perjantai 30. joulukuuta 2016

Pitääkö sitä riekkua kylillä yötä myöten?

Kyllä en ole ennen tätä asiaa harmitellut! Kun tuo iso vuosijuhlakin, tämä Suomen 100 vuotta, lähestyy, kävi mielessä tutkailla mitä muuta kylillä tapahtuu. Enkä tarkoita nyt sitä, kun Mannerheimintie suljetaan ja pitkin matkaa puistossa on lavoja esiintyjille ja valoja välkytellään showna. Vaan katsoin oikein perusmusiikkitarjontaa näin vuodenvaihteen aatonaatolle.

Minä kun olen karvan verran lätkässä tuohon vähän jazzahtavaan musiikkiin, niin sattuipa heti silmääni Storyvillessä Jussi & The Boys-yhtyeen keikka. Minä sattumoisin pidän hitusen tuosta Jussin esittämästä musiikista. Oltiin kerran kotihengettären kanssa keikalla, jossa Jussi esiintyi Hillel Tokazierin kanssa. Hillel yritti rikkoa flyygelin soittamalla ja takomalla sitä silmääkin nopeammin ja Jussi luritti siihen jazzin lirutuksia mukaan. Se oli kyllä melkoista menoa se! Hyvä, että korva kerkisi seurata tapahtumia. Flyygeli selvisi onneksi hengissä koettelemuksesta.

No tuo Soryvillen keikka sitten! Soitto alkaisi vasta kello 23, kun meikäläinen on jo pitkän päivän jäljiltä pelkkä ihmisraunio. Eihän tuohon aikaan edes tinnitukselta kuule enää mitään. Se kun tuo oma sisäinen soitto vaan kovoo korvissa päivän pidetessä. Ja kun vielä pitäisi pystyä pitämään silmiäkin auki. Ei sekään onnistu enää tuolla kellonlyömällä.

Vielä jos miettii Jussin esiintymisympäristöä, ei sekään oikein sovi meikävanhukselle! Ajatelkaa, että siellä pitäisi istua ja nappailla jotain itsetuntoa kohentavaa nestettä. Se kun tuo paukkujuomaympäristö ei enää maistu ikäihmiselle. Mahtaisi sinä olla tarjoiluhenkilö ihmeissään, kun tilaisin viidettä kahden litran vesikannua ja pyytäisin raivaamaan pöydät pois vessareitiltä. Se pian ravintolapäällikkö tekstaisi takahuoneessa hinnastoa uusiksi lisäten sinne tiedot: Vesikannu 10 €, Wc-maksu seniorit 5€.

Miksi sitä ei voi soittaa ihmismusiikkia ihmisten aikaan jo alkuillasta seniorille sopivassa ympäristössä? Se kun Yläkerran Isäntäkin määräsi jo aikoinaan yöt nukkumista varten ja illat klo 22:een saakka tv:n katsomiselle ja musiikille. Ei pitäisi poiketa ihmistoiminnan Isoista Pääsäännöistä! Ei edes jazzin vuoksi! Se ei sovi etenkään seniorille!

New Orleansin soittopojat
New Orleansin pianisti 2005 Dennis-hurrikaanin jälkeen




keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Onneksi ei tarvi laihtua ja hiki tulee huilatessa!

No onko nyt kivaa? Ei ole taaskaan näinä välipäivinä muistettu ottaa huomioon maailman elämänmenossa vanhuksen elämänrytmiä! Kun muut ihmiset kuin vanhukset nauttivat vapaasta, vanhus kärsii kahta enemmän nököttäessään tuvassaan yksin.

Ei tule televisiosta mieltä masentavia terveysohjelmia eikä mieltä kohottavia aamu-tv:n keskusteluohjelmia. Ei tiedä aamuisin, mennäänkö yleisessä taloudessa täysin metsään vai peräti syvälle suohon. Sitä on vaikea arvailla vanhuksen hitailla aivosoluilla ilman tv:n asiantuntijan painavia sanoja. Lomalaisten lomaillessa sitä vanhus vaan tuijottaa apaattisena miten karhu, kettu, susi, ahma, kotka, kenguru, ryhävalas, krokotiili, norsu, mangusti, muurahainen, hiiri tai joku muu eksoottinen eläin etsii syötävää maastosta. Siitä ei meikäläisen taloustieto kovinkaan lisäänny! 

Sitä ei meikävanhuksen elämässä ole juurikaan vaihtelua, paitsi silloin kun muut rilluttelevat arjen ulkopuolella eikä tule tv:stä tietoa. Sitä ikäänkuin putoaa tyjiöstä vielää tyhjiömpään. Meikä elää samaa arkea päivästä toiseen. Ei sillä ole väliä onko jonkun kalenterin mukaan tiistai tai sunnuntai. Se on sitä samaa joka päivä paitsi sunnuntaina Aamusydämellä, joka sekin on aina uusinta. Televisiokaan ei anna eroa päiville, kun se lähettää samat ohjelmat ainakin kuusi kertaa viikon aikana eli melkein joka päivä. Ja pahinta on, että Takaisin kotiin-sarjakin päättyi! Onneksi Velvet pyörii vielä hetken aikaa.

No, antaako edes kellonaika keinon erottaa ajankohdat? No, ei tietenkään! Se kun vanhuksella tekee aina mieli kahvia tai voileipää tai pissittää tai kolottaa jalkoja tai on nälkä tai väsyttää. Ei siinä kellonaikoja kysellä! Samaa harmaata eloa ja kiirettä vessaan se on jatkuvasti. Kaupungillekin lähtiessä on yritettävä muistaa, että reitin pitää kulkea läheltä yleisiä vessoja. Se on varma aina varmaa! Ja säästyyhän siinä pyykkipulveriakin.

