/>/> VANHUS STADISSA: 2018 Joulupukin kunto puntarissa - Osa 1

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

2018 Joulupukin kunto puntarissa - Osa 1

Korvatunturilla vietettiin parhaillaan alkusyksyn rauhallisia hetkiä. Vain Pukinpajan tuotantolinjoilla oli tavanomainen tuotanto käynnissä. Niin ja olivathan toki valvojatontut kentällä keräämässä tietoja ihmisten käytöksestä tulevia joululahjoja varten. Eli olihan sitä sutinaa Joulupukin organisaatiossa, mutta Pukki itse ja Muori viettivät leppoisaa hiljaiseloa joulumyrskyn edellä.


- No, mitenkäs se on? sanaili muori painokkaasti Pukille.
- Niin, mikä on mitenkäs? heitti Pukki hajamielisenä vastakysymyksen Korvatunturin Sanomien takaa.

Oltiin Pukin kammiossa, jossa takkatuli loimotti kodikkaasti. Pukki istua, sanon sen suoraan, rönötti uudessa, suuressa löhotuolissaan. Tuolin muhkeat selkänojan siivekkeet hipoivat Pukin runsasta partaa molemmilla puolilla poskia. Lapikkaansa Pukki oli nostanut tuolin edessä olevalle pehmeälle rahille, joka oli päällystetty samalla kankaalla kuin tuolikin. Kaluste oli uusinta Korvatunturin oman lahjapajan tuotantoa.

Pukilla oli aiemmin ollut käytössään toistasataa vuotta vanha oljilla pehmustettu samanmallinen tuoli, mutta kun sen olivat vallanneet hiiret, oli ollut aika vaihtaa tuoli. Eräänä aamuna oli nimittäin syntynyt melkoista vipinää.

- Mikä perrr… perustavaa laatua olevaa pistelyä sattuu takamuksiini? karjahti Pukki kiivaalla äänellä.

Muori oli parhaillaan petaamassa makuuksia yön jäljiltä ja Pukki oli jo tuvassaan lukemassa Sanomia. Muori ryntäsi huudon yllättämänä hädissään makuukammion puolelta tuvan ovelle.

- Mikä sinulla on hätänä, kun noin karjut?
- No kun joku pisti pari kertaa takalistooni ja se oikein sattui! Oli kuin naskalilla olisi tökitty, hönkaisi Pukki housuntakamusta hieroen ja tähyillen tuoliaan. - Olisikohan jokin jousi lauennut juuri niukin naukin sisäänistutusta tuolista? 

- Näytähän, sanoi Muori ja siirtyi tarkastelemaan tuolia nostaen tuolissa olevaa kapeaa tuolimattoa. - Täällähän on isoja reikiä tuolissa ja matossa ja elävä hiiri!
- Mikä hiiri? Missä? Ei kai hiiri tuolissa…?
- No katso itse! Tuosta reiästä on tullut hiiri tuolille ja sieltä näkyvät vielä toisenkin hiirulaisen viipottavat viiksikarvat. Ne taitavat asua tuolissasi.
- Eihän ne voi! Tuolihan on minun, enkä ole antanut kenellekään lupaa...

- Milloin tuo tuolikin on päässyt noin huonoon kuntoon? Siinähän on isoja reikiä ja hiiretkin ovat muuttaneet siihen asumaan? Nyt se menee kyllä vaihtoon, ilmoitti Muori määrätietoisesti.
- Miksi sitä nyt hyvä tuoli pitäisi vaihtaa? Kyllä siinä pystyy vielä istumaan, kunhan hiiret muuttavat muualle.
- Tuota risaista tuolia ei jätetä tähän tupaan, vaan se lähtee heti ja just’ välittömästi. Minä soitan aputontut viemään sen hävitykseen.

jatkuu... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti