Joulupukin pikkujoulukeikka

Joulupukki huitaisi otsallensa valahtaneen punaisen piponsa pois silmiltä. Petteri oli lyönyt rekiporojen kanssa jarruksi. Edessä oli Oopperatalon kohdalla kaistojen sekasorto. Miten tästä jatketaan? Petteri oli ymmällään.

Pukki oli saanut pikkujoulukeikan Helsingin keskustaan Oodi-kirjaston lähelle suureen lehtitaloon. Ajatus oli, että homma hoidetaan entisillä, ikiaikaisilla kartoilla ja vanhalla rutiinilla. Koska jouluun oli vielä aikaa, ei Korvatunturin karttatoimisto ollut ehtinyt päivittää lahjanjakokarttoja ajan tasalle. Kukapa olisi uskonut, että Helsingin kaupunki sotkee keskusta-alueen kadut näin totaalisesti. Mistään ei pääse minnekään, mitään kautta, eikä millään kulkupelillä! 

Kokenut Petteri-poro keskittyi muistelemaan reittiä ja pohti jatkoa. Koska ei ollut vielä oikea joulu, olisi pakko kulkea maan tasalla, lentorekikin oli vielä Korvatunturin rekihallissa. Petteri vilkaisi kysyvästi takanaan reessä istuvaa Pukkia.

Pukki puhkesi pohtimaan, että olisi varmaan pitänyt ottaa polkupyörä rekeen mukaan, pistää reki parkkiin Kisahallin kentälle ja jatkaa matkaa lehtitaloon pyöräteitä pitkin. Pyöräteitä täällä näyttää olevan nykyisin enemmän kuin katuajoteitä, joista niistäkin on rohmuosa lohkaistu polkupyörille. Se on joku vihertävä taho päättänyt, ettei maailmassa, eikä etenkään Helsingissä tarvita kulkuväyliä autoja tai rekiä varten. 

Se ei väri-ihminen ottanut sähkö- ja poroajoneuvojen ympäristöystävällisyyttä ollenkaan huomioon. Tuo omituisesti ajatteleva taho luulee, että tavara-, vanhus-, lapsi- ym. liikenne kulkee polkupyörällä. Ottaako esimerkiksi polkupyöräambulanssi sairaskohtauksen saaneen tarakalle ja hoitaja juoksee vierellä tippapulloa kannatellen. Entä jos on kaksi potilasta? Ajaako palokunnan sammutusyksikkö polkupyöräryhmänä polkupyöräkaistoja pitkin ruiskut kainalossaan? Kyllä on tainnut ajatus pompata suunnitteluhenkilöllä nyt umpimetsään keskellä metropolia! 

Pukki teki pikaisesti merkintöjä muistivihkoonsa. Hän kirjasi, että siltä katujen vihertävältä suunnittelijalta otetaan kirjausvälineet pois ja lahjaksi annetaan jouluna 15 kiloa polkupyörän vanhoja kettinkejä. Lisäksi katuja auki repineille työmiehille annetaan lisäpotkua energiajuomilla hommien nopeaan loppuun saattamiseksi. Pormestarille lähetetään kaupunkilaisten nimissä Pukin leimalla toivomuskirje, ettei katuja revittäisi yhtä aikaa auki, vaan tehdään suunnitelmat huolella ja polkupyöräteitä  ei enää lisätä kaupunkiin.

Petteri teki Pukin puolesta ratkaisun matkan jatkamiseksi. Reki kaartoi Oopperatalon takaa itäpuolelta ja siitä alkoi tiukka pujottelu puiden välistä Hesperianpuiston kautta kohti Töölönlahden eteläpäätä. Petteri ajatteli, että kyllä Pukin kulkuneuvolle tämmöinen on sallittua loivasti sääntöjä tulkiten. Meni vain hetki, kun Petteri komensi rekiryhmän pysähtymään ja pysäköimään Oodin pihalle.

Pukki vilkaisi aikarautaansa, nappasi lahjasäkin selkäänsä ja suuntasi pieksunsa kohti lehtitalon pääovea, jossa vahtimestari jo odottelikin illan pääesiintyjää.

Sen pituinen se pikkujoulutarina! Hyvää joulunodotusta kaikille!

