Savu ja ruoka

On se jo esiaikojen ihminen tiennyt savun viisauden! Se tekee ruuassa aika nannaa, kun siihen tungetaan pieni määrä savun makua.

Aivan läheisimmät perheenjäsenet ovat innostuneet savupöntön kanssa pelaamiseen. On se näin vanhuksen näkökulmasta aika monimutkainen prosessi ja aikaa vievä puuha. Esi-ihminen nyhersi vaan nuotion luolan lattialle ja nosti lihaköntin luolan kattoon savustumaan. Ero nykyaikaan oli se, että se savustajaihminen asui samassa ”savupöntössä”. Nyt se lihaköntti savuaa pihalla ja tarpeen mukaan tuulelta suojassa. Ei tarvi viedä savua enää tupaan! Onneksi!

Nyt on moni pellintaittaja keksinyt peltipöntäkön, jossa on monta osaa ja ainetta, mitä tarvitaan esim. lihaköntin savustamiseen. Kaupoista löytyviä pönttöjä on esim. Weber, Muurikka, Narvi ja muitakin. Sinne pönttöön tungetaan sytykettä, hiiltä, hajupuuta, vettä, sokeria ja ties mitä, että saadaan kypsyyttä, makua, hajua ja väriä köntille.

Meillä on savupönttö hönkinyt nyt pari päivää pihalla ja napa meinaa jo revetä. Maukasta kalaa ja monensortin lihaa on savupöllystä kaivettu. En tiedä miten tästä ähkystä selvitään elävien kirjoihin? Täytyy taas maha opettaa kauraleivälle ja salaatille. Voi olla aika vaikeaa! Jo lähtötilannekin oli päässyt riistäytymään käsistä ennen savujuttuja. Ei ole painoindeksissä enää asteikko riittänyt meikäläiselle. Eikä nyt puhuta niistä pienemmistä luvuista!

Onneksi juhannus on loppunut ja päästään hakemaan Ulla Pakarin Kaurajunttaa kaupasta! Pitää viedä mökillekin pakastint täyteen vielä, kun mustikoita joutuu odottelemaan.

Puhallus - juhannus

Ei jaksa pieni ja maailmasta väsynyt Stadin vanhus ymmärtää, miksi pitää taivaan ilmastointilaitteen olla pari päivää niin kovalla! Ei saanut oikein selvää, mitä pitäisi varjella puhurilta, kun viima kävi voimalla.

Kaksi päivää, juhannuksen aatonaatto ja aatto, oli tuuli eli viima niin kovaa, että ilma oli liki sakeanaan käpyjä ja risuja mökkipihalla. Saimaa antoi tasaisen alustan kiivaalle ilmavirralle ja rantapenkka nosti ilman vauhdikkaasti mäntyjen tasalle. Piti jopa laittaa painot rantaan vedetyn veneen airoille, etteivät olisi lentäneet taivaan tuuliin tai mökin ikkunaan.

Jos hakee asiat jotain positiivista, niin säästyi kokon sytyttäjiltä tulitikut ja hyttyset pysyivät takametsässä. Väliin pieni sateenropse tarjosi nestettä janoavalle luonnolle kaipaamaansa kostuketta.

Katalalla ajattelulla varustettu lukija saattaisi epäillä, että miten kävi itsensä vanhuksen kostukkeen kanssa? Hyvin kävi! Kokonaissaldo juhannuksen aattoillalle oli 4 kuppia kahvia, 1 lasi roséviiniä (luomu), 1 tölkki olutta (Huom! Alkoholitonta) ja 1 tölkki  PepsiMaxia. Maitoa ja FunLight-mansikkamehua en viitsi edes mainita. Puoli kiloa muikkuja hoiti suolatasapainoa. Mutta kuten tuosta huomaatte, oli nesteytys (terveellisen?) monipuolista - toisin kuin monella muulla suomalaisella, jotka useimmat keskittyivät yhteen tai max kahteen lajiin, mutta panostivat enemmän sitten määrään.

