Korona-ajan harrastuksia

Ne on lyöty meille kapulat rattaisiin, ei pääse tavanihminen harrastamaan! Se on pantu ihminen vähän kuin arestiin tai kotivangiksi. Mitä sitä silloin pystyy tekemään? Ne on harrastusmahdollisuudet vähissä. Eläkeläisellä sitä olisi aikaa, mutta kun on viranomaistaholta kielletty se vähäinenkin tekeminen, mihin sitä enää pystyy.

Kuntoliikunta on yksi vaihtoehto, mutta uskaltaako ulos muuta kuin naamio naamalla ja jätesäkki päässä? Ei semmoinen meikkinaamio, vaan se jossa silmälasit huurtuu ja joutuu kävelemään puuta päin. Vaihtoehtona voisi olla kuntojumppa ja laittaa jalat sängyt, lämpöpatterin tai keittiönkaapin alle ja tehdä taivutuksia, sen kolme kertaa, jonka selkä kestää. Toinen keino on nostella kädessä sokeripakettia (jos ei ole tyhjäksi syöty makeanhimossa), maitopurkkia (ei tyhjää ja jos on avattu, ei saa loiskuttaa) tai perunapussia (saa sisältää useamman perunan). Noilla keinoin saa ruista ranteeseen ja hauis kehittyy. Nojatuolista tai sängynreunalta nouseminen monta kertaa on hyvä tapa kehittää jalkojen kuntoa. Pitää olla vaan varovainen, ettei köntsähdä nenilleen, kun verenpaine heittelee tasapainoa. Liike on hyvä tehdä sängynpäässä, koska tasapainon pettäessä voi heittäytyä sänkyyn selälleen ja ottaa siinä pienet nokkaunet kuntoilun lomassa.

No sitten sisäharrastuksiin kuuluu tietenkin tv:n katsominen. Se ei vaadi kovinkaan paljon keskittymistä, sillä samat ohjelmathan on nähty jo 50-luvulta alkaen moniaita kertoja ja etenkin elokuvien vuorosanat tiukassa muistissa. Aku Korhonen on paras ja huru-ukot. Harmillista, ettei maailman politiikan arkipäivää näytetä. Politiikka on mennyt niin hankalaksi, ettei sitä normi-ihminen enää ymmärrä ilman selitysosia. Kaikki päämiehet uhkailee toisiaan, diktaattorit tekevät mitä mieleen juolahtaa ja isoja kokouksia on viikoittain, eikä niissä saada mitään päätöksiä aikaiseksi. Parempi etsiä telkkarista vaan sarjoja ja eläimistä kertovia ohjelmia. Muistakaa räpytellä silmiä riittävän usein, ettei pääse kuivuus iskemään. Ne nuo kirkkaat vehkeet, tietolaitteet ja telkkari, kuivattavat silmiä. Ostin eilen pullollisen silmäsuihketta (tipoista en tykkää), kun illalla on aina silmät niin kipeinä päivän tuijotusten jälkeen. 

No, entä sitten kirjallisuus! Kirjastojen käyttäminen on viime vuosikymmeninä muuttunut uskomattoman paljon. Ei tarvitse enää lähteä kirjastoon kassin kanssa, kun e-kirjan voi lainata omalle tietolaitteelleen ilmojen teitse. Kyllä on sisälle pakotetun ihmisen nyt helppo uppoutua seikkailujen tai romantiikan maailmaan. Mene kirjaston sivulle ja lainaa e-kirja! Olen itse käyttänyt kohtuullisen paljon Helsingin kaupunginkirjaston Helmet-kirjastoa (https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto), ja onhan se varsinainen ihmeitten aarreaitta! Käyttäjältä ei vaadita helsinkiläisyyttä, mutta asiakkaaksi pitää rekisteröityä ennen kuin pääsee Rovaniemellä tai muualla lainaamaan Helmetistä. 

HELMET-kirjaston valikko

Vastaavia kirjastoja löytyy Suomesta jo pilvin pimein. Tulin menneeksi  sivulle https://ekirjasto.kirjastot.fi/?kirjasto=kaikki ja löysin melkoisen tiedon valtatien. Käykäähän tekin selaamassa ja etsimässä itsellenne sopivaa tarjontaa.

