tiistai 25. maaliskuuta 2014

Huh mitkä ajat edessä!

Se ei mene nyt Suomella hyvin! On istuttu kaikenlaisten pakettien päälle hallituksen toimesta. Asioita on päätetty sotesta lähtien. Tukiin kajotaan ja maksuja nostellaan. Sairaat saavat sairastua entistä enemmän ja hoitoa annetaan jos keritään tai jaksetaan. Lapsille ei paljon lisiä heru. Tuloista rapsautetaan enemmän veroja. Ja jos vaurautta on niin ei ole pitkään kun valtio pääsee käsiksi. Ja tietenkin kaikesta seuraa, että leivän hinta nousee. Ja muitten eväitten. Pahat on ajat tiedossa! Pikkuporukat lipeävät vastuusta ja oppostinentit huutaa pää punaisena, mutta ei kerro ratkaisua.

No yllättikö tuo ketään? Tuskinpa vaan! Sen on yksi ja toinen viisas ihminen tajunnut, ettei se voi näin jatkua. Aina vaan poltetaan rahaa enemmän ja enemmän. Se oikein seteli polttaa kädessä ja lompakossa. Eroon on päästävä ja lisälainaa haettava. Mihin se seteli etsiytyy kun ei kuitenkaan löydä tietään oikeaan kaupan tavaraan. Taitaa mennä tupakkiin ja muuhun turhuuteen. Kansa huutaa päitä vadille, että hallituksen vika, virkamiehen vika, työnantajan vika ja kaikkien muitten vika paitsi oma. Ei pane kansa merkille, että maailman ahdinko saattaa vaikuttaa jopa meihinkin? Nääs kun se maailma ollaan myös me ja tässä yritetään sinnitellä siinä sivussa omillamme.

Ei vedä vienti, ei auta tuonti, ei ole rahaa! Ja sitten muuan vilperi pisti asiat rajan takan solmuun. Ei ole enää varaa rajantakasella ihmisellä tulla Suomen markkinalta ostamaan tavaraa. Eikä saa suomalainen yritys rajan takana omiaan pois. Vilperin lentokoneet harjoittelee, sotaväki valloittelee ja vilperi itse pui nyrkkiä joka suuntaan. Yritä siinä sitten olla hänen kanssaan kaveria kun mikään ei kelpaa!

Meilläkin vaan kaupat sulkee oviaan, tehtaista, niistä harvoista viimeisistä, laitetaan koneita rasvoihin ja väki pihalle, eikä riitä insinöörille suunniteltavaa, ei rakentajalle rakennettavaa, ei pidä kaivoksen padot ja puhelimetkin myydään ulkomaahan. Liikekeskuksissa tyhjenee kauppatiloja ja toimistotaloissa toimistoja, kauppojen parkkipaikat on autioina ja lompakot kansalla tyhjinä. Tyhjää on joka puolella kun ei sada edes lunta. Ennen oli tähän aikaan niin valoisaa kun oli lumi maassa. Nyt ei ole varaa edes lumeen!

Se on vanhankin yritettävä puristaa optimismia oikein sitruunapuristimella kun meinaa masennus vallata mielen. Onneksi valoa riittää vielä kun on taskulampussa melko uudet paristot!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Se ei paljon yhteyttä pitele kun ei pysty!

On tämä nykyihminen rakennettu omituisesti! Se ei paljon yhteyttä pitele toisiinsa. Ennen taisi olla melkolailla toisin. Mutta silloinhan olikin kotona eteisen pöydällä puhelin ja posti kuljetti kirjeet näppärästi. Ja silloin tehtiin hommia ainoastaan valoisan aika, aamun valkenemisesta auringon laskuun ja vähän sen jälkeenkin. Oli se silloin helppo pitää yhteyttä melkoisen ahkerasti! Ja kyläillä!

Se on nykyään vaikeampaa kun ei ole kuin kännykkä, iPad, läppäri, Facebook, Twitter, chat, email, tekstiviestit, kirjeet, Youtube, Skype ja Facetime. Ei sitä ole ihmisellä paljon mahdollisuuksia kontaktia toiseen ottaa. Työtäkin kun pitää tehdä pisimpinä päivinä lähes 8 tuntia. Ei siinä jää aikaa yhteysjutuille! Se kun pitää niin armottoman kiirettä!

