No kurssin aikana ja sen jälkeen rimputtelin ukulelen (kavereiden kesken uken) neljää kieltä. Samalla havaitsin vasemman käden sormenpäiden kovettuvan samaa tahtia kuin rannekanavan ahtauma antoi merkkejään. Taisin ravistella vasenta eli sointukättäni enemmän kuin varsinaista rämpytyskättäni. Siinä ei ranne tuskastunut niin paljon, koska sen kanava leikattiin avarammaksi jo vuosikymmen aiemmin.
Soittotekniikan oppimistani häiritsi muutama erillinen juttu: uken 4 kieltä, molemmat kädet, nuottien/sointujen vaikeus, rämpytyksen suunnan ja kertojen valinnan vaikeus, nuottien omituiset varrelliset täplät viivoilla. Kyllästyin myös nopeasti kurssilta saatuihin biiseihin, kuten Puukko Mack, Happy Birthday ja Jouluyö juhlayö. Kaipasin ennen 50-lukua ja vähän jälkeenkin soitettuja ikivihreitä. Läppäri kävi kuumana, kun etsin netistä helppoja kappaleita, joista yksikään ei kuitenkaan osoittautunut minulle helpoksi. Sitkeästi yritin sormien kipeytyessä lisää ja lisää.
Turhautumisen kasvaessa megalomaanisiin sfääreihin (en kyllä tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta kuulostaa aika isolta hankaluudelta) päätin heittäytyä kuvainnollisesti virran vietäväksi, enkä tässä tarkoita Olavi Virran, vaan ottaa rohkealta rokan nenän edestä. Siitä seurasi parhaimpia musiikkiin liittyviä oppejani ja tiedon oivalluksia ukulelen soittajasarallani. Opin, että muusikon ura on ohdakkeinen ja leipä kapea. Ilman laajaa markkinointia ja kunnollista maailmantason promoottoria ei voi menestyä. Konsertointi ei tuo onnea ja menestystä muille, kuin ehkä Cheekille, Madonnalle, Tom Jonesille ja Elvikselle. Pitää saada stadion täyteen ja päästä myymään paljon oheistuotteita. Itselläni ei ole juurikaan oheistuotteita tarjota ellei oravanmökkejä lasketa niihin, mutta yhteys ukuleleen on niillä aika ohkainen.
Päätin kuitenkin polkaista konsertin pystyyn! Ei ollut ennakkomarkkinointia, ei promoottoria, ei kiertuebusseja, ei stadionia oli vain mies ja kitara, eikun ukulele ja nippu nuotteja (joita mies ei ymmärtänyt). Konsertti oli pakko siirtää nettiin vallitsevien rajoitusten vuoksi.
Olin valinnut enteellisesti konsertin nimeksi "Oho, eiku, sori!" Tieto konsertista välitettiin Whatsapp-kutsuna normaalisti musiikkia ymmärtävään kahteen talouteen. Tässä kohtaa kävi kuitenkin samoin kuin monille maailman tähdille, konsertti piti heti siirtää force major-syystä. Yksi kuulija oli lenkillä, eikä voinut liittyä konserttiyleisöön.
Konsertin uusi aika pari päivää myöhemmin sopi onneksi kaikille ja se voitiin toteuttaa whereby.com-palvelun kautta. Olin jo kutsussa ilmoittanut, ettei konsertissa ole tarjoilua, mutta omia eväitä voi nauttia ellei häiritse artistia. Konserttiin kutsutusta yleisöstä pakeni (kahden oven taakse) valitettavasti artistin kanssa samassa taloudessa asuva kotihengetär. Huolimatta kohtuullisen vähäisestä viime hetken yleisökadosta, konsertti voitiin kuitenkin järjestää.
Tilaisuuden ohjelmisto käynnistyi näppäilyosiolla (C major scale) ja jatkui soittoharjoituksella (baroque style minor folia). Varsinainen musiikillinen osuus koostui valituista osioista muutamasta menestyskappaleesta (mm. Blue Moon, Paratiisi, La Vie en Rose, Fly Me to The Moon). Artistin näkökulmasta voin todeta konsertin nimen olleen täysosuma, sillä nimen yksittäiset osat toistuivat lukuisia kertoja soiton yhteydessä.
Konsertin aikana ja etenkin sen päätyttyä, toteutui jokaisen aloittavan artistin pahin pelko. Yleisön reaktiot eivät vastanneet soittajan toiveita. Muutamat väkinäiset aplodit (ei yksiäkään koko kämmenellä) ja levoton liikehdintä konsertin kuluessa, eivät kannustaneet erityisen herkkää artistia. Varsinainen palaute oli yksiselitteinen yleisön jälkireaktioiden jäätyä puuttumaan tyystin. Edes muutama yleisön vastustuksesta huolimatta esitetty encore-kappale eivät hellyttäneet vaativaa yleisöä mihinkään erityisreaktioihin. Yleisö ei myöskään tiedustellut mitään tulevaan ohjelmistoon tai kiertueisiin liittyvää.
Lopputuloksena luulen, että rajojen avautuminen ja mahdollisuus siirtyä mökille, antaa ukulelelle uuden elämän saunan pesässä. Onneksi ostin kunnon mahonkipuisen instrumentin! Sen voin vielä vakuuttaa, että lämpöä se on antanut koko olemassa oloaikansa hiostamalla soittajan kainaloita ja selkää.
Kannustakaa oikeita musiikintekijöitä ja käykää konserteissa!
 |
| Tai ehkä vielä harkitsen! |