Ja sitten eikun harrastamaan turvallisesti sisällä ja välillä ulkonakin happea haukaten, mutta turvallisuus muistaen!

Se vaan pakkaa olemaan aina kiire!

Huomasin eilen, että minulla taitaa olla melko usein kiireenhenki mielessä! Tuota ilmenee, vaikka ei olisi mitään kiireen aihettakaan. Pysähdyin sitten miettimään, mistä oikein mahtaa olla kysymys ja miten se kiire ilmenee?

Minulla oli aikoinaan työkavereina pari luontohenkistä piipunpolttajaa, ahkeria ammattimiehiä kumpikin. Heillä oli tapana nautiskella välillä hetkestä istumalla aloilleen ja polttamalla kopallinen piippua. Olimme melkoisen paljon tekemisissä toistemme kanssa sekä työn syrjässä että vapaa-ajalla. Minua tuo kopallisen nautiskeleminen ärsytti. Toimi vaikutti niin äärettömän hitaalta, ettei sitä voinut ymmärtää. Taustalla oli ajatus, miten joku voi olla paikoillaan tekemättä mitään? En oppinut tuolloin, noin 35 vuotta sitten, tuota verkkaisen nautiskelun ja pohdiskelun tapaa. En kyllä myöhemminkään!

Nyt seniorivuosinani olen sitten yrittänyt nautiskella työn puutteessa kirjojen ja telkkarin parissa. Siitäkin on meinannut tulla multitaskausta (=monitekemistä). Huomaan tavanomaisia tv-ohjelmia katsoessani tekeväni samanaikaisesti sudokua iPadilla tai lukevani lehteä tai juttuja iPadista. Toki siinä sivussa voi myös googlailla asioita. Elokuvien ja sarjojen hidas tempo on ärsyttänyt minua aina. Asiaa paransi melkoisesti Elisa Viihteen pikakelausominaisuus. 

Kun tupa kotona hiljenee ja jään yksin tv:n eteen, laitan pikakelauksella pyörimään tallennettuja ulkomaisia elokuvia tai sarjoja. Kolminkertaisella nopeudella ehtii hyvin lukea tekstityksen, ääni ei tuolloin valitettavasti kuulu. Toisinaan joudun hidastempoisia kohtia kelaamaan kymmenkertaisella nopeudella, mutta silloin tahtoo jo ohjelman tunnelmakin hieman kärsiä ja juoni kadota itseltäni. Äänijuttu on hankala, koska kotimaisia ohjelmia ei pysty pikakelauksella katsomaan, kun en vielä ole oppinut lukemaan huulilta suomea puhuvien näyttelijöiden puheita. En muuten taida oppia sitä koskaan.

Netflix ja muut maksulliset, pääosin ulkomaiset ohjelmapalvelut ovat siitä kiusallisia, ettei niitä pysty pikakelaamaan. Niitä jos haluaa jouduttaa, pitää hyppiä useita ruutuja kerrallaan. Pikakelaustoiminto niistä siis ikävä kyllä puuttuu. 

Mitä siis tapahtui eilen? Kuuntelin äänikirjaa Celia-palvelusta. Olin jo kuunnellut sitä lähes pari tuntia ja samalla pälyilin etenemispalkissa näkyvää kirjan kokonaiskuunteluaikaa, 10 tuntia ja risat. Lukijan verkkainen (minun mielestäni!), mutta asiallinen lukuvauhti alkoi tosissaan ärsyttää. Mutta siihen tulikin apu! 

Huomasin näytön yläkulmassa oudon merkin, jota ajattelin napsauttaa. Sitä ennen painoin mieleeni kohdan, johon asti olin kuunnellut, jos vaikka kirja sattuu häviämään. Mutta mitä vielä, löysin luonteelleni sopivan toiminnon, kuuntelunopeuden säädön. Hurraa!

