Se on se terveydenhuolto hukassa

Siitä on kulunut jo reilusti yli vuosi, kun ensimmäinen suoneni napsahti täysin tukkoon. Se tiesi testiä mökkipaikkakunnan terveydenhuollolle. Kohtasin loistavaa palvelua ensihoitoambulanssin, lääkäriambulanssin ja lääkärihelikopterin miehistöiltä. Nöyrälle ihmiselle tuollainen ylitsemaallinen palvelu tuli kyllä ansiotta, mutta otin ilolla vastaan ammattilaisten onnistuneet elvytystoimet.

Nyt olen jaellut pillereitä dosettiin ja yrittänyt pysyä niistä jotenkin jyvällä. Vuoden aikana lääkkeitä on vaihdeltu ja määriä rustattu useita kertoja. Noilla toimilla on haettu oikeaa lääkitystä ja sopivaa tasapainoa. Nyt on tilanne asettunut aika mukavaan uomaan elokuun lopun jälkeen. Ensimmäisen sairausvuoden kovat lääkkeet ovat siirtyneet historiaan ja vakiintunut pysyväislääkitys osunut pääosin kohdalleen.

Mutta enää ei riehuta, ei mesota yötä myöten kylillä, metsätyöt ja raskaat rakennushommat ovat pannassa. Ruoka-aineista etsitään mahdollisimman alhaisia tyydyttyneitten rasvojen pitoisuuksia, eikä sokereita ja suolojakaan vedellä enää mielin määrin. Ruokavalioon tulee kuulua enimmäkseen pupun ruokaa ja kaikkea rasvatonta. 

Sitä ei ihminen osaa tajutakaan, kuinka kova on kaipuu makkaran perään ja kunnon voileipiin. Onneksi minut vieroitettiin jo hyvissä ajoin pihveistä, viineistä ja muista tavanomaisista herkuista. Mutta jotain kuitenkin on jäänyt ja jopa nostaneet osuuttaan suun läpi kulkevissa aineissa - suklaa ja lakritsi. Olenhan minä niitä aina nautiskellut jonkin verran, mutta nyt niiden osuus ja kiertonopeus työpöydän alalaatikossa on noussut uskomattomiin sfääreihin. Väittävät, etteivät ne olisi terveellisiä. Kukapa tietää, enkä ainakaan aio uskoa.

Viime aikoina on jouduttu muista erinäisistä syistä testaamaan terveydenhuollon saavutettavuutta. Jo omien sydänjuttujen ensimmäisen vuoden aikana kävi ilmi, että sairaalasta ulosheiton jälkeen olin omillani, ei ollut kontrolleja määritelty, ei yhteyshenkilöäkään hädän tullen. Yritä päästä terveyskeskukseen, jos onnistuisi löytymään nuorelta kandilta apuja vakaviin sydänongelmiin! 

Ei saa näinä päivinäkään yhteyttä tai aikoja terveyskeskukseen ja erikoislääkärit on linnoittautuneet jonnekin saavuttamattomiin. Tämä on tietenkin hankalinta julkisella puolella, mutta ei ole paljon helpompaa saada aikaa erikoislääkärille yksityiselläkään puolella. Jos aiot sairastaa, tarvitaan aikataulun suunnittelua, varaa kalenteriisi aika sairaudelle muutamien kuukausien päähän. Ja jos tarvitset nopeasti leikkausta, varaudu kärsimään kuukausia, jopa vuosia jonoissa. 

Olenko ainoa, joka kohtaa ne 0,3 olematonta mitoituksen ulkopuolista hoitavaa henkilöä terveydenhuollossa? Varmaan muille sattuu ne poliitikkojen lupaamat 0,7 tai mikä se määrä kulloinkin on niitä taattuja hoitohenkilöitä. En tykkää, eikä tykkää elimistönikään tämmöisestä. Kysyn vaan, että kuka se määräsi rajat lääkäreiden koulutusmäärille ja kuka oikeasti päättää hoitajien palkoista ja työoloista. 

