Monenlaista odottamista

 Se on seniorilla kaiken aikaa jonkin sortin odottamista ellei satu telkkarista tulemaan harvinaista herkkua, mielenkiintoista ohjelmaa. Jos tulee hyvä sarja, niin se kestää vain 6 jaksoa. Isossa Amerikassa hyvä sarja kestää vaatimattomat 40 vuotta ja muutaman kymmenentuhatta jaksoa.

No niistä odottamisista sitten! Tulee taas vähän semmoista luettelon tynkää.

1. Heti tulee mieleen ajan saaminen terveyskeskukseen. Jos lähetät terveysjärjestelmällä, meillä sen nimi on Maisa, viestin toiveesta tavata lääkärihenkilö tai saada jotain muuta apua, hyvällä tuurilla saat vastauksen muutamassa päivässä ja siinä on suositus tarkkailla omaa tilannetta tai soittaa 112, jos alat heittämään henkeäsi. 

Jos tunkeudut härskisti terveyskeskukseen ilman ajanvarausta, on meillä ainakin semmoinen systeemi, että ensin jonotetaan terveyssiskolle, joka tarkistaa, oletko oikeutettu tapaamaan oikean sairaanhoitajan, joka taas puolestaan tarkistaa, että onko sinulla oikeus tavata oikea elävä lääkäri.

Entä, jos tarvitset tai haluat sinua kuvattavan röntgenillä, magneetilla tai tietokoneella, niin se ei vaan onnistu mitenkään alle vuoden. Asiaa ei juuri nopeuta sekään vaikka ihosi alta pullistelee jotain ylimääräistä. Paras tapa päästä kuvauksiin, on mennä läheiseen valokuvaamoon vaikka FotoYkköseen ja pyytää värikuva kehyksillä. Se on helppo, nopea ja edullinen. Tosin terveysvaivasi jatkuu, mutta on se vaan mukava katsella hienoa, helposti hankittua valokuvaa.

 2. Tulossa on kunnallisvaalit ja odottaminen kulminoituu tulospalveluun. Se on sitten yötä myöten taas kytättävä, kuka voittaa kenet, kuka yllättää, kuka on tosi menestyjä ja kuka tippuu. Puolueista useimmat saavat tai menettävät jäseniä ja prosentin sadasosia, niitä hurrataan tai selitellään. Jos naapurin Reino olisi äänestänyt oikeaa puoluetta, olisi vaa'ankieli heilauttanut kannatusluvut aivan uusiin sfääreihin sille toisella puolueella. Hutiksi meni taas sekin ääni!

Mutta odottakaahan, kun alkaa vaalimainonta ja katuvarret on taas täynnä toistaan komeampia pärstäkuvia. Taas luvataan sitä sun ja tätä, mutta ei niitä ole tapana vaalien jälkeen muistaa. Ja sitten henkilökohtaisesti, kun olen kiinnostunut hieman noista vanhusasioista, niin kaikkea luvataan ja kaikki unohdetaan. Vähäisiä euroja ohjataan jonnekin, josta se ei kuitenkaan saavuta vanhustarvitsijoita.

3. Valmistuuko Mannerheimintien katuremontti koskaan? On se vaan hyvä, kun aloittivat korjaamaan Manskun alla olevia ainakin tuhat vuotta vanhoja putkia ja kaapeleita. Ne olikin muinoin varmaan roomalaisten sinne asentamia, heti akveduktiurakoiden. Tai onhan se mahdollista, että asialla oli aikoinaan viikingit matkalla Volgan suuntaan. He mahdollisesti kuljettivat Suomenlahden puhelinkaapeleita väistellen putket Birkasta ja Gotlannista laivoillaan suoraan Helsinkiin Mannerheimintien työmaalle. 

Mutta onhan nuo kaikki kestäneetkin tuolla tien alla aika pitkään. Nyt kun ajelee työmaitten aikana raitiovaunukyydillä Ruskeasuolta Helsingin keskustaan, on parempi pitää silmät auki ja toivoa, että sinne pääsee joskus perille, vaunu kun ajaa milloin mistäkin ja jatkuvasti muuttuvalla reitillä. Olen odottanut, että milloin raitiovaunu, entinen 10, nykyinen 3, koukkaa Lohjan, Keravan tai Porvoon kautta. Noitten mutkaisten reittien kanssa menee muutenkin pää sekaisin. Onpahan ainakin päässyt tutustumaan Töölöön, Alppilaan, Vallilaan, Kallioon, Hakaniemeen ja vaikka minne. On vaan onni, ettei ole sattunut nousemaan väärän numeroiseen vaunuun. Silloin ei tiedä, mitä uusia paikkoja sitä olisi nähnytkään!