Mutta eipä sitä ainakaan eläkeläistäkään kiinni saisikaan kun se on tansseissa, teatterissa, elokuvissa, baarissa, ravintolassa, kauppakeskuksessa, eläkekerhon matkalla, ulkomaanreissussa, mökillä, harrastuspiireissä, vertaistukea antamassa, Mäkkärillä, autoilemassa Porvoossa, kiertelemässä entisiä asuinalueita, palvelukeskuksessa luennolla, kuuntelemassa sydänluentoa, apteekista pillereitä hakemassa, kirjastossa selaamassa lehtiä, räplää läppärillään netissä ja vaikka missä muualla. Yritä siinä tavoittaa sitten tuommoinen nykyeläkeläinen jostain!

Ei ole helppoa tuo kontaktinpito tänä päivänä! Oli parempi ennen!


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Vuodenajan henkeä ja hiekkaa!

Se on sekoitettu vanhan pää nyt aivan tyystin! Ei tiedä onko talvi, kesä, joulu vai juhannus. Kelit on aivat erit varttitunnin välein. Kun lähdet lipokkaissa ulos niin viisitoista metriä kun pääset ulko-ovelta, onkin jo taas talvi. Kun laitat uloslähtiessä talvipalttoon päälle ja vedät karvalakin korvalliset jo rappukäytävässä alas, huomaatkin pihalla auringon helottavan suojapaikoissa vähintään 30 lämpöistä astetta. Valu siinä sitten hikeä juuri syksyllä ostettuun karvalakkiin.

Ja sitten kun pääset Mannerheimintien laitaan ja vetelet juuri sillä hetkellä paistavan auringon suomaa kevätilmaa keuhkoihisi, saat ohitse pyyhältävältä bussilta naamallesi Saharan hiekkamyrskyä muistuttavan sakean kivennäisannoksen. Seuraava puolituntinen meneekin sitten availlessa hiekkaisia silmiä ja puhallellessa hiekanjyviä keuhkoista asti. Ohi kiitävälle naapurin isännälle on turha selittää ettei minulla ole flunssa vaan se oli tuo 63:n bussi joka tuli Pakilasta päin ja ajoi kaahaten keskustaa kohti. Anna olla, että astmaattisella ihmisellä on tuossa pölypilvessä riemu huipussaan vaikkei henki kuljekaan.

Automies vuorostaan on pohtinut Hesassa koko ns. talven, että minkähän takia on pakko ajaa nastoilla asfalttia murskaksi. Jäätä ei ole nähty kuin viikonloppuisin grogilaseissa ja liian harvoin sulatettavan pakastekaapin seinämillä. Eli kevät-talvi on hienoa aikaa! Ei tiedä sataako vai paistaako, mutta varmaa on että molempia tapahtuu!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Mies kasvoi kaltaistensa joukossa!

Se sitten iski vanhaan tiistaina taas varsinainen kulttuuripläjäys! Kun ei tuo aika meinaa kulua kesää odotellessa ja jotain fiksuakin pitää kehitellä, niin varattiin pikaistuksissamme nuorikon kera teatteripiletit. Tosin oli ystävä teatterista jo kerinnyt kehua näytöksen musiikkia eikä turhaan kehunutkaan.

Siis housut jalkaan ja kauluspaita (yäk!) päälle (ylänapin jätin kyllä auki) ja kohti Helsingin kaupunginteatterin suurta näyttämöä. Paikalle oli kuuleman mukaan palkattu oikein Tarzan! Ja siellähän hän heilui milloin liaanilla, milloin kallioilla ja milloin minkäkinlaisella pinnalla. Ja hyvin heiluikin. Kumppaneineen lauleli juttujaan hienon musiikin säestyksellä. Jopa niinkin mielikuvituksettoman ihmisen kuin minä, aika kului rattoisasti parin ja puolituntisen verran. En viitsi kertoa enempää vaan menkää katsomaan kellä mahdollisuus on!

Tupa oli täynnä kaikenikäistä väkeä ja tuntui nautintoa esitys kaikille tuottaneen. Mutruhuulet olivat menneet jonnekin muualle kun Tarzanilla heitä ei kylässä näkynyt. Nautittava esitys! Voipi olla, että käyn vastakertanakin teatterissa. Ainakin syksylle on ohjelmassa monta hauskaa tiedossa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Vaatekomerossa tapahtuu kummia!

Kyllä olin kerrankin aivan hämmennyksissäni, kun kaivelin viime syksynä ostamani housut vaatekomeron syövereistä! Olin viime töikseni syksyllä noutanut housut kesäpaikkakunnan tavaratalon lyhennystyöhenkilöltä ja siirtänyt kotikaappiin. Kun tarvetta käyttöön ei ennen eilistä päivää ollut ilmaantunut, saivat ne rauhassa riippua kaapissa. Mutta jokin niihin oli iskenyt! Housuvirus tai vyötärömenninkäinen.

