tiistai 31. heinäkuuta 2018

Minusta tulee nykyaikainen traveleri!

Olen muutaman menneen vuosikymmenen aikana saanut ilon yöpyä tasokkaissakin majataloissa. Olen painanut pääni tyynyyn mm. Chicagossa The Drake-hotellissa, Washingtonissa The Hay-Adams-hotellissa ja Moorealla InterContinental Resortissa.

Nyt olen tekemässä uuden aluevaltauksen. Siirryn moderniin tapaan majoittua matkoilla. Lähden muutamaksi päiväksi sukuloimaan synnyinpaikkakunnalleni Ouluun. Olen varannut sieltä  elämäni ensimmäisen Airbnb-majoituksen.

Etsintä alkoi iPadin Airbnb-sovelluksella. Olin ladannut sen jo aiemmin laitteelleni ja kirjautunut sovelluksen käyttäjäksi, joten muodollisuudet olivat jo valmiiksi kunnossa. Asetin hakupaikkakunnaksi Oulun ja määrittelin päivät tarvitsemallani majoitukselle, sovellus antoi luettelon tarjolla olevista vaihtoehdoista. Muutettuani hakutuloksen antaman luettelon kartaksi, pystyin rajaamaan aluetta kahdella sormella (pienentämällä tai suurentamalla) ja näkemään valitun alueen tarjonnan. Kartalla olevia rahamerkkejä (päivähinta kullekin majapaikalle) napauttamalla, pystyin katsomaan mielestäni sopivan hintaisen majoituksen yksityiskohtia.

Tarjontaa oli kohtalaisen paljon. Hintahaarukka oli suuri ja vaihtoehdot monenlaiset. Keskustassa oli tarjolla paljon pieniä asuntoja, pääosin kerrostaloyksiöitä. Kun hakualuetta laajensi esikaupunkialueille, tuli tarjolle isompia asuntoja kerrostaloissa ja rivitaloissa. Myös majoituspaikkojen taso ja vuodekapasiteetti vaihtelivat paljon.

Kun olin valinnut kartalta mieleiseni majapaikan, siirryin maksamaan. Varausmerkintöjen yhteydessä oli mahdollisuus kirjoittaa asunnon vuokraajalle matkastani ja lisätoiveita majoituksen suhteen. Noiden toimien jälkeen sain heti sähköpostiini tarkan osoitteen, vuokraajan yhteystiedot ja kuitin maksusta. Tunnin sisällä varauksen tekemisestä lähetti vuokraisäntä sähköpostilla tervetulotoivotuksensa. Sovimme vielä viesteillä avaintenluovutuksen ajankohdan. Varaaminen sujui todella helposti ja nopeasti. Oulussapa se lopputulos selviää!

Viestittelen Oulussa käytyäni, miten reissu onnistui! Tästä se moderni matkailuni alkaa!


PS. Jos höpökirjani ”No jopas sattui!” kiinnostaa, voit tilata sen paperikirjana (250 sivua) osoitteesta https://holvi.com/shop/Marksbook/   ja e-kirjana esim. iBooks-kaupasta (Applen laitteilla) tai Google Play-kaupasta (Android-laitteilla). Jos kuitenkin olet totista sorttia, älä tilaa!

torstai 26. heinäkuuta 2018

Olinhan siellä vatukossa minäkin

Pienehkön painostuksen ja suurehkon huonon omantunnon pakottamana minäkin raahauduin mökin lähimetsän vattupusikkoon. Tai eihän siellä oikeastaan enää ollut sitä pusikkoa. Oli vain alkava mäntymetsä ja kuihtuvat vattupuskien varret. Ja tietenkin armoton helle.

Matkalla pusikkoon huomasin Nokian Kontio-saappaiden ikääntyessään muuttuneet ominaisuudet. Vaikka olinkin paikannut saappaat polkupyörän kumille tarkoitetulla paikalla, se ei selittänyt tuota oleellista muutosta. Saappaat olivat paljon raskaammat kuin koskaan ennen. Ne eivät enää kulkeneet mättäiden tai maassa makaavien puunrunkojen yli samalla kepeydellä kuin ennen. Onkohan noissa 70-luvun laatusaappaissa valmistusvaiheessa käytetty jotain oudosti muuntuvaa kumilaatua? Tuntuivat paljon raskaammilta kuin ennen.