Muistoja matkoilta

Ihmisen kuuluu näköjään muistella menneitä, kun mittariin napsahtelee rutkasti vuosia. Niinpä päätin kirjata tänne muutaman erikoisemman tapauksen retkiltäni. Voi olla, että olen kertonut ne jo aiemminkin, mutta vanhenemisteeman mukaisesti asioita kuuluukin toistaa. Tai ei kuulu, mutta ne vaan toistuvat, uudelleen ja uudelleen. Aktiivityövuodet menivät lomien osalta työnsyrjässä, mutta lopulta terveystilanteen pakottamana tuli aikaa rästilomille.

Hedelmiä ostamassa Kreikassa

Olimme 2004 ajelemassa Kreikan Peloponnesoksen niemimaalla rannikolta vuoristomaisemiin tutustumaan, kun havaitsimme keskellä isojen appelsiinilehtojen aluetta tienreunassa kaksi vanhempaa miestä kauppaamassa appelsiineja. Heillä oli vierellään isohko kasa muovikasseihin kerättyjä hedelmiä. Taatusti tuoreitten hedelmien himossa pysähdyimme kyselemään hintoja. Koska meitä oli neljä henkilöä matkalla, totesimme muutaman appelsiinin riittävän. Koska meillä ei ollut yhteistä kieltä appelsiinimiesten kanssa, aloitimme käsillä puhumisen. 

Näytin neljää sormea ja toinen miehistä näytti kahta sormea. Kumpikaan meistä ei ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti. Otin lompakosta pienen setelin ja tarjosin sitä. Mies otti setelin ja ojensi minulle kaksi täpötäyttä appelsiinikassia. Arvioisin siinä olleen liki kymmenen kiloa hedelmiä. Pyöritin päätäni ja annoin toisen kassin takaisin, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä takaisin. Koska havaitsin, ettei synny ratkaisua, kiersin kassit mukanani auton toiselle puolelle ja istuin kuskinpukille, ojensin toisen kassin matkaseuralleni, laskin toisen kassin auton viereen tielle ja lähdin ajamaan paikalta suhteellisen vauhdikkaasti. Näin peruutuspeilistä, että miehet olivat huomanneet tekoseni ja huitoivat peräämme. Ajoin eteenpäin. Olivat muuten himskatin maukkaita appelsiineja, mutta liika olisi ollut liikaa!

Banaanikaupoilla Tahitilla

Olimme 2007 kiertoajelubussilla kiertämässä rantaa myötäilevää tietä helteisen kuumalla Tahitin saarella. Bussin ilmastointilaitteessa oli ainoastaan täysillä- ja kiinni-asennot. Toisella asennolla porukkaa paleli ja toisella joka paikka hikosi. Niinpä pyysimme bussinkuljettajalta taukoa. Hän pysäytti pienen huoltoaseman eteen. Pihalla oli hedelmiä telineessä, josta taitoin meille tertusta pari banaania. Menin niiden kanssa sisälle maksamaan. Kassa oli ihmeissään, otti kuitenkin pienen maksun, mutta sitten viittasi minut mukaansa ulos. Siellä hän otti ison banaanitertun telineestä ja nosti sen syliini. Jos olette nähnyt kokonaisia banaaniterttuja, tiedätte, että siinä on aika monta banaania. 

Eipä siinä minun auttanut muu kuin nousta bussiin terttu sylissäni. Sen jälkeen jaoin banaanit koko täydelle bussilastille matkailijoita. Koska meiltä puuttui yhteinen kieli useimpien kanssa, niin he varmaan pitivät minua jonain todellisena hyväntekijänä ja poikkeuksellisen reiluna miehenä. Tuskin monikaan tiesi minun tehneen taas kieltä ja tapoja osaamattomana sähläostoksia. Mutta hyviä olivat banaanitkin.

Autoilua Ródoksella

Olimme vuosikymmeniä sitten viettämässä sukulaisemme syntymäpäiviä Ródoksella. Kelit olivat suorastaan mahdottoman kuumat. Koska olimme muutamassa päivässä sahanneet jo kaupungin nähtävyydet, päätimme lähteä tutustumaan Lindoksen valkoiseen kylään. Mutta hieno oli paikka joka tapauksessa. 

Menomatka sujui mainiosti hienoja maisemia ihaillessa. Perillä Lindoksessa istuimme rantahiekalla, joka oli polttavan kuuma, astelimme kohti mäellä sijaitsevia hienona hohtavia valkoisia rakennuksia. Jouduimme kuitenkin palaamaan polttavan kuumuuden takia etsimään varjoa, juomavettä ja jäätelöä viilentääksemme oloamme. 