No mitä sanoo sitten fyysisen kunnon vaaliminen? No ei mitään, paitsi se lisää kolotuksia ja väsymystä vaikka molemmat vaivat ovat jo aivan tapissaan. Kun sitä mennä töpöttää rajussa etunojassa ja selkä hiestä märkänä pitkin katuja ja kujia, on sille vaikea löytää jotain järjellistä merkitystä. Onneksi jokin lääkintätaho kirjoitti, että ei vanhuksen tarvitse enää laihtua, kunhan pitää vaan muuten lihaksensa kunnossa. Niin mitkä lihakset? Ne kun ovat jo kuihtuneet aikoja sitten. Enää ei ole jäljellä kuin niitä suojannut rasvakerros, joka ei sitten kulukaan millään. Olisi kemistitohtorille hommaa, kun keksisi pillerin tuon suojakerroksen poistamiseen. Onhan siitä rasvasta toki jotain hyötyäkin, se kun näet estää kylmän pääsemisen luihin ja ytimiin.

Tässä sitä nyt sitten odotellaan vuoden viimeisen viikon päättymistä, että päästään käsiksi uusiin tv-sarjoihin sekä niiden jatkuviin ja vanhojen jo 30 vuotta nähtyjen sarjojen uusintoihin, ja että saataisiin taas talouteen jotain tolkkua edes keskusteluohjelmien kautta. Ja luonto-ohjelmat onneksi vähenevät, kun ei sitä jatkuvasti jaksa olla kiinnostunut eläinten ruokahommista.

Lenkillekin pitäisi taas lähteä, vaikka polvia pakottaa ja hiki tulee pelkästä ajatuksesta. Onneksi ei tarvitse laihtua! Tai siis pitäisi, mutta kun se ei kuulemma ole enää niin tärkeää. Se on oikeastaan aika hyvä tieto!

Hyviä, toimettomia välipäiviä kaikille!



torstai 22. joulukuuta 2016

Se on jo Joulu-Christmas ovella!

"No onkos tullut joulu jo syksyn keskelle", lauletaan radiossa kaiken päivää. Kuka ollenkaan uskoisi, että nyt ollaan liki vuoden odotetuinta juhlapäivää? Ulkona melkein viheriöi nurmikot ja kevyt sade vihmoo myös kiltin seniorikansalaisen pintaa. Sen verran on pitänyt kuitenkin kelille antaa periksi, että päälle on puettu entisen suunnitelmatalouden mukaiset talviset asusteet. Mutta muuten keli on taattua syksyn puhuria koleuksineen ja kosteuksineen. Eli melkoisen vakiintuneilla keleillä taas mennään! Mutta ei ole kaukana enää palmupuut, viinitarhat ja ananasviljelmät Suomestakaan. Vielä muutama joulu kärsitään, niin alkaa olla tropiikki jo kotomaassa, eikä ole tarvinnut matkustaa minnekään. Kyllä kannattaa aina malttaa ja vaan hetkisen odottaa! Mutta eletään nyt joulu 2016 ensin!

Joulukadut avattiin jo aikaa sitten ja Lucia tepasteli kylillä kynttiläkruunuineen reilu viikko sitten. Eikä onneksi syttyneet neitosen blondit hiuksetkaan tuleen. Joulukonsertit ja tiernapojat on katsottu ja kuunneltu jo useampaan kertaan. Parit joululounaatkin on syöty ja annettu näin hyvälle pikkusormi Tommi Turmiolan tapaan. Ei joudu seniorikaan ilman kielellä viipyilevää sinappikinkun makua kylmiltään joulupöytään. Helsingin keskustan joulutorit on tepasteltu useaan kertaan pitkin ja poikin. On siellä ollut paljon ulkomaan turistia ja turistillakin katsottavaa ja ostettavaa. Ja ovatkin ostaneet! Se on hieno juttu se!

Kilttinäkin on yritetty olla, vaikka vuosi vuodelta se meinaa olla aina vaan hankalampaa. Ennen kolotuksia, särkyjä, vatsanvääntöjä oli jotenkin helpompaa olla kiltti. Silloin sitä näki ja kuulikin vielä normaalilla tavalla. Nyt kun nuo kaikki em. jutut ovat toisinpäin, ei meinaa jaksaa olla enää iloinen, reipas, jaksava, kiltti ja empaattinen muita kohtaan. Eikä oikein edes itseä kohtaan! Ja kun glögikin tulee ostetuksi ruokakaupasta, ei siitäkään enää irtoa potkua eloon ja oloon. Onneksi apteekki auttaa ja tarjoaa voimaa seniorin arkeen ja juhlaan!

Mutta pirtana soikoon! Lauantai-iltana se taas punnitaan ja palkinnot jaetaan. Sitä saa taas pelolla odottaa niin kuin ennen koulussa lukukauden todistusta. Pukkaako se nelosta vai vitosta vai auttoiko omena opettajalle peräti kuutosen tasolle? Nyt odotetaan taas tarpeetonta tavaraa ja vähän tarpeellistakin. Pukin paja on vääntänyt tonttujoukolla koko vuoden lahjoja ja aattona Pukki potkaisee Petterin vetämän rekensä jakoliikenteeseen. Siinä on kaverilla näppärä homma, kun on vain päivä vuodessa oikeita töitä. Kotitalouksien savupiiput on nuohottu pukin lahjasäkkeineen kiivettäväksi. Parvekkeille on ripustettu mitä erikoisempia valoköysiä kateellisten naapureiden näkyville. Pihoilla ja tuvissa loimuavat kynttilät. Tarkkana vaan saa olla, ettei loimua koko tupa! Eikä syty pukin nuttu tuleen helmastaan! Tulta on syytä vahtia senioreiden ja hieman nuorempienkin!

Näinä päivinä kun Stadin vanhuksena talloo katuja, on siellä taas merkittävä määrä kuusikauppiaita liikkeellä. Kadunkulmissa on jos jonkinmoista neulastelinettä tarjolla. Hinnat pyörivät 50-100 Euron tasolla. Saksan rautakauppa tarjoaa alle 20 Euron kuusta. Kohteliaampi joulumielinen maksaa kadunkulman kauppiaalle pyydetyn taksan ja säästeliäämpi tinkaa hinnasta. Ja kun kuusi on raahattu kotiin, alkaa armoton kuusenjalan etsiminen. Yleensä kukaan ei muista, mihin se edellisen joulun jälkeen talletettiin. Seuraavat pari viikkoa sitten yritetään herättää jo aikaa sitten kuollut puu eloon. Vettä lirutellaan kuusenjalkaan pienestä reiästä ja samalla kastellaan parkettia pilalle.

