Muistoja matkoilta

Ihmisen kuuluu näköjään muistella menneitä, kun mittariin napsahtelee rutkasti vuosia. Niinpä päätin kirjata tänne muutaman erikoisemman tapauksen retkiltäni. Voi olla, että olen kertonut ne jo aiemminkin, mutta vanhenemisteeman mukaisesti asioita kuuluukin toistaa. Tai ei kuulu, mutta ne vaan toistuvat, uudelleen ja uudelleen. Aktiivityövuodet menivät lomien osalta työnsyrjässä, mutta lopulta terveystilanteen pakottamana tuli aikaa rästilomille.

Hedelmiä ostamassa Kreikassa

Olimme 2004 ajelemassa Kreikan Peloponnesoksen niemimaalla rannikolta vuoristomaisemiin tutustumaan, kun havaitsimme keskellä isojen appelsiinilehtojen aluetta tienreunassa kaksi vanhempaa miestä kauppaamassa appelsiineja. Heillä oli vierellään isohko kasa muovikasseihin kerättyjä hedelmiä. Taatusti tuoreitten hedelmien himossa pysähdyimme kyselemään hintoja. Koska meitä oli neljä henkilöä matkalla, totesimme muutaman appelsiinin riittävän. Koska meillä ei ollut yhteistä kieltä appelsiinimiesten kanssa, aloitimme käsillä puhumisen. 

Näytin neljää sormea ja toinen miehistä näytti kahta sormea. Kumpikaan meistä ei ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti. Otin lompakosta pienen setelin ja tarjosin sitä. Mies otti setelin ja ojensi minulle kaksi täpötäyttä appelsiinikassia. Arvioisin siinä olleen liki kymmenen kiloa hedelmiä. Pyöritin päätäni ja annoin toisen kassin takaisin, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä takaisin. Koska havaitsin, ettei synny ratkaisua, kiersin kassit mukanani auton toiselle puolelle ja istuin kuskinpukille, ojensin toisen kassin matkaseuralleni, laskin toisen kassin auton viereen tielle ja lähdin ajamaan paikalta suhteellisen vauhdikkaasti. Näin peruutuspeilistä, että miehet olivat huomanneet tekoseni ja huitoivat peräämme. Ajoin eteenpäin. Olivat muuten himskatin maukkaita appelsiineja, mutta liika olisi ollut liikaa!

Banaanikaupoilla Tahitilla

Olimme 2007 kiertoajelubussilla kiertämässä rantaa myötäilevää tietä helteisen kuumalla Tahitin saarella. Bussin ilmastointilaitteessa oli ainoastaan täysillä- ja kiinni-asennot. Toisella asennolla porukkaa paleli ja toisella joka paikka hikosi. Niinpä pyysimme bussinkuljettajalta taukoa. Hän pysäytti pienen huoltoaseman eteen. Pihalla oli hedelmiä telineessä, josta taitoin meille tertusta pari banaania. Menin niiden kanssa sisälle maksamaan. Kassa oli ihmeissään, otti kuitenkin pienen maksun, mutta sitten viittasi minut mukaansa ulos. Siellä hän otti ison banaanitertun telineestä ja nosti sen syliini. Jos olette nähnyt kokonaisia banaaniterttuja, tiedätte, että siinä on aika monta banaania. 

Eipä siinä minun auttanut muu kuin nousta bussiin terttu sylissäni. Sen jälkeen jaoin banaanit koko täydelle bussilastille matkailijoita. Koska meiltä puuttui yhteinen kieli useimpien kanssa, niin he varmaan pitivät minua jonain todellisena hyväntekijänä ja poikkeuksellisen reiluna miehenä. Tuskin monikaan tiesi minun tehneen taas kieltä ja tapoja osaamattomana sähläostoksia. Mutta hyviä olivat banaanitkin.

Autoilua Ródoksella

Olimme vuosikymmeniä sitten viettämässä sukulaisemme syntymäpäiviä Ródoksella. Kelit olivat suorastaan mahdottoman kuumat. Koska olimme muutamassa päivässä sahanneet jo kaupungin nähtävyydet, päätimme lähteä tutustumaan Lindoksen valkoiseen kylään. Mutta hieno oli paikka joka tapauksessa. 

Menomatka sujui mainiosti hienoja maisemia ihaillessa. Perillä Lindoksessa istuimme rantahiekalla, joka oli polttavan kuuma, astelimme kohti mäellä sijaitsevia hienona hohtavia valkoisia rakennuksia. Jouduimme kuitenkin palaamaan polttavan kuumuuden takia etsimään varjoa, juomavettä ja jäätelöä viilentääksemme oloamme. 

Päätimme palata Ródoksen hotelliimme ilmastointilaitteiden hönkimään viileyteen. Matka meni hienosti, auton ikkunat oli pakko pitää auki ja välillä ajella luu (=kyynärpää) ulkona viileyttä etsien. Auto oli tietenkin se vuokraamon halvin ja pienin, jossa ei tietenkään vielä ollut ilmastointilaitetta. Matkalla saavutettu nautinto selvisi vasta hotellilla, kun käsivarttani alkoi kihelmöidä. Käsivarsi hohti syvän punaisena ja suorastaan huusi viilentäviä aineita. Vesi auttoi hetken, kunnes oli etsiydyttävä lähimmän apoteekin voidehyllylle. Jo olin harmistunut, kipeä, tuskissani ja oppinut jotain aurinkomaasta!

Se on vaan matkailu kun avartaa ja tuottaa välillä tuskaakin. Mutta, jos pystytte ja jaksatte, niin reppu selkään ja sutena reissuun! Vaikka reissussa rähjääntyy, niin on se välillä mukavaakin!

