Se vaan pakkaa olemaan aina kiire!

Huomasin eilen, että minulla taitaa olla melko usein kiireenhenki mielessä! Tuota ilmenee, vaikka ei olisi mitään kiireen aihettakaan. Pysähdyin sitten miettimään, mistä oikein mahtaa olla kysymys ja miten se kiire ilmenee?

Minulla oli aikoinaan työkavereina pari luontohenkistä piipunpolttajaa, ahkeria ammattimiehiä kumpikin. Heillä oli tapana nautiskella välillä hetkestä istumalla aloilleen ja polttamalla kopallinen piippua. Olimme melkoisen paljon tekemisissä toistemme kanssa sekä työn syrjässä että vapaa-ajalla. Minua tuo kopallisen nautiskeleminen ärsytti. Toimi vaikutti niin äärettömän hitaalta, ettei sitä voinut ymmärtää. Taustalla oli ajatus, miten joku voi olla paikoillaan tekemättä mitään? En oppinut tuolloin, noin 35 vuotta sitten, tuota verkkaisen nautiskelun ja pohdiskelun tapaa. En kyllä myöhemminkään!

Nyt seniorivuosinani olen sitten yrittänyt nautiskella työn puutteessa kirjojen ja telkkarin parissa. Siitäkin on meinannut tulla multitaskausta (=monitekemistä). Huomaan tavanomaisia tv-ohjelmia katsoessani tekeväni samanaikaisesti sudokua iPadilla tai lukevani lehteä tai juttuja iPadista. Toki siinä sivussa voi myös googlailla asioita. Elokuvien ja sarjojen hidas tempo on ärsyttänyt minua aina. Asiaa paransi melkoisesti Elisa Viihteen pikakelausominaisuus. 

Kun tupa kotona hiljenee ja jään yksin tv:n eteen, laitan pikakelauksella pyörimään tallennettuja ulkomaisia elokuvia tai sarjoja. Kolminkertaisella nopeudella ehtii hyvin lukea tekstityksen, ääni ei tuolloin valitettavasti kuulu. Toisinaan joudun hidastempoisia kohtia kelaamaan kymmenkertaisella nopeudella, mutta silloin tahtoo jo ohjelman tunnelmakin hieman kärsiä ja juoni kadota itseltäni. Äänijuttu on hankala, koska kotimaisia ohjelmia ei pysty pikakelauksella katsomaan, kun en vielä ole oppinut lukemaan huulilta suomea puhuvien näyttelijöiden puheita. En muuten taida oppia sitä koskaan.

Netflix ja muut maksulliset, pääosin ulkomaiset ohjelmapalvelut ovat siitä kiusallisia, ettei niitä pysty pikakelaamaan. Niitä jos haluaa jouduttaa, pitää hyppiä useita ruutuja kerrallaan. Pikakelaustoiminto niistä siis ikävä kyllä puuttuu. 

Mitä siis tapahtui eilen? Kuuntelin äänikirjaa Celia-palvelusta. Olin jo kuunnellut sitä lähes pari tuntia ja samalla pälyilin etenemispalkissa näkyvää kirjan kokonaiskuunteluaikaa, 10 tuntia ja risat. Lukijan verkkainen (minun mielestäni!), mutta asiallinen lukuvauhti alkoi tosissaan ärsyttää. Mutta siihen tulikin apu! 

Huomasin näytön yläkulmassa oudon merkin, jota ajattelin napsauttaa. Sitä ennen painoin mieleeni kohdan, johon asti olin kuunnellut, jos vaikka kirja sattuu häviämään. Mutta mitä vielä, löysin luonteelleni sopivan toiminnon, kuuntelunopeuden säädön. Hurraa!