Sairaita riittää vielä useiksi vuosiksi, kun me suuret ikäluokat heittäydytään terveydenhuollon vastuksiksi. Meissä, kun on lisänä se vika, että eletään kaikista sairauksista huolimatta entistä pidempäänkin. Vai onko sittenkin tarkoitus nutistaa meidät hoidon viipyessä ennen aikojamme? Jospa tilanne kuitenkin helpottuu tuossa 2040-luvulle tultaessa ja ehkä koronan uudet variaatiot nopeuttavat ainakin vanhusväestön nuppiluvun pienenemistä?

Muista elää terveellisesti!

Ei se paljon enää puutu!

Onko pakko vanheta?

No ei tietenkään, on tiukka vastaus! Mutta eihän sitä meiltä kysytä. Se vaan ikäänkuin hiipii vaatteisiin ja ihon alle. Tulee useammin ja useammin päiviä, jolloin vanheneminen antaa itsestään aina vaan selvempiä merkkejä.

Olen taistellut (ai minäkö muka?), ei tuo kyllä pidä oikeasti paikkaansa, vuosikymmenet vanhenemista vastaan. Se tarkoittaa terveellistä syömistä (miksi makkaraa ei luokitella tuoksi?), liikuntaa (hyöty ja "pakotettua" hiki päässä), asiallista (jos 5-6 tunnin katkonaisia yöunia voi sellaisiksi kuvata) nukkumista, aivoa (on käytössä vain yksi hieman hernettä isompi, ehkä golfpallon kokoinen) virkistäviä (onko tv:n katsominen sitä?) harrastuksia, kirjoittamista (aina sanat sekaisin ja aihe hukassa), jne. Kyllä olen yrittänyt kaikkea tuota. 

Kulttuuriakin olen harrastanut, kävin kerran teatterissa ja kerran taidenäyttelyssä. Eli ei kannata kenenkään väittää, ettenkö olisi harrastanut monipuolisesti. Konsertissakin olen käynyt pari kertaa, toisella kertaa tykkäsin ja toisella en. Oli kevyttä ja hieman raskaampaa silloin tarjolla. Siitä kevyestä tykkäsin. 

Matkustaminen olisi hieno harrastus, mutta siihen ei enää paukut riitä, rahalliset, fyysiset eikä henkiset. Kymmenet vuodet meni töissä tuhratessa, usein 24/7. Sitten tuli lääkärin määräämät vapaat ja reissuvuodet. Nyt on maailma suurelta osin nähty, joten sen puolesta voi kyllä vanheta. 

Pääsin elämään useita vuosia hienojen Enteriläisten ja yhteisön it-opastettavien kanssa. Sanoisin sen olleet elämäni kiintoisimpia aikoja, kunnes korona sotki tuonkin ja monet muutkin asiat. Siitä seurasi myös pään hissuksiin alkanut pehmeneminen ja fysiikankin osittainen pettäminen. En vastaa enää kymmeneen kysymykseen, enkä suostu enää haastamaan ketään kädenvääntöön, ja menneitten yleisurheilukentällä saavuttamieni tulostenkin tasot kuulostavat utopistisilta. Miten niihin pystyinkin?

Nyt on tullut aika, jolloin suurinta päivittäistä menestystä kuvaa helpoimman tason sudoku-ristikon onnistunut täyttäminen. Riehakkainta ja vauhdikkainta tapahtumaa puolestaan kuvaa puistonpolulla pikkukiveen kompastuminen. 

Päivä- ja iltaharrastuksiin kuuluva television katsominen täyttää mukavasti ajan. Ja vaikka ohjelmat ovat lähes kaikki uusintoja, niin ne tuntuvat muistin huonontuessa aina uusilta. Tosin välillä tuntuu, että olen nähnyt Puoli seiskan ja Suomen kaunein koti-ohjelmat jossain aiemmin?