Metsässä ei tarvinnut kuitenkaan olla yksin. Suunnaton määrä paarmoja, kärpäsiä ja hyttysiä seurasi jokaista liikettäni. Niillä oli polttava tarve päästä ihokontaktiin kanssani. Enimmäkseen nuo kontaktieleet kohdistuivat pääni näkyviin osiin. Tiedän, että ihmisten pitäisi keskustellessaan pyrkiä pitämään katsekontakti, mutta en tiennyt tuon käyttäytymissäännön koskevan eläimiäkin. Vai halusivatko osoittaa marjastajalle hellyyttä? Tästä uudesta tavasta en pitänyt!

Kuihtuneissa puskissa oli varsin vähän marjoja ja nekin pääosin kuivia, pieniä rupukoita. Sain kerättyä vajaan kahden tunnin ötökkäseurustelun lomassa puolisen litraa vattuja. Ei mikään hurraa-saalis!

Helsingin Sanomien kirjoitus helteen vaikutuksesta vanhukseen tuli myös koettua reissun yhteydessä. Huolimatta muille jakamistani neuvoista, en ollut tietenkään varautunut kuumuuteen vesipullolla. Niinhän siinä kävi, että siitä oli seurannaisvaikutuksia. Mökille palattuani käväisin suihkussa, joka vilvoitti hieman. Mutta pahinta oli pian paluun jälkeen alkanut pieni päänsärky ja tuntia myöhemmin armoton väsymys. Onneksi selvisin niistä vesitankkauksella ja nokkaunilla.

Muistakaa olla varovaisia näiden hellekelien kanssa! Juokaa tarpeeksi vettä ja suojautukaa riittävästi auringonpaisteelta!
Kyllä on metsä kuivaa! Mustikan varvutkin ovat muuttuneet aivan harmaanruskeiksi.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Sääherran säätökampi

Kyllä on heittänyt olon aika pirulliseksi! Olen vuosien saatossa mitä ilmeisimmin suututtanut tuon säästä määräävän herran. Enhän minä nyt aivan sillain tarkoittanut! Sorry! Ajattelin vaan, että olisihan se mukavaa, jos säät olisivat paremmin tämmöiselle pulskalle ihmiselle sopivat.

Nyt se perk...n ukko venkslaa sitä kampea ääriasennosta toiseen. On se hittoa, ettei se osaa säätää sitä vaan pikkusen, sillain asteittain. Se vaan heittelee sitä kampea raakalla kädellä minne se sattuu stoppaamaan. Vai onkohan nuo säätölaitteet ostettu joskus muinoin entisen ison naapurimaan traktoritehtaan ylijäämävarastosta? Olisiko se semmoinen Pelarustiikki-traktorin vaihdekeppi, joka sekään ei ikinä sattunut oikeaan hahloon ja rutisi vielä rajusti asettuessaan satunnaiseen kohtaan?

Pitäisiköhän meidän kerätä kolehti ja ostaa sääukolle nykyaikaiset vehkeet? Eihän se passaa, että televisiossa Pekka, Miina, Kerttu, Seija ja ne muut säänkertojat hipovat näppärästi seinälle laitettuja sääkarttoja. Eikä heilu kammen eikä piipun kanssa kertoessaan arvauksiaan. Ja taivaalla se ukko sitten rusauttelee sinnepäin isolla ruosteisella kammella. Ja me saadaan niskaamme mitä sattuu!

Nykyään on saatavilla kaikenlaisia tietotekniikkaan perustuvia säätölaitteita, joita käsitellään näppäilyillä tai hipaisuilla. Ukkokin saisi istua isossa, leppoisassa nojatuolissa ja näppäillä vaikka iPadillä olevaa säätöasteikkoa. Valitsisi vaan ensin alueen, säätyypin ja lopuksi läpötilan. Ja tarkkuus olisi asteen murto-osia. Ja kansa olisi tyytyväinen.

