/>/> VANHUS STADISSA

maanantai 3. helmikuuta 2025

Onko kivi tai nasta kiva?

 Kyllä taas koetellaan haurasta vanhusta! Otan siis kantaa otsikon kahteen kovaan elementtiin.

Aloitan kivellä! 

Kivi on kiva, jos puhutaan Aleksis Kivestä tai kesäisestä rantakivestä, jotka eivät toki liity toisiinsa mitenkään. Kirjailija Aleksis kirjoitti aika metkasti nurmijärveläisestä veljeskatraasta, joka istuskeli suojassa myös isolla kivellä, joka ei ollut tietääkseni rantakivi. Veljesten koulunkäynnissä oli melkoisen runsaasti haasteita, vaikka kännyköitä ei tuohon aikaan ollutkaan. Nykyisillä koululaisilla on myös haasteita, jotka johtuvat kännyköistä. Edustan vahvasti kantaa, että ne olisi otettava pois kouluajaksi. Se parantaisi oppimista etenkin lukemisen osalta. 

Mutta kesäinen auringon lämmittämä iso, laakea rantakivi on varsin mukava paikka istuskella ja nauttia kesän lämmöstä. Liian kuuma kivi saattaa aiheuttaa epämukavuutta peräpeiliin, mutta läheinen vesistö suo merkittävän helpotuksen mahdollisuuden.

No sitten se nasta!

Nasta on nastaväline, jos kiinnität jotain seinälle, ilmoitustaululle tai vaikkapa kattoon. Itse käytän nastaa mm. kärpäspaperin ripustamiseen varaston kattoon. Olen kyllä käyttänyt nastoja monenlaisilla ilmoitustauluillakin paperitiedotteiden kiinnittämiseen. Tuota tein keski-ikäisenää opettajana työskennellessäni. Oppilaani olivat tuolloin aikuisikäisiä, eikä kännyköidenkään käyttö ollut vielä yltänyt nykyisiin sfääreihin.

Asiaan!

Nyt sitten tuo varsinainen otsikon aiheuttama tapahtuma! Ajelin muin vanhuksina kaikessa rauhassa liki lainlaatijan säätämää nopeutta 4-tiellä, jota en vieläkään hyväksy kutsuttavan 75:ksi, kunnes napsahti. Jonkun rutaleen automobiilin renkaasta sinkoutui kivi tai nasta likelle näkökenttääni. Siihen  tuli puolen sentin kokoinen rikkoumajälki. En voi sanoa sitä reiäksi, kun se ei tullut ruudusta läpi. 

Tuosta tapahtuneesta en tykännyt yhtään. Toivon vain, että se jutun heittänyt biilikuski sai syvän henkisen piiskauksen ajatusteni seurauksena. Toivon, että hänellä kuumotti korvia ne ajatuksissa lausumani tuhmat sanat. Nyt olen sitten menossa iltapäivällä korjauttamaan lasin. 

Kun edellinen kerta lasini rikkoontui, tapahtui se kaksi vuotta sitten. Sitä edellinen lasirikko tapahtui vuonna 1964. Missähän vika? Onko kivet ja nastat kovempia kuin ennen vai lasit heppoisempia. Tosin tuo 1965 lasi särkyi Kupla Volkkarissa sisäpuolelta, kun jarrutin äkkiä ja veljeni iski päänsä lasiin. Ei loukkaantunut onneksi, paitsi kun pidin puhuttelun!

Niin, että kovia ovat - päät, kivet ja nastat!

En löytänyt kivestä kuvaa, niin tässä hieman pehmeämpää lajia


maanantai 27. tammikuuta 2025

Monenlaista odottamista

 Se on seniorilla kaiken aikaa jonkin sortin odottamista ellei satu telkkarista tulemaan harvinaista herkkua, mielenkiintoista ohjelmaa. Jos tulee hyvä sarja, niin se kestää vain 6 jaksoa. Isossa Amerikassa hyvä sarja kestää vaatimattomat 40 vuotta ja muutaman kymmenentuhatta jaksoa.

No niistä odottamisista sitten! Tulee taas vähän semmoista luettelon tynkää.

