keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Lofooteilla osa 11, Kohti kotia

Luulitteko, että sinne Lofooteille taisivat jäädä, kun ei ole tullut jatkokirjoituksia? Ei nyt sentään! Kukapa sitä hyväksi koettua kotimaataan hylkäisi seireenien tai vuorten esittäessä kutsujaan! Vaikka mielessä kävi.

No kaikki hyvä ja kaunis loppuu kuitenkin aikanaan! Pysyimme lujina. Oli tullut kotimatkan aika ja aika jättää Lofootit taaksemme. Matkamme jatkui norjalaisen vuoriston läpi, uskokaa tai älkää, kohti koillista. Eli jatkoimme matkaa vielä pohjoisemmaksi kuin missä varsinainen matkakohteemme Lofootit sijaitsi. Seurasimme vuonojen rantoja ja tavoitteemme oli Kilpisjärvi Suomen Lapissa.

Nyt voisi kuvitella, että matkan huimat kokemukset sitten loppuivat! No eivät loppuneet! Toki upeat vuoristomaisemat jäivät taakse ja muuttuivat kumpuileviksi tuntureiksi ja matkan kääntyessä kohti etelää, tasaisen "yksitoikkosiksi" suomalaisiksi metsämaisemiksi. Haikeus mielissämme katselimme vähitellen näkyvistä katoavia vuoria.

Seurasimme vuonojen rantoja kohti Skibotenia. Jouduimme pitämään yllättäen lähes tunnin tauon keskellä tietä erään pienen kylän lähistöllä. Liikenne pysäytettiin siksi aikaa, kun tienvieruskallioilta pudotettiin irtolohkareita ja -kiviä. Onneksi maisemat olivat komeat tuollakin kohtaa.



Vielä kuva hienoista Norjan vuorimaisemista
Norjan puolella saimme nähdä, lähes keskellä ei mitään, hienon Rovijoen putouksen. Se muistuttaa huntua ja siksi sitä kutsutaankin Morsiushuntu-putoukseksi. Arviot putouksen korkeudesta vaihtelevat, mutta se lienee noin 30 metriä. Paikkaa ei helposti huomaa, koska tien varrella on vain pienehkö parkkipaikka. Tien alitse kulkee kapea puro, joka muuttuu pitkäksi putoukseksi sillan toisella puolella. Putous sijaitsee Skibotenin (suomeksi Yykeänperä, on jollain ollut käytössään ylimääräisiä kirjaimia aakkosten lopusta) jälkeen ja matkaa siitä Kilpisjärvelle on noin 35 kilometriä.


Putouksen kanjonia ja hieno aluskasvillisuus aitojen takana
Kun huntu oli katsottu, jatkui matkamme kohti Kilpisjärveä, jossa oli seuraava yöpaikkamme, Lapland Hotel Kilpis. Söimme yhdessä päivällisen, jonka jälkeen osa matkalaisista tutustui paikalliseen kauppaan, osa meni saunomaan ja osa kävi kävelyretkellä Saana-tunturin juurella.

Tervetuloryhmä lähellä Kilpisjärven kylää
Karun jyhkeä Saana
Runsaan aamupalan jälkeen matkamme jatkui jokea seuraten pitkin Tornionjokilaaksoa. Tavoitteemme oli seuraavan yön majapaikka Kemissä, legendaarinen Merihotelli.

Enontekiön Kätkäsuvannossa vierailimme Sannan Putikissa, joka on monien tuntema, erikoinen matkamuistomyymälä. Sanna ottaa matkalaiset vastaan liikkeensä portailla halaten jokaisen tulijan. Kahvi ja munkki maksavat 0,50 Euroa, joka ei ole mikään riistohinta. Fiksuna yrittäjänä Sanna on oivaltanut, että matkalaisen mieli on korkealla edullista kahvia juodessaan. Niinpä ostoksia tuleekin tehtyä runsaista valikoimista kohtuuttoman paljon.

Sannan Putikin julkisivu
Kuvassa Sanna ja kuljettajamme Mika
 


 Pellossa kävimme pikaisesti tutkimassa Vihreän Pysäkin merkkiliikkeiden valikoimia.