Voi olla, että lopetan säästä kommentoimisen! Tai sitten en! Mutta lämmöt alkavat riitellä minulle! Voitaisko palata entiseen maailman tyyliin? Päivällä paistelisi aurinko puolipilviseltä taivaalta, lämpöä olisi +19 - +21C ja yöllä tulisi vettä kuin aisaa. Tuosta rytmistä minä tykkäisin! Ja luonto!

PS. JOS TUO VIESTINI EDELLÄ EI MENE PERILLE, MUISTAKAA JUODA PALJON VETTÄ, KÄYDÄ VÄLILLÄ PISSILLÄ JA SUOJATA ITSENNE PAAHTEELTA!

 Tässä historiallinen Citikka messuilta.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Lämmintä piisaa - LIIKAAKIN!

Kaikki varmaan muistavat laulunsanat ”Miksi puhelin ei soi, sitä ymmärtää en voi, miksi puhelin ei soi?”

En ollut pohtinut tuota ennenkuin tulin vilkaisseeksi mökkipuhelintamme. Ei, ei se soinut, vaan satuin vilkaisemaan sitä ohikulkiessani. Puhelimeen rautalanganpätkällä integroitu lämpömittari kertoi puhelimen hiljaisuuden syyn. Eihän mikään puhelin voi toimia noilla asteilla! Puhelimeen ja mittariinkaan ei ollut edes paistanut aurinko, ja siitä huolimatta asteet olivat yli Suomessa sallitun rajan, +30 C. Tuskin teidän kannattaa edes kysyä minulta, tykkäsinkö tai tykkäänkö!


En todellakaan tykkää, sillä ison joukon vanhuksia eli nykytermein senioreita tapaan, minäkään en kestä näitä kuumuuksia. Toissapäivänä epäilin jo ongelmia iskeytyneen sukuvikaiseen sydämeeni. Olo oli ahdistava, happea ei meinannut riittää keuhkoon asti, heikotti, huimasi ja elo oli mitä ilmeisimmin valumassa, oletettavasti sormeen pihalla tulleesta haavasta, maan multiin. Oli oli kuin pienyrittäjällä ennen verotarkastusta.

Apu löytyi kuitenkin pienistä pillereistä, kylmästä suihkusta ja ennen kaikkea ilmalämpöpumpun viilennysominaisuudesta. Kylmän veden juominenkin auttoi. Viileällä lattialla makaaminen verhoilla pimennetyn mökin tuvassa helpottivat olon seuraavan päivän uuteen lämpökoitokseen. Nyt on jo hieman oppinut tähän tukalaan keliin ja ehkä elimistökin alkaa tottua näihin hulluihin asteisiin.
Kunhan myös muistaa juoda vettä riittävästi! Mehuakin voi juoda.

Jos olisimme olleet kotona Stadissa, ei tällaista lämpötilaa olisi kestänyt mitenkään asunnossamme. Eli ainoa keino kestää tämä, olisi ollut istuminen joko taloyhtiömme alakerassa kellarikomerossa tai parkkihallissa.

Onneksi hankimme mökillemme lämpöpumpun kymmenisen vuotta sitten. Siitä on ollut suunnaton apu alemmissakin lämpötiloissa, saati syksyn alkavissa viileissä. Loistokeksintö!

ELI SENIORIKUMPPANIT, OLKAA VAROVAISIA HELTEIDEN KANSSA, PYSYKÄÄ VARJOSSA JA VIILEISSÄ TILOISSA SEKÄ MUISTAKAA JUODA TARPEEKSI NESTEITÄ!

PS. Näissä keleissä alkoholipitoiset juomat eivät ole suositeltavia nesteitä eikä kahvi, vaikka kuinka kovasti tekee mieli siemaista välillä kupponen!

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Savonlinnan kauppatori kesäpäivän aikaan

Minäkin pääsin poikkeuksellisesti käymään heinäkuisella Savonlinnan kauppatorilla. Yleensä puuhat mökillä tai luontainen laiskuuteni estävät mainitun nautinnon.

Väkeä oli todella runsaasti liikkeellä. Kaupunkiin vetää erityisesti heinäkuussa paljon väkeä opperajuhlat, mutta toki kaupungin ja sen ympäristön kauneus sekä erilaiset tapahtumat aktivoivat ihmisiä saapumaan tähän hienoon linnakaupunkiin. Nyt oli bonuksena poikkeuksellisen loistava sää. Aurinko paistaa porotti ja lämpötila huiteli liki +30 C-asteessa.

