E-kirjan kanssa sovellusten viidakossa

Keräilin tuossa tovi sitten aineistoa e-kirjoja koskevaan esitykseen. Tarkoitukseni oli esitellä e-kirjojen lukemista ja kuuntelemista eri laitteilla ja eri ohjelmilla.

Vaikka olen törmännyt taipaleellani (mainittakoon, etten ole it-alan ihminen) monenlaisiin vempeleisiin, ohjelmiin ja sovelluksiin, meinasin mykistyä tarjolla olevan kirjon monitahoisuuteen.

Kokonaisuudet koostuivat mm. seuraavista e-kirjoja koskettavista asioista:

- käytettävissä olevat laitteet: tietokoneet (pöytä-PC, Mac, kannettava), tablettilaitteet (iOS, Android, Windows) ja älypuhelimet (iOS, Android, Windows). Lisäksi markkinoilla on olemassa joitakin e-kirjan lukulaitteita. Niissä ei yleensä ole mahdollisuutta nettiyhteyteen.

- e-kirjojen hankintalähteet: Helmet (Helsingin kaupunginkirjasto e-kirjaston Ellibs ja OverDrive), eKirjasto, Elisa Kirja, nettisivut (esim. Adlibris, Amazon, BookBeat, Storytel, CDON, suomalainen.fi jne.), iBooks, Google Play Kirjat jne. sekä tietenkin iso määrä ulkomaisia kirjakauppoja

- käytettävät sovellukset jakaantuvat e-kirjan hankintaan ja lukemiseen yhtälailla kirjavasti. Luettelen tässä vaan muutamia (iPadilla ja iPhonella käyttämiäni) itselleni tutuimpia: Ellibs (Helmet), OverDrive (Helmet), Elisa Kirja, iBooks, Adlibris, HS

- e-kirjan ja lukemiseen käytettävän laitteen tarvitsemat lukuohjelmat jakautuvat mm. seuraaviin: suoraan selaimen (Chrome, Firefox, Safari, Opera) kautta luettavat, Adobe Digital Editions, Bluefire Reader, OverDrive, iBooks, Kindle, Adlibris Letto, Aldiko

- osa e-kirjoista toimii hieman eri tavoin ja eri sovelluksella riippuen luetaanko e-kirjaa suoraan selaimelta nettiyhteyden kautta vai laitteeseen ladattuna ilman nettiyhteyttä

- toisen ulottuvuuden muodostavat äänikirjat, joita löytyy mm. Helmet e-kirjaston kautta (Ellibs, OverDrive, NSWL, Celia) sekä lähes jokaiselta kirjataholta, joilta löytyy valikoimistaan e-kirjoja. Kirjojen kuuntelu onnistuu lähes kaikilla samoilla sovelluksilla kuin lukeminenkin. Celia vaatii kuitenkin Pratsam Reader-sovelluksen.

Onneksi jokaisella e-kirjoista kiinnostuneella on mahdollisuus tutkia netissä ohjeita ja omaan laitteeseensa sopivia sovelluksia. E-kirjan lukijalle riittää omaan kiinnostukseensa liittyvät hankinta- ja käyttökanavat. Yllä lueteltuja, runsasta määrää sovelluksia ei yleensä tarvita ellei halua laajentaa hankintakanaviaan.

Tässä kuvassa on muutamien sovellusten ikonit iPadiltani

Lukeminen on hieno harrastus ja onnistuu nykytekniikalla lähes missä vaan. E-kirjan lataaminen omalle laitteelle onnistuu nopeimmillaan muutamassa sekunnissa. Eli nykyaikainen lukeminen on helppoa kuin heinänteko! Ja kevyempää eikä läheskään niin pölyistä puuhaa!

Jos Sinulla on Helsingin kaupunginkirjaston kortti (se on tarjolla myös muualla Suomessa asuville kuin helsinkiläisille) ja PIN-koodi, aloita Ellibs-kirjastosta!

Tarkat ohjeet löytyvät sivulta helmet.fi/e-kirjasto ja näpäytä harmaassa palkissa e-kirjasto!

Jos tarvitset lisätietoa e-kirjoista, käy lähimmässä kirjastossa tai Enterin (entersenior.fi) opastuspisteessä!

Iloisia lukuhetkiä e-kirjojen parissa!

