torstai 19. helmikuuta 2015

Pakenen pöpöä ja pyöräilen karkuun!

Meneillään on aika, jolloin ilma on sakeanaan köhivien ja niiskuttavien ihmisten mikroskooppisia jätöksiä. Olen parhaani mukaan koettanut väistellä niitä, mutta vielä on vaikea sanoa olenko onnistunut. Eilinen visiitti kaupungille antoi kurkkuuni epämiellyttäviä tuntoja. Kunhan ei vaan rassaisi muutenkin heikentynyttä kuntoani!

Tosin en ole vielä aikonut ilmoittautua New Yorkin enkä edes Helsinki City Maratonille. Elän kuitenkin vahvassa toivossa, että saisin kuntoani kohennetuksi aivan muuten vaan.

Viime lauantaina sai eräs toiveeni täyttymyksensä. Ostaa reuhautin uuden polkupyörän. Yritin muutaman viikon ajan metsästää sopivaa pyörää netistä ja soittelin myös vanhojen pyörien liikkeisiin. Varastot tuntuivat kuitenkin olevan tyhjillään. Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa oli kyllä käytettyjä pyöriä röykkiöittäin, mutta toinen toistaan huonommassa hapessa.

Puhelu Greenbike-nimiseen (http://www.greenbike.fi/kpyorat.html) liikkeeseen Albertinkadulla toi kuitenkin tulosta. En tosin löytänyt vanhaa, mutta löysin edullisen uuden Crescentin.

Myyjän toteamukseen, että pyörä on pari vuotta vanhaa mallia, totesin ettei tuleva omistajakaan ole aivan viimeisintä mallia. Ja nyt odotellaan sitten uuden pyörän kanssa parempia kelejä ja selän luutumista!

Ei henno mennä enää montaa viikkoa kun saadaan hiiret korvalle ja kevätaurinko tiputtamaan räystäitä! Valmistaudu Sinäkin kevään tuloon sekä väistele pöpöt ja rasvaa pyörän laakerit!

Alla kuvia siitä mitä on muutaman kuukauden kuluttua odotettavissa! 

  



tiistai 17. helmikuuta 2015

Rautaa naamassa ja kuvia ihossa

Tarkkavainen lukijani on varmaan huomannut ettei kynästäni meinaa nykyisellään irrota tekstiä! Huomio on melkoisen oikea. Kiirettä on pidellyt. Monella rintamalla! Eikä hitaasta päästäkään irtoa aivan mahdottomia. Vanha suomalainen sanalaskukin sanoo, että jos on lusikalla annettu, ei voi lapiolla vaatia.

Mutta siirrytäänpä päivän "epistolatekstiin"! Ajelin tuossa hetki sitten 10-ratikalla Helsingin keskustaan ja tuijottelin kanssamatkustajia. Silmiini sattui nuori tyttö, ehkä perikymppinen iältään. Hänellä oli molempien suupielten yläpuolella teräksen väriset nastat. Kuvittelen, että samantyyppisiä käytetään suun sisällä jos asennetaan irroitettava hammassilta. Mieleni teki mennä kysymään, mitä noihin kiinnitetään. Parta vaiko kuolapussi? Sain kuitenkin maltettua mieleni. En ymmärrä mitä ideaa on raudoittaa naamansa! Kenkäpohjien raudoittamisen minä kyllä ymmärrän määrätyssä tilanteessa.

No sitten oli aamun Hesarissa juttu ruotsalaisen jalkapallohirmun Zlatanin ihotatuoinneista. Kaverilla on ihossaan 50 nimeä. Olematta erityisen ivallinen haluan todeta, että joku voisi kertoa hänelle nykyaikaisista metodeista tallentaa nimiä. Luulisi hänellä olevan edes kännykkä ja siinä osoitteisto! Zlatanilla oli tosin asiassa jalompi tarkoitus eli kiinnittää maailman huomio nälänhätään. Se on toki tärkeä asia! En vaan ymmärrä tuota tapaa tehdä se! Kyllä kansa kuuntelisi Zlatanin puhettakin ja silloin nimet voisi lukea vaikka paperilla olevalta listalta.

