tiistai 23. marraskuuta 2021

112-sovellus toimii!

 Olen kohta 3 kuukautta miettinyt kerronko vai enkö kerro! Nyt päätin, että kerron, sillä tästä voi olla muillekin apua. Minulle oli!

Oli tihkusateinen päivä Saimaan rannalla, niitettyjä kaisloja rantavesi täynnä, upouusi talikko ja mielestään täysin terve mies. Terve mies riehui kolmatta tuntia talikon kanssa kaisloja rannalle kasaan ja homman valmistuttua poistui ansaitsemalleen kahville.

Kahvikuppia huulille nostaessa alkoi rintakehässä tuntua kipua, joka muistutti vuosikymmenten takaista golfpallon lyöntien rintakehään aiheuttamaa tuskaa. Niinpä terveoletettu mies ei osannut epäillä muuta kuin rintarangan rasitusongelmaa. Reilun tunnin tuska ja lukuisat viileät esineet rintakehää vasten eivät kuitenkaan helpottaneet oloa, joka paheni pahenemistaan. Tunne oli vähitellen rinnalla istuvan norsun tasoa.

Terveoletettu mies päätti soittaa ja kysäistä numerosta 116117, voisiko tuohon kipuun ottaa jotain helpottavaa lääkettä? Numeroon vastannut henkilö sanoi ensimmäisen kysymyslauseen jälkeen järkyttävät sanat ”Teillä on sydänkohtaus, paneutukaa heti makuulle ja soittakaa välittömästi 112:een!” Mitäpä minä tuohon väittämään vastaan, vaan puhelimen kotinäytöltä sovellus 112 auki ja painallus. 

Hätänumerosta vastattiin ja annettiin samat makuuohjeet ja ilmoitettiin ensimmäisen lauseen jälkeen, että ambulanssi on hälytetty kiireellisenä ja on jo tulossa. Ensiapumiehistön tultua, alkoi ripeät toimet terveoletetun miehen auttamiseksi. Tuska rinnassa helpottui nitron, tipan ja letkujen sekä piuhojen avulla. Siinä samassa todettiin entinen terveoletettu mies sairasvarmistetuksi. Meneillään oli paha sydäninfarkti, tukossa oltiin 100-prosenttisesti.

Tovin kuluttua pihaan saapui myös lääkäriambulanssi ja tilanteen selvitystoimet jatkuivat neljän ensiapuammattilaisen toimen. Kohteena oleva tuore sepelvaltimosairas seurasi hämmentyneenä, mutta jo kohtuukipuisena toimia ympärillään. Hoitajien puhelin kävi kuumana, kun jatkohoitopaikkaa kartoitettiin. Sairaalassa A ei ole paikalla pallolaajennuksen osaajaa, sairaalaan B on liian pitkä matka ja sairaalaan C on myös suunnattoman pitkä matka ja huono tie. Mutta apu löytyi ilmatien myötä. Meni vain kohtuullinen tovi, kun potilas makasi jo ambulanssissa matkalla kohti Kuopiosta vastaan kiitävää FinnHEMSin lääkähelikopteria. Paareilla makaava letkutettu potilas siirrettiin vesisateessa eräällä pellolla Oravin lähellä kopteriin ja lentomatka KYSin katolle Kuopioon alkoi.

Katolta paareilla kiidätetty uuteen sairasrooliinsa totuttautuva mies kiidätettiin juoksujalkaa saliin pallolaajennukseen. Täysin tukossa oleva suoni avattiin ja veri pääsi taas virtaamaan entistä tuttua reittiään ja olokin helpottui melkoisesti. Samalla todettiin ”vino pino” muitakin tukoksen alkuja, jotka kuitenkin jätettiin odottamaan tulevia toimenpiteitä. Niin kului sitten pari päivää sydänvalvomon hoitajien hellässä huomassa, kunnes tuore sairas pyysi viikonloppua vasten pääsyä lähemmäksi kotiaan Helsingissä. 

