Mihin katosi seniorin terveys?

 No jo on pirskatti, että ennen niin kova kunto on kadonnut jonnekin! Oli ne aikoja, kun jaksoi puuhailla kaikenlaista ja liikkumisen määrä oli kiinni ainoastaan kalenterin kiireistä. Mutta sitten se vaan jossain vaiheessa muuttui. 

Muistan hienosti ne ajat, kun tutuimpia harrastuspaikkoja olivat kuntosalit, urheilukentät, squash-kentät, laskettelurinteet ja pesäpallokentät. Upeat metsäpolut, kartan kanssa rämpimiset luonnossa, merenrannoilla lenkkeily olivat kaikki hienoja puuhia. Nyt alkavat kaikki nuo muistot hiipumaan. Parhaiten muistaa nykyään terveyskeskusten ja sairaaloiden odotustilat sekä sairaaloiden päivystysosastot, leikkuusalit, heräämöt ja potilashuoneet. Entä sitten ne verinäytteitä ottavat laboratoriohenkilöt ja apteekkien farmaseutit! Heistä on tullut tutumpia ja heidän kanssaan on yhteyksiä enemmän kuin kavereiden kanssa.

On siis maailma, harrastukset ja kontaktit muuttuneet. Ja kaikki tuo tapahtui parissa vuodessa. Tosin kyllä noita nykykontakteja oli aktiivisina työvuosinakin. Ei sitä muuten olisi saanut kanta-asiakaskorttia HUSin leikkaussaleihin. Sinne on jäänyt monet sisäiset osat, mutta sitä näkyvintä, pulleaa vatsaa, eivät ole suostuneet pois ottamaan. Se vaan kulkee sitkeästi aina mukana.

Mitähän sitä tekisi? Ei tämä vanheneminen oli mikään kunnon harrastus, on suorastaan epämiellyttävä, ajoittain kivulias ja monella tapaa hidas, paitsi ajankulun suhteen. Jos vaan hetkeksi suljet silmät, on taas mennyt vuosi tai pari ja unohtunut mahdottomasti nimiä ja asioita. 

Viettäiskö tämän päivän nojatuolissa vai sohvalla? Tuntuu, että päivät on pelkkää päätöksentekoa kaiken aikaa. Oikein hiki meinaa nousta otsalle. Tässä tautien ja koronan kurimuksessa on jo yksi iPadikin kulunut loppuun. Onneksi opin sähköiselle lukemiselle, niin ei tarvi sotkea sormiaan lehtien ja kirjojen painomusteeseen. Siisteys ja hygienia ennen kaikkea!

Hyvät ihmiset, pysykää terveinä ja liikkukaa! 

Nämä on menneen talven lumia! 😅

Korvatunturi valmistautuu jouluun 2020

Vuoden tärkein päivä on tulossa ja edessä poikkeustilanne. Miten tästä taas selvitään? Pukki nuolaisi sormeaan ja käänsi sylissään olevan paksun kirjan sivua. Pukki oli asettunut työkammarissaan nojatuoliin takan ääreen tutkimaan ohjekirjaa "Joulunvietto pandemia-aikana". Kirja oli jouduttu kaivamaan esiin kammion kirjahyllystä muutaman kerran viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana. Taloustonttu Nipa Nummero, jonka toimialaan kuului myös Korvatunturin ohjeistusten ylläpito, oli jo päivittänyt vuoden 2020 koronan vaatimat lisätoimet.

Poikkeukselliset olot olivat koskettaneet myös Korvatunturia keväästä lähtien. Joulupukki oli ollut toipumassa edellisen joulun vilskeestä lomamajallaan, kun uutinen uudesta viruksesta oli saavuttanut tarkkailukeskuksen Korvatunturilla. Koska pandemioihin oli törmätty ennenkin, käynnistyivät turvatoimet välittömästi. Sairastupa kaivoi omat ohjekirjansa esiin ja käynnisti valmistautumistoimet pandemian varalta. Pukinpajalle perustettiin kriisiryhmä seuraamaan tilanteen kehitystä ja valmistelemaan toimia, mikäli virus saapuisi Suomeen ja Korvatunturille.