Kun vetäisin ne eilen rivakalla otteella jalkaan ja ryhdyin sovittamaan vyötärönappia kiinni, saatoin havaita housunkauluksen kutistuneen omituisella tavalla. Se viidensentin rako ei ollut siinä kun ostitn heidät. En ollut mielestäni tehnyt housuille mitään! En edes ollu ajatellut niitä sen kummemmin lämmöllä kuin viileydelläkään. Siitä huolimatta ne olivat ottaneet nokkiinsa ja vetäytyneet kuosissaan ja kudoksissaan. Elleivät olleet sitten ottaneet nokkinsa kun en ollut käyttänyt viiteen kuukauteen?

Mielessäni kävi, että olisiko sattunut ompeluhenkilölle jokin virhe työssään? Ehkä kaventanut housujani väärästä päästä tai tehnyt Singerillään jonkin koruompeleen tyyppisen koukauksen. Vai olisiko Singerin automatiikka ottanut työssään omaa vapautta ompeluhenkilön kahvipaussin aikana? Ne on melkoisia tietämyslaitteita kaikine ohjelmineen nykyään nuo herkät ommelvempeleet.

Jouduin nöyrtymään ja viikkasin housut takaisin ripustimeen ja siirsin kaappiin miettimään minkä ongelman minulle aiheuttivat. Taidanpa käydä kesäkylän ompeluhenkilön pakeilla kunhan palaan sinne ongelman syntylähteille!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Hesan lätkäpojat rantapalloilemassa

Se otti sitten Hesan jokainen lätkäpoika kesälomapassin! Kyllä en ollut iloinen kun ainoa kunnon lätkätiimi Hifkikin otti neniinsä. Enhän minä mikään intoilija ole noissa asioissa, mutta harmittaa kun olen pikkuisen kannattanut ainoaa Stadin kunnollista lätkäpelijoukkuetta.

Ja kun Hjallis järjesti oman soppansa kutsumalla venäläiset Stadiin niin ei mieli mettä keitä. Neitikiekkoilijat myytiin Venäjän liigaan ja nyt on pelimatkat yli rajojen pitkin mannerta niinkuin Ville Haapasalolla. mahtaneeko nekin kestää aina 30 päivää? Mutta hauska pojilla tulee varmaan olemaan halvan vodkan  maassa.

Mutta kuitenkin harmittaa kun eivät pelaa kukaan nyt meidän kylillä kiekkoa kun minäkin olisin joutanut jonkun matsin katsomaan! Nössöporukkaa ovat kaikki tyynni!


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Roskat saa kyytiä!

Jo vain olin erityisen hämmästynyt kun aamun Helsingin Sanomissa kerrottiin turkulaisen roskan kulkevan Viroon asti. Onhan se hämmentävää kun ei tavallisilla ilhmisillä meinaa olla varaa matkustella, niin roskapussit sen kun reissailevat pitkin poikin ja oikein oman kuljettajan kuskaamana. On jo aikoihin eletty! Kyllä roskan kuuluu asua siinä maassa kun on syntynytkin. Paitsi ulkomailta tuotu muovi voitaisiin lähettää paluukuormissa takaisin sinne mistä tulikin ja ulkomaan kustannuksella. Oppisipahan tekemään terveellisen palavasta aineesta kuoret paketteihin.

Miksi Viron ihmisellä on varaa rakennella laitoksia roskia varten ja meillä ei ole varaa rakentaa edes vanhuksille viihtyisiä asuinpaikkoja? Meillä vaan tapellaan sotesta ja somesta ja vaikka mistä -esta. Ei saa selvää onko minullakaan muutaman vuoden kuluttua hoitajia 1,2 vai 2,7 vai jääkö perin 0,4:ään. Mutta turkulainen roskapussi saa kokonaisen kuskin ja vielä laitoksen henkilökunnan. Sitten vielä kuskataan takaisin Poriin. Ehkä se ei turkulaiselle ole niin mukavaa kun joutuu Poriin? Olisiko tuo retkeily sittenkin jonkinlainen rangaistus tuolla viimeisellä perusteella?