Ja niinhän siinä kävi, että kesken makoisten sydänvalvontaunien, sängyn päähän ilmestyi ambulanssimiehistö ja kertoi matkan kohti kotisairaalaa HUSia alkavan sillä hetkellä. Mukavien ambulanssihengettärien seurassa matkattiin edelleen letkuissa ensin Lahteen Päijät-Hämeen Keskussairaalan ambulanssihalliin ja sieltä toisella vastaan tulleella ambulanssilla Helsinkiin. Matka meni mukavasti paareilla maaten. HUSin Tornisairaalan Sydänosasto olikin sitten seuraava hoitopaikka. 

Kun päästiin viikonlopun yli, makasi potilas jälleen leikkaussalissa uudessa pallolaajennuksessa. Toinen tukkeutunut suoni avattiin. Toimenpiteen lopussa pääsi kokemaan aivoinfarktistakin väläyksen, vasen käsi meni toimettomaksi eikä puhe sujunut ensin ollenkaan ja sitten aluksi puurona. Onneksi tuo kokemus jäi muutamaan kymmeneen sekuntiin, eikä jäänyt pysyväksi. Sitten menikin osastolla muutama päivä seurannassa ja jälleen hellässä hoivassa.

Kotiuttaminen tapahtui viikko tapahtumien alusta. Evästykset sydänosastolla olivat asialliset ja osaavat. Kotona tuli kuitenkin tunne, että tämä tuore pysyväissairas, sepelvaltimotautia sairastava mies sai käteensä nipun painotuotteita ja potkun persuksiin. Ilmoitettiin, että jatkohoidosta vastaa oma terveyskeskus, jonne on vaikea saada aikoja, ja sydänspesialistin kardiologin puheille pääseminen on vain unelmissa väikkyvä haave. Kuntoutussuunnitelmaa ei ole, eikä sydämen suoritusarvoille (verenpaine, syke) ole määritelty tavoitearvoja. 

Kaikesta huolimatta tämä tuore sairasvahvistettu sinnittelee hengissä, taistelee lääkepurkkien ja -määrien kanssa. Onnekseen!

Muistan monessa tilanteessa painottaneeni kännykän 112-sovelluksen tärkeyttä! Painotan sitä nyt entistä painavammin, koska se saattaa jopa pelastaa elämän. Siitä on minulla nyt omakohtaista kokemustakin! 

Laittakaa jokainen tuo sovellus-112 kännykkänne kotisivulle, josta se löytyy hädän tullen nopeasti!

Jos et ole ottanut vielä koronarokotusta, eikä sen ottamiselle ole terveydellistä estettä, ota se heti! Minua ei haittaa vaikka saisit koronan, mutta ettet tartuta meitä muita etkä vie meiltä tarvitsemiamme hoitopaikkoja. 






keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kurren juhannus

Vastauksena lukuisiin kyselyihin koskien oravien vointia, annan Keke-kurren kertoa juhannuksestaan omin sanoin oikein kuvien kanssa. 

Juhannusillasta Kekellä ei ole paljonkaan kertomista, sillä se meni normaalin inhimillisellä tavalla. Paljon syömistä ja juomista. Auringonkukan siemeniä, juhlapähkinöitä ja lintujen syöttöaltaasta nesteitä.

Juhannuspäivän aamu alkoi hyvin samaan tapaan kuin ihmisilläkin juhannusaaton juhlinnan jälkeen. Ja Keke jatkaa…

Rankkaa se oli oikeasti, turkkikin harmaantui ainakin pariksi päiväksi! 


Miltähän siellä ulkona näyttää? Ei kyllä jaksaisi nousta ylös, mutta pakko kai se on. Onneksi ikkuna on aivan sängyn vieressä, niin on helppo kurkistaa pihalle.


Ei himskatti! Nyt tulee …! YÖÖÖK! Maha on aivan sekaisin ja päähänkin koskee!



On kai se pakko lähteä haistelemaan tuulia ja katsomaan miten kaverit ovat selvinneet.


Peralla taitaa mennä todella heikosti, kun syleilee rappua. Taitaa vielä horisontti heilua.


Terve Masa! Miten menee? Onko ohrainen tai pikemminkin auringonkukkainen olo?


Nyt on saatava kylmää juomista, muuten ei päivä lähde rullaamaan.


Olakin näkyy tuolla ryystävän huulet tötteröllään isosta altaasta ja allaspoika laskee kupista lisää juotavaa. 


Pääsisköhän kapuamaan tuonne käppyrätolppaan? Sieltä näkee vähän paremmin ympärilleen.