Laitoin nopeudeksi ensin 120%, ei tuntunut riittävältä. Nostin 150%:iin. Vauhti oli jo paljon parempi. Pieniä säätöjä vielä ja lopulta oltiin nopeudessa 200%, tuplanopeudessa. Se vasta oli jotain ja tyydytti minun tekstiä janoavaa mieltäni. Sammutin huoneesta valot, etsin mukavan asennon lepotuolista ja avasin mieleni rivakalle kerrontavauhdille. Ja sehän sujui, ei mitään turhaa laahausta, vaan täyttä hönkää! Teksti suorastaan lensi eteenpäin ja tuntui ettei aikaa mennyt turhaan odotteluun ja jaaritteluun. Lauseet vauhdilla korviin ja sitten täyttä höyryä kertomuksessa eteenpäin. 

Tunnin kuluttua huomasin kirjan edenneen melkoisesti ja oli siirryttävä taas normaaliin perhearkeen. Jäin kuitenkin itsekseni pohtimaan, että olenko jotenkin hätäinen, sähläri, malttamaton vai mitä? Painotan, että minulla ei ole diagnosoitu mitään neurologista vilkkausjuttua. Tunnustan kyllä, että asioiden on mielestäni aina tapahduttava heti eikä 15.päivä. 

Kotipiirissä on minua kymmenien vuosien aikana moitittu hitaudesta ja saamattomuudesta. Noiden kommenttien uskon olleen ainoastaan lämminhenkistä, rakastavaa ja leikkimielistä kiusoittelua, sillä kyllähän olen aina tehnyt hommat pyydetyllä tavalla aikajanaa vain hieman venyttämällä ja hommissa oikomalla - ainakin ne hommat, jotka ovat minusta tuntuneet miehiseen ajatteluun järkeviltä. Mm. siivoaminen ei kuulu niihin hommiin!

Taidan olla vaan perusolemukseltani semmoinen hätäinen ihminen!

Nyt annan suosituksen! Olkaa niin ripeitä tai hitaita, kuin hyvältä tuntuu, sillä tärkeintä on jaksaa ja ehtiä sopivasti! PS. Bussiin, junaan ja lentokoneeseen kannattaa kiirehtiä, sillä ne eivät yleensä odota!

En voi kiistää, etteikö hänellä ja minulla ole tiettyä yhdenmuotoisuutta.

Masentuneet kirjoitusvälineet ja sää

Kyllä on taas aikoihin eletty! Tai eletty ja eletty! Mitä elämää se oikein on, kun kaikki toimet keskittyvät akselille sänky-nojatuoli-wc-kahvinkeitin-jääkaappi? Ja kun syömisen osuus on suuri, niin sekin keskittyy paljolti tuotteisiin puuro, kahvi, voileipä, kahvi, leipä, leipä ja mustikkamehu. Missäkö on oikea ruoka? En viitsi mainita, kun se ei ole mikään nautintoaine vaan välttämätön pakko. Onhan se herkullista, mutta ei pärjää voileivälle. Tosimies elää ja kasvattaa vyötäröään leivällä. 

Noissa em. puuhissa ei juuri inspiraatiot ja tarinat kehity, saati siirry paperille. Kotitalouden kynät ja kirjoituslaitteet ovat siirtyneet horrostilaan käyttäjän tuijottaessa televisiota tai selatessaan some-uutisia iPadilta. Lyijy miettii, miten sitä pääsisi paperin pintaan naarmuiksi, joita kirjoitukseksi kutsutaan ja näppäimet miettivät painallusten puuttumista. Home ja pöly peittävät luomisen välineiden pinnan.

Kynäilijän henkilökohtainen ulkoilman tarkkailukin tapahtuu pääasiallisesti tiedotusvälineiden kautta. Olo on vähän kuin entisessä itänaapurissa, kun kansa nautti etuuksista edusmiestensä kautta. Nyt ovat nousseet arvoon arvaamattomaan Anniina, Pekka, Anne, Liisa, Joonas, Kerttu ja Mette sekä muut. Ilman heitä ei tietäisi, millä kelillä meitä tänään siunataan?