Mutta kyllä en olisi iloinen jos minun roskiani ajelutettaisiin ylt'ympäriinsä! Ne pitäisi hoidella kotomaassa ja ansaitsemallaan kunnioituksella. Ja sitten hankittaisiin ajelussa säästyneillä varoilla minulle tulevaisuudessa yksi täysi hoitaja ja rakennettaisiin kauniille paikalle merenrantaan hieno hoitotalo ja sen takapihalle semmoinen pinei ja sievä roskienpolttouuni. Ja roskalämmöllä lämmitettäisiin tuota majataloa. Olisi siinä sitten mukava suhata rollaattorilla pitkin lämpimiä käytäviä ja välillä keinutella keinutuolissa telkkarin äärellä!

Mutta vaikka miten onkin roskan reitti, pitää jo nyt heti lajitella ja huolella! Ja virkamiehen pitää lopettaa nenän kaivelu, pistää yllä esitetyt korvan taakse ja alkaa toimeen! Minä odottelen täällä roskapussin kanssa!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kompastuuko seniorin elämä tekniikkaan?

Kyllä on raskautettu vanhempaa ihmistä nykytekniikan ihmeillä! Muutama kymmenen vuotta taaksepäin nykyelämässä tarvittava tieto kaikenlaisesta tekniikasta olisi vaatinut tekniikan tohtorin tutkinnon Lappeenrannan korkeakoulutuslaitoksesta, Otaniemen Dipolin baaritiskin läheltä luentosaleista ja Amerikan kuuluisasta MIT:sta. Nyt alle kouluikäiset pyörittelevät sujuvasti kaikenlaisia vehkeitä ja erityisesti nettiasioita. Ja seniorikansalainen ei meinaa löytää puhelimesta edes terveyskeskuksen numeroa, jonka se alle kouluikäinen sinne tallensi.

Pankkiautomaatilla pitäisi osata ohjelmoida pääte niin, että oikea maksu menee oikeaan paikkaan oikealta tililtä ja samalla varjella ettei vilunkikansalainen näe tunnuksia selän takaa. Toinen vaihtoehto hoitaa maksuja on kotona omalla tai palvelukeskuksen tietokoneella. Arvaa vaan muistaako niitä tunnuksia ja mistä napista pitää painaa minkäkin asian takia. Ja sitten kone menee juntturiin ja ruudulla seisoo vaan, että 'ei saada yhteyttä' tai 'lataa joku juttu uudestaan' tai 'ota yhteyttä palveluntarjoajaan' tai 'yhteys on aikakatkaistu'. Mutta kun se tarpeellisin palveluntarjoajakaan ei ole enää siellä pankin tiskin takana vaan on jossain muualla. Saattaa olla vaikka työvoimatoimiston jonossa tai meikäläisen kannalta parhaassa tapauksessa kouluttautumassa sairaanhoitajaksi. Maksa siinä sitten se lasku, jonka ET-lehti lähetti kolmen kuukauden tilauksesta! Mutta onneksi tilauslahjana mukana tuli aitojokisimpukkainen kaulaketju. Tosin sen lanka katkesi ja ne simpukkahelmet levisivät piirongin alle. No onpahan kuitenkin tallessa siellä ja seiltä perikunta sen aikanaan saa poimia.

Terveyskeskukseen pitäisi osata soittaa ajantilaus puhelimella kun ensin vaan painaa ykköstä jos haluaa ratkaisua pissaongelmaan ja kakkosta jos on kolotusta vasemmassa lonkassa ja kolmosta jos tuntuu huimausta ja viitosta jos verenpaineet karkaa taas taivaisiin ja niin edelleen. Viimeisenä noin kohdalla kaksikymmentäkahdeksan sanotaan, että laske luuri niin soitamme Sinulle takaisin. Mutta jos sitä jää odottamaan menee huonot housuun ja pyykkikoneen korjaajakin tulee vasta kuukauden kuluttua. Siinä sitä joutuu panemaan vatsapaineen alla asioita tärkeysjärjestykseen.

No entäs sitten vanhan ihmisen päivän tärkein asia - kahvinkeitto? Sujuuko vai eikö? Muistatko laittaa pannun tippuvan veden alle, muistatko laittaa kahvin pöhnät suodattimeen, muistatko laittaa säiliöön vettä, muistatko laittaa suodatinpaperia ja avata sen oikein, muistatko napsauttaa pannun päälle ja muuta semmoista? Katsele siinä sitten kaikessa rauhassa aamutelevisiota kun pannu joko toimii liikaa tai liian vähän. Päivä päivältä vaan harvemmin se toimii sopivasti!