Tuolla näkyy naapurin kuiva-Klasukin kyttäävän, miten meillä täällä on aamu käynnistynyt. Kyllä se kyttäsi illallakin ja kävi välillä valittamassa metelistä.


Ja Ripe on etsinyt varjopaikan ja seisoa tököttää rapun suojassa.


Hyvinhän se tolppaan kiipeäminen meni, mutta, ei hitsi! Miten tuo tassu pääsi noin lipeämään!


Nyt on saatava huikopalaa, siirryn siis tarjoiluastialle. Ei ryökäle tämä voi näin vaikeaa olla!


No nyt koko kippo putosi ja Ripe kerkesi ensimmäisenä kupille.


Hei Ola! Laske meille letkulla vähän vettä, kurrella on kaamea jano!


Himskatin tikka, kun mekkaloi! Tuo käy kipeästi ohimoon. Hei, voisitko häipyä muualle nakuttamaan, täällä ollaan vähän sairaita!


Ja mitä sinäkin tintti siinä tuijotat? Saa kai kurrekin kerran kesässä juhlia juhannusta! Ei me sieltä syöty siemeniä, meillä oli omat astiat.


Porukalla vielä putsattiin pihalta edellisillan jälkiä. Sitten kukin hävisi omille teilleen ja puunrungoille.


Itse kipitin varovasti askeltaen omalle mökille ja rauhotuin kuistille toipumaan hurjasta juhannusaatosta.


Oli se vaan taas semmoinen juhannus! Ensi vuonna päätettiin kavereiden kanssa ottaa hieman iisimmin.





maanantai 14. kesäkuuta 2021

Puhelin ja tablettilaite - muisteloja!

Kyllä minusta kaikki oli ennen paremmin - ja helpompaa, yksinkertaisempaa! Kehitys kehittyy semmoista vauhtia, että ei meinaa hento vanhus pysyä enää perässä. Tieto ja ihminen kulkee uusilla konsteilla ja aina vaan nopeammin.

Puhelin

Jonnet (uusi nykyilmaisu kuvaa nuorempia sukupolvia!) ei muista eikä tiedä, että ennen ei ollut tavanihmisillä puhelimia eikä kameroita. Eikä tietokonetta ollut edes keksitty. Kuuhunkin lennettiin ensimmäisen kerran tietokoneohjelmalla, jonka tasoista ei ollut käytössä edes meikävanhusten poisheittämissä kännyköissä.

Puhelimet olivat puisia laatikoita parempien ihmisten kodeissa tai asemahallin seinällä. Kampea pyöritettiin, torvi aseteltiin korvaan ja laatikon kyljessä olevaan torveen huudettiin. Kuuleminen oli sitten niin ja näin. 

Elettiin muutamia vuosia eteenpäin, kunnes puhelinkopit tulivat yleisiksi ja soittaminen helpottui. Puhelinluettelot, nuo paikkakunnasta riippuen enemmän tai vähemmän paksut katalogit, olivat tärkeitä apuvälineitä muistiinpanoille. Kun soittajalla ei ollut muita välineitä mukana, repäistiin katalogista lehti ja piirustettiin siihen muistettavat asiat. Parasta katalogissa oli paikkakunnan karttalehdet. Ainoastaan ensimmäinen tarvitsija hyötyi niistä. Muille jäi vain jäljet revityistä sivuista.

Helsinkiin muutettuani ja seudulla työn takia paljon autoilevana, tuli etenkin Kampintorin kulmalla ollut puhelinkoppi tutuksi. Siihen pääsi autolla viereen ja koppi oli aina toimintakunnossa, toisin kuin moni muu koppi tuohon aikaan. Tosin kopeissa leijaili lähes aina yökulkijan jättämä virtsan lemu, mutta se ei saanut kiireistä soittajaa häiritä.

Itselläni oli ilo kasvaa varhaislapsuuteni kylän puhelinkeskuksessa, joten leikkilaitteisiini kuului tuon aikaiset puhelimet. Sain purkaa käytöstä poistettuja puhelimia ja poimia leikkeihini niiden sisältä löytyvät isot hevosenkenkämagneetit. Se oli mielenkiintoista. 

