Monenlaista odottamista

 Se on seniorilla kaiken aikaa jonkin sortin odottamista ellei satu telkkarista tulemaan harvinaista herkkua, mielenkiintoista ohjelmaa. Jos tulee hyvä sarja, niin se kestää vain 6 jaksoa. Isossa Amerikassa hyvä sarja kestää vaatimattomat 40 vuotta ja muutaman kymmenentuhatta jaksoa.

No niistä odottamisista sitten! Tulee taas vähän semmoista luettelon tynkää.

1. Heti tulee mieleen ajan saaminen terveyskeskukseen. Jos lähetät terveysjärjestelmällä, meillä sen nimi on Maisa, viestin toiveesta tavata lääkärihenkilö tai saada jotain muuta apua, hyvällä tuurilla saat vastauksen muutamassa päivässä ja siinä on suositus tarkkailla omaa tilannetta tai soittaa 112, jos alat heittämään henkeäsi. 

Jos tunkeudut härskisti terveyskeskukseen ilman ajanvarausta, on meillä ainakin semmoinen systeemi, että ensin jonotetaan terveyssiskolle, joka tarkistaa, oletko oikeutettu tapaamaan oikean sairaanhoitajan, joka taas puolestaan tarkistaa, että onko sinulla oikeus tavata oikea elävä lääkäri.

Entä, jos tarvitset tai haluat sinua kuvattavan röntgenillä, magneetilla tai tietokoneella, niin se ei vaan onnistu mitenkään alle vuoden. Asiaa ei juuri nopeuta sekään vaikka ihosi alta pullistelee jotain ylimääräistä. Paras tapa päästä kuvauksiin, on mennä läheiseen valokuvaamoon vaikka FotoYkköseen ja pyytää värikuva kehyksillä. Se on helppo, nopea ja edullinen. Tosin terveysvaivasi jatkuu, mutta on se vaan mukava katsella hienoa, helposti hankittua valokuvaa.

 2. Tulossa on kunnallisvaalit ja odottaminen kulminoituu tulospalveluun. Se on sitten yötä myöten taas kytättävä, kuka voittaa kenet, kuka yllättää, kuka on tosi menestyjä ja kuka tippuu. Puolueista useimmat saavat tai menettävät jäseniä ja prosentin sadasosia, niitä hurrataan tai selitellään. Jos naapurin Reino olisi äänestänyt oikeaa puoluetta, olisi vaa'ankieli heilauttanut kannatusluvut aivan uusiin sfääreihin sille toisella puolueella. Hutiksi meni taas sekin ääni!

Mutta odottakaahan, kun alkaa vaalimainonta ja katuvarret on taas täynnä toistaan komeampia pärstäkuvia. Taas luvataan sitä sun ja tätä, mutta ei niitä ole tapana vaalien jälkeen muistaa. Ja sitten henkilökohtaisesti, kun olen kiinnostunut hieman noista vanhusasioista, niin kaikkea luvataan ja kaikki unohdetaan. Vähäisiä euroja ohjataan jonnekin, josta se ei kuitenkaan saavuta vanhustarvitsijoita.

3. Valmistuuko Mannerheimintien katuremontti koskaan? On se vaan hyvä, kun aloittivat korjaamaan Manskun alla olevia ainakin tuhat vuotta vanhoja putkia ja kaapeleita. Ne olikin muinoin varmaan roomalaisten sinne asentamia, heti akveduktiurakoiden. Tai onhan se mahdollista, että asialla oli aikoinaan viikingit matkalla Volgan suuntaan. He mahdollisesti kuljettivat Suomenlahden puhelinkaapeleita väistellen putket Birkasta ja Gotlannista laivoillaan suoraan Helsinkiin Mannerheimintien työmaalle. 

Mutta onhan nuo kaikki kestäneetkin tuolla tien alla aika pitkään. Nyt kun ajelee työmaitten aikana raitiovaunukyydillä Ruskeasuolta Helsingin keskustaan, on parempi pitää silmät auki ja toivoa, että sinne pääsee joskus perille, vaunu kun ajaa milloin mistäkin ja jatkuvasti muuttuvalla reitillä. Olen odottanut, että milloin raitiovaunu, entinen 10, nykyinen 3, koukkaa Lohjan, Keravan tai Porvoon kautta. Noitten mutkaisten reittien kanssa menee muutenkin pää sekaisin. Onpahan ainakin päässyt tutustumaan Töölöön, Alppilaan, Vallilaan, Kallioon, Hakaniemeen ja vaikka minne. On vaan onni, ettei ole sattunut nousemaan väärän numeroiseen vaunuun. Silloin ei tiedä, mitä uusia paikkoja sitä olisi nähnytkään!