En tunnusta mitään, mutta annan vaan pienen vihjeen, että jos suunnittelet uutta keittiötä, älä sijoita jääkaappia mikrouunin viereen. Saattaa joinain aamuina puuron lämpeneminen kestää kauemmin kuin joskun muulloin. Vaikka ovissa on kohtalainen kokoero saattaa siinä aamutv:n uutisten aikaan mennä lautanen väärästä ovesta. Lautasen kölliessä voipaketin päällä odottele siinä sitten vatsaystävällistä kaurapuuroasi suolet kurnien. Onnellisia ovat ne, joilta on suolta leikattu lyhyemmäksi, koska silloin kurnii vähemmän mutta isommalla äänellä.

Mitenkäs sitten pärjätä television kanssa? Pöydällä iso nippu lähes samannäköisiä kapuloita täynnä nappuloita, joissa numeroita, rukseja ja kirjaimia ja lyhenteitä ja vaikka mitä merkkejä. Niitä kun aikasi painelet saatat hyvällä tuurilla saada johonkin koneeseen suhinaa. Ensin on mietittävä onko se televisio, digiboxi, kahvinkeitin, keittokattila, dvd-soitin (nuorison tuoma), levysoitin tai joku muu asunnossa oleva sähkölaite. Sitten kun painelet lisää, halkeavat rumpukalvot ja läheisellä urheilukentällä lopettavat pelin luullessaan jumbojetin laskeutuvan samalle kentälle. Omat tärykalvot soivat pari päivää koettelemuksen johdosta. Mutta hyvällä tuurilla saatat saada näkyviin saman pingviiniohjelman, jota on pyöritetty nyt päivttäin kolme kertaa uusintana jo puolentoista vuoden ajan. Sitten jos onnistut uudelleen, saatat löytää ruokaohjelmaan, johon tarvitaan Stockan Herkusta yksi tavara jokaista myynnissä olevaa maustetta ja lisuketta. Eli tarkoittaa 18 maustetta, joiden nimiä ei ole koskaan kuullutkaan ja lisukkeita, joita kasvaa ainoastaan Patagoniassa ja Perun korkeimmilla vuorilla seitsemän järven takana. Ja niitä ei tarvi kuin  ryöpyttää, rääpyttää, kiehauttaa, pestä, huuhdella, puristaa, hakata, taputtaa, paistaa, kuumottaa ja vaikka mitä.  Ja sitten eikun reseptiä kirjaamaan kun sitä näytetään ruudussa täydet 30 sekunttia. Toinen vaihtoehto on  löytää se netistä sivulta ruoka.maku.joku...fi..com ja kaikkea muuta. No helppohan se on jokaisen löytää koska ei se ole kuin 18 klikkauksen takana!

Vaikka erityisesti tuo tietotekniikka on haasteellista, kannattaa kuitenkin muistaa peukalosääntönä, että jos laitteesta nousee savua, kannattaa poistua paikalta ja huutaa isosti apua eikä teloa itseään rapussa! Kesällä edellisestä ohjeesta poikkeaa savustuslaatikko, sillä se saa savuta eikä sitä tarvi paeta!


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Historia hukassa ja suvun metsästystä kuvissa!

On se vaan joskus pienestä kiinni! Olen vuosikymmenten ajan yrittänyt etsiä pientä oljenkortta löytääkseni yhteyttä Ameriikassa asuneeseen mahdolliseen sukulaistätikkään. Ei ole kuitenkaan mistään aikojen saatossa päsähtänyt semmoista tietoa, jolla pääsisi asiassa etenemään. Sukujoukkojemme vanhat tietäjätkin ovat siirtyneet tervehtimään etsittyä henkilöä tämän nykyisille oleskeluseuduille taivaan sineen. Eikä tullut aikoinaan tentattua heitä tarpeeksi.

Mutta eiköhän sattunutkin toissapäivänä lähempänä synnyinseutujani asuva minulle läheinen sukuhenkilö törmäämään vanhoihin valokuviin! Ne ei olleet värikuvia muuten kuin keltaisen puhuvuuttaan. Mutta muuten perin selvästi katseltavia otoksia. Oli myös muinoin kuvia ottanut tai käsissään pyöritellyt sattunutkin tekemään oivallisen teon merkitsemällä takapuolelle muutamia tietoja kuten nimiä, vuosilukuja ja jopa erääseen Ameriikan kuvaan paikkakunnan kussa tuossa kuvassa pönötettiin.

Siitäpä avautuikin uusia ulottuvuuksia ja löytöjä! Sehän onkin Ameriikan tietojen hoitaja laittanut aika näppärästi arkistoihinsa tietoja ylös ja alas. Pääsin varsin sujuvasti Ameriikan arkistoihin sisällensä ja sieltähän löytyi asumistietoa, perhetietoa ja lopuksi haudankuvakin. Kyllä tuo Internetti on hyvä eläin kun hän löytää!