Laitoin nopeudeksi ensin 120%, ei tuntunut riittävältä. Nostin 150%:iin. Vauhti oli jo paljon parempi. Pieniä säätöjä vielä ja lopulta oltiin nopeudessa 200%, tuplanopeudessa. Se vasta oli jotain ja tyydytti minun tekstiä janoavaa mieltäni. Sammutin huoneesta valot, etsin mukavan asennon lepotuolista ja avasin mieleni rivakalle kerrontavauhdille. Ja sehän sujui, ei mitään turhaa laahausta, vaan täyttä hönkää! Teksti suorastaan lensi eteenpäin ja tuntui ettei aikaa mennyt turhaan odotteluun ja jaaritteluun. Lauseet vauhdilla korviin ja sitten täyttä höyryä kertomuksessa eteenpäin. 

Tunnin kuluttua huomasin kirjan edenneen melkoisesti ja oli siirryttävä taas normaaliin perhearkeen. Jäin kuitenkin itsekseni pohtimaan, että olenko jotenkin hätäinen, sähläri, malttamaton vai mitä? Painotan, että minulla ei ole diagnosoitu mitään neurologista vilkkausjuttua. Tunnustan kyllä, että asioiden on mielestäni aina tapahduttava heti eikä 15.päivä. 

Kotipiirissä on minua kymmenien vuosien aikana moitittu hitaudesta ja saamattomuudesta. Noiden kommenttien uskon olleen ainoastaan lämminhenkistä, rakastavaa ja leikkimielistä kiusoittelua, sillä kyllähän olen aina tehnyt hommat pyydetyllä tavalla aikajanaa vain hieman venyttämällä ja hommissa oikomalla - ainakin ne hommat, jotka ovat minusta tuntuneet miehiseen ajatteluun järkeviltä. Mm. siivoaminen ei kuulu niihin hommiin!

Taidan olla vaan perusolemukseltani semmoinen hätäinen ihminen!

Nyt annan suosituksen! Olkaa niin ripeitä tai hitaita, kuin hyvältä tuntuu, sillä tärkeintä on jaksaa ja ehtiä sopivasti! PS. Bussiin, junaan ja lentokoneeseen kannattaa kiirehtiä, sillä ne eivät yleensä odota!

En voi kiistää, etteikö hänellä ja minulla ole tiettyä yhdenmuotoisuutta.

Elämme väistelyn aikoja

 On jo taas aikoihin eletty! Ja melkoinen osa on tehnyt sitä sairaina ja useimmat onnekkaat terveinä. Päivät kuitenkin kuluvat monilla koronatartuntaa väistellessä. Lopputulos on kuin entisellä laskettelijalla uransa alussa - ei vaan aina onnistu väistämään porttia. Sitten ollaankin päistikkaa kinoksessa nenällään. Näinä päivinä pahemmanpuoleisena tuloksena on, jos ollaan onnekkaita, kotikaranteeni ja huonommalla tuurilla sairaalan peti. Kaikkein huonoimmalla tuurilla pääsee jo teho-osastolle.

Kotona on pyöritty! Tai onhan se ollut pakko käydä kaupoissa ja hoitelemassa asioita. terveydenhuollon peruspalveluitakin on pitänyt välillä hakea. Ja kaiken aikaa on siinä sivussa sitten väistelty tautia. 

Kuuluu joillakin tutuilla väistely epäonnistuneen. Useimmilla on lapset kantaneet taudin omilta "työpaikoiltaan". Ja sitten onkin perheen vanhempien kautta tartunnat levinneet muulle lähipiirille. Onneksi viimeisen reilun kuukauden aikana on liikkeellä ollut se lievempi malli koronaa. Ei sekään ole päästänyt porukoita helpolla! Sitä on kuumeiltu, niistetty, yskitty ja kärsitty kurkkukivuista. Sairastalouksiin on kykenevät raahanneet apteekeista pussitolkulla droppeja, joista ei tunnu olevan juurikaan hyötyä.

Ei pitäisi maalailla pirua seinille, mutta tähän asti on omassa ydinperheessä säästytty tartunnalta ja kaikilla on jo kolme roketustakin.