Loppiaisen tienoilla viedään sitten kuusi monessa osassa pihalle ja taloyhtiön jäteastian viereiseen kuusiröykkiöön. Suurin osa eli runko viedään yhtenä kappaleena kädet verille raapiutuen. Neulaset kerätään sitten eri puolilta asuntoa ja rappukäytäviä jätepussiin. Niiden riittoisuus yllättää aina iloisen joulusta ja edellisestä vuodesta toipuilevan. Neulasia löytyy aina seuraavaan jouluun saakka huonetilojen kaikista mahdollisista paikoista ja taskuista. Ja rappukäytävissä ja pihoilla neulasvana osoittaa tietä talon jäteastialle.

Ja seuraavassa muutama ohje joulunviettoon ja jälkiselvittelyihin! Muistakaa viikata lahjapaperit ja -narut kauniisti talteen ensi vuoden tarpeisiin, syödä kinkkua kohtuullisesti sydänverisuonia muistaen, käydä syöntien välissä kävelyllä, valvoa kynttilöiden tulia, viedä tuikkujen alumiinit metallin keräykseen, nauttia kaupan glögistä ilman terästyksiä, muistella kelle jäi kortti lähettämättä, laulaa joululauluja, lukea kirjoja, katsoa elokuvia ja tv-sarjoja, käydä joulukirkossa Juhanin ja Liisin kanssa samoihin aikoihin eikä jättää iltapäivään, halata läheisiänne, muistaa edesmenneitä ja nauttia joulun rauhasta! Ja ennen kaikkea muistakaa VIETTÄÄ AIKAA LÄHEISTENNE KANSSA, RAUHOITTUA OLEMAAN ja RENTOUTUA JOULUNA!

On se vaan joulu ilon juhlaa vaikka kelit ja kuusenneulaset eivät aina juhlanviettoa suosisikaan!

HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUA KAIKILLE!

Töölön uusitun kirjaston joulukuusi

torstai 15. joulukuuta 2016

Mitä se tohtori nyt puhuu?

Kyllä en ole taas iloinen! Piti aamulla taas katsoa Studio 55:sta kun siellä puhuttiin muistisairauksista. Se kun tuo aihe liippaa sen verran läheltä, että kiinnostus on jo suurempaa kuin pelkällä oraan-asteella.

Mutta vaikka Raksu eli Rakel Lignell kysyisi kuinka selvästi hyvänsä, niin tämä maaseudun tohtori Kiminkinen vastaa aina minimissään 100:n sanan lauseella. Tuohon lauseeseen on sitten piilotettu se 5:n sanan vastaus. Ei siinä meikävanhus pysy perässä, eikä eroita niitä vastaussanoja. Siinä samassa lauseessa tohtori luettelee kaverinsa, joista en ole kuullutkaan ja jotka eivät aina liity edes asiaan.

Tänään en saanut selvää, mitä minun pitää tehdä ja milloin jos (tai kun) päässä alkaa pätkiä. Se selvisi, että testeissä pitää käydä, mutta milloin? Mistä merkistä sen tietää, että nyt on mentävä testille? Minä en tykkää tuommoisesta soheltamisesta ja sekavasta vastailusta! Se kun on tuo meikäläisen järki aamuisin melkoisen jäässä, ja ajatus ei ole vielä herännyt vastaanottamaan monisanaisia lauseita. Parhaiten uppoaa aamuisin perille lauseet "joo", "en" ja "kaada vaan". Niistäkin tuossa viimeisessä on yksi sana liikaa. Kyllä "joo" on paras lause aamuun!

Kyllä en tykkää taas! Miksi ihmistä pitää kiusata ennenkuin kone kunnolla käynnistyy? Ajatus ei muutenkaan enää kulje tasaisella hyrinällä vaan enemmän kuin Zetor-merkkisen traktorin harvaiskuisella tavalla.

Kyllä saisi Raksu tukistaa tohtoria, että vähentäisi sanoja ja vastaisi meikävanhuksen aamukankeuteen uppoavin tolokun (on oulua ja = tolkun = selvin) sanoin! Ja jos ei muu auta, niin YLEn ohjelmajohtajan pitää lisätä Kiminkiselle Studion perään varttitunnin hupipuhejakson, jossa saa suoltaa puheen pulputusta mielin määrin. Kyllä näin on! Joo!

Tässä kuva Töölön uudistetusta kirjastosta (Ei liity blogitekstin aiheeseen, mutta on hieno paikka!)

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulu on musiikin aikaa



Kyllä ette taas usko kun meikäseniori on hakenut joulutunnelmaa! On ollut viime viikot huonoa uskoa joulun tuloon kun ulkona vihmoo vettä ja merituuli puhaltaa luun ytimiä myöten jäähän. On siinä saanut kuljeskella kujilla ja raiteilla toppavaatteissa ja huppu päässä vaikka talven ulkoisista merkeistä ei ole ollut tietoakaan. Usko siinä sitten jouluun ja sen lähestymiseen!

Mutta kaksi kertaa on jo oltu kotihengettären kansa joulun henkeä rakentamassa. Ensin oltiin KYNnin eli Kauppakorkeakoulun Naiskuoron konsertissa Johanneksen kirkossa. Oli hienoa ja taiteellista laulantaa kuten aina. Tuo kirkon muistavat seniorikansalaiset siitä, kun muinoisna aikoina melko usein sunnuntaisin radiosta kuultua jumalanpalvelusta säesti Tauno Äikää ja urut. Se oli silloin kun oli olemassa jotain oikeaa ja pysyvääkin kuten Taunon urut. Nythän kaikki muuttuu viikottain kuten kännykkämallitkin ja jauheliha nyhtökauraksi.

No sitten toinen kerta oltiin Savoy-teatterissa kuuntelemassa Antti Sarpilan swingaavaa joulukonserttia. Solistina häärivät laulullaan Johanna Iivanainen ja pilleineen Pentti Lasanen. Se oli semmoista korvakarkkia, että hui! Joku juniori on keksinyt tuon korvakarkki-sanan. Sehän tarkoittaa, että pää tulee täyteen mieluisaa ääntä, joka oli tässä tapauksessa maailman parasta musiikkilajia. Oli se Sarpila melko vääntäjä, kun sai esimerkiksi ikivanhat joululaulut, joita  normisti latinanmaan kielellä lauletaan, käännettyä upeaksi swingiksi. Ja Johannan ääni soi niin kauniin heleästi swingin tahtiin.