Mutta, jos aikoo vastustaa vanhenemista, niin pitää käyttää päätä, harrastaa liikuntaa, olla sosiaalinen ja käydä kulttuurin äärellä. Pysykää terveinä!

Se tietää kohta talvea!

Habitare 2022 tuli tsekattua!

 Kyllä kävin minäkin Habitarea katsomassa. Tykkäsin! Oli paljon nuorten ja varmaan vanhemoienkin suunnittelijoiden kalusteita ja muita teita. En jaksa ymmärtää, miten ihminen voi keksiä kaikenlaista. 

Minulle ei ole suotu minkäänlaista keksijän hernettä hiusten alle. Ja jo keksittyjenkin juttujen käyttäminen on välillä hyvinkin hukassa. Mutta oli paljon kauniita esineitä näytillä. Kävellä sai rutkasti ja siinä tuli useamman päivän lenkkiohjelman kilometrit talsittua osastoilla. Nykynuorten sanontaa mukaellen, oli siellä tosi paljon silmäkarkkia.

En ala kertomaan, mitä kaikkea siellä oli. Laitan tuohon loppuun nipun messuilta nappaamiani kuvia.

 Kuvat ovat sekalaisia ja antavat ainoastaan hipaisun messujen tarjonnasta.

Käykää Habitare-messuilla, jos olette kylillä! Ne ovat vielä auki lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18. 

Jos edellisissä kuvissa ei ollut teille mitään uutta, niin mitä sanotte seuraavasta! Jos et tarvitse keittolevyä, niin nosta se seinälle. Savo by Fabita Ordinare induktiokeittolevyt, 2 kpl. Ohjauspaneeli seinällä ja sen viereen ripustetaan levyt, kun niitä ei käytetä. On joku ajatellut karvan verran laatikon ulkopuolelta ja väittäisin hänen onnistuneen. Minut tuo ratkaisu yllätti. Oli se, jopa olikin, no ettenkö sanoisi, voihan tokkiisa! 

Hanhien kakkimat nurmikot

 Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan "Vanhus kiehuu!"

Tällä kertaa olen päättänyt osoittaa suunnattoman vihani vihreitä ja muita luonnonsuojelijoita kohtaan. Merkittävä osa suuttumustani kohdistuu myös EU-säännöksiin. Se on käsittämätön juttu, että em. tahot suojelevat oikeasti pas... kakkaa ja niitä ruiskuttelevia siipieläimiä.

Olin päättänyt tutustua kesätauon jälkeen kauniin pääkaupunkimme keskusta-alueeseen. No toki oli siinä ehkä isompi syy, kuten läheisen henkilön merkkipäiväkahvit, jossa sain nauttia suorastaan suussa sulavaa kakkua. Oli hyvää, söin liikaa ja tuli hieman raskas, mutta ah niin nautinnollinen olo.

Matkani kävi Stadin hienoimman rakennus- ja puistokokonaisuuden läpi kohti juhlapaikkaa. Olivat älypäävihreät ja kaduilla istuskelijat päästäneet laumoittain hanhia paskomaan kaupungin paraatipaikan nurmikot pilalle. Ei ole turistinkaan mukava talloa Finlandiatalon, Oodi-kirjaston, Musiikkitalon ja Töölönlahden rajaamaa aluetta, kun sormenmittaiset kakkapökäleet litsahtelevat tossunpohjissa.

Kyllä en tykkää linnunpaskasta tossuissa, piknik-huovalla tai shortsin takamuksessa nurmikolla istuessa. Eipä ole tuolla alueella nimittäin enää nurmikkoa jäljellä, on vaan ruskeaa ja harmaata siipieläimen jätöstä läjäpäin ja palanutta maata. Ja lisänä on hitonmoinen kaakattava lauma siipielukoita, niitä nimeltään valkoposkihanhia.

