perjantai 20. lokakuuta 2017

Auto ja lottovoitto

En todellakaan ole saanut lottovoittoa! Harmittelen vaan sitä, ettei autoni ole semmoinen älyttömän kallis maasturi. Jos olisi, olisi eteneminen paljon rivakampaa. Niin, eikä tarvitsisi välittää nopeusrajoituksista!

Matka mökille luovuttamaan ostajalle (sai edullisesti) LipLap-laituria sujui kohtuullisen hyvillä mielin. Ei edes Lahdentien asfalttityöt ja 120-50 km/h välillä vaihtelevat nopeusrajoitukset häirinneet erityisemmin mielenrauhaani.

Mutta antakaas olla, kun paksun sumun peittäessä maisemaa alkoi 10 kilometrin pätkä, jossa rajoitus oli 50 km/h, viereinen kaista oli ruovittu auki ja piti päällään pientä sormenpään kokoista kiveä. Sitten alkoi tapahtua! Sivupeiliin ilmestyi jotain nopeaa. Ohitse suhati iso musta maasturi. Mielentilani järkkyessä ja päiväni salamana pilaantuessa, en kerinnyt edes tunnistaa merkkiä. Käsieni edelleen järkytyksestä puristaen rattia, ilmestyi sivupeiliin 2 mustaa mönttiä. Myös ne lähestyivät salaman lailla pikkukivikaistalla. Ja nyt olin jo tarkkaavaisempi. Ensimmäinen oli Audi Q7 ja toinen Cadillac Escalade.

Kaikki 3 minua järkyttänyttä ajoneuvoa edustivat kokoluokkaa, jonka pelkkä keulan korkeus on päälakeni tasalla. Eli isoja ovat! Ja kalliita!

Nyt pohdinkin, että pitääkö omistaa tuommoinen jopa satoja tuhansia maksava, älyttömän iso auto, että saa ajaa reilua ylinopeutta ja liikennesäännöistä piittaamatta?

Kyllä masentaa, enkä tykkää! Taidan lotota viikonlopulla!

torstai 19. lokakuuta 2017

Tuliko Teidän puuhun omenoita?

Tosin otsikon kysymys koskee vaan heitä, joilla on pihallaan omenapuita. Muun merkkisten puiden omistajien on tuohon kysymykseen hankalampi vastata ja kaupasta ostetut omenat eivät kelpaa tähän keskusteluun.

Meillähän kävi mökillä niin, että ostimme joskus kymmenkunta vuotta sitten pihalle 2 omenapuuta. Niitä piti kuulemma olla kaksi, koska yksi ei tee lapsia tai siis omenoita. Niin meillä sitten kasvoi ja kehittyi naisomenapuu ja miesomenapuu. Maa oli lähes pelkkää hiekkaa, mutta kyllä he löysivät siitä sen verran mullantynkää, että omenoitakin alkoi tupsahdella.

Saimme muutamana vuotena jopa runsaasti omenoita. Toiset olivat punaisia ja toiset vihertäviä. En tiedä kumpi oli mitäkin sukupuolta? Mutta hyviä omenat olivatten. Sitten tuli muuan talvi ja ristihuuli jänönen ja tietenki kavereineen. He kalusivat viattomien, kaikessa rauhassa talvilomaansa viettävien omenapuiden rungot ja osan oksanpäistäkin makoisina suihinsa. Ei tykänneet puumme tuommoisesta touhusta. Ottivat nokkiinsa.

Toinen puu, jonka sukupuolta en tiedä, jäi perin tyngäksi, mutta toivorikkaana istutin jäljelle jääneen rungon pätkän uuteen paikkaan ja multaan. Toista lääkitsin omenapuun oksantynkiin laitettavalla ruskealla, pahanhajuisella mönjällä. Ja niin matka jatkui ja muutaman vuoden kuluessa alkoi uusi tuleminen. Vähemmän kärsinyt puu kasvoi pituutta ja se kärsinyt juurikaan ei. Mutta omenoita alkoi taas putkahdella runsaista kukinnoista. Niin kukkia he kyllä lykkäsivät aina, mutta joka vuosi eivät muistaneet muuntaa niitä sääntöjen määrämiksi hedelmiksi.