Kädet ja jalat väsyivät kovin, kun pari tuntia hakkasin tahtia. Onneksi penkki kesti rytmin rynkytyksen! Oli siellä ilma sulorytmiä tulvillaan! Eikä paljon haitanneet edessäni istuvan parimetrisen pariskunnan hartiat ja isot päät peittäessään näkymäni soittolavalle. Vaikka kyllä pitäisi lippukaupan kysyä ostajan pituus, hartioiden leveys ja pään koko, ja vasta sitten antaa paikka kokotaulukon mukaan. Ei pieni ja paksu ihminen näe muuten mitään, vaikka onneksi kuulo tuolla onkin tärkeintä.

Mutta oli se vaan siellä hienoa kuultavaa! Meinasin, etten lähde ollenkaan kotiin vaan vaadin soittamaan minulle koko yön swingijoululauluja. Mutta kyllä tunki kansa julmasti minutkin läpi tukkonaulakon virrassaan kylmälle kadulle.

Nyt on taas etsintä päällä! Onneksi Stadin kirkoissa, seurakuntasaleissa ja muissa saleissa soivat joulukonsertit ainakin jouluun asti ja vuoden kuluttua aloitetaan kierros taas uudelleen. 

Käykää Tekin joulukonserteissa ja nauttikaa joulumusiikista! Kyllä se valmistaa jouluun kaikki ihmiset, nekin, jotka eivät ole kärkipäässä kiltteyslistalla!

Espan puiston joulukauneutta
Itse Lucia-neitoa ei huvittanut vilkutella meikävanhukselle
Viikinki-kissaa taas kiinnosti kovasti houkutella joululaivalle
Tässä Lucia-neito kieseissään apuneitojen kera

maanantai 28. marraskuuta 2016

Guggenheim vai ei?

Kyllä en taas jaksa mitään! Se on lehti väärällään Ameriikan taiteensäätiön hanketta Helsingissä. Rahaa lähetetään sinne tänne kymmeniä vuosia ja miljoonia kävijöitä pakkautuu sitten Stadiin. Miten sitten riittää petipaikat hotelleissa kun se atk- ja yrittämis-Slushikin täyttää joka kolon eikä kaikille edes petiä riitä päänsä shamppanjan juonnin lomassa. Ja missä ovat silloin armeijan joukkueteltat ja kenttäpatjat kun niitä tarvittaisiin jo nyt slusheilijoille?

Soini ei luvannut Guggenille rahaa vaan se pitäisi kaivella Pajusen Jussin laarista, jonka pohjaa joutuu muutenkin peittelemään säätelemällä. Ei pysty palveluhengetär edes laskemaan vanhukselle palvelukeskuksen soppalautasen hintaa kun rahaa tarvitaan vaikka mihin muuhun joutavaan. Vieläkö pitäisi kaivaa meiltä kerättyjä veromarkkoja Kauppatorin viereen mustasta laudasta kyhättyihin varastorakennuksiin.

Ja pitäisikö se kasata mustuneesta laudasta kun tuorettakin saadaan vaikka Viitasaarelta Hakkaraisen sahalta heti ensi viikolla toimitukseen? Eikö meillä riitä taidekatokselle kunnon kalliokiveä tai vaikkapa haapapuuta tai leppää kun sitä tunkee muutenkin joka varvikossa? Ja Tikkurilan maalilla voisi maalata valkoisen kauniiksi Itämeren Valkean Kaupungin hengessä. Lainasin tuota valkeaa kaupunkia hieman tuolta Oulun puolelta kun siellä se on sitä oikeasti. Anteeksi lainani oululaiset!

Mutta tarvitaanko meille tuommoinen Guggenheimi? No enhän minä tavallinen vanhus tuommoiseen osaa vastata! Se kun meikäläisellä tuo mieli muuttuu tasaiseen tuollain varttitunnin välein.

Jos se tehtäisiin ja Ameriikan säätiö keräisi rahat, voisi amerikkalainen risteilyalusten väki pistäytyä näppärästi keventämässä koti-ikävää Stadin Guggenissa ja juoda kupposen lattea siellä Staarpuksissa. Ja keskeltä Eurooppaa tuleva risteilyihminen voisi haistella Guggenissa Ameriikan taidetuulia ja mennä risteillen ensi kerralla Isoon Omenaan oikeaan ja orikinaaliin Guggeniin. Omien taiteilijoitten moderneja töitä ei riittäisi taidelatoon kun Edenfelttikään ei maalaa enää saati se Strindperi. Siitä ei paljon saattaisi jäädä muuta rahaa Stadiin kuin Kauppatorin pyttipannun myyjälle ja pipon myyjämummolle. Ei ole enää Snellmannin lihapiirakkakahvilaakaan jäljellä. Sekin on ikävä juttu, oli sitten Guggenia tai ei!

No jos ei tehtäisi, niin meillekö ei tulisikaan enää ketään turistia? Me hautauduttaisiin yksinäisiksi tänne Pohjan perukoille. Ei lentäisi enää tänne lentokoneetkaan. Ei ainakaan Lufthansa kun se on muutenkin aina lakossa. Tallinnan ja Ruotsin laivat ajaisivat enää Harmajalle ja takaisin kun ei pitemmälle kannata mennä ilman matkustajia. Virolaisetkin kun nostavat lopulta oluen hintaa. Tuleekin paljon kirpputoreille myyntiin kaljanvetokärryjä. Enää ei meillä olisi taiteilijoita muita kuin junien, talojen ja alikäytävien seiniin maalailevat nuoret, huppupäägraffititaiteilijat, kunnes niilläkään ei olisi enää varaa varastaa spruutamaalipurkkeja.

Se on vaikea tämmöisen pienipäisen vanhuksen ottaa tarkkaa kantaa tähän asiaan. Juuri näitten viimeisten lauseitten kohdalla on menossa sen kyllä-vartin loppu, kun kyllä johtaa äänin 51-49. Mutta nykyisellään saattaa olla, että äänestyskonetta on manilla puloitu ja hakkeroitu.