Nyt on jätettävä odottamisia ensi kerraksikin! Kyllä niitä riittää, enkä edes halua mainita tulevien tv-ohjelmien mainontaa, joka alkaa vuoden ennen ohjelman esittämistä. Vanhuksena tuo mainonnan kestoaika on huolestuttavan pitkä, kun ei voi olla varma, onko sitä ohjelmaa enää näillä kinkeripiireillä katsomassakaan?

Älkää liukastuko kaduilla ja kujilla! Jonottaminen päivystyksessä kipsaamiseen kestää ainakin 8 tuntia.

                                                        Roomalaisia sotilaita katutöissä 

                                                        Kuva on luotu Copilot-ohjelmalla

Takamukseniko ongelma?

Jos läheisiltäni kysyy, niin vastaus on kyllä. Mutta siitäkin huolimatta esitän vahvan vastalauseen asiassa. Ei se nyt varsinaisesti ole iso, vaan se on hyvin kehittynyt ja soveltuu poikkeuksellisen mainiosti istumiseen.

Mutta ei sopinut iltapäivällä. Niin hienoja kuin nuo uudet, hiljaiset, keltavihreät raitiovaunut ovatkin, niin ovat ne aivan liian kapeita ihmisen perusmitoille. Yleensä seison 5 kilometrisen matkan Helsingin keskustasta kotipysäkille, mutta nyt en sitä tehnyt. Nyt olin matkalla töistäpaluuruuhkan aikaan, jolloin kulkuvälineet olivat tupaten täynnä. Tällä kertaa matkantekoa haittasi myös mittava lumituisku.

Raitiovaunu oli tupaten täynnä ihmisiä lumisateen kostuttamissa, paksuissa talvivaatteissaan. Ajauduin ruuhkassa seisomaan kapealle käytävälle, keskelle penkkiriviä. Yleisen paineen ahdistamana jouduin istuutumaan kohdallani olevalle, ainoalle vapaalle penkille. Siinä toisella istuimella istui noin satakiloinen, pitkähkö mies. Yritin istua vieruspenkillä, mutta eihän siitä tullut mitään. Jommankumman persus oli ylimittainen tai vaunusuunnittelijan käsikirjan normimitoitukset ylittävä. Kumpaa pitäisi siis korjata persusta vai suunnittelukirjan mitoituksia?

Niinpä istuin hiki otsalla toisen kankkuni levätessä puolittain penkinreunalla ja osittain seisoin käytävällä. Onnekseni vaunu tyhjeni vähitellen Mannerheimintietä edetessämme. Pääsin lopulta Kelan pysäkillä lepuuttamaan koko, mielestäni sopusuhtaista, poskipariani penkille. Pälyilin siinä matkan jatkuessa ympärilleni ja tutkailin, olinko minä muka ainoa iso pers`poskinen koko kulkuvälineessä.

Lopputulema päätelmissäni on se, että penkkien mitoitus on aivan liian kapea, kun käytävän  molemmille puolille on vielä asennettu kahden istuttavat penkit. Mitoitus riittänee kesähelteillä mannekiinikurssilaisten matkatessa Hietaniemen rannalle, mutta talvivaatteiselle kurssilaisellekin penkit ovat liian kapeat. Kyllä nyt pitäisi tehdä kuin vanhoissa raitiovaunuissa, toiselle puolelle yhden ja toiselle puolen kahden istuttavat penkit.

Kyllä on isommankin takamuksen sovittava raitiovaunun penkille kaverinkin persukkeen kera! Enkä tykkää talvikosteuden ahdistamasta ahtaudesta!

Laitoin tähän kesähelteisen vaunun kuvan muistoksi viime kesästä

Mikä se tökkii senioria liikenteessä?

