maanantai 29. tammikuuta 2018

Haisuliinit pois kaduilta

Kyllä en taas tykkää ollenkaan! Sitä kun kulkee Stadin kaduilla ja kujilla muina vanhuksina, niin eiköhän ole tupakantupruttajat vallanneet talvi-ilman raikkauden. Savua vaan tarjotaan ohikulkijoille henkeen.

Kun tässä on aikoinaan saanut keuhkoihin hieman puhtautta sairaalareissulta, niin eipä löydy enää ulkoa puhtaita happijyväsiä melkein terveeseen keuhkoon. Lääkärisetä teki vuonna 1983 loppukesästä 10 viikkoa töitä käynnistäessään keuhkojen puhdistuksen ja puhtaana on omien toimien osalta siitä asti pysynyt, mutta nyt ympäristö tekee tössöntöitään.

Ei vaan enää riitä oma puhtaus keuhkorakkuloissa, vaan kanssaihmiset yrittävät sotkea koko projektin. Kaduilla on nykyään vaan tarjolla harmaata, haisevaa ilmantapaista. Se on savukepötkö käsissä niin tytöntirpalla, duunarijätkällä kuin pukumiehelläkin. Eikä jää tuossa savustuspuuhassa heikolle söpö rouvashenkilökään. Ja haisu on epämiellyttävän inhottava kaikilla kulkuväylillä ja tarttuu vaatteeseen, ihoon, saati keuhkorakkulaan.

Meni tuossa muutama vuosi ilman katujen savustuksia. Sisätilatkin määrättiin savuista vapaiksi ja tupruttelijat saivat siirtyä porttikäytäviin ja ovien edustoille savuttelemaan. Siinä kävi niin, että homma meni sen verran vaikeaksi, että moni lopetti koko itsensä myrkyttämisen ja kaduilla ilma raikastui.

Mutta nyt tuntuu taas, että jostain syystä on väki innostunut uudestaan. Onkohan niin, että pikkutytön pitää näyttää tupakan voimalla coolilta, raksamiehen miehekkäältä ja pukuhenkilön uskottavalta. Eikö ihminen voisi olla ihminen ja pätevä ilman tupakalla myrkytyskikkailuakin?

Voisikohan joku ylätaho määrätä uusia sääntöjä? En halua Suomen rajoille muuta kontrollia, kuin muualta tulevia tupakoitsijoita ei saisi päästää maahan, ja omat jo maassa olevat tupakoitsijat karkotettaisiin ulkomaille eikä päästettäisi enää takaisin. En varmaan ole kohtuuton tällä vaatimuksellani! En vaan tykkää, kun ohikulkijan savu syö keuhkorakkuloita ja myrkyttää minut siinä ohimennen.


keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Paulig tuntee kahvin

Raahauduin vastentahtoisesti eilissä aamuna kahvinkeitto-oppiin. Oli näet perheen nuorisolle käynyt kutsu saapua Pauligin kulmaan Aleksille kahvioppiin. Sain peruutuspaikan. Valvoin yön odotellen kauhulla aamun sarastamista ja tarjolla olevia haasteellisia suorituksia. En tiennyt, mitä oli Kulmassa kukonlaulun aikaan klo 8 odotettavissa.

Aamuvarhain kohtuuttoman kohteliaiden tervetuliaisten jälkeen joud... pääsimme kahvinkeitto-oppiin. Ja ohjeet olivat selvät! Kahvinpapuja 20 grammaa (60 g kahvijahetta / 1 l vettä) mittaan ja 330 grammaa kuumaa vettä esille. Pavut jauhettiin tarkkaan 6,1-karkeudella oikealla kahvimyllyllä. Kaikki painojutut mittailtiin herkän vaa'an päällä. Siinä ei kestänyt juurikaan käden vavista, koska muuten oli vedet ja kahvinpöhnät pitkin pöytiä.

Muistettavaa oli paljon eli suodatinpaperin kostuttaminen suodattimessa, jauhetun kahvin tarkka mittaaminen ja laittaminen suodattimeen, em. kahvijauheen kostuttaminen mainitulla vedellä ja hienoinen hämmentäminen, lopun veden rauhallinen kaataminen kahvijauheen päälle, minuutin odottaminen kun kahvi on valunut pannuun, varovainen kahvin pannussa hämmentäminen, kahvin kaataminen kuppiin ja kahvin nauttiminen.