Tykkään eläimistä, kaikenlaisista, linnuista, oravista, jne., mutta oli selitys vaikka mikä, niin ei sovi hanhenkaan valloittaa ja paskottaa meidän kauniiksi nautintopaikoiksi rakennuttamiamme viheralueita. Vaikka kuinka me ihmiset ollaan lintuja myöhemmin maailmaan tulleita, on meilläkin oltava jokin oikeus nauttia nurmikoista, eikä me sentään sotketa ympäristöä, paitsi jotkin jauhopäät. Jos ei muu auta, niin on linnuille järjestettävä kakka-aitaukset ja keskitettävä sinne tuotosten äkistäminen. Eri puolille puistoa pitää laittaa hanhille linnunkielisiä opastekylttejä. Jos tuo ei onnistu, niin niille on selitettävä, että alueelle ei sitten ole asiaa ellei käytöstavat ja sääntöjen noudattaminen kiinnosta.

Ja kuka vastaa, kun pikku-Irmeli, pikku-Riku tai hauveli Turreliini nappaa suuhunsa hanhen kakkapötkön ja saa siitä kipakan salmonellan tai muun ruikulitaudin. Ei ole takeita edes, siitä että pieni kroppa kestää siitä saamansa taudin. Ei ole kakka hyvä juttu, paitsi jos on ihmisellä maha ummella ja sitten umpi laukeaa.

Kyllä olen sydänjuuria myöten harmistunut noista hanhen paskoista! Jopa niin harmistunut, että huuliltani pääsi päivällä vahvoja sanoja, enkä tarkoita ölövi, hölömö, pölijä tai muukaan vastaava. Vaan oli ihan kovia kirosanoja, joissa oli monta ärrää ja ässää. Lisäksi meni melkoinen tovi aikaa putsatessa tossunpohjia. 

Ehdotan, että kaupungin vihreät päättäjät kävisivät persoonakohtaisesti ajamassa hanhet huitsin kuukkeliin! Voisivat ensin yrittää puhumalla saada kuria hanhille, mutta epäilen kyllä sen onnistumista.

Puistoalue Finlandiatalon vierellä täynnä kakkakoneita

Jalkapallohuligaanit ja kaakinpuu

Kyllä olen nyt päättänyt muuttaa vanhuksen statusta oikein raskaimmalla tavalla. Se on nimittäin niin, että herttainen vanhus on mennyttä (ehkä?) ja kärtty ukko syntymässä.

Oli nimittäin niin, että eilen kello 17 tienoissa kuljin jalkapallostadionin vieritse Tripla-kauppakeskuksesta kohti Tilkkaa. Törmäsin tuolloin suunnattomaan määrään poliiseja, joka oli kaikkiaan positiivinen asia, mutta heidän valvomassaan sekalaisessa, meluavassa lössissä ei ollut pienintäkään hiventä positiivisuutta. Lössi oli olevinaan muka jonkun jalkapallojoukkueen kannattajia. Tuntia myöhemmin oli nimittäin alkamassa ottelu HJK:n ja HIFK:n välillä. Olivat rökäleet menossa matsiin joukolla riehumaan.

Jos ei olisi maailman tilanne se mitä se on, niin pyytäisin naapurimaan hirmuhallitsijalta apua tuon lössin sijoittamiseksi Siperian perimmäiseen kolkkaan. Ei ole kaunista katseltavaa tuommoinen riehuminen! Illalla kuultiin ja nähtiinkin sitten uutisissa kuvia tämän lössin soihduista ja lippujen polttamisista ja riehumisesta katsomossa ja kentälle tunkeutumisesta.

Koska Siperia on nyt suljettu ja pois laskuista, olisi syytä ottaa käyttöön entinen häpeäpaalurangaistus. Nämä jalkapallohuligaanit voitaisiin lukita häpeäpaaluun kaupungin keskustaan. Tuollainen sadoista sekopääyksilöistä koottu näyttely voisi toimia jopa elävänä taideperformanssina turisteille. Pahimmat rökäleet voitaisiin pukea ylisuuriin kesämekkoihin pyristelemään kaakinpuussa. Taustalla voisi soida POhjalasioopperan musiikki. Heidän edessään voisi turistit ottaa kännyköillään selfieitä. Tauluissa kerrottaisiin performanssilaitteiden historiallisesta taustasta ja läsnäolevien esiintyjien valinnasta.