Päätimme palata Ródoksen hotelliimme ilmastointilaitteiden hönkimään viileyteen. Matka meni hienosti, auton ikkunat oli pakko pitää auki ja välillä ajella luu (=kyynärpää) ulkona viileyttä etsien. Auto oli tietenkin se vuokraamon halvin ja pienin, jossa ei tietenkään vielä ollut ilmastointilaitetta. Matkalla saavutettu nautinto selvisi vasta hotellilla, kun käsivarttani alkoi kihelmöidä. Käsivarsi hohti syvän punaisena ja suorastaan huusi viilentäviä aineita. Vesi auttoi hetken, kunnes oli etsiydyttävä lähimmän apoteekin voidehyllylle. Jo olin harmistunut, kipeä, tuskissani ja oppinut jotain aurinkomaasta!

Se on vaan matkailu kun avartaa ja tuottaa välillä tuskaakin. Mutta, jos pystytte ja jaksatte, niin reppu selkään ja sutena reissuun! Vaikka reissussa rähjääntyy, niin on se välillä mukavaakin!

Täältä pääsee ulkomaille! PS. Kysyvät kyllä lippuja

Kyllä on tarkkana oltava niin seniorin kuin nuorenkin

Muuanna päivänä tässä vast'ikään oli uutisissa juttua, kun seniori oli mennyt kodinkoneitten ja tietotarpeiden Isokauppaan ostamaan 5 Euron jatkopiuhaa. Kotiin oli päässyt parinsadan sopimusostosten kera. Oli myyntiseireeni päässyt vetaisemaan tietämätöntä nenukasta oikein tiukalla otteella. Ei hyvä!

No, olinpa muinoisen kerran ostamassa saman nimen omaavasta liikkeestä jääkaappia. Kaupat tein ja minulle tungettiin sierainten alle rahoituslaitoksen sopimus, ja siihen piti nimi vääntää. Ostoksen halusin maksaa käteisellä. Oli kyllä moni yritys menettänyt siinä myyjässä oivallisen puhujan, sillä sai minutkin niin sekaisin, etten tajunnut joutuneeni koukkuun. Ihmettelin kassalla, kun sanoivat asian olevan selvä ja laskun tulevan kotiin. 

Tuossa omassa kokemuksessani sattui samanlainen tilanne kuin joskus aamuisin, että nukun hieman pidempään eikä ajatus juokse alkuun. Lähipiiri kyllä moittii sitä juoksua yleensäkin hieman samanlaiseksi, jota väittämää en välttämättä allekirjoita. 

No, seuraavana päivänä ajoin mopedi savuten takaisin kodinkonekauppaan ja esitin vahvan valitukseni. En olisi suostunut kotona edes suun pesemiseen, mutta kyllä olisi ehkä ollut tarvetta sen valituksen jälkeen. Sain rahoitus-vippi-luottosopimuksen purettua ja kassalla hoidetuksi maksutapahtuman haluamallani tavalla. Vannoin tuolloin, etten mene tuonne koskaan toista kertaa. Menin kyllä myöhemmin!

No, nyt sitten tänä pänä menin helppoon, kun oli sujuva puhelinliittymän kauppamies naisen nimisestä yrityksestä puhelimessa. Puhui kuin Ruuneperi ja sai sopimukseni jatketuksi vuodeksi 3 Euroa koronneella hinnalla. Päivämääristä ja ekstra kuluista (8,99€) ei puhunut mitään. Puhelun kuluessa tsekkasin pädillä kilpailijoiden tarjoushintoja. Päätin siis jatkaa vanhaa soppariani uudella hinnalla.

Kun vahvistus tuli sähköpostiini, meinasin repiä pelihousuni. Ne, joissa on haaroväli jo kulunut ja toisessa lahkeessa pieni repeämä posken kohdalla. Tuli mökillä portaalla istuessani nousseen naulan päälle. Sain siitä moitteet kotihengettäreltä. Mutta on ne housut muuten niin mukavat ja pehmeät jalassa, mitä kylmillä keleillä viima hieman viilentää aavistuksen liikaa alapäätä. Ja liki uudet alle 35 vuotta pehmenneet.

Pelihousuissani tsekkasin OmaNaisesta tarkat tiedot olevasta sopimuksestani ja vertasin vahvistusviestiin. En tykännyt lopputulemasta. Kiivastuin! Oma sopimukseni oli vielä voimassa 18.1.2024 saakka ja uusittu kalliimpi sopimus alkoi jo 25.10.2023. 