 

Pihan tilanteeseen täytyykin todeta maailman muuttuneen melkoisesti. Ennen satoi lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Nykyisin tuokin sanonta on saanut uusia ulottuvuuksia, kun nyt sataa vesi niin erilaisissa olomuodoissa, kuten vetenä, räntänä, jäähileinä, lumena ja rakeina. Pihat, kadut, kujat ja tiet ovat saaneet kiiltävän jääpeitteen, joka vaanii jokaista kulkijaa.

 

Jos hento ja herkkä vanhus sattuisi nyt astumaan ulko-ovesta pihalle, olisi suuri riski kastua, liukastua tai lumettua. Mutta onneksi talonmiesten ja huoltoyhtiöiden työtaakkaa keventämään on tilattu Saharasta hiekkaa. Se on leijaillut jääpinnoille eri puolilla eteläistä Suomea torjumaan liukkautta. Pelkästään tieto tuosta saattaa houkutella vanhustakin kokeilemaan pihan liukkautta. Ja olisihan sitä tehtävääkin, kuten mennä kopistelemaan auton pinnalta sentin jääkerrosta, jonka säänhaltija on huomaavaisesti asentanut herkkää maalipintaa suojaamaan.

 

Mutta nyt en jouda enempää, kun pitää kiirehtiä katsomaan kuudetta kertaa tv-uusintoja. Kun muistikin alkaa jo vähän tökkiä, niin on hienoa tarkistaa ohjelma aina vaan uudelleen. Sen voi onneksi tehdä illalla, puolenyön aikaan, aamuyöstä ja heti aamulla herättyään. Sitten voi vielä paikkailla iltapäivän ja alkuillan uusinnoilla. On se hienoa, että tv ottaa huomioon kertauksilla huonomuistiset vanhuksetkin. Tietää tarkkaan, mitä Puoli seiskassa tapahtui eilen tai miten Tökä vastaili Super-Jahdissa. Tietää ainakin hetken, mutta muistiin ne eivät enää jää!

Jos menette pihalle, olkaa varovaisia, sillä siellä on todella liukasta! Jaksaakaa, voikaa hyvin ja pysykää terveinä!

 

Kevät on tulossa, valo jo pilkistää!

 

Yle Areena - Tiedon ja viihteen aarrearkku

Pidin tuossa jokunen tovi sitten lyhyen esityksen Yle Areenasta Enterin tilaisuudessa. Olin pitänyt Yle Areenaa vain semmoisena uutisten ja dokumenttien tv-varastona ja -arkistona. Jos en ole jostain syystä ehtinyt katsoa jotain juttua, sen saattaisi löytää Yle Areenasta. Minun nenääni tuo palvelu tuoksui homeiselta ja vanhentuneelta.

Selvennän tässä hieman lisää mielipiteeni taustoja. Olen aina pitänyt Yleä vanhentuneena organisaationa, johon mielipiteeseeni ovat vaikuttaneet kanavan ”synkkä” graafinen ilme sekä lähetysten koruton ja ”väritön” olemus. Lähetysten vertaaminen kaupallisen toimijan MTV:n vastaaviin, on aiheuttanut mielikuvan erosta kuin on yöllä ja päivällä, toinen elävä ja dynaaminen, toinen tylsä ja väritön.

Mutta, kun valmistelin esitystäni, törmäsin todella runsauden "säkkiin". Meinasin olla suorastaan häpnadilla lyöty (käytän jälleen tuota vanhakantaista suomenruotsalaisten hämmästystä kuvaavaa ilmaisua, ursäkta finlandssvenkar), kun tajusin mitä kaikkea sieltä löytyy. Ja sieltähän löytyi! Yle Areenan ohjelmapaljoutta ei oikein pysty sanallisesti kuvaamaan, vaan siellä on käytävä itse tutkimassa ohjelmia omien mieltymystensä pohjalta. Tiedot on ryhmitelty usealla eri tavalla, joten on syytä kaivautua ja etsiä sitkeästi. Ongelmana tuossa on vaan se, että vastaan tulee jatkuvasti mielenkiintoista katsottavaa ja etsiminen tökkää aina johonkin, joka pitää katsoa samantien.