Sitä ei vaan meikäläinen hauras vanhus tajua, että millä herneellä ajattelevat ne, jotka kulkevat ilman maskia sisätiloissa, kuten kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Kun mielestäni se pöpö voi kulkea mukana jossain ihopoimun käänteessä tai muussa huomaamattomassa paikassa. Ei ole väliä edes nenän koolla. Se pöpö lähtee isosta klyyvarista yhtä viuhakkasti kuin pienestä nöpönenästä. Herneaivo ajattelee että, kun yskittää, se on vain flunssaa. Mutta mistä voi tietää?

Kyllä tässä vaan täytyy väistellä herkällä silmällä ja jalkaterällä muita ihmisiä. Ja elettävä toivossa, ettei se koukkaisi meikävanhuksen iholle saati sisälle. Sitä kun on tämmöinen riskiryhmäläinen. Ennen sitä oli vaan riski kaikin puolin, eikä ollut minkäänlaista riskiä tapailla muita ihmisiä.

 

5-osa, Lissabon Portugali - Joulu 2021

 Kyllä meinasi heikolla muistilla varustetulla vanhuksella jäädä tarina kesken! Jospa nyt vuoden vaihduttua, saisi loppulausunnon kirjoitettua.

Kirjoitin edellisessä postauksessani koronarajoitusten voimaantulosta Portugalissa joulu- ja uudenvuoden pyhien ajaksi. Edelleen suorastaan ihastuttaa portugalilaisten tunnollisuus rokotusten, kasvomaskien ja koronapassien tarkastuksien suhteen. 

Paheksun suunnattomasti suomalaisten salaliittoteoreetikkojen ja muiden jauhopäiden rokotevastaisuutta ja höpöpuheita. He asettavat asenteellaan suunnattoman määrän ihmisiä hengenvaaraan ja sehän on täydellisen edesvastuutonta. 

No, joulunalus on Lissabonissa todellakin samanlaista sähellystä kuin Suomessakin. Ihmiset painavat pää punaisena (tietenkin maskit naamallaan) pitkin kauppoja. Kaikki pelkäävät, että ruoka loppuu pyhinä ja lahjoja on hankittava entisten kaapeissa lojuvien joukkoon, vaikka minkäänlaista tarvetta ei olisikaan. No lasten muistamisessa voin jouluna hieman joustaa.

Kävimme päivällä testaamassa El Corte Ingles-tavaratalon tarjonnan. Ei tarvitse suomalaisten tavaratalojen hävetä omaa tarjontaansa. Samaa tavaraa, ehkä Lissabonissa aavistuksen enemmän. Em. tavaratalossa toki kaikki laatumerkit saman katon alla monessa kerroksessa. Ei enää sykähdyttänyt paljon nähnyttä vanhusta!

Jouluaattona kello 19 alkoi hotellin ravintolassa joulupäivälliskattaus. Päivällisen oli tilannut 50 henkeä, joilta kaikilta tarkastettiin sisääntullessa koronapassi ja tuore koronatestitodistus. Me pääsimme sisään talon vakiasukkaina ilman todistusta, tai olisihan meillä ollut Helsingistä muutaman päivän vanha todistus esittää. Matkalaukusta olisi tarvittaessa löytynyt nenäpuikot testaamista varten, jos tiukille olisi mennyt ja testiä vaadittu tiukkaan sävyyn. Olisi voitu kaivella puikolla nenätesti hovimestarin tiskillä.

Henkilökunta oli pannut parastaan ja muokannut ravintolasalin entistäkin hienommaksi joulusaliksi. Tosin värimaailma oli enemmän sinivalkoinen kuin meidän kotimaan jouluissa kotoisa kynttilöiden ja koristellun kuusen punavihreä. Minusta tämä oli hienompi ja tyylikkäämpi, ainakin vaihteeksi. Joulupukkia emme nähneet, koska tietääksemme hän oli työmatkalla ympäri maailmaa.