1. Heti tulee mieleen ajan saaminen terveyskeskukseen. Jos lähetät terveysjärjestelmällä, meillä sen nimi on Maisa, viestin toiveesta tavata lääkärihenkilö tai saada jotain muuta apua, hyvällä tuurilla saat vastauksen muutamassa päivässä ja siinä on suositus tarkkailla omaa tilannetta tai soittaa 112, jos alat heittämään henkeäsi. 

Jos tunkeudut härskisti terveyskeskukseen ilman ajanvarausta, on meillä ainakin semmoinen systeemi, että ensin jonotetaan terveyssiskolle, joka tarkistaa, oletko oikeutettu tapaamaan oikean sairaanhoitajan, joka taas puolestaan tarkistaa, että onko sinulla oikeus tavata oikea elävä lääkäri.

Entä, jos tarvitset tai haluat sinua kuvattavan röntgenillä, magneetilla tai tietokoneella, niin se ei vaan onnistu mitenkään alle vuoden. Asiaa ei juuri nopeuta sekään vaikka ihosi alta pullistelee jotain ylimääräistä. Paras tapa päästä kuvauksiin, on mennä läheiseen valokuvaamoon vaikka FotoYkköseen ja pyytää värikuva kehyksillä. Se on helppo, nopea ja edullinen. Tosin terveysvaivasi jatkuu, mutta on se vaan mukava katsella hienoa, helposti hankittua valokuvaa.

 2. Tulossa on kunnallisvaalit ja odottaminen kulminoituu tulospalveluun. Se on sitten yötä myöten taas kytättävä, kuka voittaa kenet, kuka yllättää, kuka on tosi menestyjä ja kuka tippuu. Puolueista useimmat saavat tai menettävät jäseniä ja prosentin sadasosia, niitä hurrataan tai selitellään. Jos naapurin Reino olisi äänestänyt oikeaa puoluetta, olisi vaa'ankieli heilauttanut kannatusluvut aivan uusiin sfääreihin sille toisella puolueella. Hutiksi meni taas sekin ääni!

Mutta odottakaahan, kun alkaa vaalimainonta ja katuvarret on taas täynnä toistaan komeampia pärstäkuvia. Taas luvataan sitä sun ja tätä, mutta ei niitä ole tapana vaalien jälkeen muistaa. Ja sitten henkilökohtaisesti, kun olen kiinnostunut hieman noista vanhusasioista, niin kaikkea luvataan ja kaikki unohdetaan. Vähäisiä euroja ohjataan jonnekin, josta se ei kuitenkaan saavuta vanhustarvitsijoita.

3. Valmistuuko Mannerheimintien katuremontti koskaan? On se vaan hyvä, kun aloittivat korjaamaan Manskun alla olevia ainakin tuhat vuotta vanhoja putkia ja kaapeleita. Ne olikin muinoin varmaan roomalaisten sinne asentamia, heti akveduktiurakoiden. Tai onhan se mahdollista, että asialla oli aikoinaan viikingit matkalla Volgan suuntaan. He mahdollisesti kuljettivat Suomenlahden puhelinkaapeleita väistellen putket Birkasta ja Gotlannista laivoillaan suoraan Helsinkiin Mannerheimintien työmaalle. 

Mutta onhan nuo kaikki kestäneetkin tuolla tien alla aika pitkään. Nyt kun ajelee työmaitten aikana raitiovaunukyydillä Ruskeasuolta Helsingin keskustaan, on parempi pitää silmät auki ja toivoa, että sinne pääsee joskus perille, vaunu kun ajaa milloin mistäkin ja jatkuvasti muuttuvalla reitillä. Olen odottanut, että milloin raitiovaunu, entinen 10, nykyinen 3, koukkaa Lohjan, Keravan tai Porvoon kautta. Noitten mutkaisten reittien kanssa menee muutenkin pää sekaisin. Onpahan ainakin päässyt tutustumaan Töölöön, Alppilaan, Vallilaan, Kallioon, Hakaniemeen ja vaikka minne. On vaan onni, ettei ole sattunut nousemaan väärän numeroiseen vaunuun. Silloin ei tiedä, mitä uusia paikkoja sitä olisi nähnytkään!

Nyt on jätettävä odottamisia ensi kerraksikin! Kyllä niitä riittää, enkä edes halua mainita tulevien tv-ohjelmien mainontaa, joka alkaa vuoden ennen ohjelman esittämistä. Vanhuksena tuo mainonnan kestoaika on huolestuttavan pitkä, kun ei voi olla varma, onko sitä ohjelmaa enää näillä kinkeripiireillä katsomassakaan?