Se on syytä mainita, ettei siellä nyt toki ole kaikkea Ylen kanavilla esitettyjä ohjelmia. Niillä nimittäin on  monenlaisia rajoituksia, ulkomaisilla esitysrajoja, kotimaisilla aikarajoja, jne. Mutta sittenkin siellä riittää "tavaraa" tuijottaa ihan silmänsä kipeiksi. Niin ja tuleehan sieltä kaiken aikaa Ylen kanavien lähetykset reaaliaikaisena, joten et tarvitse telkkariakaan niiden (siis TV1, TV2, Yle Teema, Yle Areena) katsomiseen.

Yle Areenaan pääsee tietokoneella ja läppärillä (=pc) osoitteesta https://areena.yle.fi/tv. Mobiililaitteilla (tabletit ja älykännykät) palveluun pääsee joko selaimen kautta tai erillisellä sovelluksella, apilla, jonka Android-laitteen omistava voi ladata Play-kaupasta ja iOS-laitteen (iPhonen tai iPadin) omistava App Storesta. Ohjeet palvelun käyttämiseen löytyvät osoitteesta  https://ohjeet.areena.yle.fi/hc/fi. Mikäli haluat luoda tunnukset palveluun, saat siitä määrättyjä hyötyjä, joista voit lukea kirjautumisohjeista. 

Polkaisehan tietolaitteesi käyntiin ja etsiydy Yle Areenan sivuille metsästämään mielenkiintoista katsottavaa!

Avaussivulta mustasta palkista löytyy aihealueet Uutiset, Areena, Urheilu ja Valikko, josta löytyy lisää pääaiheita. Areenasta löytyy laajasti erilaista katsottavaa. Niin ja onhan siellä valikossa radiokin!

Selaamalla avaussivua alaspäin löytyy eri aiheita. Esimerkkinä vaikkapa Kotimaiset sarjat. Otsikon jälkeen on sininen teksti, Näytä kaikki, josta voi avata aiheen ohjelmalistaa ja valita haluamansa, tai aiheen tarjontaa voi myös selata oikean yläkulman nuolinäppäimillä.

Löydät lisää otsikon alta löydät eri ohjelmatyyppien kokonaisuuksia. Klikkaa ryhmän otsikko auki ja pääset selaamaan ohjelmia.

Ei tuota voi todellakaan esitellä yksinkertaisesti, mutta Yle Areenan käyttö on kuitenkin sitä. Kun tietoa ja ohjelmia on paljon, niin tarjontaa joutuu toki selailemaan melkoisesti.

Päräyttäkää auki Yle Areena laitteellanne ja selatkaa ja katsokaa ja nauttikaa ja kuluttakaa aikaanne. 

Toisaalta ulkoillakin kannattaa ja kotijumpata näinä ankeina aikoina! Omasta kunnosta on nyt syytä pitää huolta, kun laajempi liikkuminen on hankalaa. Pitäkää terveellistä välimatkaa ja pysykää terveinä!

Ps. Minä lähden nyt lenkille! Kävelemään, kun juoksemaan en pysty. Parin metrin etäisyyden aion pitää muihin kulkijoihin, vaikka viimeksi yksi terrieri yritti purra jalkaan ja valkoposkihanhi syöksyi kohti. Liekö luullut lajitoverikseen, kun minullakin on posket sisälläolosta aika valkoiset. Puhuin isoon ääneen rumia (anteeksi!) ja ne perääntyivät!

Yle Areenan alkusivu, jossa on Valikko avattu.

Se on huoli tavanihmisellä ankara!

Kyllä minua heiveröistä senioria huolestuttaa tämä maailman tilanne! Ei edes eniten omasta puolesta, vaan nuoremman polven puolesta.

Sitä on monen sortin johtajaa, kun puhaltelee pilliin omituisia päätöksiä missäpäin maailmaa milloinkin. Yksi kasaa sotaroippeita sinne tänne toisten rajoille, joku häiritsee nettijuttuja, joku kaivelee kalliooon rakettipaikkoja, joku rakentelee muureja ja sotkee kauppasuhteita.

