Onko pakko vanheta?

No ei tietenkään, on tiukka vastaus! Mutta eihän sitä meiltä kysytä. Se vaan ikäänkuin hiipii vaatteisiin ja ihon alle. Tulee useammin ja useammin päiviä, jolloin vanheneminen antaa itsestään aina vaan selvempiä merkkejä.

Olen taistellut (ai minäkö muka?), ei tuo kyllä pidä oikeasti paikkaansa, vuosikymmenet vanhenemista vastaan. Se tarkoittaa terveellistä syömistä (miksi makkaraa ei luokitella tuoksi?), liikuntaa (hyöty ja "pakotettua" hiki päässä), asiallista (jos 5-6 tunnin katkonaisia yöunia voi sellaisiksi kuvata) nukkumista, aivoa (on käytössä vain yksi hieman hernettä isompi, ehkä golfpallon kokoinen) virkistäviä (onko tv:n katsominen sitä?) harrastuksia, kirjoittamista (aina sanat sekaisin ja aihe hukassa), jne. Kyllä olen yrittänyt kaikkea tuota. 

Kulttuuriakin olen harrastanut, kävin kerran teatterissa ja kerran taidenäyttelyssä. Eli ei kannata kenenkään väittää, ettenkö olisi harrastanut monipuolisesti. Konsertissakin olen käynyt pari kertaa, toisella kertaa tykkäsin ja toisella en. Oli kevyttä ja hieman raskaampaa silloin tarjolla. Siitä kevyestä tykkäsin. 

Matkustaminen olisi hieno harrastus, mutta siihen ei enää paukut riitä, rahalliset, fyysiset eikä henkiset. Kymmenet vuodet meni töissä tuhratessa, usein 24/7. Sitten tuli lääkärin määräämät vapaat ja reissuvuodet. Nyt on maailma suurelta osin nähty, joten sen puolesta voi kyllä vanheta. 

Pääsin elämään useita vuosia hienojen Enteriläisten ja yhteisön it-opastettavien kanssa. Sanoisin sen olleet elämäni kiintoisimpia aikoja, kunnes korona sotki tuonkin ja monet muutkin asiat. Siitä seurasi myös pään hissuksiin alkanut pehmeneminen ja fysiikankin osittainen pettäminen. En vastaa enää kymmeneen kysymykseen, enkä suostu enää haastamaan ketään kädenvääntöön, ja menneitten yleisurheilukentällä saavuttamieni tulostenkin tasot kuulostavat utopistisilta. Miten niihin pystyinkin?

Nyt on tullut aika, jolloin suurinta päivittäistä menestystä kuvaa helpoimman tason sudoku-ristikon onnistunut täyttäminen. Riehakkainta ja vauhdikkainta tapahtumaa puolestaan kuvaa puistonpolulla pikkukiveen kompastuminen. 

Päivä- ja iltaharrastuksiin kuuluva television katsominen täyttää mukavasti ajan. Ja vaikka ohjelmat ovat lähes kaikki uusintoja, niin ne tuntuvat muistin huonontuessa aina uusilta. Tosin välillä tuntuu, että olen nähnyt Puoli seiskan ja Suomen kaunein koti-ohjelmat jossain aiemmin?

Mutta, jos aikoo vastustaa vanhenemista, niin pitää käyttää päätä, harrastaa liikuntaa, olla sosiaalinen ja käydä kulttuurin äärellä. Pysykää terveinä!

Se tietää kohta talvea!

Esimerkkejä sanalle ODOTTAA

Se on aika veikeä sana tuo ODOTTAA! Sillä on merkityksiä ja taustoja vaikka mitä. On ikävää, on hyvää, on odotettua, on kaivattua, on pelättyä, on vastenmielistä, on haluttua, on vaikka siis mitä. Ja ihminenhän odottaa jotain kaiken aikaa. Käyn seuraavassa läpi muutamia odotuksen esimerkkikuvauksia, joista useimmat perustuvat omiin kokemuksiini. Laitan jutun yhteyteen pari kesäkuvaa aivan kiusaksi vaan!

Kuvassa pieni tiiseri eli kiusakuva Savonlinnan satamasta

 ENNEN odotettiin mm.

- kaupunkiin kulkevaa linja-autoa maitolaiturilla istuskellen ja voileipiä mutustaen. Eväät oli aina loppu ennen auton tuloa.

- junaa pahvisen kapsäkin kanssa asemalaiturilla ja samalla pälyiltiin varovasti muita odottajia

- nenä kiinni radion kaiuttimessa Markus-sedän lastentuntia, Baskervillen koira-kuunnelman alkamista, tai milloin Pentti Nikulan vuoro on hypätä seivästä ja tuleekohan taas uusi maailmanennätys

- tien penkalla, milloin kylän lähes ainoa henkilöauto, Lindholmin taksi-Kaiser ajaa tie pöllyten ohi

- milloin posti tuo uuden Tex Willerin tai  Korakin ja äidille Nyyrikin

- kuka lähtisi pimeässä kaveriksi iltatarpeille pihan perälle  

- iltaisin milloin isä sytyttää Petromaksiin valon ja toivottiin, ettei siitä palaisi taas sukka, koska sitä seuraa paljon tuhmia sanoja ja ärtymystä

- naapureiden heräämistä aamuisin, että pääsee seuraamaan milloin ajokoira Rekku saa pentuja

- uistinta koskella heitellessä, tuleeko poliisi sakottamaan kielletyllä paikalla kalastamisesta 

- että isä saa vaihdettua perämoottorin potkuriin uuden sokkatapin, kun entinen katkesi kiveen ajaessa

- kylän kioskin luona, milloin tippaukot alkavat laulaa sota-ajan lauluja ja puhumaan rumia

- kotiin palatessa, että huomaavatko, että käytiin kaveriporukalla sillan alla tupakilla ja tuleekohan siitä selkäsauna. Kyllä molempiin odotuksiin!