Nyt on jätettävä odottamisia ensi kerraksikin! Kyllä niitä riittää, enkä edes halua mainita tulevien tv-ohjelmien mainontaa, joka alkaa vuoden ennen ohjelman esittämistä. Vanhuksena tuo mainonnan kestoaika on huolestuttavan pitkä, kun ei voi olla varma, onko sitä ohjelmaa enää näillä kinkeripiireillä katsomassakaan?

Älkää liukastuko kaduilla ja kujilla! Jonottaminen päivystyksessä kipsaamiseen kestää ainakin 8 tuntia.

                                                        Roomalaisia sotilaita katutöissä 

                                                        Kuva on luotu Copilot-ohjelmalla

Kuka se hoitaa sääkampea?

Se on varmaan säänhoitaja liikkeellä vielä vuodenvaihteen juhlahöyryissä. Ei se ollut rapiaa toki  joulukuussakaan, mutta silloin sitä vanhuskin sai tottua tasaisen vaihteleviin keleihin. Oli sentään tasaisesti kuivaa ja sitten tasaisesti märkää. Siinä sentään oli jokin tolkku ja järjestys!

Nyt sitten vaihdettiin vuotta ja alkoikin vaihtelu oikein turbokiihdyttimellä. Aamuisin on ollut ja on kohta luvassa lisää tulipalopakkasia etelän ihmisellekin, joka aikoinaan huitoi hyttysiä. Luvassa on jopa alempia kuin -10 asteen viileyksiä. Sehän alkaa jo muistuttaa hieman hankalamman avioliitonkin lämpötiloja. Kyllä pitäisi Poudan Pekan, Liisan, Annen ja muitten sääviisaitten osata määrätä semmoiset kolotuksista kärsiville sopivat säät. Ehdoton minimi pakkasastepäässä saisi olla -2C, ja kesällä yläpäässä mittaria +20C on ehdoton maksimi. Pitkillä kalsareilla pitäisi vanhan miehen pystyä pärjäämään ympäri vuoden, ja samoilla vieläpä vaihtamatta.

Siinä samassa säähurjastelussa on nyt kiillotettu vanhuksen käyttämät polut ja raitit niin kiiltäviksi, että naamansa näkee, jos niska taipuu alas katsomaan. Ei sitä joka mökissä eikä osakkeessakaan ole piikkikenkiä liukkailla liikkumiseen. Eikä ole lähikaupan Lippekään tiskin takana tyytyväinen, jos vanhus hissuttelee piikit lattiaa naarmien lihatiskille ostamaan 50 grammaa kielimakkaraa tai kaksi silakkaa. Nykyeläkkeillä ja asumiskuluilla ei suurempia investointeja ole mahdollista tehdä.

Ja luoja varjele, jos kuitenkin satut köntsähtämään nenillesi kadulla, silloin se vasta tuska aukeaa. Jos sinulla on tuuria, eikä mikään kohta kropassa vahingoitu enempää kuin mustelmien verran, on loisto tsägä. Mutta jos tulee tarvis ajella piipaapuupaa-autolla päivystykseen, eikä ole eväitä mukana 8 tunniksi jonossa istumiseen, perii paha. Se ei ole kipsi mukavaa odotettavaa nälissään ja janoissaan. Siinä sivussa saatat saada murtuneen ranteen lisäksi mukavalta kuulostavan koronataudin muilta jonossa sitä tautia hönkiviltä. 

Nyt vaan kysyn, kuka hiivatti siellä säätelee näitä säitä?

Toivotan kaikille liukastuneille ja muillekin HYVÄÄ VUOTTA 2025! Ei mikään voi viime vuotta huonommaksi enää muuttua, niin paitsi tietenkin säät!

Kuva luotu ChatGPT:llä

Terveyskeskuksen älytön toiminta

Ja niinhän siinä kävi - korva tuli kipeäksi! Helatorstain hela iski korvaani kunnon kivut, särkyä leukaniveleen, kurkkuun, päähän ja ennen kaikkea korvaan. Apua, apua, apua!

Soitin 116117 ja kerroin tilanteeni ja pohjalla olevat pysyväissairaudet. Sain ohjeen hakeutua suorinta tietä terveyskeskukseen. Ja eikun Paxi poskeen ja baanalle kohti Kivelän terveyskeskusta. 

