sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kirjamessut 2017 ja pieleen meni!



Niin ei ne messut menneet pieleen! Sää meni pieleen totaalisesti. Ei ollut säänhaltija ajatellut, että sade tai siis räntäsade ja kirjat sovi mitenkään yhteen. Ei ollut sääkammen vääntäjälle kulkeutunut tieto, että kirja on herkkä tuote, joka imee vettä kuin kirja tai siis kuin sieni.

Ei ole tämä kirjamessuilijan keli!
Kyllä vaan piti sademiehen alkaa räimimään holtittomasti vettä ja räntää jo edellisen vuorokauden puolella taivaan täydeltä. Se oli ihminen tyystin märkä päästessään messupaikalle. Paikalle suunnistaminenkin oli oma haasteensa. Oli pitänyt arvuutella kulkuvälineiden numeroita, kun olivat kaupungin isät vaihtaneet reittejä ja numeroita. Ei ole suoraa reittiä läpi Keskuspuiston Tilkasta Pasilaan, eikä kuulemma tule. Niinpä piti ajella ensin 10-ratikalla Opperalle, seisoa räntäsateessa pysäkeillä, kerätä kosteutta olemukseen ja hypätä 1-ratikkaan. Ja se 1-ratikka ajelikin läpi koko itäisen kantakaupungin sinne tänne ja lopulta Velodromin kohdalle, josta pääsikin näppärästi kävellen ja lisää kastuen Messukeskukselle.

Oli päässyt graffitipiirtelijä sotkemaan Itä-Pasilan hissikuilun seinää. Oli myös sotannut värikynillään seinäpetonkia ja piirrellyt mummojen kuvia portaan yläpäähän. Onko tuo tuommoinen nyt laitaa! Tuommoinen sottaaminen!



Mutta olihan siellä messuilla muitakin kuin minä! Jos annan karkean läpileikkauksen yleisöstä, oli siellä paljon koulunuoria ja yhtä paljon kotivanhoja. Ja muu väli-ikäinen porukka oli tietenkin omilla työpaikoillaan, kun oli sentään arkipäivä. Väki vaelsi silmät kiiluen osastolta toiselle toisiaan seuraten ja kirjoja hypistellen. Olisihan ne kirjat mielenkiintoisia ja himottavia ostettavia, mutta ei kestä enää tuommoisia taakkoja vanhuksen selkä. On keksitty e-kirjat, jotka painavat lukulaitteen verran yhteensä ja riippumatta määrästä.




On siellä paljon sanoja tarjolla!
Potterin Harri oli parkeerannut kulkupelinsä saliin.


Suomalaiselta edullisesti! Niin kyllä muiltakin!









Brownin Tanen kuormalavalla tuliaisia.
Ei ollut kirjoilla kuitenkaan, lukuunottamatta menekkiteoksia, hintaa mitenkään päätähuimaavasti. Ja jos ei koskemattomia eli uusia kirjoja raaskinut ostaa, oli hyllyt ja pöydät tulvillaan myös käytettyjä kirjoja. Kyllä on vaan kirja hieno keksintö! Se kädessä oppii uutta, löytää selityksiä asioihin, pääsee sisään seikkailuihin, matkustaa kuivana vaivattomasti ja saa sielun ravintoa sekä älyttömän paljon hyvää mieltä.

Olihan siellä messuilla jotain vatsaakin varten! Toisen kerroksen isossa salissa oli Viini- ja Ruokamessut. Sinne pääsylle oli ikärajoitus. Muistan, että silloin kun nuorena olisin sinne oikeasti halunnut, en olisi päässyt sisään. Nyt pääsin, enkä erityisemmin edes halunnut. Mutta kävin katsomassa mestat päällisin puolin ja kuivin suin. Tein kuitenkin hallissa messujen tärkeimmät hankintani! Ostin 4 pakettia Oulun rieskoja Meriläisen Leipomon osastolta. Ne eivät ole kovinkaan riittoisia. Puolitoista päivää kotona ja kaikki oli syöty. Nam!

Ei olisi tuolla janoon tarvinnut kuolla!
Tuohon riviin olisi heikompi luonteinen langennut!


Fudgekauppias se kyllä löytää tiensä massojen äärelle.

