Ohjeiston ensimmäinen kohta oli henkilökunnan turvaaminen. Asia kosketti Korvatunturilta poisolevaa henkilöstöä, ajankohdasta johtuen itse Joulupukkia ja ympärivuotista työtään kentällä hoitavia tarkkailijatonttuja. Kohderyhmille laitettiin välittömästi viestit tilanteesta. Kake Valpas, tarkkailijatonttujen esimies, oli kaivanut käsikirjasta esiin tonttuja koskevat ohjeet. Hän oli antanut määräykset, joiden pohjalta Korvatunturin väki oli selviytynyt myös sata vuotta aiemmin raivonneesta epidemiasta. Ohjeiston pääsääntöön oli kirjattu 3 kertaa hygienia, hygienia ja hygienia. Niinpä Kake lähetti kuljetusreen viemään kaikille tarkkailijatontuille ohjeet, desinfiointiaineita ja hengityssuojaimia. Poistumisrajoituksia ei tarvinnut määrätä, sillä eiväthän tontut poistuneet Korvatunturilta muuten kuin Pukin ohjeistamana.

Mutta jo ennen Kaken käynnistämiä toimia, olivat rekiporot matkalla kohti Pukin lomamajaa noutaakseen Joulupukin turvaan ja johtamaan toimintaa Korvatunturille. Käskyjä olikin sadellut Pukin saavuttua paikalle. Vanhimmilla tontuilla toimet olivat takaraivossa aiemmilta vuosisadoilta, mutta nuoremmat eivät meinanneet päästä juonesta kiinni. Esiintyi jopa hieman vastahankaisuutta joitakin toimia kohtaan. Jatkuva käsienpesu, välimatkat ja hengityssuojaimet meinasivat välillä unohtua. Pukki ei ole aikojen saatossa monestikaan joutunut korottamaan ääntään. No ei niin käynyt nytkään, sillä Isossa tuvassa järjestetyn tiedotustilaisuuden anti, järkyttävinä kuvina edellisten pandemioiden uhreista ja kauhistuttavina tilastoina, sai viestin perille vastahankaisimmillekin.

Pukki oli kammiossaan päässyt kirjan kohtaan 28. Lahjojen jakomatka. Koska useimmilla alueilla oli rajoitettu ihmisten välisiä kontakteja, oli sekin otettava huomioon. Pukki teki päätöksen, että suoraa kontaktia on tänä vuonna vältettävä ja lahjojen jako järjestettävä uudella tavalla. Nyt tulisivat viime vuonna pajalla valmistetut droonikopterit tarpeeseen lahjojen jakamisessa. Tarvetta lähikontakteihin ei pääsisi syntymään. Rekitontturyhmät saisivat hoitaa lahjojen perille toimittamisen drooneilla. Porot ja reki vaan parkkiin talon yläpuolelle ja drooni lennättämään lahjasäkki perille. Mukaan laitettaisiin Pukin henkilökohtainen viesti jokaiselle lapselle. 

Joulupukki itse hoitaisi kontaktointia lapsiin etäyhteyksin. Maailman tieto-ohjelmaihmiset olivat tehneet tähän aikaan sopivat, hienot ohjelmat, joilla pystyi lähestymään yhdellä kertaa useampia tai sitten vaan yksittäistä ihmistä. Aattoiltana käynnistettäisiin yhteydenpitoa varten lukemattomissa kodeissa älykännykät, tablettilaitteet, läppärit ja pöytätietokoneet sekä joissan kodeissa jopa älytelevisioissa yhteysohjelmat. Niissä avattaisiin Skype, Whatsapp, Facetime tai mikä tahansa yhteydenpito-ohjelma. Koska Pukki oli tietoinen valtioiden määräämistä rajoitteista, oli hänessä aiheuttanut huolta yksinäisten ihmisten ja erossa jouluaan viettävien perheiden tilanne. Oli kehitetty onneksi myös ryhmäyhteyksiin sopivia ohjelmia, jolloin monilla eri paikkakunnilla jouluaan viettävät perheet pystyvät pitämään yhteyttä toisiinsa. Silloin tarvittaisiin Zoom, Teams ja vaikka Skype.