Ellei tuommoista huliganismia lopeteta heti alkuunsa, on pelko, että se vaan pahenee ajan myötä. Satuin kerran suureen saksalaiseen tavarataloon, jonka läpi kulki sikäläinen huligaanien joukko, Ne rutjakkeet vyöryivät läpi suuren liiketilan ja kaatoivat mennessään kaikki tielleen sattuvat hyllyköt ja kalusteet. Perässä kulkivat mellakkapoliisit, jotka vaikuttivat aika avuttomilta huolimatta julmasta olemuksestaan. Ei pidä päästää meillä tilannetta tuolle tasolle!

Ehdottaisinkin meidän nykyiselle hallinnollemme säädettäväksi lakia, jolla tuomittaisiin em. tyyppiset tapaukset ja myös kadulla istujat sekä kaikentyyppiset jauhojengit lukuunottamatta  leipomotyöntekijöitä. Rangaistusten asteikko olisi ainoastaan kaksiportainen, jossa lievin aste voisi olla kuukausi kaakinpuuta ja kovin aste karkoittaminen Etelämantereelle lapiomaan puoleksi vuodeksi autoteitä. Uskoisin noilla olevan hillitsevä vaikutus rangaistuksen aiheuttaviin toimiin.

Nyt en keksi muuta tähän hätään. Jospa edes tuolla päästäisiin alkuun.

Stadin liikennevälineistä

Arvatkaa sieppaako minua vieläkin tuo HSL:n aluejako! Varmaan monelle B- ja C-alueella asuvalle siitä saattoi olla hyötyä lipunhinnoissa, mutta ei meikäläiselle raitovaunun käyttäjälle. Peruslipun hintaakin nostettiin. Nyt on taas suunnitelmissa vempata reitit uusiksi ja numerotkin muuttuilevat. Mihinköhän sitä meikäläinen retkillään päätyy? Se vaan koskee tämmöisen herkän ja hauraan vanhuksen sielunsyövereihin asti. Nyt stoppaavat vielä meidän numeroisen raitiovaununkin melko toviksi. Alkavat justeeraaman katuja ja rakentelemaan uusia reittejä. 

Onko seniorit unohdettu ja vain nuorisolle tehdään liikkuminen helpoksi ja edulliseksi.

No entä sitten nämä sähköllä kulkevat potkulaudat, joita on pitkin ja poikin keppivanhuksen taaperrusteitä. Ei kestä astella kadulla lintuja tarkkaillen, vaan pitää alati tuijottaa jalkoihinsa, ettei köntsähdä nenilleen kompastuessaan poikittain kadulla makaaviin lautalaitteisiin. Siinä olisi kaatuessa vaarassa edullisesti tarjouksesta kahdet yhden hinnalla hankitut silmälasit ja juuri pohjatut ruokatekopurimet. Ja korvaako vakuutus? No ei yleensä korvaa tai sitten korvaa. Mutta varovainen pitää olla, ettei satuta kaatuessa myös korvaa!

Entäs sitten nämä citykanit, eikun citypyörät! Ne ovat taas puolestaan positiiviset vempeleet. Ei tarvi kylillä pyöränsä telineeseen jätettyään huolehtia voroista, eikä tarvi kuljettaa laivaköyden paksuisia kettinkejä mukana lukitustarkoituksessa. On vain hieno mainospyörä edullisella taksalla otettavissa ja jätettävissä telineisiin. Harmillista kyllä, tämä nautinto on tarjolla vain kaupunkimaisemissa, eikä niissäkään kaikissa. Mutta siellähän massakaupungin varjoissahan se härski pyörävorokin pesii. En kyllä kuitenkaan lähtisi lomamatkalle kaupunkipyörällä, sillä se tulisi puolen tunnin pätkissä kalliiksi ja ei sillä sentään niin mukavaa ole polkea. 