Suomi 100 v - valokuvat

Kyllä jouduin kotiseutuni vanhalla sanonnalla ilmaisten pinhuusiin eli hikitilanteeseen. Sain nimittäin yllättäen rautaisannoksen valokuva- ja taidekulttuuria silmilleni. Perheen nuorempi siipi saatteli meikäläisen, tyystin taidetta ymmärtämättömän seniorin viime sunnuntaina näyttelyyn Sipooseen.

Jopa näyttelypaikan nimenkin lausuminen tuotti meikäseniorille omat ongelmansa, mutta perille vietiin, mukana kuljin ja hymistelin käsiposkella teosten edessä. Näyttelin asiantuntevaa arvioijaa, joka pyrki pohtimaan maalausten syvempää olemusta. Parhaiten upposivat taulut, joista tajusin mitä ne esittivät tai joissa oli komeat värit. Muutoin pyörin muitten jaloissa huuli pyöreänä.

Tässä muutamia näytteitä maalaustaiteen parhaista otoksista.

Tässä taulussa oli mielestäni hienoimmat värit!

Näyttelyn merkittävän osan muodosti valokuvamaestro Caj Bremerin valokuvanäyttely ja yllätyksenä itse maestro esittelemässä töitään. Kuvien perusteella saattoi ymmärtää maestro Bremerin olleen monessa mukana ja päässeen ikuistamaan maailman mahtavia henkilöitä sekä tapahtumia. Kyllä vaatii silmää osata napata hyvä kuva, oikealla hetkellä. On se vaan oma taiteenlajinsa!

Caj Bremerin parhaita kuvia olemme nähneet vuosikymmenten varrella runsaasti eri lehdissä ja kirjoissa. Useat kuvien sisältämät tapahtumat ja valtiomiesten tapaamisista ikuistetut kuvat ovat olleet Suomelle ja suomalaisille hyvinkin merkittäviä.

Seuraavassa muutama näppäys valokuvanäyttelystä. Arvaatte varmaan, että ne ovat minun omilla vapisevilla käsilläni otettuja!

Caj Bremerin kuvauslaitteistoa

Näyttely on erittäin suositeltava käyntikohde, vaikkakin aika mutkaisen merenrantaa seuraavan tien päässä. Ajakaa varovasti kun menette näyttelyyn! Jos käytte siellä viikonlopulla ja haluatte syödä näyttelyhallin ravintolassa, varatkaa pöytä ennakkoon. Hallin etuosassa on sisustustavaroiden myymälä, jossa on varsin laadukasta katseltavaa ja ostettavaa. Tämä on ns. joululahjavinkkinä!

New Orleans 2005

Blogiluettelossani esiintyy tarkkaan seuraamani walleni.us-blogi. Blogia kirjoittava Sanna iski tuoreimmalla postauksellaan jälleen kerran kaipuuhermooni. Hän kirjoitti hienon jutun New Orleansista. Sannan juttu on luettavissa täältä!

Kiertelimme vuonna 2005 poikani kanssa lähes päämäärättömästi USA:ssa. Olimme ostaneet ainoastaan lentoliput Helsinki-New York ja Los Angeles-Helsinki. Kaikki muu tuolla välillä reilun kuukauden ajalle oli mielihalujemme varassa.

Olimme eräänä aamuna lähdössä New Yorkista kohti Chicagoa. USA:ssa voi mennä lentokentälle
samalla tavalla kuin meillä VR:n luukulle, pyydetään lippu, maksetaan se ja noustaan kulkuvälineeseen. Me päätimmekin luukulla, että mepäs pojat menemmekin New Orleansiin kuuntelemaan jazzia. Homma oli kuitenkin tyssätä samantien, sillä edellisenä päivänä oli New Orleansissa riehunut Cindy-hurrikaani eikä kaupunkiin vielä päässyt lentämällä. Saimme kuitenkin kuulla, että NO:n Louis Amstrongin kenttä saattaa avautua myöhemmin iltapäivällä. Otimme riskin, ostimme liput ja nousimme lentokoneeseen. Mme päässeet kuitenkaan suoraan perille. Jouduimme odottamaan lennon jatkumista välilaskupaikassa Charlottessa muutaman tunnin, muutaman oluen ja muutaman hodarin ajan. Lopulta lähes tyhjä kone jatkoi matkaansa New Orleansiin.