- retkeilymajan yhteistuvassa, milloin naapuripetien helsinkiläisporukka on käynyt vessassa, että uskaltaa mennä sinne huoletta. Puhuivatkin niin leuhkasti omituisilla sanoilla, että en edes kaikkea ymmärtänyt!

- nuorisoseurantalon tansseissa rohkeudenpuuskaa, että uskaltaa hakea jotain tyttöä tanssiin. Ei tullut yleensä puuskaa!

- kunnanmestaruuskilpailuissa omaa hyppyvuoroa seiväs- ja korkeushypyssä. Molempiin kerkisin ja molemmista tuli mestaruudet.

- pesäpallopelissä, laittavatko minut taas sieppariksi vai pääsenkö koppariksi. Yleensä sieppariksi ja se kävi monesti kipeää.

- sorsametsällä iltalennon alkamista. Ja kyllä alkoi rantaniityillä aina!

- telkkarin tultua ruudusta lumisadetta tuijottaen, milloin siinä vilahtaisi jotain selvästi tunnistettavaa. Ei ollut vielä meillä Suomen lähetyksiä, Ruotsista katsottiin Musta ori Furyä, mutta ei nähty koko hevosta, sadetta vaan.

- koulun loppumista aina päivisin, viikoittain ja lukukausittain. Vanhemmat odottivat menestystä, ei oikein tullut, muut asiat kiinnostivat enemmän.

- ja olihan sitä paljon muutakin odottamista.

 

NYKYÄÄN sitten odotetaan...

- milloin se korona loppuu meidän kylillä, Suomessa, Euroopassa ja maailmassa

- milloin päästään kapakkaan tai no ei kaikki odota! Minä en odota, kun en käy muutenkaan. Hullut kouhakkeet eivät myöskään odota, vaan menevät sinne tartuttamaan tauteja tai hakemaan niitä, vaikka se ei ole edes sallittua. Tuosta minä oikein kiehun, ja haluaisin tehdä heille vaikka mitä lain mukaan kiellettyä! Mutta miten voivatkin olla ihmiset noin tyhmiä ja piittaamattomia?

- että alkaisi uusia tv-sarjoja ja tulisi uusia elokuvia, kun jo ainakin kymmeneen kertaan nähdyt alkavat kyllästyttää jo. Laineen Tuntematonta sotilasta ei lasketa edellisiin eikä Kummeleita!

- että teatterit ja näyttelyt ja tapahtumat alkaisivat taas. Olen suurkuluttaja, sillä käyn teatterissa lähes kerran kymmenessä vuodessa ja näyttelyissä en aivan niin usein, paitsi maatalousnäyttelyissä kävin usein aikoinaan työn puolesta. Messuilla kyllä käyn, esim. matkamessuilla vaikka en edes kerää esitteitä.

- että bensan ja dieselin hinnat laskisivat, paitsi minä en odota, sillä ajan sähköllä. Siihen liittyen odotan kuitenkin, että sähkönsiirtohinnat laskisivat ja teholatauspisteitä perustettaisiin nopeasti lisää.

- pääsisi vielä joskus matkustamaan muuallekin kuin lähikauppaan, jos sitä vielä kerran jaksaisi

- kevättä ja kesää, että saisi vähentää vaatteita

- että pääsisi mökille askarteluhommiin, sillä työkalutkin tykkää, kun niitä käytetään

- oikeille työpaikoille pääsyä työkavereiden luo. Ne yhteiset kahvihetket ja rupattelut virkistävät niin kummasti. Tosin eläkkeellä ei ole enää työkavereita ja kahvitaukoja, on vaan vaivavarttihetkiä.

- mutta onhan niitä paljon muitakin odotettavia asioita, joiden toteutumista jarruttaa tuo paha koro-alkuinen juttu

 

NYT KUITENKIN ODOTETAAN KAIKKEIN KIIVAIMMIN ROKOTTEIDEN SAAMISTA!

Malttakaa vielä tovi ja pysytelkää turvallisella etäisyydellä muista, käyttäkää kasvosuojia, peskää käsiä, välttäkää ihmisjoukkoja ja pitäkää itsenne sekä muut lähellänne terveinä!

Kyllä Lappi on aina Lappi, kesälläkin!

Senioriblogeja - löytyykö lisää?

Viimeisimmän postaukseni kommentteihin kirjoitti toiveensa Seniorin silmin-bloggari.
 

Hänen bloginsa viimeisin postaus sisältää toiveen senioriblogien löytämiseksi. Kun painaa tirskautat tuolta ensimmäisen lauseen Seniorin silmin-sanoja (ovat merkityt vähän eri värilläkin), pääset lukemaan hänen blogiaan. 