Eli semmoiset oli nuo messut! Märät, ahtaat ja äärettömän mielenkiintoiset! Menen ensi vuonnakin, satakoon mitä tahansa!

Nimittäin tykkään kirjoista!



perjantai 20. lokakuuta 2017

Auto ja lottovoitto

En todellakaan ole saanut lottovoittoa! Harmittelen vaan sitä, ettei autoni ole semmoinen älyttömän kallis maasturi. Jos olisi, olisi eteneminen paljon rivakampaa. Niin, eikä tarvitsisi välittää nopeusrajoituksista!

Matka mökille luovuttamaan ostajalle (sai edullisesti) LipLap-laituria sujui kohtuullisen hyvillä mielin. Ei edes Lahdentien asfalttityöt ja 120-50 km/h välillä vaihtelevat nopeusrajoitukset häirinneet erityisemmin mielenrauhaani.

Mutta antakaas olla, kun paksun sumun peittäessä maisemaa alkoi 10 kilometrin pätkä, jossa rajoitus oli 50 km/h, viereinen kaista oli ruovittu auki ja piti päällään pientä sormenpään kokoista kiveä. Sitten alkoi tapahtua! Sivupeiliin ilmestyi jotain nopeaa. Ohitse suhati iso musta maasturi. Mielentilani järkkyessä ja päiväni salamana pilaantuessa, en kerinnyt edes tunnistaa merkkiä. Käsieni edelleen järkytyksestä puristaen rattia, ilmestyi sivupeiliin 2 mustaa mönttiä. Myös ne lähestyivät salaman lailla pikkukivikaistalla. Ja nyt olin jo tarkkaavaisempi. Ensimmäinen oli Audi Q7 ja toinen Cadillac Escalade.

Kaikki 3 minua järkyttänyttä ajoneuvoa edustivat kokoluokkaa, jonka pelkkä keulan korkeus on päälakeni tasalla. Eli isoja ovat! Ja kalliita!

Nyt pohdinkin, että pitääkö omistaa tuommoinen jopa satoja tuhansia maksava, älyttömän iso auto, että saa ajaa reilua ylinopeutta ja liikennesäännöistä piittaamatta?

Kyllä masentaa, enkä tykkää! Taidan lotota viikonlopulla!

torstai 19. lokakuuta 2017

Tuliko Teidän puuhun omenoita?

Tosin otsikon kysymys koskee vaan heitä, joilla on pihallaan omenapuita. Muun merkkisten puiden omistajien on tuohon kysymykseen hankalampi vastata ja kaupasta ostetut omenat eivät kelpaa tähän keskusteluun.

Meillähän kävi mökillä niin, että ostimme joskus kymmenkunta vuotta sitten pihalle 2 omenapuuta. Niitä piti kuulemma olla kaksi, koska yksi ei tee lapsia tai siis omenoita. Niin meillä sitten kasvoi ja kehittyi naisomenapuu ja miesomenapuu. Maa oli lähes pelkkää hiekkaa, mutta kyllä he löysivät siitä sen verran mullantynkää, että omenoitakin alkoi tupsahdella.

Saimme muutamana vuotena jopa runsaasti omenoita. Toiset olivat punaisia ja toiset vihertäviä. En tiedä kumpi oli mitäkin sukupuolta? Mutta hyviä omenat olivatten. Sitten tuli muuan talvi ja ristihuuli jänönen ja tietenki kavereineen. He kalusivat viattomien, kaikessa rauhassa talvilomaansa viettävien omenapuiden rungot ja osan oksanpäistäkin makoisina suihinsa. Ei tykänneet puumme tuommoisesta touhusta. Ottivat nokkiinsa.

Toinen puu, jonka sukupuolta en tiedä, jäi perin tyngäksi, mutta toivorikkaana istutin jäljelle jääneen rungon pätkän uuteen paikkaan ja multaan. Toista lääkitsin omenapuun oksantynkiin laitettavalla ruskealla, pahanhajuisella mönjällä. Ja niin matka jatkui ja muutaman vuoden kuluessa alkoi uusi tuleminen. Vähemmän kärsinyt puu kasvoi pituutta ja se kärsinyt juurikaan ei. Mutta omenoita alkoi taas putkahdella runsaista kukinnoista. Niin kukkia he kyllä lykkäsivät aina, mutta joka vuosi eivät muistaneet muuntaa niitä sääntöjen määrämiksi hedelmiksi.

