keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Onko se nyt kesä vai ei? Mutta juhla ainakin oli!

Kyllä en ollut pahoillani eilen kun taapersin katuviertä kaupungin keskiosaa kohti! Se kun aurinko hiveli runsaaksi päässyttä pintaani, kylläkin vaatteen läpi. En ollut mielestäni aivan tyhmä kun olin jättänyt villahousut ja muut tukevammat vaatevärkit kotiin. Se kun hiki olisi niitten kanssa jättänyt märän vanan katuasfaltiin. Ei olisi tarvittu edes intiaanijäljittäjää selvittämään reittiäni.

"Pyyhkäisin kaupungille" olisi liian vahva ilmaisu menolleni eli siispä kuvailen, että teputtelin vieläkin kipeällä selälläni autojen nostaman katupölyn seassa keskikylälle. Siellä mieleni avartui ja tykyttävä kipu titaanilla vahvistetussa selässäni unohtui kun silmäilin ympärilleni. Ei ollut pipoja, ei toppatakkeja! Ei miehillä, ei naisilla! Pyyhkäisin hikeä paperinenäliinaan. Oli naisväki käväissyt vaatekaapillansa ja etsinyt kevyempää ylle. Tunnustan! Semmoinen näky ylt'ympäriinsä koski silmiini. En pahastunut!

Tuolla matkallani oli hyvinkin tärkeä merkitys kuvailemieni havaintojen ohella. Oli nimittäin kulunut liki päivälleen 10 vuotta kaupunginkirjaston Kaupunkiverstaan ja Enterin yhteistyötä Lasipalatsilla. Kirjaston esihenkilöt kertoivat tämäntyyppisen yhteistyön olevan maailmankin laajuisesti poikkeuksellista. Tämä Lasipalatsin toisessa kerroksessa tapahtunut merkittävä yhteistyö on näinä päivinä vetämässä loppuhenkoset. Se kun Amos Anderson tai siis sen niminen yhteisö perustaa taidemuseon Lasipalatsin tiloihin ja ulostaa tiloistaan Kaupunkiverstaan ja mukana Enterin teho-opastajat.

Enterille on kirjaston toimesta jo osoitettu seuraavat korvaavat tilat. Syyskuussa jatkuvat opastukset Kirjasto 10:ssä vanhassa postitalossa sekä uudessa paikassa Rikun kirjastossa eli virallisemmin Rikhardinkadun kirjastossa. Ei tarvi Eirasta enää teputtaa Lasipalatsille asti kysymään tietokoneneuvoja vaan asiat selviää Rikun kirjaston neuvontapisteessä ja molemmissa paikoissa vieläpä ilman ajanvarausta.

Ei ole pääkaupunkilainen seniori yksin tietokonemurheensa kera. Se Enterin opastaja laittaa taas syyskuusta alkaen masiinat kuntoon ja bitit järjestykseen. Siinä saa taas Megat ja Gigat kyytiä kesäpaussin jälkeen. Enterin opastajat ovat syksyllä taas tavattavissa 34 eri paikassa pitkin pääkaupunkiseutua.

Sitä vaan toivoo, että jokainen kulla kone on, malttaisi käytellä ja käytellä ja surffailla ja taas käytellä masiinoitaan. Se kun ei bitti tykkää siitä pahaa eikä niissä käyttelyissä pääse edes epähuomiossa isoja vahinkoja tekemään. Pahinta voipi ainoastaan olla, että kyynärpää luiskahtaa pöydänreunalta ja lyöpi tietonikkari nenänsä pöytään. Eikä siitä kärsi pöytä vaan se toinen.

Niin meinasi unohtua tuo eilisen pääasia! Siellä me Lasipalatsilla ryystettiin hyvät 10-vuotiskahvit monien kakkujen kera ja olipa siellä tarjolla paukkumehuakin juhlan kunniaksi. Oli kirjaston väki tehnyt meille herkkutarjoilut. Kakut eivät olleet monen kommenteista huolimatta tulostettu verstaan 3D-printterillä. Ne kun oli käsin tehty ja erittäin epäterveellisiä kun maistuivat aivan taivaallisen hyviltä. Otin santsikierroksen! Ei ehkä olisi pitänyt! Kotimatkalla hikoilin vielä enemmän kun tullessa.

Se on tieto-opastajallakin kesä edessä. Ja muutto syksyllä! Mutta katsellaan ympärille ja nautitaan kesän näkymistä! Ja käytetään tietolaitteita oli ne sitten älypuhelimia, tablettilaitteita, läppäreitä tai pöytäkoneita! Pöytäkoneiksi lasketaan kesäaikaan myös tasohöylät ja jiirisahat! Niilläkin saa mukavia juttuja aikaiseksi.

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

PS. Vastaus otsikon kysymykseen: "On se kesä nyt!"






lauantai 9. toukokuuta 2015

Ei ole kiva kun 30 sotkee asiat!

Nyt en kyllä ala! Minusta on alkanut tuntua, että luku 30 kummittelee elämässäni! Tuota kolmekymppistä on liikaa tai liian vähän tai se on siinä ja siinä. Tulin tuossa hetken miettineeksi pääkopassa sijaitsevalla herneelläni numeroita ja samantien jutkahti päähän, että tuo yksi ja sama luku aiheuttaa minulle nykyään monta muttaa.

Raitilla taapertaessani olen havainnoinut alvariinsa olevani kohtalaisella tarkkuudella 30 senttiä eli senttimetriä liian lyhyt ja 30 kiloa eli kilogrammaa liian painava. Tuon tuskan vahvistaa tieteellisesti vielä BMI-lukukin. Siinä on 30 raja-arvo, jonka huitteilla oma kroppani häilyy. Yli kun ollaan, ollaan läski ja jos sattuisi olemaan ali, jota en kyllä omalla kohdallani muista, oltaisiin sopiva. Tuon BMI:n keksi joku langanlaiha kuntoihme kun halusi masentaa minunlaisia ihmisiä. Se on helppo laskukonemiehen tai -naisen huudella ja keksiä mittareita kun itsellä pää heiluu taivaissa ja painoa on kauraryynipaketin verran.

Jos lisäksi näin kevään kynnyksellä on mieli harhaillut korkeitten korkojen tai kepeästi heilahtelevien helmojen perään, on heti tullut mieleen 30 liikaikävuottani. Sitä ei näillä nykyvuosillani enää tiedä miksi se helmanäky niin kutittaa ja mitä sille helmalle tekisi jos vaikka pääsisi sitä hiplaamaan. Taitaisi jäädä kauniin ompeleen ihailuksi.

Muutama noista edellä kertomistani kohdista kyllä korjautuu! En osaa sano onko se onneksi vai ei? Ikää tulee jatkuvasti liikaa ja vaikuttaa, että tuo painoindeksikin vaan kasvaa. Sitä vaan toivoo joskus, että olisi jokin noista kohdista alle 30.

Eli kyllä tällä hetkellä kevät ja luku 30 ovat mieltä masentavia asioita! Kunpa edes kelit lämpenisi!