Sanoisin, että antaa viisaampien päättää, kun ne on ainakin tietävinään paremmin! Mutta muistakaa määritellä oma kantanne oikein, että osaatte sitten ratkaisun tultua sanoa, että minähän olin tuota mieltä heti alusta alkaen! Olisivat vaan heti uskoneet! Niin minä ainakin aion tehdä ja kelkkaa en käännä!


Ateneum, Stadin upein taiteen koto
Finlandia-talo, hieno marmorilaatan riemuvoittoa kuvaava rakennus
Aleksis Kivi ja näyttämötaiteen kehto Kansallisteatteri
Pallottelevat ukot Helsingin rautatieasemalla
Kiasma, Stadin modernein taiteenkehto ulkoapäin

Älkää epäilkö kuvatekstieni pohjalta, etten kunnioittaisi noita rakennuksia! Päinvastoin minusta nuo kaikki arkkitehtuurin helmet ovat hienoimpia suomalaisen osaamisen ilmentymiä. Ja niistä on syytä olla ylpeitä! Uskon, että Guggenikin tulee mahdollisesti toteutuessaan olemaan yksi sellainen huolimatta Ameriikan nimestään!

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kirppumyynti onkin muotia ja tekniikkalaji!

No kun kerran olen ns. nykyaikainen Stadin vanhus, niin päätin minäkin tehdä sitä, mitä se nyt taas olikaan? Se mikä on niin nykyaikaa että! Se on sitä kun tyhjennetään kotoa kaikki komerot, kaapit, nurkat ja muut semmoiset paikat, mihin on tullut jemmattua tavaraa. Enkä nyt puhu tyhjistä enkä täysistäkään pulloista vaan aivan muista tavaroista.

Sitä nykyisin kun pitää yrittää selvitä mahdollisimman vähällä tavaralla eikä saa enää jemmata periaatteella, jospa vaikka sattuis joskus tarvimaan. Muistan kun isoisäni jemmasi lähipiirien vanhoja autonrenkaita. Siinä vaiheessa kun kaikkein lähin piiri sai tarpeekseen, oli renkaita kertynyt useampi ladollinen ja niitä ajettiin 3 päivää kaatopaikalle. Se oli siihen aikaan vielä laillista, kun ei oltu vielä keksitty saasteita eikä saastuttamista. Ja tuolla samalla tekniikalla oma lähimmäinen piirini hävitti minun kaikki äärettömän tärkeät sarjakuvalehteni. Siinä meni julmalla tavalla osuuskaupan paperinkeräykseen Tex Willerit, Korakit, Mustanaamiot, Aku Ankat ja muut. Niitä olis tarvittu tuonkin jälkeen lukemattomia tai lukemista puuttuvia kertoja.

No saatoittekin jo arvata, että tällä kertaa minä tutustuin kirpputorimyyntiin. Enkä aivan mihin tahansa kirpputoriin vaan nykyaikaiseen nettijuttuun, kaupunginosan Facebookin kirppuryhmään. Minä ujuttaa päräytin vanhan chromecast-tv-tikkuni kuvan kera "Pikku Huopalahti kierrättää"-ryhmään. (Tuo tikku on semmoinen, jolla voi langattoomasti lähettää läppäriltä, tabletilla tai älykännäkällä kuvaa televisioon.) Ja ilmoitukseenhan alkoi putkahdella av-merkintöjä. Siis mitä? No enpä ollut moksiskaan, sillä lähipiirini ihanin ihminen oli evästänyt minut lyhennysten saloihin. Se av on alustava varaus ja lisäksi on olemassa yv eli yksityisviesti. Arvatkaa olisinko muuten tiennyt noita? No en tietenkään!

No eka av ei ottanutkaan heti yhteyttä. Muutaman tunnin kuluttua tuli lopulta yv. Mutta yv:tä ei ilmestynytkään, kunnes tajusin tarkistaa tuon henkilön omasta Facebookista. Hän olikin lähettänyt viestin itselleen. No sitten palloteltiin viestejä ristiin rastiin. Aikataulut eivät sopineet noudolle ja vastaajan käsitys kaupunginosastamme ulottuikin Stadin ylärajalle (eli asui kaukana), joten eihän hommasta tullutkaan mitään. Seuraavaksi ajattelin, että häneltä pitää saada vapautus ennenkuin pääsen tarjoamaan seuraavalle jonossa. Lopulta varaaja ilmoitti, että hän vapauttaa tuotteen varauksesta.

Sitten pääsin ottamaan yhteyttä seuraavaan varaajaan, joka oli tehnyt Facebook-ilmoitukseen varauksen sanalla jono. No hänen kanssaa jutut sujuivatkin helpommin ja tänään luovutan chromecastini asuntoni luona kadulla äärettömän pientä korvausta vastaan.

Niin se korvaus! Vaikka itsestä tuntuu, että lähes käyttämätön tuotte, josta olen maksanut lähemmäs 100 €, on edelleen hyvin arvokas, niin ei! Sen arvo kirppuosastolla ei ole kuin pieniä rahoja, jotka eivät kahise vaan kilisevät. Eli hyvässä tapauksessa pelkkiä kolikoita. Usein ei mitään koska kukaan ei vastaa ilmoitukseesi. Ei tule av tai yv, ei edes jono! Jos tuote on käyttökelpoinen ja joku saattaa tarvita sitä, se on kiikutettava Kierrätyskeskukseen. Toki voihan sitä ilmoittaa Facebookin ryhmässä merkinnällä annetaan, jolloin se menee ilmaiseksi jos joku viitsii hakea sen.

Jos asuinpiiriäni laajentaa niin läheisiäni ryhmiä Facebookissa ovat esim.
- Pikku Huopalahti kierrättää (oma asuinalueeni ryhmä)
- Meilahti kierrättää
- Munkinseutu kierrättää
- Töölö ostaa ja myy
- KIRPPUTORI . Anna! Vaihda! Myy! Osta! (toiminee koko Helsingin alueella).