Pukki kampeutui ylös nojatuolistaan, laittoi kirjan työpöydälleen ja siirtyi kammion pesuhuoneeseen pesemään huolella kätensä hyräillen samalla käsienpesulaulua. Kuivattuaan kätensä, Pukki nappasi kammion oven vierellä olevasta rasiasta puhtaan hengityssuojan kasvoilleen ja astui Isoon tupaan. Korvatunturin väki oli jo valmiina tuvassa mutustellen herkullisia piparkakkuja ja höyryävät glögimukit edessään. 

”Ja kaikki on varmaan kunnossa kuten aina! Pajoilla aherrus rauhoittuu nyt hetkeksi, lahjat on pakattu ja reet lastattu. Rekitontut ottavat nyt ohjakset käsiinsä toimittaakseen lahjat perille maailman kilteille lapsille.” Pukki aloitti. ”Onko tietoyhteydet maailmalle kunnossa?”

”Homma hoidossa! Laitteet on viritetty ja kaikki ohjelmat ladattu. Kun vaan hetki lyö, voi Pukki saapua tietokeskukseen ja polkaistaan bitit maailmalle,” vastasi IT-tonttu Henkka Bittinen innoissaan, ”Laitetaan kuso kunnolla kulkemaan!” Henkka oli laitteita opiskellessaan kuullut jossain välissä tosi viestimiesten keskustelevan kuson kulkemisesta ja etsinyt selityksen tuolle sanalle. Viestien kulustahan siinä kusossa ja kusottelussa oli ollut kysymys. Pukki hieman kohotti tuuheita kulmiaan sanan kuso kohdalla, mutta ajatteli kysyvänsää tuosta Henkalta myöhemmin.

”Tämä onkin erikoista aikaa ja täytyy vaan toivoa, että saadaan viettää seuraava joulu ensi vuonna taas normaalilla tavalla. Eipä tässä sen kummempia, kun hommat ovat hoidossa! Kiitos kaikille koko tästä erikoisesta vuodesta ja toimista koronan torjumisessa. Erityiset ja mojovan suuret kiitokset Pukinpajan hoitajatonttu Neulaselle ja hänen tiimilleen terveystilanteen ylläpitämisestä ja testitoiminnan tehokkaasta läpiviemisestä. Muistakaa kaikki edelleen ohjeet koronan torjumisesta sekä muistakaa erityisellä lämmöllä yksin jouluaan viettäviä ihmisiä ja pysykää kaikki edelleen terveinä.

HYVÄÄ JA TURVALLISTA JOULUA KAIKILLE!” päätti Joulukki puheensa. Stadin Vanhus on täysin samaa mieltä Pukin kanssa.

Mistä on kysymys ja kenen on vastuu?

Nyt, kun hallitus ja eduskunta painivat soten kanssa, olisi paikallaan antaa meikävanhukselle selityksiä! Pieni ihminen joutuu päivittäin miettimään harmaantuvassa päässään, mistä on kysymys, kun jatkuvasti tulee eteen ongelmia ja outoja tilanteita. Yritän seuraavassa avata noiden hetkien ja omituisuuksien luonnetta.

