maanantai 31. elokuuta 2015

Paha töhnä - likalinssi

On se silmäkakkuloitten pito sitten pirullista puuhaa! Ne on aina töhnässä. Kun yrität ettei sormi koske, niin eiköhän ole linssit kuitenkin hetken kuluttua läpitöhnässä. Ei auta vaikka jynssäät sormia alvariinsa. Ja linssejä. Ja maailma sotkee ilman sormiakin.

Ja jos satut pyyhkäisemään paidanhelmalla tai nenäliinalla, niin eiköhän töhnä leviä pitkin linssiä. Katsele siitä läpi sitten herkällä silmällä. Et silloin erota edes millä seinällä telkkari on tai onko kadulla edessäsi bussi, ratikka vai naapurin uusi auto.

Sitten jos olet ostanut linssit kaikilla mausteilla, ei ne mausteet toimi. Pitäisi olla töhnän kestävät, itsestään pimenevät, taitella hajalleen sinne sun tänne, kovaa ja pehmyttä, naarmulla ja ilman, lasia tai muovia ja eipä se haittaisi vaikka olisivat vielä läpinäkyvätkin. Mutta kun ei! Jos pimenee itsestään niin menehän sisälle! On nokka ruvella kun kävelet sokkona eteisessä vessanoveen. Jos on lasia, niin tiputahan kylpyhuoneen lattialle! On säröillä. Yritähän korjata hajataittoa! Niin eiköhän ole optikon luona taitto vasemmalle oikealla silmällä, ja kun saat lasit, taittaakin aivan päinvastoin. Pyyhkäise betonirukkasella! On naarmuilla.

Jos kehuu optikkorouva, vaikka onkin muuten viehättävä ja kaunis ihminen, linssiä helposti puhtaana pitäytyväksi, niin kyllä imee linssi kaiken möhnän mitä ilmassa ja muuten lähellä liikkuu. En ole ollenkaan tuommoisesta iloinen. Yritä siinä sitten pysyä maailmasta selvillä kun et näe oletko kotona vessassa, Senaatintorilla, teatterissa vai Suomenlinnan lautalla! Tuokin on hyvä olla selvillä jo aivan sepalusteknisistä syistä.

En ala mitään! En ainakaan semmoista, missä tarvitaan näköä. Kun en näe linssin läpi. Ei auta sormien jatkuva pesu, ei auta paidanhelman puhtaana pitäminen, ei auta mikään. Pitää olla aina Fairy-pullo takataskussa ja pakka nenäliinoja, että pysyy maailmasta selvillä.

Minulla on vahva tunne, että otan linssit pois ja alan katsella maailmaa pelkkien reikien läpi. Näen tuolloin luultavasti kaiken paremmin. Ainakin kirkkaampana kun ei ole kehyksenreiät möhnästä tukossa!

perjantai 28. elokuuta 2015

Pehmeneekö pää? Onko makkarasta mennyt teho?

Mikä se onkaan nimeltään tuo tv:n mies? No kun ei tule mieleen. Mutta eipä se ole ollut tuolla vasta kuin 15 vuotta joka aamu. Eihän sitä siinä ajassa voi oppia jonkun ventovieraan nimeä! Vai voiko tai pitäisikö? Niin no, taisinhan minä sen ennen muistaa. Vai taisinko?

Ennen se pää pelasi kevyesti. Nimet napsahti otsalohkon taakse kuin nopeimmasta tietolaitteesta. Tai niin no, semmoinenhan sen pitäisi toki ollakin. Lauantaimakkaran ja suolaisen voileivän voimalla harmaat aivonystyrät keräsivät tietoa ja pitivät sen tallessa. Kyllä en ole iloinen kun lauantaimakkara ei enää toimi!