Astuimme ulos koneesta Louis Amstrongin tyhjyyttään kumisevalle lentoasemalle. Matkasimme ainoina matkustajina lentokenttäbussilla kaupungin keskustaan. Matkalla havaitsimme, että ihmisiä ei näkynyt, liikenne oli minimaalista, rakennusten ikkunat oli peitetty levyilla, sade vihmoi vielä vaakatasossa ja irtotavaraa lenteli tien poikki. Päästessämme lähemmäksi kaupunkia, alkoi sää rauhoittua. Noustessamme bussista oli sade lähes lakannut. Löysimme bussipysäkin luota kyltin, joka osoitti tietä turistitoimistoon. Uskomattoman ystävällinen toimiston rouva soitti ja varasi meille hotellista huoneen.

Lähdimme marssimaan reppuinemme kohti ranskalaisia kortteleita, joiden keskellä ja Bourbon Streetin vierellä hotellimme sijaitsi. Kadut ja hotelli olivat lähes tyhjiä. Väki oli paennut kaupungista hurrikaania. Saimme huoneen matalan hotellin toisesta kerroksesta. Huoneesta pääsi rakennusta
kiertävälle takorautakaiteen ympäröimälle parvekkeelle. Oli kostean kuuma keli ja ulkona jo kajasti pakenevan myrskyn jälkeinen ilta-auringon rusko. Olimme varautuneet paikalliseen tunnelmaan pääsemiseksi jo lentoasemalta hankimallamme Southern Comfort-voimajuomalla. Istuuduimme parveketuoleihin, vedimme henkeemme New Orleansin jazzin kyllästämää ilmaa ja siemailimme SC-juomaa. En ollut ennen tuota kokenut moista hyvänolon tunnetta, enkä ole tainnut kokea tuonkaan jälkeen!



Tuona iltana puhkesi myrskyltä suojautunut New Orleans jälleen kukkaan. Bourbon Streetin ravintolat ja musiikkisalit avasivat ikkunaluukkunsa. Jazz pärähti soimaan tavalla, jonka voi aistia ja kuulla ainoastaan New Orleansissa. Väkeä alkoi jazzin soidessa vähitellen ilmestyä kaduille ja kujille.

Päivämme New Orleansissa pitivät sisällään suunnattoman määrän kävelyä ympäri kaupunkia ja vielä enemmän jazzin kuuntelua. Ikimuistoista! Lopulta tuli hyvästijätön aika ja jatkoimme matkaa kaihoisin mielin Arizonan Phoenixiin.

Sähköistä autoilua

Kyllä törmäsin toissapäivänä erikoiseen sähköongelmaan! Tuli nimittäin eteen totuus, että olen kaukoviisaasti, mutta turhaan, kerännyt tulevaisuutta varten sähköroikkia eli suomeksi jatkojohtoja. Tuo kaikki taisi olla aivan turhaa! Ei nykysähköllä kulkevaan autoon tarvitakaan johtoja. Tosin ei minun roikkavarastollani olisi vielä päässyt edes ulos Pikku-Huopalahdesta saati Ouluun asti, mutta paljon niitä on.

Sattui niin, että tuli eteen matka Ouluun ja vieläpä sähköautolla. Kun kyytivaihtoehto selvisi, tarjosin johtojani autonomistajalle, mutta turhaan. Oli kuulemma Elon Tusk, tämä Teslan tekijä rakentanut pikkupattereista auton pohjaan semmoiset akkuvarustukset, ettei roikkaa tarvitakaan. Kuulemma yli 7000 pikkuista sormipatteria löytyy auton pohjasta.

Niinpä istuin toissa-aamuna kotiportilla autoon, joka ei lähtenyt käyntiin. Tai siis ei, ei sen tarvinnutkaan lähteä käyntiin, koska ei se käy ollenkaan. Siitä puuttuu se pörisevä moottori ja se vaan liukuu. Ja rivakasti vielä tarvittaessa.

Tiedossa oli n. 9 tuntia autossa istumista Helsinki-Oulu-välillä. Ensin istuttiin Lahden ja Heinolan välille Vierumäen Matkakeitaalle, jossa auto laitettiin hetkeksi liekaan eli lataustolppaan ja käytiin ryystämässä kahvit. Seuraava etappi oli Hirvaskankaan ABC-asema Jyväskylän pohjoispuolella siinä Huutokauppakeisarin ja Helin kauppakamarin lähellä. ABC:llä syötiin herkullinen spagettilounas Teslan ollessa taas tolpassa kiinni. Ja sitten taas jatkettiin Pyhäsalmen ABC:lle Vaskikellon vierelle ja sidottiin auto tolppaan. Ja taas ryystettiin tovi kahvia, kunnes auto ilmoitti rannekelloon olevansa valmis jatkamaan Oulua kohti.