Kun aina väsyttää, mutta ei nukuta! Telkkaria katsoessa ei edes jännitys tai tähtien tanssit riitä pitämään tarkkaavaisuutta yllä koko aikaa. Silmät lupsahtelevat aika ajoin kiinni. Siinä jää moni laiton teko tai helman heilahdus näkemättä. Esim. quickstep on niin nopea tanssi, että jää suorituksesta yli puolet herkästi näkemättä noissa lupsahtelutilanteissa. Juoni katoaa ja joutuu lähipiiriltä kyselemään, mitä siinä oikein tapahtui, kun ”lepuutin” silmiäni?

Kun silmä ei tarkenna näkymää! Tämä ei taas liity yksinomaan telkkarin tuijottamiseen, vaan kaikkeen muuhunkin arkipäivän askareeseen, siis lupsahdusten ulkopuolella. Yrität tuijottaa ja tarkentaa näköä, siirtelet moniteholasien näkökenttää ylös ja alas, lähemmäs ja kauemmas, etkä saa selvää. Tuo ongelma tulee jonain päivänä vielä koskemaan nenään, kun lenkillä ei ajoissa näe lyhtypylvästä ja kävelee päin sitä.

Kun ei kuule kunnolla! Miksi ihmiset puhuvat aina liian hiljaa? Miksi sitä pitää kuiskia? Ja miksi televisioon on tehty liian vähän säätöä äänenvoimakkuudelle? En ymmärrä, kun siihen säätönappiin olisi tehtaalla ollut helppo laittaa kierroksia enemmänkin. Ei tarvitsisi katsoa lempisarjoja korva kaiuttimessa kiinni.

Kun parta kasvaa! Odotin tuota asiaa teini-iässä, turhaan. Silloin olisi tarvittu edes hentoisia haivenia, mutta niitä ei vaan tullut huolimatta leuan partavedellä valelusta ja isän partakoneella hinkkamisesta. Nyt ei olisi enää niin tarpeen koko parta, sillä sen tenho on jo hiipunut ja muinoinen tarve sille taaksejäänyt. Naama vaan ärtyy ja kärsii alituisesta hinkkaamisesta. Alan vähitellen kannattaa risupartoja. 

Kun tukka muuttaa väriään! Tuo on aivan liian myöhään tapahtuva elimistön toimi. Muutama kymmenen vuotta taaksepäin olisi harmaus ehkä pukenut vaatimatonta olemustani, mutta nyt ei auta enää poppakonstitkaan. Ja lisäksi hiukset tippuvat ja otsa pakenee takaraivoa kohti. Ei sekään ole edustavuusasteikon kärkipään asioita. Kyllä ei ole ohkainen, hiirenharmaanvaaleanruskean sekainen tukka muotia nykyään, olen ymmärtänyt partureiden säälivistä katseista. Alkaisiko kaljuksi Yul Brynneriksi?

Kun iho ja olemus muuttavat kuosiaan! Tosin eivät ole iho ja sisuksensa olleet valioluokkaa koskaan, mutta nyt on hommaan tullut uutta vauhtia. Ei hyvään suuntaan kuitenkaan! Pinta näyttää nykyisin tatuointistudion mallinukelta. Väriä, luomea ja näppyä on tarjolla vaikka minkälaista. Olisi luullut, että nuoruuden finnit ja muut ikävät jutut olisivat jääneet unhoon, mutta ei! Ei auta rasvat, voiteet eikä vaseliinit, vaikka kuinka uskoisit mainoksiin ja netin kertomuksiin. Vartalomallista ei kannata juuri puhuakaan, sillä sitä riittää enemmän ja enemmän päivä päivältä. Pyöreästä vaikuttaa tulevan hallitseva muoto.

Kun vesi aiheuttaa kiireen! Välillä on pakko pohtia, onko Ahti vai Näkki asettunut ihon alle, sillä toisinaan tulee valtava kiire? Pelkkä veden näkeminen, saati kuuleminen, aiheuttaa pikaisen tarpeen siirtyä lähimmän puskan tai nurkan taakse. Vuosi vuodelta on siirtymäaikaa vähemmän ja vähemmän. Aina ei edes ehdi, kun olisi pitänyt olla jo. Silloin on hyvä olla kotona riittävästi Omoa ja toimiva pesukone.