Laadin viipymättä ja ähisten kiukkua OmaNaisen asiakaspalveluun tiivistelmän tunnoistani ja oikaisupyynnön aiheesta. Välttelin voimailmaisuja. Nyt odotan jännityksella vastausta ja valmistaudun mahdollisesti lähestymään kilpailevan yrityksen palveluita.

Ei jaksa ymmärtää, edes hitaasti kulkevalla meitsin aivolla, miksi ihmisiä kus... pissitetään silmään ja yritetään joka käänteessä huijata? Ja pahimpia ovat nuo vanhalle omituiset tietotekniset ja muut tekniset asiat, sopimusteksteistä ei kannata samassa yhteydessä puhuakaan. Ei kerro myyjä heidän vastuulleen kuuluvista takuista vaan myy lisätakuita ja vakuutuksia kalliilla kylkeen.

Olkaa siis skarppina eli puukonteränä, kun joudutte näiden kanssa tekemisiin! Pyytäkää asiaa tuntevalta luottoihmiseltä apua tai ainakin ottakaa asiasta kunnolla selvää ennenkuin sanotte jees!

Näpäkkää syksyn aloitusta ja muistakaa villahousut ja pipo!

Tässä kesäkukkasia 4 vuoden takaa Sporesta

Seniorin täyteharrastuksia

Kyllä on sanansäiläni tylsynyt ja kirjoitussormeni uupunut, ei irtoa tarinaa enää entiseen malliin. Mieli tekisi kirjoittaa, mutta pää ja kroppa ei käynnisty puuhaan. Nyt ajattelin kuitenkin riipustaa pikkuisen viime aikojen tekemisistäni. Niissä ei juuri hiki otsalle kohoa.

Jäin erään ystäväni esimerkin mukaisesti koukkuun. Ei semmoiseen pahoiteltavaan koukkuun, joista lehdissä saa yhä enenevässä määrin lukea, vaan ihan terveelliseen koukkuun. Olin joitakin vuosia sitten antanut ystävälleni vinkin palapeleistä. Itsekin tein silloin niitä, mutta unohdin ne muutamaksi vuodeksi. Pari kuukautta sitten muun tekemisen puutteessa (niinpä, oli laiska hetki, mutta jotain puuhaa tarvittiin) muistin ne ja siitähän se sitten repesi.

Nyt on iPadi aina kädessä ja telkkariakin katsoessa palapeli rakentuu hitaasti, mutta varmasti. Löysin jigsawplanet.com-sivuston ja nyt olen koukussa. Lähes öin ja päivin on tekeillä peli. Olen keskittynyt pääosin 300 palan peleihin. Palaset on iPadin näytöllä melkoisen pieniä, mutta kyllä niitä pystyy kuitenkin rakentelemaan. Välillä silmät meinaavat vähän väsyä, mutta mitäpä ei kärsisi hyvän harrastuksen vuoksi! Seuraavassa kuvakaappaus tekeillä olevasta palapelistä.

Toinen juttu on sudokut. Niitä olen väsännyt iPadin näytöllä jo ainakin parin vuoden ajan. Muistaakseni aloitin Taloussanomien, jatkoin Iltalehden ja nyt olen sudoku.com-sivuston sudokuissa. Nuo kaksi ensimmäistä osoitetta kadotin, enkä saa niitä enää auki, mutta netistä löytyy kyllä muitakin vaihtoehtoja. Tosin nykyisin käyttämän sivuston sudokuissa en tykkää, kun niissä näkyy värillisenä aina rivit ja sarakkeet, jolla olet sekä jo merkityt numerot. Pidän puhtaammista vaihtoehdoista, joissa ei ole ohjaavia kohtia. Tässä kaappaus sudokustakin.

Nykyisin löytyy netistä jo ristikoitakin. Ne on usein jonkin lehden versioita, mutta toimivia juttuja. Niihin en ole koskaan oikein innostunut. 

Muistakaa myös Alypaa.com-sivuston laaja pelitarjonta. Älypäästä löytyy pelejä makuun kuin makuun. Itse olin joskus koukussa mahjongiin. Niitä tuli pelattua monenlaisia versioita.