Tapasin kesähelteellä vajaat 20 vuotta sitten työpaikallani  n. 80 vuotiaan naishenkilön. Tuo tapaaminen sai suhtautumiseni tatuointeja kohtaan jyrkän kielteiseksi . Naisen käsivarret ja muu hihattoman kesäpaidan ulkopuolella näkyvä iho oli täynnä erilaisia kuvia ja tekstejä. Tapaamishetkellämme nuo tatuoinnit olivat täysin mahdottomia tunnistaa eli aika oli syönyt sanoman.

Eli annetaan ihon kukkia ja kukoistaa omana itsenään! Jätetään metalli teknisiin laitteisiin ja väriaineet kuviin ja maalauksiin! Huolimatta vanhoillisesta kannastani annoin toki sijoittaa pikkuisen titaania selkärankaani! Sillä oli ryhtiäni parantava merkitys.


Kuva on otettu Helsingissä Lasipalatsin luota. Siinä esiintyvät oikealla takana harmaat Juho Kusti ja Alli sekä etualalla värikkäät kiinalaiset terrakotta-armeijaa markeeraavat patsaat.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kivikova jalka eli krampi rassaa

Viime viikolla se sitten iski vanhan jalkaan. Kahtena eri yönä tai pikemminkin aamuna klo 4:n jälkeen tuli tärsky. Ensimmäisellä kerralla tuska katkaisi uneni kesken mitä kauneimman kahden ihmisen välillä meneillään olevan tapahtuman ja toisella kerralla juuri kun olin saanut pestin James Bondin tuuraajana ja saamaisillani kansainvälisen roiston kiikkiin Aston Martinillani Roomassa Colosseumin lähellä. Tuska ei sallinut minun edes ensin paheksua yöfilmien keskeytyksiä.

Vaikeroiden kierähdin sängystäni lattialle ja ulisin tuskissani satimeen joutuneen nuoren suden lailla. Yritin samalla hivellä tuskan viiltämää kivikovaa pohjelihasta. Se ei kuitenkaan äärimmäisen kivun vuoksi onnistunut. Koetin nousta seisomaan voidakseni paremmin paineistaa jalkalihastani. Se oli myös tuhoon tuomittua. Apua ei ollut tarjolla! Mietin tuskissani, että näinkö kaikki loppuu! Olisin halunnut nähdä molemmat unet loppuun

Muutamien kymmenien sekunttien, jotka tuntuivat tunneilta, kuluttua pääsin raahautumaan seiniä myöten pilleripatterin ääreen. Valittuani kovinta kamaa, mitä helsinkiläiset apteekit olivat tarjoneet reseptiä vastaan, sain pureksittua apuaineita. Lattialla maaten tuoliasennossa eli jalat ylhäällä, kipu hellitti hieman.

Hellän unen jälkeinen kipu kesti lähes vuorokauden ja vei päiväksi kävelykyvyn. Bondin juttu laukesi muutamassa tunnissa, mutta siinäkin kipu oli seurana myöhäisiltaan. Päivät olivat silkkaa tuskaa! Onnekseni tuskapäivien välissä minulla oli jo 3 kuukautta aiemmin määrätty seurantakäynti lääkärissä selän titaani-istutusten takia.

Kramppien pääteltiin johtuneen kuitenkin perinteisistä syistä eli suolan puutteesta, liian vähäisestä nesteen saannista sekä magnesiumin puutteesta. Kaikki vaikuttikin perin loogisilta syiltä ja jäljet johtivat sylttytehtaalle. Olen syönyt liian terveellisesti eli vähäsuolaista, vähärasvaista jne. ravintoa. Eli terveellinen tekikin sairaaksi. Elämäni on ollut maltillista selkävaivojen kanssa parin vuoden ajan ja kropan rasittaminen myös sen mukaista.

Korjasin tapani! Vedin suolaa ja nestettä mutta en lusikalla enkä panimotuotteita. Ostin purkin magnesiumia ja napsin nappeja päivittäin. Ja se auttoi! Ei ole kramppaillut  eikä kipuillut! Homma pelaa ja lopultakin pääsen lääkärin luvalla taas pyörän selkään, kunto- ja oikean! No selän luutuminen leikkauksen jälkeen on edelleen kesken ja se rajoittaa hieman riehumista. Odotan kuitenkin, että unessa Bondin pestini jatkuisi ja siinä yrittäisin säästää selkääni ja luottaa silkkaan agentin koulutukseen!

