lauantai 8. joulukuuta 2018

Juhlien viikko

Kuluneella viikolla on saatu taas makiata mahan täydeltä! Kansaa on hemmoteltu uudella kansallisella Oodi-monumentilla, Suomen toinen 100 vuotta on käynnistetty ensimmäisellä vuodella ja suomalaisesta näkökulmasta erikoisella tavalla syntynyt Kokoomuspuolue täytti 100 vuotta.

Juhlaviikon ensimmäinen merkkitapahtuma alkoi 5.12., kun Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi avattiin kansalle. Kaksi ensimmäistä päivää houkuttelivat paikalle 55.000 kiinnostunutta helsinkiläistä ja muualta tullutta. Kirjaston puitteet antoivat ymmärtää sen tulevan houkuttelemaan tulevaisuudessa myös turisteja sankoin joukoin. Tutustuin aikoinaan Sanomatalossa esillä olleisiin kirjaston suunnitelmavaihtoehtoihin. En olisi valinnut tätä toteutettua vaihtoehtoa. Mutta kyllä minulla on nyt varaa tunnustaa olleeni väärässä. Ei rakennuksen tarvitse todellakaan olla aina laatikon mallinen. Oodi on hieno, upea, mahtava ja loistava!

Suomen 101. Itsenäisyyspäivää vietettiin 6.12. mukavan alkavan talvisään vallitessa. Presidentti oli kutsunut Linnaan taas rutkasti vieraita. Kansa kokoontui illalla television ääreen seuraamaan Linnanjuhlia. Perinteiseen tapaan erityisen kiinnostuksen kohteena olivat juhlakansan puvut. Ja niinhän siinä jälleen kävi, että jälleen löytyi kehuttavaa ja moitittavaa. Presidenttiparin käteltäväksi ohjautui monenkirjaviin asuihin pukeutuneita juhlavieraita.

Naisten asuja en uskalla erityisemmin kommentoida itsesuojeluvaiston ohjaamana. Mutta monenmallista, monenväristä ja monenpituista pukua nähtiin punaisella matolla. Sen verran ehkä uskallan paljastaa, että siellä oli sanomalehtiä, messumattoa, metallia, viljaa ja vaikka mitä. Ruokapöytiä näytettäessä minulla oli onnekseni nenäliina käsillä, sillä herkkuja lasittuneesti tuijottaessa kuola olisi valunut ikävällä tavalla rinnuksilleni.

Hienot oli juhlat ja uskallan kuitenkin kommentoida presidentin puolison asua, että se oli hieno. En olisi uskonut, että koivustakin voidaan tehdä kangasta! Siitä tykkäävät varmaankin talvea odottelevat lampaat, kun villat säästyvät omaan käyttöön.

Sattui myös silmääni HS:n uutinen kokoomuksen 100 vuotisjuhlasta 8.12. lauantaina. Puolue perustettiin joulukuun 9. päivänä 1918 tukemaan Suomen monarkiahanketta. Eduskunta oli valinnut lokakuussa 1918 Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin. Hän ei kuitenkaan  ottanut tehtävää vastaan vaan torjui sen joulukuussa. Vähitellen maassa luovuttiin kuningashankkeesta. Olisiko linnanjuhlat olleet nykyisestä poikkeavat, jos monarkia olisi maassamme toteutunut? Nyt ei tiedä! Kokoomus jäi kuitenkin maamme puoluekartalle.

Kulunut viikko on siis mennyt monella tavalla huuli pyöreänä ihmetellessä ja juhlien merkeissä. Eli kyllä on Suomessa sattunut ja tapahtunut monenmoista viime päivien ja kuluneiden vuosien saatossa. Nyt voimme keskittyä joulua odottelemaan.

Ottakaa rauhallisesti jouluun valmistautuessanne ja muistakaa ulkoilla!

Alla vielä kuvapoimintoja Oodista.






maanantai 3. joulukuuta 2018

Kalenteri ahdistaa

On se vaan hittoa! Ennen töissä oli aina kiire. Kalenteri kädessä kouhotettiin ympäri kyliä, maakuntia ja työpaikan toimitiloja. Pää oli hiessä ja aina myöhässä - pää ja minä.