Erityisesti pari viimeksi kulunutta kuukautta ovat naulanneet niin seniorit kuin lähes kaikki muutkin koteihinsa. Siinä ovat teikäläiset ja meikäläiset joutuneet miettimään elämänsä uuteen kuosiin. Mutta ihminenhän on kekseliäs eläin ja löytää kevyesti itselleen puuhaa. 

Kotitekemisistä lukeminen on senioreille tv:n ohella yksi suosituimpia harrastuksia. Mielenkiintoisimpiin lukupuuhiin kuuluu mm. blogien seuraaminen. Onhan niitä tekemisiä harrastuspuolella paljon muitakin, enkä väheksy niitäkään. Kyllä käsityöt, palapelit, nettipalaverit ja moni muukin puuha käy harrastuksesta ja tekemisestä. Jos olisin mökillä, niin lisäisin ehdottomasti puuhalistaan puutyöt, mutta kun en nyt vielä ole.

Itse kuitenkin äärimmäisen ryhtymisinnottomana keskityn kotioloissa ensimmäisenä mainitsemiini. Välillä toki rämpytän ukulelea epävireisesti aina siihen asti, kun alakerran naapuri tasoittelee kattoaan harjanvarrella. En edes ryhdy tässä kirjoittamaan mitään ruuanlaitosta, siivoamisesta jne. Ne on enemmänkin hengensäilyttämiskeinoja, kuin varsinaisia harrastuksia. 

Mainitsemani Seniorin silmin-blogin kirjoittaja pyytää ilmoittamaan senioriblogeja. Hänen tavoitteenaan on koota kaikkien senioreiden ja muidenkin iloksi niistä luettelo nimikkeen Senioriblogit alle.

Laittakaa nyt nystyrät, ne harmaat siellä tukan alla, töihin ja ilmoittakaa joko minulle tämän postaukseni kommentteihin tietämänne senioriblogit tai vaihtoehtoisesti, lähettäkää viestinne suoraan seuraavaan sähköpostiosoitteeseen seniorinsilmin(at)gmail.com.

Niin ja käykää ehdottomasti lukemassa Seniorin silmin-blogin hienoja postauksia! 

Osoite on seniorinsilmin.net.

Seniorin päivää

Olen seniori! Onko kivaa? No eipä juuri oikein ole! Aikoinaan sitä oli kateellinen senioreille eli entisajan vanhuksille, kun heillä oli paljon vapaata ja sai tehdä melkein mitä vaan, mutta miten on nyt? Ei ole juurikaan aihetta kateuteen!

Jokainen aamu, jokainen päivä, jokainen ilta ja usein myös jokainen yö on erilainen kuin ennen. Milloin särkee sieltä, milloin tuolta ja milloin ahdistaa muuten vaan. Hauskuus seniorina olosta alkaa vähitellen kadota. Kun yrität pitää kuntoa yllä, on sekin jo melkoista tuskaa. Äheltäminen kunnon etsinnässä tuottaa lähes aina tuskaa, kipua ja painetta. Pitäisikö siis yrittää enemmän vai tehdä säännöllisemmin, että vaikeudet tasaantuisivat? Mutta poistuisivatko ne sittenkään? On siinä se hauskuus kuitenkin, että voi arvailla, mihinkä koskee tänään.

Onneksi nykyisin on enemmän aikaa kuin työelämässä ollessa! Vai onko se onni? Mitä sillä ajalla tekisi? Lukisinko? Mutta kun ei jaksa oikein keskittyä. Katselisinko telkkaria? Samat ohjelmat siellä pyörivät kuitenkin, ja ei siihenkään jaksa keskittyä. Toki jos katselisi pikakelauksella muutaman elokuvan tallennetuista. Se antaisi kyllä hetkeksi puuhaa. Lähtisinkö lenkille? Sekin on kuin verta kaivaisi nenästään, sillä kipuja tulee ja sitten väsyttää vielä enemmän. Kirjoittaisiko jotain? Ei oikein jaksa, kun ajatus ei taaskaan kulje. Menisikö sohvalle makoilemaan? Sekään ei oikein houkuttele, kun selkä tulee kuitenkin kipeäksi. Kävisikö terveyskeskuksessa? Ei sinnekään lääkärin puheille pääse kuin vasta 3 viikon kuluttua sairaanhoitajan kuulustelun jälkeen. Eihän silloin enää muista edes mikä oli vaivana.

Nytpä minä keksin! Taidan lähteä ulos. Ai niin, eihän se taida onnistua, kun siellä sataa taas kerran vettä. Jospa tekisi niin kuin useimpina päivinä, katson ensin 5 minuuttia telkkaria, luen 10 minuuttia kirjaa, aloitan kirjoittamista 2 minuuttia, katselen ikkunasta sadetta 5 minuuttia, keitän kahvit ja juon sitä 20 minuuttia. Tuolla ohjelmallahan pääsee eteenpäin jo melkein tunnin, kun ottaa huomioon välitekemiset, kuten telkkarin avaamisen, kirjan etsimisen, keittimen panostamisen ja ikkunan luo siirtymisen.