Älkää liukastuko kaduilla ja kujilla! Jonottaminen päivystyksessä kipsaamiseen kestää ainakin 8 tuntia.


                                                        Roomalaisia sotilaita katutöissä 
                                                        Kuva on luotu Copilot-ohjelmalla


keskiviikko 15. tammikuuta 2025

Ennen oli kaikki paremmin?

Huomaan tulleeni monella tapaa vanhemmaksi, eikä ehkä vähäisin ole kiinteä, ei kiihkeä, seurustelusuhteeni HUS:n hoitajien ja lääkäreiden kanssa. Mutta se, kun alkaa muistella lapsuuden ja nuoruuden asioita, alkaa jo huolestuttaa itseänikin. Mitähän sille pitäisi tehdä, vai onko minuunkin iskenyt jonkinlainen inhimillisen elämän virus, vanhojen muisteleminen?

Joudun aloittamaan muisteluni 1950-luvulta. Sen teen siksi, että sitä edelliset muistot ovat vanhempieni omaisuutta ja kokemaa, enkä ollut tuolloin muuta kuin ehkä pilke isäni silmäkulmassa. Mutta olihan ne 50-luvulla aikoja! Riipustan luettelonomaisesti silloisia huomioitani seuraavaan:

- valot kotona hoidettiin kynttilällä ja öljylampulla, kunnes tuli Tilley-kaasulyhty. Sähkövalo ei ollut vielä syntyessäni löytänyt tietään meidän matalaan majaamme. Saattoihan siihen olla syytä minunkin  odottamattomalla ilmestymiselläni paikkakunnalle

- ulkona valot hoidettiin luonnon omalla lampulla taivaalta, päivällä aurinko ja illalla sekä yöllä valaistuksen hoitivat kuu ja tähdet, jos ei pilviä ollut. Iltapimeällä kylällä liikkuminen oli pakko jättää aivan äärimmäisen pakolliseen ja muistinvaralla hoidettuun suunnistamiseen kylätietä pitkin.

- isoisäni oli edellä aikaansa, kun hänellä oli radion edeltäjä, kidekone. Sen hän otti juhlallisesti esiin iltaisin katsottuaan uutisten lähetysajan taskunauriistaan. Meikälapsi ei saanut koskea tuohon tikkuaskin kokoiseen vastaanottimeen.

- televisiostakin kuultiin kotikylällä vasta 60-luvun alkuhetkinä. Siinä sitä vuosikymmenen taitteessa istuttiin koko kylän väki erään kyläläisen tuvassa ja katsottiin ruudussa vilisevää lumisadetta Ruotsista. Muita lähetyksiä ei ollut vielä tarjolla.

- isovanhempani hoitivat alueen pientä puhelinkeskusta ja siellä sain kokea nykyisiä kännyköitä edeltävän ajan viestintävälineitä. Toki armeijassa hoitelin 60-lun loppupuolella itsekin tovin tuommoista keskusta, jossa piuhoilla yhdistettiin puhehaluisia toisiinsa.

- kyläläisten ei tarvinnut olla kovinkaan huolissaan auton alle jäämisestä, sillä autoja ei paikkakunnalla ollut monta ja ne pitivät niin isoa ääntä, että sen tuloon kerkesi varautua jo hyvissä ajoin.

- kylmäsäilytystilat olivat myös aavistuksen puutteelliset, kun jääkaappeja ei meilläpäin liikkunut. Keittiön lattiassa oli luukku, jonka alta löytyi viileää vaativille ruokatarpeille pieni tila. Talvisin eteinen oli mainio säilytystila, paitsi siellä tavarat usein jäätyivät pakkasessa. Toki ei asuntokaan ollut talvipakkasilla huono säilytystila, kun lämpö oli yöllä aina pakkasasteilla.

- hygienia ei pyörinyt kylillämme edes sanana, liekö tuota koskaan kukaan vielä kuullutkaan? Vadissa peseydyttiin ja saunassa, omassa tai naapurin. Ja mäntysuopa oli liki ainoa pesuaine kaikkeen.

- lääkkeissä kova juttu oli Hota-pulveri. Sillä hoidettiin kuumeet ja hammaskivut. Hammaslääkärillä oli poljettava pora, jota en paljolti kaipaa enää. 