Oli säätieteilijä Pouta järjestänyt ainakin meidän rannalle aatoksi lämpöä n. +16 C-astetta ja tuuli vaihteli 13-18 m/s. En minä, eikä moni muukaan lähialueilla viipyillyt, oikein tykännyt tuommoisesta. Ensin sitä kyllä pidetään helteitä viikkokausia ja sitten roimaistaan tuommoiset kelit juuri keskikesän juhlapäiville. Kyllä pitäisi suunnittelijoiden hoitaa ajoitukset paremmin! Onhan heillä olemassa tietokoneet ja kaiken maailman mittarit.

Hyvää kesän jatkoa kuitenkin kaikille, jospa se tyyntyy siitä vielä! 


PS. Jos ette ole vielä tilannut kirjaani, niin voi sen tehdä vielä nytkin! Sen saa joko lähettämällä sähköpostia minulle vanhus.stadissa@gmail.com tai markun.kirjat@gmail.com tai sitten verkkokaupastani  https://holvi.com/shop/Marksbook/

PS. 1. Ei kannata pelätä, että kirjassa olisi samanlaista kerrontaa kuin tässä blogissa. Ne ovat siellä oikeita kertomuksia erilaisista ihmisten toilauksista. Kohtalaisen hauskoja!

Kirjan synnyttämisestä - Alkukipinä

Kävin vajaat kymmenen vuotta sitten muutaman kirjoittajakurssin. Niistä kohtalokkain oli minulle alkuun kesälomahengessä aloittamani Oriveden Opistolla pidetty kurssi. En tuolloin juurikaan tuntenut Opiston toimintaa, enkä ollut aikeissa alkaa kirjailijaksikaan. Oriveden Opisto oli vain nimi, jonka tiesin liittyvän vahvasti suomalaiseen kirjallisuuteen.

Kurssilla kouluttajina toimi useita kokeneita kirjailijoita. Opetusta vetäneet kirjailijat olivat poikkeuksellisen mukavia tyyppejä ja osasivat innostaa oikealla tavalla meitä suurelta osin kokemattomia kirjallisuuden uusia "uhreja". Omaa kurssiani veti kirjailija Markku Karpio. Sain hänen johdollaan tuon viikon aikana melkoisen kipinän kirjoittamiseen.

Opetus kurssin aikana oli hyvin mukaansatempaavaa, jota ei ollenkaan vähentäneet kauniit kesäiset säät Oriveden vehreällä opistoalueella. Kurssilla kirjoitettiin paljon ja hyvin monenlaisella tekniikalla sekä monista aiheista. Yllättävällä tavalla oikean tekniikan avulla, alkoi paperille putkahdella juttuja.

Tuon kesäviikon 2010 jälkeen kirjoittelin silloin tällöin lyhyitä juttuja läppärilleni. Pari vuotta myöhemmin istuin jälleen Oriveden Opiston masinoimalla kurssilla, tällä kertaa Helsingissä, kirjailija Taija Turusen opissa. Ja siitä taas vuotta myöhemmin löysin itseni Hakaniemstä Työväen Sivistysliiton kirjoittajakurssilta. Myös noilla kursseilla oli runsaasti innostuneita, aktiivisia kirjoittamisesta kiinnostuneita.

Noiden kurssien aikana ja niiden jälkeen kirjoittelin muutamia lyhyitä kertomuksia, joista muodostui sittemmin runko kirjalleni "No jopas sattui!". Nuo kertomukset lisättynä muutamilla uusilla tarinoilla innostivat minut 2017 kirjamessuilla tiedustelemaan parilta kustantajalta kiinnostusta niiden julkaisemiseen. Vastaukseksi sain, ettei aineisto sovi valitettavasti heidän kustannusohjelmaansa.