Hoida Sinäkin itseäsi riittävällä suolalla ja nesteytyksellä (vedellä, ei oluella!)!


perjantai 6. helmikuuta 2015

Elämäni kulinaariset nautinnot Osa 2

ja nyt se jatkuu ...

Erilaiset enemmän tai vähemmän asiaa tuntevat tahot ovat minuakin opastaneet milloin terveyttä edistävään tai rajoittavaan ruuan kanssa pelaamiseen. Eikä siinä kaikki vaan sitten on pitänyt rääkätä kroppaa kaiken maailman harrastuksilla.

Siinäpä on sitten pitänyt riehua pitkin maita ja metsiä milloin minkäkin kepin tai pallon tai hiihtimen kanssa. Olen hakannut palloa seiniin, kiekkoa pitkin laitoja, lyönyt mailakepillä palloa, yrittänyt osua pallolla verkkorenkaaseen, työnnellyt rautapalloa tai lyönyt sulkatussua verkon yli, viskellyt limppua pitkin kenttää, kiertänyt kalkilla merkittyä ympyrää eri pituisesti, heittänyt keppiä, juossut kepin kanssa ja ilman riu’un yli, hyppinyt aitojen yli paitsi kerran. Silloin en päässyt kun housun takamus tarttui piikkilankaan ja haulikko laukesi turpeeseen. No saipahan naapuri säikähtäneistä lehmistään suoraan voita kun ne juoksivat utareet heiluen pakoon. Olin silloin sorsajahdissa. Eli on tehty vaikka mitä kunnon hyväksi! Omaksi! Ei lehmien eikä sorsien!

Ja mitäpä tuosta riehumisesta on ollut apua ruoka-asioihini? Ei muuta kuin suuremman riehumisen aikaan on paino noussut vain pari kiloa. Muulloin hieman enemmän. Minulta on koko pienen ikäni ajan yritetty kieltää makkaranautinto, jolla sain nuorempana pidettyä kroppani sopivassa tasapainossa. Vyössä oli silloin aina käytössä sama tuttu reikä ja olkaimet olivat samassa säädössä vuosikausia. Ei tarvinnut jatkuvasti lisätä reikiä tai pituutta.

Pitkään pärjäsin pelkästään kulutuspuolella. Eli valmista ilmestyi nenän alle milloin kaupan hyllystä, milloin ravintolan tarjoilijalta ja milloin kotona, arvaatte kyllä keneltä. Elämä oli mukavaa, helppoa ja nautittavaa kunnes eräänä päivänä minut kutsuttiin piirikunnalliseen leipomiskilpailuun. Ennakkoon ilmoitettiin yhtenä tehtävänä on kääretortun leipominen.

Tuosta alkoi ahdistus, puristus ja tuska! Pillereillä (Xylimax EucaMenthol)  pääsin pahimmista ahdistuksen tunnoista ja pääsin tutustumaan aiheeseen. Enhän minä oikeasti ollut ahdistunut! Minulla oli ollut juuri muutenkin tarvetta itkeä muutama seuraava päivä ja valvoa öitä. Ja vatsatuskia minulle olisi varmaan tullut näihin aikoihin muutenkin. Ja käsieni vapina oli varmaan ollut jo vuosia tulollaan. Kaikki nuo oireet saattoivat kuitenkin olla ennakoivaa kääretorttuallergiaa.

Ilkeät kielet ovat käyttäneet sanontaa, että ”lahjattomat ne vaan harjoittelee”. Haluan tässä yhteydessä painottaa, että en harjoitellut kahta kuukautta vaan tein ainoastaan kemiallisia kokeita löytääkseni terveyden ja makumaailman kannalta optimaalisen aineyhdistelmän kääretorttuuni.

Kokeiluistani haluan mainita sen verran, että ei ollut minun syyni ettei uuni aina toiminut tai raaka-aineissa oli lähes aina jotain vikaa. Kyllä on tuotteiden laatu nykyään huonoa! Enkä ymmärrä miksi torttu paistui joskus liian tummaksi? Ja kyllä makea korppukin on aina hyvää syötävää! Luulin, että ainoastaan uunin ylä-, ala- tai keskitaso lasketaan ja lämmössä ajetaan aina täysillä. Eihän Valtteri Bottaskaan aja formulaa puolikaasulla! Ja keittiö olisi pitänyt muutenkin maalata ja uuni uusia!

