keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Se on nyt flunssaa tai jotain!

Tämä on nyt taas niin tätä! Olen lukenut uutisia ja kuunnellut kommentteja parhaillaan riehuvista flunssataudeista. Joku tosin oikaisi minua erään kirjoitukseni yhteydessä näistä bakteeri- ja virustautien eroista. Minulle ne ovat kuitenkin kaikki flunssia, olivat ne tieteellisen oikeasti mitä sitten hyvänsä. Olen ollut varma, ettei minuun iske tänä vuonna mikään tauti.

Olen ottanut nyt monena vuotena flunssarokotuksen ja etenkin kahtena viime vuotena sen jälkeen sairastanut kunnon miehenkaatoflunssan. Ajattelin tänä vuonna, että kyllä kolmas kerta rokotusta tepsii ja puree. Hykertelin terveyttäni kuullessani kansalaisten kaatuillessa peteihin taudin iskiessä. Olisi kannattanut vaan pitää sumppu ummessa ja mölyt mahassa.

Se iski nimittäin toissapäivänä. Nokka eli sieraimet alkoivat valua jotain ylimääräistä ja vähitellen tukkeentua. Sitten tunki mukaan kuvioon kuumeinen olotuntemus. Kuume kuitenkin on toistaiseksi pysynyt loitolla. Kurkkuakin on kutitellut. Olen kuunnellut herkällä korvalla korvatuntemuksia, ettei pääse iskemään tulehduksen tynkää siihen suuntaan. Viime viikolla päättyi siihen syöty kuukauden mittainen antibioottikuuri. Onneksi ei ole vielä ollut isompia merkkejä korvan uusista ongelmista.

Viime yö menikin sitten levottomalla unella, kuivan kurkun ja suun herättäessä monta kertaa tyhjän nieleskelyyn. Muutaman kerran herätti nenäaukolle soljuva neste. Se säikäytti aktiivisen nenäveren vuotajan, mutta veri onneksi olikin vain kirkasta nestettä. Eli yö oli levoton ja väsyttävä.

Nyt aamupäivällä tuntuu, että pahin saattaisi olla jo ohi. Ehkä ei pitäisi nuolaista ennenkuin tipahtelee! Suurin hyötyjä tästä tilanteesta on paikallinen apteekkari. Sitä on meikävanhus vetänyt vitamiineja kaikista aakkoskirjaimista sekä pillereitä, nesteitä ja voiteita joka lähtöön. Ehkä niistä jokin on osunut taudin aiheuttajan ytimeen. Tuota ainakin toivon!

Neuvona sanoisin kaikille, että pitäkää edelleen villahousut jalassa, älkää henkäilkö vieraitten suuntaan, siitäkää suutelot terveisiin aikoihin, väistelkää näkyviä tautipöpöjä, peskää käsiänne ja olkaa ystävällisiä kanssaihmisille! Tuo viimeinen on semmoinen yleisneuvo, joka pätee terveenäkin, saati sairaan. Paranemisiin!

Tässä on osa tarveaineista

maanantai 11. helmikuuta 2019

Moottorieläinkö?

Onko se ihminen oikea moottorieläin? Sekö on polttava himo omistaa kulkupeli ja ajaa sillä omalla pelillä joka paikkaan?

Kävin muuanna maanantaiaamuna ”pikaretken” Ruskeasuolta Kontulassa. Ja moottoritiet, kehätiet, oikoreitit ja tavalliset kadut olivat tulvatäynnä autoja. Jonoja riitti yli silmien yltämiskyvyn. Ja vauhti oli huumaavaa mateluluokkaa. Siinä olisi naapurin pikku-Jaakko kiitänyt kolmirattaisellaan jonon ohi kevyesti. Eikä olisi toisen naapurin Elma-mummokaan hävinnyt rollaattorillaan työhön kiirehtiville.