Ennen sitä vaan kisattiin tietoasioissa Esko Kivikosken, Hardi Tiituksen ja Timo T A Mikkosen kanssa. Minäkin persoonakohtaisesti selasin hiki otsalta valuen kaikki käsiini saadut tietosanakirjat. Kyllä ei niissä kirjoissa juoni ollut kaksinen, mutta sisältö sitäkin mielenkiintoisempaa. Ja kirjoittaja teki paksumpaa jälkeä kuin Tolstoi ja muut tiiliskivinikkarit. Ei pystynyt meikävanhuskaan kantamaan koko tietokirjasarjaa sylissään paksuuden takia. Siis kirjapinon, ei oman!

Vuosikymmenten saatossa tuli silmät monesti kiepeiksi kun piti tuijottaa television visailuohjelmia. Tunnustaudun kaiken turhan tiedon mestariksi. Paitsi en enää! Pää on tyhjä ja tieto pois. Ei tunnu auttavan MultiTabs eikä B12-vitamiini. Aloitinkohan napsimisen liian myöhään?

Ja annahan olla kun pitää muistaa nykyisiä tietolaitteiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja! Nyt kun pitää olla yhteensä vähintään 8 merkkiä. Pitää olla numeroita, isoja kirjaimia, pieniä kirjaimia ja välimerkkejä. Eikä saa olla tunnettua tekstiä kun ulkomaan tai jopa kotimaan nettieläjä, semmoinen hakkerihenkilö keksii salasanan muuten oitis. Ja sitten on omat jutut levällään kaiken maailman tiedossa.

En kyllä nyt ala mitään kun elämä meni tuommoiseksi! Kyllä ei ole kiva kun pitää käydä katsomassa postilaatikosta, mikä se olikaan naapurin sukunimi. Ja olenko ottanut pillerit? Kun keitän aamulla kolmannet aamukahvit, huomaan ongelman vasta kun vatsaa alkaa polttaa. Onneksi on vatsassa kokoa, ei polte tule mahdottoman tuskaisena.

En tykkää! Niin mistä en tykkää? En muista! Mutta lauantaimakkarasta tykkäsin ainakin ennen. Onneksi muistan sentään tuon! Enää en juuri tykkää eli olisikohan se tuohon yllämainittuun syynä?

Mutta levätä pitää tarpeeksi!



perjantai 14. elokuuta 2015

Maali se pani melkoisesti vastaan!

Se törmäsi meikävanhus toiseen vanhaan eli vanhaan ruokapöytään. Oli kotihengetär saanut käsiinsä ns. hienon vanhan kalusteen. Tuosta kuului tehtäväksi miltei nykyaikainen modernin vanha käyttökaluste kaupunkiasuntoon. Eli piti siis heti ja viipymättä kaivaa kunnostusvälineet esille.

Se oli esi-ihminen nakerrellut pöydän oikein kunnon puutavarasta. Eikä ollut säästellyt maalia. Oli ostanut oikein imumaalia, joka oli etsiytynyt pinnan huokosiin takiaisen lailla. Ja monestikin oli pitänyt vielä maalata.

Alkupalat meneillään.
Mutta eipä ollut nykyihminenkään jäänyt sanattomaksi tuommoisen ihmetyksen edessä. Oli tehtaan kemisti kaivellut kaavat esiin ja keksinyt aineen kun puree ja pehmittää. Prismasta löytyi tuo myrkkypurkki. Ja heti sen kanssa kotiin saavuttuani, kaivelin esille varaston nauloista kaikenmaailman suojavehkeet. Iho sai suojakseen haalarin ja rukkaset, henki kuonokopan, josta ei mene ilma kunnolla läpi, ja silmät peitin monensortin linsseillä.

Avaruusmiehen asussa ja naama hapenpuutteesta valkoisena ja lasit huurussa ähkin myrkkypurkista hyytelöä maalipinnalle. Ja sitten rapaamaan pehmytmaalia pois. Jo se lähtikin ja meinasi lähteä henkikin. Melkein kulmakarvat käpertyivät myrkkyhuuruissa ja hapesta oli joltisenkinmoisesti puutetta. Aika ajoin piti suojavälineitä raottaa ja haukata naamaan väriä pihan loppukesäisestä rivakasta järvituulesta.