Pysähdyimme myös tauolle Kukkolankoskelle. Rannalla oleva miesryhmä oli lippoamassa siikoja, joita näyttikin nousevan tasaiseen tahtiin. Kosken toisella puolella on Ruotsin puolen taloja.


Kemiin hotelli Merihoviin saavuimme iltapäivän myöhäisinä tunteina. Kokoonnuimme matkan viimeiselle, yhteiselle aterialle hotellin hienoon ruokasaliin. Salissa ovat monet tunnetut kotimaan ja maailman kansalaiset viettäneet vuosikymmenten kuluessa enemmän tai vähemmän kosteita tuokioitaan. Mm. presidentti Urho Kekkonen käytti hotellia välietappinaan lukuisilla Lapin matkoillaan. Hotelli valmistui vuonna 1949 huipputyylikkäänä. Hotellissa on pyritty säilyttämään historiallinen ilme.


Kävimme iltakävelyllä Kemin kävelykadulla, joka loisti upeana kukkaistutuksineen ja taidetöineen.





Hieno muraali komisti kerrostalon seinää
Kemistä lähtömme oli hieman haikea, koska meillä kaikilla matkalaisilla oli seuraavana yöpaikkana oma koti ja huikea matkamme olisi iltaan mennessä ohi. Matkasimme hiljaisina viimeisen taipaleen Kemistä Oulun ja Iisalmen ohi kohti Savonlinnaa. Ensimmäinen matkalainen ja oppaamme jäivät jo Kuopioon. Me Savonlinnasta lähteneet pääsimme Mikan ohjastamana takaisin Savonlinnaan.

Ja sitten kiitokset! Sydämelliset kiitoksemme MatkaKososelle, kuljettaja Mikalle sekä oppaallemme Mirjalle! Matka oli suorastaan loistava kokemuksena, ohjelmien osalta, huolenpidollisesti, reitteineen ja maisemineen. Kiitos myös matkaseuralle! Olitte mukavaa porukkaa kaikki tyynni! Kyllä tykättiin kaikesta!

Mika teki mahtavan suorituksen kuljettaessaan meitä turvallisesti ja ammattimaisesti noin 3050 km kolmen valtion alueella. Matkan pituudesta huolimatta en kuullut kenenkään moittivan autossa istumisen raskautta. Mirja selvitti meille matkalla ohittamiemme paikkojen taustoja, paikallista elämää ja piti huolen Mikan kanssa, että emme harhautuneet joukosta.

Tämä oli viimeinen postaus reissutamme Lofooteille. Oliko tämä viimeinen reissumme Lofooteille, jää nähtäväksi?

tiistai 17. syyskuuta 2019

Liikunta ahdistaa -ko?

Se on telkkarikin alkanut painostaa viatonta senioria. Nyt ollaan päästy kesäkelien aiheuttamasta pakkoliikunnasta ja siirrytty rauhaan sisätiloihin. Syksyn säänhaltija oivalsi vapauttaa pihaliikunnan rasituksista. On tullut sadetta, salamointia ja ukkosen jyrinää, jotka antavat loistavan syyn pysytellä sisällä.

Ja sitten juuri, kun pääset rentoutumaan ja asettumaan sohvalle telkkarin eteen, eikö ruutuun putkahda Suurin pudottaja-kilpailun hikiset tuokiot. On siinä hiessä pitelemistä, kun katselee osallistujien ponnistelua. Ei lähde läski kepeillä keinoilla! Tuolla ohjatulla toiminnalla ja tiukoilla säännöillä on varmaan vaikutuksensa.

Mutta on niitä kuntoiluvälineitä meilläkin! Vuosien saatossa olen investoinut erilaisiin puntteihin, jalkineisiin, kuminauhoihin, polkupyöriin, erilaisiin pelivälineisiin jne. Mökille hankin nyrkkeilysäkin siinä huumassa, kun kuntonyrkkeily oli muotia. En ole monesti iskenyt, kun säkkiin käy varmaan kipeää. Ja käteen! Ja hiki tulee!

Säästäväisenä ihmisenä olen paljolti säästänyt noita laitteita ja välineitä. Olisihan se surkeaa, jos käsipainot tai kahvakuula rikkoontuisivat rankan kuntoilun tuoksinassa.