Tauko virtatolpalla

Lopulta päästiin Ouluun eikä matka ollut maksanut yhtään polttoainelitraa eikä muutakaan polttoainetta. Se oli Elon Musk luvannut ilmaiset sähköt omista töpseleistään Tesloille. Ei saastutettu luontoakaan ainakaan auton ajomatkapäästöillä. On se jotenkin ihmeellistä tuo sähköllä reissaaminen!

Oulussa olikin sitten muissa asioissa rivakat pari päivää! Satuin nimittäin aikoinaan syntymään mainitulla kylällä ennenkuin siirryin aurinkoiseen etelään. Jäi kuitenkin erilaisia tehtäviä ja velvollisuuksia synnyinkylille. Oulu on hieno kaupunki, mutta hieman sivussa. Mutta onneksi sielläkin on sähköä! Ja rössypottuja ja oikiaa rieskaa!

Paluumatkan keliä välillä Oulu-Jyväskylä

 PS. Paluumatkalla satoi taivaalta kaikkea muuta paitsi meteoriitteja ja tulikiveä. Oulun päässä oli tie kiillotettu jäällä kiiltävän sileäksi ja Helsingin päässä tuli vettä kuin aisaa. Ei oikein tykätty!

DNA ja sukututkimus

En kyllä selvitä tässä kirjoituksessani miten se tehdään tai mitä se tarkalleen on. Nimittäin en osaa enkä ymmärrä.

Kyllä istuin reilut parisen tuntia huuli pyöreänä Tieteiden talon isossa salissa Kruunuhaassa. Meitä oli paikalla salin täysi pääasiassa seniorikansalaisia. Muutamat myöhään tulleet jäivät jopa salin suljettujen ovien taakse kun se palopäällikkö oli pannut salin ihmissisällölle rajan. Mutta me muut ajoissa tulleet istuttiin ja ihmeteltiin sisällä.

Se tuli esille, että 2003 selvitetyt yli 3 miljardia jyvää tai olikohan ne emäspareja, kertoo mitä ja ketä me olemme. Ja minä kun olin tähän asti luottanut kirkonkirjoihin, jotka kyllä vanhemmiten ovat aika hankalia lukea. Siis kirkonkirjan vanhemmiten, ei minun. Mutta kun siellä emästen seassa on geenejä vajaat 25.000 ja kromosomeja 23 paria ja mitokondrioita (mitähän jyviä nekin ovat?), niin on siinä ihminen aika ihmeissään istuessaan itsensä keskellä!

Näppärä Ameriikan laborantti keksi heti tehdä kauppaa tutkimalla meikäläisten syljen suhteita sinne sun tänne, ja selvitellä siinä sivussa tauti- ja lääkejuttuja. Kyllä tuo 2-tuntinen Tieteitten salissa sai pääni äärettömän sekaisin. Ei palautuneet mieleen lukion biologiantunnilta muu kuin onkimadon tikapuuhermosto. Mutta päätin kuitenkin, että syljen heti pulloon ja hieron posken sisällä paketillisen Topz-korvapuikkoja. Siitä saa sitten laborantti selvittää kuka minä olen ja kenen sukua.

Heti huomenna tilaan pullon ja korvapuikot. Sitten jään odottelemaan tuloksia. Henkisesti olen
valmistautunut ottamaan vastaan minulle esi-isien perintönä kuuluvan Keski-Euroopassa sijaitsevan upean vuoristolinnan. Tai voihan se olla joku saarivaltio Karibian sillä osalla, johon hurrikaanit eivät osu. Minun täytyy olla jotain ylevää sukua, koska niin mielelläni syön herkkuja, makoilen ja nautin olostani sohvalla maaten. Se sujuu minulta niin luontevasti. En usko olevani mitään sukua eräälle merentakaiselle nykyhallitsijalle, koska en tykkää juurikaan Twitteristä. Mutta Kiina keisarille voisin ollakin, kun minusta ne lohikäärmelaivat ja palatsit ovat niin hienoja.