Mutta ei ole helppo nykyaikana laittaa tietoa kuvan taakse ylös kun ei pysty digitaaliin sitä kirjuuttamaan. Ja jos kirjoitat tietokoneen pohjalevyyn niin sekin täyttyy aika pian. Oli siinä vanhassa ajassa paljon hyvääkin kuten nuo tietoa sisältävät ruskeat ja käpristyneet valokuvat! Eli tietoa on löydetty ja tutkiminen jatkuu!



Liukasta liikaa!

Kyllä en nyt ole iloinen kun tuli talvi taas kesken talven! Siihen tuli Suomen maailmaan valkoista möhnää ja viileyttä kerrakseen. Tuolla pihapiirissä joutuu vanhus tsemppaamaan koko korvan tasopainoelimen voimalla pysyäkseen pystyssä.

Kyllä ymmärrän, että liukkaus on ihmiselle tärkeää monessakin asiassa, etenkin eräässä, mutta liiallinen liukkaus saattaa iheuttaa vammoja, Eilen aamulla ei vielä ollut liukkautta, mutta valkoinen möhnä maalla, merellä ja ilmassa aiheutti suunnatonta kosteuden haittaa. Oli tossu märkänä nilkkaa myöten kun yritti harppoa mahdollisimman vähin askelin paikalliseen, ei pubiin, vaan ruoka-aineskauppaan ostamaan sämpyläjauhoa. Vesi valui piposta niskaan ja sämpyläjauhepussia sai varjella hentoisella vanhuksen kropalla ettei olisi ottanut nesteitä jo kadulla kun oli tarkoitus käyttää niitä vasta myöhemmin.

Kyllä en ollut kuiva kotiin päästyäni vaikka muuten olenkin kuivakka mutta pyöreä ja leppoisa. Nyt on sitten säänhaltija heittänyt kammen pakkaspuolelle ja jäädyttänyt sen kaiken möhnän ja ihminen joutuu hakkaamaan kengänpohjaan huopanauloja liukumisen estelyksi. En ole ollenkaan iloinen tästä kehityksestä! Taidan lähteä ulkomaahan tai sitten katson television nauhoituskoneesta vanhan Akuutin, josta saa uusia ideoita sairastamishommiin ja terveyskeskukseen valitettavaksi.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Jos riski on reiässä niin ei aukko ole sen helpompi!

"Riski piilee reiässä" hersytti runsaasti palautetta erittäin asiantuntevan kuuloisilta tahoilta, joten päätin jatkaa muutamalla sanalla aiheesta. Ensinnä kuitenkin kiitos runsaista kommenteista!

Siispä muistettakoon reiän merkittävät vaikutukset poraushenkilön psyykeen ja yleiseen terveydentilaan sekä tietenkin tulevaa reikää ja eritoten valmiin reiän ympäristöä koskevat riskitekijät ja mahdolliset epämiellyttävät seuraukset. Kirjoituksessanihan ei pohdittu eikä puututtu varsinaisen reiän kokoluokitukseen. Varmaankin useimmat aiheeseen paneutuneet kuvittelivat kirjoittajan ajatelleen pääasiallisesti 5-6 millimetrin paksuisella poranterällä saavutettavaa reikää, johon istuu yleisemmin käytetty tulppakoko. Haluan kuitenkin oikaista tätä käsitystänne kertomalla seuraavan tarinan, jota en kuna kuuna konsanaan tunnusta todeksi.

Olin antanut ystävällisesti taivutella itseni erääseen remonttipuuhaan, johon kuului vanhan lavuaarin poisto kannatinrautoineen kylpyhuoneen ja olohuoneen välisestä seinästä. Toki siis kylpyhuoneen puolelta. Asettuneena mukavaan polviasentoon karkealle betonille jyrsitylle kylpyhuoneen lattialle ja 45:n asteen kulmaan keskikohdasta kääntyneen norjan vartaloni tavoitellessa altaan alapuolelta kannakepultteja, ryhdyin piikkaamaan muina remonttimiehinä pultteja irti seinästä.