No olihan se tietenkin hyvää! Milloinpa kahvi ei olisi? Ja kun minulta tai Sinulta kysytään, otatko kahvia, muista vastata, että ainahan se kupponen menee! (Tuota lausahdusta viljelee tiuhaan hyvä ystäväni.) Join tuolla Pauligin tilaisuudessa noin 7 kuppia, enkä ehkä olisi ottanut enää kupposellista, kun oli aamupalakin syömättä.

Saimme kahvinkeiton lisäksi seurata Arabica-kahvinpapujen paahtamista Bertta-nimisellä paahtokoneella. Paahtomestari käytti apunaan tietokonetta, joka seurasi numeroin ja käyrin prosessin edistymistä. Tavoitteena oli löytää paahdettuihin papuihin oikea makeus, hapokkuus ja karvaus. Mielestäni noilla maanviljelijä Angel Orlando Escobarin pavuilla onnistuminen oli vähintäänkin 100-prosenttista. Saimme näet maistaa lopputuotoksia!

Ja vaikka aamupala oli jäänyt aikaisen lähdön takia väliin, palkittiin odotus 4:n erilaisen tuorekakkupalan muodossa. En ollut sotkeutunut moiseen tuotteeseen koskaan aiemmin ja nytkin olin hyvin epäileväinen. Mutta rohkea rotan syö ja niinpä minäkin heittäydyin moderniin seikkailuun. Ja perhana soikoon, nehän olivatkin hyviä! En minä niitä nyt aivan lähmältään söisi, mutta nuo lohkotut palaset upposivat minuun nautinnolla.

Mitä tuosta, vanhalle hävyttömän varhaisen aamun seikkailusta, jäi sitten mieleen? Kyllä kahvin keittäminen onnistuu kohtuullisen hyvin kaupan kahvijauhoista Moccamasterillakin. Ja sillä se on melkoisesti nopeampaakin. Ja tietenkin se tärkein

AINAHAN SE KUPPONEN KAHVIA MAISTUU!





torstai 18. tammikuuta 2018

Sukututkimus on kiinnostavaa hommaa


Tervehdys taas pitkästä aikaa! Minulla on tökkinyt hieman tämä blogikirjoittelu, mutta nyt kaverini herätteli ja päätin vähän ryhdistäytyä. Kerronpa hieman eräästä "työläästä", mutta mielenkiintoisesta aiheesta.

Jostain ihme syystä olen jo koulupojasta alkaen ollut kiinnostunut sukututkimuksesta. Minua kiinnostaa joka paikassa historia, mutta se ei tarkoita sitä, että vuosiluvut ja yksityiskohdat jäisivät mieleeni. Ulkomailla reissatessakin olen eniten kiinnostunut mm. vanhoista kaupungeista ja kaupunginosista, kirkoista ja vanhoista monumenteista. Katson, ihailen ja unohdan ne miltei heti, mutta kuitenkin!

Oman sukututkimusharrastukseni aloitin rytinällä n. 15 vuotta sitten. Istuin viikkoja ja jopa kuukausia kopiomassa kirkonkirjoja Kansallisarkistossa Kruunuhaassa. Aloitin työni keräämällä tuoreimmista aineistoista ajassa taaksepäin kaikkien sukunimikaimojeni nimet ja syntymäajat. En enää muista, mistä selvisi tekemäni suurin moka! Mutta moka se oli. Ja melkoinen! Vasta sitten kävin kurssin aiheeseen ja myöhemmin pari kurssia lisää.

Koska olen Pohjanmaalta kotoisin, kävi ilmi, että siellä sukunimi määriteltiin pääasiassa talonnimen perusteella. Ja koska edustan kunnia-arvoisia torpparisukuja, kävi lopulta ilmi, että sukunimemme oli muuttunut ajansaatossa monta kertaa. Lisäksi selvisi, että Suomen sukunimilaki tuli voimaan vasta vuonna 1920. Sitä ennen sukunimi joko oli tai sitten ei. Minulle tuo merkitsi koko homman aloittamista aivan alusta. Keräämäni ensimmäiset reilut 400 nimeä joutui romukoppaan. Ja taas istumaan Kansallisarkistoon.