Täältä pääsee ulkomaille! PS. Kysyvät kyllä lippuja

New York 2005 - kokemuksia

Vuonna 2005 seikkailimme poikani kanssa Amerikan mantereella reppureissaajina. Kirjoitin tuon matkamme yhdestä kohteesta, New Orleansista tähän blogiini reilut kolmisen vuotta sitten. Tuo postaus löytyy klikkaamalla tästä (siis kilkkaa em. sanaa). Ajankohta oli sikäli merkittävä, että vuoden 2001 syyskuussa tapahtuneiden terroritekojen vaikutukset näkyivät vielä erityisesti New Yorkissa. Käyntimme aikana New Orleansiin iski hurrikaani Dennis, joka hieman viivytti pääsyämme jazzin kehtoon. Reilu kuukausi myöhemmin hurrikaani Katrina aiheutti New Orleansissa ja lähiseudulla suunnattomat tuhot. Katrinan alle jäi kuolleina lähes 2000 ihmistä ja 80% New Orleansin kaupungista. Katrina oli kuudenneksi voimakkain hurrikaani Atlantilla koskaan mitatuista.

Sain nyt herätteen tähän New York-postaukseeni Sanna Walleniuksen blogista, jossa hän tällä kertaa muisteli perheensä matkaa samaan paikkaan. Sannan postauksen löydät täältä. 

New York on kuhiseva ihmiskattila. Joskus yön tunteina ei kaduilla jää maalaispoikakaan jalkoihin, mutta päivällä on ihmistä kierrettävä tiukemmin kuin Levin pujottelurinteessä keppejä - ja aina meinaa törmätä päin. Kulkeminen muistuttaa paljon tanssia, jossa otetaan askel sinne, toinen tänne ja välillä käännytään. Voi kuitenkin tunnustaa etten osaa tanssia, mutta pujottelu onnistui jotenkin aikoja sitten. Ei auttanut NYCin kaduilla sekään.

Tapanamme on reissuilla ollut tutustua kävellen paikkakuntaan. Niin teimme nytkin. Kävelimme majapaikastamme 96. kadulta Manhattanin kärkeen ja takaisin useita kertoja. Siitä tuli melkoinen määrä kilometrejä, mutta myös suunnattomasti monenlaista katsottavaa. Kuljimme joka kerta hieman eri reittiä, kiertelimme, kaartelimme ja poikkeilimme. Itse pidin parhaina niitä reittejä, joiden varrelta löytyi hodarikärry. Muistimme aina pysähtyä sellaisen kohdattuamme ja annoimme tukemme  paikallisille pienyrittäjille.

Ensimmäisiä asioita, joita New Yorkista aikoinaan opin, oli Times Square. Se oli minusta jotenkin NYCiläisintä, mitä suinkin voi olla olemassa. Olihan se hienoa lopulta itsekin päästä pälyilemään tuota mainosvalojen loputonta loistetta. Alueen lukuisista ravintoloistakin löytyy melkoisia erikoisuuksia. 

Törmäsin eräällä toisella matkallani alueella erääseen ravintolaan, jonka illan ensimmäisiä asiakkaita satuimme olemaan. Tarkoituksemme oli nauttia illallinen tuossa rennossa paikassa, mutta yllätyimme täysin. Paikka täyttyi hetkessä ääriään myöten pian tultuamme sisälle ja annettuamme tilauksemme. Selitys tulikin joitakin hetkiä myöhemmin, kun yksittäiset tarjoilijat alkoivat yllättäen laulaa työskennellessään. Olimme ihmeissämme, sillä emme olleet kuulleetkaan moisista ravintoloista aiemmin. Illan mittaan saimme kuulla ja nähdä mitä loistavimpia ja taidokkaimpia esityksiä ympäri ravintolasalia lähes kaikkien tarjoilijoiden esittäessä yksin ja yhdessä hienoja lauluja. Olimme haltioissamme!

Ja tottakai! Pitihän meidän matkustaa metrollakin. Se olikin varsinaista seikkailua johtuen suuresta ihmispaljoudesta asemilla ja kävelytunneleissa. Metroverkoston laajuus ja asemien monitahoisuus aiheuttivat melkoista päänvaivaa. Esimerkiksi siirtyminen vastapäiselle laiturille matkustaakseen päinvastaiseen suuntaan vaati pujottelua tunneleiden ja portaikkojen kautta. Siinä oli otollinen tilaisuus eksyä. Poistuminen metrojunasta vaati myös melkoista ripeyttä, sillä juna ei viipynyt kuin hetken asemalla. 

Olimme tavanneet kadulla pari helsinkiläistä tuttavaamme, joiden kanssa lähdettiin metroon. Yksi tuttavistamme ei ehtinyt poistua junasta ja jatkoi matkaa. Olimme hädissämme, sillä tuohon aikaan ei kännykät toimineet metrotunneleissa. Nousimme siis kadulle odottelemaan, josko tuttavamme ottaa meihin yhteyttä. Mainittakonn, että hän oli hyvin sinut NYCin kanssa jo entuudestaan. Odottelimme melkein 2 tuntia, kunnes hän putkahti metron uloskäynnistä luoksemme kadulle.

Toinen mielenkiintoinen tapaus sattui, kun matkustimme kaksin poikani kanssa tyhjässä metrovaunussa. Vaunun toiseen päähän saapui väliasemalta nuori nainen ja hän istuutui vaunun toiseen päähän. Huomasin hänen tuijottavan meitä tiukasti. Tiesin jo heti ettei ainakaan minun ulkoinen habitukseni ollut tuijotuksen syynä. Tuota kesti hetken, kunnes hän nousi ja lähti astelemaan luoksemme. Hän oli havainnut sylissäni olevan keskikokoisen reppuni ja halusi tiedustella, mistä sellaisia saa. Kerroin ostaneeni repun Viron Tallinnasta torilta muutamia vuosia aiemmin. Hän ihaili repun lukuisia taskuja, muotoa, väriä ja verkkotaskuja. Neito kertoi olevansa suunnittelija ja sen takia kiinnostuneensa repustani. Emme ehtineet keskustella sen enempää, sillä hän poistui seuraavlla asemalla junasta. 