Jos menneinä vuosina ei ollut tarvetta varata kuivuuden takia toripöytää sadon myyntitarkotukseen, niin tänä vuonna tilanne ei jäänyt ainakaan kosteudesta kiinni. Sitä nimittäin riitti sananmukaisesti pilvin pimein. Vettä tuli joka suunnasta ja aina puhurin vahvistuksella. Ja kukkia riitti niin, että jopa hollantilaisilla kukkatarhoillakin olisivat ihmetelleet meidän omenapuitamme.

Sadonkorjuun alla tutkailin puuta ja mietin jo sitä toripöytää, mutta en havainnut kuin yhden omenan. Onneksi perheemme parempi puolisko havaitsi toisen, ettei minun omenani tarvinnut jäädä kovin yksinäiseksi. Lopputuloksena oli etten varannut toripöytää, eikä kumpikaan omena kerinnyt kypsyä syötäväksi ennen kuin kelit kylmenivät. Ne jäi oksalle odottamaan uutta tulemistaan.

Nyt on puut kiepitetty rautalankaverkoilla ristihuulien varalle ja ensi syksyksi on toripöytätarpeet varattu varaston nurkkaan. Iloinen ja optimistinen odotus on alkanut ja kestää noin 10-11 kuukautta. Pitäkää peukkua ensi kesän omenasatoni puolesta!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Mokasinko hankinnoissani taas!

Kyllä minä mokasin! Moni tuttavani on kuullut minun valittavan muutamia vuosia sitten tekemästäni virhepäätöksestä, joka liittyi läppärin eli kannettavan tietokoneen ostoon. Valitin alvariinsa ja tuskalle asti sitä, että ostin Windows-pc:n kun olisi pitänyt ostaa Applen MacBook. Niinpä!

Perusteluja tietenkin voi aina kysyä! Miksi en siis ostanut helpointa, toimivinta, kätevintä, parasta kannettavaa? No tietenkään sen takia kun se Windows-pc oli niin edullinen. Säästin kokonaiset 300 Euroa tuossa kaupassa. Se kun on minulla tapana säästää yleensä väärässä paikassa. Ja kun halpa hinta sokaisee järjen, sen vähäisenkin!

No entäs eilen sitten? Oli se vanhempi virheostos tulossa tiensä päähän. Hän oli käynyt jo kerran katsomassa Saksan korjaamolla uutta näppäimistöä ja hankkinut takuun voimalla sisuksiinsa semmoisen. Ja samalla oli korjautunut ohjelmistokin. Ja nyt oli hänellä heränneet uudelleen samat vinkeet. Näppäimistö ei toiminut oikein, kursori hyppi minne mielensä teki. Ja kaiken kukkuraksi SD-kortin lukija ei halunnut auttaa minua kuva-asioissa. Sanoi tehtaan mies, että lähetä laite hänelle, niin käytetään taas Saksassa. Ajattelin, että kyllä riitti nyt läppärin matkailu, kun ei tässä itsekään pääse pidemmille reissuille.

Ja niin taas tieni kävi Verkkokauppaan. Ja kaikki turhautumiseni ja katumiseni unohtaneena kävelin läppärihyllylle, jossa oli tarjolla edullista laitetta. Ei ollut hylly taaskaan Applen vaan oli HP:n. Kotiin paluun jälkeen totesin säästön olleen Applen hyllyyn verrattuna n. 800 Euron luokkaa. Oli nimittäin tarjolla sivuhyllyllä alennettuun hintaan HP monilla mausteilla ja tilavilla sisuksilla eli muisteilla.

Ja sitten kotona harmittelin taas! Kun perheen nuorempi viisaus viritteli tietoa laitteelta toiselle ja samalla kertoi MacBookin tietosiirron helppoutta. Siinä kuulemma laite kysäisee ohimennen "haluatko, että kaikki siirretään?" Ja siihen kun vastaat jees tai kyllä, hurisee masiina hetken ja ilmoittaa hetken kuluttua olevansa entisen käyttöpelin näköisyydellä käytettävissä tositoimiin.

Nyt istun tässä ja odottelen kopioita ulkoiselle levyasemalle ja niiden siirtämistä uudelle (edulliselle) HP-läppärille. Eikä ole mennyt vasta kuin 3 tuntia ja ollaan jo päästy alkuun. Jos laitteesta hakee jotain hyvää samalla kun tuskailee taas säästöä väärässä paikassa, niin ei ole kone vielä kysellyt ulkomaille pääsystä. Toivottavasti tämä ei ole niin himomatkaaja kuin tuo entinen Lenovo.