Aineistoa alkoi kertyä melkoisia määriä ja minun piti tehdä ratkaisu niiden hallitsemiseksi. Liityin amerikkalaiseen Geni-palveluun, jonne taltioin tuolloin kasassa olevat tiedot. Mutta tuo silloin englanninkielinen palvelu oli minulle hieman hankala ja ostin kotimaisen Sukujutut-lisenssin, jolla taltiointi sujuikin jo paremmin. Nyt viime vuodenvaihteen alla hankin iPadilleni Mobile FamilyTree-ohjelman, jonne siirsin aineistoni Sukujutuista. Siirto oli todella helppo juttu tehdä.

Ja ettei homma menisi nyt liian helpoksi, tilasin kaksi FamilyTreeDNA-testipakettia ja lähetin joulukuun alussa DNA-näytteeni USAan. Ensimmäisen paketin tiedot tulivat jo tammikuun alussa ja sen mukana sain 5.038 uutta sukulaista ja lisää tuntuu tippuvan aina muutamien päivien välein. En ole vielä kutsunut heitä kahville meille kotiin. Luulen, että tuosta saattaisi tulla sanomista. Toinen paketti, jonka pitäisi kertoa isälinjani pohjalta jotain sukumme lähtöseuduista, ei ole vielä saapunut. Eli edelleen on avoinna pohjoinen, itä, etelä ja länsi juurtemme alkusuuntina. En uskalla vielä ilmoittautua kielikursseillekaan, kun ei ole tietoa, mitä kieltä minun tulisi opiskella. Onhan se osattava rupatella alkukielellä juurisukulaisten kanssa! Tuossa DNA-aineiston tutkimisessa onkin sitten oma haasteensa. Hikeä pukkaa!!

Tässä Teille muutamia sivuja, joiden kautta voitte etsiskellä omista kotimaisista sukulaisistanne tietoja. On kuitenkin mentävä yli 100 vuotta vanhoihin henkilöihin, kun tämä meidän hieno lainsäädäntömme estää rehellisten ihmisten projektit eli nuorempien kirkonkirjojen tutkimisen.


Jos tämä harrastus alkaa kiinnostaa Sinua, kannattaa liittyä Suomen Sukuhistorialliseen seuraan ja Suomen Sukututkimusseuraan. Facebookista löytyy sukututkimusryhmiä ja googlaamalla löytyy lisää tietoa. 

Kannattaa kiinnostua, niin ei ole enää vapaa-ajan ongelmia!


Kirjoitusasu on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Tässä vuoden 1769 rippikirja.
Tässä malli 1865 vuodesta alkavasta rippikirjasta

torstai 4. tammikuuta 2018

Lenkillä Seurasaaressa

Ei tästä tule mikään laajempi hehkutuskirjoitus alkavaan vuoteen, vaan aivan peruskauraa meinasin kirjata.


Kävin tuossa vuoden vaihtumisen aikaan tsekkaamassa Helsingin Seurasaaren. Teputtelin omilla ”pikkutöppösilläni” (nro 43) tuon reilun 8 kilometrin lenkin kotoa saareen ja takaisin kotiin. Onnekseni sää oli mitä parhain! Tuon olivat huomanneet myös lukuisat muut vuodenvaihteen lenkkeilijät.

Nappasin muutaman kuvan ”talvisesta” maisemasta. Nii...in! Ei ole talvesta meillä tietoakaan. Välillä sataa räntää ja välillä vettä. Mielestäni lunta ei tarvitsisi tullakaan, koska se tietää liukkautta, onnettomuuksia ja monenlaisia ongelmia. Mennään näillä vaan, satoi tai paistoi! Ja otetaan aurinkoinen kevät ja lämmin kesä riemulla vastaan heti huhtikuun alun jälkeen. Näin olen merkinnyt kalenteriini!

Eli siis innolla kevättä odottelemaan!

HYVÄÄ ALKANUTTA, KAUNIIN KESÄN VUOTTA 2018!



Kuva napattu iPhonella vasten keskipäivän aurinkoa.