1. Toisen kerroksen käytävässä oli jonotuslaput, joiden perusteella oli mahdollisuus päästä sairaanhoitajan pakeille, vastaanotolle pääsyarviointiin. Kymmenisen minuuttia odottamista ja sitten avautui ensimmäinen ovi terveydenhoidon rattaisiin. Tiukka kysely tuotti mahdollisuuden päästä terveyskeskuksen toiselle tasolle, ensihoitajan pakeille.

2. Reilun puolen tunnin jonotuksen jälkeen koitti tuo toinen onnenhetki, pääsy sairaanhoitajan huoneeseen. Siellä alkoi tehokas potilaan tutkiminen. Ensin käytiin puheina läpi potilaan yleistilanne ja päivän ongelma. Sitten käynnistyivät varsin kattavat mittaukset ja tutkimukset. Koska pohjalla on vahva sydänsairaus, alkoi sydänasioiden painotus nousta päällimmäiseksi. Toki korvakin sai osuutensa huomiosta. Otaksun sydänasioiden olleen oleellisin peruste kolmannelle portaalle pääsyyn.

3. Jälleen käytävässä vajaan tunnin odottelu pyhimpään, lääkärin huoneeseen pääsyyn. Siellä päädyttiin keskusteluun sydäntilanteesta ja lopulta sivuttiin myös korvaa. Lopputulos oli että korva ehkä punoittaa hieman, mutta ei ole huolestuttava. Ohjeeksi Remowaxia korvaan ja korva puhtaaksi, niin kyllä se siitä. Bonuksena tuli lähete kardiologille, jollaista en ole varsinaisesti tavannut elokuun 2021 sydänkohtauksen jälkeen kuin yhden kerran helmikuussa 2022. Varsinaisia kontrollikäyntejä Helsinki ei sydänpotilaille harrasta, pidettäneen turhana puuhana.

Ja sitten matkaan kohti kotia onnellisena, ettei korva ollutkaan kuolemaksi! Paitsi, että illalla se taas alkoi oikein isosti. Mitäpä sitä nykyinen helsinkiläinen, sairas vanhus voisi tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä yksityisen puolen vastaanotolle. Ja sehän järjestyi heti seuraavaksi iltapäiväksi, siis sunnuntaille, iloisen pörriäisen, Mehiläisen vastaanotolle.

Sieltä puuttuivat arvioijat ja väliportaat, oli suora pääsy oikean korvalääkärin pakeille. Hän suoritti korvaan ja kuuloon liittyviä kokeita enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Korvasta imaistiin syvältä möhnät pois. Ei ollut vaikkua, oli sairauskipuainetta. En tykännyt, kävi kipeää! Lopputulema oli korvakäytävän tulehdus ja siihen antibioottitipat. Tippoja on nyt mennyt neljättä päivää ja kipu on helpottanut, mitä välillä tuikkaisee muistutukseksi.

LOPPUKOMMENTTINI

Julkisen terveydenhuollon järjestelmässä on todella isosti vikaa! Yksi akuuttivaiva vaati kolmen henkilön osallistumista. Jos olisi välittömästi aloitettu suoraan lääkärillä ja hän olisi määrännyt jatkosta, olisi hoito voitu käynnistää  heti. Potilas olisi ollut tyytyväinen ja hoitoketjun ihmisten työpanokset olisivat riittäneet useammalle potilaalle.

Yksityinen, kallis puoli, hoiti ongelman ripeästi ilman suurta showta. 

Nyt odottelen korvan paranemista normaalikuntoon! Tosin en ole aivan vakuuttunut, onko minun enää tarve kaikkea maailman pahuutta kuullakaan? 

Tässä kuvassa ei korvaani koske!

On kiva olla parantunut!

Nyt se sitten loppui! Mikä loppui? Kohta puolitoista kuukautta jatkuneet päivittäiset käynnit terveyskeskuksessa. Se alkaa nimittäin tuo käsivarren reikä olla parantunut eli ummessa. Jäljellä on enää pari milliä syvä haava, joka parantuu laastarin alla jo itsestään reilussa viikossa.

Kyllä sain hyvää hoitoa! Niin hyvää, että tekisi mieli kaivaa heinäseiväs esiin ja tehdä käsivarteen uusi reikä. Mutta siitä saattaisi olla toisella kertaa enemmän käytännön harmia kuin tuosta parantumaisillaan olevasta. Oli se hoito niin osaavaa ja tehokasta! Tuli aivan luopumisen tuska mieleen. Päivittäisistä hoitotuokioista tuli lähes odottamani tapahtuma. Olihan se tietenkin aika paljon jonkin asteen kidutusta, mutta siihenkin tottui. Kumma kyllä! Prosessi sujui osaavien käsien toimesta rutinoituneella ja hellällä kädellä.