Kun seisominen tasaisella, saati veneessä ei enää onnistu! Vaikka eihän tuon pitäisi olla ongelma, kun veneessä seisomisesta varoitellaan muutenkin. Mutta toimi on pakollinen, jos on kokemassa kalastusvälinettä järvellä. Vene huojuu ja vapisee yhtä paljon kuin itse kalamieskin. Ennen ei tuommoista vaivaa ollut, sillä letkein lantein tuli heiluriliike kompensoitua huomaamatta. Tuota huojumista on alkanut esiintyä ja tasamaallakin. Ei tarvitse käydä anniskeluyrityksissäkään, saati pitkäripaisessa, siitä huolimatta kulkutie heiluu. Sängystä nouseminen heittää usein syleilemään lähintä kiinteää tukea. Siihen, miksi kaiteita on olemassa, lisääntyy ymmärrys kaiken aikaa.

Kun papu ei riitä lihaksessa! Kyllä oli rauta ennen kevyempää. Nuorena vedettiin ja nostettiin autoja kilpaa huoltoaseman baarin ikkunan edessä. Samalla toivottiin, että limsaa sisällä ryystävät tyttäret havainnoisivat kevyesti lihasvoimalla siirtyilevät ajoneuvot ja siirtäjät. Nyt ei nouse paikoilleen edes yksi autonrengas, kun kohta pitäisi vaihtaa talvirenkaat. Kyllä ei saisi tehdä autoista ja tavaroista raskaampia kuin ennen. Pitänee mennä kuntosalille, jos vaikka sieltä löytyisi ne kadonneet pavut.

Kun telkkarit ovat aivan liian monimutkaisia! Kyllä ei tarvinnut ennen askarrella telkkarin kaukosäätimen kanssa. Ei edes ollut kaukosäädintä, kun oli vain yksi tv-kanava, eikä muita tarvittukaan. Sitten lisäsivät kanavia, ensin yhden ja sitten toisen ja tuosta innostuneena lisäsivät niitä yltiöpäisesti pitkän liudan. Nyt niitten kanssa on ihmeissään, kun ei tiedä, mitä katsoa ja kaukosäätimessäkin on nappeja enemmän kuin lentokoneen ohjaamossa. Ja säätimiä on oltava käsillä melkoinen nippu, sillä muuten et pysy ajan tasalla.

Kun ei muista! Tuosta en muistanutkaan kirjoittaa tällä kertaa.

 

Miksiköhän kaikki ei ole kuin ennen? Miksi kaikkea pitää jatkuvasti muuttaa? Ja syksykin on tulossa!

Kuntoilusta asiaa

Joko hermostutte? Nimittäin aion taas kertoa muutamia kuntoiluasioita. Ne, jotka tuntevat minut ulkonäöltä, hymähtävät tässä kohtaa. En nimittäin ole muodoiltani varsinaisesti mikään kuntoilun mannekiini tai esikuva. Ja muotojahan minulta löytyy!

Muotoni ovat pääosin runsaita, pyöreitä ja lyhyitä. Mutta haluan tässä painottaa, että anatomisesti olen samanlainen kuin muutkin ihmiset. Tai olin ainakin nuorena maailmalle lähtiessäni. Matkan varrella olen joutunut luopumaan joistain osistani ja elimistäni eri sairaaloiden leikkaussaleissa, mutta enimmälti olen voinut säilyttää perustoimintakykyni. No tämä näin esipuheena seuraavalle.