Masentaako? Ja höpö, höpö! Eihän tuo mitään masennusta ole, vaan liian paljon erilaisia vaihtoehtoja tarjolla. Enemmän taitaa olla kysymyksessä valinnan vaikeus. Ja kivutko muka? Mitä niistä? Eihän ne nyt mitään tavatonta ja uutta ole, etenkään, jos ne eivät rajoita liikaa tekemistä. Ja kroppahan vaan notkeutuu, jos laitaa sille liikettä.

Taidanpa tempaista, joka on tässä iässä aika räväkkä ilmaisu, ulkovaatteet päälle ja hakeutua liikunnan pariin eli kävelylle. Sillä liikunnasta on seniorille uskomaton hyöty, toki on se sitä muunkin ikäisille. Kunto kehittyy ja, jos ei vaikka satu enää kehittymään, se säilyy kuitenkin pidempään. Siitä hommasta palkinto eli hyöty jaetaan ajan mittaan. Uskokaa vaan, se kyllä kannattaa!

Nyt jokainen ulos liikkumaan kelistä huolimatta!

PS. Minustahan alkaakin muodostua melkoinen liikunnan puolesta puhuja, sanoisinko jopa liikuntalähettiläs. Jopas, jopas!

Ulkoiluvarusteita Stadin keliin

Vuodenajat sekaisin

Onko teillä sama ongelma kuin minulla? Onko vuodenajat sekaisin? Vaihtelulajeja on tarjolla karhun talvihorros, kevätväsymys, syysmasennus ja kesän rantavartalokaipuu. Ehkä se syksyyn kuitenkin enimmäkseen osuu, kun tuo masennuskohta on sopivin vaihtoehto.

Minulla saattaa kuitenkin olla ilmiselvä kevätväsymys, vaikka eletään loppusyksyä tai alkutalvea. Mikään ei huvita ja aina väsyttää. Väsyttäminen viittaa tuohon talvihorrokseen. Ulos pitäisi lähteä, mutta ei saa aikaiseksi. Kuntosalillakin pitäisi käydä, mutta ei huvita raudan pehmittäminenkään, kun sekin on niin raskasta hommaa. Eikä oikein jaksa lähteä, kun haluaisi olla jo takaisin.

Citypolkupyörällä ehkä ajaisin, mutta kantoivat nekin talveksi jonnekin Alepan kellariin. Omaa pyörää ei viitsi käyttää, kun ei jaksa ajaa kaupungista enää takaisin ja paluumatkalle kerkiää jo tulla pimeäkin. Ratikkalippujen hinnatkin moninkertaistivat, niin ettei huvita oikein ajaa silläkään. Sähköpotkulaudalla ajaisin, mutta suku kielsi ja lehdissä pelottelevat, että lasareetissa joutuu jonottamaan hoitoa, kun päähalkilautailijoita on siellä niin paljon odottamassa vuoroaan.

Kirjoitella pitäisi, mutta kynä tuntuu raskaalta ja tietokoneen kirjainnappulat tahmeilta. Päässä ei liiku oikein mitään, paitsi tukka kasvaa mahdottomalla vauhdilla. Koko ajan pitäisi olla matkalla parturiin. Kävinkin Triplan partureissa suurella vaivalla, mutta jono oli joka paikkaan, paitsi asemahallin parvikäytävän ulkomaiseen. Olivat juuri avanneet. Sinne pääsin, hyvä kohtelu, tukka jäi, kalju tuli ja maksoi vähän. En tiedä varmasti, olinko tyytyväinen vai en? Ehkä olin! Lakki sopi paremmin päähän, ilman paleli.

Mutta kyllä sitä jotain jaksaa! Voileipää jaksaa syödä jatkuvasti ja kahvia juoda. Makkaraa tykkäisin syödä, hengetär ei salli. Muutunko hoikaksi? En muutu, voileipä lihottaa ja kahvipulla. Ja karkit! On se onni, etten tykkää oluesta, kesään valmistautumisesta voisi tulla vielä hankalampaa. Mustikkamehu on parasta juomaa, saattaa kyllä lihottaa.

Onko sitten telkkarin katsominen minkä vuodenajan puuhaa? En osaa vastata! Sama Puoliseitsemän tulee vuorokauden sisällä ainakin viisi kertaa, uutiset on aina samat kanavasta riippumatta, samat elokuvat on nähty vuosien 1960 ja 2019 välillä jo 28 kertaa. Muistaisin vuorosanatkin niistä, jos vain muistaisin. Ei tarvi enää elää montaa vuotta, kun nuo kaikki tuntuvat uusilta elokuvilta. Kyllä pää pehmenee jo sitä vauhtia!

Onneksi on postikin lakossa, niin ei tule luettavaakaan, eikä ulkomailta tilattu tärkeä printterin osa, eikä mitään muutakaan vanhenevalle miehelle tarpeellista postimyyntitavaraa. Taitaa tulla rantaleijonakelit, ennen kuin saa jotain postiluukkuun. Onneksi en tilannut sitä puhelinmyyjän tarjoamaa kuntolehteä. Eipä se nyt luukkuun kolahtaisikaan.

Rauhallista on sohvalla, ei luettavaa, ei katsottavaa, leipäkin on vähissä! Taitaa olla talvihorroksen aika!