Kunnes sain hetkessä kokea mielialani muuttuvan kuultuani seinän toiselta puolelta pienen kantopommin räjähdystä muistuttavan paukauksen. Asia ei pitkään askarruttanut mieltäni, kun entisen pultin reiän kohdalla oleva ison miehen nyrkin mentävä aukko mahdollisti tarkastelun suoralla näköyhteydellä olohuoneen puolelle. Hetken näyteltyäni itselleni huolestunutta, siirryin olohuoneen puolelle, jossa havaitsin pari päivää aiemmin tasoittamani seinän romahtaneen lattialle. Hetken mietittyäni tilannetta näin siinä valoa eli jotain hyvääkin - kukaan ei ollut näkemässä tapahtunutta ja laastia on vielä pari säkkiä jäljellä.

Tuo musta aukko olohuoneen seinässä oli yhtä tuntematon kuin vastaava reikä taivaalla. Jos pieni poranreikä omine vaaratekijöineen saattaa ihmisen pelon, masennuksen ja epätoivon valtaan, voin vakuuttaa, että melkolailla samantyyppiset vaikutukset on isollakin aukolla. Voin vain kuvitella ja aavistella millainen ongelma on tähtitieteilijöillä kun he yrittävät keksiä selityksiä mustille aukoille taivaalla. Tarinani tapauksessa selitystä ei ehkä tarvinnut hakea kovin kaukaa. Taivaanmies Esko Valtaoja yrittää kansanomaistaa niitä aukkoselityksiä, mutta sumussa ollaan taivaan mustissa aukoissa lähes samalla tavalla kuin reiän piikkaaja laastipölypilvessään.

Eli oli reikä reikä tai oli se aukko, on se aina riski ennen syntymäänsä ja toisinaan tuska synnyttyään! Totean vain, että tasoite ja laasti ovat tarpeellisia aineita maalin kera. Kunnioita aina reikää koosta riippumatta!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

E-kirjalla hermoon piukeutta!

Kyllä en ole oikeastaan kovinkaan iloinen pusattuani e-kirjaston kanssa muutaman tunnin! Niin hieno asia kuin se onkin ja HelMet eli Helsingin kaupunginkirjasto on tehnyt hienoa työtä. Mutta kun minun hieno uusi tietoturvani läppärikoneessa ei suostu taipumaan e-kirjan lataukseen.

Olen yrittänyt tehdä itseäni ja ehkä vähän Enteriäkin (se on se senioreitten loistava it-opastusyhteisö) varten esitystä e-kirjastojen (Ellips ja OverDrive) kirjautumis- ja lataamisohjeista. Kaikki lataukset kilpistyvät ilmeisesti tietoturvaan. Ja minunhan pitäisi se opastajana osata kiertää, mutta kun minä en nyt vaan kerta kaikkiaan osaa. Ja se on niin saakutin tosi! Kun ei mene kaaliin niin ei mene nauriiseenkaan!

Onneksi vanhalla koneella lataus onnistuu kun siinä onkin, ähäskutti per..., erilainen turva ja tieto. Paitsi se masiina vaan on niin ryökytin hidas, että kerkiän keittää kahvit ja käydä Espossa polkupyörällä ennenkuin lataus on valmis. Eikä se latausaika ole edes kirjan paksuudesta kiinni. Ja sitten iPadilla en kerkiä silmää räpäyttää kun kirja on jo siinä nokan alla levällään luettavaksi.

Se vaan nyt uusin tekniikka tökkii! Ja kuka hitto keksi ACSM-tiedoston? Ilmoittautukoon tänne niin nappaan luunapin nokanpäähän! Minäpä vaan yritän tässä sitten taas jatkaa! Kuulumisiin! Pitäkää minulle peukkuja!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Riski piilee reiässä!

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi kuinka moninaiset asiat liittyvät esimerkiksi taulukoukun tai naulakon ripustusruuvin reikään? Lähipiirissäni sattui viikon kuluessa useamman reiän tarve useammassa residenssissä eli asuintilassa. Itse olin osallinen viiteen reikään.

Ne tekijät tai ensiksi reiäntekijältä vaadittavat pääosin henkisen puolen ominaisuudet ovat mm. seuraavanlaisia: melkoisesti riskinottohalua, -kykyä, kuolemanhalveksuntaa, piittaamattomuutta ehjän pinnan rikkomiseen, esteettistä silmää reiän oikeaan sijoittamiseen, mittaamisen taitoja, vahvaa sydäntä tai vaihtoehtoisesti lähellä olevaa elvytysryhmää. Nuo ovat ainoastaan muutamia minimissään vaadittavia ominaisuuksia. Lisäksi ovat tietenkin teknisen taidon edellytyksistä päällimmäisinä poran hallinta, poranterän valitseminen, propun ja oikeanlaisen ruuvin valitseminen, porauskorkeuteen nousulaitteiden eli tikkaiden hallinta jne.