Harmittelin, että unohdin ottaa mukaani digikameran, mutta sen sai korvata iPhone. Seuraavissa kuvissa näkymiä torilta ja järven rantamilta.

Katseltavaa riittää ja torikahvit lörtsyineen ovat must

Tori ei ole mitään ilman paikallisia herkkuja

Vaatteita ja pärekoreja kaupan

Lahjatavarat kuuluvat torikauppaan

 
Savonlinnan ylpeys Kalastajan koju ja sen makoisat muikut
Torille kuuluvat musiikki ja tietenkin vene- ja laivaliikenne
Kuvia torin lähirannoista torille päin ja vastarannalle




perjantai 13. heinäkuuta 2018

Verkkokalastusta 60-luvulla

Muutimme 60-luvulla Liminkaan ja meren äärelle. Kalastaminen jatkui edelleen, mutta nyt pääasiassa verkoilla. Leimaa antavaa verkkokalastukselle olivat seuraavanlaiset kommentit:

- souda, souda, eikun huopaa ...
- perk... etkö sinä osaa ...
- ei sinne suuntaan, nyt oikealla, eikun vasemmalla ...
- vedä oikealla, eikun vasemmalla, työnnä oikealla ...
- no nyt se meni sekaisin ...
- voi helv... helv... , taas meni sokkatappi
- taas se tarttui veneen laitaan ...
- ota nyt takaisin, eikun vedä ...
- on se helv... ettei aikuinen mies osaa ...
- nyt se tarttui airoon ...

Tuolla edellä kuvatulla lämminhenkisellä tyylillä teimme verkkokalastusreissuja isäni kanssa. Toisinaan tuo lämmin vuoropuhelu kävi hermoilleni enkä suostunut toisinaan lähtemään soutajaksi. Silloin kylän konstaapeli sai tuurata minua, eikä hänenkään soututyylinsä aina miellyttänyt vaativaa isääni, joten kelpasin jälleen soutajaksi. Tosin suomalaiset verkonsoutajat tietävät tuollaisen käytöksen olevan verkonkokijan puolelta varsin tavanomaista.

Sama konstaapeli oli kerran isäni kyydissä Oulussa, kun isäni kääntyi vahingossa yksisuuntaiselle kadulle päin vastaan tulevaa liikennettä. Konstaapeli huomautti asiasta, johon isäni totesi noiden liikennemerkkien koskevan ainoastaan turisteja. Isä jatkoi korttelin loppuun seuraavaan risteykseen väistellen vastaantulijoita porttikäytävien kohdalla. Mitäpä tuohon oli konstaapelilla sanomista!

Verkkokalastuksen eräs ongelma oli kivikkoinen Liminganlahti. Pienen perämoottorimme potkuri osui usein vedenalaiseen kiveen ja silloin katkesi perämoottorin potkurin sokkatappi. Olimme aina varautuneet tuohon varatapeilla, jotka oli suhteellisen helppoa vaihtaa. Muistan kuitenkin erään kerran, kun tappi jälleen kerran katkesi iltahämärän aikaan ollessamme muutaman kilometrin päässä rannasta. Tapit ja työkalut olivat tuolloin jääneet autoomme rantalaiturin luo. Tuo ikimuistoinen paluumatka kesti pimeässä useita tunteja soutamalla ja sauvomalla. Tilannetta ei helpottanut jano, nälkä ja pimeässä suunnistamisen hankaluus. Tuon reissun jälkeen pidimme reilun viikon tauon kalastuksessamme.

Kaiken kaikkiaan meidän yhteiset kalareissumme sujuivat molemminpuolisessa hyvässä hengessä. Tykkäsin noista reissuista paljon enemmän, kuin edellä kirjoittamastani voisi päätellä.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Omakustannekirjan kirjoittajan ansaintalogiikka

Sekö kirjailija tienaa rutosti kirjallaan? Kyllä jos on nimeltään Päätalo, Remes, Linna tai vastaava jokaisen tuntema ja paljon menestyskirjoja kirjoittanut nimi. Pitäisi olla tienatakseen menestyskirjailija, hyvän kustannusliikkeen kirjailija ja lisäksi kirjallisesti tuottelias ihminen.