Kävimme myös katsomassa World Trade Centerin raunioita, jossa oli pystyssä rakennuksen ristinmuotinen palkki. Olin käynyt joitakin vuosia ennen terrori-iskua toisen tornin huipulla ihailemassa Nyw Yorkin rakennuspaljoutta. Nyt näkymä oli lohduton ja nosti surulliset tunteet pintaan. Itkin! Raunioiden viereen oli rakennettu muistoterassi, jossa oli kuvia torneista ja tuhon jäljistä. Paikalla oli käydessämme meneillään myös poliisien seremonia iskussa kuolleiden kunniaksi.

Manhattanin eteläkärjessä Battery Parkista löysimme The Sphere-nimisen pronssiveistoksen, joka oli ollut World Trade Centerin edustalla terrori-iskun aikaan. Veistos oli löytynyt tornien raunioista ja tuotu tuonne puistoon. Veistos on muistomerkkinä terrori-iskussa kuolleiden muistoksi. Edessä palaa ikuinen tuli.

Eräs must-nähtävyys oli tietenkin Metropolitan oopperan rakennus. Oopperatalossahan on esiintynyt melkoinen määrä suomalaisia lauluntaitajia. Iltavalaistuksessa rakennus oli suunnattoman kaunis. Sisälle emme valitettavasti päässeet.

Tuo hämyinen kuva yllä on otettu hämärän omistajansa rakennuksesta, Trump Towerista. Aulan alakerrassa oli hampurilaisravintola, josta tilasimme itsellemme syötävää. Tilauksen yhteydessä annoin nimeni, jolla sitten kutsuvat noutamaan annoksen. Odotimme ja odotimme, kunnes menin kysymään, missä ruoka viipyy. Annokset olivat olleet jo pitkään valmiina, mutta kun eivät osanneet lausua suomalaista nimeämme, eivät osanneet kuuluttaa. Että tämmöistä!

Pitihän meidän käydä tarkastamassa maailman rahamarkkinoiden keskuskin! Se oli kuitenkin 911-iskun jälkeen tiukasti vartioitu, joten emme päässeet kuin kameraetäisyydelle julkisivusta. Emme huomanneet missään kadulla ylimääräisiä seteleitä tai kultaharkkoja, joten tiukasti pitivät varallisuudesta ja rahamarkkinoista kiinni.

 

Kuljimme myös Chinatownin ristiin rastiin. Kävimme siellä myös useampaan otteeseen syömässä matkamme aikana. Olen aina pitänyt aasialaisen keittiön ruuista. Olen matkojeni aikana käynyt monien maailman kaupunkien kiinalaiskaupunginosissa ja kaikkialla tunnelma on ollut hyvin samanlainen. Tuoksu ja tunnelma ovat täysin omanlaisensa. Tuo tunnelma on hieno kokemus, kun se poikkeaa aina niin oleellisesti muusta ympäröivästä kaupungista.

Pari edellistä kuvaa on otettu Empire State Buildingin huipulta. Näkymä on sanoinkuvaamaton, taloja joka suuntaan pilvin pimein. Korkeampia ja matalampia, kaiken näköisiä ja kokoisia.

Eräs kulttuurielämän merkkipaikkoja putkahti vastaamme lampsiessamme 6. Avenueta pitkin. Radio City on toistunut vuosikymmenten saatossa milloin minkäkin kulttuuritapahtuman yhteydessä. Paikka on merkittävä musiikin, television, radion ja jopa urheilun saralla. Tuonnekaan emme päässeet sisälle. Ehkä olisi pitänyt hankkia liput jonkin tv-ohjelman nauhoitukseen päästäksemme ihailemaan rakennuksen sisätiloja.

Kaupungin keuhkot on Keskuspuisto, Central Park. Kauniina päivinä puiston kansoittaa vapaa-aikaansa viettävät ihmiset. Puiston aktiviteetteja riittää moneen makuun. Näin matkalaisen mielestä mukavinta on nautiskella jäätelöstä katsellen ihmisiä ja heidän touhujaan puistossa.

En ole kokenut vastaavan monipuolista kaupunkia, vaikka olenkin käynyt useimmissa suurkaupungeissa. Olen käynyt tähän mennessä monta kertaa New Yorkissa, mutta aina siellä riittää nähtävää ja koettavaa. Viikko tai kolme menee jo pelkästään Manhattanin kaupunginosan tutkimiseen. Museoita riittää, kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, ravintoloita löytyy joka makuun, tapahtumia, juhlia, konsertteja, jne. on päivittäin mieletön määrä. 

Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Metrolla pääsee joka suuntaan, taksit ovat edullisia ja kävelemällä näkee kaikkein eniten.

Koska olimme varanneet Suomesta USAan ainoastaan menoliput New Yorkiin ja paluuliput Los Angelesista, ei meillä ollut varsinaista matkasuunnitelmaa. Olimme tutkineet USA:n karttaa iltaisin ja pohtineet, minne seuraavaksi. Minulla kangasteli mielessä Chigaco, mutta muitakin vaihtoehtoja oli. Matkasimme eräänä aamuna reppuinemme La Guardian-lentokentälle ilman suunnitelmaa kohteesta. Kentällä kuulimme uutisista, että Louisianassa myllää hurrikaani, mutta sen odotetaan menevän päivän aikana ohi. New Orleans ja jazz - mikä sen parempaa!

Marsimme tiskille, ostimme lentoliput New Orleansiin, annoimme reppumme ja siirryimme kohti lähtöporttia. Homma kävi yhtä helposti ja samalla tekniikalla kuin kotimaassa bussimatkalle lähtö, vaikkakin turvatarkastus oli kyllä suunnattoman paljon hankalampi. Takit pois, vyöt pois, kengät pois, taskut tyhjiksi, käsimatkatavarat levälleen tiskille, metallipaljastimen läpi, käsiskannerilla hivelyt, ilmatuubissa seisominen ja sitten pukeutuminen. Ja matka saattoi jatkua!