Heräsi kysymys mieleen, että on se aika moni, kun tuntuu tarvitsevan autoa työssään. Kaupanmyyjä tiskin takana, kampaamokähertäjä leikkuupenkkinsä äärellä, toimistoihminen kirjoituspöydän luona, hoitoihminen sairasvuoteen äärellä, jne.  Vai tarviiko oikeasti? Nimittäin joka autossa tökötti ratin takana ainoastaan yksi ihminen unisin silmin. Vai oliko kaikki muutkin minun lailla hakemassa valaisimen osia jostain? Jos oli, niin kyllä on lampunvalmistajilla sesonki päällä.

Mutta miksi dieselillä ajajaa aletaan jahdata, kun kaduilla pörisee kaikkia pakoputkiaineita ylenmäärin yhden ihmisen ajoneuvoista. Kyllä pitäisi päätösihmisen ensin kerätä liiat saasteihmiset ja -autot kaduilta pois ja sitten vasta haistella pahat ja hyvät pakoputket. 

Olisiko se aivan paha homma, jos vaikka työmatkalle keräisi vaikka naapurit samaan autoon? Tai josko nousisi aamulla bussiin tai lähijunaan, ja posauttaisi sillä työmaalle päiväksi? Se nimittäin kulkee aika hyvin tuo julkinenkin liikenne, Helsingissä etenkin, kun on nyt saatu uudet liukkaat matkakortitkin!
Minusta ei saisi yksin ajella autolla muuten kuin lampun osia toiselta puolen kaupunkia hakiessaan! Näin on jämpti ja se pitää!

Tässä on sopivan ruuhkan kuva Arizonasta, eikä ole tiessäkään turhia mutkia.


torstai 7. helmikuuta 2019

Mitä tehtäisiin muovipakkauksille?

Tarviiko meidän tehdä sitten jotain? Eihän niitä tarvitse edes kerätä erikseen, kun ne kerääntyvät itsestään mm. Tyyneenmereen lautaksi. Sieltähän ne palaavat muutoinkin meille ja useinmiten syötäväksi. Kun erilaiset eläimet napsivat niitä sieltä merestä ja sitten muut eläimet napsivat niitä eläimiä ja sitten me napsitaan jossain vaiheessa taas noita eläimiä, niin siinähän ne ovat takaisin meillä kotona. WC-pöntön ja roska-astian kautta ne pannaan taas uudelle kierrokselle. Siinähän sitä on elämän kiertokulkua oikein jämäkässä muodossa. Onko se hyvä?

No ei kyllä ole!

Viimeiset vuodet työelämässäni tutkailin elintarvikekaupan myyntitilastoja. Niissä tilastoissa esiintyi poikkeuksetta eniten myytynä tuotteena muovikassit. Toiseksi myydyin tuote oli pullo eli oikeammin pullopantti. Tuohon aikaan alumiinitölkit eivät olleet vielä saavuttaneet nykyistä suosiotaan. Oluet ja virvoitusjuomat myytiin pulloissa. Jo tuolloin askarrutti tuo muovikassien ja muovipullojen hurja liikkeellä oleva määrä.

Kävin sitten kerran lakisääteisistä lomista pitämättä jääneellä lomalla Etelä-Afrikan tasavallassa. Siellä oli kaupoissa ja puodeissa tapana pakata kaikki ostokset pieniin, ohuisiin, hedelmäpussia muistuttaviin pussukoihin. Tuolla ne eivät joutuneet roskiin vaan kaduille ja maastoon. Koska alueella oli tapana aidata etenkin arvokkaammat kiinteistöt piikkilanka-aidoin, oli aidoissa enemmän muovipusseja kuin itse aitaa. Suorastaan surullista katsottavaa!