Elämänohjeita ja kokemuksia

Mitä antaa elämänohjeeksi koulunsa päättäneelle? Aamulla 30.5., päivää ennen koulujen päättämisjuhlia, kysyttiin tv:n aamustudiossa kolmelta henkilöltä vihjeitä yhden vaiheen elämässään taakseen jättäville. Vihjeinä he antoivat mm.:

- seuraa sydäntäsi
- käytä suuntaviittana kiinnostuksen kohteitasi
- ota rauhallisesti, "älä purista mailaa"
- ehdit etsiä omaa suuntaasi rauhassa
- suuntaa voi muuttaa myöhemminkin, jopa monta kertaa.

Kunpa olisin itsekin aikoinaan tajunnut nuo asiat, mutta ei ...! Painoin pää punaisena kohti muiden määrittelemiä juttuja. Rasitteena tuommoisessa tilanteessa oli ennenaikaan suvun menestyneet, vanhempien ammatti, pienen maalaiskylän vaikuttajat, opettajien antamat suuntaviivat, lehdistä luetut vieraiden ihmisten kokemukset jne.

En tiennyt vielä 18 vuoden iässä todellisia, omia kiinnostuksen kohteitani. Tai tiesinhän minä, sillä ne olivat autolla ajaminen, kylillä kavereiden kanssa pyöriminen, romaanien lukeminen, pesäpallon pelaaminen ja tyttöjen katselu. Ei noista kuitenkaan kaikista oikein ammatiksi ollut! No ehkä Eino Makunen (missikeisari), muutama kustannustoimittaja sekä moni ammattiautoilija voisivat olla oikeutetusti hieman eri mieltä.

Loppujen lopuksi en ole nykyisin erityisen pettynyt ympäristön painostamiin valintoihini opintojen ja ammattini suhteen. En todellakaan pystynyt itse päättämään tulevaisuuden tavoitteistani tuolloin koulun päätyttyä, eikä aikaa valintojen  pitkällisiin harkitsemisiin oikein ollut. Reitti oli oltava koulusta suoraan armeijaan ja sitten opiskelemaan. Välivuosia ei tuolloin ollut vielä keksitty, oli vaan tekemisvuosia. Opinnot ja työelämä menivät melkoisessa suihkeessa ja tuottivat lopulta mieleiset eläkepäivät.

Varsinaiset kiinnostuksen kohteeni selvisivät vähitellen ensimmäisten eläkevuosien aikana. Ja niihin liittyivät monenlaiset puiset kädentaidot ja käsityökalut. Innostuin rakentamaan, korjaamaan ja remontoimaan. Siis ei todellakaan! Ei mitään hienopuusepän työtä (olisin kyllä halunnut), vaan enemmän isoa vasaraa, puukkosahaa ja sorkkarautaa. Lisäksi ulkona askarteluun pistolapio, rautakanki ja moottorisaha. Malttamaton ja sähläilevä luonteeni on asettanut rajat herkkälle ja huolelliselle tekemiselle, sillä enemmän ryskähommat ja nopea tekeminen ovat osoittautuneet lajeikseni.

Mutta onhan tuota onneksi saanut pipertää monenlaista. Elämä on mennyt menojaan ja toivottavasti jatkuu vielä pitkään, mutta tekemiset ja tekokyvyt alkavat hiipua vähitellen. Nyt on siirryttävä nuoruuden kiinnostuksen kohteista lukemiseen. Se on helppoa hommaa tv:n katsomisen lomassa. Eikä iPadin selailua pidä myöskään unohtaa. Eli kevyttä tekemistä on tiedossa entistä enemmän.

Kun annatte ohjeita nuorille elämänuraa varten, älkää painostako, älkää ohjatko liikaa, antakaa löysiä tarpeeksi ja mahdollisuuksia nuoren itsensä päättää! Nimittäin maailma on muuttunut meidän vanhempien ihmisten ajoista aivan toisenlaiseksi.

Hyvää elämää ja tulevaisuutta kaikille kouluista ja oppilaitoksista valmistuville!

Ja erityisen lämpimät onnittelut Pauliinalle!

Väsynyt lapiomies

Kesäharrastuksia ja aktiivista puuhailua

Kesä on mennyt mukavasti helteitä pakoillessa ilmalämpöpumpun viilennyksen alla. Ei ole sananlaskun mukaan suutarin lapsella kenkiä, joten ei ole niitä ollut minullakaan. Tai siis on ollut kengät jalassa aina tarpeen mukaan, mutta kesä-Savonlinnan kulttuuri- ja muut kesäriennot ovat jääneet pääosin väliin. Kuten muutenkin viimeisten reilun 40 vuoden aikana.

Muistan vieläkin, kun huhtikuun tienoissa päätin, että tänä kesänä käydään katsomassa kaikki lähiseudun kesäteatterinäytökset ja torilla syödään lörtsyt miltei alvariinsa. Mutta ei se vaan taaskaan mennyt ajatellulla tavalla. Mökin sohva ja lepotuoli ovat olleet rajuimmat huvit, joista on tullut nautiskeltua. Tai nyt taidan kirjoittaa muunneltua totuutta eli fake newsia, kuten yksi presidentti toteaisi, sillä olenhan minä käynyt kotihengettären kanssa kerran Savonlinnasalilla katsomassa operetin Mustalaisruhtinatar. Siinä oli rutkasti näyttelytoimintaa, paljon tuttuja lauluja ja istumapenkissä hyytävän kylmää. Ulkona oli miltei +30 C, mutta varaamaani penkkirivin laitaan puhalsi seinän läpi ilmastointikojeen varmaankin -20 C:n puhuri. Eli on sitä sittenkin nautiskeltu kesähuveista. Ja paleltu!