Lueskelin netistä muiden kirjoittajien kokemuksista kirjan julkaisemisesta ja siitä, miten kustannusliikkeet hyväksyvät tarjottuja ja etenkin ensimmäistä teostaan kirjoittavien tekstejä. Kustannussopimuksen saavien alhainen määrä, ainoastaan muutama prosentti tarjotuista, meinasi viedä minulta viimeisenkin innostuksen.

Mutta kirjoittamisen polte jatkui ja löysin tietoja omakustanteen julkaisemisesta. Lisäksi löysin netistä mukavalta vaikuttaneen, ja lopulta erittäin päteväksi ja mukavaksi osoittautuneen, kustannustoimittaja Marian. Hän piiskasi noin puolen vuoden aikana minut kirjoittamisen vauhtiin ja muokkasi tekstiäni julkaistavaan muotoon, Hänen painavien kommenttien saattelemana kirjoitin vanhaan aineistoon melkoisen määrän lisäkertomuksia.

Tuloksena tuosta oli "No jopas sattui!" - Hupinovelleja, jota voi tilata seuraavasta osoitteesta

 https://holvi.com/shop/Marksbook/ 

(Holvi on suomalainen luotettava verkkokauppa-alusta, jossa kirjan voi maksaa luotettavasti yleisimmillä maksuvälineillä tilaamisen yhteydessä. Tilaajan tietoja ei tallenneta mihinkään muuta kuin kirjan postittamiseksi.)

NO JOPAS SATTUI! Muutamia otteita makupaloiksi

Pitäisiköhän sinua hieman kiusata ja laittaa tänne muutama lyhyt ote kirjan novelleista! Ja niin kuin arvaat, varsinaiset kertomukset löytyvät sitten kirjasta "No jopas sattui!", jota voi tilata osoitteesta

https://holvi.com/shop/Marksbook/

Tässäpä ne maistiaiset tulevat!

… päättänyt suojella niin hulluja kuin humalaisiakin. Ja Sulolle oli suotu erityisesti tuo humalaisen varjelusperuste. Oli hän toki rehellisyyden nimissä jo hieman saavuttanut sitä hulluuttakin asuttuaan yksin koko 70-vuotisen elämänsä ja omistauduttuaan pelkästään kaloille. Hänelle oli suotu ikään kuin kaksinkertainen varmistus. Ja humalapuolen varmistusta hän pyrki nykyisin vahvistamaan lähes päivittäin.

Mutta nyt oli puukko tavoittamattomissa ja koukku peukalohangassa. Sulon ei auttanut muu kuin nousta veneessä seisomaan, suoria oikealla kädellä vaivalloisesti housujen vyö auki ja pudottaa housut nilkkoihin puukon tavoittamiseksi. Nyt käsi ulottuikin jo puukon kahvaan. Puukko soljahti tummaksi …

----------

… morsiushunnussaan ilmaantunut emännöimään naapuriin miehensä vanhemmiltaan perimää tilaa. Kauko jopa katkaisi kateuttaan välit Eetuun muutamiksi vuosiksi. Mutta naapurin taloudessa kävi niin kuin monessa muussakin parisuhteessa tapaa käydä. Puolisoiden välit hiipuivat hiljalleen ja verevä Tyyne jäi ilman lohduttajaa.

Noihin aikoihin Kauko pääsi takaisin sovintoon Eetun kanssa ja oli suhteellisen usein nähty vieras naapurissa. Kutina Kaukon haaroissa oli yltynyt, ja niinpä kerran tietäessään Eetun olevan Jyväskylässä ostamassa traktoriinsa varaosia, tämä …

----------

.. Viivin mielestä kauneinta mitä nuori nainen voisi kohdata. Kaikki opetukset kotoa ja mummunkin varoitukset olivat unohtuneet Benin kuiskaillessa pehmeällä äänellään englanninkielisiä hellittelysanoja Viivin korvaan. Viivi ei ymmärtänyt noista puheista kuin sanan sieltä, toisen täältä, mutta äänensävy kertoi kaiken.