Mutta todettakoon lopuksi, että kyllä sokea kukkokin joskus löytää jyvän! Ellei itse, niin tarjoiltuna! Kisan loppukommenttina mainittakoon vaatimattoman näköisen torttuni sijoittuneen parhaaseen makuryhmään. Eli kokeiluni onnistuivat vaatimattoman visuaalisuuden alla!

Lopuksi haluan mainita, että toistaiseksi en kääretorttua syö!

 Keskimmäisen tunnustan omakseni.



tiistai 3. helmikuuta 2015

Elämäni kulinaariset nautinnot Osa 1

Olen kiertänyt eläissäni paljon  tahkoa. Mm. mummolassani oli todella helpolla kierrettävä tahko. Sen pystyi kiertämään aika mukavasti kun kulki liiterin ja navetan takaa. Silloin isoisä ei päässyt näkemään ja pääsin pyörittämisen pälkähästä. Aikuisemmalla iällä olen joutunut sitten useamminkin tahkonkiertoon. Huonojen jalkojen takia en ole useinkaan päässyt enää karkuun.

Kiinnostukseni ruokaan on ollut vahvan myötäsyntyistä. Sen puute aiheutti suuria tunteita minulle jo kapaloiässä. Kiinteämpään ruokaan siirryin jo alle vuoden iässä haikaillen sitä edeltäneen ajan herkkuja. Noin reilun 3 vuoden iässä ruokasidonnaisuuteni vahvat ensi merkit havaittiin vatsatyrän myötä. Aihetta kuitenkin hillittiin lääketieteellisin toimin.

Vasta kouluiässä pääsin lähemmäksi varsinaisia kulinaarisia sfäärejä. Tutustuin tuolloin lauantaimakkaraan. Se herätti minussa voimakkaita tuntoja ja siitä voidaan sanoa kulinaarisen heräämiseni alkaneen. Tuolloin ratkesi myös suhteeni ohrapuuroon ja maksalaatikkoon. Herkistyneet  makuaistini eivät tunnistaneet sielunyhteyttä mainittuihin tuotteisiin. Ja tunne on jatkunut ennallaan nykypäiviin saakka.

Vuosien vieriessä suhteeni makkaraan laajeni ja syventyi myös lenkkimakkaraan ja jopa muihinkin näpyttömiin makkaratuotteisiin. Kiinnostukseni ihannoimiini tuotteisiin koki lievän kolauksen vierailullani HK:n makkaratehtaalle. Tuota tunnetta kesti lukuisia vuosia. Mutta luontaiset kykyni eli huono muistini palautti suhteeni makkaratuotteisiin sittemmin ennalleen jalostaen sitä edelleen.

Senioriaikani lähentyessä siirryin testaamaan kokolihatuotteita, pääosin ohuen ohuita kinkkuleikkeleitä. Terveydenhuollon puuttuminen kuluttamieni lempituotteitten määrään asetti kuitenkin merkittäviä rajoituksia nautintoihini.

Edellä kuvattu kulinaristinen elämäntapani on pitänyt myös vahvasti sisällään erilaiset leipätuotteet, runsaasti voita sekä aamuisen kaurapuuron. Tässä tekstissäni mainitut tuotteet olisivat riittäneet aivan loistavasti elämäni ehtooseen saakka, mutta terveyskeskushenkilöstön julma asiaan puuttuminen sotki suunnitelmani.


Olen sittemmin joutunut syömään monenlaista vihreää. Taisin jopa puraista kerran hädissäni vihreää tussiakin. Olen syönyt myös 6 kertaa päivässä monenlaisesta ruokaisasta ympyrästä, joissa on ollut ravintoa monin määrin. Johonkin kellonaikaan syömistä on ollut hieman vähemmän ja johonkin enemmän mutta lähes aina vähintään 6 kertaa päivässä. Itse olen pitänyt tuota ehdottomana minimi määränä ja se on ollut "vankan" varteni salaisuus.

Jatkuu ...