/>/> VANHUS STADISSA: Itävalta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itävalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itävalta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. syyskuuta 2016

Matka Alpeille - osa 1, Kolme kovaa A:ta eli Alps, Austria & Apfelstrudel

 (otsikon suomennos: Alpit, Itävalta ja omenastruudeli)

Kyllä olen aina tykännyt Alpeista! Olen onnekseni aimmin päässyt puolenkymmentä kertaa käymään noiden terävien kukkuloiden äärellä. Päättyneen kesän aikana pääsi kaipuuni jälleen nousemaan sfääreihin ja niinhän siinä sitten kävi! Niin siis, että eräänä lauantaiaamuna istuin poikani kanssa Helsinki-Munchen-lennolla.

Perillä Saksassa Munchenin kentällä oli vuorossa vuokra-auton lunastaminen ja eikun Paxi poskeen ja baanalle kohti Alppeja. En kyllä viitsi tässä mainita enkä edes kehua tasaisia Saksan moottoriteitä tai sitä, että vuokra-Volvolla pääsi jo puolikaasulla 195 km/h. Mutta kylläpä olikin tarjolla suoraa, sileää tietä ilman nopeusrajoitusmerkkejä.

Ensimmäinen pysähdyksemme tapahtui pastalautasen äärelle Garmisch-Partenkirchenissä. Oli juuttaan hyvää! Pastaravintolan vierellä virtaava joki todisti oivallisesti korkean ilmanalan vuoristoveden kirkkautta. Pysähdyimme toviksi seuraamaan sillalta sorsien laskettelua vuolaassa, matalapohjaisessa virrassa. Hauskaa tuntui vesilinnuilla olevan ilmaisella vuoristoradallaan! Kylän pienuus hieman yllätti kun talviurheilua seuranneena minulle oli muodostunut aivan toisenlainen käsitys koosta. Mutta toki muutkin tunnetut talviurheilukeskukset tuntuvat olevan enimmäkseen pieniä kaupunkeja tai kyliä. Mutta se ei kyllä yhtään vähennä korkeiden, jylhien maisemien tehoa!

Seuraavaksi suuntasimme keulan kohti Mittenwaldia ja Innsbruckia. Mittenwaldin lähestyessä alkoivat todelliset, jylhät vuoret piirittää kulkureittiämme ja maisemien jylhyys oli huimaavaa. Mittenwaldin jälkeen siirryimme pian Itävallan puolelle Tiroliin. Posotimme useimmille tutunnimisen urheilukaupungin, Seefeldin läpi. Siellä Eero Mäntyranta putsaili vuonna 1964 mitalipöytää Innsbruckin olympialaisissa ja sai lempinimen "Mr Seefeld".

Lopulta saavuimme ajopelimme navigaattorin opastamana Alppien pääkaupunkiin, Innsbruckiin. Kaupunki sijaitsee laaksossa, jota vuoret ympäröivät. Asukasmäärä on reilut 120.000 henkilöä ja kaupunki on sekoitus modernia- ja historiallista metropolia. Kaupungin alueen korkeuserot ovat huimaavat ja alue yltää korkeimmillaan jopa yli 2.300 metriin. Hotellimme sijaitsi vanhan kaupungin äärellä aivan ydinkeskustassa. Navigaattorimme ohjaamana parkeerasimme Volvon keskustan ison ostos-virastokeskuksen monikerroksiseen kellariparkkiin. Olimme suhteellisen varmoja, ettei hallin rakentaja ollut joutunut rakentamisvaiheessa painimaan vesijättömaiden kanssa. Oli paikka sen verran jämäkkää tekoa! Keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja marssimme muutaman hissin kautta Hotel Centraliin.

--- ja matka jatkuu ...

Garmisch-Partenkirchenin portilla

Vuoripuron kauneutta

Sorsapari siirtymässä virran vietäviksi
Kaunis pizzeriarakennus Garmischissa
Saapuminen jylhiin alppimaisemiin

Komeaa on!