Vaikka innostuisittekin minun tavallani em. juttuihin, niin älkää unohtako liikuntaa sisällä ja etenkin ulkona! Kaikilla tavoilla on vaikutusta henkiseen ja fyysiseen terveyteen! Eli välillä ulos liikkumaan ja sitten jaksaa rakennella vaikkapa palapelejä.

Iloa syksyyn!

Lämpöteknistä tuskaa tarjolla

Se on taas ilmoja pidellyt! Käsi ylös, jonka mielestä viime aikoina on ollut liian kuumaa! Reiska, käsi alas, sinulta ja muilta pakastevarastolla työskenteleviltä ei kysytty!

Jos asut taloyhtiössä, jossa on tehty kaikki mahdolliset säädöt, kuten patteriventtiilien ja ilmanvaihtokanavien, niin on se vaan hieno asia. Paitsi jos asut yläkerroksen päätyhuoneistossa, jota aurinko lämmittää aamunousustaan iltalaskemiseen. Lämpöpinnat ovat 4 lämmintä pintaa (etu, pääty, taka ja katto), jotka varastoivat betoniin päivän kaikki lämpöä tuottavat auringonsäteet. 

Mainitussa tilanteessa on hento ja herkkä vanhus suorastaan liemessä, siis hikiliemessä. Talon päätyasunnon kylpyhuone ja sauna ovat lämmittämättä kylpykunnossa. Onhan se toki säästöä, kun ei tarvitse kiuasta ostosähköllä lämmittää, mutta olisi tuon voinut tehdä toisinkin, vaikkapa vanhanaikaisella tavalla napista kääntämällä. 

Viime viikkojen lämpötilat ovat olleet ns. käänteiset. Siis miten? Jos haluat viilentää ikääntynyttä, ruttuista ihoasi, on parasta mennä ulos, sillä siellä on vain +28 C lämmintä. Sisällä on nimittäin vähintään +30 C. Minusta luonto ei ole tarkoittanut asiaa noin, ainakaan minulle. Se ei herkkä vanhus kestä tämmöistä menoa. 

Olen lukenut monesta aviisista ja kuullut lähipiiriltäni, että nestettä on juotava ja paljon näillä keleillä. No ostin tietenkin Valion mainioita Hedelmätarha-mehuja sekä sokerittomia limsoja, ja pari pulloa Cola-juomia. Vaikutus oli lähes välitön! Housujen vyö alkoi venyä, ja housujen kaulukselle kävi samoin. Hetken olin huolissani tuosta ilmiöstä, kunnes satuin astumaan henkilövaakamme päälle. Hiki ja kuumat kelit oli selvästikin vaikuttaneet vaakaankin. Viisari ylsi uusille lukemille.

Avauduttuani asiasta lähipiirilleni, sain kuulla puhtaan veden, ja tiukan paikan tullen myös kivennäisvesien virvoittavista vaikutuksista. Aina viisaampien neuvoja noudattavana (no, en nyt aina, kun usein tiedän itse paremmin, mutta nyt olin hieman neuvoton, joten taivuin), marssin lähikauppaan ison kassin kera ja ostin paljon vissyä. Joku voisi kysyä, miksen ostanut olutta, mutta kun en pidä oluesta eikä vyötärölinjani sisällä oleva putkistonikaan pidä siitä.

No nyt olen lipittänyt jo melkoisen aikaa vesijohtovettä janoon ja nesteyttämiseen sekä välillä vissyä vyötärön alaisen alueen hapottamiseen. Siinä sivussa olen ajellut polkurattaallani turvapotta päässä kylillä sekä kiertänyt kävellen läheistä lampea (=2,6 km). Vaikutus on ollut merkittävä vyötärönahalleni sekä nahkavyölleni, kokonaiset 2 reikää on palattu nuoruuteen ja nappiakaan ei ole tarvinnut siirtää. Vaaka näyttää lähes samaa, mutta olen vaihtanut rasvan lihakseen. Saattoi olla hyvä vaihtokauppa!

Sivuhuoneessa huutaa pyörillä liikuteltava ilmalämpöpumppu. Suurin apu siitä lienee se, että välillä auki olevista tuuletusikkunoista eivät lentävät pörriäiset uskalla tulla tähän mahdottomaan meteliin. Eli nyt odottelen säädyllisiä syys- ja talvikelejä. En usko, että tulee mahdollisuutta istuttaa taloyhtiön pihaan tai mökille banaani- tai appelsiinipuita vielä aikoihin. 