Tänä päivänä mietitään sitten, milloin ja minne vai pääseekö enää koskaan? Toivottavasti vielä pääsee!

Statue of Liberty

Matkustaminen on hieno laji - tai siis oli!

Moniko vielä muistaa ajan, jolloin pystyi matkustamaan maapallolla minne vaan. Odotettiin vain kieli pitkällä, milloin päästään kuuhun tai Marsiin, jos muut paikat oli jo käyty. Tai jotkut odottivat noihinkin kohteisiin pääsyä. Mutta hankalaksi meni sittemmin! Tuli tautia tarjolle.

Nyt ei paljon matkustella. Omassa lähikaupassakin käynti on suurempi matkaseikkailu kuin ennen naapurimaahan matkustaminen. Ja ennen, jos halusi matkustaa kauemmaksi, piti ensin käydä apteekissa ostamassa hiili-, ummetus-, ripuli-, maitohappo- ja närästyspillerit. Se oli näet vatsa se ensimmäinen, joka reagoi ulkomaahan. Tuohon, ammoiseen aikaan ei vielä tiedetty käsideseistä mitään. Jos hygieniaa piti johonkin osaan vartaloa hankkia, otettiin se sisäisesti a-juomina. 

Vielä reilu vuosi sitten naureskeltiin aasialaisten kasvosuojille. Nyt ei naureta, vaan vaaditaan vierustovereiltakin semmoinen ja me ollaan sentään pääosin suomalaisia. Me ei yleensä taivuta suuren maailman hömpötyksiin, mutta nyt on vaan pakko. Ei sovi läähättää muiden naamoille eikä hengitellä muitten höyryjä. Olisi luullut, että tämä tapahtuisi vain maamme rajojen ulkopuolella, mutta ei, kyllä se on täällä kaikkialla Suomessakin.

Ennen oli esimerkiksi Suomen Lappi koskematonta ja terveellistä aluetta, mutta nyt on pahat hengityshöyryt ehtineet jo sinnekin. Onneksi viime joulun Lappiin tungeksinut kotimaan matkailu ei polkaissut liikkeelle uutta tautiaaltoa. Sama leviämisvaara koski ja koskee nyt koko maatamme. Rajoja suljetaan ja liikkumista rajoitetaan. Tuntuu pahalta ja hieman pelottaa.

Oho, kun meinasi mennä tautihommiksi, kun piti sanoa sananen matkailusta! Oli se ennen mukavaa, kun ensimmäinen kosketus matkailuun saatiin jo Seutulan lentoaseman baarissa tai kahviossa. Siinä kun odotteli koneeseen kutsua parisen tuntia, olisi jo voinut palata samantien kotiin, kun olo tuntui niin matkustaneelta ja hengityskin tuoksui jo matkalle. Mutta koneeseen kavuttiin ja näyteltiin niin kokenutta matkustajaa että. 

Jos matkustettiin pohjois-eteläsuunnassa, oli kellon kanssa pelaaminen helppoa. Mutta jos matkustettiin Suomesta jomman kumman kyljen suuntaan ja vielä mahdottomasti tunteja, olikin elämä sekaisin - maha ei välttämättä vielä. Mahankin vuoro yleensä tuli ja jopa melko pian, kun päästiin nauttimaan paikallisruokia. Ei herkkä suomalainen osannut nukkua eikä valvoa oikeaan aikaan. ei auttanut kellon vilkuilu tuohon aikaerovaivaan.

Monella meni lomaviikon ensimmäinen puolikas napostellessa kotimaan apteekin ostoksia, nauttien hetki hotellihuoneen parveella auringosta ja sitten kiireesti kakomaan naama valkoisena  huoneen saniteettitiloihin. Mutta kaikkeen tuohon lopulta auttoi aika ja matkatovereiden hankkimat kioskin tai kaupan lääkkeet, joita kotimaassa saa ainoastaan a-liikkeestä. Ja kun kunto palasi kohdalleen ja huoneesta uskalsi lopulta ulos, alkoi loppuloman muutamien viimeisten päivien tiivis paikalliselämään tutustuminen. Ja hauskaa oli, kunnes oli palattava kotimaahan sorvin ääreen.

Tuo jetlag eli aikaerorasitus onkin villi juttu, sillä toiseen suuntaan kylkeä se on paha ja toiseen ei niin paha. Mistähän sekin mahtanee johtua. Ei se voi johtua edes puujalkaisen suomalaismiehen tanssilavatekniikasta, pyöritään aina vaan samaan suuntaan. No reissattu on ja ties milloin pääsee seuraavan kerran matkalle?

On niistä menneistä reissuista jäänyt jäljelle edes jotain - jetlag! Tuo väsymyksen ja uuteen kellonaikaan sopeutumisen ongelma, kun olet reissannut monta tuntia useiden aikavyöhykkeiden yli. Luulin ennen, että jetlag tulee vain tuolloin. Mutta hämmästyksekseni olen viime aikoina kokenut jetlagin vaikutukset Etelä-Savossa sijaitsevan mökkimme ja Helsingin kodin välisen matkan jälkeen. Eikä ole ollut väliä kumpaan suuntaan on matkattu, eikä mitenkään liity tanssitekniikkaani. Jokainen kerta ainakin 2-3 päivää on olo aivan kanttuvei. Lähipiiri tarjoaa omituista selitystä, että se olisi jotenkin ikääntymiseen liittyvää. Sanon suoraan, EI PIDÄ PAIKKAANSA! Aion kohta taas kokeilla, olisiko helmikuussa liikkeellä erilainen jetlag kuin muina kuukausina. 

Tässä kuva 2019 Lofooteilta, joka on yksi upeimpia käymiäni paikkoja!

Se on huoli tavanihmisellä ankara!

Kyllä minua heiveröistä senioria huolestuttaa tämä maailman tilanne! Ei edes eniten omasta puolesta, vaan nuoremman polven puolesta.