Pelkkää muovia
Tuo Tyynenmeren muovilautta on jo joidenkin arvioiden mukaan jo lähes Keski-Euroopan kokoinen eli ei kovinkaan helppo kerätä pois. Mutta vahinkoa, tuhoa ja pahaa se aiheuttaa elämälle. Merten eliöt, eläimet osallisena elämänkiertokulkuun siirtävät monessa muodossa kaiken tuon pahan ihmisiin. Viimeinen tietohan oli jonkin tutkimuksen mukaan, että jo suolastakin löytyy muovia.

Viime vuonna Kuopion lähellä tehty vesistötutkimus antoi samanlaisia viitteitä vesistöön kertyneistä muovipartikkeleista. Eli ei tuo vesistöjen saastuminen muovista ole mitenkään kaukainen asia meille suomalaisillekaan. Jotain on pakko tehdä!

Viranomaiset ovat jo kiinnittäneet huomionsa muovinkeräykseen, mutta kuten tiedämme, toimenpiteet edistyvät todella hitaasti. Jossain ovat taloyhtiöt jo oma-aloitteisesti aloittaneet muovin keräämisen jätetiloissaan, mutta jatkotoimet ovat vielä lapsenkengissä. Omaa asuntoani lähimmät muovijätteen keräyspisteet ovat 2 ja 3,7 kilometrin päässä paikoissa, jotka eivät sijaitse lähelläkään luontaisia liikkumisreittejäni. Eihän nuo matkat ole toki kovin mahdottomat, etenkin jos kerää muovia ensin isomman satsin, ja käy sitten autolla viemässä ne keräyspisteeseen.

Tässä vaan jännittyneenä odottelen, milloin viranomainen (siihenhän sitä aina vedotaan, niin minäkin) perustaa jätepisteen lähemmäksi ja/tai saadaan taloyhtiöön muovinkeräysastia. Täytyy ryhdistäytyä itsekin, niinkuin varmaan tekin teette!

Tsemppiä kaikkien jätteiden lajitteluun ja erityisesti muovinlajitteluun !


lauantai 2. helmikuuta 2019

Ihmiselle on mediaa tarjolla rutkasti - ja somea!

Alkanutta viikkoa vietetään kansallisen mediataidon viikkona. Tavoitteena on kehittää kaiken ikäisten kansalaisten mediataitoja ja kehittää valmiuksia kohtaamaan median luomia haasteita. Koordinaattorina toimii Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Kavi. Jopas olikin melkoinen sanaviritys! Taitaa kuulua taas sarjaamme nykyaikaisia asioita ”yritä ottaa nimestä selvää ja päätellä sitten mitä me tehdään”. En ala kyllä tuota tässä selittämään, kun en pysty.

On meikävanhus joutunut melkoisen haasteen eteen tuon nykyaikaisen median kanssa. Oli lapsuudessa paljon helpompaa, kun ei ollut kuin isoisän radio, johon ei saanut meikälapsi koskea. Sitten tuli sanomalehdet, muut lehdet, radio ja vaikka mitä. Siihen asti minäkin selvisin median kanssa oikein mainiosti. Kuuntelin radiosta Baskervillen koiraa, sitten katselin telkkarista RinTinTiniä, luin Tex Willereitä ja sitten myöhemmin Aku Ankkaa.

Sitten alkoi puheet tietokoneista ja internetistä. Vuosikymmenten -80 ja -90 vaihteessa käynnistyi tietolaitteiden vyöry koteihin. Ensin pöydille ilmestyivät pöytätietokoneet, joiden kapasiteetti ja netin kautta saavutettava sisältö oli vielä varsin pientä. Kehityksen vauhti kiihtyi kiihtymistään laitteiden, netin ja sisältöpalveluiden kehittyessä. Tietokoneiden yleistyminen työpaikoilla ”pakotti” melkoisen joukon ihmisiä opettelemaan laitteiden käytön. Osa kuitenkin porskutti arjessaan mukavasti ilmankin.