Myöhemmin asuin muutamia vuosia ulkomailla ja sieltä soittaminen kotiin olikin oma juttunsa. Lampsin paikalliselle puhelinlaitokselle ja tilasin puhelun kotiin. Sen yhdistäminen kesti aina tovin ja sen jälkeen keskustelin reikäkovalevykopissa kotiväkeni kanssa suhinoiden läpi. Oiva palvelu!

Mainitsen sitten paljon autolla reissaavalle avuksi tulleen Arpin eli autoradiopuhelimen. Se oli melkoisen toimiva laite. Puhelu tilattiin arp-keskuksesta, joka yhdisti sen haluttuun numeroon. Arp-keskus toimi myös hyvänä tiedonvälittäjänä, jos reissun päällä tuli ongelmia. 

Sitten jossain vaiheessa ilmestyivätkin erilaiset kännykät melkoisen nopeasti uusiutuvassa tahdissa. Siirryttiin tiiliskiven kokoisesta pieneen rintataskuun mahtuvaan malliin. Ensimmäinen kännykkäni taisi olla metallikuorinen jenkkilaite, jonka nimeä en muista. Pudotin sen kerran vahingossa noin kolmen metrin korkeudelta asfalttiin ja kuuluvuus senkun parani. 

Laitteiden kapasiteetti kasvoi koon pienentyessä  uskomattomalla tavalla. Oli metallikuoria, oli läpällisiä, oli liukuläppää, oli kommunikaattoreita, oli värejä, oli suojuksia ja vaikka mitä. Puhelimesta tuli arkipäivän työkalu ja myös muotituote.

Tablettilaite

Ei ole kovin pitkä aika siitäkään, kun ihmettelimme mm. japanilaisten turistien touhua kaupungilla. He osoittelivat isolla levyllä kohti valokuvattavia kohteita. Mikä tuommoinen laite on? En kyllä kehtaisi itse tuommoista käyttää! Nuo olivat ensimmäiset ajatukseni tuosta touhusta.

Mutta, ei sovi koskaan epäillä liikaa! Nykyisin teen tuota itsekin. Minulla on menossa jo neljäs tabletti, iPad, ja viides näppäimistö. En ole vaihtanut noita turhamaisuuttani, vaan olen käyttänyt ne oikeasti loppuun. iPad on käsissäni lähes aina. 

Luen siitä lehdet, katson telkkaria ja elokuvia, etsin karttaosoitteita, navigoin, selaan nettiä, etsin säätiedot, haen uutisia, luen kirjoja ja lehtiä, lainaan kirjastosta, kuuntelen musiikkia ja äänikirjoja, rupattelen sukulaisten ja kavereiden kanssa, lähetän viestejä, teen muistiinpanoja, tutkin omia tiedostojani, tallennan tietojani pilveen, otan valokuvia, muokkaan valokuvia, teen sudokuja, pelaan pasiansseja, teen ostoslistoja, teen nettitilauksia, ostan lippuja, hoidan pankkiasioita, kirjoitan, skannaan asiakirjoja, teen sukututkimusta, katson Youtubesta ohjevideoita, sometan, osallistun nettipalavereihin, jne.

Tuo edellinen luetteloni ei edes kerro aivan kaikkea noista mahdollisuuksista, eikä esim. tabletin suhteesta puhelimeen. Sillä - nuo kaikki samat jutut voin tehdä puhelimellani, iPhonella. Ja tiedot siirtyvät iPadista iPhoneen ja päinvastoin. Lisäksi tiedot tallentuvat pilvipalveluun käytettäväksi missä vaan, millä laitteella vaan.

Tulipa tuossa taas noita muisteloja! Olisin kirjoittanut tarkemminkin, mutta kun en vaan yksinkertaisesti muista. Teillä on varmaan itsellänne enemmänkin aiheeseen liittyviä kokemuksia, joten en kiusaa teitä enempää.

Nyt kun liikkuminen on edelleen rajoitettua toivon, että käytätte tietolaitteidenne suomia, todella laajoja mahdollisuuksia hyväksenne. Nauttikaa netistä - ja alkaneesta kesästä!




tiistai 8. kesäkuuta 2021

Auringon ja kukkia

Viime päivien runsas auringonvalo ja lämmin sää kirvoittivat kynäni lopultakin pieneen kerrontaan.