- no entä sitten vessassa, pikkulassa, pihan perällä tai huussissa käynnit? Se se vasta hommaa oli. Päivällä pihan perällä liiterin takana olevassa kopissa käynti onnistui, mutta muistelehan talvipakkasella ja yöllä käyntejä, kun valoakaan ei ollut. Lieköhän tuolloin vielä porsliinistä kukaan kuullutkaan, ei ainakaan meidän kylällä.

OIisihan tuota listaa varmaan määrättömiin, mutta en kyllä sano, että ennen oli kaikki paremmin! Kyllä olen nykyään ylpeästi innokas sisävalojen, telkkarin, iPhonen, iPadin, jääkaapin, auton ja jopa sisävessan käyttäjä. 

Eli älkää tulko minulle sanomaan, että kyllä kaikki oli ennen paremmin!     


Mutta oli toki joskus hauskaakin - keittohommissa!


perjantai 3. tammikuuta 2025

Kuka se hoitaa sääkampea?

Se on varmaan säänhoitaja liikkeellä vielä vuodenvaihteen juhlahöyryissä. Ei se ollut rapiaa toki  joulukuussakaan, mutta silloin sitä vanhuskin sai tottua tasaisen vaihteleviin keleihin. Oli sentään tasaisesti kuivaa ja sitten tasaisesti märkää. Siinä sentään oli jokin tolkku ja järjestys!

Nyt sitten vaihdettiin vuotta ja alkoikin vaihtelu oikein turbokiihdyttimellä. Aamuisin on ollut ja on kohta luvassa lisää tulipalopakkasia etelän ihmisellekin, joka aikoinaan huitoi hyttysiä. Luvassa on jopa alempia kuin -10 asteen viileyksiä. Sehän alkaa jo muistuttaa hieman hankalamman avioliitonkin lämpötiloja. Kyllä pitäisi Poudan Pekan, Liisan, Annen ja muitten sääviisaitten osata määrätä semmoiset kolotuksista kärsiville sopivat säät. Ehdoton minimi pakkasastepäässä saisi olla -2C, ja kesällä yläpäässä mittaria +20C on ehdoton maksimi. Pitkillä kalsareilla pitäisi vanhan miehen pystyä pärjäämään ympäri vuoden, ja samoilla vieläpä vaihtamatta.

Siinä samassa säähurjastelussa on nyt kiillotettu vanhuksen käyttämät polut ja raitit niin kiiltäviksi, että naamansa näkee, jos niska taipuu alas katsomaan. Ei sitä joka mökissä eikä osakkeessakaan ole piikkikenkiä liukkailla liikkumiseen. Eikä ole lähikaupan Lippekään tiskin takana tyytyväinen, jos vanhus hissuttelee piikit lattiaa naarmien lihatiskille ostamaan 50 grammaa kielimakkaraa tai kaksi silakkaa. Nykyeläkkeillä ja asumiskuluilla ei suurempia investointeja ole mahdollista tehdä.

Ja luoja varjele, jos kuitenkin satut köntsähtämään nenillesi kadulla, silloin se vasta tuska aukeaa. Jos sinulla on tuuria, eikä mikään kohta kropassa vahingoitu enempää kuin mustelmien verran, on loisto tsägä. Mutta jos tulee tarvis ajella piipaapuupaa-autolla päivystykseen, eikä ole eväitä mukana 8 tunniksi jonossa istumiseen, perii paha. Se ei ole kipsi mukavaa odotettavaa nälissään ja janoissaan. Siinä sivussa saatat saada murtuneen ranteen lisäksi mukavalta kuulostavan koronataudin muilta jonossa sitä tautia hönkiviltä. 

Nyt vaan kysyn, kuka hiivatti siellä säätelee näitä säitä?

Toivotan kaikille liukastuneille ja muillekin HYVÄÄ VUOTTA 2025! Ei mikään voi viime vuotta huonommaksi enää muuttua, niin paitsi tietenkin säät!

Kuva luotu ChatGPT:llä


tiistai 24. joulukuuta 2024

3. Korvatunturilta matkalle

JOULULAHJOJEN JAKOMATKA

Jouluaatto oli vihdoin koittanut, ja Korvatunturin pimeä taivas oli valaistu revontulien loisteella. Lumen peittämä maisema kimalsi kuin miljoonat timantit, ja iloinen tohina täytti ilman. Joulupukki seisoi tuvan eteisessä punainen takki yllään ja turkiksilla reunustettu lakki tiukasti päässä. Hän oli valmis vuoden tärkeimpään tehtäväänsä.