Jos liikutte nurmikoilla tai metsissä, muistakaa tehdä punkkitarkastus heti kotona. Olen kokenut punkin pureman pari kertaa, en tykännyt! 

Aurinkoa ja sopivaa viilennystä kesäänne!

Siinä se mylly mekkaloi! 

Tietotekniikan tuskaa

Kyllä en taas ala mitään! Siinä oli taas hiuskarvan varassa, etten olisi astunut huijarin kalliiseen satimeen. Ja se kun meikävanhuksen pitäisi tietää noista asioista jonkin verran ja osata varoakin, mutta ei. Oli näet läheltä piti-tilanne.

Koska olin tuhertanut vasta sen edellisen polkupyöräviestini, niin kuvittelin erään kanssahenkilön kaipaavan vaikkapa kypärän ostoon vinkkejä. Sain nimittäin Facebookin Messenger-viestinä eräältä tuttavaltani pyynnön lähettää itselleen puhelinnumeroni. No mistäpä sitä meikäläinen olisi osannut epäillä pyynnön vilpittömyyttä? Mutta olisi pitänyt, kun vastaavista tilanteista olen niin monia itse varoittanut. Kun sanotaan, että viisaskin voi mennä vipuun, niin arvatkaa miten tämmöinen tyhmempi sitten on koukku huulessa alta aikayksikön!

Siis lähetin Messengerissä numeroni ja sain välittömästi vastauksen, jossa olettamani tuttavan näppäilyillä kerrottiin minulle tulevasta tekstiviestin. Siinä oleva numerokoodi olisi lähetettävä edelleen, jotta hän voisi osallistua voittoarvontaan. Tekstiviesti napsahtikin iPhoneen samalla silmänräpäyksellä. No jo vain lopultakin hitaalla käyvät, harmaat, vähäiset aivosoluni heräsivät! Poistin viestin avaamatta sitä, poistin Messenger-keskustelun ja mukahenkilön omasta iPhonestani. Viimeiseksi sammutin iPhonen kokonaan ja avasin vasta tovin kuluttua. Oletin vahvasti tuttavani Messenger-tilin tulleen kaapatuksi.

Joku kirjoitti viikolla, että kännykkä pitäisi sammuttaa kerran päivässä kokonaan, jolloin se putsautuisi kuonasta. No tuo ohje voi olla ehkä hieman yliampuva, mutta ei puhelimen sammuttaminen aika ajoin mikään huono ajatus ole. Kovalle kännykän käyttäjälle ja nettiselaajalle sinne saattanee kerääntyä monenlaista saastetta.

Alan olla koht'siltään vakuuttunut, että nykyajan tietotekniset vaarat alkavat ahdistaa meikäläistä liikaa. Oli se hienoa aikaa, kun postilaitos vielä toimi ja kirjeet kulkivat ajallaan ja oikeisiin osoitteisiin. Ja olihan se joskus tuo savumerkeillä viestittäminen hieno laji ja turvallinen laji, jossa viestien lukemista häiritsivät vain hieman ilmanpaineet ja kovemmat tuulet. Viestieläimistä olivat ehkä tunnetuimpia ja toimivimpia kirjekyyhkyt ja viestihauet, tosin viimeisestä lajista en ole nähnyt todisteita, mutta manitsinpa kumminkin.

Vielä sen verran aiheesta, että olkaa skappina eli tarkkaavaisina, kaikenlaisten epämääräisten viestien ja tietopyyntöjen kanssa. Viralliset ja rehelliset tahot eivät pyytele tunnuksia ja muita henkilökohtaisia tietoja. Olkaa herkkänä ja tarkkana sekä muistakaa kuntoilla ja liikkua!

Tämmöistä vanhaa tekniikkaa, kun en viitsinyt laittaa kännykän kuvaa

Liikunnan riemua

Arvatkaapa mitä? No ette kyllä arvannut! Olen aloittanut jälleen pyöräilyn. Näin netissä harrastustuttavani Erkin maininnan omista liikuntamääristään ja heräsin. En ole tavannut häntä moneen vuoteen, enkä ollut noteerannut hänen some-viesteissään mainitsemiaan liikuntasuorituksia. Sitten putkahti muutama päivä postaus, jossa hän totesi liikuntamääriensä tänä vuonna vähentyneen, mutta askeleita oli edelleen useita miljoonia ja kilometrejä useita tuhansia alkuvuoden aikana. Olin pudota ylileveälle takapuolelleni. Toki tiesin, että Erkki on armoton liikkuja, mutta nuo määrät olivat yli kaiken ymmärrykseni.