Jos menneinä vuosina ei ollut tarvetta varata kuivuuden takia toripöytää sadon myyntitarkotukseen, niin tänä vuonna tilanne ei jäänyt ainakaan kosteudesta kiinni. Sitä nimittäin riitti sananmukaisesti pilvin pimein. Vettä tuli joka suunnasta ja aina puhurin vahvistuksella. Ja kukkia riitti niin, että jopa hollantilaisilla kukkatarhoillakin olisivat ihmetelleet meidän omenapuitamme.

Sadonkorjuun alla tutkailin puuta ja mietin jo sitä toripöytää, mutta en havainnut kuin yhden omenan. Onneksi perheemme parempi puolisko havaitsi toisen, ettei minun omenani tarvinnut jäädä kovin yksinäiseksi. Lopputuloksena oli etten varannut toripöytää, eikä kumpikaan omena kerinnyt kypsyä syötäväksi ennen kuin kelit kylmenivät. Ne jäi oksalle odottamaan uutta tulemistaan.

Nyt on puut kiepitetty rautalankaverkoilla ristihuulien varalle ja ensi syksyksi on toripöytätarpeet varattu varaston nurkkaan. Iloinen ja optimistinen odotus on alkanut ja kestää noin 10-11 kuukautta. Pitäkää peukkua ensi kesän omenasatoni puolesta!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Mokasinko hankinnoissani taas!

Kyllä minä mokasin! Moni tuttavani on kuullut minun valittavan muutamia vuosia sitten tekemästäni virhepäätöksestä, joka liittyi läppärin eli kannettavan tietokoneen ostoon. Valitin alvariinsa ja tuskalle asti sitä, että ostin Windows-pc:n kun olisi pitänyt ostaa Applen MacBook. Niinpä!

Perusteluja tietenkin voi aina kysyä! Miksi en siis ostanut helpointa, toimivinta, kätevintä, parasta kannettavaa? No tietenkään sen takia kun se Windows-pc oli niin edullinen. Säästin kokonaiset 300 Euroa tuossa kaupassa. Se kun on minulla tapana säästää yleensä väärässä paikassa. Ja kun halpa hinta sokaisee järjen, sen vähäisenkin!

No entäs eilen sitten? Oli se vanhempi virheostos tulossa tiensä päähän. Hän oli käynyt jo kerran katsomassa Saksan korjaamolla uutta näppäimistöä ja hankkinut takuun voimalla sisuksiinsa semmoisen. Ja samalla oli korjautunut ohjelmistokin. Ja nyt oli hänellä heränneet uudelleen samat vinkeet. Näppäimistö ei toiminut oikein, kursori hyppi minne mielensä teki. Ja kaiken kukkuraksi SD-kortin lukija ei halunnut auttaa minua kuva-asioissa. Sanoi tehtaan mies, että lähetä laite hänelle, niin käytetään taas Saksassa. Ajattelin, että kyllä riitti nyt läppärin matkailu, kun ei tässä itsekään pääse pidemmille reissuille.

Ja niin taas tieni kävi Verkkokauppaan. Ja kaikki turhautumiseni ja katumiseni unohtaneena kävelin läppärihyllylle, jossa oli tarjolla edullista laitetta. Ei ollut hylly taaskaan Applen vaan oli HP:n. Kotiin paluun jälkeen totesin säästön olleen Applen hyllyyn verrattuna n. 800 Euron luokkaa. Oli nimittäin tarjolla sivuhyllyllä alennettuun hintaan HP monilla mausteilla ja tilavilla sisuksilla eli muisteilla.

Ja sitten kotona harmittelin taas! Kun perheen nuorempi viisaus viritteli tietoa laitteelta toiselle ja samalla kertoi MacBookin tietosiirron helppoutta. Siinä kuulemma laite kysäisee ohimennen "haluatko, että kaikki siirretään?" Ja siihen kun vastaat jees tai kyllä, hurisee masiina hetken ja ilmoittaa hetken kuluttua olevansa entisen käyttöpelin näköisyydellä käytettävissä tositoimiin.