Tuona yönä Viivi sai kokea sen mikä oli tarkoitettu jokaisen naisen kypsyyden sinetiksi. Ja sinettiä olikin tuona yönä käytetty mustetta ja leimasinta säästämättä. Kun Ben, joka kertoi työskentelevänsä yrittäjänä, aamulla kertoi …

----------

… saavuttuaan kerrosateria-annos tarjottimellaan Joonan pöytään.

-- Hiton hyvä, kun tulit. Nyt saattaisi tosissaan olla käsillä se meidän kaipaama tilaisuus, avasi Joona.

-- No kerro jo!

Joona kertoi kaiken mitä oli kuullut ravintolareissullaan. Mikke kuunteli tarkkaan Joonan selostusta. Pian ilmestyi hymy naamalle leveten levenemistään.

-- Hitto, siinähän se on! hihkaisi Mikke Joonan lopetettua.

-- Kyllä tuo vaikuttaisi aika idioottivarmalta keissiltä. Meillä ei vaan …

Toivottavasti nuo edelliset katkelmat maistuivat! Kertomuksia on 250 sivulla yhteensä 23 kappaletta ja ne ovat kaikki toisistaan erilaisia, joten yksitoikkoistakaan ei lukemisen pitäisi olla.

Ja ei kun nettiostoksille! 

 

NO JOPAS SATTUI!

No lopultakin se odotettu (ei sitä kyllä muut ole odottaneet kuin minä) esikoiskirjani tuli

”No jopas sattui!” 
(tuota nimeä klikkaamalla pääsee myös tilaamaan)

on nyt saapunut painosta ja on tilattavissa netin kautta.


Tarjolla on 250 sivua täyttä rautaa tai metallia tai puuta tai no paperilla olevaa kirjoitusta kuitenkin. Kirja on novellikokoelma, jossa sattuu ja tapahtuu yhtä ja toista.

Jokainen tarina on erilainen ja niitä on aiheiltaan monenkirjava valikoima. On lyhyttä ja pitkää, on hyvää ja huonoa ja vielä huuonompaa, on mielenkiintoista ja on muuten vaan. Yleensä jutut sujuvat niin kuin yleensä minulla itselläkin, eli metsäänhän ne tahtovat mennä. Niinkuin ylioppilaskirjoituksissa, kun odotin älliä, niin aakkosten alusta eli aata pukkasi. Ei sitä aina onnistu, vaikka innostus olisi kuinka valtava.

Jos olet luonteeltasi tosikko, tämä kirja ei kuulu mitenkään sinulle. Jos ymmärrät huumoria edes vähän, tämä teos on tarkoitettu juuri sinulle.

Jos säälit ja haluat tukea ”nuorta”  (tuo nuori on tässä tapauksessa enemmänkin keventävä kielikuva) aloittelevaa kirjailijaa, voit tilata oman kappaleesi teosta kohtuullista korvausta vastaan nettikirjakaupastani osoitteesta

https://holvi.com/shop/Marksbook/

Odottelen innolla monellako alkukiinnostus johtaa kirjan tilaamiseen!


Markku, kirjailija ja Vanhus Stadissa



PS 1. Lähettelen niitä sitten pikku kätösilläni heti tilausten putkahtaessa tiedokseni. Muistakaa täyttää tilauslomakkeeseen tarkat yhteystietonne!

PS 2. Pyysin kirjapainoa painamaan semmoiselle paperille, jolla voi edes sytyttää saunanpesän ellei kirjalle löydy muuta käyttöä.
 

Osaatko valita oikean jonon?

Se alkaa kyrsiä ihmistä kovin, kun kaupan kassajono on aina väärä!

Miksi minulle sattuu aina, kun on tosi kiire, että kaupan kassajono tökkää edessäni? Yritän valita aina sen lyhyimmän jonon ja katson vielä, ettei edellä olevilla ole isoja kärryllisiä tavaraa. Asetun jonoon ja sittenpä se pysähtyykin!

