sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Miten on kykyjeni laita? Pystynkö vielä?

Tässä iässä tuo otsikon kysymys pyörii aina aika ajoin mielessäni! Kun ottaa huomioon, että olo on kuin keväisellä varsalla ja into kuin 15-vuotiaalla nuorella miehellä, niin luulisi sitä kykenevän vaikka mihin! Intoa ei ole koskaan puuttunut, mutta kun se ei koskaan ole kestänyt kovin pitkään. Vieläkö sitä jaksaisi? Pitäisiköhän kokeilla?

Se, että tilaisuuksia ei ole puuttunut elämäntaipaleellani, ei ole rajoittanut mahdollisuuksiani, eikä ole ollut mikään este! Lapsuuden kodissani oli aina soittovälineitä tarjolla johtuen isäni innostuksesta asiaan. Hän soitti myös tanssiorkesterissa ja harrasti aktiivisesti sekä monipuolisesti musiikkia koko elämänsä ajan. Eli minullakin oli mahdollisuuteni!

Sain ensimmäisen oman pienen pianohaitarini 8-vuotiaana. Tuskin kerkisin aloittaa ympäristön rääkkäämisen kurttua repimällä, kun kotimme ja soittovälineeni tuhoutuivat tammikuisessa rajussa tulipalossa. Sitten kestikin tovin kunnes muutamaa vuotta myöhemmin kävin linja-autokyydillä Oulusta Westerlundin musiikkikaupasta ostamassa halvimman Landola-kitaran. Sitä yritin parisen vuotta rämpytellä nakkisormillani. Otelauta osoittautui vaan sormilleni liian leveäksi, joten eihän siitä oikein mitään tullut. Soinnuista jäi aina kieli tai pari vajaaksi.

Seuraava yritykseni hehkeimmän teini-iän kynnyksellä kesti pari vuotta pidempään. Brassmusiikki nosti Suomessakin päätään ja minäkin innostuin. Kuten jo edellä esitetystä olette huomanneet, olen herkästi innostuvaa tyyppiä, mutta into ei koskaan kanna kovin pitkälle. Tosin tällä kerralla hinkusin palavalla innolla soittimekseni saksofonia, mutta laitteen hintavuus ja omien kykyjeni epäily lukuisien venttiilien hallintaan kampesivat nurin tuon hankinnan. Mutta seuraava kiinnostukseni kohdistuikin trumpettiin, jossa oli ainoastaan kolme venttiiliä. Uskoin kykeneväni taltuttamaan ne helposti! Mutta kuinka väärässä taas olinkaan! Olin jälleen unohtanut luonteestani puuttuvan pitkäjännitteisyyden.

Kuljin parin vuoden ajan lähes päivittäin isäni jostain käytettynä hankkima trumpetti kainalossani pihan perälle saunaan, jossa kiuas sai tuntea palavan innostukseni sekä sen vähittäisen hiipumisen. Televisiosta imemäni Herb Alpertin ja Tijuana Brassin sävelet eivät taipuneet trumpetistani saman sävyisenä huolimatta vähin erin oppimistani venttiilinpainalluksista. Ei edes Jörgen Pettersonin eikä Ossi Runteen trumpettien soundit löytäneet tietään omaan soittimeeni. Intoni oli alkuun palava, mutta luulen, että ainoaksi muistoksi trumpetinsoitostani jäi saunan seinistä ja savupiipusta irronnut noki.

Myöhemmin aikuisiällä kokeilin sähköurkujakin, mutta tulos oli sama kuin aiemmillakin instrumenteilla. Tosin tuohon aikaan perheeseemme hankittu kääpiökani söi nuottipapereista kulmat ja paski nuottivihkoni sottaisiksi. Ymmärsin tuon kritiikin seurauksena lopettaa urkukauteni lähes alkuunsa.

Huuliharppua kuljetin mukanani melkein kasikymmentä vuotta. Opin kaksi sointua, joista toinen puhaltaessa ja toinen imaistaessa. En vaan tiedä mitä ne soinnut olivat!