Mutta jos on aloitteleva yhden kirjan kirjoittaja ja julkaisee kirjansa maksamalla kaikki viulut itse, on aika heikoilla hankemielessä. Kerron seuraavassa hieman tuosta prosessista.

Painetun kirjan kansi
Ensin pitää kirjoittaa kirjan perusversiota 1-10 vuotta. Itsekseen ei kirjan kasaaminen painokuntoon maallikolta oikein onnistu. On osattava tarkistaa kielellinen muoto, tekstin sujuvuus, nimien oikeellisuus ja monta muuta asiaa. Virheiden etsiminen ja oikaiseminen on iso urakka ja vaatii monta oikolukukertaa ja korjausta. Siispä palkkaat kustannustoimittajan, jonka kanssa rakennat 3-12 kuukautta kirjaa kelvolliseen muotoon, ja joka taittaa kirjan painokuntoon. Lisäksi jonkun on suunniteltava ja taitettava kannetkin. Ja kun teos alkaa olla kasassa, on etsittävä osaava, kohtuuhintainen kirjapaino.

Kun pino kirjoja on jonain päivänä käsissä, ei kirjailijalla ole mitään käsitystä, kuka sitä ostaa ja mitä kautta kerrot lukijoille kirjastasi. Siispä on etsittävä markkinointikanavat, jotka kaikki maksavat jotain. Somesta löytyy ehkä apua. Rakennat maksullisia nettisivuja ja verkkokaupan. Pitäisi kiertää kaupoissa, kirjastoissa ja muissa kirjoja markkinoivissa paikoissa.

Ja mitä tuo kaikki edellä lueteltu sitten maksaa omakustanteisen kirjan kirjoittajalle? Kustannustoimittajan ja painotalon kustannukset ovat yhteensä noin 20 Euron vaiheilla kappaleelta, kun painatat kirjaa 100 kappaletta. Jos painatat vähemmän nousee kustannus vastaavasti ja suuremmalla määrällä laskee. Mutta mistä tiedät paljonko sitä menee kaupaksi, kun kirjakauppoihin et sitä luultavasti saa myyntiin, vaan kaikki markkinointi on omissa käsissäsi ja jaloissasi.

No entä sitten, kun myyt sitä oman verkkokaupan kautta? Verkkokaupan perusmaksut (kk-maksu ja kustannus/kappale) tulevat kuvaan mukaan. Posti perii täysin kohtuuttoman maksun, kun lähetät kirjasi sitä kautta. Ja kirjekuorikin maksaa. Posti perii esim. omasta kirjastani 6,00 Euroa postimaksua/kpl. Kirjekuori maksaa n. 0,60-1,25 Euroa kappaleelta.

Eli tuosta edellä esitetystä voi hahmottaa omakustannekirjailijan suunnattoa tuloja! Kustannukset paperikirjalle 20,00 + 6,00 + 0,60 = 26,60 Euroa. Tuosta puuttuvat vielä verkkokaupan kustannukset. Tulot ovat nettikaupassa myydystä kirjasta 17,90 + 4,90 = 22,80 Euroa. Eli nelisen (3,80 Euroa) tulee takkiin jokaisesta kirjasta!

1. No miksi sitten tuo kirja ylipäätään kannattaa tehdä?
     - Jokin kirjoittamisen himohan siihen vetää
     - On kai siinä tavoitteena jättää jotain jälkeensä (= 6 kpl on toimitettava Kansalliskirjastoon)
2. Miksi en sitten nosta kirjan hintaa?
     - Hinta on suomalaiselle on vahvasti hankintaa rajoittava tekijä
     - Kalliimmalla ei menisi yhtään kaupaksi, halvemmalla oma tappio olisi kestämätön
     - Hinnanmäärittely on aina yksi markkinoinnin hankalimpia kysymyksiä
3. Miksi en tarjoa kirjaa kustannusliikkeelle?
     - Suomessa (muistaakseni) alle 2% kustantajalle tarjotuista kirjoista hyväksytään
     - Tarjosin, ei kelvannut!