Vasta 2000-luvulla ja karkeasti kuvaten, kuluvalla 2010-luvulla tietolaitteet ovat saavuttaneet lähes kaikki ihmiset. Jokaisella alkaa olla, seniorit mukaan lukien, vähintään älykännykät. Monilla on kotonaan pöytätietokoneet, kannettavat eli läppärit tai tablettilaitteet. Monilta löytyy myös kaikki nuo laitteet. Taisi olla niin, että pankkien toiminnan siirtyminen nettiin, oli se suurin pakko opetella em. laitteiden käyttö.

No helpottiko nuo laitteet sitten elämää? Mielestäni helpotti ja suunnattomasti. Toki meille useimmille uusien vempeleiden opettelu on tuottanut henkistä tuskaa, mutta onneksi nykyään löytyy kohtuullisen helposti apua oppimiseen. Monilla paikkakunnilla apu löytyy kirjastoista, järjestöiltä, pääkaupunkiseudulla mm. Enter ry:n opastuspaikoilta ja monelle suvun nuorempi polvi on hyvä opinlähde.

Mitä kaikkea nettimaailmassa on tarjolla? Ehkä luettelo on syytä aloittaa tiedon lähteistä, selaimista, joista eniten käytettyjä ovat Chrome (Google), Mozilla Firefox ja Safari. Niiden takaa ja kautta löytyykin sitten runsaasti maailmalla tarjolla olevaa asiaa ja tietoa. Viimeisen muutaman vuoden aikana on maailmanlaajuisesti yleistynyt useita pikatiedon ja yhteydenpidon ohjelmia (=sovelluksia, appeja), kuten esim. Facebook, Twitter, Pinterest, Instagram, Youtube, sähköpostisovellukset, blogit, WhatsApp, FaceTime, Messenger, Skype ja varmaan monia muitakin meilläpäin vähemmän käytettyjä sovelluksia.

Nuo ohjelmat ovat avanneet monelle uuden mahdollisuuden toteuttaa itseään, tuoda omia ideoitaan muiden tietoon, esitellä harrastuksiaan ja elämäänsä, osallistua yhteisölliseen toimintaan, keskustella muiden kanssa, välittää tietoa jne.

Itse olen ollut some-aktiivisin tämän blogini "Vanhus Stadissa" kautta, jonne on yli 5 vuoden aikana kertynyt 568 kirjoitusta (postausta). Blogissani käyntejä on tuona aikana ollut yli 62.500 kappaletta. Vanhus Stadissa on toiminut omien ajatus- ja havaintopurskausteni purkautumiskanavana. Instagramissa olen nimimerkilläni mukkinen julkaissut reilut parisataa kuvaa, mutta en ole kovin innostunut kuvaaja, joten Instagram on jäänyt vähemmälle. Twitterin kanssa minulla meni pitkään ennenkuin aloin seuraamaan sitä hieman aktiivisemmin, eikä siihen olleet vähiten syypäitä erään ison valtion johtaja ja Seppo-koira. Twitteriä vaan luen enimmäkseen, harvemmin julkaisen mitään itse siellä. Facebookiin liittymiseen tuli tarve, kun muutamat yhteisöt (mm. Enter, sukututkimusyhteisöt, asuinalueryhmät, kirpputoriryhmät, kirjoittajien ryhmät), joiden jäsen olen, viestittävät ja tiedottavat ainoastaan sen kautta. En ole itse kovin aktiivinen Facebookissa julkaisija. Pinterestiin innostuin, kun tajusin sieltä löytyvän monenlaista apua ja ideoita eri asioihin. Siellä seuraan useita asiaryhmiä, joista tulee lähes päivittäin vinkkejä sähköpostiini.