Stadista lähtiessäni pistäydyin Oulunkylän K-Raudassa sirkkelihankinnoilla. Raahasin laitteen mökille aikomuksenani tehdä aiempien kesien tapaan runsaasti puuaskareita. Tehty on! On sahattu 5 kpl heinäseipään päitä  ja siinä kaikki. Nuo pätkät menivät portaan kaidetarpeiksi. Ei ole kulunut sirkkelin terä. Tuskin edes pölyä on laitteessa. Voisi varmaan palauttaa kauppaan koskemattomana?

Katiskaa uitin järvessä 3 viikkoa. Sain saaliiksi yhden ahvenen, jonka palautin takaisin uimaretkilleen kavereittensa pariin. Muuten katiska keräsi kaislikon reunassa vaan limaa ja kasvien töhnää. Otin sen heinäkuun puolivälissä rantaan, pesin painepesurilla ja nostin varaston seinälle naulaan talvehtimaan. Varaston seinältä löysin 6 vuotta sitten ostamani 3 onkisettiä sisältävän pussin. En avannut. Säästän!

Luonnontarkkailua olen harrastanut hieman. Sohvan vieressä ikkunalaudalla on kiikari, jota on helppo käyttää, kun nostaa vähän päätään sohvalta ja suuntaa okulaarit järvelle. Rantakaislikossa on suhissut. Alkukesästä siellä lauleli suloäänellään härkälinnut. Sitten poikasten kuoriuduttua on rannassa vieraillut joutsenia, hanhia, silkkiuikkuja, sorsia, koskeloita, telkkiä ja naapurin vehnäterrieri Manta.

Liikuntaa olen harjoittanut säännöllisesti kerran kolmessa kuukaudessa. Kerran ajoin polkupyörällä Pöntönharjun lenkin 8 km, takapuoli tuli kipeäksi. Toisen kerran kävelin lähimetsään mustikoita katselemaan. Konttasin hetken varvikossa ja totesin homman turhaksi. Palasin sohvalle. Jonkun mökille jättämällä minulle liian lyhyellä golfmailalla yritin löydä pihatieltä käpyjä metsään, mutta lopetin 20 kävyn jälkeen, kun selkääni alkoi koskea. Palasin jälleen sohvalle.

Arvioin loistavan, 30 vuotta sitten mitatun kuntoni säilyneen entisellään kuuman kesän ansiosta, joten olen todennut liikunnan toistaiseksi tarpeettomaksi. Ehkä syksymmällä palattuani Stadiin, ajan pikkumutkan citypyörällä, jos semmoinen sattuu joltain asemalta löytymään. Aloitan sitten kunnon ylläpitämisen. Kunnolla!

Suurin harmini on ollut, ettei saunan lämmittäminenkaan ole jaksanut innostaa. Aiemmin se on ollut mökkeilyn suurimpia nautintoja. Mutta kun ulkona on yhtä lämmintä kuin saunassa, ei hommassa ole ollut mitään mieltä. Uimassa olen käynyt säännöllisesti 20 vuoden välein. Tuo vuoro ei ole osunut tälle kesälle, vaan sen aika on vasta 2024. Odotan innolla, että vedet lämpenisivät tuohon mennessä.

Eli kesä on mennyt kertomallani tavalla pikkusen puuhaillessa - siis pääosin iPadia välillä lataillessa ja sitten nettiä selaillessa. On se vaan tuommoinen tablettilaite oiva peli! Ei tule riehuttua turhissa hommissa.

Hyvää loppukesää kaikille muillekin puuhailijoille!

Tämä kuva on kyllä Saimaalta, mutta naapuriselältä. Huomasin, että oman kaislikon kuvia löytyi tietokoneeltani noin 1500 kappaletta, joten oletin näyttäneeni aiemmin niistä muutaman jo teillekin.

Kyllä ihmisen pitäisi harrastaa!

On ihminen siitä outo olio, että ei saa aikaansa oikein kulumaan ilman jotain tekemistä. Mutta sitä minä ihmettelen, että toiset ehtii harrastaa vaikka mitä. Jotkut jopa tekevät normaalin työpäivänsä ohella monen sortin puuhia ja hoitavat siihen vielä mahdolliset lastensa harrastustoimet.

Itse olen suorastaan ihmeissäni ajankäyttöni kanssa! Mihinkään ei riitä aikaa, mitään ei saa aikaiseksi ja ryhtymään en kerkiä. Toisaalta usein myös tuntuu ettei mikään edes oikein kiinnosta. Olisikohan ikä tulossa johonkin vaiheeseen?

Seuraavassa pieni analyysi muutamista harrastuksen lajeista ja suhteestani niihin. Ei lista ole tietenkään kaiken kattava, sillä jokainen tietää paljon muitakin lajeja, mutta valotan hieman omaa suhtautumistani luettelemiini.