Tässä kolme esinettä, joista kahta käytän runsaasti.
EI VAINENKAAN! Yritin tuossa pukata huumoria harmituksesta kyyneleisin silmin. Kohta, kun pääsen taas kotikylälle Stadiin, aion aloittaa aktiivisen kaupunkikuntoilun. Se tarkoittaa kävelyä, pyöräilyä ja kuntosalia Nordic Healthin salilla. Kesä on onneksi mennyt mökillä monenlaisen hyötyliikunnan parissa. Siihen on liittynyt rakentamista, remontointia, polttopuutöitä ja yleisiä kiinteistön hoidollisia puuhia. Kävin jopa kaksi kertaa soutamassa. Matkaa kertyi yhteensä varmasti lähes 200 metriä.

Alkukesästä kaikki tuo tuntuikin lihaksissa ja siinä keskivartalon pehmeässä kudoksessa. Nyt lihakset ovat tottuneet noihin puuhiin, mutta se pehmyt osa kulkee edelleen täysimittaisena mukana. Nyt lupaan julkisesti, kuten olen luvannut jo yli 50 vuotta, parantaa tapani liikunnan suhteen ja aloittaa laihduttamisen. Olen tuon lupauksen antanut noina vuosikymmeninä jopa useita kertoja vuosittain, ja nyt uskon, että se voi joskus jopa pitää. Tai sitten ei!

Mutta muistakaa te pitää huolta kunnostanne! Se ei nivel ja lihas tykkää laiskana olemisesta. Kun muistaa pitää huolta itsestään, heiluu tossu vielä ikiseniorinakin ja aistit pelaavat. Ja aivothan tulevat ravituksi myös liikunnallisin keinoin. Eläkäämme aktiivisina ja kestäkäämme pitkään!

tiistai 10. syyskuuta 2019

Lofooteilla osa 10, Viikinkien pitkätalo

Reinen ja Henningsvaerin välillä kävimme tutustumassa viikinkien elämään Borgin kylässä Bostadin lähellä osoitteessa Viikinkitie 539 sijaitsee Lofotr, viikinkimuseo.

Näyttävin osa on viikinkien pitkätalo, joka on sisältä rakennettu ja sisustettu oletettuun viikinkien asuintalon tyyliin. Alueelta löytyi 1983 viikinkirakennuksen rauniot. Raunioiden iäksi arvioitiin noin 500 vuotta. Rakennuksessa olivat asuneet päällikkö perheineen, sukulaisia ja karjaa.

Raunioiden paikalle rakennetussa pitkätalossa on tilat asumiseen, kokoontumiseen, käsitöiden tekemiselle jne.

Pitkätalo
Museon päärakennuksessa on ravintola, kahvila sekä näyttely viikinkien maailmankuvasta, käsitöistä, paikan historiasta ja arkeologisista löydöistä. Pitkätalossa esitellään käsityöläisten toimintaa viikinkiaikaisella tyylillä. Läheisellä rannalla on viikinkilaiva sekä venevaja ja paja.

Viikinkimuseon päärakennus
Saimme kuulla pitkätalon suuressa keskussalissa viikinkiasuun pukeutuneen neidon suomenkielisen esityksen. Hän kertoi viikinkien tavoista, pitkätalon kohdalta löytyneiden raunioiden jäännöksistä sekä alueen historiasta.






 Esityksen jälkeen saimme kierrellä talossa tutustumassa tiloihin ja seurata mm. käsityöläisten työskentelyä.


















Vierailumme lopuksi kävimme museotiloissa katsomassa arkeologisia löydöksiä.




Vierailun päätimme museorakennuksen kahvilassa lasillisella viikinkien simaa. Pienellä lasillisella (ja kaverini juomatta jättämällä lasillisella) ei ollut vaikutusta kävelylinjaani. Simassa sanottiin olevan pientä potkua, mutta en tuntenut sitä. En ainakaan tunnusta!


Pitkätalon pihalla lepäilivät osa viikinkien kotieläimistä.


Jossain määrin mittavan kokoisten possujen kuvat mielessä nousimme bussiin ja matkamme jatkui...