Sitä on monen sortin johtajaa, kun puhaltelee pilliin omituisia päätöksiä missäpäin maailmaa milloinkin. Yksi kasaa sotaroippeita sinne tänne toisten rajoille, joku häiritsee nettijuttuja, joku kaivelee kalliooon rakettipaikkoja, joku rakentelee muureja ja sotkee kauppasuhteita.

Uskontokin on useinmiten väärä tai sitten oikea, joku hakkaa ja teloo omia kansalaisiaan, joku valehtelee silmät ja suut täyteen, kaikki syyttelee toisiaan, erotaan tai uhataan hetken huumassa erota liitoista tai kaveruussuhteista ja sitten kadutaan.

Jossain ollaan niin heimoa ja jossain lahkoa ja sitten tapellaan omien kesken, jossain marssitaan hätää pakoon kohti toista hätää, yksi uhkaa yhdellä ja toinen toisella tempulla. Lapset kärsii ja ruokaa ei riitä tarpeeksi. Koteja tuhotaan ja poltetaan. Mitä se tämmöinen oikein on?

Kotomaassa ammattiliitot lakkoilee huvin vuoksi, periksi ei anneta edes järkisyiden edessä oli sitten asialla valtio, maakunta, kylä, koti tai ihminen. Enää ei kukaan kanna vastuuta mistään. Ja aina tavanihminen kärsii.

Ei meikävanhus ymmärrä tätä! Ennen elettiin sovussa ja rauhassa. Käytiin kauppaa hissukseen toistemme kanssa. Lähetettiin Englantiin halpaa voita ja saatiin vastineeksi teepusseja ja toffeeta. Entiseen Neuvostoliittoon lähetettiin junia ja laivoja ja saatiin vastineeksi sinkkiämpäreitä ja maatuska-nukkeja. Ja silloin kaikki oli hyvin ja tyytyväisiä.

Keihäsen kanssa matkustettiin turvallisesti Malagaan ja Kanarialle ja matkalla juotiin Kiteen Kipakkaa. Seutulan parakeissa odotettiin kahvia ryystäen Spear Airin tai Kar Airin pitkänmatkankonetta tai sulavanmuotoisia Caravelleja. Sai matkata turvallisen rauhallisesti mihinpäin vaan mieleen juolahti ja lennolla siemailla napanderia.

Illat oltiin perheen kanssa kodeissa ja katsottiin Metsoloita ja Hanskia ja Valkoisia lakanoita, Rin Tin Tiniä, Spedeä, Älywapaata Palokuntaa ja muita mukavia ohjelmia. Nyt katsotaan telkkarista isojen johtajien sapelien kalistelua ja katastrofeja.

Nyt tuo kohellus on tarttunut jo luontoonkin. Aina jossain järisee maa, jossain tulvii vesi koteihin, jossain on älyttömän kuivaa, jossain on älyttömän märkää, jossain palaa metsät ja kodit, jossain sortuu vuoret ja rinteet valuu talojen päälle, jossain nousee joet kaduille, kellareihin ja koteihin, jossain jatkuu syksy vaikka pitäisi olla jo talvi, jne.? Muovijätteitä lojuu kotona, kaduilla ja merissä, en uskalla edes mainita minkä verran ja mitä niille pitäisi tehdä.

Ei ymmärrä tätä luonnonkaan osallistumista johtotahohenkilöiden sekoiluun! Onko se nyt maailma tullut lopultakin tiensä päähän ja ihmiskunta kahjoksi? Ettei mene kommentointini liian isoksi, totean, että samat tv-ohjelmatkin tulevat nykyään 5 kertaa toistettuina vuorokauden sisällä. Kyllä Puoliseiskaakin riittää yksi kerta, tai jos ei sattumalta ehdi katsomaan, niin toinen varmuudeksikerta seuraavana aamuna voidaan hyväksyä. Ja sama elokuva tulee kahdeksatta kertaa parin vuoden sisällä ja se on aivan liikaa, kun jäi jo mieleen ensimmäisellä kerralla.

Ei tuo kaikki voi olla oikein? Vai onko? Vai olenko käsittänyt jotain väärin? Vai eikö minulle ole selitetty kaikkea ymmärrettävästi? Mutta huolettaa kuitenkin!

Vai tuli vielä Oulun traveleri! Ja höpöt kanssa!

Eihän siitä mitään tullut! Aikataulut meni keturalleen niin, että oikein hatuttaa. Tätä kirjoittaessani minun piti istua autossani suhaamassa kohti Oulua, mutta ei! Niin ja kaupata "No jopas sattui!"-kirjaa matkan varrella oleville potentiaalisille tahoille. Nyt istun mökin tuvassa kirjapinoni kanssa ja kuuntelen sateen ropinaa peltikattoon. No ei auta kuin toivoa uutta, parempaa yritystä!

Sen verran kuitenkin sain kokemusta Airbnb:stä, että totesin järjestelmän toimivaksi. Yhteydenpito oululaiseen vuokraisäntään oli sujuvaa ja nopeaa. Ja varauksen peruuttaminen onnistui yhdellä napin painalluksella Airbnb:n sivulla. Siinä yhetydessä kysyttiin vaan syytä peruuntumiseen, mutta se oli taulukon vaihtoehdoista ruksaamalla selvä. Osan maksamastani varauksesta saan takaisin suoraan luottokorttitililleni muutaman päivän sisällä.

Korintin kanava

Mutta on se vaan nykyaikaisella matkailijalla helppoa tuo varausten tekeminen! Matkalippujen ja majapaikkojen varaaminen onnistuu helposti netissä verkkosivuilla tai mobiililaitteella sovelluksilla. Tarjolla on kotimaan kulkuvälineitä, kuten VR, ExpressBus, Onnibus, Finnair, Norwegian ja monia muita.