Onhan niitä kortteliautojakin, joihin pääsee sisälle kännykkäsovelluksella ja sen kun ajelee. Nyt en ole tuommoista kokeillut, kun OP lopetti oman versionsa noista. Autolainoja OP edelleen kuulemma tarjoaa. Valitettavasti ympäristössä liikuskelee tahoja, jotka luulevat, että kaikki autot ovat laina-autoja. Näillä tahoilla on meisselit ja muut välineet käynnistysvälineinä. Heille kelpaa yleensä paremman tai helpomman luokan autot tai autojen osat. 

Tuommoinen osien hankkija sattui lähisukulaisen kohdalle, kun oli vienyt autosta katalysaattorin yöllä. Sukumies huomasi tapahtuneen vasta käynnistäessään aamulla autonsa. Entisen hennon moottorin kuiskauksen tilalle oli tullut vanhan traktorin julma röpötys. Ei naurattanut sukumiestä eikä lähialueen asukkaita! Korjaamolla kertoivat katalysaattorin mainitussa merkissä olevan kovin haluttua tavaraa vilunkimiesten keskuudessa. Saavat sen myytyään taas muutaman paketin tupakkaa ja useita purkkeja olutta. On se mennyt villiksi!

Onneksi on hyvät kengät ja vielä toimivat jalat. Niillä pääsee melko pitkälle ja tarvittaessa voi noista edellisistä vehkeistä hakea apua. Muistakaa tekin kävellä kunnolla kunnon vuoksi!

Sitä on monenlaista kauneutta Stadissa!

Miltä näyttää, kun kaupunki hiljenee ja kuihtuu?

Kirjoitanko rumasti, jos kirjoitan, että kesä on nyt lopussa? Kun tätä juttua tuherran, on Savonlinnassa eletty helteissä jo kolmatta viikkoa. Mutta kuitenkin uskallan väittää kesän olevan lopussa.

Olen viettänyt yli neljänkymmentä vuotta enemmän tai vähemmän aikaani Savonlinnassa. Siihen minut on tietenkin ajanut kotihengettäreni, joka on sieltä kotoisin. Mutta jo käytyäni 60-luvulla lomamatkalla veljieni ja vanhempieni kanssa paikkakunnalla, jäi se kaihertamaan mieltäni poikkeuksellisen viehättävänä ja erikoisena kaupunkina. Tuolla reissulla kävimme myös Olavinlinnassa, jossa veljeni juoksi otsansa ritarisalin pitkän pöydän päähän. Kuhmuhan siihen tuli, otsaan ei pöytään, joka ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, veli oli äänekkäästi. Ihastukseni syntyminen kaupunkia kohtaan ei kuitenkaan liittynyt tuohon rakkaan veljeni törmäykseen, vaan todella kauniiseen, historialliseen paikkaan.  Anoppilassa käynnit ja yli kaksikymmentä vuotta sitten paikkakunnalta hankittu kesämökki ovat tyydyttäneet kaipuutani kaupunkiin ja sen lähiseutujen hienoihin maisemiin.

Muutama vuosikymmen sitten Savonlinna oli ympäri vuoden erittäin vilkas kaupunki ympäri vuoden. Sitä kansoittivat oppilaitosten oppilaat, teollisuuden palveluksessa työskentelevät sekä pääosin kesäisin suuri määrä turisteja. Mutta sitten tuli uudenlainen maailma, jossa muutosten huimaava vauhti iski myös Savonlinnaan. Yritykset keskittivät toimintojaan siirtämällä tuotantojaan muihin yksikköihinsä ja halvempiin maihin, väki muutti etelän isoihin kaupunkeihin, yliopiston opettajainvalmistuslaitos siirrettiin Joensuuhun, lentoliikenne siirtyi pienemmälle toimijalle, jota yhteiskunta tukee, ja tuli koronakin siihen rytäkkään. 