Kokemuksenani voin sanoa, että kyllä tuo systeemi toimii, mutta onhan siinä pikkuisen hommaa seurata tapahtumia. Ja jos joku haluaa tuotteesi, on sitten sovittava noutojärjestelyt, joka onkin oma hommansa. Mutta ei tuolla myyntitekniikalla suurempia hankintoja rahoiteta. Kyllä läppärit, asunnot ja autot on rahoitettava muilla keinoin. Enemmänkin tällä tehdään "vaan" kaappeihin tilaa. Eniten ryhmissä näyttää olevan tarjolla naisten vaatteita ja kaikenlaista tavaraa lapsille. Mutta on siellä toki usein muutakin!

Koe ja kokeile! Käy tsekkaamassa oman kaupunginosasi ryhmä! Ryhmät ovat usein suljettuja, mutta klikkaa LIITY ja hetken kuluttua tulet hyväksytyksi. On sitä joskus mukava seurata ilman myyntiaikeitakin.

Laitan mukaan kuvan chromecastistani, jos vaikka hakija ei tulekaan, niin se on sitten uudelleen tarjolla. Jonossa on ainoastaan 7 tällä hetkellä!

Siinä se tikku on!
Tähän pitäisi vaihtaa raamit! Hiiri söi kulman. Ei kelvannut kenellekään.
Omenat on terveellisiä! Laitoin tähän terveysalan tietoiskun kun sekin on muotia
Tästä sain vitosen. Olis ollut kyllä arvokkaampi!
Ei mennyt kaaupaksi Facebookissa. Meni Kierrätyskeskukseen.
Sotakirjaa 8 CD:n verran. Ei kelvannut! Kumma juttu.


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ai, että onko joulumieli vielä synkkä ja hakusessa?

Vastaus otsikon kysymykseen on, että aivan saletisti! Miten itse koet tämän kostean, kalsean, synkän ajan? Ei paljon riemunpilke nouse silmäkulmaan kun kaduilla tuulee, mutta asfaltti ei polta. Vettä, viimaa ja pimeyttä on tarjolla oikein lapiokaupalla. Yritä siinä sitten olla ahdistumatta!

Kävin sitä minäkin palelemassa ja joulua avaamassa Joulupukin reitillä Stadin keskustassa. Isommalla sukuporukalla seistä jökötettiin Aleksin päässä Kolmen sepän patsaan puolella Stockaa vastapäätä ja paleltiin. Reilu tunti odotettiin Pukkia ja kulkuetta. Onneksi seurueemme kärrymuksut kestivät jotenkin odotuksen isommin hermoilematta ja mikä parasta, pääsivät aivan kadunlaitaan Pukkia pelkäämään.

Joulukulkue oli kyllä melkoisen hieno! Ja pitkä. Onneksi mukaan oli saatu järjestöjä kuten koirien kasvattajia, paloautoja ja HIFKi. Sivusta kyllä kuului, että Koffi on melko hyvin edustettuna tämmöisessä viattomuuden ja puhtauden tapahtumassa. Taitaa kuitenkin olla nykyään lähtijät melko vähissä tämmöiseen tapahtumaan ja kyllähän Hifkin koffimaiset punanutut ovat runsasta ja näyttävää joukkoa. Mutta olihan siellä baletin ja oopperankin joukkueetkin upeasti mukana.

Joululaulut, Pajusen Jussin ja Joulupukin puheet jäivät kuulematta, kun ne eivät kantautuneet meille asti Aleksin toiseen päähän, mutta lehtien mukaan jouluiset jutut siellä Senaatintorilla olivat olleet.

Nyt vaan sitten odotellaan kiltteysraporttien tulosta. Tontuthan ovat kurkkineet ikkunoiden takana ja peilistä jo pitkän tovin. Siellä Korvatunturin tietojärjestelmät parhaillaan analysoivat havaintoja ja suoltavat tuotantolinjoilla kullekin ansaitsemiaan lahjatuotteita.

Itse odottelen hieman pelonsekaisin tuntein noita Pukin tuomisia. Hienoinen toive olisi saada paketillinen Kotimaiset Kevyt nakkeja ja Ullan Pakarin kauraleipä, mutta en ole varma olenko ansainnut edes niitä. Kilttinä olen ollut monena päivänä vuoden mittaan, mutta ärräpäitä meinaa irtoilla enemmän kuin Pukin laatimat säännöt sallivat. Reilun kuukauden kuluttuapa se selvinnee miten vuosi osaltani meni!

Ottakaa iisisti ja yrittäkää ainakin Te vielä paikkoa viimeiset kiltteyden odotukset, ettei raportti ole tyystin ikäva ja Pukin säkki tyhjä!


Lutvakkaa joulunodotusta kaikille!

Pukki ajaa suhasi reellään parta tihkusateen kostuttamana
Tonttuja oli kadulla ja katujen varsilla
Kirkkaan  punanainen paloauton poikanenkin nähtiin
Isän hartioilta oli pikkuneidin hyvä seurata ison paloauton kulkua
Meitä oli monta nauttimassa joulun ensitapahtumasta


perjantai 18. marraskuuta 2016

Takaisin talven kärtyksi senioriksi ELMAn kautta

Niinpä niin! Kesä ja syksy meni kirjoitellessa milloin mistäkin. Oli matkailua, puhelimen vaihtoa, luontoa ja kulttuuria ja vaikka mitä muutakin. Melkein unohdin valittaa maailman ja Suomen ja Stadin ja omistakin asioista. Mutta nyt taidan ryhdistäytyä ja aloittaa valittamisen kun kelitkin meni aivan vinksinvonksin.

Käväisin ELMA-messuilla. Kävelin keskuspuiston läpi. Pääsin hikisenä perille enkä luovuttanut palttootani narikkaan. En päässyt lähellekään tiskiä kun tupa oli täynnä kaikenkokoista elmailijaa. Oli vaahtosammutinta pienempää ja aina ladonoven kokoiseen messuilijaan asti kaikkia sukupuolia edustaen. Paitsi kolmannesta sukupuolesta en tiedä, kun en ymmärrä koko asiaa. Niinpä palttoo jäi ruuhkan takia päälle ja hiki sisälle.

Teputtelin portaat alas päähalliin. Portaitten alapäässä seisoi se Vaasan läheltä oleva Talentti-tuomarityttö, joka puhuu kaiken maailman kieliä vaikka ei osaakaan oikeasti niitä. Ja näyttelee ja laulaa Los Angelesissa ja tuntee siellä kaikki filmitähdet ja Rennyn Kiinasta. No ei se tietenkään minua odottanut siinä portaitten alapäässä! Tuskin edes huomasi!