Sitä on vaan saanut ihmetellä jo vuosia! Miksiköhän ihmisen pitää olla tänä päivänä melkoisen itsekäs? Sitä seniori saa olla ihmeissään kulkuvälineissä ja kaduilla, kun kukaan ei väistä, auta tai huomioi. Kyllä minun tekee mieli taas valittaa.

 

- Raitiovaunuissa on varattu opastemerkin mukaan istuimia senioreille, liikuntaesteisille ja raskaana oleville. Kuka niillä penkeillä sitten istuu?  Ei yleensä istu ne, joille penkit on tarkoitettu. Kaikki muut istuvat kassi vieruspenkillä ja varsinainen istuimen tarvitsija horjuu vaunun tahdissa käytävällä. Ei sitä oikein kehtaa pyytää istumapaikkaa, kun ainakin meidät seniori-ikäiset on aikoinaan opetettu nöyriksi ja kohteliaiksi. Eikä muita saa häiritä.

- Vanhoissa raitiovaunuissa on ainoastaan yksi matalalattiaovi, jossa ei tarvitse kiivetä portaita. Mutta kyllä saa sohia kepillä, että sopii lastenvaunujen sekaan. Muista ovista pitää kiivetä jyrkät portaat, jotka ovat terveellekin hankalat. Ja jos niistä selviytyy, on sielläkin ne "merkkipenkit" jo varattu. Ja taas heilutaan tolppaa puristaen.

- Onneksi meille ajavan raitiovaunu 10:n moni vuoro muuttui semmoiseksi uudeksi matalalattiavaunuksi. Nyt on jo parempi kiivetä kyytiin, kun joka ovi on matala ja tilaa on enemmän lastenvaunuillekin. Näistä vaunuista on jo istumapaikka helpompi löytää. Laiturin ja vaunun väli on vaan joillain pysäkeillä aika leveä  ja veikkaan, että siellä on ainakin rollaattorin kanssa oltava skarppina, ettei eturengas tai jalka juutu siihen rakoon.

- Mutta on se uuden raitiovaunun keksijätaho ottanut hienosti huomioon pyörätuolilla liikkujat. Etumainen pariovi uusissa vaunuissa avautuu ja pysyy auki hieman pidempään sinisestä lastenvaunupainikkeesta. Sitten on oven vieressä ramppi keltainen nappi kyljessään. Napilla kutsutaan kuljettaja avaamaan ramppi pyörätuolia varten. Miten tuo mahtaa toimia ruuhkaliikenteessä, onkin sitten varmaan oma juttunsa. Lisäksi hyvä puoli on se, että pyörätuolilla liikkuva pääsee raitiovaunuissa ilman maksua.

- Miten sitten sujuu kadulla liikkuminen? Ehtiikö huonojalkainen, apuvälineen kanssa kulkeva tai sairas ihminen nykyliikennevaloilla suojatien yli. Ei oikein ehdi! Kyllä on otettava rankka etunoja, jos aikoo ehtiä esimerkiksi leveän Mannerheimintien yli Tilkan kohdalla. Valojen vaihtuminen on säädetty telineistä lähtevän pikajuoksijan vauhdille. Ei ehdi risteyksen äärellä sijaitsevien Folkhälsanin, Esperin tai Wilhelmiinan palvelutalojen asukkaat ainakaan yli. Ei auta kepin tai rollaattorin kiihdyttäminen seniorin juoksutekniikalla, kun kohti vyöryy omakotitalon kokoisia busseja ja vaikka mitä pöriseviä ajoneuvoja. Ja hankalaa on vielä jalkakäytävän korkean kantinkin yli kiipeäminen. Ei ole seniori enää mikään pikajuoksija eikä vuorikiipeilijä. 

En kyllä tykkää, kun kaikki kulkuvälineessä vaan tuijottavat kännykkäänsä tai kengän kärkiään. Taitaa miettiä kenelle soittaisi tai lähettäisi Whatsappi-viestin ja tarvisiko hieraista kenkälankkia tossun kärkiin vai pärjäisikö vielä loppupäivän ilman.

Kyllä ei nykyihminen väistä, anna tilaa, tervehdi, huomioi eikä yhtään mitään muutakaan! Hän taitaa elää ainoastaan itselleen. Ja kännykälleen. Pitäisiköhän hankkia semmoinen töräytystorvi, jolla voisi tarvitessaan ilmoittaa olemassa olostaan ja pyytää tilaa? 