Sitten tuli eläkeaika. Helpottiko? No hetkeksi helpotti, mutta sitten se sama kouhotus taas alkoi. Nyt on taas kalenteri täynnä kaiken sortin menoa ja muistamista. Tuloa ei enää ole samalla tavalla. Se ei ainakaan näy pankkitilillä. Sielläkin on pelkkiä menoja.

Työaikana piti joskus ottaa oikein lomaa, kun ei jaksanut sitä kouhotusta. Useinmiten lomat jäivät pitämättä, kun ei ollut aikaa. Nuorisokin kasvoi sitä vauhtia, etten ollut selvillä oikein koskaan mikä luokka oli koulussa kulloinkin menossa. Kerran keväällä kuuntelin todistuksen jakoakin hetken väärässä luokassa, kun juniori olikin kerinnyt siirtyä jo vuotta aiemmin seuraavalle luokalle. Onneksi hätistivät minut ulos ja ohjasivat oikeaan luokkaan.

Laulussa sanotaan, että ennen oli laivat puuta ja miehet rautaa ja nyt päinvastoin. Ennen oli kalenterit paperia ja nyt tavallaan rautaa eli kännykkää. Nykykalenteri piipittää taskussa itsepintaisesti, kun pitäisi olla kohta menossa jonnekin. Sen piipityksen joko kuulee tai sitten ei. Alkavat nimittäin olla ne ajat, jolloin tarvittaisiin sumutorven tasoinen töräys tai sitten kuulolaite. Ei kuulu piipitys etenkään kaduilla kulkiessa, kun autot mylvivät ympärillä suuria hevosvoimiaan. Hevonen olisi parempi, kun se hirnuu omia voimiaan yleensä aika säyseästi. No mistä tiedän? Siitä tiedän, kun vieressä on Ruskeasuon tallit ja sielläpäin kävellessä olen hevosilta kuullut.

Mutta se kalenteri! Se täyttyy vaan jostain syystä. Olen pitänyt tapanani laittaa sinne muistutuksen, tee sitä ja tee tätä, tee silloin ja tällöin. En muista enää viedä roskia tai käydä kaupassa tai tankata autoa tai mennä lääkäriin tai tietolaiteopastamaan tai lähettää viestiä tai kysyä tärkeää asiaa tai muutakaan ellei taskussa piipitä. Ja se ahdistaa ja ottaa joskus jopa rintaan. Se ei riitä kohta ahdistus- ja närästyslääkkeen tehtailijan koneen kapasiteetti puristaa tarpeeksi pillereitä, ettei meikäseniori muserru ainaiseen kalenteriorjuuteen.

Kyllä taidan kohta lopettaa ehtimisen ja huolehtimisen! Kyllä pitäisi saada ihmisen olla ilman, että aina vaan pitäisi tai pitää! Alan olla pian kuin nykyihminen, en muista, en ehdi, en tule, en mene, tulen miten sattuu - olen vaan ja teen kun satun muistamaan!

torstai 29. marraskuuta 2018

Muistatko salasanasi?

Netti on nykyään aivan liian salainen! Meistä netinkäyttäjistä taitaa lähes jokainen olla toisinaan hukassa ohjelmiin/järjestelmään kirjautumisen kanssa. Ja syypää on useinmiten väärä tai pikemmin unohdettu salasana.

Moniin nettisovelluksiin liittyy käyttäjätunnus ja salasana. Sovellusten ohella ovat tärkeimpinä käyttöjärjestelmän tai nettiselainten kirjautumistiedot. Päivitysten tai uudelleen latausten jälkeen tarvitsee usein kirjautua uudestaan. Mutta kun se ei vaan onnistu jos salasana on hukassa!

Monet laitteet tallentavat kirjautumistiedot ja sovellus avautuu automaattisesti. Mutta sitten, kun se ei onnistukaan, miten sitten toimitaan? Lisänä rokassa on vaatimus salasanan pituudesta ja erilaisista merkeistä, joista sen pitää muodostua. Muistaminen on jo kohtuuton vaatimus vielä senkin takia, että salasanoja alkaa olla jo paljon muistettavana, eikä samaa sanaa saa tai ole järkevää käyttää eri paikkoihin.

