/>/> VANHUS STADISSA: koulu
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. maaliskuuta 2020

Suomalainen on luotu väistelemään

Täsmennän taas heti alkuunsa, että en kirjoita tällä kertaa huipputaitavista alppihiihtäjistämme. En missään nimessä väheksy Kalle Palanderin, Tanja Poutiaisen enkä muidenkaan laskettelijoittemme taitoja. Puhun yleisesti väistelystä ja välttelystä, jopa hienoisesta pelosta joidenkin asioiden kohdalla.

Tottahan se on, että suomalaisella on aina jokin asia tai ongelma, jota pitää vältellä. 

Kouluaikana se oli luokan edessä oman ainekirjoituksen lukeminen tai laulukokeissa laulaminen, ylipäätään kaikki se, mitä joutui yksin tekemään koko luokan edessä kateederilla. Silloin tuntui kuin sydän pakahtuisi ja kuolisi siihen paikkaan, kun opettaja lausuu nimen. Opiskeluaikana tuo esiintymisen kauhistelu oli jostain syystä hieman vähäisempää. Silloin monesti illoilla valmistauduttiin (ainakin ennen) asunnon ulkopuolella seuraavan päivän opiskeluihin. 

Miehillä, ja nykyään myös monilla naisillakin, on muistissa armeija-aikaiset väistelyt, kuten perunateatteri, siivoaminen, suolla polkupyörän ja täyspakkauksen kanssa tarpominen, sissiteltan pystyttäminen, kamiinan tyhjentäminen, jne. Armeijaan liittyi monenlaista muutakin väistelyä, vaikka tuolloin ei juuri itse tarvinnut pohtia mitä tekisi, sillä ohjeet tuli kouluttajilta firman puolesta jokaiseen hetkeen.

Sitten, kun aikuistuttiin ja muutettiin kaupunkiin kerrostaloon asumaan, ongelmaksi tuli naapureiden välttely. Vaikka moni maalla kasvaneena oli tottunut vapaaseen kanssakäymiseen naapureiden kanssa, oli tämmöinen uusi ympäristö vaikea ja odotuksiltaan vastenmielinen. Hankalaa oli jos sattui naapurin kanssa yhtä aikaa rappukäytävään ja pahinta oli yhteinen hissimatka. Varminta oli kuulostella ovenraosta, että rappu on tyhjä, ennenkuin itse astui asunnosta ulos.

Katastrofiluokan tilanne tuli silloin, kun asuessasi jossain 5:n korkeudella tai korkeammalla, palaat kotiin täysien ostoskassien kanssa ja huomaat jonkun pyrkivän alakerrassa kanssasi samaan hissiin. Siinä saa olla melkoiset puhujanlahjat, kun muutat mielesi hissin suhteen ja selitätkin meneväsi portaita ylös aivan kuntoilun takia. Naapuri kyllä näkee, että olet aivan puhki rankan työpäivän jälkeen, mutta koska onneksi sinä kerkisit ensin valita raput, niin mene sitten.

Pahimpia ovat puheliaat samassa rapussa asuvat. Jotenkin sitä vielä selviää ”hei”-sanasta pikaisesti kohdatessa, mutta jos toinen onkin puheripulia sairastava ja sanoo monta sanaa, kuten  esim. ”hyvää huomenta”. Silloin ovat vitsit vähissä. Ei tuommoiseen laajaan keskustelunavaukseen pysty tavallinen suomalainen kerrostaloasukki. Tuolloin kyllä käy mielessä loiventava ajatus, että ”hei” nyt voisi vielä menetellä, mutta rajansa kaikella. Ei nyt heittäydytä tungettelevaksi tuommoisilla pitkillä lauseilla!

Nykyisin onkin kehittynyt uudenlaisia ongelmia, kuten erilaisten pöpöjen vältteleminen. Ja niitähän ei edes näe, koska ne ovat niin pieniä. Ei auta edes uudet Instrusta tai Specsaversiltä hankitut silmälasit kaikilla mausteilla, eikä ne ole Silmäaseman tai muidenkaan lasit sen kummempia. Ei näe tavallinen ihminen edes mitä pitäisi vältellä. Tuskin tunnistaisikaan semmoista karvapalloa tai mitä ne nyt ovatkin. Harvalla on mikroskooppi, tavallinen tai pyyhkäisy, edes mukanaan saati kotonaan. Laboranteilla voi ehkä ollakin?

Pöpöjen ohella on seniorin aina välteltävä kunnon heikkenemistä, liukastumista, yleensä kaatumista, kahvikupin syliinsä kaatamista, vesisadetta kun sokerista on (koskee vain naisia), pullan kurkkuun juuttumista, kuolan väärään henkeen vetämistä, tuolin ohi istumista, kynnykseen tai matonreunaan kompastumista, jne. Tietenkin lisäksi pitää yrittää vältellä vanhenemista, mutta siinä ei ole moni onnistunut. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta! Eihän sitä tiedä vaikka jos...!