Nuo edellä luettelemani vaihtoehdot kuulostavat paljon paremmin minulle istuvilta kuin kirkonkirjojen menneiden 300 vuoden ajalle lupaamat piiat, rengit ja torpparit. Kyllä syljen ylellisen syljen siihen purkkiin ja sisäposkeni kurlaan kunnolleen Pepsodent-suuvedellä ennen puikoilla hieromista. Ja sitten odottelen rauhassa sohvalla köllötellen tuloksia! Olen uusinut jo passinkin siirtyäkseni mitä pikimmin linnaani tai saarelleni!

Rokotettu ja ripillä käyty

Otsikkoon tuli kyllä väärä järjestys, sillä ripillä kävin jo karkeasti arvioiden 1965. Mutta rokotuksella kävin äsken eli tänään. Nyt vaan odotellaan, sattuiko se piikki oikeaan flunssaan.

Kävin Kampin Palvelukeskuksessa kymmenientuhansien muitten senioreiden kanssa. Meitä seisoi aulan täydeltä ripirinnan varmaan ainakin miljoonayksi ihmistä. Ovella neuvottiin mistä suunnasta löytyy jonotuslaput ja sitten alettiin hiki päässä jonottamaan. Kun olin saanut lappuni oli edelläni ainoastaan reilut 200 rokotusuhria.

Hoitajatädit huusivat muutaman huoneen ovella megafoonilla numerosarjoja sitä mukaa, kun joku oli saanut piikkinsä ja rokotuspalli vapautui. Sitten ryntäiltiin sankoin joukoin ovea kohti, kun alkoi oma numero lähestyä.  Mutta kyllä jono meni nopeasti kun huomioi ihmismäärän. Minulla ei olisi ollut juurikaan kiire.

Vuoroni tuli jo n. 40 minuutin jonotuksen jälkeen. Megafonitäti otti lappuni ja päästi rokotuskammioon. Siellä istui 4 rokotustätiä uhriensa kanssa. Eräs vapautunut täti sanoi minulle, että ”Odota hetki!” Koska en pidä rokotuksista, olisin mielelläni odottanut vaikka 3 kuukautta. Mutta ei auttanut mikään! Toinen vapautunut rokotustäti kutsui seireenin katseellaan minut, viattoman uhrin luokseen. Ja nöyränä tottelin.

Ojennettuani Kela-kortin avautui sairauksieni salat tietokoneen ruudulle. Siellä näkyi mm. viime vuoden hutirokotus. Se ei nimittäin osunut, kun oli A-luokan flunssaan ja paikkakunnalle ilmestyikin B-luokan flunssa tai kumminpäin se oli. Niinpä sairastin viime talvena pari kuukautta oikein miehentappoflunssaa ja samalla rokotuslääke odotteli turhaan suonissani itselleen sopivaa flunssaa. Nyt anelin josko voisin saada nyt piikin oikeaan tautiin, siihen joka saapuu Helsinkiin.

En tiedä kuultiinko aneluni, mutta reikä tuli käsivarteen ja minut hätisteltiin tuolilta pois ja seuraava uhri huudettiin sisään. Muistin kuitenkin hyvän kotikasvatuksen saaneena, toivottaa vapisevalla äänellä rokotustädille ”Hyvää joulua”!

Ja nyt sitten odotellaan osuiko vai ei! Käykäähän Tekin rokotuksella jos kuulutte riskiin tai edes riskiryhmään!

Tuntematon sotilas - uusi versio

Ei, ei tosiaan! Tällä ei ollut mitään tekemistä edellisen presidenttipostaukseni (blogitekstini) kanssa. Ne vaan sattuivat ajoittumaan näin peräkkäin.

Ja asiaan! Palasin hetki sitten elokuvista katsomasta Aku Louhimiehen version Tuntemattomasta sotilaasta ja tykkäsin! Tykkäsin oikeastaan aika paljonkin! Jos taustalla ei olisi ollut kymmeniä katsomiskertoja Edwin Laineen Tuntematonta, olisin hurrannut rajusti tämän uuden version katsottuani. Hurrasin kuitenkin nytkin, mutta kohtuullisesti.

Alussa häiritsivät uudet henkilöt näyttelemässä jo legendaarisiksi muodostuneita Laineen Tuntemattoman tutuiksi tekemiä hahmoja. Koska en juurikaan muista repliikkejä elokuvissa enkä tapahtumien kulkua, en osannut silläkään perusteella selvittää, kuka hahmo kulloinkin oli valkokankaalla. Jatkossa tämä ongelma kuitenkin poistui henkilöiden tultua tutuiksi elokuvan edetessä.

