuja!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Riski piilee reiässä!

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi kuinka moninaiset asiat liittyvät esimerkiksi taulukoukun tai naulakon ripustusruuvin reikään? Lähipiirissäni sattui viikon kuluessa useamman reiän tarve useammassa residenssissä eli asuintilassa. Itse olin osallinen viiteen reikään.

Ne tekijät tai ensiksi reiäntekijältä vaadittavat pääosin henkisen puolen ominaisuudet ovat mm. seuraavanlaisia: melkoisesti riskinottohalua, -kykyä, kuolemanhalveksuntaa, piittaamattomuutta ehjän pinnan rikkomiseen, esteettistä silmää reiän oikeaan sijoittamiseen, mittaamisen taitoja, vahvaa sydäntä tai vaihtoehtoisesti lähellä olevaa elvytysryhmää. Nuo ovat ainoastaan muutamia minimissään vaadittavia ominaisuuksia. Lisäksi ovat tietenkin teknisen taidon edellytyksistä päällimmäisinä poran hallinta, poranterän valitseminen, propun ja oikeanlaisen ruuvin valitseminen, porauskorkeuteen nousulaitteiden eli tikkaiden hallinta jne.

Tarkkaavainen lukija, jolta puuttuu omakohtaista kokemusta aiheesta, saattaa ihmetellä henkisen puolen vaatimuksia. Mutta voin vakuuttaa, että jokainen reiän tekeminen erityisesti kaupunkiympäristössä sijaitsevan asunnon pintaan, on vakava henkinen koettelemus. Pinta johon poraaminen suoritetaan saattaa kätkeä sisäänsä puuta, metallia, kiveä, tiiltä, tasoituslaastia, betonia, kevytbetonia sekä pahimmillaan edellä mainittujen materiaalien sisälle sähköjohtoja ja vesijohtoja. Unohtaa ei myöskään sovi pinnan ohuutta, jolloin poranterä saattaa livahtaa naapurin puolelle. Eli tehtävään ryhtyminen vaatii jo paljon!

Kolme viimeksi mainittua ovat ne kaikkein pahimmat kohdattavat. Paitsi tietenkin naapuri jos hän on pienempi ja heikompi kuin poraaja. Mutta sähkö ja vesi ovat suuria tunteita herättäviä kohdattavia. Sähkö saattaa pahimmillaan tosin sammuttaa kaikki tunteet kokonaan ja silloin tarvitaan elvytysryhmää sekä mahdollisesti myös palokuntaa. Vesi on toinen paha, joka myös kutsuttaa mahdollisesti palokunnan ja pahimmillaan taloyhtiöön ison kuivaus- ja remonttiryhmän kuukausiksi. Sähkö ja vesi osuessaan reiän kohdalle aiheuttavat poraajalle yleensä merkittäviä taloudellisia sanktioita.

Mutta osuessaan oikeaan kohtaan, reikä sopivine roppuineen ja ruuveineen muodostaa seinäpinnan haltijalle miellyttäviä käyttöelämyksiä taiteen, peilin, naulakon, verhotangon, hyllykön tai jonkin muun ripustettavan asian myötä. Toivotan Sinulle nautinnollisia hetkiä katsellessasi kotisi pinnoilla riippuvia tai asennettuja esineitä! Muista, että joku on ottanut puolestasi ison riskin jopa leikkien hengellään! Jos se olit Sinä itse, ole ylpeä onnistumisestasi! Jos se oli joku muu, kiitä häntä ainakin mielessäsi!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Yö on yhtä juhlaa!

Kyllä en ollut kovinkaan iloinen aamuyöstä kello 3:n aikaan ovikellon soidessa! Vanhan miehen havahtuminen ja toisen silmän auvaaminen vei aikaa. Kun taju oli lopultakin läsnä kuului käytävästä sen hemmetinmoinen älämölö. Jossain hakattiin ovia ja soiteltiin ovikelloja.

Mielen tuli ensimmäisenä televisiosta opitut perheneuvottelut, joissa käytetään kättä tai perin jotain astaloa. Tajunnan edelleen valjetessa tuli mieleen käytävämme vielä minuakin seniorimmat naiskansalaiset, jotka saattoivat avun tarpeessaan elämöidä. Naapurustomme osoittautuessa vähemmän samarialaisiksi kuin meitsi, puin hieman röijyä ylle ja ponkaisin vavisevin jaloin rappuun.

Päästyäni alimman kerroksen tasanteelle kohteli siellä olevia ovia kaltoin nuorehko naishenklö. Hän joko vihasi ovia ja ovikelloja tai oli muutenhalukas etsiytymään lämpimään. Koska neitokaisen puhe oli enemmän puuroa ja maapallon vetovoima oli hänen kohdallaan isompi kuin minun, päätin kutsua paikalle vankempia virkakansalaisia. Odotellessani heidän saapumistaan neitokainen hakeutui makuulle käytävämatolle ja ilmaisi runsaalla korinallaan olevansa etsimässä Nukku-Mattia.

