sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Muistatko pestä tassusi?

Ja nyt koiraihmiset, tämä ei todellakaan kerro oikeista tassuista vaan käsistä!

Äiti ja mummo jankkasivat minulle aina pienenä, siis minä olin pieni ja he isoja, että kädet pitää pestä kunnolla. Ei se ollut oikein mieleistä puuhaa pikku-minulle, mutta rajumpien nuhteiden pelossa sitä piti tehdä. Mutta se, että he olivat saaneet viestinsä välitettyä koko maailmalle, oli minullekin yllätys. Olen suorastaa häpnadilla lyöty, kuten eräs suomenruotsalainen muotoili kerran hämmästystään suomenkielellä. Nyt käsien pesemisestä puhuu jo kaikki kansa ja jopa ulkomailla.

Näinä aikoina ja jo aikojen alusta on pidetty käsienpesua tärkeänä. Tuon toimen kerrotaan olevan ensimmäisiä keinoja vältellä pöpöjä ja toisaalta olla tartuttamatta omia pöpöjään muihin.

Maailmalla jyllää taas paha tauti, joka aluksi sai nimekseen koronavirus, sittemmin covid-19. Lisäksi mm. Suomessa on liikkeellä vauvoihin tarttuva RS-virus. Perinteen mukaisesti on liikkeellä myös normaalit kausiflunssat.

Voi niitä aikoja, kun porkkanat syötiin suoraan maasta multineen, mitä vähän housunlahkeeseen pyyhkäistiin ensin. Ja konttauskokoiset muksut söivät maasta kaiken tupakannatsoista kastematoihin. Ei tarttuneet taudit, eikä ollut pikku-minulla muita vaivoja kuin selkä ja takapuoli välillä hellänä selkäsaunan jäljiltä.

Nyt joutuu henkeä pidätellen pelkäämään, milloin etenkin tuo korona saapuu isolla voimalla Suomeen, väheksymättä noita muitakaan mainittuja ja mainitsemattomia maailmantauteja! Vuosien Mittaan ovat lähes kaikilla mantereilla ihmisiä vaivanneet lavantaudit, erilaiset influensat, hinkuyskät, sarsit ja monet muut. Aina on ollut pelko niiden laajasta leviämisestä. Siinä pelossa ja leviämisessä ei ole auttanut helppo matkustaminen. Muutamassa tunnissa pääsee lentämään maailman toiselle puolelle.

Eräs ensimmäisiä tautien välttelykeinoja on aina ollut hyvän hygienitason ylläpitäminen. Siihen kuuluu erityisesti jatkuva käsienpesu.

Nyt on hyvinkin syytä seurata yleisiä neuvoja, kun kylillä kulkiessasi roplaat ovenkahvoja, kaiteita, kahviloiden palvelutiskin reunaa, bussissa tukitankoa ja rahastuskonetta, kaupassa tuotteita tai ylipäätään mitä tahansa, eli pestä pikimmiten kädet kunnolla. Näin on parempi mahdollisuus välttyä tartunnalta ja ehkä jo tarttuneiden pöpöjen eteenpäin siirtämiseltä. Eikä käsidesipullo ja/tai kosteuspyyhe laukussa tai taskussa ole nekään mitään turhia, kunhan niitä käytetään.

SIIS MUISTA PESTÄ KÄTESI RIITTÄVÄN USEIN!

Ps. Pidä kotona sen verran saippuaa varalla, että riittää myös suunpesuun! Kyllä se joku perhekunnasta saattaa päästää kirosanankin. Niitä on aina välillä ilmassa. Nytkin tätä kirjoittaessani tippuu saippuavaahtoa näppäimistölle. Minulta pääsi vahingossa p... ja vaimo kuuli sen!

Sattui närästämään ja jäi Samarin-pussi kuvaan. 




maanantai 10. helmikuuta 2020

Milloin saan löysätä?

Helsingin Sanomien "Usko Siskoa"-osastossa 9.2. oli pian 70 vuotta täyttävän naisen kirjoitus, jossa hän kysyi "Milloin minulla on oikeus luovuttaa?".

Olen pohtinut jo pitkään samaa, sillä olen paljolti samassa "junassa". Koko hereilläoloaika täyttyy pitää-ajatuksista. Tietenkin voisi kysyä, olenko haalinut itselleni liikaa hommia? Kun olin työssä, ei tarvinnut mietiskellä muita kuin työasioita. Oli tavallaan vain yksi asia aina päällimmäisenä eikä muihin puuhiin ollut aikaa. Nyt eläkkeellä pitäisi harrastaa vaikka mitä. Seuraavassa luetteloa tyylillä ”laiska töitään luettelee”.