Ja sitten bongasin 55:sta  Raksun istuskelemassa yhden osaston sohvalla tyttökimpassa. Juonivat siellä jotain jutunjuurta ämyriin puhuttavaksi. Varmaan juttu olisi liittynyt vitamiineihin, kuntoiluun tai johonkin sairauteen, mihin minäkin luultavasti joskus vielä tuuperrun. Paitsi jos tauti on pelkästään naisille tarkoitettu. En jäänyt odottamaan ja kuuntelemaan. Aion aikanaan tuupertua aivan omin päin johonkin miehiseen tautiin. Tai sitten en!

Pääsin tuskin hallin puoleen väliin ja Meriläisen rieskojen myyntitiskille kun toista nilkkaani alkoi vaivata jokseenkin suurenmoinen mutta kiusallinen tuska. Kun samaa ilimoo oli ollut jo matkalla Messukeskukseen, oletin tietäväni yskän syyn. Se oli uusi säästövaroilla ostettu puolivarsikenkä kun oli hieronut nilkan verille. Olisi kengän luullut toimivan paremmin kun oli vielä päässyt kaupan tylyltä hyllyltä vanhuksen lämpimään ja rakastavaan kotiin!

Nilkuttelin Messutoimistoon toiseen kerrokseen ja kysyin palvelutiskihenkilöltä laastarilappua. Ja vastoin odotuksiani hän käyttäytyi hävyttömän ystävällisellä tavalla. Pyysi istumaan ja sanoi, että hänpä hakee. Ja siinä samassa hän ponnahti jo takaisin desinfektiopyyhkeen ja parin lapun kanssa. Nousin lähteäkseni etsiytymään jonnekin rauhalliseen nurkkaan riisumaan sukkani hygieenisesti ja paljastaakseni verisen nilkkani. Hän sanoi, että et mene enää minnekään vaan laitat laastarin tässä ja nyt heti, että pääset taas jatkamaan messuamista. No tein työtä käskettyä ja jatkoin matkaani paikatulla nilkallani.

Mutta en kyllä ole tottunut tuommoiseen ystävällisyyteen! Se oli suorastaan lämmin ihminen kun auttoi avutonta, hentoa (hento on tässä vain kielikuva) vanhusmiestä tuolla tavalla. Se tuommoinen häkellyttää tyystin, mutta tuo käytös jo yksistään paransi puolet kivusta ja tyrehdytti verenvuodon anhittomiin. Ja laput hoiti lopun!

Paikattu minäni kierteli sitten tovin katselemassa halleja. Oli monen sortin elävääkin näytillä koirista ja erakkoravuista lähtien. Oli myös sylkijäelukka laama, joka oli pantu vetelemään peräkärryä. Ja elukanruokaa oli tarjolla melkein yksi hallillinen. Ja sonnit ja lehmät ja vasikat ja possut ja siat makasivat joutavina elmalijoitten silmien alla. Kyllä olikin moni vaahtosammuttimen kokoinen silmät ymmyrjäisinä ja pää aitausten pienojen välissä tähyilemässä elukoita. Ja mehiläisiäkin siellä oli. En oikein tykkää niistä kun pistivät minua viime kesänä 4 kertaa. Kävi kipeää!

Monta oli siellä nähtävää ja olikin mukava taapertaa laastaroituna vesisateessa keskuspuiston läpi kohti kotia. Mutta, että tuommoista ystävällisyyttä kohtasin! En oikein ehkä osaa suhtautua!

Lähisuvulta sain sitten satikutia kun en tuonut tuliaisina Meriläisen ohrarieskoja. Ne kun kuuluvat suvun lempileipiin. Ja niitä ostetaan aina pakkaseen kun niihin jossain törmätään. Se täytyi olla tuo ystävällisyys kun sotki koko messuprosessini.


Nuori neito ajeli laamakärryllä pitkin tannerta

Messuilla käytiin kiihkeä kisa hevosenkengän takomisessa.

Alpakkaneito





torstai 10. marraskuuta 2016

iPhone-kaupassa

Kävinhän minäkin kännykkäkaupassa. Innostuin keväisen Jokeri- ja kesäisen Lotto-voiton innoittamina kännykänvaihtoon. Tosin kaipasin pikkuisen isompaa näyttöä puhelimeen myös heikentyneen näköni takia. Ja muistiakin, siis puhelimeen, kaipailin hieman enemmän.

Näköni menetti parasta teräänsä mökillä yllättäen aiheutuneessa lankkuun kompastumisessa. Otsa napsahti varastossa hyllyn kulmaan ja silmälasit laudan päähän. Ja niinpä lasit halusivat remonttiin. Lasiremontin seurauksena jouduin katselemaan maailmaa vanhoilla laseillani, joiden arvot eivät enää sopineet raihnaisille silmilleni.

Vannoutuneena Apple-seniorina kännykkävaihtoehdot olivat vähissä. Se olisi joko uusi modernimpi ja kooltaan entistä isompikokoinen iPhone tai ellei sitä löytyisi, niin sitten olisi pakko pärjätä entisellä iPhone 5S:lläni. Kauppojen nettisivuilta selasin pääosin Verkkokauppaa ja Giganttia. Läppäri ja iPad kävivät kuumana kun etsin iPhonen eri vaihtoehtoja ja hintoja. Vaihtoehtoina tulisivat kyseeseen 6S tai 7S. Ja ratkaisu löytyi lopulta aivan kuin paavin vaalissa. Savu tunki korvistani kun kävelin kotoa Stadin keskustaan ja siellä Forumin Giganttiin.

