/>/> VANHUS STADISSA: maaliskuuta 2023

maanantai 27. maaliskuuta 2023

Tv-sarjojen seuraaminen

Kyllä on itse ja naapurikin lujilla, kun meikävanhus katsoo tv-sarjoja. Mukana ollaan kaikilla aisteilla ja sen kyllä huomaa. Tilannehan on se, että kuulo hiipuu ja näkö sumenee. Tuohon kun lisätään vielä heikentyvä muisti, niin ollaan ojassa jos sun allikossakin.

Vuosikymmenten saatossa on ollut nautinnollista seurata vaikka minkämaalaisia sarjoja. Tunnustan niiden olleen pääasiassa rikoshenkisiä. Kun ei rikoshenkeä ole itselle siunaantunut (loppui, kun sain piiskaa, jäin alaikäisenä tupakanpoltosta kiinni), niin olen nähnyt parhaaksi käyttää tv:n konsultoivaa tarjontaa. Ei siis oppimismielessä, vaan aivan hankkiakseni jännitystä hissukaiseksi kääntyneeseen arkeeni.

Vuosien saatossa olen nähnyt telkkariruudun kautta amerikkalaista, saksalaista, ruotsalaista, norjalaista, tansakalaista, islantilaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaista ja ties mitä-laista tuotantoa. Siinä olen pureksinut huulta, kieltä ja sylityynyn kulmaa sekä puristanut hysteerisesti nojatuolin tai sohvan käsinojaa. On syntynyt itselle fyysisiä vaurioita ja kalustolle ikäviä kulumajälkiä.

Seuraavaksi muutamia huomioita eri kielistä tv-sarjoissa.

- viimeaikaiset kotimaiset Koskinen, Harjunpää, Hautalehto ja muut ovat piis ov nakki. Kieli soljuu ja lähes suurimmasta osasta repliikeistäkin saa selvää, paitsi sössöttäjiltä ja hektisissä tilanteissa

- amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, paitsi tapahtumat sarjassa ovat olleet joskus ikävän punaisesta sottaisia ja mahdottoman paukkurunsaita

- ruotsalaisetkin ovat sujuneet ja siinä on auttanut muutamat Ruotsin vuoteni. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovin paljon skånelaisia sarjoja, vaikka Wallanderissa vähän skånskaa puhuttiinkin. Kerran asuessani naapurimaassa muuan Skånen mies kertoi kahdesta kengästä, niin lausui tveu skeu. Ei kuulostanut två skor:ta parhaalla mielikuvituksellakaan. Piti tovi miettiä, että mistähän oli kysymys.

- norjalaisten ja tanskalaisten kanssa on pitänyt vaipua epätoivoon, kun ei niistä juurikaan saa mitään ruotsin puheselvää. Olin kerran tekemisissä norjalaisen henkilön kanssa työasioissa ja kuvittelin kommunikoinnin sujuvan ruotsilla, kun ovat niin naapuria että, mutta mitä sitä höpöä. Ei ymmärtänyt kumppani muka ruotsiani, vaan oli väännettävä englanniksi. En tykännyt, ei tainnut kaveri osata itsekään sitä!

- no entäs islantilaiset sitten? On kyllä jänniä ja mielenkiintoisia sarjoja, mutta ne ihmisten nimet, dottirit ja muut. Ei jää vanhaan päähän ne erikoisuudet, ja kun vielä on viikko jaksojen välissä ja kerkesi kaikki unohtua.

- ja Välimerta sivuavien maitten sarjoissa ihmisten nimet pysyvät jotenkin hallinnassa, mutta kielessä ei kyllä ole meikäläisen kielivarastolla mitään jakoa. Eikä riitä sarjojen ymmärtämiseen, vaikka kuinka osaa tilata kaksi olutta kaikilla Välimeren maiden kielillä, tai melkein kaikilla. 

Sitten on tämä silmien ja tv:n välinen etäisyys. Kun se vaan harmaa ja liekö minkävärinen kaihdin puree silmämunaa, on nojatuoli siirtynyt vaivihkaa aina vaan lähemmäksi telkkaria. Vielä ei onneksi olla nenäkosketusetäisyydellä, vaan uhkaava tilanne on jo kehittymässä. Ollaan pian siinä mallissa kuin ison elokuvateatterin etupenkissä, kun yrität lukea tekstejä, niskat kipeytyy ja teksti vaihtuu ennenkuin ehdit kääntää pään oikeaan reunaan. Ja luoja varjele, jos teksti on kahdella rivillä silloin, on päällä todella kiirettä ja nenä saa kyytiä.