Uskontokin on useinmiten väärä tai sitten oikea, joku hakkaa ja teloo omia kansalaisiaan, joku valehtelee silmät ja suut täyteen, kaikki syyttelee toisiaan, erotaan tai uhataan hetken huumassa erota liitoista tai kaveruussuhteista ja sitten kadutaan.

Jossain ollaan niin heimoa ja jossain lahkoa ja sitten tapellaan omien kesken, jossain marssitaan hätää pakoon kohti toista hätää, yksi uhkaa yhdellä ja toinen toisella tempulla. Lapset kärsii ja ruokaa ei riitä tarpeeksi. Koteja tuhotaan ja poltetaan. Mitä se tämmöinen oikein on?

Kotomaassa ammattiliitot lakkoilee huvin vuoksi, periksi ei anneta edes järkisyiden edessä oli sitten asialla valtio, maakunta, kylä, koti tai ihminen. Enää ei kukaan kanna vastuuta mistään. Ja aina tavanihminen kärsii.

Ei meikävanhus ymmärrä tätä! Ennen elettiin sovussa ja rauhassa. Käytiin kauppaa hissukseen toistemme kanssa. Lähetettiin Englantiin halpaa voita ja saatiin vastineeksi teepusseja ja toffeeta. Entiseen Neuvostoliittoon lähetettiin junia ja laivoja ja saatiin vastineeksi sinkkiämpäreitä ja maatuska-nukkeja. Ja silloin kaikki oli hyvin ja tyytyväisiä.

Keihäsen kanssa matkustettiin turvallisesti Malagaan ja Kanarialle ja matkalla juotiin Kiteen Kipakkaa. Seutulan parakeissa odotettiin kahvia ryystäen Spear Airin tai Kar Airin pitkänmatkankonetta tai sulavanmuotoisia Caravelleja. Sai matkata turvallisen rauhallisesti mihinpäin vaan mieleen juolahti ja lennolla siemailla napanderia.

Illat oltiin perheen kanssa kodeissa ja katsottiin Metsoloita ja Hanskia ja Valkoisia lakanoita, Rin Tin Tiniä, Spedeä, Älywapaata Palokuntaa ja muita mukavia ohjelmia. Nyt katsotaan telkkarista isojen johtajien sapelien kalistelua ja katastrofeja.

Nyt tuo kohellus on tarttunut jo luontoonkin. Aina jossain järisee maa, jossain tulvii vesi koteihin, jossain on älyttömän kuivaa, jossain on älyttömän märkää, jossain palaa metsät ja kodit, jossain sortuu vuoret ja rinteet valuu talojen päälle, jossain nousee joet kaduille, kellareihin ja koteihin, jossain jatkuu syksy vaikka pitäisi olla jo talvi, jne.? Muovijätteitä lojuu kotona, kaduilla ja merissä, en uskalla edes mainita minkä verran ja mitä niille pitäisi tehdä.

Ei ymmärrä tätä luonnonkaan osallistumista johtotahohenkilöiden sekoiluun! Onko se nyt maailma tullut lopultakin tiensä päähän ja ihmiskunta kahjoksi? Ettei mene kommentointini liian isoksi, totean, että samat tv-ohjelmatkin tulevat nykyään 5 kertaa toistettuina vuorokauden sisällä. Kyllä Puoliseiskaakin riittää yksi kerta, tai jos ei sattumalta ehdi katsomaan, niin toinen varmuudeksikerta seuraavana aamuna voidaan hyväksyä. Ja sama elokuva tulee kahdeksatta kertaa parin vuoden sisällä ja se on aivan liikaa, kun jäi jo mieleen ensimmäisellä kerralla.

Ei tuo kaikki voi olla oikein? Vai onko? Vai olenko käsittänyt jotain väärin? Vai eikö minulle ole selitetty kaikkea ymmärrettävästi? Mutta huolettaa kuitenkin!