Päästin virkamieskunnan pari edustajaa rappuumme ja heidän ravistellessa prinsessa Ruususta unestaan, poistuin kohti kotia. Takaa kuului neidon vastaus virkamiehelle "täh ööö... täh"

Sen ainoan kerran kun olisin kuluneen kymmenisen vuoden aikan tarvinnut kunnon unet, tuli tämä yöllinen epidosi eikun episkdosi eikun epidoosi  eikun siis tapaus. Aamulle sopimani muuttourakka Kirkkonummella saattaa muodostua rankemmaksi kuin arvelinkaan. Huh, huh sentään! En ole kyllä iloinen enkä voimissani!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tekee niin hyvää auttaa!

Kyllä harmittaa jos vanhempi ihminen eli seniorikansalainen vetää vaan lonkkaa kotona ja harmittelee yksinäisyyttä ja tekemisen puutetta. Ei pidä mennä tuommoiseen! Kyllä täytyy tempautua kodin kahleista, laittaa myssy päähän ja ponkaista liikenteeseen.

Sitä on kovin paljon tapahtumaa ympärillä. Kun vai etsii silmälasit päähänsä ja tutkailee päivän lehteä tai avaa tietokoneen ja katsoo mitä kylillä tapahtuu. On kuntoryhmää, kuntosalia, palvelutalon tansseja, hiihtopiiriä, luentoa terveys- ja sairausaiheista, on kulttuuria näytillä ja luennoilla, on ulkoilutettavia vanhuksia, keskusteluryhmää, lukupiiriä, kirjastoa, elokuvaa, lehtien seniorimatkoja ja vaikka mitä vain mieleensä sattuupi juolahtamaan. Sitten löytyy myös erilaisten sairauksien kanssa kamppaileville vertais- ja tukiryhmiä. Niistä löytyy tietoa yhdistyksistä.

Eli jos joku uskaltaa valittaa kun ei ole mitään, niin hävetköön! Jos kuntokykyä riittää niin liikenteeseen vaan avoimin mielin! On paljon meitä seniorimpia ja muita kun kaipaa seuraa, apua ja tukea. He ovat iloisia jos toinen on läsnä edes hetkisen verran. Ja jos olet hyvä keksimään selityksiä miksi juuri minä en voi, niin mene edes käväisemään palvelukeskuksen kahvilassa nauttimassa kupponen kahvia ja katsele ympärillesi! Jos ei katselu virkistä niin kahvi ainakin!

Ja nyt myssy päähän! Minä lähden ainakin nyt Enterin opastushommiin!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Autokuski riskinä muille ja itselleen

Tänään kirjoitti Hesari alkoholin vaaroista! Siihen liittyi myös osaltaan alkoholin aiheuttamat vaarat autoilussa. Lehdissä kirjoitetaan hyvin näkyvästi rattijuopoista ja heidän aiheuttamistaan onnettomuuksista. Toissa vuonna jäi 19.134 ihmistä kiinni rattijuopumuksesta. Hesarin artikkeli ei kertonut kuinka monta kuolemaa nuo rattijuopot aiheuttivat. Lisääntyvä riskitekijä on myös huumeidenkäyttäjät. Heitä liikkuu teillämme yhä enenevässä määrin. Eikä tilannetta tule parantamaan aina vaan kuuluvammin esitettävät vaatimukset huumausaineiden käytön sallimisesta.

Mutta autoiluun ja erityisesti autonkuljettajaan liittyy runsaasti muitakin riskitekijöitä. Kuluvien viikkojen aikana näitä riskejä liikkuu teillämme pilvin pimein. Meneillään olevat koululaisten hiihtolomat ovat lisänneet liikennettä maanteillä. Liikkeellä on autoilijoita, joilta monelta puuttuu riittävä ajokokemus. He eivät normaalisti aja paljon autolla. Kuljettajan penkille voi myös siirtyä pitkän matkan aikana henkilö, jolla on kortti mutta hän ei juurikaan aja muulloin kuin näillä pitkillä lomamatkoilla tuuratessaan kokeneempaa kuskia.

Lomalaisten joukot tahtovat nauttia lomamökeistään heti kun laskutus napsahtaa käyntiin ja raskaan työviikon jäljiltä lähdetään väsyneenä ajamaan yötä vasten kohti lomapaikkaa. Sitten paluumatkan edellä halutaan nauttia lomapaikasta viimeiseen asti ja silloin lähdetään tien päälle vasta illan koittaessa ja ajetaan läpi yön. Kuljettajalla ei ole mahdollisesti kokemusta pimeällä ajamisesta ja väsymys painaa loman viimeisen hiihtolenkin jäljiltä.