Vaikka tuosta hoitojaksosta jäi kohtalaisen hyvät kokemukset, ei terveyskeskukseen mielellään menisi hoitoa saamaan. Sehän tarkoittaa silloin, että jotain on terveydessä vialla. Pahoin vaan pelkään, että tulevat vanhusvuodet aiheuttavat aina vaan enemmän erilaisia kremppoja ja tarvetta käynteihin. Nyt kuitenkin tiedän, että siellä on pätevää, mukavaa, helläkätistä apua saatavilla.

Sydämelliset kiitokseni Laakson terveyskeskukseen vakiohoitajalleni M:lle, tuuraaja A:lle, naapurihuoneen tohtorille, Haartmanin päivystyksen haavahoitajille ja koko iloiselle, osaavalle hoitojoukolle! Lupaan jatkossa olla varovaisempi. Ainakin yritän!

Onko se laitaa, että pitelee kelejä?

Kyllä oli pakko, kun minua kotona vahvasti motivoitiin, lähteä jalkapelillä kylille. Se tuo keli on suosinut jo tovin aikaa ulkoiluharrastuksia. Ensin kuitenkin mennä rytkytettiin 10-sporalla eli ratikalla (kutsuttuna minun kielelläni) keskustaan. Siellä riittikin monenlaista virallista ja viratonta asiaa hoidettavaksi. Sai siinä selkävikainen pyöriä katukuiluissa hielle asti. Selkäpii valui oikein vettä tai siis pikemminkin hikeä. Onneksi titaanivahvistukset eivät ruostu ja ovat soveliaan ihra- ja lihakerroksen peitossa.

Turistia oli näkyvillä keskikylillä pilvin pimein. Eli kuului Russian murretta ja kiinaa ja varmaan jaappaniakin. Ruotsin murre oli kotoperäistä alkuperää. Kielikorvani ei ole enää niin virittynyt vieraisiin murteisiin, kun omakin Oulun murre tahtoo hiipua aivan anhittomiin. Mutta vieraita olivat ihmiset ja hymy erimuotoisilla naamoillaan kuljeksivat pitkin katuja ja kauppaliikkeitä. Mitenköhän sitä jaksaa aina hymyillä?

Kun kotimatkani aika tuli, ajattelin vetäistä motivoidulla tavalla pelkin jalkavoimin 5,5 km:n matkan kotiin. Ja kun vielä piti poiketa terveyskeskuksessa matkalla, pyrin etsimään oikoteitä. No pieleenhän se meni, etsiminen! Tuli pitempi matka harhareittien takia. Autolla olisi ollut paljon helpompaa eksyä. No ei sekään vielä mitään, mutta entäs terkkarissa sitten!

Olen aina saanut palvelut Laakson terkkarissa hyvin rivakasti. Mutta eilen selkä märkänä ja kipeänä tulikin stoppi! Oli 5 edellä numerolapun mukaan. Tosin yksi oli ottanut lääkäriin mennessään tietämättömyyttään lapun, mutta kun sekin oli minua edellinen. No ei se mitään muuten jurppinut, mutta kun toinen asiointiluukku oli kiinni ja takana puuhailtiin jotain, mitä lie. Ykkösluukun tehopakkaus pyyteli kaveriaan avaamaan luukun, mutta ei kun ei. Oli kiireempää puuhaa verhon takana meneillään.

Istuskelin salissa lähes 45 minuuttia odottelemassa vuoroani. Se kun tuntee minut, tietää, että odotteluni ilman iPadia on maailman suurin katastrooffi. Minulle! Lopulta pääsin sen sulkiluukun avausvaiheessa asioimaan. Oma asiani kesti tarkalleen 45 sekuntia. Eikä tullut edes kuntoon! Siis asia! Itseni kuntoontuloa en ollut edes toivonut saati odottanut.

No se tilanne meni niin kuin meni ja lähdin taapertamaan tuohtuneena ja puhisten kotia kohti. Siitäpä ei ole enempää kerrottavaa muuta kuin, että kotiin pääsin ja iPadin hellään huomaan. Mutta ensin pesin selän (omani) ja vaihdoin paidan kuivempaan.

Kyllä liikunta on rankka laji ja jonkun tiedon mukaan jopa hyödyllistä vaikka ei se hikipäässä eilen siltä tuntunutkaan!

Muistakaa Tekin liikkua ja hikoilla!


Nytpä yllätän Teidät enkä näytäkään Kiinan kuvaa vaan syksyistä Helsinkiä! Käykääpä Tekin katselemassa maisemia!

Remonttimiehet panivat eduskunnan pakettiin ja hääti porukan Sibelius-Akatemian konserttisaliin