Kuljettuani vuosien saatossa enemmän tai vähemmän etsimässä kadonnutta kuntoani, olen huomannut sen jäljellä olevankin hiipuvan hiljakseen. Koska edustan senioriluokkaa kotimaisen mittapuun mukaan, olen havainnut kuntoriehumisen olevan entistä "vaarallisempaa" ja tietenkin myös raskaampaa. Se on tuonut esiin muutamia kuntoiluun ja muuhunkin tekemiseen liittyviä vakavia kysymyksiä:

- kestävätkö jalat, kädet, keskivartalo ja pää eli siis minä kokonaisuutena ja osiltani
- ovatko lihakseni edelleen yhtä joustavat ja notkeat kuin kymmeniä vuosia sitten
- miten mahtavat verisuonet päässä ja kropassa kestää ylenmääräisen ponnistelun
- ehtivätkö paikat palautua riittävästi ennen seuraavaa suorituskertaa?

Nuo edelliset kattavat ne asiat, joita jokaiset kuntoilua harrastavan seniorin on syytä pohtia omissa suorituksissaan. Erityisesti, jos työelämä tai harrastukset työikäisenä eivät sisältäneet säännöllistä fyysistä rasitusta, on paikallaan tehdä senioriharjoittelunsa asiantuntijoiden (esim. fysioterapeutti, kunto-ohjaaja, valmentaja, personal trainer, lääkäri) opastuksella. Samat varoituksen sanat koskevat toki kaikkea raskaampaa tekemistä kotona tai mökillä.

Kerronpa vielä omasta kokemuksestani, kun aloitin kuntosaliharrastuksen eläkkeelle jäätyäni. Pullakahvilla pitkiä työpäiviä ja kevyehköä työtä tehneenä kuvittelin, että salilla isot painot ja laajat liikkeet ovat ne elämää ylläpitävät ja kroppaa kehittävät kuntoilutoimet. Eivät olleet, ei kehittynty kunto! Paikat tulivat kipeiksi, mutta onnekseni vältyin vakavilta vaurioilta. Tai enhän minä tiedä, ovatko polvi-, selkä- ja lantiokivut noiden seurausta? Tulihan sitä mökilläkin riehuttua puunrunkojen ja kivenmurikoiden kanssa.

Sen olen kuitenkin oppinut omista ja eri puolilla tapaamieni ihmisten kokemuksista, että entistä varovaisempi on syytä olla, tekee sitten mitä tahansa! Liikeratojen on oltava pienemmät kuin ennen ja painoja on hillittävä, punteissa ja kropassa! Juoksemaan ei kannata sännätä yltiöpäisesti, jos ei ole juoksua harrastanut ja etenkin, jos kropassa on ylipainoa.

Seniorin kuntoilu on, muutamia ikänsä kuntoilleita lukuunottamatta, enemmän kunnon ylläpitämistä kuin valmentautumista kisoihin, kylän, piirikunnan tai valtakunnan! Eli, jos ei ole pohjaa, ei ole syytä riehua vaan mennä maltilla! Ja tarvittaessa on syytä hakea ammattilaisten opastusta. Käveleminen ja kelien salliessa pyöräily ovat hyviä lajeja, jos ei saleille innostu lähtemään.

Sii iloa kuntoiluun ja liikuntaan! Ei saa jäädä nojatuoliin löhöämään eikä sohvalle makaamaan! (Taitaa kuulostaa hurjalta ja röyhkeältä, kun latelen tuommoisia, mutta tarkoitin nuo ensisijaisesti itselleni! Anteeksi!) Varovasti, varovasti sitten!

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä mieleltänne ja kunnoltanne!

Nordic Health-kuntosalilla laitteet seuraavat suorituksen rajoja ja nopeutta

Liikunta ahdistaa -ko?

Se on telkkarikin alkanut painostaa viatonta senioria. Nyt ollaan päästy kesäkelien aiheuttamasta pakkoliikunnasta ja siirrytty rauhaan sisätiloihin. Syksyn säänhaltija oivalsi vapauttaa pihaliikunnan rasituksista. On tullut sadetta, salamointia ja ukkosen jyrinää, jotka antavat loistavan syyn pysytellä sisällä.