Mitä se sitten teki minulle? Kaivelin siivouskaapista rätin, kastelin sen ja kampeuduin pyöräkellariin. Matkalla hain kellarikomerosta polkupyöränpumpun. Pyörä oli seinällä ja tietenkin lukossa, mutta avaimet kotona jossain pöytälaatikossa. Eikun etsimään avaimia, jotka löytyivätkin yllättävän helposti alle tunnin etsimisen jälkeen. 

Pyörä oli tasaisen pölykerroksen peittämä kolmisen vuotta aiemmin sen koukkuihin ripustettuani. Ja renkaat olivat tietenkin tyhjät. Happi oli päässyt karkaamaan kumeista, kun ei kukaan ollut valvonut laitteen kuntoa. Vaikutti siltä, että polkupyörä ei ole mielissään riippuessaan käyttämättömänä. Tunnin huhkiminen pyörän kimpussa sai sen kuitenkin entiseen loistoonsa. Pölyt poissa ja renkaissa happipitoinen sisältö tekivät laitteen jälleen käyttökelpoiseksi. Toisin kävi käyttäjän kanssa. Olin sananmukaisesti totaalisen puhki huoltotoimien jälkeen. Olin jo unohtanut pumppaamistoimen rankkuuden.

Koska kaikki asiat vaativat huolellista valmistautumista, pohdin minäkin sohvalla television äärellä ja  iPadin sisältöä tutkien liikunnan aloittamista. Pohdintaan meni pari päivää, kunnes päätin aloittaa. Olin eräällä vierailulla sairaalassa nähnyt ikäiseni henkilön, joka oli kaatunut polkupyörällä. Hänen maatessaan yltäpäältä siteissä ja pää paketissa, päätin valita ensimmäiseksi kohteekseni Pasilan Triplan ja siellä pyöräilykypäriä myyvän liikkeen. Matkan tuskaisuus ja paitaani sitoutunut hiki uhkasivat torpata matkan heti kättelyssä, mutta sitkeyteni auttoi kohteeseen pääsemisessä. Apuna oli myös mäkiosuuksien käveleminen pyörää taluttaen.

Kassahenkilö poisti ystävällisesti uudesta kypärästäni hintalaput ja muut tuotetiedot. Asettelin kypärän päähäni ja lippalakin tarakalle ja polkaisin liikenteeseen. Matka kohti kotia sujui pienen liikunnallisen ekstrakiepin kautta samassa hikisen tuskaisessa hengessä. Kylmä suihku ja siirtyminen sohvalle analysoimaan suoritusta, aloitti hitaan palautumiseni ensiretkestä.

Koska liikuntaa on harrastettava säännöllisesti, olikin seuraava suoritukseni jo parin päivän päästä. Onnekseni sain kaksi välipäivää luonnon ystävällisellä myötävaikutuksella sateiden myötä. Mutta seuraavalle reissulleni tuotti haastetta luonnon uusi tuleminen rajujen tuulten muodossa. Polkeminen ei juurikaan edistänyt matkaa ja jopa kova vastatuuli alamäkeen polkiessa, ei auttanut. Olo oli kuin nuorena miehenä joskus öiseen aikaan palatessa kotiin kävellen, kolme askelta eteenpäin ja kaksi taakse hallitsemattomin sivuaskelin.

Olin puhki, kun pääsin kotiin. Tuuliretken jälkeen olen käynyt jo pari kertaa polkemassa. Voin vakuuttaa, että kunto nousee kohisten. No, ei kyllä nouse! Kohina tulee keuhkoista ja hien virtaamisesta. Mutta uskon edelleen asiaan, vaikka joka retkellä usko on koetuksella! Realistina olen varma, että Erkin miljoonat askeleet jäävät minulta saavuttamatta, mutta rispektiä Ekille liikuntaharrastuksesta ja -määristä! Ja lämpimät terveiset!

Suosittelen kaikille liikuntaa oman jaksamisen mukaisia määriä, mutta säännöllisesti. Ja muistakaa, pyöräillessä kypärä päähän ja hansikkaat käteen! 

Ei liikunta ainakaan maisemista jää kiinni!

Pyöräni on varustettu käyttäjän nesteytysjärjestelmällä.