Haasteellista onkin tunnistaa noiden ohjelmien käyttäjiin kohdistuvat rikollisuuden muodot. Netin käyttäjän on oltava aina äärimmäisen tarkka, ettei klikkaa jossain julkaisussa houkuttelevaa linkkiä, jolla kalastellaan esim. käyttäjän tietoja. Jokaisen netinkäyttäjän on aina syytä epäillä viestissä tai sivustolla käyttäjätunnusten tai tunnuslukujen kyselyä, itselleen tuntemattomalta tulevaa viestiä, poikkeuksellisen houkuttelevaa tarjousta jne. Nettiostaminen täysin tuntemattomilta sivustoilta on aina iso riski. Kaikesta varoittavaa luetteloa ei oikein pysty edes tekemään. Tärkeää on seurata myös tiedotusvälineissä viranomaisten varoituksia.

Hysteeriseen pelkoon ei toki ole syytä, mutta terve järki ja varovaisuus on oltava aina mukana, kun nettiä käyttää. Terästäydy ja pohdi tarkkaan ennenkuin teet mitään, jos sinua pyydetään klikkaamaan jotain kohtaa tai kysytään jotain henkilökohtaisia tietoja tai tunnuslukuja! Jos olet epävarma, kysy aina joltain neuvoa! Mm. enteriläisiltä saat tietoteknisiin asioihin apua!

Tarviiko noita ohjelmia kaikkia käyttää ja osata? No ei tietenkään! Niinkuin eräs Enterin opastajaguru on todennut "Ei tavallisen ihmisen tarvitse osata noita laitteita ja ohjelmia insinöörin lailla, vaan riittää, kun tietää mitä sovelluksia tarvitsee, ja käyttää sitten niitä!" Alkuun pääsemisessä kannatta kuitenkin kysyä apua, jos on epävarma mitä ja miten.

Rohkeasti vaan sekaan ja somettamaan! Perusta ensin tunnukset haluamaasi sovellukseen ja seuraile aluksi muitten sometusta. Kun homma avautuu sinulle paremmin, niin aloita oma somettaminen! Kyllä meillä jokaisella on jotain sanottavaa muille tai halu osallistua!




tiistai 29. tammikuuta 2019

Takamukseniko ongelma?

Jos läheisiltäni kysyy, niin vastaus on kyllä. Mutta siitäkin huolimatta esitän vahvan vastalauseen asiassa. Ei se nyt varsinaisesti ole iso, vaan se on hyvin kehittynyt ja soveltuu poikkeuksellisen mainiosti istumiseen.

Mutta ei sopinut iltapäivällä. Niin hienoja kuin nuo uudet, hiljaiset, keltavihreät raitiovaunut ovatkin, niin ovat ne aivan liian kapeita ihmisen perusmitoille. Yleensä seison 5 kilometrisen matkan Helsingin keskustasta kotipysäkille, mutta nyt en sitä tehnyt. Nyt olin matkalla töistäpaluuruuhkan aikaan, jolloin kulkuvälineet olivat tupaten täynnä. Tällä kertaa matkantekoa haittasi myös mittava lumituisku.

Raitiovaunu oli tupaten täynnä ihmisiä lumisateen kostuttamissa, paksuissa talvivaatteissaan. Ajauduin ruuhkassa seisomaan kapealle käytävälle, keskelle penkkiriviä. Yleisen paineen ahdistamana jouduin istuutumaan kohdallani olevalle, ainoalle vapaalle penkille. Siinä toisella istuimella istui noin satakiloinen, pitkähkö mies. Yritin istua vieruspenkillä, mutta eihän siitä tullut mitään. Jommankumman persus oli ylimittainen tai vaunusuunnittelijan käsikirjan normimitoitukset ylittävä. Kumpaa pitäisi siis korjata persusta vai suunnittelukirjan mitoituksia?

Niinpä istuin hiki otsalla toisen kankkuni levätessä puolittain penkinreunalla ja osittain seisoin käytävällä. Onnekseni vaunu tyhjeni vähitellen Mannerheimintietä edetessämme. Pääsin lopulta Kelan pysäkillä lepuuttamaan koko, mielestäni sopusuhtaista, poskipariani penkille. Pälyilin siinä matkan jatkuessa ympärilleni ja tutkailin, olinko minä muka ainoa iso pers`poskinen koko kulkuvälineessä.