Ja sitten juuri, kun pääset rentoutumaan ja asettumaan sohvalle telkkarin eteen, eikö ruutuun putkahda Suurin pudottaja-kilpailun hikiset tuokiot. On siinä hiessä pitelemistä, kun katselee osallistujien ponnistelua. Ei lähde läski kepeillä keinoilla! Tuolla ohjatulla toiminnalla ja tiukoilla säännöillä on varmaan vaikutuksensa.

Mutta on niitä kuntoiluvälineitä meilläkin! Vuosien saatossa olen investoinut erilaisiin puntteihin, jalkineisiin, kuminauhoihin, polkupyöriin, erilaisiin pelivälineisiin jne. Mökille hankin nyrkkeilysäkin siinä huumassa, kun kuntonyrkkeily oli muotia. En ole monesti iskenyt, kun säkkiin käy varmaan kipeää. Ja käteen! Ja hiki tulee!

Säästäväisenä ihmisenä olen paljolti säästänyt noita laitteita ja välineitä. Olisihan se surkeaa, jos käsipainot tai kahvakuula rikkoontuisivat rankan kuntoilun tuoksinassa.

Tässä kolme esinettä, joista kahta käytän runsaasti.

EI VAINENKAAN! Yritin tuossa pukata huumoria harmituksesta kyyneleisin silmin. Kohta, kun pääsen taas kotikylälle Stadiin, aion aloittaa aktiivisen kaupunkikuntoilun. Se tarkoittaa kävelyä, pyöräilyä ja kuntosalia Nordic Healthin salilla. Kesä on onneksi mennyt mökillä monenlaisen hyötyliikunnan parissa. Siihen on liittynyt rakentamista, remontointia, polttopuutöitä ja yleisiä kiinteistön hoidollisia puuhia. Kävin jopa kaksi kertaa soutamassa. Matkaa kertyi yhteensä varmasti lähes 200 metriä.

Alkukesästä kaikki tuo tuntuikin lihaksissa ja siinä keskivartalon pehmeässä kudoksessa. Nyt lihakset ovat tottuneet noihin puuhiin, mutta se pehmyt osa kulkee edelleen täysimittaisena mukana. Nyt lupaan julkisesti, kuten olen luvannut jo yli 50 vuotta, parantaa tapani liikunnan suhteen ja aloittaa laihduttamisen. Olen tuon lupauksen antanut noina vuosikymmeninä jopa useita kertoja vuosittain, ja nyt uskon, että se voi joskus jopa pitää. Tai sitten ei!

Mutta muistakaa te pitää huolta kunnostanne! Se ei nivel ja lihas tykkää laiskana olemisesta. Kun muistaa pitää huolta itsestään, heiluu tossu vielä ikiseniorinakin ja aistit pelaavat. Ja aivothan tulevat ravituksi myös liikunnallisin keinoin. Eläkäämme aktiivisina ja kestäkäämme pitkään!

Kuinka helposti kunto katoaa?

Vastaan otsikon kysymykseen aivan suoraan - HELPOSTI KATOAA! Ai, miten niin helposti? Minäpä vislaan hieman vastaukselle suuntaa.

Minuun iski taas kerran  sairauksia, ei nyt aivan roppakaupalla, mutta useammassa vaivassa löytyi. Parisen kuukautta siinä meni. Onhan sitä mennyt ennenkin, mutta koskaan se ei ole ollut mitenkään kivaa.

Muistatte varmaan, kun hehkutin Nordic Healthin kuntosalia ja sitä, miten kuntoni nousee siellä kohisten. Salien ohella olen aina luottanut ehkä liikaakin nuoruusvuosien aktiivisen liikunnan ja urheilun vaikutusten pysyvyyteen. Niinä historiallisina vuosina tuli myös puuhattua työn ja muunkin tekemisen merkeissä raskaampia, fysiikalle antoisia hommia. Siinä sitä kroppa vankistui ja vahvistui, mutta eipä se ollutkaan pysyvää.