Bourbon Street

Ulkomaiden matkavarauksiin löytyykin sitten vielä mittavampi joukko osoitteita. Majoituksia saa kotimaahan ja ulkomaille monien sivustojen kautta, kuten esim. hotellien omat sivut, Airbnb, Trivago, Hotels.com, eBookers. Lentoja on tarjolla lentoyhtiöiden omilla sivuilla, mutta myös esim. osoitteissa SuperSaver, Momondo, SkyScanner.

Jackass-pingviinejä Boulders Beachilla

Pienenä vinkkinä lienee paikallaan mainita, että kun suunnittelet matkaasi ja selailet nettiä, niin käytä incognito-tilaa selaimessasi. Tuolloin selaustietosi eivät yhdisty sinuun, kun taas uudelleen etsit lentoa tai majoitusta. Saat aina selaushetkellä parhaat tarjoukset, eikä kiinnostuksesi määrättyyn paikkaan jää järjestelmän muistiin. Toki, jos käytät esim. Hotels.com-sivua, saat henkilökohtaisia tarjouksia.

Matkavarausten nettiviidakko on hyvin laaja ja siihen pääsee sisälle parhaiten googlailemalla matkalaisten kokemuksia esim. matkablogeista. Sieltä löytyy hyviä vinkkejä.

Käykää matkoilla, sillä matkailu avartaa!   Laitan mukaan pienen kuvakavalkadin maailman turuilta.

Mount Pilatuksen pillimiehet

Bangaloren "katukisa"

Moorean majatalo

Hongkongin taloja

Haitin piraattilaiva

Hua Hinin rento vartija

Brandenburgin portti

Alpeille sitä on vaan aina ikävä!

Suomen Lappi vie kaikista voiton!

Mökillä on mukavaa?

Arvatkaa poltteleeko? Nyt on sujahtanut vajaat puolitoista kuukautta mökillä. Aika on mennyt pääosin palellessa ja sadetta pidellessä. Suurkaupungin vilinään tottuneet silmäni ovat jo väsyneet tuijottamaan ikkunasta kaislojen, mäntyjen, marjavarvikon ja pihasammalten kasvua. Onneksi orastava harmaakaihi ei ole vielä vääristänyt värisävyjä.

Aamuni alkaa tabletilta päivän lehdet lukien. Seuraavaksi ohjelmassa ovat aamupuuro ja -kahvi. Sitten alkaa aktiivinen luonnon kasvutapahtumien seuraaminen. Se ei muistuta vähäisimmässäkään määrin Stadin Mannerheimintien vilinää. Vähäistä muutosta aiheuttavat kaislikon heiluminen ja veneväylässä kelluvat härkälinnut ja koskelo poikueineen, mutta vieläkin ollaan kaukana suurkaupungin katuelämän sykkeestä.

Oloa eivät helpota myöskään lehdissä ja telkkarissa päivittäin esiintyvät matkailujutut ja -mainokset. Meikäläisen matkailulle elävä sydämen syke suorastaan riutuu seuratessa noita artikkeleita. Jos passini olisi mökillä mukana, hivelisin sitä varmaan lakkaamatta ja tuijottaisin mitään näkemättömin silmin ikkunasta taivaalle. Nimittäin mökkimme ylitse lentävät lähes kaikki Helsingistä Kaukoitään suuntaavat lentokoneet. Niiden siivistä taivaalle piirtyvät vanat ovat minulle kuin muinaisen inkvisiition pahimpia kidutuskeinoja.

Taidan kohta räjähtää ja suunnata jonnekin! Enkä nyt tarkoita reilun 15 kilometrin päässä olevaa Prismaa. Vaan nyt puhutaan pidemmistä matkoista paikkaan, jossa olisi muutakin elämää kuin kaislikon suhina. Saattaisin jopa ajaa yli 20 kilometrin päähän Savonlinnan torille polkupyörällä ellei viimeviikkoiset polkuretket vielä säteilisi kipuna takapuolessani. Ehkä tässä lähiviikkoina vielä tempaisen ja lähden reissuun vähän kauemmaksi - jopa julkisilla kulkuvälineillä.

Mutta kyllä edellyttäisin kesältä muutamaa perusasiaa:
- kesän on oltava kesä lämmön ja kosteuden suhteen, +21 - +25 C, ei sadetta kuin joskus vähän yöllä
- polkupyöriin on kehitettävä kipua estävät istuimet, mahd. Niittokone-malli
- pyöräilyä varten pitää kaikki mäet tasoittaa, tai ylämäet pois ja pelkkiä alamäkiä tilalle
- sauna pitää lämmittää joka ilta tai jos ei jaksa, niin joka toinen ilta, voi korvata joskus suihkulla jos ei jaksa lämmittää
- ihmisen ei tarvitse uida järvessä kuin korkeintaan joka kymmenes vuosi muuten iho rypistyy
- katiskassa olisi oltava joka toinen aamu keskikoinen hauki, kirjolohi lienee liikaa vaadittu
- kesäteatterinäytösten olisi oltava aina hauskoja ja päiväsaikaan, vanha ei jaksa riekkua illalla teatterissa
- lörtsyjen sokeri- ja rasvapitoisuuksia pitäisi laskea makua ja rakennetta heikentämättä, muuten läskistyy vielä nykyistä enemmän
- muikkuja tai haukea pitäisi olla tarjolla joka aterialla (ja kevytnakkeja) ja joskus jotain heiniä
- marjoja ja sieniä pitäisi olla metsässä saatavilla normiaikana ja niiden pitäisi olla helposti poimittavissa
- mökkeilyn saa/pitää keskeyttää milloin vaan kotimaan- tai ulkomaanmatkan takia
- mökin rakennusten, rakennelmien ja maa-alueiden pitää pysyä kunnossa ilman minun työpanostani
- ja onhan niitä muitakin, mutta jokainen voi lisätä listaan omat juttunsa.