E-kirjan kansi

Olenko nyt sitten tyytyväinen?
     - Olen, kun sain kirjan kasattua ja painettua
     - Oppia tuli tuosta prosessista runsaasti, parempaan ilmaisuun pitäisi pystyä

     - Seuraava kirja onkin jo helpompi tehdä (toki ei kirjoittaa), mutta tuotto tuskin siitä paranee!


Jos kirjani kiinnostaa, niin tilaa painettu versio osoitteesta
https://holvi.com/shop/Marksbook/

tai osta e-kirja tietolaitteellesi seuraavista nettikaupoista
iBooks, Google Play, Kindle.

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Kalastaminen oli metka laji jo 50-luvulla

Oma kalastukseen tutustumiseni alkoi jo 50-luvulla. Eihän uskoisi, kun olen omasta mielestäni hyvin nuorekas ja ...? Mutta on siitä vaan aikaa reilusti yli puoli vuosisataa!

Asuimme Ruukissa Siikajoen rannan lähellä ja vieressä oli pitkä koski, josta sai haukia virvelillä eli heittouisimella pilvin pimein. Koskella kalastaminen oli kuitenkin kiellettyä. Paitsi minulta, joka salaa ja muka tietämättömänä kävin koskella heittelemässä uistinta melkein joka päivä. Kotona vannotettiin, että jos joku tulee kyselemään, niin sano lähteneesi kotoa luvatta kalaan ja että minulta on joelle meno jyrkästi kielletty. Ja kyllä haukia riittikin ruokapöydässämme!

Välillä oli siimat niin sekaisin, että piti juosta kotiin ja pyytää isää selvittämään sotku. Toisinaan uistin tarttui puseron selkään niin, että oli juostava pyytämään äidilta apua irrottamiseen. Pahinta oli, kun uistin jäi kiven väliin ja siima katkesi uistimen jäädessä koskeen. Tuohon aikaan ei uistimia ollut tarjolla joka kaupan hyllyssä. Ja hintaakin niillä oli. Mutta kuiva kesä oli pelastus tuohon asiaan. Kosken pohjalla pääsi silloin kävelemään ja keräilemään sinne omia ja muiltakin salakalastajilta jääneitä uistimia. Vannoin tuolloin ja vannon edelleen Rapala-uistimen nimeen. Keltaisella Rapalalla olen saanut kalaa lähes joka puolella Suomea, joilla ja järvillä.

Ruukin kosken alapuolella kalastettiin yleisesti rysillä, jotka rakennettiin vitsaksista. Isälläni oli sellainen joen ylittävän rautatiesillan alla. Ja silläkin nousi runsaasti saalista. Toinen kalastuksen muoto oli kosken alapuolella sijaitsevan sahan laiturilta lippoaminen. Lippo oli myös hyvin tuottoisa väline. En muista ollenkaan, että kyläläisillä olisi ollut kalaverkkoja käytössä.

Loppukesästä oli sitten ravustuksen aika. Rapu oli minusta äklöttävän näköinen otus, johon en halunnut yleensä koskea.  Joki oli hyvin rapurikas ja melkoinen joukko kyläläisiä ravusti usein öisin. Mekin tehtiin isän kanssa öisiä rapuretkiä jokivarteen. Pyydyksemme olivat rautalankarenkaaseen kiinnitettyjä verkkoja, avopyydyksiä. Se nostettiin haarapäisellä kepillä nopeasti, etteivät ravut kerinneet paeta pyydyksen keskellä olevalta lihapalalta. Levitimme pyydykset tasaisin välien jokeen rantapenkalta ja sitten kiersimme kokemassa niitä säännöllisin välein muutaman tunnin ajan. Kylällä toimi rapuja ostava yrittäjä, jolle sitten myin saaliimme. Niillä ansaitsin elämäni ensimmäiset tienestit.

Ihmeellisintä oli se, että pelkäsin aina jokea ja vettä, enkä oppinut tuohon aikaan edes uimaan. Kävin jopa uimakoulua parina kesänä. Isoisäni hankki minulle uimakouluun jopa kuorma-auton sisäkumin uimarenkaaksi. En uskaltanut mennä edes sen avulla veteen. Mutta kavereitten suosiossa paistattelin, kun lainasin rengastani heille.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Piikit on ikävä juttu kesäihmisen iholla!