Ruokailumme kesti 3,5 tuntia. Noin pitkään en juuri muista koskaan käyttäneeni aikaa ruokapöydässä, mutta nyt sekin ihme nähtiin! Laitan seuraavaksi muutaman kuvan tarjoilusta Portugalin joulupäivällisestä.

Jälkiruuan kuvaa en viitsinyt laittaa mukaan, kun se sattui niin makuhermoon. Ette näe kuvissa kinkkua ja laatikoita. No en nähnyt minäkään. Keskimmäisen kuvan lihaköntsä oli lammasta. Minä, kun en ole oikein tottunut syömään villasukan makuisia ruokia, en ollut innoissani tuosta. Tuo lammas ei ollut kuitenkaan villasukkalammasta ja niin minäkin sain sen pupellettua kohtuullisella, painotan sanaa kohtuullinen, nautinnolla.

Jouluruokiin liittyi vielä suurempi harmitus kotona Helsingissä, jossa kinkut ja laatikot oli myyty jouluna kaupoista loppuun. Kyllä ennen oli niitä vielä alennuksella pitkään joulun jälkeen. Eli jouluruokanautinnot siirtyivät nyt vuodella eteenpäin. Pitänee yrittää roikkua hengissä vielä ainakin vuosi.

Eipä tuosta Lissabonin loppuajasta, joulupäivästä, ole juurikaan kerrottavaa. Kaupungilla käytiin pari kävelylenkkiä kevyessä tihkusateessa.

Tapaninpäivän aamuna alkoi sitten kotimatkan koettelemus. Kello herätti runsaan kolmen tunnin unen jälkeen tasan kello 3. Kamppeet kasaan ja nuttu niskaan ja lentökentälle kello neljäksi. Passit, tavallinen ja korona, näytettiin, vyö ja vaatteita riisuttiin, elektroniikka ja metallit kaikki aseteltiin kaukaloihin turvatarkastukseen. Ei hälyttänyt, eikä tunnusteltu vartaloa (jossa on kyllä määrällisesti mitä tunnustella). Sitten oltiin kansainvälisellä alueella ja yksi kahvilakin aukesi juuri aamukahvia varten. 

Koneeseen päästiin aivan viimeisinä ja sitten nakotettiin maski naamalla 5 tuntia Helsinkiin ja kotiin asti. Hieman kritisoisin noita lämpötiloja, sillä tuona aamuna oli Lissabon +15C ja Helsinki -15C. Kysyisin, mitä peliä se tuommoinen on, eikö EU:ssa pitäisi olla kaiken tasapuolista ja yhtäläistä?

Niin, että semmoinen retki se oli! Monet pohtivat ja kysyvät, miten uskalsitte ja saitteko taudin? Uskallettiin korvat punaisena ja ei saatu, oli turvallisempi olo siellä kuin kotona.

Koska tämän postauksen valmistuminen vei aikaa ja tuossa vaihtui hetki sitten vuosikin, niin

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! PYSYKÄÄ TERVEINÄ JA OLKAA VAROVAISIA TUOLLA KODIN ULKOPUOLELLA LIIKKUESSANNE!

4-osa, Lissabon Portugali - Kaupungilla

Päivät ovat menneet pienehköissä ja hieman suuremmissa vesisateissa. Sitten koitti keskiviikko, jolloin aurinko löysi tiensä kylille. Olimme ponkaisseet Uber-kyydillä rantamaisemiin, siis vanhalle satama-alueelle. Siellä sijaitsi MAAT-museot, vanha hiilivoimalaitos ja sen kupeessa modernin taiteen museo. Näyttely oli pääosin kokemuksia tarjoava ja oodimaisella rakennuksellaan katsojan silmiä hivelevä. Voimalaitos oli massiivinen ja mielenkiintoinen kokonaisuus.