Edelläni on se ainoa asiakas, jolla/joka/jonka
- on kassalle jotain tärkeää valittamista,
- haluaa kertoa viikonloppusuunnitelmistaan,
- hedelmäpussista puuttuu hintalappu,
- hintalappu on omenoiden, vaikka pussissa on kalliita etelän hedelmiä, -
- haluaa vaihtaa vielä jonkin tuotteen,
- ostaa Hölboro Mentholia, jota ei juuri sen kassan tupakkakoneesta löydy,
- odottaa, kun puoliso meni hakemaan rollaattorillaan vielä toisen maitopurkin puolenkilometrin päässä sijaitsevasta maitokaapista,
- arpoo ottaisiko vielä herätetelineestä pastillirasian vai ei,
- pudottaa perunapussin lattialle,
- ei löydä pankkikorttia lompakostaan,
- pankkikortti ei toimi,
- pankkikortti on väärä,
- haluaakin maksettuaan kirjata vielä bonukset,
- bonuskortti onkin toisen kaupan,
- huomaa kassakuitissa olemattoman virheen tai jotain muuta vastaavaa.

Ja minua tietenkin kyrsii! Muilla kassoilla jonot vetävät rivakalla tahdilla, vaikka ovat pitkiä kuin nälkävuodet.

Se on jonon valitseminenkin taidetta ja salatiedettä!

Auton vahauksen vaikutus

Kirjoitin tuossa tovi sitten lankomiehen auton vahauksesta ja sen vaikutuksesta sateisiin. Esitin tuolloin toiveen tai pikemminkin ajatuksen, että toimi olisi pitänyt tehdä jo pari viikkoa aiemmin.

Nyt taidan perua puheeni koko vahauksesta. Nimittäin sateet ovat jatkuneet vahaamisesta lähtien. Lisäksi yölämpötilat tippuivat lähelle nollaa. Päivisin liikutaan hätäisesti päälle kymmenen asteen lämmöissä. Nyt en kyllä tykkää!

Voiko auton vahauksella olla noin maaginen vaikutus? Onko Korrekin vahoissa jotain salaista mystiikkaa, josta meille ei kerrota?

Haluan tuoda tällä julki, olkaa varovaisia kun puhdistatte, pesette tai vahaatte autojanne! Vaikutukset voivat olla ihmisen olemassaololle ja elon mukavuudelle kohtalokkaat.

Mikä meidät syö?

Oli se ennen helppoa, kun piti pelätä luonnossa vaan isoja asioita. Oli sudet, karhut ja käärmeet.

Käärmeistäkin ainoa vaarallinen oli kyy. Sen kanssa on edelleenkin vaan yksi ongelma. Kun se ei osaa puhua, ei pysty kyselemään oletko sinä kyy vai rantakäärme. Rantakäärme kun ei ole myrkyllinen. Ja sitten se saharaitakuvio selässä. Ei näy sahan kuva selässä mustalla kyyllä. Eikä sitä viitsi läheltä edes tutkia vaikka olisikin vain vaaraton rantakäärme.

Olin minä kerran rohkea kun tapasin vaskitsan, joka ei toki ole käärme. Nappasin hännästä, vai pyrstökö se on, kiinni ja roikotin urheana vanhuksena sitä ilmassa. Ajattelin, että jospa se on vaikka vaskitsojen urheilujoukkueen jäsen ja yltääkin puraisemaan ranteesta. Ei ollut, ei yltänyt! Olin kovaa poikaa!

Mutta nyt pelottelevat viatonta vanhusta joka paikassa punkeilla. Niitä kun ei oikein silmä ota. Niistä on tarjolla borrelioosia ja aivokuumetta. Ja kummastakin tulee ihmiselle pahaa. Ei pitäisi päästää iholle ja imemään verta tuommoista minihirviötä!