Hän on hyödyllinen ja kiva otus
Niin hienoa, kun onkin etenkin kesäisin mökkeillä ja viettää aikaa maalla, on siellä olemassa muutama ikäväkin pisteliäs asia. Tässä kohtaa haluan huomauttaa, etten kirjoita siis kukista ja mehiläisistä. Vaan nyt kirjoitan ampiaisista.

Olen oppinut elämään heidän kanssaan kohtuullisen hyvin. Meillä on keskinäinen sopimus, että ne eivät pistele minua, jos en häiritse heitä, ja minä puolestani yritän olla riehumatta heidän läheisyydessään. Mutta aina se ei ole helppoa! Kummallekaan!

Pari kesää sitten he pettivät minut ja sopimuksemme, kun maalasin mökin rakennuksia. Yritin olla tuolloin häiritsemättä heitä, mutta he vaan julman piittaamattomina sopimuksestamme hyökkäsivät kimppuuni ja tuikkivat minua piikeillään. Siitä en erityisemmin pitänyt. Putosin jopa pari kertaa tikkailtakin heidän takiaan. Siitäkään en juuri tykännyt ja lisäksi se kävi kipeää.

Sen jälkeen rauha vallitsi puolitoista vuotta, kunnes mökin varaston kattolankusta löytyi äskettäin halkaisijaltaan liki 30 cm:n pesä. Tapanani on kaiken kaikkiaan elää vaarallisesti käyttämällä jopa sähkötyökaluja askarteluhommissa. Tällä kertaa vaaraa lisäsi askartelutoimen sijoittuminen juuri heidän valtaamalleen alueelle. Huolimatta kiireisestä puuhastaan hankkiessaan kuningattarelleen mettä ja jälkikasvulle evästä, he ehtivät joukolla hyökätä viattoman askartelijan kimppuun.

Tästä en tykkää! On piikkikuningattaren valtakunta.
Minulla oli työn alla varsin hyödyllinen hyönteisbaari, jolla ei ole urbaani-ihmisen tunteman baarihuoneiston kanssa mitään tekemistä. Olen sen verran saanut viherryksen pistosta, vaikka en vihertävien ihmisten kaikkia kotkotuksia hyväksykään, että päätin bygata ötököille kotikolot. Toimeni keskeytyi julmalla tavalla ja suunnattoman pörinän säestyksellä. En muutoin yllättynyt, mutta kun etäisyys kasvoihini supistui muutamaan senttimetriin, päätin poistua paikalta ripein askelin. Onnekseni ehdin pakoon ilman vaurioita.

Tällä hetkellä käytän mielessäni sanoja, jotka eivät ole julkiseen esittämiseen soveltuvia. Ne eivät kuulu Julkisen sanan neuvoston suosittelemiin ilmaisuihin tai edes hyväksymiin. Yritän siinä sivussa pohtia, mitä teen piikkikavereitten kanssa. Otaksun, että tuskin minun kannattaa neuvotella heidän kuningattarensa kanssa. Ei siinä syntyisi mitään isoja päätöksiä, sen kummemmin kuin eräiden valtionpäämiestenkään keskinäisissä neuvotteluissa.

Otan tuumaustauon ja hankin huomenna uudet eväät piikkiporukalle!


SITTEN SE PS. 
En pane pahakseni, jos vaikka tilaisit 250-sivuisen kirjani "No jopas sattui!" verkkokaupasta. Kirja sisältää höpötarinoita, joiden pitäisi naurattaa ihmistä. Mutta onhan se mahdollista, ettei huumorintajumme kohtaa ja se ei sinua nauratakaan. Tosissani vaikka huumorimielellä minä kuitenkin sen kirjoitin. Ota riski, tee sijoitus ja tilaa kirjani osoitteesta

https://holvi.com/shop/Marksbook/

Jos kirjassa ei ole mitään nauramisen aihetta, voit lukea vaikka päivälehdestä Fingerporin seikkailuja. Ne ainakin naurattavat! Ja Hauskat kotivideot!