Lopputulema päätelmissäni on se, että penkkien mitoitus on aivan liian kapea, kun käytävän  molemmille puolille on vielä asennettu kahden istuttavat penkit. Mitoitus riittänee kesähelteillä mannekiinikurssilaisten matkatessa Hietaniemen rannalle, mutta talvivaatteiselle kurssilaisellekin penkit ovat liian kapeat. Kyllä nyt pitäisi tehdä kuin vanhoissa raitiovaunuissa, toiselle puolelle yhden ja toiselle puolen kahden istuttavat penkit.

Kyllä on isommankin takamuksen sovittava raitiovaunun penkille kaverinkin persukkeen kera! Enkä tykkää talvikosteuden ahdistamasta ahtaudesta!

Laitoin tähän kesähelteisen vaunun kuvan muistoksi viime kesästä

maanantai 28. tammikuuta 2019

Onko tuossa lumentulossa mitään järkeä?

No nyt on Helsingin eteläänkin saatu lunta ja lisää leijuttaa taivaan täydeltä. Katuvarret ovat täynnä auroja, kuormaajia ja kuorma-autoja, niin ja lunta. Pieni meikäläinen vanhus liukastelee tuolla aurauspenkkojen ja auraamattomien kinosten seassa. Onko tuossa nyt enää mitään laitaa?

Kyllä lumi kuuluu Siperiaan, Lapin hiihtokeskuksiin, Hakunilan, Leppävaaran, Kerimäen ja Aholahden hiihtoladuille. Ei kuulu muualle! Autolla pitäisi pystyä ajamaan kesärenkailla ympäri vuoden ja talvitossuja tarvittaisiin ainoastaan edellä luetelluihin paikkoihin autolla matkatessa.

Kun on kerran kelit vaihdettu Etelä-Euroopan kanssa, niin ne pitää vaihtaa sitten kunnolla. Siinä tulisi meille säästöä myös lomamatkakuluissa. Helsinkiläiset voisivat ponkaista raitiovaunulla Hietalahden hiekkarannalle, porilaiset Yyteriin ja kalajokiset Särkille. Oululaisilla on tietenkin Nallikari lähellä kotia. Lämpötila huitelisi päälle 30 C-asteen ja aurinko porottaisi ihosta orvaskeden karrelle ja verinahan näkyviin. Ja jäätelön ja vesipullojen kauppiaat kylmälaukkuineen olisivat juuri siinä, missä jano sattuu yllättämään ja jäätelöhammasta kolottamaan. Kyllä kuuluisi ikuinen kesä jo lopulta meillekin! Ei se saisi olla mikään etelämaalaisten etuoikeus.

Jos tuon muutoksen jälkeen suomalainen haluaisi jotain eksoottisempaa, talvisempaa keliä, niin voisi matkustaa Ibizalle tai Rivieralle hiihtämään. Roomaan rakentaisivat paikalliset lumimiehet lumijäälinnan pälyiltäväksi. Pisan tornin voisi tukea lumella ja sitten jäädyttää sille tukilumet. Kyllä pysyisi pystyssä vielä satoja vuosia. Rinnebussilla ajettaisiin Gran Canariallakin etelärannan dyyneille laskettelemaan. Ja sitten olisi mukava palata taas Pohjolan lämpöön arkea viettämään.

Eläimetkin voitaisiin vaihtaa. Opetettaisiin vuorikauriit meidän tuntureille ja Kainuun vaaroille. Ei olisi niilläkään enää niitä etelän turvattomia jyrkänteitä kiivettävänään. Annettaisiin sudet ja karhut etelään, niin ja supikoirat. Otettaisiin tänne muutama kameli ja monivärinen papukaija. Käärmeitä ei otettaisi, vaan pidettäisiin entiset kyy, rantakäärme ja vaskitsa, vaikka tuo viimeinen ei olekaan ulkonäöstään huolimatta mikään käärme, mutta vaaraton luikero kumminkin.