Minä viaton vanhus olen päässyt pari kertaa tekemään tuttavuutta tuommoisen minipurijan kanssa. Ja hätähän siitä meinasi tulla. Ensimmäinen iski selkään ja saatiin kotikonstein aika pian pois. Ei tullut ongelmia. Toinen iski kainaloon ja tuli ongelmia. Ei tullut ympyrää, eikä muutakaan suurempaa vaivaa. Tuli käynti sairaalassa, kun jätti päänsä hehkeän ihoni sisään. Kaivettiin, löytyi pää, ei toimitettu takaisin omistajalleen. Minä pysyin terveenä tai no siinä kunnossa, jossa olin ennen tuota irtopäätä.

Nyt yritetään vaan vältellä sitten noita pikkupaholaisia!

Missä viipyy sade?

Tässä on viikkoja kohta kaipailtu sadetta. Missä se on viipynyt? Viime kesänä kyllä satoi. Nyt luonto on kuivaa kuin taula. Ihmisen ei kestä edes kiivastua eikä tulistua, kun silloin saattaa metsä syttyä palamaan. Kyllä pitää katsoa pihalla, ettei satu potkaisemaan kahta kiveä niin, että ne iskevät vahingossa kipinää. Saattaa nurmikko leimahtaa liekkeihin.

Kyllä on tehty ihmisen kesä vaikeaksi! En oikein tykkää. Viime kesä sateineen oli mökilläkin melko kiva, kun sai sateen takia maata sängyssä tai istua tuolissa ja lukea. Niin tai katsoa iPadilta elokuvia ja tv-sarjoja. Oli se mukavaa!

Nyt pitää seisoa tuntikausia letkun kanssa pihalla ja kastella horsmia ja muita kauniita kukkasia. Ja puskatkin huutavat vettä. Ei ole omenapuussa lehti kasvanut, kun ei ole ollut märkää tarjolla. Kukkia oli puussa, mutta riittääkö kosteutta omenan rakentamiseen?

Onneksi eilisestä tuli pientä apua! Lankomies pesi ja vahasi mökkimme pihalla autonsa. Ja arvaatte tietenkin miten siinä kävi! Tänään tuli ensimmäinen sadekuuro viikkokausiin. Hurraa! Ei enää letkun kanssa pihalla seisoskelua.

Nyt on sitten iltapäivälle ja ensi yöksi luvassa kunnon sateet. Olisipa pessyt pari viikkoa sitten, niin olisin välttynyt pari päivää letkuhommilta!

Enpäs meinannut huomata itsekään!

Enpäs huomannutkaan kehua itseäni, mutta nyt korjaan tuon asian. Nimittäin tämä blogipostaukseni (on muuten hieno ulkomailla väännetty termi tuo!) on järjestysnumeroltaan 505.

Maaginen 500. postaus oli ”Mikä se tökkii senioria liikenteessä?”.

Raja ei olisi voinut osua tärkeämmän asian yhteyteen. Tuo postaus liittyi toukokuussa vietetyn Invalidiliiton ”Helppo liikkua”-viikon esteettömyysteemaan. Sydämellinen kiitos Invalidiliitolle tästä! En ymmärtänyt itsekään kuinka tuon tärkeän aiheen yhteydessä saavutin myös itse blogillani yhden merkittävän rajapyykin.

Blogini, nyt jo reilut 500 postausta, on sisältänyt 4,5 vuoden aikana kirjoituksia asiasta ja asian vierestä. Välillä jutut ovat olleet melko sekavia vuodatuksia ja toisinaan niissä on osuttu jopa johonkin naulan kantaan.

Jatkossa lupaan olla yhtä säännöllisen epäsäännöllinen julkaisuaikojen suhteen sekä entisenlainen, sekava tekstieni sisällön osalta.