On kesässä puolensa, mutta ei se saa olla kidutusta! En tykännyt toissaöisestä +5 C:n lämmöstä! Ei tuommoinen lämpö ole mitään kesää, etenkään heinäkuussa. Pieni vihje Pekka Poudalle, että voisitko savonlinnalaisena järjestää tänne inhimilliset kelit ja pitää suihku- ja muut kylmät virtaukset pois näiltä nurkilta! Kiitos jo etukäteen!

Nauttikaa Te kesästä jos pystytte, sillä minun motivaationi kyllä horjuu melkoisesti!

Olisi Roomassakin tai jossain vastaavassa kaupungissa kyllä aika kivaa

Ei ole huono vaihtoehto myöskään Innsbruck tai Salzburg

Mutta täällä vain ollaan, Saimaan rannalla

Valkoisten poskien kanssa, jotka sotkevat rannan

Kesäteatteri Kerimäellä oli äärettömän hauska

Lentokoneen vanoja seuraa hänkin kaukomaata kaivaten

Koettavaa ja luettavaa

Viime viikkoina olen törmännyt pariin ryhmään, jotka tuottavat lukijoilleen monenmoista ajateltavaa, pohdittavaa ja elämyksiä. Nuo mainitsemani pari ryhmää ovat matkabloggaajat ja kirjabloggaajat.

 Matkabloggaajista

Olen viime vuosina seurannut jonkin verran muutamien matkabloggaajien postauksia, joista minulle läheisin on aivan loistavaa tekstiä ja kuvia tarjoava Sannan perhematkablogi, Walleni.us. Sannan ilmeikäs ja maanläheinen sanankäyttö antaa lukijoilleen matkakohteista elävän kuvan - tuntuu aivan kuin olisi itse matkalla. Tekstiä korostavat sekä elämystä täydentävät loistavat ja monipuoliset kuvat teksteineen.

Matkamessuilla kävin pikavisiitillä matkabloggaajien osastolla. Paikalla oli muutamia blogaajia, joista jututin Roomassa asuvaa Heliä, jonka blogin nimi on Näkymiä vihreältä kukkulalta. Hän kertoo elävästi asukkaan näkökulmasta paikallisista, ajankohtaisista tapahtumista ja elämästä eräästä maailman merkittävimmässä antiikin kaupungissa.

Matkablogeja löytyy suomenkielellä melkoinen joukko, mutta kun laajentaa kielivalintaa, on tarjontaa pilvin pimein. Osa bloggaajista kirjoittelee postauksiaan harvakseltaan, mutta osa pyrkii tuomaan sanottavansa esiin suhteellisen säännöllisesti. Matkabloggaaminen on siitä haasteellinen laji, että siihen vaaditaan runsaasti omakohtaisia kokemuksia eikä laaja valkovakansiokaan haittaa postaamista. Mutta aihepiiri on laajuudessaan ja värikkyydessään poikkeuksellisen mielenkiintoista luettavaa.

Mikäli olet kiinnostunut selailemaan matkablogitarjontaa, löytyy lisää blogeja portaalilta Matkabloggaajat

Kirjabloggaajista

Ylen uutisissa näytettiin pätkä kirjabloggaajien tapaamisesta Bonnierin tiloissa. Suomessa arvioidaan olevan n. 150 aktiivista kirjablogia eli tarjontaa kirja-arvioista löytyy. Kirjablogit ovat yleisiä, aihepiiriin keskittyviä, erilaisia jne. Ahkerimmat bloggaavat kymmenistä, jopa sadasta kirjasta vuoden mittaan.

Uutisten yhteydessä haastateltiin paria bloggaajaa. Heidän kommenttiensa taustalta tuli esille palava halu lukea, mutta myös keskustella ja tuoda esiin omia näkemyksiään kirjoista. Nykyisenä kiireisenä aikana blogi tarjoaa siihen oivallisen mahdollisuuden, kun se ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Haastateltujen blogit löytyvät seuraavista osoitteista: Aina joku kesken  ja hieman toisenlaista lähestymistapaa edustava Haikuarviot .

Tässä vielä malliksi pari osoitetta kirjablogeihin: P.s. Rakastan kirjoja ja Kirjainten virrassa

Kirjabloggaajat linkittävät postauksiaan ja vinkkejään myös Facebook-ryhmässä nimeltään Kotimaiset kirjablogit. Mikäli olet kirjallisuudesta kiinnostunut, kannattaa käydä Fb-sivulla.

Muut bloggaamisen genret eli aihealueet 

En edes yritä luetella tässä muita alueita. Pelkästään eri harrastukset antavat miljoonia vaihtoehtoja etenkin jos ei rajoituta omalle pienelle kielialueellemme. Se maailma ja tarjonnan runsaus on sama kuin netissä Youtube-videot, jotka eivät katsomalla lopu.

Laitan Teille tähän kuitenkin linkin muutamaan seniorihenkiseen blogiin
Ikinörtti
Vallaton mummeli
DigiKylli 
Senioripelaajat
Musasto

 Oma bloggaamiseni

Itse en kuulu noihin kumpaankaan ryhmään. Sen olette varmaan huomannut heti kättelyssä. Itse olen Vanhuksena Stadissa semmoinen sekabloggaaja ilman päätä ja häntää. Vähän kuin sylkisuuhunbloggaaja.

Aloitin bloggaamiseni 2013 lokakuussa. Palava polte saada purkautua kirjallisesti jotenkin, avasi sanaisen arkkuni, jossa on paljon kirjaimia ja sanoja. Ne ovat vaan suloisena sekamelskana, ja tulevat ulos omalaatuisena mössönä. Mutta olen niistä kuitenkin saanut julki reilun 3 vuoden aikana 408 postausta. Tämä postaus on numero 409.

Välillä tahtoo vaan kynä tylsyä ja sanat jäädä arkkuun vaikka maailma olisi täynnä kirjoittamisen aiheita. Mutta kun alkaminen, ryhtyminen, heittäytyminen jne. kirjoittamisen antoisaan maailmaan on vuosi vuodelta aina vaan hankalampaa.