Mitenkäs tämä naapurisopu? Aisteista toinen tärkeä on tämä kuulo. Vuosikymmenten tinnitus molemmissa korvissa on tuonut luonnon lähelle jo pitkään. Olen oman osani hoitanut vihreitten vaatimasta luonnonsuojelusta, sallimalla miljoonien heinäsirkkojen asustaa pääkoppani suojassa. Siihen sirityksen väliin olen yrittänyt sitten saada tv-sarjojen äänetkin sopimaan. On sopineet vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan liki kulminaatiopisteessä, kummat äänistä vievätkään voiton. Toistaiseksi vielä on selvitty telkkarin volyymia lisäämällä. Ja vielä on hieman matkaa siihen, että katosta maalit rapisee ja viherkasvit heiluvat äänivirrassa. Mutta milloin alkavat naapurit vaatia pienempiä volyymeja? Se hetki ei ole kaukana. Olen yrittänyt seurata tarkkaan, vieläkö tervehtivät vai ollaanko jo mulkaisun asteella.

Eli niin hyviä, kiinnostavia kuin tv-sarjat ovatkin, niin on siinä seniorivanhuksella oma ongelmansa sopeutua jännityksen seuraamiseen ja saada selvää itse tapahtumista.

Nauttikaa tekin tv-viihteestä, etenkin jos vielä aistit pelaa! Vuosien saatossa saattaa tulla hidasteita.

Laitan tähän vielä osoitteen Youtubeen, kun se on niin ajankohtainen https://www.youtube.com/watch?v=MmKa24UKoEE . Aluksi siellä näkyy tietenkin mainoksia, mutta sen jälkeen viesti aukeaa.

Alapuolella oleva kuvakin osuu päivänhenkeen. En panisi pahakseni, jos vaikka Vieno ja Eikka olisivat väärässäkin näissä sadeasioissa. ja antais paistaa vaan.

Laitan kuvan päivän hengessä


lauantai 25. maaliskuuta 2023

Onko oikea musiikki hukattu?

Kyllä on nyt ikävä oikeaa musiikkia. Joskus vuosia sitten oli vielä Voice of Finlandissa eli VoF:ssä meikävanhuksellekin kuultavaa. Ei ole enää!

Olen toivorikkaana katsonut melkein jokaisen tämänvuotisista jaksoista. Katseluun valmistautumiseen on kuulunut korvien puhdistus, silmälasien kiillotus, pikku naposteltavan ja juomien apupöydälle laittaminen. Eikä ole ollut mitään epäterveellistä, kuten voima-aineita sisältäviä juttuja. On ollut pääosin Hedelmätarha Puolukkamehua tai Pepsi Maxia, naposteluun on hedelmiä tai pari kertaa Keijulla voideltua leipää ja salaa päälle laitettua 9%:n Lauantai-makkaraa. Se ei paikallisen kardiologi oikein salli muunlaisia eväitä. On väittänyt rasvan ja sokerin olevan haitaksi.

Huolimatta hyvästä valmistautumisesta ja noista "herkkueväistä", ei ole musiikki VoF:issa parantunut. Olisi tarvittu useimman kappaleen kuunteluun Peltorit (ne on remppamiehen parhaat kuulosuojaimet). Selvästikin karsintalauluissa parhaiten on pärjännyt hän, joka on jaksanut huutaa koviten ja riehua ympäri lavaa. Musiikkikappaleet koskevat korviin, melodioista ei ole pienintäkään havaintoa, eikä sanoista ota herkkäkorvaisinkaan selvää. Ja sitten puhelaulusta en viitsi edes kirjoittaa,

Mihin katosivat kauniit, hempeät, melodiset, kaunissanaiset laulut? Ei kuule enää 1920-luvun ja 1960-luvun välisenä aikana tehtyä kaunista sointuvaa musiikkia. Toki on lähes kaikki sen tekijät ja esittäjätkin luovuttaneet hommat siirryttyään pilvien päälle. Liekö nuotit ja savikiekotkin tuhottu arkistojen kätköihin?

