/>/> VANHUS STADISSA: kesäkuuta 2019

torstai 27. kesäkuuta 2019

Pirtana mikä kesä!

Kyllä on ollut sekalaista touhua tämä kesänvietto! Välillä sataa ja välillä paistaa. Välillä on hiki ja välillä palelee. Öisin on menty alas lämpöasteissa lähelle kymmentäkin astetta. Aamulla on sitten juotu kahvit +15 C-asteen ”lämmöissä”. Viime viikonloppuna piti jopa lämmittää uunia, kun meinasi lämmöt tuvassa loppua. Mutta ei käy kateeksi Keski-Euroopankaan lämpötilat. Toivottavasti siellä selviävät noista kovista helteistä!

Jos omasta kesätilanteesta hakisi jotain positiivista, niin pihatöille ovat kelit olleet suotuisat, paitsi tietenkin sateella. Mutta aurinkoakin on riittänyt niin, että on tasapainoteltu aurinkorasvojen kanssa ja iltaisin luettu kauhistuneina lehtijuttuja auringon aiheuttamasta ihosyöpävaarasta.

Ei ole mikään enää kuin ennen! Ennen ei tarvinnut pelätä auringonpaistetta, punkkeja, hyttysiä eikä paarmoja. Nyt on kaikki uhkaamassa terveyttä, ettei tiedä mihin suuntaan kohdistaisi torjuntatoimet ensimmäiseksi? Missähän muuten piileksivät käärmeet?

Luonnon muutoksen merkeistä ikävimpiin kuuluu hyttysten ja paarmojen aktivoitunut toiminta. Ja paarmojahan löytyy varpusen kokoisista kottaraisen kokoisiin, äänellä ja ilman, päätä ja jalkoja kiertäviin, ihoon ja vaatteitten läpi pureviin. Noita ”ystäväisiä” kun alkaa pyöriä ympärillä, tietää, että sade on kohta tulossa ja työkalut on syytä korjata suojaan. Parin viime viikon aikana nuo aktivoitumiset ovat tapahtuneet muutaman päivän välein. Eipä ole tätä nykyä uskaltanut leikata kynsiäkään lyhyiksi, kun raapimisvälineet ovat olleet tarpeen ötökkäkutkan taltuttamiseksi.

Päivät ovat olleet kolmen asian,
- auringon poltteelta suojaa kaipaavien kasvien kastelun
- sateen ja tuulen uhkaamien kukkapurkkien suojaan kantamisen sekä
- ötököiden huitomisen,
täyttämät.

Tässä yhteydessä en uskalla mainita joka kesäistä puskien siirtämisen aiheuttamaa työtä. Siitä julkisesti mainitessani, voisin joutua ulkoruokintaan joksikin aikaa, eikä se ole näin ötökkäkesänä mikään mukava juttu. Onneksi olen hyvä keksimään selityksiä välttyäkseni kaivuupuuhilta.

Mutta täänään on taas tiedossa rajusti ötököitä ja pian vettä taivaalta.

Nauttikaa tekin kesästä ja kaikesta, mitä se tarjoaa!


lauantai 15. kesäkuuta 2019

Lähde luontoon - kotona!

On jälleen se aika vuodesta, jolloin luonto on herännyt kukoistukseensa. Suomen Luonnonsuojeluliitto ja WWF ovat järjestäneet myös meille sohvaperunoille tilaisuuden seurata  eläinten elämää. Liitot ovat asentaneet luontokameroita eri eläinten pesien luo.

Saimaan norpan osalta minäkin myöhästyin täysin. Olen jo monen vuoden ajan tarkkaillut norpan elämää WWF:n kameran kuvasta. Tänä vuonna norppakiven seuraaminen päättyi jo kuitenkin toukokuun lopulla. Sen verran seurannasta voi mainita, että kivellä ei nähty kuvausjaksolla kovinkaan paljon elämää. Kuvauksen loppuaikana kivi jo jäikin veden alle veden noustessa Saimaassa melkoista vauhtia.

Sääksen pesää seurataan kameralla osoitteessa https://luontolive.wwf.fi/kalasaaski/ . Pesä sijaitsee Saimaan Haukivedellä. Aika usein sääksi kalastaa mökkikaislikkomme läheisyydessä. Lintu on leveine siipinen uljas otus leijaillessaan kaislikon yläpuolella. Kamera seuraa pesää heinäkuun loppuun saakka.

Liito-oravaa voi seurata osoitteessa https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/liito-orava/ . Kamera sijaitsee Oulujärven pohjoispuolella Paltamon alueella. Nopealiikkeisen elämää on toki hieman hankala seurata, sillä pesäpöntöllä ei välttämättä näy kovinkaan paljon liikettä. Toinen kamera,
WWF:n kamera kuvaa liito-oravaa osoitteessa https://luontolive.wwf.fi/liito-orava/ .

Maakotkan pesällä tapahtuu hieman enemmän. Pesän tapahtumia ja hienoa maisemaa voi katsella osoitteessa https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/maakotka/ . Tällä hetkellä poikanen nukkuu aika paljon, mutta unet keskeytyvät aina aika ajoin emon tuodessa ruokaa.

Metsäpeuraa voi seurata osoitteessa https://luontolive.wwf.fi/metsapeura/ .