Nyt olen parin vuoden ajan kiusannut itseäni uudella ajatuksella! Pystyisinkö vielä? Kykenisinkö lopultakin? Ajatusteni kohteeksi on noussut instrumentti, jolla ei suuria konserttisaleja juurikaan valloiteta, mutta omaksi iloksi ja muiden kauhistukseksi silläkin saa melkoisesti ääntä aikaan.

Kokeilisinko vielä näin elämäni loppusuoralla ukulelen soittamista? Jaksanko viikkoa pidempään? Jaksaako lähipiirini ja muu ympäristö? Taipuuko nakkisormeni tuon soittimen vaatimuksiin? Kestävätkö jo nyt pahasti tinnittävät korvani? Kokeilisinko? Hankeanalyysi voisi olla seuraavanlainen: mielenkiinto 85%, kyky 10% ja lopputulos 0%. Mahtaneeko tuon tason tulos antaa riittävästi pontta hankkeen käynnistämiseksi? Vaikea kysymys!

Mutta ainahan sitä voi yllättää jopa itsensä! Ehkä? Varokaa naapurit, kohta soi! Tai sitten ei! Ja luultavasti ei ainakaan pitkään ennakkotapausten valossa!


Iltakin voi olla kaunis!

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ei ole oikein mitään tekemistä viikonloppuna!



No onhan taas edessä erikoinen viikonloppu! Ei tiedä minne silmänsä panisi! Ei tiennyt sekään sotiemme veteraani, joka kotikaupassamme käydessään laski lasisilmänsä hyllyssä myynnissä olevan kahvikupin lautaselle. Äitini, joka sattui silmän löytämään, ylitti huudollaan kuulosuojaimia vaativan desibelitason. Korviini koski! Ja veteraani sai seuraavana päivänä silmänsä takaisin!

Mutta nyt on tarjolla kaikenlaista muuta hauskaa! On (käytän tärkeysjärjestystä) huutokauppakeisaria Uuraisilta, Kummelia Lapin kultakentiltä, formulaa Kanadasta, tennistä sieltä sun täältä, potkupalloa (tarkoituksella valittu nimitys) Ranskasta ja sitä iänikuista politiikkaa eri puolita kun puolueet vaihtavat tai eivät vaihda puheenjohtajiaan.

Ei oikein jaksa meikävanhus innostua mistään noista jutuista! Palsanmäen huutokauppoja voi kyllä katsella kun hyvä tavara vaihtaa omistajaa pilkkahinnalla. Ja saahan siinä jännittää, mihin se hinta nousee ja onko Helille kertynyt ennakkotarjouksia, jotka pudottavat paikalla olijat kelkasta. Ja Kummeli on aina kova juttu vaikka sitä on katsonutkin hyyy…vin monta kertaa!

Potkupallo
Formulaa voi vilkaista jos sattuu kohdalle. Potkupalloa ei meinaa jaksaa, kun ukot riehkasee kentän päästä päähän puolitoistatuntia, eikä siinä tapahdu mitään. Tai onhan siinä jännitystä kun jotakuta potkaistaan polveen ja tuomari näytää keltaista korttia. Ja jos on sattumalta oikein loistava ottelu, voi tulla jopa yksi maali. On siinä jännitystä kerrakseen! Lopetin oman aktiivikauteni potkupallon parissa jo yli 50 vuotta sitten kun satuin potkaisemaan lukion urheilutunnilla pallon omaan maaliin. Oma joukkue ei kehunut, mutta vastapuoli kävi kättelemässä! Tuntui sekin hyvältä! Ja toisaalta lopettamiseen oli syynä myös se, kun minut valittiin aina viimeisenä joukkueeseen. Eivät tunnistaneet todellista lahjakkuutta! Maaleja syntyy jos ei vastustajan maaliin, niin omaan maaliin kuitenkin!

Keskityin tuon jälkeen pesäpalloon ja siinäkin sieppariksi, kun muut eivät uskaltaneet pelata tuota etukentän paikkaa. Siinä kun piti käden heilahtaa nopeammin kuin ajatus. Nyt ei enää heilahtaisi! Hyvä jos taakentän kopparina ehtisi katsoa, että tuonne puolelle se menee. Muita lajejani olivat korkeus- ja seiväshyppy ja molemmissa kunnan mestaruus! Mitalit ovat vitriinissä ja vitriini on ollut kaatopaikalla jo 35 vuotta. Eli se siitä urheilu-urastani!