Kyllä niin kaipaan kauniita ballaadeja, reipasta vanhaa jazzia, kivaa instrumentaalimusiikkia. Harmittaa, että en ole itse oppinut soittamaan mitään instrumenttia. Isä soitti mitä vaan, minulle oli tarjolla monenlaisia soittimia, mutta ei vaan napannut aikoinaan. Nyt on myöhäistä. Lupailin muutama vuosi sitten opetella ukulelen soittamisen. Kävi kuten monesti ennenkin, homma jäi kesken. Taidan syyttää siitä koronaepidemiaa, olisinhan minä muuten...!        

Joka tapauksessa kuunnelkaa musiikkia, soittakaa instrumentteja, jos osaatte! Lajeja eli genrejä löytyy netistä ja soittimia kaupasta. Niin ja sitten veilä, ensi kesä on taas täynnä vuosien tauon jälkeen erilaisia musiikkifestivaaleja. Osallistukaa!

Kyllä osasivat ennen


maanantai 13. maaliskuuta 2023

Ukko-ylijumala säät säätää

 Nyt olemme tilanteessa, joka vaatii hieman syvempää pohdintaa! Miksi meitä kiusataan alati vaihtuvilla keleillä?

Vanhan kansan uskomuksen mukaan vanhus taantuu lapseksi jälleen. Meille kaikille tuttu, hyvin vanha Ukko-ylijumala, joka säät säätää, on tiettävästi iältään jo runsaasti ylikypsä. Oletan asialla olevan jotain yhtymäkohtaa edelliseen toteamukseeni taantumisesta. Kun tähän yhdistetään lasten ja nykynuorison jatkuvasti lisääntyvät käytöshäiriöt, on melkoinen soppa syntynyt. Ukko muistuttaa ilmiselvästi käytökseltään kuritonta nuorta. Mahtaneeko imeä päivät pääksytysten energiajuomia? 

Epäilisin hänen rukanneen säänsäätökampea, joka heiluu tuulessa holtittomasti puolelta toiselle. Yhtenä päivänä nautimme vesisateesta, yhtenä keli muuttuu pirteäksi rännäksi ja sitten ollaankin ihanien lumituiskujen keskellä. Lämpötilat vaihtelevat vastaavasti välillä +10C ja -20C. Yritä siinä sitten pukeutua ulos sopivaan vaateparteen. Ei ole helppoa enää hauraalla vanhuksellakaan!

Mietin, että pitäisikö vaatesuunnittelijoilta vaatia asuja, joista toinen puoli on sateelle suunniteltu ja toinen pakkaskelille? Asian voisi yksinkertaistaa myös niin, että toisessa jalassa olisi Crocsit ilman sukkaa ja toisessa jalassa talviset turkissaappaat. Tai toinen puoli takista olisi sadetakkia ja toinen toppatakkia ja päässä puoli pipoa. Silloin voisi kävellä ulkona sään kulloinkin vaatima kylki edellä.

Kyllä käy välillä mielessä, että pitäisikö äärimmilleen rasitettu vanhusvarteni siirtää jonnekin parempiin olosuhteisiin. Suurin este toteutukselle on vaan kysymys minne? Lapista pidän aivan ahdistukseen asti, etelämaiden helteistä pidän rajallisessa määrin. Tasalämpöä ei taida olla tarjolla nykyään missään. Pohjoisessa on vaan liian kylmä tai sataa vettä ja etelässä liian kuuma tai etelässäkin kuuluu nykyisin satelevan toisinaan lunta. Oli se vaan Al Core oikeassa muinoin esittämän ilmastolausuntonsa kanssa, vaan ei kukaan uskonut.

Oli se ennen helppoa, jos halusi etelään, otettiin pikkukassiin mukaan aurinkolasit, uimahousut ja parit kalsarit. Nyt pitäisi eteläänkin ottaa hiihtokamppeet ja sukset mukaan. Ei kyllä jaksa tuohon ryhtyä! Luulen, että keskityn katsomaan välillä ikkunasta ulos ja suurimman osan aikaa telkkarista tulevia uusintoja. 

Te, jotka uskaltaudutte ulos, pukekaa kevyet kevätvaatteet toppavaatteiden alle, jos keli sattuu vaikka hetkessä muuttumaan on nopea tempaista lämpövaatteet kainaloon! Älkää liukastuko, sillä terveyskeskukseen on vaikea saada aikoja!