Alakerran puhelinosastolle oli majoittunut melkoinen joukko muitakin puhelimen ostajia. Ja sehän kesti ja kesti!  Malttamaton kun olen, purin hammasta ja mietin jo lopetanko koko ostohommani heti alkuunsa. Pääni jo kiehuessa odottamisen tuskissa ja ajatusten jalostuessa uusiin ajatuksiin, päätin hankkia jonotusajalleni kompensaatiota ja tingata hinnasta. Kun lopulta vuoroni tuli, esitin valintani ja hintaehdotukseni ja sain vastauksen, jonka toki tiesin jo ennakkoon. Apple ei kuulemma salli joustaa hinnoistaan! Pieni tai oikeastaan iso piru iski mieleeni, ilmoitin tyytymättömyyteni ja poistuin paikalta. Myyjän vino hymy jäi silmäkulmaani. Oletin hänen ajatelleen, että kyllä tuo vielä palaa takaisin kunhan huomaa hinnan olevan kaikkialla sama.

Muistin vimmastuneena ulos kävellessäni, että onhan kännyköitä myynnissä myös operaattoreiden myymälöissä. Niinpä marssin kiivasta tahtia kohti Aleksanterinkadun Elisa Kulmaa. Ja siellä huutooni vastattiin! Ilman tinkaamista minulle ilmoitettiin hinta, jossa tienasin kymppejä verrattuna netissä lukemaani ja Gigantissa pyydettyyn hintaan. Tuossa vaiheessa ei myyjä edes tiennyt, että olen heidän kanta-asiakkaansa ja keskittänyt kaikki liittymäni Elisa-Saunalahdelle. Olin tyytyväinen, maksoin ostokseni ja sain upouuden iPhone 6S:n 64 GB:n muistilla reppuuni. Miksi en valinnut iPhone 7:aa? Olen aina ollut arka uutuusversioiden suhteen olipa laite mikä hyvänsä. Ajattelin tälläkin kertaa antaa muiden kokea ensin uuden laitteen lastentaudit.

Kotona iPhone 6S:n käyttöönotto sujui kuin tanssi! Olin varmuuskopioinut vanhan iPhone 5S:ni tiedot pilveen ja tein suorastaan vaivattomasti tietojen palauttamisen uuteen puhelimeeni. Myös kaikki 187 appiani eli sovellusta löysivät tiensä uutukaiseeni.

Nyt olen ollut tyytyväinen iPhone 6S:n omistaja jo jonkin aikaa. Laitteen kamera on loistava verrattuna entiseen, joka sekin oli hyvä. Näyttö on riittävän iso jopa vanhojen silmälasieni läpi katsottuna. Hinta oli asiallinen, palvelu Elisa Kulmassa uskomattoman loistavaa ja laite toimii taatulla Applen iOs-tavalla.

Rikkoontuneiden lasien uudet sangat tulevat lähiviikkona kehystehtaalta ja sitten näkökykyni parantuu merkittävästi. Ja voittoni, Jokeri 3 € ja Lotto 10 €, tulivat hyvin sijoitettua. Mistäpä nykyään muutenkaan saisi sijoituksille korkoa kuin ostamalla jotain tarpellista tai vaihtoehtoisesti tarpeetonta! Meinasin laittaa taas uuden Loton vetämään tulevien vuosien kännykkähankintojen rahoittamiseksi.



maanantai 7. marraskuuta 2016

Matka Alpeille - osa 8, Halstatt

Eräs hienoimipia kohteita alppimatkallamme oli Halstattin kylä vuorten kainalossa. Halstatt valikoitui päiväretkemme kohteeksi erikoisuutensa vuoksi. Paikan poikkeuksellinen luonne ja sijainti vetivät meidät sinne.

Vielä reilut 100 vuotta sitten kylään kuljettiin kapeita vuoristopolkuja pitkin tai veneellä. Ensimmäinen tie louhittiin vuorenkupeeseen 1890-luvulla. Kylä sijaitsee vuorenrinteessä niin kapealla kaistalla, että aikoinaan talosta taloon kuljettiin joko veneellä tai ullakkokäytäviä myöten. Alueen suolaesiintymät todettiin jo ammoisina aikoina varsin rikkaiksi ja ne houkuttelivat asutusta paikkakunnalle. Wikipedian mukaan alueen vanhimmat arkeologiset löydökset ajoittuvat 7000 vuoden taakse. Alueelle kehittyi vilkkaan kaupankäynnin johdosta Halstattin kulttuuri (1200-475 eaa).

Matkamme Salzburgista Halstattin maailmankuuluun kylään sujui pitkin mutkaista laaksoissa polveilevaa tietä vuoristomaisemia ihaillen. Ja paikkahan oli uskomattoman hieno, kaunis ja erilainen. Järven rantaa myötäilevien talojen välissä olevat kapeat kujat olivat turisteja tulvillaan.

Halstattin kylä järven rannalla vasemmalla


Hallstätter Seen pohjoispäätä matkalla kohti Halstattin kylää



























JA LOPUKSI ...

Olimme odottaneet 8 päivän matkallemme normaalia alkusyksyn säätä, mutta saimmekin kunnon helteen koko matkamme ajaksi. Mm. Halstattissa vieraillessamme näytti lämpömittari +33 C. Yli +30 C oli ainakin kolmena matkapäivänämme ja yhtenäkään päivänä ei lämpötila ollut alle hellerajan eli +25 C. Öisin lämpötilat kyllä laskivat jopa välille +12 - +15 C-astetta.

Mutta kun paluumatkapäivä koitti, alkoi Salzburgissa aamuyöstä vesisade ja kun lähdimme ajamaan kohti Muncheniä ja lentokenttää, satoi todella rankasti. Sade jatkui koko automatkan ajan. Onneksi olimme varanneet aikaa lentokenttämatkalle, sillä moottoritiet olivat täysin ruuhkautuneet. Ruuhkalle saimme kuulla sitten lentokentällä selityksen. Samana päivänä avattiin Munchenissä Olutfestivaalit ja väki matkasi sankoi joukoin kohti Muncheniä ja isoja oluttuoppeja.

Festivaalit jäivät meiltä tällä kertaa väliin, mutta hellekelit ja hienot alppimaisemat korvasivat sen täysin!

Kiitos kun jaksoit seurata Alppi-matkaamme!


PS. Jos haluat lukea vuonna 2015 tekemästäni Kiinan matkasta, löydät sen osoitteesta Vanhus reissussa - blogistani (klikkaa edellistä ja pääset ensimmäiseen kirjoitukseen)! 
Blogissa on 39 kirjoitusta eli postausta Kiinan kiertomatkastani. Ja muutama kuvakin sieltä löytyy!