Kiitos teille kaikille, jotka olette malttaneet/viitsineet/vahingossa lukea vuodatuksiani! Sydämellinen kiitos myös juttujani kommentoineille! Laittakaa joskus lisää kommentteja! Niitä on mukava lukea ja kiemurrella tuskassa, kun en tiedä, miten vastaisin niihin fiksusti.

Aurinkoa kaikille kesäänne!

PS. Pitäkää silmällä lähitulevaisuudessa, mitä ”No jopas sattui!” tarkoittaa!

Mihin katosivat tavat? Onko seniori näkymätön? Huomaako kukaan?

Miten minusta tuntuu, että ainakin omalle ikäluokalleni opetetut tavat on lähes täysin unohdettu! Meille opetettiin kotona ja koulussa aikoinaan (siis vuonna tulitikku ja kynttilä) monenlaisia käytöstapoja, joihin kuuluivat erityisesti tervehtiminen, kiittäminen sekä toisen huomioon ottaminen ja auttaminen. Eikä niissä opetuksissa rajattu noita tapoja kohdistumaan tai olemaan kohdistumatta johonkin erityiseen tahoon. Opit koskivat kaikkia ja kohdistuivat kaikkiin, joiden kanssa ihmisyksilö on tekemisissä. 

Vuodet vierivät, ihmiset muuttuivat ja vesi virtasi Vantaanjoessa ja monessa muussakin joessa (viittaan tässä mm. kouluaikaiseen rimpsuun jokien nimistä: Oulun Siika on Pyhä Kala jne.) tai ei tietenkään virrannut kuivina vuosina kuivuneissa joissa. No seurasiko niistä muutoksista sitten jotain kivaa, hyvää tai muuten vaan jotakin? Tavat ja turmelukset muuttuivat vai muuttuivatko? Unohtiko ihminen muutoksen tuoksinassa hyvät käytöstavat! 

Mitä jos oletkin muille vain pelkkää ilmaa, väritön, näkymätön, tyhjä jokin? Miltä tuntuisi, jos kukaan ei vastaisi sinun Whatsapp-viestiisi tai Snapchatiin tai Skypeen tai sähköpostiviesteihisi tai mitä niitä kaikkia nyt onkaan? Entä jos nykyihminen ei löytäisikään netin räiskintäpeleihin räiskintäkaveria, kun kutsusi ei tulisi huomatuksi? Olisiko sitten kivaa?

Kun astut mihin hyvänsä huoneeseen seniorina tai nuorena (tähän asiaan ei ikärasismi yllä), kukaan ei yleensä huomaa eikä tervehdi. Paitsi tietenkin huonekaluliikkeessä ja autokaupassa, joissa toivoisit olevasi ainakin hetken huomaamaton. Ominesi saat yleensä kaikkialla olla ja palvelun tai keskustelukumppanin itse etsiä. Sitä kun toinen ihminen tuppaa olemaan ikään kuin häiriöksi paikalla oleville. 

Se on nykyihminen muuttunut, erityisesti saavutettuaan seniori-iän, muille näkymättömäksi ja huomaamattomaksi. Tässä yhteydessä en viitsi väittää, että hajuttomaksi ja mauttomaksi, kun näistä ominaisuuksista on edelleen vahvoja omakohtaisia kokemuksia. Siitä lähipiiri joskus jopa huomautteleekin. Ne ovat vielä vankasti jäljellä, mitä nyt makuaistin toiminta vaihtelee ja suolaa on ruuassa aina liian vähän. Ja sokeria.

Pitäisikö siis nykyihmisiä iästä riippumatta kouluttaa ja kasvattaa hyville tavoille? No sanonpa tähän, että älä edes epäile äläkä mieti! Kyllä pitää ja kovalla kädellä! Se on moni henkilö, kun tarvitsee huomioimista, eikä se ole vähiten seniorihenkilö! Ei me olla värittömiä! Ja toista pitää auttaa aina! Näin on jämpti!

HUOMIOI TOINEN IHMINEN JA AVUSTA TARVITTAESSA!

Tämä on aika hieno!