Tyypillisintä, rauhoittavaa alppimaisemaa


Rautatien suojatunneli rinteen keskellä

Maanteiden jyrkkyydestä ja muista vaaroista varoitellaan

Jos jarrut pettävät on reitti merkitty ...

... ja reitti johtaa tässä oikealle hidastusrinteeseen

Innsbruck lähestyy.


torstai 15. syyskuuta 2016

Onko palvelulla ja Alppi-ilmalla jotain yhteyttä?


Kyllä piti lentää tuntitolkulla ja kiivetä Alppien yli aina vanhoihin olympiamaisemiin ennenkuin saatiin kunnon palvelua! Se ei suomalainen palveluhenkilö eikä ravitsemusliike taivu tehoon saati ystävyyteen!

Se piti meikäläisen vanhuksen hankkiutua peräti Innsbruckin vanhaan olympiakirkonkylään. Päivällä Alppien yli Volvolla kaahatessa paistoi aurinko polttaen ihmistä ja maisemaa reilusti yli hellerajan innolla. Ja lämpöä suotiin oikein iltaan asti, kunnes taivas tummeni, antoi kirkasvalon välähdyksiä ja jyräytti fanfaarit ilmoille. Ja sitten tuli tovin vettä vuoristomaisen miehekkäästi.

Sitä oli iltaturistin suorastaan pakko hakeutua ruuan ja juoman ääreen paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, Stiftskelleriin. Ja olihan tehokasta! Sen ohella, että paikka tulvi ihmistä ja käsitti useita sisä- sekä ulkotiloja, homma pelasi unelmatavalla. Ei ollu trippineuvoja eli Tripadvisor turhaan kehunut ravinnonjakajaa!

Hyvä, että ehti takapuolensa tarjota tuolille kun tarjoilija toivotti tervetulleeksi, otti tilauksen ja näpytteli sen vanhanaikaisen taskulaskimen näköisen laitteen näytölle ja siirtyi toisen pöydän luo. Ei kulunut kahta minuuttia kun toinen tarjoilija toi juomat, ja alle viiden minuutin toi kolmas tarjoilija ruuat. Siinä meinasi hyvä jano ja nälkä mennä aivan solmuun kun noin nopeasti joutui nauttimistoimeen eli tunkemaan ravintoa huulten väliin.

Kun eittämättä tuli lopulta laskun aika, saapui ensimmäinen tarjoilija pöydän luo, napautti laitettaan ja ilmoitti summan. Hän rahasti laskun siinä samalla, kiitti ja toivotti tervetulleeksi uudemman kerran. Ja siirtyi palvelemaan seuraavia asiakkaita. Homma pelasi kuin rasvattu! Asiakkaiden ei tarvinnut odotella mitään vaihetta. Siinä oli janoisen ja jopa nälkäisenkin helppo tyydyttää tarpeensa! Ja vieläpä rivakasti!

Jos jokin pieni moite täytyy livauttaa, niin hymyilemistä palveluammatissa ei alppiaurinko salli. Mutta jos hymyn puute antaa toiminnalliseen palveluasenteeseen potkua, minä hyväksyn tuon pikku puutteen!

Milloinkahan Suomessa saisi vastaavaa palvelua? Taitaa olla niin, että meillä on unohduttu vaan metsästämään Pokemoneja eikä asiakkaita! Eikä kotomaan ravitsemusliikkeen väki välitä tai odota, että kukaan viitsisi tulla toista kertaa samaan paikkaan. Mutta kyllä Suomessa hymyillään, jos jotain hyvää pitää tähän heittää!

Mutta kyllä palvelusta en tykkää suomeksi ja suorastaan ihailen itävallaksi! Se täytyy olla Alppi-ilman syy!

Suosittelen, että käytte itse kokemassa Itävallan palveluihmeen!

Perin persoonallinen ravintolan kyltti

Stiftskellerin ulkoterassi