Tällä rupeamalla, toisen piikin jälkimainingeissa on reilu viikko vierähtänyt mökkimaisemissa Savonlinnassa. Lähellä kaupungin keskustaa on Niemelän isännällä ollut tapana viime vuosina kylvää isolle tienvarsipellolleen auringonkukan siemeniä. Ohikulkijoilla on sitten ollut lupa käydä poimimassa mielin määrin kukkia, niiden loistaessa kauneimmillaan. Oman tarinani sisältö sivuaa hieman edellistä.

Olemme mökillämme aina olleet lumoutuneita oravien touhuista. Noita pieniä, tuuheahäntäisiä otuksia on pyörinyt vaihtelevasti mökkipihamme männyissä. 

 


Siitäpä seurasi tällainen kertomus!

Tiesimme kurret ahkeriksi olennoiksi, joten päätimme antaa auringonkukkien levittämisen heidän huolekseen. Hankimme ensimmäiset siemenet syksyllä 2020 ja seuraavat keväällä 2021.


Kurret ovat osoittautuneet odotustemme veroisiksi ”työmyyriksi”. Työrupeamat ovat ajoittuneet varhaisiin aamuihin sekä iltapäivän viimeisille tunneille. Touhu on ollut välillä hyvinkin vauhdikasta. Työssä on ahkeroinut kolme ”istutusammattilaista”.


  


Siementen sijoittelu maastoon on osoittautunut pistemäiseksi ja varsin satunnaiseksi. 


 


Istutusalueet on kartoitettu huolella, vaikkakaan ei aivan meidän mielemme mukaisiksi.


 


Työnjohto on tarkkaillut toimintaa oman työmaakoppinsa terassilta ja myös eri pihakalusteiden päältä. Tavoitteena on ollut ilmeisesti saada selkeämpi kokonaiskuva istutusalueen käytöstä. 


 


 


Myös kasteluun liittyviä toimia on pohdittu tarkkaan.



Viranomaisia edustava tarkastaja on vieraillut istutustyömaalla säännöllisin välein. Oletettavasti huomautettavaa ei ole ollut siementen laadussa eikä istutusten työmenetelmissä, vaikkakaan tulos ei mielestämme täysin vastaa omia toiveitamme.



Kannaltamme ilahduttavaa on ollut se, että istutustyö on hoidettu ruokapalkalla. Palkan määrittelyssä ei tarvittu pitkiä neuvotteluita eikä liittoja. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä ratkaisuun. 

Toki palkkaustapa aiheuttaa lievää, mutta jo hankintavaiheessa ennakoitua materiaalihävikkiä.


 


Kokonaisuudessa olemme olleet tyytyväisiä tehokkaan istutusryhmän työsuoritukseen. Hankkeen kustannuksetkin ovat pysyneet siedettävissä rajoissa.
 
 
Tällä hetkellä odotamme loppukesälle ajoittuvaa auringonkukkien puhkeamista kukkaan. Istutushenkilöstön palkkasimme loppukesäksi valvomaan kasviemme kehitystä.



maanantai 12. huhtikuuta 2021

WWF:n Luontolivessä SÄÄKSI

 Nyt on taas jännitystä ilmassa! WWF:n luontoliven kamera kuvaa jälleen sääksen pesän hurjia tapahtumia. Pesä sijaitsee Savonlinnan seudulla. Kameran asensi maaliskuussa norppatutkija Juha Taskinen. Uusi kamera näyttää siis reaaliaikaista kuvaa ja myös äänet pesältä on kuultavista.

Tällä hetkellä emosääksi tarkkailee puolisonsa pesätarpeiden hankkimista. Pesän rakentaminen on siis meneillään. Vauhti kiihtyy kesää kohti pesän valmistuessa ja haudonnan alkaessa. 

Poikasten syntymässä ja sen jälkeen onkin sitten paljon mielenkiintoista seurattavaa. Aiempina kesinä pesään on syntynyt 3 poikasta, joista yksi on mielestäni aina ollut muita pienempi. Ja isommat sisarukset ovat sortaneet ja tönineet tätä pienintä. 

Kaikkihan tietävät, että linnun nimi on hieman hankala muistaa! Kysymyksessä on siis SÄÄKSI eli KALASÄÄSKI. 