 

Kaupungin mäkisyys ja monitahoiset kadut tekevät liikkumisesta haasteellista. Kävelymatkat eivät ole pitkiä, mutta maasto haastaa huonokuntoisen turistin. Tarjolla on metro, bussit, raitiovaunut, sähköpyörät, sähköpotkulaudat ja monien taksifirmojen tarjonta. Olen aina ollut skeptinen Uberin toimintamalliin, mutta onhan se oivallisen fiksu systeemi! Helppo sovellus, helppo maksu, edullinen kyyti, hyväkuntoiset autot ja ystävälliset kuljettajat. No, kuitenkin hiki päässä on myös kävellen kiivetty kukkulalta toiselle, hämmästelty linnanmuureja, tutkittu isoja ostoskeskuksia ja ihmetelty vihertäviä nurmikoita puistoissa.

Olen innolla katsellut Lissabonin rakennuksia ja kaupunkikuvaa, värikkyyttä ja monipolvisuutta. Ero suomalaisten rakennusten värittömyyteen ja yksitoikkoisuuteen on järisyttävä. En tiedä mahtaako intoni Lissabonin erilaisuuteen kummuta kasvuseutuni Limingan niittyjen tasaisuudesta ja niiden omanlaisesta yksitoikkoisuudesta? Kyllä saisivat sallia Suomessakin hieman enemmän eläviä pintoja ja värejä rakennuksiin ja rakennelmiin. Lisäksi portugalilaisten runsas kaakeleiden käyttö kaikissa mahdollisissa pinnoissa on mukavaa katseltavaa.

Amoreiras-ostoskeskuksen jouluasetelma kilpaili melkoisen tasapäisesti Stockmannin jouluikkunan kanssa. Täällä asetelma oli rakennettu kahden portaikon väliin nousevaan muotoon. Yksityiskohtia oli hämmentävän paljon.

Taitavat maailman tavat juhlapyhinä olla aika yhtäläiset. Ostoskeskukset olivat jouluaatonaattona ja jouluaattona täynnä väkeä viimeisillä jouluostoksilla.

Portugalissa astuivat voimaan tiukemmat koronarajoitukset joulun ja uudenvuoden pyhiksi. Ravintoloihin ja kahviloihin vaadittiin tuore koronatesti. Niitä oli kuulemma saatavissa apteekeissa ja muutamissa keskitetyissä testikeskuksissa, mutta molempiin oli pitkät jonot. Ajanvarauksia ei ollut enää saatavilla tämän vuoden puolella. Kontrolli oli erittäin tiukka joka paikassa ja isoilla kylteillä kerrottiin testivaatimuksista. Onneksemme kauppoihin pääsi normaalisti. Joulupäivälliselle pääsimme oman hotellimme ravintolaan koronapassilla, sillä olimme talon asukkaita ja olimme näyttäneet saapuessamme tuoreet testitodistukset.

Paikalliset noudattavat tiukasti koronaohjeita, paitsi metrimittoja heillä ei taida olla, sillä lähellä enimmäkseen ollaan huolimatta ohjeista.

3-osa, Lissabon, Portugali - Kaupunkiin tutustumassa

Ja niinhän se alkoi, tutustuminen Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Kasvosuojus naamalla, käsidesiä levitellen on nyt kierretty hotellin lähialueita.

Hotelli on parhaita hotelleja, missä olen matkoillani majoittunut. Ei todellakaan mikään maailman ketjuhotelli, vaan pieni hotelli sivukadulla. Ystävällinen palvelu, upea sisustus, hyvin kodikas kalustukseltaan, siisti, loistava aamupala, mukava huone, hyvä vuode, keskeinen sijainniltaan - mitäpä sitä väsynyt matkalainen muuta kaipaisikaan! Ja edullinen. Hinta alle suomalaisten hotellien.

Jouluinen, sateinen Lissabon on laaja, mäkinen, ruuhkainen ja mielenkiintoinen. Ihmiset kulkevat kiltisti maskeissaan. Monissa liikkeissä on turvavälit merkitty lattiaan, mutta ei niistä hirveästi välitetä. Mutta koronapassit tarkastetaan kahviloissa ja ravintoloissa joka kerta. Se näyttää olevan rutiinia. 