”Onko kaikki valmista?” Joulupukki kysyi reippaalla äänellä, joka kajahti yli tonttujen hälinän.

”Kyllä, pukki!” vastasi Topi-tonttu, joka kantoi viimeistä lahjasäkkiä rekeen. Lahjat oli huolellisesti pakattu: jokainen niistä sisälsi toiveita, unelmia ja paljon rakkautta.

Reki, suuri ja koristeellinen, oli jo valjastettu. Petteri Punakuono seisoi reen edessä valmiina yön pitkää lentoa varten. Valjaita koristi rivi pieniä hopeakelloja, jotka helisivät iloisesti aina, kun poro liikahti.

”No niin, Petteri,” Joulupukki sanoi taputtaen johtoporon pehmeää turkkia. ”Sinun nenäsi valo ohjaa meidät turvallisesti kaikkien maailman lasten koteihin.”

Petteri nyökäytti ylpeänä päätään, ja muut porot murahtelivat kannustavasti tarhassa aidan takana.

Tontut olivat kokoontuneet reen ympärille vilkuttamaan ja toivottamaan hyvää matkaa. Joulupukki kiipesi notkeasti rekeen, tarttui ohjaksiin ja asettui mukavasti suurten lahjasäkkien keskelle.

”Hyvät tontut, kiitos teille kaikille tämän vuoden ahkerasta työstä! Nyt me lähdemme Petterin kanssa jakamaan iloa ja valoa maailman lapsille!”

”Hyvä matkaa, pukki!” tontut huusivat kuorossa, ja lumi pölysi kevyesti ilmaan, kun porot ottivat ensimmäiset askeleensa. Petteri nosti nenänsä kohti taivasta ja hypähti vauhtiin, jonka mukana koko reki nousi vaivattomasti ilmaan.

”Ho-ho-ho!” Joulupukki nauroi, kun reki kohosi korkealle Korvatunturin ylle. ”Yö on kirkas, ja matka tulee sujumaan loistavasti!”

Rekiporot lensivät rivakasti lumisen maan yllä, ja revontulet loistivat heidän tiellään kuin taivaallinen kartta. Yhdessä he ohittivat vuoria, metsiä ja merenlahtia, ja Joulupukki pysähtyi joka kodin kohdalla. Lahjat tipahtivat savupiippuja pitkin olohuoneiden kuusen alle, ja lasten toiveet täyttyivät yksi toisensa jälkeen.

Kun viimeinenkin lahjasäkki oli tyhjennetty, Porot veivät reen turvallisesti takaisin Korvatunturille. Tontut odottivat jo iloisina juhlimaan onnistunutta yön matkaa. Joulupukki astui reestä, venytteli ja virnisti tyytyväisenä.

”Hyvin tehty, kaikki! Tämä oli taas ikimuistoinen joulu,” hän sanoi ja istahti isoon nojatuoliin takan ääreen. ”Ja nyt, tontut on aika juhlia! Sitten levätään, kunnes alkavat seuraavan joulun valmistelut!”


HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE
JA MUISTAKAA OLLA 
KILTTEJÄ MYÖS ENSI VUONNA!

Kertomus tehty ChatGPT-tekoälyohjelmalla hieman tekstiä muunnellen ja kuvat Copilot-ohjelmalla.

keskiviikko 11. joulukuuta 2024

2. KORVATUNTURIN JOULUVALMISTELUT JATKUVAT

VALMISTELUT VAATIVAT HUOLELLISUUTTA

Korvatunturin lumisilla maisemilla valmistautuminen jouluun oli täydessä vauhdissa. Joulupukki katselee taivasta, jossa hopeanhohtoiset revontulet piirtävät kuvioitaan. Hän tietää, että jouluaaton matka olisi pian käsillä.

Joulupukki kääntyi katsomaan porotallia, jonne hän oli pian menossa tarkastuskäynnille. Hänen mieltään askarruttivat yksityiskohdat, kuten reitin sääolosuhteet, lasten toiveiden täyttäminen ja porojen kunto. Porotallin lähellä käyskenteli porot rauhallisesti ulkona kuopien lumista kenttää.