Mikäli olet kiinnostunut luonnosta, uhanalaisista eläimistämme ja työstä, jota eri luonnonsuojeluyhteisöt tekevät, niin käy lukemassa aiheesta lisää seuraavilta sivuilta:

- Suomen Luonnonsuojeluliitto     https://www.sll.fi/
- WWF eli Maailman Luonnon Säätiö     https://wwf.fi/

Vaikka luonnon seuraaminen onnistuu kotisohvaltakin, älä unohda itsekin käydä ulkona luonnossa kuntoilemassa, tutkimassa ja oppimassa! Siinä paranee niin fyysinen kuin henkinenkin kunto!









keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Tsygä rulettaa stadissa

Huomaatteko otsikosta, että on sitä jotain Stadista tarttunut Oulun seudulla kasvaneelle toloppa-pölökky-pojallekin. Otsikossa on etelän intonaatiota, vaikkakin ehkä vanhentuneella twistillä. Ajatelkaa, että minä sain nuo edelliset lauseet kasaan! Sukulaiset ei ainakaan usko!

Pitihän sitä meikäläisenkin vääntäytyä polkupyörän selkään ja vintata pari kertaa kipeillä jaloilla polkien Stadin keskustaan. Meiltä tulee tuota matkaa noin 5 kilometriä suuntaansa. Menomatka sujui näppärästi, ikäänkuin kepeästi kesäsäässä pyöräillen. Pyörätiet olivat vähemmän ruuhkaisia ja ainoastaan harvojen pyöräilijöiden vallassa. Toki lisänä oli melkoinen määrä turisteja, jotka kävelivät vapaasti kulkukaistoja soveltaen. Ruuhka pahenikin sitten keskustaa lähestyessä.

Kaupunkiin on rakennettu melkoinen määrä pyöräteitä, joista iso osa on lohkaistu autojen ajoväylistä. Se ei sinällään ole huono asia, paitsi autoilijoiden kannalta ajoratojen kaventuessa. Mutta varovainen saa etenkin vanhuspyöräilijä olla, ettei harhaudu autojen sekaan. Katujen ylitykset ovatkin sitten oma huolenaiheensa. Silloin pitää olla silmiä joka puolella päätä ja notkeat niskat.

Suojavarusteita suosittelen ehdottomasti, oli kyseessä liikenteessä sitten nuori tai vanha, kokenut tai kokematon, huolellinen tai huolimaton, uudella tai vanhalla pyörällä, omalla tai Citypyörällä. Ylitse muiden varusteiden on se sananmukaisesti se kroppaan ylimmäksi laitettava eli kypärä. Sen tehtävänä on suojata kunkin henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaista määrää aivosoluja, jos pää sattuu kolahtamaan johonkin kovempaan tai miksei pehmeäänkin paikkaan. Kypärää ei korvaa edes kaksi lippalakkia päällekkäin, eikä huivi ja myssy, eikä vahva usko omiin kykyihin. Hansikkaat pitää myös olla, jos joutuu syleilemään asfalttia lähemmin.

Ja tärkeintä liikenteessä on maltti, huolellisuus, tarkkavaisuus ja ääretön varovaisuus! Etenkään vanhuksen on turha kilpailla omalla vauhdillaan noille sentin leveillä renkailla ajaville trikoopyöräilijöille, eikä nuorille Jopo-neitosille, eikä asiakirjasalkku tangossa ajaville. Tosiasiassa ei sitä pärjää enää kuin hätäisesti koiranulkoiluttajille, ja heillekin ainoastaan syystä, että koira pysähtelee jatkuvasti nuuskimaan paikkoja. Eli rauhallisesti on otettava!

Paluumatka kotiin onkin sitten kellonajasta riippuen haasteellinen! Molemmilla kerroillani palasin työstäpaluuruuhkassa Tilkkaan. Tuolloin oli liikkeellä ainakin miljoonayksitoista pyöräilijää. Hiki pukkasi otsalle väistellessä noita trikoo, Jopo ja vaikka mitä kanssapyöräilijöitä. Heitä suihki ohitseni joka puolelta. Ajoteitten ylittämiseen ryhmityttiin jonoon odottamaan liikennevalojen vaihtumista. Sitten vihreitten välähtäessä palamaan alkoi armoton kisa, jossa olin eittämättä jälkijunassa. Ainakin monta sataa pyörää ohitti minut ennenkuin kerkisin polkaista oman mankelini liikkeelle. Oli siinä ja siinä, että kerkisin siinä hässäkässä kadun yli ennen uusia punaisia valoja.

Eli kyllä pyöräily saa kunnon kohoamaan, vanhuksen skarppaamaan, niskat notkeaksi ja refleksit kuntoon ja paikat tutisemaan!

PS. Helsinki pärjää vaan kummasti maailman metropoleille! On täälläkin Rivieran tyylistä rantaa, aurinkoa, melontaa ja hienoja rakennuksia. Kuvat ovat Finlandiatalosta ja Töölönlahden rannasta.






lauantai 8. kesäkuuta 2019

Alppi on kehittänyt upeita ruusuja

Se, ken malttaa etsiä ja jopa onnistuu löytämään Haagan Alppiruusupuiston, saa nauttia näinä päivinä uskomattoman kauniista kukkapaljoudesta. Puistossa on ainakin yli neljätoista kukkaa ja puskaa. Oli siellä mahdoton joukko kukkakansaakin kännykkäkameroiden napsuttelemassa.

En ala luettelemaan lajien nimiä, vaan annan teidän itse miettiä niitä ja yhdistää nimet oikeisiin puskiin. Nauttikaa tavallisesti tai nauttikaa jopa enemmänkin! Tässä tulee muutama kuva puistosta, kuvattuna 8.6.2019!

Ja jos asutte Helsingin Haagan saavutettavissa, niin äkkiä katsomaan alppiruusuja! Ne ei siellä kauan kuki.

PS. Painotan vielä, että nuo eivät ole meidän mökin pihalta!



 

































Eikö olleetkin nättejä! Kyllä meikävanhuskin saa nauttia kukista kerrankin!