Joku luottaa muistiinsa, joku kirjoittaa tunnukset paperilapulle tai vihkoon, joku käyttää netin salasanojen tallennusohjelmaa, mutta usein homma ei vaan suju. Laite herjaa väärästä salasanasta. Miten tuo asia pitäisi sitten hoitaa?

Mielestäni on ainoastaan kaksi tapaa hallita omia salasanojaan ja ne tavat ovat
- selkeästi vihkoon tai muistikirjaan kirjoitettuna (menetelmä on haavoittuva jos vihko katoaa)
- salasanojen tallennusohjelmaan tallentaminen (vaatii ainoastaan yhden salasanan muistamista, sen, jolla ohjelmaan kirjaudutaan).

Itse käytän tallennusohjelmaa, jonka voin avata kaikilla tietolaitteillani. Se oli pelastus vajaan parinkymmenen vuoden aikana hankkimieni kirjautumistunnusten ja salasanojen hallitsemiseen.

Laita sinäkin omat sanasi järjestykseen, kun/jos vielä muistat ne! Ja pidä ne visusti tallessa ja pois muiden silmistä!

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Tanssii tätien ja setien kanssa 2018

Se on taas sitten tanssit loppu ja orkesteri kerännyt soittopelinsä laukkuihin. Tanssijat poistuvat juhlien kautta koteihinsa muistelemaan uusia ystäviään ja omia suorituksiaan parketilla. Olihan tämä kausi melkoista tykitystä!

Kilpailijoiden joukossa oli monta todella osaavaa ja kehityskelpoista tanssintaitajaa. Heistä tippui moni jo luvattoman aikaisessa vaiheessa. Eniten itseäni harmitti Aino-Kaisa Saarisen ja Jaana Pelkosen putoaminen ennen lopullisia koitoksia. Heidän tanssiaan ja kehitystään olisi ollut mielenkiintoista seurata loppumetreille saakka. Tosin finaalissa tanssinut trio oli varmaan ne parhaat kilpailijat tällä kaudella.

Finaalilähetys oli erittäin mielenkiintoinen ja silmiä hivelevä show. Ellei Hannes Suominen olisi ollut läpi ohjelman valmiina taitajana täyden kympin arvoinen, olisin valinnut hänet voittajaksi. Mutta kyllä Edis Tatlin kehitys alusta loppuun oli omaa luokkaansa, joten hänen voittonsa oli oikeutettu. Molemmat olivat kyllä täyden kympin tanssijoita. Tuure Boelius oli nuoruuden innolla ja balettitaustoillaan myös vakuuttavan hyvä.

Hieno kausi! Tykkäsin!

PS. Yritin ottaa telkkarin ruudusta muutamia tuokiokuvia finaalilähetyksestä. Osa onnistui jotenkin ja osa ei kovin hyvin. Tässä niitä on!














Se on huoli tavanihmisellä ankara!

Kyllä minua heiveröistä senioria huolestuttaa tämä maailman tilanne! Ei edes eniten omasta puolesta, vaan nuoremman polven puolesta.

Sitä on monen sortin johtajaa, kun puhaltelee pilliin omituisia päätöksiä missäpäin maailmaa milloinkin. Yksi kasaa sotaroippeita sinne tänne toisten rajoille, joku häiritsee nettijuttuja, joku kaivelee kalliooon rakettipaikkoja, joku rakentelee muureja ja sotkee kauppasuhteita.

Uskontokin on useinmiten väärä tai sitten oikea, joku hakkaa ja teloo omia kansalaisiaan, joku valehtelee silmät ja suut täyteen, kaikki syyttelee toisiaan, erotaan tai uhataan hetken huumassa erota liitoista tai kaveruussuhteista ja sitten kadutaan.

Jossain ollaan niin heimoa ja jossain lahkoa ja sitten tapellaan omien kesken, jossain marssitaan hätää pakoon kohti toista hätää, yksi uhkaa yhdellä ja toinen toisella tempulla. Lapset kärsii ja ruokaa ei riitä tarpeeksi. Koteja tuhotaan ja poltetaan. Mitä se tämmöinen oikein on?