Ääntenkerääjä kolkuttaa!
No entäs sitten politiikka? Ne on nuo nykyiset puolueet vasemmat oikealla, oikeat vasemmalla, vihreät muun värisiä, kaikki välillä keskellä ja niin edelleen aina tilanteen mukaan. Kukaan ei uskalla ottaa kantaa paitsi oppositio ollessaan oppositiossa. Kun oppositio on siinä toisessa sitiossa eli vallassa, niin silloin ollaan taas toista mieltä. Miten tuossa voi tavallinen kansalainen pysyä kärryllä? Pitää poliitikon puhua kieli keskellä suuta ettei tule lapsuksia ja  erheellisiä väittämiä! Mietityttää vaan, että mitenhän mahtaakaan käydä ison veden takana ensi syksynä kun siellä valitaan pillinaista tai –miestä? Sielläkään ei ole helppoa!

Mutta kävi viikonlopun kisoissa miten tahansa, taas menee kuparipannu halvalla huutokaupassa, Räikkönen ei taaskaan voita, Bottas on neljäs, pelaajat tekevät Ranskassa 0-1 maalin per ottelu, tennispallo kulkee edestakaisin verkon yli ja puheenjohtajia valitaan eikä kaikki ole tyytyväisiä.

En ala mitään tai taidan mennäkin ongelle kunhan lämpö nousee yli +10 C:n ja tuuli vähän rauhoittuu!

Kaislikon reunassa saattaisi napata!
Kesää tarjolla, mutta säät vastustavat!


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Se vaan hiipuu seniorin kunto!



Kyllä aika ajoin askarruttaa tämä seniorius! Kuinka kauan sitä saa meikäläinen olla tajuava seniori ja pitää omin käsin soppalusikkaa? Se kun on kuitenkin enemmälti tuo loppusuora jo auennut ja viimeiset metrit kilvoiteltavana. Vielä pysyy onneksi lusikka kädessä ja jopa mehumukikin, mutta kuinka kauan? Autokin kulkee kohtalaisen suoraan tien apuviivoja noudattaen. Ja jos olen hieman poikennut ajolinjalta, ei ole onneksi sattunut mitään onnetonta eikä virkavaltaa havainnoimaan tuota tapahtunutta. Ei vainenkaan! Kyllä se vielä kulkee ajolaite rekkakorttilaisen jämäkkyydellä, mutta kaupungin ruuhkissa on jo havaittavissa pientä horjuntaa hoksottimissa. On joutunut ottamaan kielenkin joskus mukaan ajosuoritukseen. Siis keskelle suuta! Ja kohta on kuulokin heikentynyt niin, ettei kuule muitten liikkujien äänimerkkimoitteita! Ja näkökin niin, ettei erota milloin joku näyttää keskisormea!

Kesästä on jo aavistus!
En uskonut aikoinaan kun joku viisas sanoi, että se alkaa tuo olo ja kunto muuttua siinä 50:n jälkeen ja sitten tulee elonkellon säätönupissa aina 5:n vuoden jälkeen uusi lisävaivanaksaus. Mutta niin on vaan naksahdellut jo monta kertaa ja viisaan sanoma muuttunut todeksi! Se on olo tullut aina vaan hankalammaksi, jotain vaivantynkää tai muistiin tökkimisastetta on ilmaantunut lisää. Se tuo jaksaminen alkaa hiljakseen hiipua! Ja niin kuin olen jemmannut tekemistä näihin vapaan seniorin vuosiin.

Ainut onni on se, etten asettanut tavoitteeksi 200 kilon penkkipunnerrustulosta. Jäi muutaman kymmenen kiloa vajaaksi. Tukkimetsähommat (ne vähäisetkin), ratapökkyjen olkapäällä kantamisen (tuli hieman harrasteltua) ja kuorma-auton renkaanvaihdot (tehty on muinoin) olen myös suosiolla jättänyt. Nuo saattaisivat olla jo muutenkin tavoittamattomissa, mutta joitain muista tavotteista pitäisi vielä saada tehtyä! Täytynee kaivella ne kevyemmät jutut esiin! Mutta onneksi pitsinnypläys ei kuulu niihin. Ei se tumppusormilla onnistuisikaan!