Kovalevyn raksutusta kuunnellen ja viisaita hankintoja kanssaihmisillen toivotellen!

On siinä masiinaa ja piuhaa - ja säästöä!




lauantai 7. lokakuuta 2017

Valokuvatura

Tuli reissattua muutama päivä Unkarin suunnalla ja otettua muutama kuvakin. Eli yhteensä niitä kuvia taisi olla n. monta sataa. Ja se on tarkka luku. Ja nyt kuvien käsittely ontuu kovin!

Olen ladannut iPadilleni muutamia appeja eli sovelluksia valokuvien ottamiseen ja käsittelyyn. Tarkoitukseni oli kuvata mm. iPhonella ja iPadilla Budapestin reissun antia. Ei sitä enää tällä iällä muuten muista mitä sitä reissussa on nähnyt. Nyt ei muistamista estä enää samat syyt kuin ennen nuorempana. Ne laseissa tarjottavat!

Kun tällä reissulla oli tarkoituksena kuvata nähtyä hieman tarkemminkin, oli mukana myös Nikonin kätevä kompaktikamera Coolpix P340. No sillähän niitä kuvia sitten enemmän lauoinkin. Ja tuossa Nikonissa on myös se hienous, että sen pitäisi siirtää ilmojen halki toiselle laitteelle eli minun tapauksessani iPadille. No osa siirtyikin ja osa ei. Saattoi siinä olla syynä nettiyhteydetkin, mutta saattoi siihen vaikuttaa se EVOkin. Tuota termiä viljelee poikani kun minulle sattuu nykyään kieltämättä aika usein noita tilanteita. EVO = en vain osaa.

No kuvia on rutkasti ja siirtelin ne läppärille kotiin palattuani. Sehän onnistuikin työllä, tuskalla ja vaivalla. Onhan ne nyt siellä, mutta kun tiedostonimet ovat hieman eri Nikonilla ja iPhonella. Eli kuvat eivät ole siis kronologisessa järjestyksessä. Yhdet ovat siellä ja perässä ne toiset tai sitten toisin päin. Kun kuvia on heti monta, on loogisen kuvaesityksen luominen ikävää puuhaa. Pitkään meni myös kun poistelin jalkaterien ja katukiveyksen kuvia. Se kun sattui kamera laukeamaan vahingossa  kohtuuttoman usein.

Minulla on useampia appeja, joilla voi kuvia muokata ja yhdistellä, mutta kuvat ovat nyt sitten melkein kaikki läppärillä. Ja läppäri ei ole juuri nyt käsillä. Ja appit ovat taas puolestaan iPadilla. Nyt niitä sitten pitäisi siirrellä ristiin rastiin. Ja arvatkaa, muistanko millä appilla mikäkin homma on parhaiten tehtävissä!

No tässä tätä tuskailua! Älkää nyt odottako, että tämän jutun perässä on kuvasetti reissusta! Ei ole! Yritän kirjoittaa reisusta erillisen jutun heti kun olen kotona läppärin ääressä. Nyt olen laittamassa mökkiä talviteloille. Onneksi lähdin, sillä lähisuolta löytyi aivan älyttömästi karpaloita. Nehän ovat hyvää lääkettä yhdelle rauhaselle, joka sijaitsee edessä. Lisäksi ne hoitavat masua sekä pitävät tulehdukset pois virtsasta. Ja lisäksi karpalosoppa on aivan älyttömän hyvää vaniljakastikkeen kanssa. Eli karpalot ovat ihmiselle hyväksi ja valokuvat myös!

Oliko sekava postaus? No kyllä oli, mutta niin on kuvien kanssa pelaaminenkin! Sen vielä totean, että ei minusta valokuvaajaa saa tekemälläkään! Jos ei kamerassa olisi automaattiasetusta, ei minulla olisi yhtään katsottavaa kuvaa!


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Joka toiselle kuoppaa kaivaa ...