Kotomaassa ammattiliitot lakkoilee huvin vuoksi, periksi ei anneta edes järkisyiden edessä oli sitten asialla valtio, maakunta, kylä, koti tai ihminen. Enää ei kukaan kanna vastuuta mistään. Ja aina tavanihminen kärsii.

Ei meikävanhus ymmärrä tätä! Ennen elettiin sovussa ja rauhassa. Käytiin kauppaa hissukseen toistemme kanssa. Lähetettiin Englantiin halpaa voita ja saatiin vastineeksi teepusseja ja toffeeta. Entiseen Neuvostoliittoon lähetettiin junia ja laivoja ja saatiin vastineeksi sinkkiämpäreitä ja maatuska-nukkeja. Ja silloin kaikki oli hyvin ja tyytyväisiä.

Keihäsen kanssa matkustettiin turvallisesti Malagaan ja Kanarialle ja matkalla juotiin Kiteen Kipakkaa. Seutulan parakeissa odotettiin kahvia ryystäen Spear Airin tai Kar Airin pitkänmatkankonetta tai sulavanmuotoisia Caravelleja. Sai matkata turvallisen rauhallisesti mihinpäin vaan mieleen juolahti ja lennolla siemailla napanderia.

Illat oltiin perheen kanssa kodeissa ja katsottiin Metsoloita ja Hanskia ja Valkoisia lakanoita, Rin Tin Tiniä, Spedeä, Älywapaata Palokuntaa ja muita mukavia ohjelmia. Nyt katsotaan telkkarista isojen johtajien sapelien kalistelua ja katastrofeja.

Nyt tuo kohellus on tarttunut jo luontoonkin. Aina jossain järisee maa, jossain tulvii vesi koteihin, jossain on älyttömän kuivaa, jossain on älyttömän märkää, jossain palaa metsät ja kodit, jossain sortuu vuoret ja rinteet valuu talojen päälle, jossain nousee joet kaduille, kellareihin ja koteihin, jossain jatkuu syksy vaikka pitäisi olla jo talvi, jne.? Muovijätteitä lojuu kotona, kaduilla ja merissä, en uskalla edes mainita minkä verran ja mitä niille pitäisi tehdä.

Ei ymmärrä tätä luonnonkaan osallistumista johtotahohenkilöiden sekoiluun! Onko se nyt maailma tullut lopultakin tiensä päähän ja ihmiskunta kahjoksi? Ettei mene kommentointini liian isoksi, totean, että samat tv-ohjelmatkin tulevat nykyään 5 kertaa toistettuina vuorokauden sisällä. Kyllä Puoliseiskaakin riittää yksi kerta, tai jos ei sattumalta ehdi katsomaan, niin toinen varmuudeksikerta seuraavana aamuna voidaan hyväksyä. Ja sama elokuva tulee kahdeksatta kertaa parin vuoden sisällä ja se on aivan liikaa, kun jäi jo mieleen ensimmäisellä kerralla.

Ei tuo kaikki voi olla oikein? Vai onko? Vai olenko käsittänyt jotain väärin? Vai eikö minulle ole selitetty kaikkea ymmärrettävästi? Mutta huolettaa kuitenkin!




torstai 22. marraskuuta 2018

Lainsuojaton dieselautoilija

Ennen oli kolme kovaa R:llä alkavaa automerkkiä: Rotge, Ratsun ja riisseli-Mersu. Entäs nyt? Ei ole enää Rotge voimissaan ja Ratsunikin on muuttanut nimensä. Ja viimein paha on iskenyt riisseeli-Mersuunkin. Ja muihinkin riisseli-autoihin, kuten riisseli-Volvoon. Riisselistä on tullut lainsuojaton.

Niin, siis riisseli tarkoittaa herras-t:n taitavien aikaihmisten kielellä dieseliä. Meinasi jäädä lapsuuden terminologia päälle. Anteeksi!