Erityisesti etelän ihmisiltä puuttuu tänä talvena kokemusta talvisista keleistä. Kelit Keski-Suomesta ylöspäin poikkeavat kotiseudun sulakeleistä. Kun ajetaan yöllä on liukkaus ja kokemattomuus vaarallinen yhdistelmä. Nopeasti muuttuvat kelit pitkän matkan aikana aiheuttavat ongelmia. Auton varusteet eivät ehkä vastaa kelin vaatimuksia. Renkaat odottavat uusimistaan, mutta ajateltiin, että kyllä niillä pärjää vielä tämän reissun.

Nuo edellä olevat esimerkit kuvasivat hiihtoloma-ajan riskejä, mutta soveltuvat myös kaikkiin muihinkin aikoihin kun tiellä liikutaan. Nuoret kokemattomat kuljettajat ovat myös suuri riskiryhmä. Heillä ei ole ajoneuvon vaatimaa riittävää käsittelytaitoa mutta löytyy halu kokeilla auton ominaisuuksia ja suorituskykyä. Mukaan saattavat tulla myös kaveripiirin aiheuttamat paineet ja vaatimukset. Tällöin ei yleensä hyvää seuraa. Samantyyppisiä ongelmia kohdataan kun ratin takaa löytyy ajokortiton ja mahdollisesti päihteitä nauttinut kuljettaja.

Luettelosta jäi varmaan puuttumaan monta muutakin riskitekijää, mutta kyllä noillakin tekijöillä saadaan aikaiseksi runsaasti vahinkoa. Henkiä menee, vammautuneita tulee ja materiaalivahinkoja syntyy.

Olkaa varovaisia tien päällä ja varautukaa riskitilanteisiin! Turvallista matkaa!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Erkan neuvot vai minun?

Olin ajatellut itsekseni etten enää sotkeudu jääkiekon katsomiseen kun Suomen joukkue otti neniinsä ruotsalaisilta. Mutta kun pronssiottelu käynnistyi alkoi osaltani synnintekeminen. Puhuin oikeasti tuhmia, jota ei kukaan minut tunteva voi uskoa. Mutta totta se on! Jos olisin tehnyt niin kuin äiti aikoinaan määräsi, olisin pessyt illan suuta ainakin yhden Bliw-purkillisen verran.

Ottelu oli yhtä tykitystä ja jokainen amerikkalaisten hyökkäys sai tunteet kiihtymään. Annoin ohjeita pelaajillemme enemmän kuin Erkka Westerlund konsanaan. Jäi kuitenkin semmoinen käsitys että Erkan neuvot menivät paremmin perille. Onneksi!

Suomen joukkue oli nauttinut selvästi kunnon annokset MultiTabsia ja muita tarpeellisia vitamiineja. Oli tuon pelin tempo sitä luokkaa. Mutta kyllä itsellänikin oli vitamiinit tarpeen riehuessani ottelun tuoksinassa. Onneksi kävin viime viikolla pari kertaa kuntosalilla, että jaksoin ottelun loppuun! Nyt onkin lihakset sitten kipeinä.

Mutta kiitos Teemulle ja koko tiimille hienosta elämyksestä! Onnittelut pronssista meille!

 




lauantai 22. helmikuuta 2014

Onko elämä jana vai ympyrä?

Ajatusleikkiini vastattiin! Sain aiheen, joka johti pohdiskeluun. Kiitos!

Olemme tottuneet ajattelemaan, että elämä alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Elämä olisi tuon ajatuksen pohjalta jana, jolla on alku ja loppu. Ja kun jana päättyy, on kaikki siinä. Jatkoa ei ole. Elämämme sujuu kuitenkin sykleissä, joita tahdittavat kokemusten karttuminen, fyysiset muutokset, muutokset ympärillämme ja ajattelumme kehittyminen. Elämä ikäänkuin nousee kunnes kääntyy laskuun ja kohti loppuaan.

Satuin lukemaan juuri jutun laulajatar Einistä, jonka äiti kuoli samana päivänä kun Eini itse synnytti lapsen. Kaksi samaa sukua olevaa henkilöä kokivat tiensä pään. Toinen lopun ja toinen alun. Tällä viikolla synnytti prinsessa Madeleine tyttären ja näyttelijätär Tea Ista kuoli. Kaksi omalla sarallaan julkista ja kumpikin omalla tavallaan kuninkaallista henkilöä. Toisen syntymä on toisen kuolema vai onko? Tukevatko nämä yhtäaikaiset tapahtumat esimerkkeinä elämää ympyränä? Matkalla on sauma, jossa toinen luovuttaa ja toinen jatkaa mutta kehä jatkuu ja jatkuu? Elämän jatkumista toisessa henkilössä tukee usko reinkarnaatiosta. Ajatustapa on vallalla itämaisissa uskomuksissa sekä aikanaan samantapaisena luonnonkansoilla.