Se on Stadin kuopankaivelija taas löytänyt runsaasti kaiveltavaa! Sitä on pitänyt kaivertaa Mannerheimintien eli Manskun pinta aivan nilelle. Se olisi ollut koko kesä aikaa hoitaa nuokin hommat. Mutta eikö vaan pidä jatkaa vasta sitten kun raskautetut työihmiset ja heikkojalkaiset eläkeläiset haluaisivat edetä vaivattomasti ja ripeästi. Paitsi eläkeläinen ei tietenkään etene aivan niin ripeästi kuin nuoremmat parempi jalkaiset.

Mutta esteitä on vaan rakenneltu rutkasti. Jalkakäytävä loppuu yks'kaks yllättäin, ja sitten ei tiedä mistä pääsee eteenpäin. Sama tilanne on kun automies ja -nainen sumputetaan yht'äkkiä loppuvalta kaistalta etsimään etenemiselle soveliasta väylää. Siinä sitten seisoskellaan jonoissa ja nojataan kädellä poskeen eikä mitään tapahdu ja kiirekin olisi. Jos kaikkien ajatukset pukisi sanoiksi, olisi paljon suunpesua tarpeen kun sanat ovat niin tuhmia, saati hävyttömän rumia.

Kyllä en oikein tykkää tuommoisesta touhuamisesta! Se kaivelija kun estää jopa 10-ratikan matkan Pikku-Huopalahden perille. On pitänyt keksiä 10X-bussi ajamaan muutamia viimeisiä pysäkinvälejä. Ja varsinainen, meille niin rakas 10-ratikka kurvaa takaisin keskustaan jo Kuusitien pysäkiltä. Jos meikäläinen vanha mies haluaa matkustaa Stadin keskustaan, on ensin köpöteltävä 3 pysäkinväliä päästäkseen ratikkaan. Ja se on paljon se! Siinä saa jopa epähuomiossa liikuntaa!

Ja apteekkiin jos pitää päästä, niin siinäpä onkin pujoteltava monenlaisten aitojen ja kaivantojen ali ja yli. Kyllä siinä matkalla kehkeytyy huonojalkaiselle kovasti apteekkituotteiden tarvetta. Monet niistä liittyvät erilaisten ruhjeitten peittämiseen ja toiset särkyjen lievittämiseen. Ei tiedä kaivelija edistävänsä lääkekaupankin liiketoimintaa!

Mutta en pidä kaivelusta ollenkaan! Olisi ollut käytettävissä kokonainen, vaikkakin sateinen, kesä kaiveluun. Mutta ei passannut silloin kaivella. Sitä vaan lusmuiltiin lomilla ja muissa joutavissa puuhissa.

Sanoisin, että nuo edelliset tapaukset olivat kesän väärinkäyttöä! Ei käytetty kesää hyödyksi eli kaiveltu ja pesty!





lauantai 16. syyskuuta 2017

Habitare 2017, Helsinki

Olinhan siellä minäkin! Päästyäni pitkästä aikaa takametsistä isolle kirkonkylälle, päätin osallistua vaatimattomalla ymmärrykselläni messutarjonnan katseluun.


Messut käsittivät 3 eri kokonaisuutta eli Habitaren, Antiikin ja Forman (lahjatavarat ja kodinsisustaminen).

Muutaman vuoden jälkeen olivat valmistajat ja alan liikkeet panostaneet isosti messuosastoihinsa. Katsottavaa riitti runsaasti! En ala tässä luettelemaan messujen antia, vaan annan alla olevien kuvakollaasien kertoa esimerkinomaisesti siitä, mitä minä Messukeskuksessa sain nähdä.

Kuvassa yllä on otos 16.9. hyväntekeväisyyshuutokaupassa kaupattavista 100:sta tuolista, jotka ovat Suomen Verhoilijamestarien Liiton jäsenten kunnostamia ja osoitus suomalaisen käsityöperinteen huipputasosta.

Messut päättyvät sunnuntaina 17.9.2017.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Minäkö - lainsuojaton autoilija?

Kyllä en arvannut mihin nuoruuteni autotarjonta oikein on johtanut! Tuolloin minut aivopestiin hyväksymään dieselauto ainoaksi oikeaksi autoksi. Dieseliä kuluu vähemmän, sillä pääsee pisimmälle, se haisee hienommalle, tosimies valitsee dieselin, moottori kestää pidempään ja ennen kaikkea - diesel on halvempaa. Ja näillä ajatuksilla on eletty tähän päivään asti.