Ennen dieselautot olivat kulkuneuvojen parasta kaartia, moottorit kestäviä, polttoainetta niukemmin kuluttavia ja säästöä käyttäjälleen tuovia kulkupelejä ja mitä parhaimpia työjuhtia.

Sitten maailma mullistui! Muuan Rumppi keksi merten takana, että ympäristö ei olekaan vaarassa ja Euroopan päättäjäihminen puolestaan totesi tilanteen vahvasti päinvastaiseksi. Heräsi kysymys, mihin suuntaan on syytä ohjata autojen pakoputkesta pöllyävää savua ja höyryä? Suomalaisille se tarkoitti tiukkaa vetoa, joka nyt uhkaa dieselautoja ja muitakin pöriseviä autoja.

Lainsuojattoman tankkauspiste
Dieselpolttoaineen hinta nousee, pakoputkesta tupruavan dieselin ilmansaasteita mitataan silmä ja nenä tarkkana, kaupungit kieltävät dieselautot kaduiltaan, dieselautojen hinnat tippuvat, kukaan ei halua enää dieselautoa, jne. Kohta dieselautoja ja -autoilijoita kivitetään kuin pahimpia huorintekijöitä.

Pian ei dieselauton omistaja uskalla kävelläkään kuin pimeällä ilman valoja ja heijastimia. On vaihdettava kadun toiselle puolelle, jos joku tulee vastaan. Nyt alan vähitellen ymmärtää lainsuojattomia ja velkojiaan pakenevia. On oltava koko ajan hereillä, pelättävä kaikkea liikkuvaa ja väisteltävä kiinnijäämistä.

Mitä tämmöisessä tilanteessa voi pieni ihminen tehdä? Pitääkö nuolla haavansa ja kärsiä auton hinnan romahtaminen? Ja mitä sitten? Nuolemiseen vastaus jo lienee selvä - pitää vaan nuolla ja kärsiä! Mutta jos haluaa tai erinäisitä syistä pitää ajella autolla, vaikkapa mökille marjaan ja sienestämään tai uimaan tai jotain?

Mitä sitten lainsuojaton saasteautoilijan voi tehdä? Onko enää mitään muuta mahdollisuutta kuin tilata Tesla 3 ja siirtyä sähköautoilijaksi. Ensimmäiset Tesla 3:t tulevat Suomeen ensi vuonna, mutta muita malleja on kyllä lähes heti saatavilla. Tesla ei saastuta, ei pörise, ei pöllyä. Sillä ajelu tapahtuu pistorasialta toiselle, kunnes virkamies keksii uudet sanktiot sillekin nautinnolle, sillä nautinnosta verotetaan aina. Onneksi on Lotto vetämässä!

Tesla 3 (https://www.tesla.com/fi_FI/model3)



tiistai 20. marraskuuta 2018

MIlloin työtätekevä lepää?

Ei tästä tule hittoakaan! Minun olisi pitänyt saada kiireellisesti selvitettyä eräs jätteisiin liittyvä ongelma. Arvatkaa onnistuiko?
Yritin aamulla soittaa HSY:n eli Sortti-asemien neuvontaan. No sattumoisin he vastaavatkin tänään puheluihin klo 13 jälkeen, kun normaaliaika on klo 8.30-15.30. Sitten yritin soittaa isännöitsijälle, joka ei vastannut omaan numeroonsa. Isännöitsijätoimiston puhelinvastaaja ilmoitti puhelinajan alkavan klo 10.
Mikä hitto ihmisiä vaivaa? Tiuskaisin asiasta kanssani asuvalle naishenkilölle, joka muina naisina totesi työtätekevien tarvitsevan lepoa. Eivät nämä muuten jaksa palvella ihmisiä näiden tarpeissa. Ja minä poloinen kun luulin, että virka-aikana ollaan töissä eikä jossain lepäilemässä.
Olen tainnut vieraantua työelämästä eläkevuosieni kuluessa. On tainneet työtavat ja -ajat muuttua. Miten sitä voikaan tippua näin rajusti elämän kelkasta? En taida alkaa millekään. Tai lähtisinköhän töihin lepäämään, kun en jaksa enää tätä eläkeläisen kiireistä arkea?