Jäljet jäi, poikanen meni!
Nyt tätä kirjoittaessani on onneksi kesä! Lämpömittari näyttää vakaata 9 C-asteen lämpötilaa mökin pihalla. Se on mökkiläinen näillä voimilla iloinen kun ei tarvi lähteä pihahommiin. Saa lukea digilehtiä iPadilla lämpimän takan kupeessa. Ja ulkona piilee tänään muutenkin vaara! Eilen illalla oli saunan vieressä variksen poikanen piiloutuneena kanervikkoon. Vanhemmat, kaksi tappajavarista pyrkivät kohtisyöksyin ilmoittamaan, että pentuun et koske! Oli jo sitä vaille, että löylyyn meno pihan yli olisi pitänyt suorittaa ämpäri pään suojana!

Se on kesä luonnossa vaarallista aika! Voi saada saunapolulla loven päähänsä linnunnokasta!


Kuiva poika! Vesitoimitus tulossa järven takaa! Pilvet takaa sen!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Onko autossa päästöjä liikaa? Missä pöllyää?

Kyllä ennen puhuttiin kylillä, että tuolla se Mattilan Nikke päästelee Renaultillaan niin, että pöly vaan lentää! Meni aikaa ja  Renaultti ruostui ja sitten tehtiin uusia vähemmän ruostuvia Renaultteja ja muitakin merkkejä. Pölytiet päällystettiin öljyn ja kiven sekoituksella, asfaltilla. Ei pölynnyt enää kuin keväällä lumien sulettua kun harjatraktorit polkaistiin liikkeelle.

Hiiren syömää reikä
Mutta kyllä haisteltiin pitkään autojen pakokaasuja ja katseltiin putken päästä tulvivaa harmaata savupilveä. Eikä tiedetty, että se on perin epäterveellistä! Monet keuhkotaudit ja astmat sai alkunsa noista pölyistä ja kaasuista. Keksi tehtailija katalysaattorin auton pakoputken varteen. Oli siinä keramiikkaa ja vieri vieressä pientä pitkää reikää niin, ettei haisukaasu päässyt putken päästä ulos asti ja henkeen saakka. Ei haissut auton savu enää autolle, vaan haisi niin, ettei se enää oikeastaan haissut millekään.

Keraamiikkaa oli tuo katalysaattori ja ajon jälkeen hyvin kuumaa keramiikkaa. Jopa niin kuumaa, että joskus piti olla tarkkana ettei jättänyt autoa kuivaan heinikkoon. Ei edes lauantai-iltana seurojentalon taakse pellolle. Saattoi nääs kuuma keramiikka sytyttää niityn tuleen ja siinä sivussa seurojentalon. Missäpä sitä olisi seuraavana lauantaiehtoona tyttöjä jahdattu! Hiekkaa piti löytää auton alle.

No nyt ei haise, eikä juuri maistukaan, auto siis! Tehotuotetuista elintarvikkeista puhumattakaan! Nyt mitataan päästöjä, joita tavallinen nenä ei edes huomaa. Ja nyt puhun edelleen autoista! Ihmisen päästöt on helpompi huomata. Verottaja keksikin auton päästöt kohteeksi ja nyt sitten tihrutaan silmät tarkkana onko päästöjä 95 vai 125 vai 170 tai pahimmilla pitkälle yli 200. Siihen laitetaan verolasku numeroitten mukaan ja taas autoilija maksaa vaikka vain viattomasti ajelee mökille alle nopeusrajoitusten pehmeällä kaasulla!

Kuva sakastin puolelta.


Otanko tässä nyt sitten kantaa ja minkä puolesta? No otan ja tietenkin terveen keuhkon puolesta! Se pitäisi äkkiä keksiä semmoinen ajoneuvo (tietenkin polkupyörän lisäksi), joka ei saastuta ja saa ihmistä sairaaksi!

Ja säänhaltijan pitäisi rakentaa säävuorot niin, että päivällä paistaisi aurinko ja yöllä sataisi sen verran, että pölyt huuhtoutuisi pois kaduilta ja kujilta!

Kyllä näin on jämpti!