Olemme kävelleet isoja katuja ja pieniä katuja, suoria katuja ja mutkaisia katuja. Kadut on keskustassa suorastaan kauniita, kun ne on päällystetty monin paikoin pienillä kuutiokivillä, ja pintaan on tehty erilaisia hienoja kuvioita. Tosin jalkoihinsa saa kaiken aikaa katsoa, ettei köntsähdä nenilleen. Se on hauraan meikävanhuksen pidettävä luut ehjinä matkan aikana. Vasta kotimaassa voi tiukan paikan tullen mennä nenilleen, kun hoito on lähellä ja kieli tuttua.

Merikin, liekö ollut iso Atlanti, on nähty ja kaupungin yläpuolella olevan linnan, Castelo de Sao Jorge, muureilla katseltiin alla leviävää kaupunkia. Mahtavat näkymät, ja onneksemme kerkisimme muureille ennen varsinaista päivän turistiryntäystä.

Linnan puistossa tepasteli isoja tipilintuja toistakymmentä kappaletta. He eivät olleet ihmisistä moksiskaan. 

Ruokaa kyliltä löytyy monenlaista ja monenmoista. Täällä tuntuvat harrastavan pääasiassa kalaa ja kanaa. Toki onhan siellä tarjolla possua ja nautaakin, mutta kyllä kala vie voiton tarjonnan määrässä. Hotellin vieressä koettiin kuitenkin varsinainen yllätys, vegeravintola tai paremminkin baari. Kyseessä oli erittäin pieni panimo, jonka yläkerrassa tehtiin vegeburgereita. Minut olisi helposti saanut huijattua uskomaan burgeriani tavalliseksi jauhelihaburgeriksi. Maku oli äärettömän hyvä ja rakenne meni täydestä kuin väärä raha. Oli hyvää! Piti ottaa siitä vaokuvakin, mutta en kerinnyt, kun burgeri oli jo syöty. Muuten täällä on ainutlaatuinen makeiden leivonnaisten tarjonta, ja sen keskeinen ilmentymä ovat nata-leivonnaiset.

Käytiin katsomassa myös hotellin lähellä olevaa joulumarkkinoita, joka oli pystytetty keskustan puistoon. Alueella oli paljon samanlaisia myynti- ja ruokakojuja kuin Helsingissäkin Tuomaan markkinoilla. Valoja oli vaan suunnattomasti enemmän kuin Helsingin vastaavassa. Ja niin oli ehkä kojujakin. Pieni vesisade oli vain rajoittanut kävijöiden määrää melkoisesti. Myös tuolle alueelle mentiin portista läpi ja portilla tarkistettiin jokaiselta koronapassi. Huolellista hommaa!

Kelien lisäksi suurin ero suomalaiseen jouluun kaupunkiympäristössä on suunnaton määrä joouluvaloja. Niitä on kadunvarren puissa ja puistoissa joka puolella. Lisäksi joulutoivotukset pyörivät mm. julkisen liikenteen bussien numeronäytöissä. Eli kyllä joulu on täälläkin. Joulumarkkinoilla nähtiin oikea joulupukkikin, mutta emme päässeet kysymään häneltä Korvatunturin kuulumisia. Mutta oli kyllä oikea Joulupukki, eikä mikään kopio!

2-osa, Lissabon, Portugali - lennolla

Lopultakin reput eli laukut saatiin pakattua. Henkilökohtainen varustus oli lentolaukun poikanen (ei siis täysikokoinen) ja pieni olkalaukku. Sitten tietenkin se litran pussi nesteille ja voiteille. Pirskatti, kun huomasin sitä täyttä pussia katsoessani, että siinähän oli entisaikaisen kemikaliokaupan perusvarasto. Osalla niistä olisi varustanut apteekin pienen sivulääkekaapin. Kunhan nuo on käytetty, on todella rasvainen olo.