Tanssi
Itse tehtynä tanssi ei vaan kohdallani suju, kun viiden minuutin välein pitäisi olla vaihtamassa ylle kuivaa paitaa ja onhan nuo jalatkin samaa paria. Mutta onhan se muuten tehokas ja ehkä mukavakin liikunnan laji. Siis tavallisten ihmisten tanssi! Sillain ihminen toista vasten! Ei ole ihme sitten, että herkkä mieli kehittää rankan hikoilun tuommoisessa lähitilanteessa.

No entäs sitten tanssin katsomislajit! Modernin tanssitaiteen katsomisessa on kohdallani se ongelma, että mielikuvitukseni ei riitä oivaltamaan viehkeiden liikkeiden ja hyppelyn merkitystä. Tanssii Tähtien Kanssa onkin sitten kokonaan toinen juttu! Siinä tutut julkisuuden ihmiset oppivat tai eivät opi perinteisemmän tanssin taitoja. Ja lisäksi ohjelmassa piilee aina se kateellisen katsojan odottama epäonnistumisen peikko. Mutta ovat ne kisailijat kuitenkin perin rohkeita ja taitavia! Ja taipuisia!

Näytelmät ja elokuvat
Molemmat lajit ovat harrastajalleen helppoja kun pääsee istumalla nautintoihin käsiksi eikä tarvitse hiki päässä riehua harrastamassa pitkin kylän raitteja tai saleja. Mutta näytelmien osalta törmään samaan mielikuvituksettomuuteen kuin modernin tanssin suhteen. En osaa kuvitella ympäristöä pelkistettyjen kulissien viitoittamaan suuntaan.

Kyllä elokuva on minun lajini, kun siinä ollaan aina oikeassa ympäristössä. Ja elokuvassa sattuu ja tapahtuu, ja toimintaelokuvissa sattuu jopa oikean näköisesti. En tietenkään ole väkivaltaa ihaileva seniori, mutta elokuvan kohtaukset vaan jostain syystä kiehtovat enemmän kuin esimerkiksi Hamletin pelaaminen pääkallon kanssa. Kylä elokuvassa pitää olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Ja tietenkin romantiikkaakin saa olla joskus. Ainakin vähän!

Musiikki kuunneltuna
On se vaan tuo musiikki hieno laji, mutta sitäkin on tarjolla niin monenlaista! Olen luokitellut musiikin eri genret eli lajit eli tyylisuunnat mielessäni. Osa on herättänyt mielenkiintoni ja osa jäänyt sitä ilman. Vanha, perinteinen jazz on läheisintä 30-, 40- ja 50-lukujen iskelmärytmien kanssa. Noita nuoremmassa musiikissa on toki yksittäisiä taitajia ja kappaleita, joista pidän, mutta pääosin en erityisesti laajemmin. Sama juttu on vakavamman musiikin, semmoisen tönkön konserttisaleissa mustapuku päällä kuunneltavan musiikin kanssa. Sieltäkin löytyy helmiä, mutta eittämättä niistäkin minua kiinnostavat teokset ovat sitä kepeämpää laatua. Mutta laulunlahjoiltaan Olavi Virran voittanutta laulajaa ei ole eikä tule! Näin on jämpti!

Musiikki soitettuna
No nyt päästään asian ytimeen! Olen kokeillut aika laajalti erilaisia instrumentteja. Lapsuuteni ja nuoruuteni lähipiireissä oli tarjolla instrumentteja vähän joka lähtöön. Liki kaikenlaisia olen ainakin saanut hipaista, mutta samantien olen jättänyt ne mielestäni. Nuoruuden kynnyksellä unelmoimaani saksofonia en saanut, takametsässä kun asuin. Mutta hieman kuhmuisen ja vähän hapettuneen trumpetin kanssa puhaltelin pari vuotta kotisaunan muurista rappauksia irti. Herb Albert ja Louis Amstrong eivät kuitenkaan saaneet minusta seuraajaansa. Mopedi ja kylän poikien iltaremuaminen tärvelivät orastaneen musiikkiurani. Se oli kuitenkin kotikylälleni ja Suomen musiikkimaailmalle enemmältikin voitoksi. Ja trumpetin venttiilitkin hapettuivat kiinni!

Kuvataide
Koulussa kuvaamataidon opettajani suositteli minulle mieluummin vaikka valokuvaamista. Hänen mielestään se oli minulle ainoa keino tuottaa paperille jotain tunnistettavaa. Ei tullut minusta kuvaajaakaan! Mutta taidenäyttelyissä olen erinäisiä kertoja käynyt. Silmä-poskessa-tauluja en ymmärrä, mutta Gallen-Gallela on tehnyt jo kovin ymmärrettäviä teoksia. Ja moni muukin, jotka ovat korvanneet kameran puuttumisen selvillä näköiskuvilla. Semmoisia on mukava katsella! Harmittaa vaan, että Punkaharjun Retretin taidetoiminta loppui rahapulaan muutamia vuosia sitten. Toisia samanlaisia puitteita ei vaan löydy Suomesta.

Edellä oli eräänlainen analyysi harrastusteni ja aivoitusteni suhteesta. Ehkä jossain vaiheessa valaisen lisää suhdettani muihin harrastuslajeihin, mutta tällä erää nämä riittänevät kuvaukseksi hyvin maanläheisestä taiteellisesta ja kultturellista ajattelustani.