Kyllä saisi taivaallinen säänhaltija jo kääntää nämä kelit uuteen uskoon ja pitää ne sitten hetken siinä, mutta maapalloa ei saisi tuhota. Hän eikä me itse! Kyllä ilmastoa pitäisi suojella ja vaalia, vaikka sanoisi lännen ”suurmies” Atlantin takaa mitä tahansa!

Niin, että lumen tulo seis ja lämpöä auringon kanssa kehiin! Ja ilmastosta pidetään huoli!

Mutta onhan se talvisääkin komea!



lauantai 26. tammikuuta 2019

Minustako vaaliehdokas?

Minultakin on kysytty, alkaisinko eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tai kysymys oli pikemminkin toteamuksen muodossa, sinusta ei olisi koskaan eduskuntaan. Tuon toteamuksen jälkeen tulikin tiukka luettelo ominaisuuksista, joita hommaan vaaditaan. Toteamuksen esittäjän mukaan hanke olisi osaltani kuolleena syntynyt.

Vaatisi minulta kuulemma mm. asiallista käyttäytymista (vrt. Hakkarainen, Vennamo, Virtanen, jne.), asioiden osaamista (osaan matkia vanhan auton äänimerkkiä ja kissan miukunaa suullani, käyttää iPadia, myös suvereeni sohvan käyttötekniikka on hallussa), pitkäjännitteisyyttä ja asioihin paneutumista (olen katsonut monta tv-sarjaa lähes kokonaan ja lukenut jopa useita kirjoja loppuun), paljon yleistietoa (tunnen melko hyvin Salkkareiden Ismon ja Sepon toiminnan sekä Star Trekin kapteeni Kirkin ja Pickardin tähtitehtävät, osaan aakkoset ja numerot), yhteistyökykyä (Issun kanssa kaadettiin melkein koko metsä kaksistaan, vaikka Issu tekikin kaikki raskaimmat hommat, kotona suostun lähes joskus siivoamaan), riittävää terveyttä (ei minun terveydenhoitopiirin kanta-asiakaskortin pitäisi haitata, eikä Terveystalon, eikä Mehiläisen, eikä Aavan), joustavuutta (annoin kerran melkein periksi vaimolle, autoin naapuria toissa vuonna lampunvaihdossa), puhelahjoja (olen saanut jopa mainintoja hiljaiseen tilaan äänen tuottamisesta), harkintakykyä (harkitsen tarkkaan ja pitkään ennenkuin ryhdyn etenkin rasittaviin töihin). Luettelihan hän muitakin ominaisuuksia, joita hommaan vaaditaan, ja kyllä minulta niihinkin löytyy eväät. Laitoin edellä sulkuihin omat perusteluni soveltuvuudestani.

Pohdiskelin kuitenkin hieman pidempään tuota ehdokkuusasiaa, mutta se vaikutti sen verran rankalta hommalta, että päätin toistaiseksi luopua, ainakin tulevan kevään vaaleissa. Siellä joutuisi kuitenkin  iltahommiinkin ja ehkä ilmaisille lounaille ja paivällisille. Ei tuommoinen oikein sovi kuin semmoisille, joilla ei ole muuta tärkeämpää tekemistä. Kun ei siellä kuitenkaan pääse tekemään oikeanlaista yhteistyötä eikä edistämään yhteisiä etuja ja kehittämään parempaa tulevaisuutta kansalle, niin en aio innostua.

PS. Sitä paitsi olen käynyt eduskunnassa katsomassa paikkoja ryhmän (ei siis minkään puolue- tai poliittisen ryhmän) mukana. Ei siellä ollut ketään paikalla (jos olivat lepäämässä, olisi tuo kyllä minullekin sopivaa hommaa), mutta työpaikka on aivan liian hieno ja steriili. En lämmennyt!