Louhimies oli onnistunut suhteellisen säädyllisin rukkauksin luomaan elokuvan kulkuun hieman uudenlaista sävyä ja painotuksia. Elokuvan peruskulku oli kuitenkin hyvin sodan kronologista kulkua seuraava. Kuvaukset kunkin sotavaiheen vaikutuksesta miehiin olivat hyviä ja toivat osuvasti esiin väsymyksen ja turhautumisen eri vaiheet. Nykyaikaisen tekniikan ja tehostetuotannon tuloksena näyttävät taistelukohtaukset olivat hyvin totuudenmukaisia.

Loistavimpia roolisuorituksia tekivät Eero Aho Rokkana, Paula Vesala Rokan vaimona ja Jussi Vatanen Koskelana. En kuitenkaan väheksy muidenkaan kotimaisten eturivin näyttelijöidemme roolisuorituksia. Kokonaisuus oli erittäin toimiva.

Toki kritisoitavaakin oli! Sodankulku vaati elokuvaan kuvaukset sodan eri vaiheista. Taistelukohtaukset olivat melkoisen pitkiä ja niitä riitti runsaasti läpi elokuvan. Välillä samantyyppisten tapahtumien toistuminen tahtoi hieman pitkästyttää.

Olimme katsomassa kuvaa Tennispalatsissa. Lippumme sisälsivät leffaeväät ja puoliaikakahvit. Salin mukavat istuimet, hyvä äänentoisto ja leffaeväät toimivat kohdallamme oikein mukavasti. Noin 20 minuutin paussi pullakahvineen oli kiva paussi noin 3 tuntia ja 30 minuuttia kestäneen elokuvan puolivälissä.

Suosittelen lämpimästi, että käyt katsomassa Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan! Mutta kun menet teatteriin, avaa mielesi uudelle sotakuvaukselle vaikka kuinka olisit Laineen version fani!

Presidenttejä kesällä Savonlinnassa

Olinhan siellä minäkin! Kun kerran mökkipaikkakunnalla oli tapahtumassa maailman mittapuun mukaan isoja, päätin pumpata pyöräni kumeihin ilmaa ja polkaista taipaleelle. Tavoitteeni oli nähdä edes pieni vilaus presidentti Saulista ja naapurin miehestä, V. Putinista.

Olinkin onnekkaampi kuin etukäteen arvelinkaan. Pyöräillessäni kohti kaupunkia kuulin kännykkäni nappikuulokkeista, että naapuri-Putinin kone oli vasta laskeutumassa Savonlinnan kentälle. Tietäessäni matkareittiemme yhtyvän ennen kaupunkia Haapalan risteyksessä, kumarruin niskat kyrmyssä polkemaan huippuvauhtia kohti reittipistettä. Ja niinhän siinä kävi, että pari sotilasta nostivat mainitussa risteyksessä kätensä pystyyn ja stoppasivat kulkuni tyystin. Anovat pyyntöni matkan jatkamisesta kohti kaupunkia tyrmättiin täysin. Epäilevät katseet seurasivat olkalaukkuani kun liityin sotilaiden vierelle kertyneeseen odottajajoukkoon. 

Pysäytettyjen matkalaisten määrä kasvoi rivakasti risteysalueelle johtavan tien varressa. Yläpuolellamme kierteli tutkalentokone ja pari helikopteria. Ne ennustivat piakkoin jotain tapahtuvaksi. Ja heti lähes kolmenvartin odottelun jälkeen alkoi lentokentän suunnalta Enonkosken tietä puskea pitkääkin pidempi autojono poliisi- ja muita autoja. Siinä arviolta ainakin 30 auton keskellä vilahti myös vankka venäläinen panssaroitu limousiini varustettuna naapurimaan lipulla. Sohelsin tilannetta kamerani kanssa ja sain jotain ikuistettuakin. Vielä vartin verran odottelua ja sitten pääsin vinttaamaan kohti kaupunkia saattueen jo häivyttyä horisonttiin.