Sääksen elämää pääsee seuraamaan nettisivulta https://wwf.fi/luontolive/saaksi/ . Kun sivu avautuu, napauta kuvan keskellä näkyvä kolmionuolta, niin seuranta käynnistyy!

WWF:n sivulla näyttää oleva tällä hetkellä liveseurannassa myös kyy.

Ja eikun seuraamaan luonnon ihmeellistä heräämistä uuteen kesään!



maanantai 22. maaliskuuta 2021

New York 2005 - kokemuksia

Vuonna 2005 seikkailimme poikani kanssa Amerikan mantereella reppureissaajina. Kirjoitin tuon matkamme yhdestä kohteesta, New Orleansista tähän blogiini reilut kolmisen vuotta sitten. Tuo postaus löytyy klikkaamalla tästä (siis kilkkaa em. sanaa). Ajankohta oli sikäli merkittävä, että vuoden 2001 syyskuussa tapahtuneiden terroritekojen vaikutukset näkyivät vielä erityisesti New Yorkissa. Käyntimme aikana New Orleansiin iski hurrikaani Dennis, joka hieman viivytti pääsyämme jazzin kehtoon. Reilu kuukausi myöhemmin hurrikaani Katrina aiheutti New Orleansissa ja lähiseudulla suunnattomat tuhot. Katrinan alle jäi kuolleina lähes 2000 ihmistä ja 80% New Orleansin kaupungista. Katrina oli kuudenneksi voimakkain hurrikaani Atlantilla koskaan mitatuista.

Sain nyt herätteen tähän New York-postaukseeni Sanna Walleniuksen blogista, jossa hän tällä kertaa muisteli perheensä matkaa samaan paikkaan. Sannan postauksen löydät täältä

New York on kuhiseva ihmiskattila. Joskus yön tunteina ei kaduilla jää maalaispoikakaan jalkoihin, mutta päivällä on ihmistä kierrettävä tiukemmin kuin Levin pujottelurinteessä keppejä - ja aina meinaa törmätä päin. Kulkeminen muistuttaa paljon tanssia, jossa otetaan askel sinne, toinen tänne ja välillä käännytään. Voi kuitenkin tunnustaa etten osaa tanssia, mutta pujottelu onnistui jotenkin aikoja sitten. Ei auttanut NYCin kaduilla sekään.

Tapanamme on reissuilla ollut tutustua kävellen paikkakuntaan. Niin teimme nytkin. Kävelimme majapaikastamme 96. kadulta Manhattanin kärkeen ja takaisin useita kertoja. Siitä tuli melkoinen määrä kilometrejä, mutta myös suunnattomasti monenlaista katsottavaa. Kuljimme joka kerta hieman eri reittiä, kiertelimme, kaartelimme ja poikkeilimme. Itse pidin parhaina niitä reittejä, joiden varrelta löytyi hodarikärry. Muistimme aina pysähtyä sellaisen kohdattuamme ja annoimme tukemme  paikallisille pienyrittäjille.

Ensimmäisiä asioita, joita New Yorkista aikoinaan opin, oli Times Square. Se oli minusta jotenkin NYCiläisintä, mitä suinkin voi olla olemassa. Olihan se hienoa lopulta itsekin päästä pälyilemään tuota mainosvalojen loputonta loistetta. Alueen lukuisista ravintoloistakin löytyy melkoisia erikoisuuksia. 

Törmäsin eräällä toisella matkallani alueella erääseen ravintolaan, jonka illan ensimmäisiä asiakkaita satuimme olemaan. Tarkoituksemme oli nauttia illallinen tuossa rennossa paikassa, mutta yllätyimme täysin. Paikka täyttyi hetkessä ääriään myöten pian tultuamme sisälle ja annettuamme tilauksemme. Selitys tulikin joitakin hetkiä myöhemmin, kun yksittäiset tarjoilijat alkoivat yllättäen laulaa työskennellessään. Olimme ihmeissämme, sillä emme olleet kuulleetkaan moisista ravintoloista aiemmin. Illan mittaan saimme kuulla ja nähdä mitä loistavimpia ja taidokkaimpia esityksiä ympäri ravintolasalia lähes kaikkien tarjoilijoiden esittäessä yksin ja yhdessä hienoja lauluja. Olimme haltioissamme!