Ennen kentälle lähtemistä oli tarkistettava vielä mukana olevat varusteet ja pukeutuminen. Silloin koittikin hikisin homma, lentosukkien pukeminen jalkoihin. Että voikin olla hankala homma! Polvisukkia en ole juuri käyttänyt 50-luvun alun polvihousuaikojen jälkeen. Sama tilanne on puristavien vaatekappaleiden kanssa, vaikka vuosikymmenten saatossa vaatteeni ovat kutistuneet jatkuvasti. Siitä taas syytän nykyaikaisia pesuaineita. Ei olisi mäntysuopa kyllä tehnyt tuota. Painotan, että en ole lihonut, ainakaan paljon, en ainakaan kymmeniä kiloja, en ainakaan useita.

Matkueemme (koska mukana on myös naishenkilöitä on matkue, muutoin olisin käyttänyt pelkästä  miesryhmästä termiä retkue) käsittäessä useampia henkilöitä, päätimme siirtyä kentälle mittariautolla. Finnairin vaatimat toimet oli hoidettu ennakkoon netissä, joten kentällä mentiin suoraan turvatarkastukseen. Koska minua vaivaa jo ikätekijä, niin sähläsin siinä tietenkin. Kaikki valot välkkyivät ja pillit huusivat, kun olin unohtanut kellon ranteeseen ja kameran reppuun. Siinä sitten seisoin jalat ja kädet levällään tarkastettavana ja toinen virkailija juoksutti matkalaukkuni uudelleen läpivalaisuun. En osannut edes hävetä tällainen kun olen ja housutkaan eivät pudonneet, vaikka vyö oli otettu pois.

Kaikki menikin taas hetken kohtalaisen hyvin, kunnes saavuttiin lähtöportille. Sitä ennen ehdittiin ryystää muutama kupillinen kahvia ja pari lasillista Zero Coca Colaa, kun meikävanhus ei saa enää koskea vahvempiin aineisiin. No lähtöportilla se nykymatkustamisen tuska alkoi. Passi, koronapassi, tuore koronatestitodistus, Portugalin olinpaikkatodistus ja Finnairin lähtöselvityskortti oli kaivettava näkyville. Niitä oli paperilla ja kännykässä, kaikki onnelisesti hukassa. Olihan se varsinaista säheltämistä. Mutta suurin sähellys aiheutui, kun ne muut parisataa matkustajaa etsi omia lappusiaan. Seurauksena oli lähdön myöhästyminen kolmella vartilla.

Sitten istuttiinkin ahtaasti 5 tuntia hengityssuoja kasvoilla koneessa. Jalkoja heiluteltiin, vessaan käveltiin ainakin sata metriä ja jonotettiin, vettä lipitettiin ja tuntemattoman naapuripenkkiläisen kanssa jutusteltiin maailman asiat kuntoon. Lissabonissa olikin sitten taattu lomalaisen lempisää, vesisade. Päättynyt viikko oli taksikuljettajan mukaan ollut aurinkoinen ja jopa liki helteinen. Nyt olikin luvassa viikoksi vesisadetta ja ukkosta, mutta ollaanhan sitä sentään etelässä - vai ollaanko? Mutta kotona kyllä näkyisi ikkunassa taloyhtiön pihamänty, täällä näkyy vastapäinen talo ja onneksi pari puuta. Kumpi parempi? Ehkä vaihteen vuoksi tämänpäiväinen.

Kohta on lähdettävä kylille katselemaan sateensuojan alla maisemia. Vaikuttaa olevan aika iso kirkonkylä, mutta onneksi Uber-kyyti on helppoa ja edullista. Illalla näkyi runsaasti erilaisia jouluvaloja ympäriinsä. Niitä on lähdettävä etsimään.