Toivottavasti Te jaksatte harrastaa kultuuria ja olla aktiivisia myös muiden harrastuslajien suhteen!
Alla kuvissa muutamia kulttuurin kehtoja Stadissa.

Finlandia-talo

Musiikkitalo

Kansallisteatteri

Kansallis Ooppera

Ateneum

Eläkeajan unelmia ja tekosia

Kun aikoinaan unelmoin eläkkeelle pääsystä, tuntui se aika olevan äärettömän kaukana. Unelmoin työpöytäni ääressä, että ryhdyn eläkkeellä  sitten tekemään vaikka mitä, kuten matkustamaan, lukemaan, kirjoittamaan kirjan tai kirjoja, opiskelemaan kieliä, puuhastelemaan puutöiden parissa, opettelemaan jonkin instrumentin soittamisen, jne. Tuskin kukaan muu kuitenkaan uneksii tuommoisista asioista!

Ehkä osaatte kuvitella unelmieni liittyvän aktiiviseen, innostuneeseen, sporttiseen, ylenmääräisen monitahoiseen elämäntyyliini (tuo edellä oleva tarkoittaa samaa kuin vannoutunut sohvaperuna)!

Nyt reilun 10 vuoden eläkkeellä olon jälkeen unelmoin edelleen, että ehtisinpä tehdä lisää noita samoja asioita ja joitain muitakin. Mutta kun on koko ajan kiire, niin ei oikein ehdi mitään. Onnekseni olen saanut kuitenkin matkailla kotihengettären kera, lukea kirjastollisen kirjoja (hitto kun niitä ilmestyy koko ajan lisää eikä niitä kaikkia ehdi millään lukea), kirjoitella ja nyt kolmen kirjoittajakurssin jälkeen omiin kirjoihin on kasassa 8 kirjannimeä ja jokaiseen melkein puoli sivua tekstiä, opiskella espanjaa (mielenkiinnon nutisti heti alkuunsa argentiinalainen, suomea osaamaton opettaja) ja venäjää (opin tietämään mitä tarkoittaa ja miten äännetään pectopah, ja siihen se jäikin vääränlaisten kirjainten takia), tehdä puutöitä jonkin verran (tuloksena oli pala pois toisesta peukalosta ja myöhemmin yhteen sormeen 3 tikkiä), opetella ukulelen soitooa (kuvittelin soittimen helpommaksi, kun siinä on sentään 2 kieltä vähemmän kuin kitarassa, mutta erehdyin pahoin),  jne. Muutkin jutut ovat menneet samojen kaavojen mukaan.

Olenko saanut kokea sitten jotain erityistä eläkkeellä ollessani? No jo vain kyllä! Olen saanut uida merisiilien kanssa hetkeä ennen hain ilmestymistä, juniorin lievästi pakottamana hypännyt laskuvarjolla tandem-hypyn 3,6 kilometrin korkeudesta, löytänyt mökin metsästä kassillisen kanttarelleja, seisonut jalat ristissä ulkomaan lentoaseman parhaassa loungessa ovettoman, rinkulattoman ja 5 cm vettä lattialla lainehtivan vessan ovella, väistellyt katukissan kokoisia rottia, metsästänyt aamutohvelin kokoista torakkaa, ihaillut kaksimetristä käärmettä kadun varressa, nauttinut jumalaisesta jalkahieronnasta pitkän päiväkävelyn jälkeen, ajanut pää ulkona ikkunasta aurauskeppien mukaan pohjoisen yöllä rankassa lumituiskussa tien kadotessa tasaiseen valkomaisemaan, esittänyt ulkomailla pantomiimia kun yhteinen kieli puuttui, jne.

Välitilinpäätökseni oman eläkeaikani suhteen on ollut se, että kun olen päässyt toteuttamaan melkoisesti omia unelmiani, niin voin ehkä auttaa vähäisillä kyvyilläni myös muita.  Oma ratkaisuni on ollut vapaaehtoinen vertaistukityö it-osaajien kanssa  Enter ry:ssä (www.entersenior.fi). Tuossakin hommassa minulle uhkaa vain käydä niin, että aika ei tahdo riittää! Ja kyseisessä lajissa uhkaa myös käydä niin kuin entiselle maalaispojalle Oulun asemalla pänikkään kompastuessa, että jää herkästi junasta. It-alan kehitys kulkee niin rajua vauhtia, ettei maalaispoika meinaa pysyä siinä vauhdissa.

Ihminen on siitä hauska eläin, että mitään ja mikään ei ole koskaan tarpeeksi! Eläkkeelläkään!  Pitäisiköhän ryhtyä tutkimaan lisää niitä jne.-unelmia ja etsiä jokin uusi, jossa minäkin voisin onnistua? Mutta ensin käyn maanantaina Töölön kirjastolla Enterin hommissa opastamassa.

Vegasin nahkaliivipappa menetti moponsa hallinnan ja osui kahvilan seinään

Tässä ollaan lähdössä hyppleyretkelle pikkupärrällä Mojaven autiomaassa

Patjan puolikas kantaa isommankin ihmisen

Merisiilien joukkokokous Moorealla

Pyörin pyörin ympyröissäin, sanoi pyöriäinen

Merten julma riuttahai etsii evästä matkamökkimme terassin kaiteen alla