On juotu Juhla Mokat, Costaricat, Brasiliat, Kulta Katriinat ja vaikka mitkä. Kahvien nimet ja paahtimot ovat vaihtuneet vuosikymmenten saatossa. Tunnustan suoraan, että tykkään kahvista, mustasta, sokerittomasta kahvista. Ja helppoudesta tykkään myös. Otan pannun kahvasta kiinni, kaadan kahvia kuppiin ja juon.
Sille, että en käytä lisukkeita kahvissani, on selityksensä. Olin opiskeluaikana useamman kesän töissä toimistossa, jossa esihenkilönä oli ikäneito, terveysasioista ”saarnaava” kuntoiluihme. Tuohon aikaan ei kuntoilu ollut vielä mikään erityisen iso juttu. Esihenkilöllemme se kuitenkin oli, ja hän muisti pitää meidät, toimiston muun väen asiasta tietoisena osallistamalla.
Tuosta esimerkkinä mainitsen päivittäiset jumppahetket. Se olikin melkoista touhua, sillä työkaverini olivat eri ikäisiä naishenkilöitä ja minä olin ainoa mies toimistossa. Usein osani olikin jumpata häveliäisyyssyistä selin naistyökavereihini nähden.
Terveellisyyttä painottaen toimiston kahvitauoilla oli vahvasti painetta luopua sokerista ja kermasta. Mainitsen vielä, ettei tuohon aikaan kukaan saastuttanut kahviaan maidolla, vaan kermaa sen lisukkeen piti olla. Niinpä minäkin luovuin kahvin lisukkeista vahvan painostuksen edessä. Linjani on pitänyt tähän saakka ja pitää edelleen.
Siispä olen tottunut kaatamaan kahvini suoraan kuppiin tai ottamaan sen ripeästi kotona omasta pannusta tai ulkona kahvilan automaatista. Viiveitä ei juurikaan synny ja nautinnon pariin pääsee rivakasti. Mutta entäs sitten nämä kikkailukahvittelijat?
Heille on kehitetty ihmeellisiä koirankopin kokoisia keittolaitteita, joiden käyttämiseen tarvitaan tekniikantohtorin tutkinto. On kapseleita, kaatimia, kannuja ja muita pyttyjä, joita asetellaan silmä tarkkana koneeeseen. Sitten on kaikensortin maitoja, joita keitetään, höyrystetään, kuohutetaan ja vatkataan. Ja maidot ovat soijasta, kaurasta ja ties mistä eläimestä uutettuja tai lypsettyjä. Ei kelpaa enää lehmänmaito. Ja se ärsyttävin osa tuommoisessa kahvin rakentelussa on ajan kuluminen.
Jos menet kikkailukahvilaan tiskille jonottamaan omaa kahvikuppiasi, on edellä monta kikkakahvin ostajaa. Tiskin takana kahvinkeittäjätohtorineito juoksee pää punaisena kaikenlaisten kannujen ja pannujen kanssa, kikkamasiinasta nousee sankka höyry kahvilatilaan ja suhina-sähinä-kohina täyttää äänimaailman. Korviin koskee ja näköpiirissä hämärtää.
Jokaisen kikkakahvikupin valmistamiseen menee neitotohtorilla vähintään vartti. Seiso siinä sitten ainakin kymmenen ihmisen takana kahvihammasta kolottaen odottamassa omaa, nopeaa kahvikupposta tunti tai pari. Normaalikahvipaikassa tuo oman kuppini saaminen kestäisi keskimäärin 15 sekuntia ja siihen muutama sekunti hipaisumaksuaikaa päälle.
Lopulta kun oma kunnon kupillinen tavallista mustaa kahvia on edessä, näet ympärillä noita vartin kikkailukahvittelijoita ryystämässä sormustimellista kikkakahviaan naama muka autuaallisessa hymyssä. Ja täysin ”puhtaalla” omatunnollaan. Se on niin väärin, etteivät huomioineet vanhuksen kahvintuskaa odotuttaessaan tätä kikkailuillaan!
Se on niin väärin! Niin himskatin väärin! Vaadin kikkailukahvittelijoita siirtymään ulkomaille kikkailemaan, että viaton, kärsivä vanhus saa oikean kahvinsa rivakasti! Kyllä näin on jämpti!
 |
| Oikea kahvipannu juuri tyhjäksi juotuna |