Muutaman tunnin pyöriskely kaupungilla vei minut satamaan ja sen äärellä olevalle Lippakioskille. Sen voin ilolla mainita, että kyllä Lippakioskin jäätelöannokset ovat perin makoisia. Siinä kermajäätelön valuessa suupielistäni, kuuntelin herkällä korvalla ympärillä soljuvaa puheensorinaa. Joku kuului mainitsevan, että presidenttien pitäisi tulla neljän aikoihin satamaan ja lähteä siitä höyrylaivaristeilylle. Kellon osoittaessa liki mainittua aikaa, siirryin satamalaiturin laidalle hiljalleen kasvavan ihmismassan keskelle seuraamaan erisorttisten ja erimaalaisten varmuushenkilöiden toimia ja valmistautumista mainehenkilöiden saapumiseen.

Ja siinä samoilla jalansijoilla tökötin vielä yli 2 tuntia myöhemminkin. Mielessäni saattoi jopa käydä ajatus, että kyllä voi aikuinen ihminen olla höperö, kun tuommoista jaksaa ja viitsii! Mutta mitäpä sitä ei uhraisi päästessään todistamaan historiallisia tapahtumia. Historiallisia ainakin Savonlinnan mittapuun mukaan. Ja omani! Haluamiani? No enpä oikein tiedä, mutta kun sitä on itse vaan niin höynäytettävä kaikkeen erilaiseen.

Kun aloitin seisomisen, oli naköalani juhlakalujen saapumisalueelle optimaalisen esteetön. En kuitenkaan ottanut huomioon laiturin reunalla istuvan, suunnilleen ikäiseni, minua pidemmän naishenkilön nousua seisomaan tapahtumien tähtihetkellä. En hennonut kuitenkaan tyrkätä häntä järveen huolimatta näköalani peittävän hienosti tupeeratun tukan. Olisihan siinä ollut mahdollisuus toki lausua "hups!" tönäisyn jälkeen.

Lopulta poliisi-, sotilas- ja muut varmistustahot asettuivat tuimannäköisinä lopullisille paikoilleen. Varsin mittavan katsojajoukon seassakin tuntui käveleskelevän outoja tyyppejä, joilla lienee tehtävänään ennaltaehkäisevät varmistustoimet. Lopulta koitti hetki, että oma presidenttimme Sauli pyyhkäisi paikalle höyrylaivan ääreen omalla limousinellaan ja perin adjutantin saattamana. Sitten seurasi taas odottelua ja lopulta alkoi laivan lähelle eristetylle alueelle saapua runsaasti ajoneuvoja.

Ajoneuvojen keskeltä erottui naapurimaan presidentin limousiini, jonka hetkessä ympäröivät selvästikin sitruunaa syöneet, mustapukuiset turvamiehet. Limosta nousi paitahihainen presidentti Putin. Hän puki ripeästi päälleen pikkutakin. Presidentti Niinistö tervehti tulijaa kädenpuristuksella ja molemmat heilauttivat kättään katsojajoukolle. Seuraavaksi laiturilla otettiin muutamia virallisia kuvia aikakirjoihin ja siirtyminen laivaan alkoi. Hetken kuluttua presidentit ilmaantuivat laivan kannelle ja siirtyivät istumaan takakannen pöydän ääreen. Sitä en erottanut, että oliko pöydällä tarjolla jotain virkistäviä voimajuomia vai ei.

Ja laivapillin vihellyksen kajahdettua siirtyivät turvallisuutta valvovat poliisiveneet ja muut vesikulkuneuvot laivan ympärille ja laiva lipui Pihlajaveden aalloille.

Vaikka olen nähnyt maailmalla monenlaisia turvajoukkoja ja heidän aseitaan, oli tämän presidenttien vierailun turvajärjestelyt suunnattoman massiiviset, joka yllätti tällaisen pienen ihmisen. Toimien keskittyminen aika pienelle alueelle lisäsi näyttävyyttä. Olihan tuo iso tapahtuma!

Seuraavassa muutama valikoitu kuva sataman tapahtumista! Ja sitten kysyt tietenkin, että miksi juhlakalut eivät näy kuvissa? No ei näy, kun meni tämän jutun julkaisemiseen tovi aikaa ja siinä välillä suurin osa kuvista häipyi tiensä päähän tulleelta tietokoneelta. Mutta aistikaa tunnelmaa näistä muutamista pelastuneista kuvista! 

 

Odotusta satamassa. Laivan pohja ja ympäristö oli jo tarkastettu.

Tuimia ulkomaalaisia tarkkailijoita.

En ollut paikalla yksin!

Paikallista ruuhkaliikennettä!