Mutta kaikesta valituksestani huolimatta, on raitiovaunulla helppoa ja mukavaa liikkua! Niitä kulkee usein ja aina pääsee. Nyt tulikin kevyt olo, kun pääsi taas valittamaan. Nyt mietin vaan, että lähtisinköhän seuraavaksi 10-ratikalla kaupunkiin kahville vai pyöräyttäisikö ne kotona omalla pannulla? Pullaa vaan pitäisi saada jostain, ei pysy maha muuten muodossaan.

Onneksi keli on hyvä ja kesäkin tulollaan! Ja kaikkein parasta on, että on meneillään HELPPO LIIKKUA-viikko!

Kyllä on näissä hyvä kyyti!

Raitiovaunujen opasteet

Mistä tietää minne raitiovaunu, jossa seisot, menee ja mitä reittiä?
Pieniä vihjeitä voi saada katuun upotetuista rautatangoista, mutta kun niitäkin menee paikoin ristiin rastiin.

Vastaus: Ei mistään!
Tieto on taltioitu ainoastaan kuljettajan mieleen ja ohjauskeskuksen tietokoneelle. Matkustavaisen ei kuulu tietää reittiä sen tarkemmin. Se on ulkomaaksi classified. Riittää, että kuljettaja tietää!

Ei matkustavaisen kuulu Helsingissä tietää muuta kuin mistä lähti ja missä pitää olla perillä. Se kaikki tuossa välissä on arpapeliä, jota ei tue edes Veikkaus Oy. Turisti pelaa harvemmin liikkuvien kaupunkilaisten kanssa päivittäin tätä peliä keskustan pysäkeillä. Pysäkillä olevan reittikartan kertoman mukaan hän nousee vaunuun ja toivoo, että se olisi se oikea. Vaunussa ei sitten olekaan enää näkyvissä reittikarttaa ja peli on käynnistynyt. Ei kerro turistille Kuusitien tai Urheilutalon pysäkin nimi katon näyttötaulussa mitään, ei kerro ollaanko kaukana vai lähellä vai peräti ohi.

Se kun on kulkenut maailman raitiovaunuissa ja vastaavissa, on seurannut seinälle isolla merkittyä reittikarttaa ja tiennyt missä kulloinkin ollaan, etenkin jos tiesi mistä lähti kyytiin. On voinut hahmottaa, että kohteeseen on vielä kartalla näkyvät kolme tai jotain pysäkkiä ja sitten ulos. Toki jossain on kirjoitusmerkit haitanneet pysäkkien hahmottamista, mutta perille on aina päästy ja Suomeenkin palattu. Eikä muutaman pysäkinvälin takaisin käveleminen ole ollut kovinkaan hankalaa, paitsi rankkasateella ilman sateenvarjoa.

Kyllä sitä vaan toivoisi, että HSL, raitiovaunubolag tai kaupunginjohtaja Vapaavuori ostaisivat yhteisillä varoillaan kasan n. neljämetrisiä tarramuoveja ja palkkaisi jonkun piirtämään niihin tussilla raitiovaunureittejä! Sitten ne liimattaisiin vaunuihin ikkunoiden yläpuolelle. Niin siis tietenkin vaunun sisäpuolelle. Se olisi monen helpompi löytää kohteeseensa. Ja kun reitit muuttuvat taas 70 vuoden kuluttua, otettaisiin nämä pois ja pantaisiin uudet tarrat tilalle.

Ulkopuolellahan vaunuissa on aika mukavan näköisiä mainoksia, jotka tekevät niistä maailman näköisiä. Ja se on hyvä!

Tuommoinen reittikartta vaan olisi aivan kaino toivomus! Kyllä tykkäisin!

PS. Sen kun vielä eläessään näkisi, että Helsinki vapauttaisi eläkeläiset julkisen liikenteen lippumaksuista monen muun maailman hienon kaupungintavoin! Saattaisi lisätä seniorien liikkumista ja kuntoa!

Laitan tuohon alle kuvan Seurasaaren kirkosta muistuttamaan tuosta hienosta ulkoilualueesta, jossa jokaisen kuuluu säännöllisesti käydä! Missä muualla on keskellä kaupunkia tämmöinen hieno luonnon ja rauhan tyyssija!

Seurasaaren kirkko