En ole ollut kaiken aikaa tosiuskovainen, olen vuosikymmenten saatossa omistanut liki parikymmentä bensa-autoa. Vasta parin viime vuosikymmenen aikana olen siirtynyt dieselautoihin. Vasta viimeisimmät 4 autoani ovat olleet dieseleitä nuoruuden oppien pohjalta. Ja nyt minut ollaan tuomitsemassa väärän aineen käytöstä!? Mitä se tämä muka on?

Markkinoille on tullut hybridi-, biokaasu-, vety- ja vaikka mitä-autoja. Viimeinen se vasta onkin, sanonko mikä? Sanonko? Kouhotuskeksintö on sitten kokonainen SÄHKÖAUTO! Semmoisesta Teslasta on puhuttu jo muutaman vuoden ajan ja siihen sekaan on tietenkin jo tunkemassa muutkin merkit sähkötöpseleineen. Ja itsekseenkin pitäisi sähköllä muka kulkea kuskin nukkuessa pidemmillä matkoilla takapenkillä! Vai? Ja seuraako tuommoinen tienmutkia itsekseen? Mitä se kuski silloin tekee? Lukeeko muka kaikessa rauhassa iPadistä Hesaria? Ei kyllä istu minun pirtaani! Eihän se haise edes autolle! Eikä pörise!

Minun ajatusmittarilla sähköauto tarvitsee roikan kulkeakseen. Ja ymmärtäisin, että 10 metrin roikalla auto kulkee n. 10 metriä ellei sattumoisin rullaa lisää alamäkeen hieman pidemmälle. Isän peruja taloudessamme oli aikanaan moniin tarkoituksiin yhteensä toistakymmentä roikkaa, joista pisimmät olivat n. 30-metrisiä. Niillä olisi jo päässyt varmaan ainakin 200 metriä ja rullaukset päälle. Mutta ei silläkään esim. pidempiä lomamatkoja tehtäisi.  Kukapa sitä naapurin portille tyytyisi lomille matkustamaan omalla autollaan!

No tiedänhän minä toki, että akku tai pikemminkin monia akkuja tarvitaan sähköön. Ja isoja tehtaita väsätään niitä varten, mutta milloin pääsisin mökille asti yhdellä akun "tankkauksella". Auttaisiko A-, AA- vai AAA-paristot jos matka jäisi kesken? Eipä taitaisi auttaa vaikka saisi 10 pariston pakkauksen edullisesti Prisman tarjouksesta! No eihän se silloin tuommoinen lyhyenmatkansähkö meikäläiselle istu!

Ja sitten vielä! Vuosi sitten lähipiiri ostatti minulla ns. turvallisemman auton. Minäkö muka vanha ja sähläri? No en varppina ole! Siinä uudessa hankinnassa kojelauta ja oven palkit vilkkuu, välkkyy ja piipittää milloin minkäkin vaaran merkkinä. Ole siinä sitten tarkkaavainen, kun ei tiedä mokasiko itse vai mokasi kanssa-autoilija. Mutta siinä vilkkumisten ohessa uusi auto tuoksuu kuitenkin autolle, pörisee kuin auto, tarvii kuskin huomiota jopa piipitysten kera ja vaatii ratin kääntämistä. Se on oikea auto, joka kulkee DIESELILLÄ ja haisee dieselille! Ainakin kädet haisee aina tankkauksen jälkeen. Ja sillä kun ajaa tietää ainakin, että tankkaaminen onnistuu muutaman kymmenen kilometrin välein jos tarvis vaatii. Ja dieselin hintakin nousee mukavan tasaisesti. Näkee lomapkostakin, että ajettu on.

Kieltäköön Merkel dieselillä ajamisen Saksan kaupungeissa, nostakoon Sipilä dieselin veroja, rakennelkoot Teslan Muski akkutehtaitaan ja ilkkukoot sähköllä ajavat minun pörisevää Volvoani! Minä en valita, vaan tykkään kun auto on oikea auto!

On se vaan dieseli hyvää, haisevaa ja nostalgista! Taidan olla semmoinen ylpeä lainssuojaton vähän kuin Stadin Jesse Volvo James!

D on dieselin merkki!


PS.  Nuoruudessani oli kolme kovaa D:llä alkavaa automerkkiä: Rotke, Ratsun ja riisseli Mersu.