Tv-ohjelmat ja mieli muuttuu

Kyllä heti tunnustan olevani melkoisesti koukussa telkkariin ja sen ohjelmiin. Tuo kiinnostus alkoi jo 50-luvun lopulla, kun Ruotsin lähetykset näkyivät satunnaisesti kotikylälleni Oulun eteläpuolella. Kylässä oli yksi telkkari, jota melkoinen joukko kylaläisiä kokoontui iltaisin katsomaan. Ruudusta näkyi pääasiassa lumisadetta, jota asuinseudullani näkyi talvisin ulkonakin aivan riittävästi. Mutta siellä sitä vaan istutiin ja oltiin onnellisia, jos ruudussa vilahti sekuntien murto-osaksi jotain muutakin. Se viritti aina mielikuvitusten sävyttämän, kiivaan keskustelun näkymän mahdollisista tapahtumista.

Kun sitten pohjoisessakin alkoivat tv-lähetykset näkyä, kuluivat illat tv:n ääressä. Ensimmäisiä ohjelmia katsottiin ainoalta näkyvältä kanavalta. Tuolloin ei osannut kuvitella edes pienessä mielessä mahdollisuutta useampiin kanaviin, saati värilähetyksiin. Illat tuijotettiin Mustaa oria tai Rin Tin Tiniä. Ja sitten 60-luvulla tulivat musiikkiohjelmat, joissa usein esiintyi suuret orkesterit. Urheiluohjelmien tulo televisioon keräsi aina isommat joukon tv:n ääreen.

Työelämä häiritsi tv:n katsomistani sitten kymmenet vuodet, mutta eläköitymisen jälkeen innostus puhkesi uudelleen. Erilaiset tallennuslaitteet ilmestyivät myös meidän telkkarimme alle tai viereen. Laitteiden tekninen kehittyminen ja kapasiteetin kasvu teettivät matkoja laitekauppoihin. Ensin tallennettiin VHS-kaseteille ja sitten kovalevyille. Mutta suurin autuus koitti, kun perustettiin Elisa Viihde ja eksyin sen äärelle. Se toi mahdollisuuden tallentaa ohjelmia lähes rajattomasti.

Nyt on television laaja tarjonta pakottanut minutkin etsimään mieleisiä ohjelmalajeja. Kaikkea ei kerta kaikkiaan ehdi katsoa. Edelleenkin tallennan lähes kaikki matkan varrella itseäni kiinnostaneet aiheet ja ohjelmat, mutta välillä on tallennettuja ohjelmia pakko poistaakin katsomatta. Jossain vaiheessa olin tallentanut lähes 400 elokuvaa, ja televisiosta pukkasi kaiken aikaa uutta. Viime vuosina lähetyssysteemien muutosten myötä samat elokuvat tulevat uudestaan ja uudestaan. Tallentamista ei enää tarvitsisi, mutta tallennan kuitenkin varulta ja sitten välillä poistelen niitä katsomatta.

Nyt malttamattomana seniorina ei tahdo jaksaa enää keskittyä kokonaisen elokuvan maailmaan, vaan tv-sarjat ovat mielenkiintoisempia. Aiemmin en ollut juurikaan kiinnostunut uutis- tai ajankohtaislähetyksistä, mutta nyt sekin asia on muuttunut. Nykyisestä tarjonnasta olen eniten kiinnostunut Pohjoismaisista tv-sarjoista ja elokuvista sekä suomalaisista rikossarjoista. Onhan niitä muitakin kiinnostavia ohjelmia, mutta kun tarjonta on niin laajaa. Tietokilpailut oavt toki kiinnostava laji myös. Moni hyvä ohjelma jää kuitenkin katsomatta tarjonnan runsauden takia.

Mutta Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelma on ehdottomasti katsottava. Ensimmäinen jakso oli yllätyksellinen osaamisten osalta. Nyt on pakko seurata, kuka siellä oikeasti osaa tanssia. Kuka osaa vakiot, kuka osaa lattarit ja kuka osaa molemmat? Siinäpä kysymys!

Ja eikun telkkari taas auki!

Onneksi ei tarvi laihtua ja hiki tulee huilatessa!

No onko nyt kivaa? Ei ole taaskaan näinä välipäivinä muistettu ottaa huomioon maailman elämänmenossa vanhuksen elämänrytmiä! Kun muut ihmiset kuin vanhukset nauttivat vapaasta, vanhus kärsii kahta enemmän nököttäessään tuvassaan yksin.