Tapahtuuko maailmassa selittämättömiä? Mistä voimme tietää onko tämä missä elämme, mitä koemme ja mihin tiemme johtaa ainoa oikea totuus? Ovatko vanhojen uskontojen monet jumalat, käsitykset jälleensyntymästä ja muista korkeammista ohjauksista sittenkin totta? Leijuuko ympärillämme sieluja valmiina ottamaan ohjaukseensa kohtalomme ja elämämme? Ohjaako meitä joku tai jokin?

Huh, huh! Johan heitti nuo jutut henkeväksi! Joskus kun kuuntelee Esko Valtaojan kansantajuisia (onneksi!) selityksiä avaruuden ihmeistä, niin tuntuu etteihän tämä voi olla yksin tässä ja täällä. Maailmasta lötyy mahdoton määrä selittämättömiä asioita, rakennelmia ja tekoja, joita ei voi vielä tänä päivänä selittää. Mutta jos noita isoja asioita ryhtyy pohdiskelemaan, niin saattaa pää poksahtaa. Ainakin tämmöisellä rapistuvalla vanhuksella!

Pitäisiköhän keskittyä vaan elämään tätä ja tässä? Saattaa olla päälle ja kropalle helpompaa, kun keskittyy telkkarin katsomiseen ja kahvinjuontiin! Oli elämä sitten jana tai ympyrä niin eiköhän tässä mennä loppuun asti! Ja jos sääntöihin kuuluu lopun jälkeen jatkaa, niin sitten mieluiten ihmisenä kuin esimerkiksi kanina. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi aivan liian rankkaa!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kirjoittamisen tuskat!

Kyllä meni taas juttu jumiin! En ole ollenkaan iloinen tästä kehityksestä! Kirjoittamisen intoa on mutta taito puuttuu. Ja nyt puuttuvat aiheetkin! Kävin tuossa muutama vuosi sitten useammallakin kirjoituskurssilla. Mitä sanot? Eihän uskoisi, kun lukee juttujani?

Eräällä noista kursseista tutustuin nuoreen viehättävään kirjoittajattareen. Tässä kohtaa on syytä mainita väärinkäsitysten välttämiseksi, että emme ole koskaan tavanneet muualla kuin kurssilla. Ja sitä paitsi minä olen kurssikaveriini nähden hänen isoisänsä ikäinen. Kurssilla kirjoitetut harjoitustekstimme olivat niin samanhenkisiä, että meidän oli pakko kokeilla yhteistä tekstintuottamista. Se olikin mielenkiintoista puuhaa!

Kirjoittelimme lähes vuoden ajan sähköpostin kautta toisillemme vuorotekstejä. Toinen kirjoitti pätkän ja lähetti sen toiselle, joka jatkoi tarinaa. Pallottelimme tuolla tavalla kunnes kirjoittamisinto hiipui ja meni kummallakin lukkoon. Taisimme toki saada tekstiä sen verran aikaiseksi, että siitä pienellä lisämäärällä saisi kirjankin aikaiseksi. Kurssikaverini on kuitenkin jatkanut kirjoittamistaan ja saamme ehkä jonain päivänä nähdä hänen teoksensa tai teoksiaan kirjakauppojen valikoimissa. Toivon suunnattomasti, että hän menestyy kirjoittamisen saralla sillä hänellä on todellisia kykyjä tuottaa mielenkiintoisia tarinoita!

Omasta kirjallisista tuotoksistani mainittakoon, että kurssilla harjoiteltiin esimerkiksi antamalla 2 sanaa, joiden ei tarvinnut littyä toisiinsa mitenkään. Kun niistä oli kirjoitettava tekstiä sivu tai pari niin en kokenut sitä juurikaan hankalaksi. Sain kummallisia tarinoita kasaan tuolla tekniikalla. Muutoinkin ohjattu kirjoittaminen opettajan antamien tehtävien mukaan, oli varsin antoisaa. Mutta nyt kun pitäisi ominpäin keksiä jutuntynkää, niin ei irtoa sitten mitään. Pitäisi tilata jostain päivittäiset 2-3 sanaa lähtökohdaksi ja saada sitten läppäri laulamaan!

Kyllä sitä maailmalla kehitellään kaikensorttista nettikauppaa ja muuta nettipalvelua, mutta kukaan ei tarjoa netissä ispiraatiosanoja. Olisikohan perustettava itse tuommoinen palvelu?