Pitäisi lukea vaikka mitä mielenkiintoista, katsella hyviä tv-ohjelmia, käydä museoissa, teatterissa, elokuvissa, kuntoilla kävellen ja/tai pyöräillen, jumpata, käydä kuntosalilla, harrastaa sukututkimusta (vaikka sukulaiset eivät tykkääkään), käydä kursseilla, seurata urheilua, käydä lääkärissä, opiskella soittamista, tehdä vapaaehtoistyötä, kirjoittaa kirjaa, kerätä talteen muisteluja omasta elämästä, seurustella, pyytää kylään ihmisiä, matkustaa, ”lomailla”, mökkeillä, remontoida ja korjailla, sisustaa, hankkia auto jne.

Milloin ihmisellä on oikeus luovuttaa? Työaikainen suorittaminen on monella jäänyt päälle ja se alkaa olla jo isohko rasite. Kun kuntokin alkaa hiljalleen hiipua ja kremppoja olla niin sekin rajoittaa jo isompia tekemisiä. Milloinhan koittaa se hetki, että pää on tyhjä ajatuksista ja mielen on vallannut keveys ja olemisen sietämätön helppous? Ehkä sitä tilannetta ja tilaa ei tarvitse odottaa enää kauan! Kunpa osaisi tällä hetkellä edes rauhoitella omaatuntoa, jos jotain jääkin tekemättä. Noilla hommilla ei taida olla ajallista takarajaa muilla kuin muisteluilla.

Itselläni on onneksi kotihengetär, joka kantaa suunnattoman vastuun ruoka-asioista ja suurimmasta osasta kodin ylläpitotöistä. Yritän olla apuna, mutta tunnustan, aivan liian vähän. Olen kiitollinen vaikka en useinkaan muista sanoa sitä.

Voitaisiinko porukalla sopia, että emme hötkyilisi joka suuntaan, vaan istuttaisiin välillä rapulle miettimään sinisiä ajatuksia!

”Minä” istuskelemassa

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Musiikkia ja päätöksiä

Ai, mitenkö siinä sitten kävi? Luulen, että päätös kiinnostaa eniten vaimoani ja lähinaapureita, eikä se ole heille mieleinen. Nimittäin pitihän se arvata, että herkästi kaikkeen uuteen innostuvana, jään koukkuun. En vielä niellyt sitä kokonaan, mutta aika tiukasti se huulessa tai pikemminkin remmissä kaulalla.

Ei ollut opettajalla mukana mallisoittimia, joten repussa kantamani vihreä, edullinen, notkuvakaulainen instrumenttini sai luvan kelvata oppitunnilla. Eka ”rämpytykset” tunnilla olivat Beatlesien Something-biisin neljä yksinkertaistettua sointua. Ette osaa kuvitella, kuinka helpolla ne minullakin irtosivat. Sormetkaan eivät menneet solmuun! Se oli iso juttu. Tosin tuossa Beatles (en edes erityisemmin ole koskaan pitänyt heistä) ei ollut se se juttu, vaan onnistumisen tunne ja että se kuulosti hieman tutulta. Toki toista kertaa heti perään se ei enää onnistunut, mutta en masentunut.

Ja sitten näppäiltiin, tai minäkin yritin näppäillä ja muut näppäilivät sujuvasti jotain biisiä. Se ei oikein avautunut minulle, mutta pääsin vähitellen siihenkin sisään. Ei se tuttu ollut, mutta oli siinä jotain musiikillista, siis kuulosti musiikilta muiden oppilaiden soittimista. Minun ei!

Kokonaisuutena nuo iltatunnit opissa menivät kohtalaisen hyvin. Sormetkin kipeytyivät vasta kymmenen minuutin kuluttua tunnin alun jälkeen. Jatko olikin sormien osalta melkoista kärsimystä. Niiden ohella aivojen toiminta oli harvinaisen vilkasta. Yritin molemmilla harmailla aivosoluillani pysyä porukan mukana ja ymmärtää, mitä opettaja haluaa minun vihreällä instrumentillani tekevän. Aika heikkoa jälkeä siitä tuli.

Mihin ratkaisuun sitten päädyin opintojen jatkamisen suhteen? Päätin jatkaa ukulelen opiskelua, mutta sitä ennen on käytävä hankkimassa uusi soitin. Sen jälkeen vaan toivon, ettei taloyhtiön seinälle ilmesty lappua, jossa lukee ”Halutaan ostaa ukulele takkapuiksi tästä rapusta!”. Lisäksi toivon, etteivät naapurit hakkaa kohtuuttomasti seinään minun harjoitellessani. Muutenkin on vaikea pysyä tahdissa.

Jatkan siis harjoittelua - vaimon ja naapureiden kiusaksi!

PS. En ole vielä merkinnyt ensimmäistäkään konserttia kalenteriin, joten ei teidänkään kannata selailla lippu.fi:stä tai muualtakaan konserttieni aikatauluja - ehkä koskaan! 

Opetteluni johtoteema ja hankalat kirjaimet suluissa