1-osa, Lissabon, Portugali - alkuvalmistelut

Ettenkö häpeä! Reilun puolitoista vuotta olen puhunut tuhmia kotimaan ihmisistä, jotka ovat matkustaneet ulkomailla - ulkomaille Suomesta ja ulkomailta Suomeen. Olen ollut satavarma siitä, että nimenomaan he ovat tuoneet kaikki korona-pöpöt Suomeen. En ole voinut ymmärtää heidän osoittamaansa piittaamattomuutta myötävaikutukseensa tautihippusten liikkumisessa. Ja nyt ollaan sitten tilanteessa, että olen kaivanut matkalaukun esiin ja etsinyt kaapeista Lissaboniin mukaanotettavaa. Tavallaan kyllä häpeän! 

Olen tainnut alkaa itsekin uskoa sanontaan, ei minun pienet tekoni vaikuta maapallon tilanteeseen. Toinen sanonta, miksi ainoastaan minun pitää välittää, kun kukaan muukaan ei välitä? Ja mikä on niiden sekopäiden ydinpointti, jotka kieltäytyvät rokotuksista, hengityssuojista, koronapasseista? Ja heidän annetaan mesota ja riehua pitkin kyliä? 

Olenko itsetuhoisuuteen taipuva? Kysymys on ehkä vakavasti sydänsairaan kohdalla aiheellinen, kun tarkoituksella aikoo altistaa itsensä tartunnoille matkustamalla. Mutta nyt on matka varattu Lissaboniin, eikä päätavoite ole taudin hakeminen tai sen levittäminen. Sitä tuntuu olevan tarjolla taas kotinurkillakin!

Päivä aikaa lähtöön ja seuraavat toimet on suoritettu ennen lähtöä:

- koronavuoden 2020 aika vanhentunut passi on uusittu (Kiitos tehokkaan Helsingin poliisilaitoksen, se kävi muutamassa päivässä aivan normaalilla menettelyllä!)

- kaikki 3 koronarokotusta sekä 1 influessarokotus on otettu (Eivät aiheuttaneet mikään erityisiä ongelmia.)

- koronan kotitesti tehty ennen Portugalin vaatimaa virallista testiä (Piti itselle hankkia ennakkotieto, ettei tarvi maksaa turhaan kallista, virallista testiä.)

- on käyty 9Lives-yhtiön koronarekassa Kampin torilla antamassa koronan antigeenitestin näyte ja onneksi oli negatiivinen 

- koronapasseja on tulostettu useita kappaleita, jos sattuu kysyjiä useampia ympärille yhtä aikaa

- matkustusilmoitus Ulkoministeriön sivulla on tehty

- matkustajan paikannuskortti Portugalille on täytetty (Haluavat tietää istumapaikkani lentokoneessa ja majapaikkani perillä. Sinällään ei huono asia, varmaan!)

- sydänlääkkeitä on pakattu mukaan iso pussillinen ja siihen mukaan apteekista hankitut englanninkieliset reseptit.

Lähes kaikista noista edellä mainituista on printattuna paperinen dokumentti. Eli paperia on mukana enemmän kuin pienen kirjakaupan kopiopaperivarastossa. Matkalaukun poikanen on pakattu ja sääennusteet perillä tarkastettu. Luvassa on viikoksi sadetta, toivottavasti vettä eikä räntää. Kesätakki on vaihdettu sateen pitävään palttooseen. Kengät on rasvattu vesilätäköitä varten. Sateenvarjoja on mukana seurueen nuppiluvun mukainen määrä. Ei sitä toisten suojassa ole meillä tapana lymyillä.

Nyt alkaa olla valmista matkaan lähtöä varten. Yritän nitrosuihkeiden lomassa viestitellä teille tapahtumista matkan aikana. Ehkä joku valokuvakin irtoaisi sieltä periltä.

Sanon nyt teille kaikille: pysykää edes te terveinä, ottakaa kiireesti koronarokotukset ja muistakaa hankkia jouluruuat ajoissa!

Hyvää Joulunodotusta!