Tallin ovet avautuivat ja Joulupukki astui sisään. Häntä tervehtivät pehmeät ja tuoksuvat heinät sekä lämpimät aitaukset. Petteri höristi korviaan nähdessään Joulupukin ja asteli luokse iloisesti. Joulupukki silitti Petterin pehmeää turkkia ja puhui lempeällä äänellä: "Oletko valmis, Petteri? Meillä on edessä tärkeä matka, ja tarvitsemme kaikki voimasi.

Samaan aikaan Korvatunturin lahjavarastossa päällikkötonttu Topi tutki suuria hyllyjä. Lahjoja oli lajiteltu ja järjestelty huolella; nuket, junat, pelit ja pehmolelut odottivat omilla paikoillaan. Topi tarkisti listojaan ja varmisti, että jokainen lahja oli valmiina toimitettavaksi. Hän kiipesi myös tikkaita ylös tarkistaen ylimmätkin hyllyt ja varmisti, ettei kenenkään lahja ollut unohtunut.

Tontut jatkoivat ahkeraa työskentelyään, ja Joulupukin paja täyttyi iloisesta puheensorinasta ja naurusta. Korvatunturilla jouluvalmistelut jatkuivat, ja jokainen oli valmis tuomaan joulun taikaa maailman lapsille.

TARINA ON LUOTU SUURELTA OSIN COPILOT-TEKOÄLYOHJELMALLA. TEKSTIÄ ON HIEMAN MUOKATTU.

Muistakaa hoitaa oma jouluun valmistautumisenne ajoissa! Hyvää joulunodotusta!

torstai 5. joulukuuta 2024

1. Korvatunturi valmistautuu jouluun

 1. JOULUPUKKI JA PAJA VALMISTAUTUU JOULUUN

Joulupukin pajassa valmistaudutaan tulevaan jouluun kiireisesti, sillä joulu on enää vajaan kolmen viikon päässä. Joulupukki herää varhain aamulla, kun pohjoisen revontulet vielä tanssivat taivaalla. Tontut ovat jo työn touhussa, värikäs tonttulakkien meri vilkkuu pajassa. Korvatunturilla vallitsee lämmin, mutta energinen tunnelma.

Ensimmäisenä Joulupukki tarkistaa lahjalistat. Hän käy läpi lasten lähettämiä kirjeitä, joissa on toiveita, lupauksia ja iloista joulunodotusta. Joulupukin lempeä hymy nousee huulilleen, kun hän lukee lasten huolellisesti kirjoittamia toivomuksia. Tonttujen apurit ovat jo lajitelleet kirjeet ja ryhmitelleet ne maittain ja kaupungeittain.


Pajassa jyrisevät koneet ja laulavat sahat, kun leluja valmistetaan. Puuseppätontut työstämässä värikkäitä puuleluja, pehmeitä pehmoleluja ja monenlaisia elektronisia vempaimia. Joulupukki kiertää pajassa ja varmistaa, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Hänen tarkka silmänsä huomaa, jos jokin lelu kaipaa viimeistelyä tai jos jonkin laitteen patteri on unohtunut asentaa.


Välillä Joulupukki käy kurkistamassa reki- ja porotalliin. Siellä hänen uskolliset poronsa, erityisesti nuori ja innokas Petteri Punakuono, valmistautuvat lentämään maailman lasten luokse. Tontut harjaavat porojen turkkia ja kiillottavat reen jalaksia. Petteri saa erityisherkkuja ja kannustuksia, jotta jaksaisi pitkän matkan jouluöinä.


Lähes kolmen viikon päästä koittava joulu tuo mukanaan kiireen lisäksi myös suurta iloa ja lämpöä. Joulupukki nauttii työskentelystä tonttujen kanssa ja tietää, että jokainen lapsi saa joulun taikaa kotiinsa. Hän pysähtyy hetkeksi pajan ikkunan ääreen, katsellen lumihiutaleiden tanssia ja kuunnellen joululaulujen säveliä. Joulupukki on valmis juhlistamaan maailman rakkainta juhlaa ja tuomaan hyvää mieltä kaikille!

SISÄLTÖ ON LUOTU KOKONAISUUDESSAAN MICROSOFT COPILOTILLA

Hyvää joulunodotusta kaikille!