Ja tottakai! Pitihän meidän matkustaa metrollakin. Se olikin varsinaista seikkailua johtuen suuresta ihmispaljoudesta asemilla ja kävelytunneleissa. Metroverkoston laajuus ja asemien monitahoisuus aiheuttivat melkoista päänvaivaa. Esimerkiksi siirtyminen vastapäiselle laiturille matkustaakseen päinvastaiseen suuntaan vaati pujottelua tunneleiden ja portaikkojen kautta. Siinä oli otollinen tilaisuus eksyä. Poistuminen metrojunasta vaati myös melkoista ripeyttä, sillä juna ei viipynyt kuin hetken asemalla. 

Olimme tavanneet kadulla pari helsinkiläistä tuttavaamme, joiden kanssa lähdettiin metroon. Yksi tuttavistamme ei ehtinyt poistua junasta ja jatkoi matkaa. Olimme hädissämme, sillä tuohon aikaan ei kännykät toimineet metrotunneleissa. Nousimme siis kadulle odottelemaan, josko tuttavamme ottaa meihin yhteyttä. Mainittakonn, että hän oli hyvin sinut NYCin kanssa jo entuudestaan. Odottelimme melkein 2 tuntia, kunnes hän putkahti metron uloskäynnistä luoksemme kadulle.

Toinen mielenkiintoinen tapaus sattui, kun matkustimme kaksin poikani kanssa tyhjässä metrovaunussa. Vaunun toiseen päähän saapui väliasemalta nuori nainen ja hän istuutui vaunun toiseen päähän. Huomasin hänen tuijottavan meitä tiukasti. Tiesin jo heti ettei ainakaan minun ulkoinen habitukseni ollut tuijotuksen syynä. Tuota kesti hetken, kunnes hän nousi ja lähti astelemaan luoksemme. Hän oli havainnut sylissäni olevan keskikokoisen reppuni ja halusi tiedustella, mistä sellaisia saa. Kerroin ostaneeni repun Viron Tallinnasta torilta muutamia vuosia aiemmin. Hän ihaili repun lukuisia taskuja, muotoa, väriä ja verkkotaskuja. Neito kertoi olevansa suunnittelija ja sen takia kiinnostuneensa repustani. Emme ehtineet keskustella sen enempää, sillä hän poistui seuraavlla asemalla junasta. 

Kävimme myös katsomassa World Trade Centerin raunioita, jossa oli pystyssä rakennuksen ristinmuotinen palkki. Olin käynyt joitakin vuosia ennen terrori-iskua toisen tornin huipulla ihailemassa Nyw Yorkin rakennuspaljoutta. Nyt näkymä oli lohduton ja nosti surulliset tunteet pintaan. Itkin! Raunioiden viereen oli rakennettu muistoterassi, jossa oli kuvia torneista ja tuhon jäljistä. Paikalla oli käydessämme meneillään myös poliisien seremonia iskussa kuolleiden kunniaksi.

Manhattanin eteläkärjessä Battery Parkista löysimme The Sphere-nimisen pronssiveistoksen, joka oli ollut World Trade Centerin edustalla terrori-iskun aikaan. Veistos oli löytynyt tornien raunioista ja tuotu tuonne puistoon. Veistos on muistomerkkinä terrori-iskussa kuolleiden muistoksi. Edessä palaa ikuinen tuli.

Eräs must-nähtävyys oli tietenkin Metropolitan oopperan rakennus. Oopperatalossahan on esiintynyt melkoinen määrä suomalaisia lauluntaitajia. Iltavalaistuksessa rakennus oli suunnattoman kaunis. Sisälle emme valitettavasti päässeet.

Tuo hämyinen kuva yllä on otettu hämärän omistajansa rakennuksesta, Trump Towerista. Aulan alakerrassa oli hampurilaisravintola, josta tilasimme itsellemme syötävää. Tilauksen yhteydessä annoin nimeni, jolla sitten kutsuvat noutamaan annoksen. Odotimme ja odotimme, kunnes menin kysymään, missä ruoka viipyy. Annokset olivat olleet jo pitkään valmiina, mutta kun eivät osanneet lausua suomalaista nimeämme, eivät osanneet kuuluttaa. Että tämmöistä!