Nyt istun tässä ja odottelen kopioita ulkoiselle levyasemalle ja niiden siirtämistä uudelle (edulliselle) HP-läppärille. Eikä ole mennyt vasta kuin 3 tuntia ja ollaan jo päästy alkuun. Jos laitteesta hakee jotain hyvää samalla kun tuskailee taas säästöä väärässä paikassa, niin ei ole kone vielä kysellyt ulkomaille pääsystä. Toivottavasti tämä ei ole niin himomatkaaja kuin tuo entinen Lenovo.

Kovalevyn raksutusta kuunnellen ja viisaita hankintoja kanssaihmisillen toivotellen!

On siinä masiinaa ja piuhaa - ja säästöä!




lauantai 7. lokakuuta 2017

Valokuvatura

Tuli reissattua muutama päivä Unkarin suunnalla ja otettua muutama kuvakin. Eli yhteensä niitä kuvia taisi olla n. monta sataa. Ja se on tarkka luku. Ja nyt kuvien käsittely ontuu kovin!

Olen ladannut iPadilleni muutamia appeja eli sovelluksia valokuvien ottamiseen ja käsittelyyn. Tarkoitukseni oli kuvata mm. iPhonella ja iPadilla Budapestin reissun antia. Ei sitä enää tällä iällä muuten muista mitä sitä reissussa on nähnyt. Nyt ei muistamista estä enää samat syyt kuin ennen nuorempana. Ne laseissa tarjottavat!

Kun tällä reissulla oli tarkoituksena kuvata nähtyä hieman tarkemminkin, oli mukana myös Nikonin kätevä kompaktikamera Coolpix P340. No sillähän niitä kuvia sitten enemmän lauoinkin. Ja tuossa Nikonissa on myös se hienous, että sen pitäisi siirtää ilmojen halki toiselle laitteelle eli minun tapauksessani iPadille. No osa siirtyikin ja osa ei. Saattoi siinä olla syynä nettiyhteydetkin, mutta saattoi siihen vaikuttaa se EVOkin. Tuota termiä viljelee poikani kun minulle sattuu nykyään kieltämättä aika usein noita tilanteita. EVO = en vain osaa.

No kuvia on rutkasti ja siirtelin ne läppärille kotiin palattuani. Sehän onnistuikin työllä, tuskalla ja vaivalla. Onhan ne nyt siellä, mutta kun tiedostonimet ovat hieman eri Nikonilla ja iPhonella. Eli kuvat eivät ole siis kronologisessa järjestyksessä. Yhdet ovat siellä ja perässä ne toiset tai sitten toisin päin. Kun kuvia on heti monta, on loogisen kuvaesityksen luominen ikävää puuhaa. Pitkään meni myös kun poistelin jalkaterien ja katukiveyksen kuvia. Se kun sattui kamera laukeamaan vahingossa  kohtuuttoman usein.

Minulla on useampia appeja, joilla voi kuvia muokata ja yhdistellä, mutta kuvat ovat nyt sitten melkein kaikki läppärillä. Ja läppäri ei ole juuri nyt käsillä. Ja appit ovat taas puolestaan iPadilla. Nyt niitä sitten pitäisi siirrellä ristiin rastiin. Ja arvatkaa, muistanko millä appilla mikäkin homma on parhaiten tehtävissä!

No tässä tätä tuskailua! Älkää nyt odottako, että tämän jutun perässä on kuvasetti reissusta! Ei ole! Yritän kirjoittaa reisusta erillisen jutun heti kun olen kotona läppärin ääressä. Nyt olen laittamassa mökkiä talviteloille. Onneksi lähdin, sillä lähisuolta löytyi aivan älyttömästi karpaloita. Nehän ovat hyvää lääkettä yhdelle rauhaselle, joka sijaitsee edessä. Lisäksi ne hoitavat masua sekä pitävät tulehdukset pois virtsasta. Ja lisäksi karpalosoppa on aivan älyttömän hyvää vaniljakastikkeen kanssa. Eli karpalot ovat ihmiselle hyväksi ja valokuvat myös!

Oliko sekava postaus? No kyllä oli, mutta niin on kuvien kanssa pelaaminenkin! Sen vielä totean, että ei minusta valokuvaajaa saa tekemälläkään! Jos ei kamerassa olisi automaattiasetusta, ei minulla olisi yhtään katsottavaa kuvaa!