Pakkelia lisätty ekaosaan.
Siinä kului päivä ja parikin myrkkyhuuruissa, kunnes oli pakko vaihtaa kuuilmapuhaltimeen. Työ jatkui sitten melkein asbestivarusteissa kun näpit oli tulessa alvariinsa ja savu nousi pöydänpinnoista. Mutta niin vaan esi-ihmisen maali lopulta taipui jätesäkkiin mustina käkkäröinä. Molemmat olivat toimivia keinoja, myrkky ja kuuma. Toisen kanssa ei kulkenut henki ja toisen kanssa kärventyi näpit.

Nyt on pöytä hiomista vailla ja maalinsävyt arvonnassa. Maalispruutta on jo varaston pöydällä odottamassa työvuoroaan. Haalarit, kuonokopat ja kintaat ovat valmiina lopulliseen työsuoritukseensa. Muovilla on peitetty jo valmiiksi mökkinaapurin puupino ja lähimaatilan lehmät. Ei leviä väri vahingossa kuin toisen naapurin uuteen autoon. Olen siitä vähän kade!
Pojat kävivät moikkaamassa mustikkareissullaan.

Jospa maailmassa olisi vain musta ja valkoinen maali! Olisi valinta paljon helpompi. Voisi heittää vaikka kolikkoa.

Mikä oli sitten tuon pöytähomman opetus?
On se vaan avaruusmiehen vaikea hengittää kun ei kestä ottaa kuonokoppaa pois milloin vain eikä ole edes järvituulta maisemissa!

lauantai 8. elokuuta 2015

Hidas ei ehdi kesään!


Kyllä olen yrittänyt parhaani! Kahdesti meinasin ehtiä kesään. Ryntäsin sisälle hakemaan shortseja, mutta kun palasin ulos olikin kesä jo ohi. Harmittaa kun shortseissa on paljon vähemmän kuluvaa pintaa kuin pitkissä housuissa. Eli lämmin kesä olisi ollut silkkaa säästöä!


Mutta on jossain välissä ollut muutama aste lämmintä koska luonto on tehnyt omiaan. Keräilin sekalaisen otoksen kuvatodisteita luonnon tekosista ja kauneudesta sekä kauheudesta.

Eikä ole ruma miekkailijan liljakaan vaikka onkin ylösalaisin
Perin kaunis samettinen ruusu


Hanhikkipensaskin tajusi lopulta lykkiä kukkaa.
Kukka melkein kuin tähti vaikka onkin mehikasvi.


Simon on ottanut pestin mökkiporttaiden vartijana. Tuntuu hoitavan hommaansa ainoastaan aurinkoisina päivinä.

Näitä on tunkenut pihan täyteen. Maku ei ole moitittava.


Kuvassa iso tikka ja taustalla hänen kavereitaan.
Pieni tikka työnsä äärellä eikä etsimässä numeroita.

Aurinkoa näkyvissä tai siis näkyvissä ja näkyvissä!

Satonäkymiä on riittänyt useammalla rintamalla.
Ei putoa hedelmä kauas puusta kunhan se aika koittaa.

Meneillään medenkeruupuuha kanervikossa.
Mustikka on sininen marja ja sitä riittää kovin.

Kauneutta varvikossa. Lentääköhän hän joskus?

Pojat ovat olleet mustikoita syömässä. Ymmärtää se tipilintukin hyvän päälle!
Jaloangervon kukkaloistoa, jonka ovat ötökätkin huomanneet.


Pyyntikausi on aina meneillään ja risti löytyy selkäpuolelta.
Kuunlilja ei ole ainakaan auringossa paahtunut.


Myllärit valvovat myllyään.


Eli on sitä luonnossa elämää ollut vaikka itse olen tuskaillut auringon puutteessa. Toki onhan sitä aurinkoakin nähty. Kerran televisiossa oli ohjelma Brasiliasta ja siellä heiluivat uimapuvuissa jossain Kopan Kappanan rannalla. Heittelivät palloa ja näyttelivät nauttivansa.

En uskonut! Oli pelkkää lavastusta!