Pitihän meidän käydä tarkastamassa maailman rahamarkkinoiden keskuskin! Se oli kuitenkin 911-iskun jälkeen tiukasti vartioitu, joten emme päässeet kuin kameraetäisyydelle julkisivusta. Emme huomanneet missään kadulla ylimääräisiä seteleitä tai kultaharkkoja, joten tiukasti pitivät varallisuudesta ja rahamarkkinoista kiinni.

Kuljimme myös Chinatownin ristiin rastiin. Kävimme siellä myös useampaan otteeseen syömässä matkamme aikana. Olen aina pitänyt aasialaisen keittiön ruuista. Olen matkojeni aikana käynyt monien maailman kaupunkien kiinalaiskaupunginosissa ja kaikkialla tunnelma on ollut hyvin samanlainen. Tuoksu ja tunnelma ovat täysin omanlaisensa. Tuo tunnelma on hieno kokemus, kun se poikkeaa aina niin oleellisesti muusta ympäröivästä kaupungista.

Pari edellistä kuvaa on otettu Empire State Buildingin huipulta. Näkymä on sanoinkuvaamaton, taloja joka suuntaan pilvin pimein. Korkeampia ja matalampia, kaiken näköisiä ja kokoisia.

Eräs kulttuurielämän merkkipaikkoja putkahti vastaamme lampsiessamme 6. Avenueta pitkin. Radio City on toistunut vuosikymmenten saatossa milloin minkäkin kulttuuritapahtuman yhteydessä. Paikka on merkittävä musiikin, television, radion ja jopa urheilun saralla. Tuonnekaan emme päässeet sisälle. Ehkä olisi pitänyt hankkia liput jonkin tv-ohjelman nauhoitukseen päästäksemme ihailemaan rakennuksen sisätiloja.

Kaupungin keuhkot on Keskuspuisto, Central Park. Kauniina päivinä puiston kansoittaa vapaa-aikaansa viettävät ihmiset. Puiston aktiviteetteja riittää moneen makuun. Näin matkalaisen mielestä mukavinta on nautiskella jäätelöstä katsellen ihmisiä ja heidän touhujaan puistossa.

En ole kokenut vastaavan monipuolista kaupunkia, vaikka olenkin käynyt useimmissa suurkaupungeissa. Olen käynyt tähän mennessä monta kertaa New Yorkissa, mutta aina siellä riittää nähtävää ja koettavaa. Viikko tai kolme menee jo pelkästään Manhattanin kaupunginosan tutkimiseen. Museoita riittää, kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, ravintoloita löytyy joka makuun, tapahtumia, juhlia, konsertteja, jne. on päivittäin mieletön määrä. 

Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Metrolla pääsee joka suuntaan, taksit ovat edullisia ja kävelemällä näkee kaikkein eniten.

Koska olimme varanneet Suomesta USAan ainoastaan menoliput New Yorkiin ja paluuliput Los Angelesista, ei meillä ollut varsinaista matkasuunnitelmaa. Olimme tutkineet USA:n karttaa iltaisin ja pohtineet, minne seuraavaksi. Minulla kangasteli mielessä Chigaco, mutta muitakin vaihtoehtoja oli. Matkasimme eräänä aamuna reppuinemme La Guardian-lentokentälle ilman suunnitelmaa kohteesta. Kentällä kuulimme uutisista, että Louisianassa myllää hurrikaani, mutta sen odotetaan menevän päivän aikana ohi. New Orleans ja jazz - mikä sen parempaa!

Marsimme tiskille, ostimme lentoliput New Orleansiin, annoimme reppumme ja siirryimme kohti lähtöporttia. Homma kävi yhtä helposti ja samalla tekniikalla kuin kotimaassa bussimatkalle lähtö, vaikkakin turvatarkastus oli kyllä suunnattoman paljon hankalampi. Takit pois, vyöt pois, kengät pois, taskut tyhjiksi, käsimatkatavarat levälleen tiskille, metallipaljastimen läpi, käsiskannerilla hivelyt, ilmatuubissa seisominen ja sitten pukeutuminen. Ja matka saattoi jatkua!

Tänä päivänä mietitään sitten, milloin ja minne vai pääseekö enää koskaan? Toivottavasti vielä pääsee!

Statue of Liberty