Tuo johdanto antaa kyllä synkemmän kuvan siitä, mitä lopullinen todellisuus on tai oli parin viimeisen kuukauden aikana. Älkää nyt uskoko tuota aivan päntiönään!

No siis! Innokkaana odottelin räntäsateiden keskellä oikean talven tuloa, kunnes iski pöpö, jonka seurauksena minua jo uhkailtiin lasareetin letkuilla. Jonkinmoisten puheenlahjojen seurauksena pääsin hommasta väähän kuin koeajalle liki kuukauden antibioottikuurille. Vain yhtenä yönä piti käväistä muutaman tunnin jonotushetki Haartmanin (se on meidän päivystyslasareetti) hoitolaitoksessa muitten yö- ym. sairaiden kanssa.

Onneksi pillerit ja tuo koettelemus lopulta päättyi (ainakin toistaiseksi), mutta piharapulla vaanikin uusi vaiva. Olihan niistä flunssista puhuttu eri tahoilla, mutta olin ottanut rokotuksen ja luotin, että tämä kolmas kerta rokotusta lopultakin tepsisi. No ei tepsinyt! Sairastuin nenänvuototautiin. Kai se oli jonkun sortin flunssan erikoismuoto. Nenä vuoti nestettä kuin seula. Kotihengetär kantoi päivittäin nenäliinapaketteja lähikaupasta. Välillä piti turvautua myös talouspyyhkeeseen. Sanon suoraan - en tykännyt koko hommasta! Kyllä on nenä haistelua varten eikä nesteelle.

No nyt taisi jutut mennä sairauksista vaikeroimiseksi. Sitä kuntoahan jutun piti käsitellä. Jo tässä vaiheessa sanon, että nämä kuntojutun loppusuositukset koskevat sekä senioreita että nuorempaakin kaartia. Varoitan jo nyt, että ehtii lukijan ajatus kypsyä!

Tuon parisen kuukautta kestäneen kurimuksen seurauksena huomasin, että kaikenlainen liikkuminen, kuten esim. portaiden kipuaminen, osoittautui poikkeuksellisen hengästyttäväksi puuhaksi. Jopa tasaisella käveleminenkin oli rankkaa ja paidanselkä kastui pienestäkin liikkumisesta. Uskomattomalta tuntui, miten voi kunto kadota noin täydellisesti?

Lähdin sitten kuntosalille viikko flunssan päättymisen jälkeen. Salin laitteissa ja osin muistissa oli laitteiden painomääritykset, mutta ...! Nepä eivät enää koskeneetkaan minua. Onneksi salin hengettäret ottivat minut heti huomaansa ja pitivät tilanteen sekä jääräpäisen luonteeni vaatiman puhuttelun harjoittelun varovaisesta aloittamisesta.

Harjoitusrupeama sujui puolikkailla painomäärillä kahden kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Mutta sekään ei riittänyt! Jouduin lopettamaan koko salikeikan suoritettuani puolet laitteista. Se ei vaan papu hihassa ja muissa paikoissani riittänyt enempään. Ei pehmennyt rauta, ei edes kuumentunut, pani hanttiin minulle. Oli pakko siirtyä hissukseen pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Nyt on vaan sitkeästi jatkettava kuntoutumista ja käytävä säännöllisesti salilla sekä ulkoilemassa. Ja samalla hartaasti toivoa, että paluu edes viime syksyiseen kuntoon onnistuisi. Nuoruuden huippukunnot olen jo jättänyt henkisesti taakseni. Nyt mennään näillä seniorieväillä.

Josko näpyttelisin tähän toiveen, ohjeen, neuvon ja jopa määräyksen teille -
PITÄKÄÄ NYT HITOSSA KUNTOANNE YLLÄ! EI OLE HELPPO LÖYTÄÄ SITÄ KADONNUTTA - EI NUOREN, EIKÄ VANHAN!

Purkeilla ja pulloilla ei kuntoa varsinaisesti hankita!