Ei tule televisiosta mieltä masentavia terveysohjelmia eikä mieltä kohottavia aamu-tv:n keskusteluohjelmia. Ei tiedä aamuisin, mennäänkö yleisessä taloudessa täysin metsään vai peräti syvälle suohon. Sitä on vaikea arvailla vanhuksen hitailla aivosoluilla ilman tv:n asiantuntijan painavia sanoja. Lomalaisten lomaillessa sitä vanhus vaan tuijottaa apaattisena miten karhu, kettu, susi, ahma, kotka, kenguru, ryhävalas, krokotiili, norsu, mangusti, muurahainen, hiiri tai joku muu eksoottinen eläin etsii syötävää maastosta. Siitä ei meikäläisen taloustieto kovinkaan lisäänny! 

Sitä ei meikävanhuksen elämässä ole juurikaan vaihtelua, paitsi silloin kun muut rilluttelevat arjen ulkopuolella eikä tule tv:stä tietoa. Sitä ikäänkuin putoaa tyjiöstä vielää tyhjiömpään. Meikä elää samaa arkea päivästä toiseen. Ei sillä ole väliä onko jonkun kalenterin mukaan tiistai tai sunnuntai. Se on sitä samaa joka päivä paitsi sunnuntaina Aamusydämellä, joka sekin on aina uusinta. Televisiokaan ei anna eroa päiville, kun se lähettää samat ohjelmat ainakin kuusi kertaa viikon aikana eli melkein joka päivä. Ja pahinta on, että Takaisin kotiin-sarjakin päättyi! Onneksi Velvet pyörii vielä hetken aikaa.

No, antaako edes kellonaika keinon erottaa ajankohdat? No, ei tietenkään! Se kun vanhuksella tekee aina mieli kahvia tai voileipää tai pissittää tai kolottaa jalkoja tai on nälkä tai väsyttää. Ei siinä kellonaikoja kysellä! Samaa harmaata eloa ja kiirettä vessaan se on jatkuvasti. Kaupungillekin lähtiessä on yritettävä muistaa, että reitin pitää kulkea läheltä yleisiä vessoja. Se on varma aina varmaa! Ja säästyyhän siinä pyykkipulveriakin.

No mitä sanoo sitten fyysisen kunnon vaaliminen? No ei mitään, paitsi se lisää kolotuksia ja väsymystä vaikka molemmat vaivat ovat jo aivan tapissaan. Kun sitä mennä töpöttää rajussa etunojassa ja selkä hiestä märkänä pitkin katuja ja kujia, on sille vaikea löytää jotain järjellistä merkitystä. Onneksi jokin lääkintätaho kirjoitti, että ei vanhuksen tarvitse enää laihtua, kunhan pitää vaan muuten lihaksensa kunnossa. Niin mitkä lihakset? Ne kun ovat jo kuihtuneet aikoja sitten. Enää ei ole jäljellä kuin niitä suojannut rasvakerros, joka ei sitten kulukaan millään. Olisi kemistitohtorille hommaa, kun keksisi pillerin tuon suojakerroksen poistamiseen. Onhan siitä rasvasta toki jotain hyötyäkin, se kun näet estää kylmän pääsemisen luihin ja ytimiin.

Tässä sitä nyt sitten odotellaan vuoden viimeisen viikon päättymistä, että päästään käsiksi uusiin tv-sarjoihin sekä niiden jatkuviin ja vanhojen jo 30 vuotta nähtyjen sarjojen uusintoihin, ja että saataisiin taas talouteen jotain tolkkua edes keskusteluohjelmien kautta. Ja luonto-ohjelmat onneksi vähenevät, kun ei sitä jatkuvasti jaksa olla kiinnostunut eläinten ruokahommista.

Lenkillekin pitäisi taas lähteä, vaikka polvia pakottaa ja hiki tulee pelkästä ajatuksesta. Onneksi ei tarvitse laihtua! Tai siis pitäisi, mutta kun se ei kuulemma ole enää niin tärkeää. Se on oikeastaan aika hyvä tieto!

Hyviä, toimettomia välipäiviä kaikille!