Tarkkaavainen lukija, jolta puuttuu omakohtaista kokemusta aiheesta, saattaa ihmetellä henkisen puolen vaatimuksia. Mutta voin vakuuttaa, että jokainen reiän tekeminen erityisesti kaupunkiympäristössä sijaitsevan asunnon pintaan, on vakava henkinen koettelemus. Pinta johon poraaminen suoritetaan saattaa kätkeä sisäänsä puuta, metallia, kiveä, tiiltä, tasoituslaastia, betonia, kevytbetonia sekä pahimmillaan edellä mainittujen materiaalien sisälle sähköjohtoja ja vesijohtoja. Unohtaa ei myöskään sovi pinnan ohuutta, jolloin poranterä saattaa livahtaa naapurin puolelle. Eli tehtävään ryhtyminen vaatii jo paljon!

Kolme viimeksi mainittua ovat ne kaikkein pahimmat kohdattavat. Paitsi tietenkin naapuri jos hän on pienempi ja heikompi kuin poraaja. Mutta sähkö ja vesi ovat suuria tunteita herättäviä kohdattavia. Sähkö saattaa pahimmillaan tosin sammuttaa kaikki tunteet kokonaan ja silloin tarvitaan elvytysryhmää sekä mahdollisesti myös palokuntaa. Vesi on toinen paha, joka myös kutsuttaa mahdollisesti palokunnan ja pahimmillaan taloyhtiöön ison kuivaus- ja remonttiryhmän kuukausiksi. Sähkö ja vesi osuessaan reiän kohdalle aiheuttavat poraajalle yleensä merkittäviä taloudellisia sanktioita.

Mutta osuessaan oikeaan kohtaan, reikä sopivine roppuineen ja ruuveineen muodostaa seinäpinnan haltijalle miellyttäviä käyttöelämyksiä taiteen, peilin, naulakon, verhotangon, hyllykön tai jonkin muun ripustettavan asian myötä. Toivotan Sinulle nautinnollisia hetkiä katsellessasi kotisi pinnoilla riippuvia tai asennettuja esineitä! Muista, että joku on ottanut puolestasi ison riskin jopa leikkien hengellään! Jos se olit Sinä itse, ole ylpeä onnistumisestasi! Jos se oli joku muu, kiitä häntä ainakin mielessäsi!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Yö on yhtä juhlaa!

Kyllä en ollut kovinkaan iloinen aamuyöstä kello 3:n aikaan ovikellon soidessa! Vanhan miehen havahtuminen ja toisen silmän auvaaminen vei aikaa. Kun taju oli lopultakin läsnä kuului käytävästä sen hemmetinmoinen älämölö. Jossain hakattiin ovia ja soiteltiin ovikelloja.

Mielen tuli ensimmäisenä televisiosta opitut perheneuvottelut, joissa käytetään kättä tai perin jotain astaloa. Tajunnan edelleen valjetessa tuli mieleen käytävämme vielä minuakin seniorimmat naiskansalaiset, jotka saattoivat avun tarpeessaan elämöidä. Naapurustomme osoittautuessa vähemmän samarialaisiksi kuin meitsi, puin hieman röijyä ylle ja ponkaisin vavisevin jaloin rappuun.

Päästyäni alimman kerroksen tasanteelle kohteli siellä olevia ovia kaltoin nuorehko naishenklö. Hän joko vihasi ovia ja ovikelloja tai oli muutenhalukas etsiytymään lämpimään. Koska neitokaisen puhe oli enemmän puuroa ja maapallon vetovoima oli hänen kohdallaan isompi kuin minun, päätin kutsua paikalle vankempia virkakansalaisia. Odotellessani heidän saapumistaan neitokainen hakeutui makuulle käytävämatolle ja ilmaisi runsaalla korinallaan olevansa etsimässä Nukku-Mattia.

Päästin virkamieskunnan pari edustajaa rappuumme ja heidän ravistellessa prinsessa Ruususta unestaan, poistuin kohti kotia. Takaa kuului neidon vastaus virkamiehelle "täh ööö... täh"

Sen ainoan kerran kun olisin kuluneen kymmenisen vuoden aikan tarvinnut kunnon unet, tuli tämä yöllinen epidosi eikun episkdosi eikun epidoosi  eikun siis tapaus. Aamulle sopimani muuttourakka Kirkkonummella saattaa muodostua rankemmaksi kuin arvelinkaan. Huh, huh sentään! En ole kyllä iloinen enkä voimissani!