Ja taas kerran mainitsen tämän: 

MUISTAKAA NYT IHMEESSÄ KÄSIHYGIENIA! PESKÄÄ SAIPPUALLA KUNNOLLA JA KÄYTTÄKÄÄ KÄSIDESIÄ! EIKÄ KÖHITÄ TOISIA PÄIN, VAAN KAINALOON (omaan)!

Kuva on edelleen ajankohtainen. Käsidesiä on menossa jo mones pullo.

perjantai 31. toukokuuta 2019

Elämänohjeita ja kokemuksia

Mitä antaa elämänohjeeksi koulunsa päättäneelle? Aamulla 30.5., päivää ennen koulujen päättämisjuhlia, kysyttiin tv:n aamustudiossa kolmelta henkilöltä vihjeitä yhden vaiheen elämässään taakseen jättäville. Vihjeinä he antoivat mm.:

- seuraa sydäntäsi
- käytä suuntaviittana kiinnostuksen kohteitasi
- ota rauhallisesti, "älä purista mailaa"
- ehdit etsiä omaa suuntaasi rauhassa
- suuntaa voi muuttaa myöhemminkin, jopa monta kertaa.

Kunpa olisin itsekin aikoinaan tajunnut nuo asiat, mutta ei ...! Painoin pää punaisena kohti muiden määrittelemiä juttuja. Rasitteena tuommoisessa tilanteessa oli ennenaikaan suvun menestyneet, vanhempien ammatti, pienen maalaiskylän vaikuttajat, opettajien antamat suuntaviivat, lehdistä luetut vieraiden ihmisten kokemukset jne.

En tiennyt vielä 18 vuoden iässä todellisia, omia kiinnostuksen kohteitani. Tai tiesinhän minä, sillä ne olivat autolla ajaminen, kylillä kavereiden kanssa pyöriminen, romaanien lukeminen, pesäpallon pelaaminen ja tyttöjen katselu. Ei noista kuitenkaan kaikista oikein ammatiksi ollut! No ehkä Eino Makunen (missikeisari), muutama kustannustoimittaja sekä moni ammattiautoilija voisivat olla oikeutetusti hieman eri mieltä.

Loppujen lopuksi en ole nykyisin erityisen pettynyt ympäristön painostamiin valintoihini opintojen ja ammattini suhteen. En todellakaan pystynyt itse päättämään tulevaisuuden tavoitteistani tuolloin koulun päätyttyä, eikä aikaa valintojen  pitkällisiin harkitsemisiin oikein ollut. Reitti oli oltava koulusta suoraan armeijaan ja sitten opiskelemaan. Välivuosia ei tuolloin ollut vielä keksitty, oli vaan tekemisvuosia. Opinnot ja työelämä menivät melkoisessa suihkeessa ja tuottivat lopulta mieleiset eläkepäivät.

Varsinaiset kiinnostuksen kohteeni selvisivät vähitellen ensimmäisten eläkevuosien aikana. Ja niihin liittyivät monenlaiset puiset kädentaidot ja käsityökalut. Innostuin rakentamaan, korjaamaan ja remontoimaan. Siis ei todellakaan! Ei mitään hienopuusepän työtä (olisin kyllä halunnut), vaan enemmän isoa vasaraa, puukkosahaa ja sorkkarautaa. Lisäksi ulkona askarteluun pistolapio, rautakanki ja moottorisaha. Malttamaton ja sähläilevä luonteeni on asettanut rajat herkkälle ja huolelliselle tekemiselle, sillä enemmän ryskähommat ja nopea tekeminen ovat osoittautuneet lajeikseni.

Mutta onhan tuota onneksi saanut pipertää monenlaista. Elämä on mennyt menojaan ja toivottavasti jatkuu vielä pitkään, mutta tekemiset ja tekokyvyt alkavat hiipua vähitellen. Nyt on siirryttävä nuoruuden kiinnostuksen kohteista lukemiseen. Se on helppoa hommaa tv:n katsomisen lomassa. Eikä iPadin selailua pidä myöskään unohtaa. Eli kevyttä tekemistä on tiedossa entistä enemmän.

Kun annatte ohjeita nuorille elämänuraa varten, älkää painostako, älkää ohjatko liikaa, antakaa löysiä tarpeeksi ja mahdollisuuksia nuoren itsensä päättää! Nimittäin maailma on muuttunut meidän vanhempien ihmisten ajoista aivan toisenlaiseksi.

Hyvää elämää ja tulevaisuutta kaikille kouluista ja oppilaitoksista valmistuville!

Ja erityisen lämpimät onnittelut Pauliinalle!

Väsynyt lapiomies