Olen toki vieraillut matkabloggaajien tontilla kun kirjoitin Kiinan matkalta blogin Vanhus Reissussa
Sen 39 postausta saivat mukavasti seuraajia. Ja syksyn 2016 Itävallan matkakertomuksen sotkin Stadin Vanhuksen blogiin. Nyt ei ole oikein uusia matkoja tullut, eikä oikein tiedossakaan ja olenkin pohtinut, että kertoisin muista vanhoista reissuistani. Saa nyt nähdä vieläkö sana-arkustani löytyy jonain päivänä Reissu-blogiin juttua?


Käykää netissä etsimässä omia kiinnostuksen kohteisiinne liittyviä blogeja! Niitä löytyy googlaamalla ja rohkeasti selailemalla. 

Matkailun hienoimpia näkymiä

Hääpari Xianin kaupunginmuurilla

Kellotorni, Xian, Kiina

Eläkeajan unelmia ja tekosia

Kun aikoinaan unelmoin eläkkeelle pääsystä, tuntui se aika olevan äärettömän kaukana. Unelmoin työpöytäni ääressä, että ryhdyn eläkkeellä  sitten tekemään vaikka mitä, kuten matkustamaan, lukemaan, kirjoittamaan kirjan tai kirjoja, opiskelemaan kieliä, puuhastelemaan puutöiden parissa, opettelemaan jonkin instrumentin soittamisen, jne. Tuskin kukaan muu kuitenkaan uneksii tuommoisista asioista!

Ehkä osaatte kuvitella unelmieni liittyvän aktiiviseen, innostuneeseen, sporttiseen, ylenmääräisen monitahoiseen elämäntyyliini (tuo edellä oleva tarkoittaa samaa kuin vannoutunut sohvaperuna)!

Nyt reilun 10 vuoden eläkkeellä olon jälkeen unelmoin edelleen, että ehtisinpä tehdä lisää noita samoja asioita ja joitain muitakin. Mutta kun on koko ajan kiire, niin ei oikein ehdi mitään. Onnekseni olen saanut kuitenkin matkailla kotihengettären kera, lukea kirjastollisen kirjoja (hitto kun niitä ilmestyy koko ajan lisää eikä niitä kaikkia ehdi millään lukea), kirjoitella ja nyt kolmen kirjoittajakurssin jälkeen omiin kirjoihin on kasassa 8 kirjannimeä ja jokaiseen melkein puoli sivua tekstiä, opiskella espanjaa (mielenkiinnon nutisti heti alkuunsa argentiinalainen, suomea osaamaton opettaja) ja venäjää (opin tietämään mitä tarkoittaa ja miten äännetään pectopah, ja siihen se jäikin vääränlaisten kirjainten takia), tehdä puutöitä jonkin verran (tuloksena oli pala pois toisesta peukalosta ja myöhemmin yhteen sormeen 3 tikkiä), opetella ukulelen soitooa (kuvittelin soittimen helpommaksi, kun siinä on sentään 2 kieltä vähemmän kuin kitarassa, mutta erehdyin pahoin),  jne. Muutkin jutut ovat menneet samojen kaavojen mukaan.

Olenko saanut kokea sitten jotain erityistä eläkkeellä ollessani? No jo vain kyllä! Olen saanut uida merisiilien kanssa hetkeä ennen hain ilmestymistä, juniorin lievästi pakottamana hypännyt laskuvarjolla tandem-hypyn 3,6 kilometrin korkeudesta, löytänyt mökin metsästä kassillisen kanttarelleja, seisonut jalat ristissä ulkomaan lentoaseman parhaassa loungessa ovettoman, rinkulattoman ja 5 cm vettä lattialla lainehtivan vessan ovella, väistellyt katukissan kokoisia rottia, metsästänyt aamutohvelin kokoista torakkaa, ihaillut kaksimetristä käärmettä kadun varressa, nauttinut jumalaisesta jalkahieronnasta pitkän päiväkävelyn jälkeen, ajanut pää ulkona ikkunasta aurauskeppien mukaan pohjoisen yöllä rankassa lumituiskussa tien kadotessa tasaiseen valkomaisemaan, esittänyt ulkomailla pantomiimia kun yhteinen kieli puuttui, jne.

Välitilinpäätökseni oman eläkeaikani suhteen on ollut se, että kun olen päässyt toteuttamaan melkoisesti omia unelmiani, niin voin ehkä auttaa vähäisillä kyvyilläni myös muita.  Oma ratkaisuni on ollut vapaaehtoinen vertaistukityö it-osaajien kanssa  Enter ry:ssä (www.entersenior.fi). Tuossakin hommassa minulle uhkaa vain käydä niin, että aika ei tahdo riittää! Ja kyseisessä lajissa uhkaa myös käydä niin kuin entiselle maalaispojalle Oulun asemalla pänikkään kompastuessa, että jää herkästi junasta. It-alan kehitys kulkee niin rajua vauhtia, ettei maalaispoika meinaa pysyä siinä vauhdissa.

Ihminen on siitä hauska eläin, että mitään ja mikään ei ole koskaan tarpeeksi! Eläkkeelläkään!  Pitäisiköhän ryhtyä tutkimaan lisää niitä jne.-unelmia ja etsiä jokin uusi, jossa minäkin voisin onnistua? Mutta ensin käyn maanantaina Töölön kirjastolla Enterin hommissa opastamassa.

Vegasin nahkaliivipappa menetti moponsa hallinnan ja osui kahvilan seinään

Tässä ollaan lähdössä hyppleyretkelle pikkupärrällä Mojaven autiomaassa

Patjan puolikas kantaa isommankin ihmisen

Merisiilien joukkokokous Moorealla

Pyörin pyörin ympyröissäin, sanoi pyöriäinen

Merten julma riuttahai etsii evästä matkamökkimme terassin kaiteen alla