Oli tuo oppilaitoksen siirto varsinaista hölmöläisten hommaa. Joensuuhun rakennettiin uusi kampus ja uudet asuintalot opettajaopiskelijoille. Savonlinnassa jäivät nykyaikaiset, toimivat koulutustilat tyhjiksi ja opiskelijoiden asuntoina toimineita kerrostaloja purettiin kymmenkunta. Siinä kannettiin valoa säkillä Savonlinnasta Joensuuhun. Kun paikkakunnalta poistui koulutukseen liittyviä ihmisiä lähes 1000, voi viisas ihminen vain laskea, mitä tuommoinen merkitsee paikalliselle taloudelle, johon syntyy monenlaisia kerrannaisvaikutuksia. 

Keskussairaalan saneeraus ja uudet leikkaussalit saatiin valmiiksi ja sitten niitä suljettiin. Käynnistyi keskustelu sairaalan siirrosta ja toimintojen keskittämisestä Kuopioon tai Mikkeliin. Rakennettiin rautatieyhteys Pieksämäelle. jonka oli tarkoitus turvata henkilö- ja tavaraliikenne länsi-itäsuunnassa pääratojen välillä. Yhtään henkilöjunaa ei kulkenut koskaan uutta rataa Pieksämäen suuntaan. Päinvastoin rautatiesilta kaupungista purettiin ja rata jätettiin ruostumaan.

Koronan ahdistelemat oopperajuhlatkin olivat jo lopettamisuhan alla. Onneksi juhlat kuitenkin jatkuivat tänä kesänä koronapaussin jälkeen. Tapahtuman merkitys kaupungin kulttuurielämälle ja matkailulle on ensiarvoisen tärkeä. Tänä kesänä sai kaupungin kaduilla kuulla puhuttavan runsaasti eri maailman kieliä. Kaikki kesävieraat eivät toki käyneet oopperassa, mutta pelkkä oopperakaupungin leima luonnon kauneuden ohella saa ulkomaalaisia matkustamaan Savonlinnaan.

Kaupunki on myös elänyt veneilystä ja Saimaan kanavan laivaliikenteestä. Kanava on kiinni ja myös veneilijöiden polttoaineiden hinnat ovat nousseet. Savonlinnaa ympäröivät vedet ovat hiljentyneet jo useamman kesän ajan veneilijöistä. Veneitä ja sisävesialuksia näkee enää harvakseltaan laajaselkäisillä järvillä. 

Kun kirjoitan tätä, eletään elokuun loppupuolta. Kaupunki on hiljentynyt lähes tyystin matkailijoista. Kadut ovat, etenkin iltaisin ja viikonloppuisinkin, hiljaiset, liikenne on pysähtynyt. Jo entuudestaan tyhjiin pääkadun, Olavinkadun varrella oleviin liikehuoneistoihin on turha odottaa toimintaa, ainakaan ennen tulevaa kesää. Silloinkin toimintaa tuleen vain muutamiin ja sekin on pop up-tyyppistä kuluneen kesän tapaan. Tavallisen kaupunkilaisen tuskaa lisää myös venäläisten Ukrainassa aloittaman sodan ja  laittomuuksien seurauksena voimakkaasti nousseet hinnat. 

Mikä on Savonlinnan ja kaupunkilaisten tulevaisuus, jota leimaa myös jatkuva puoluepoliittinen kiistely kaupungin toimista ja taloudesta. Nykyisellään eletään tulevaisuuden arvailujen aikaa! 

Joko kohta joudutaan tilanteeseen, että viimeinen sammuttaa valot kaupungista? Sitä ei kuitenkaan soisi tapahtuvan jo miltei 550 vuotta sitten aloitetun Olavinlinnan rakennustyömaan mukanaan tuomalle asutukselle ja vuonna 1639 kaupunkioikeudet saaneelle kaupungille.

Pelottava tilanne ja tulevaisuus!

Kuka sammuttaa valot?